Marraskuun chatpeli: Seksivalistus [la 23.11.]

Marraskuun chatpeli: Seksivalistus [la 23.11.]

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 26 Loka 2019, 22:35

Marraskuussa Taikakoulu Châteaussa kouluarki on pikkuhiljaa hiipinyt jo mieliin ja tuonut mukanaan kouluelämän rutiineja. Kuukauden chatpelin äänestettävinä olevat aiheet kytkeytyvät kuitenkin kaikki joltain osin Taikakoulu Châteaussa järjestettävään hyvinvointipäivään.

Jokaisella Taikakoulu Châteaun jäsenellä on oikeus äänestää!

Marraskuun chatpeli
Äänestysaika: 26.10. – 2.11.
Äänestettävät päivät: maanantai 11. – lauantai 30.11.
Äänestettävät aiheet: Positiivisuusnurkkaus, mielentervysiltama, seksivalistus, kuntosali
Äänestystuloksen julkaisupäivä: sunnuntai 3.11.
Ideat/toivomukset: Peliin liittyviä ideoita ja toivomuksia voi kertoa jo äänestyslomakkeessa

Hyvinvointipäivän ohjelma koostuu ainakin (ja täten äänestettävinä peliaiheinakin ovat)
- positiivisuusnurkkaus. nurkkaus, jossa on värityskirjoja, pehmoleluja, mahdollisesti halittavia henkilöitä sekä positiivisuusseinä, jonne voi jättää positiivisia viestejä, mahdollisuus ja lupa kehua itseään ja muita.
- mielenterveysiltama. aiemmin päivällä on ollut mahdollista jättää yhteen laatikkoon anonyymisti yleisesti mielenterveyttä, ihmissuhteita, koulutyöskentelyä liittyviä kysymyksiä tai pohdintoja, joihin iltamissa sitten yhdessä yritetään löytää ratkaisuja.
- seksivalistus. koululaisille soveltuva seksuaalivalistus, jonka vetää koulun ulkopuolelta tuleva henkilö (eli NPC), tilaisuus saada tietotaitoa ko. asiasta.
- kuntosali. tilaisuus tutustua koulun kuntosaliin, oppia terveelliset ja oikeat kuntoilutavat sekä säännöllisen liikunnan merkitys.

Äänestämään pääset tästä!

Jos kuitenkin sinulla riittää ideoita ja toiveita pidemmäksi pätkäksi asti, saattaa olla kätevämpi, kun kirjoitat ne vastauksena tähän keskusteluun! Toivomuksilla tarkoitetaan esimerkiksi pelin in-game ajankohtaa, paikkaa, tapahtuman järjestävää tahoa sekä ideoilla esimerkiksi in-game paikan kuvaus ja yleiset puitteet, syitä läsnäoloon, aktiviteetti-ideat. Esitä rohkeasti omat toivomuksesi ja osallistu innolla yhteiseen ideoitiin!
Alain Astier
 

Re: Marraskuun chatpeli: Seksivalistus [la 23.11.]

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 03 Marras 2019, 13:16

Äänestys on nyt päättynyt. Marraskuun chatpeli pelataan lauantaina 23.11 klo 18 alkaen. Aiheena on Suurten salin koristelu. Se kuuluu hyvinvointipäivän ohjelmistoon, ja valistuksen jälkeen ja aikana voi esittää luotettavalle aikuiselle (koululla vierailevalle NPC-valistajalle) kysymyksiä.

Kaikki koulun jäsenet ovat tervetulleita mukaan! Oppilaat oppimaan ja aikuiset henkilökunnan jäsenet voivat tietenkin olla mukana auttamassa, valvomassa tai kuuntelemassa myös.

Äänestystulos

Äänestäjiä 3 kpl

Ajankohta
ma 11.11 0 kpl
ti 12.11 0 kpl
ke 13.11 0 kpl
to 14.11 1 kpl
pe 15.11 1 kpl
la 16.11 2 kpl
su 17.11 1 kpl
ma 18.11 1 kpl
ti 19.11 0 kpl
ke 20.11 0 kpl
to 21.11 0 kpl
pe 22.11 1 kpl
la 23.11 2 kpl
su 24.11 1 kpl
ma 25.11 0 kpl
ti 26.11 0 kpl
ke 27.11 0 kpl
to 28.11 1 kpl
pe 29.11 1 kpl
la 30.11 1 kpl

Aiheet
Positiivisuusnurkkaus 1 kpl
Mielenterveysiltama 0 kpl
Seksivalistus 2 kpl
Kuntosali 1 kpl


Pelin tarkoituksena on siis in-game olla vähän opettavaisempi ja valveuttaa Taikakoulu Châteaun oppilaita ja henkilökuntaa aiheeseen liittyvistä asioista, jotta mahdollisilta ahdisteluilta ja vahinkoraskauksilta vältyttäisiin. Kuten Suomessa, niin on Ranskassakin seksivalistusta.

Luultavasti tämä chatpeli toteutuu ehkä vähän chatoppitunnin kaltaisesti, mutten ole asiaa vielä varmistanut. Siinä tapauksessa valistukseen voi keskittyä tai olla keskittymättä.

Tarkempaa kuvausta pelistä, sen lähtötilanteesta sekä NPC:stä tulee toivottavasti viikkojen 46 ja 47 taitteessa! Sitä ennen ehtii vielä mainiosti esittämään tässä keskustelussa omia ehdotuksiaan, ideoitaan ja toiveitaan chatpeliin liittyen. Yritetään saada kaikille näin mukava peli! In-gamen ajankohtaan ja sijaintiin voi vaikuttaa. ;)

Christopher Jeremiahin pelaaja on ystävällisesti tarjoutunut pelaamaan kyseisellä NPC-hahmolla. Jos NPC-hahmoon liittyen on joitain toivomuksia/ideoita/ehdotuksia tai kysymyksiä, voi siitä kääntyä hänen puoleensa.
Alain Astier
 

Re: Marraskuun chatpeli: Seksivalistus [la 23.11.]

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 09 Marras 2019, 01:42

Hieno aihe! WhatsApp-ryhmässä tulikin jo muutama idea peliä varten. Listaan ne tähän alle.

  • Kondomien loitsiminen kurkkujen päälle
  • Sikium Ulodum -aborttitaika
  • Taikasauvan käyttäminen itsetyydytykseen - vaarat ja vinkit
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Marraskuun chatpeli: Seksivalistus [la 23.11.]

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 16 Marras 2019, 11:13

Off-game (ei-roolipelilliset tiedot)
Pelipaikka: chat (ks. chatpeliohjeistus)
Peliajankohta: 23.11.2019, klo 18 ->
Pelin tyyppi: Châteaulaisille avoin kuukauden chatpeli

In-game (roolipelilliset tiedot)
Paikka: Luokkahuone
Ajankohta: 23.11.2019, klo 14.00 ->

Taustainfo: Taikakoulu Châteaussa vietetään 23. marraskuuta hyvinvointi-teemapäivää. Teemapäivän tarkoituksena on tiedottaa koko koululle – sekä oppilaille että henkilökunnalle – hyvinvoinnin tärkeydestä ja miten omasta hyvinvoinnista voi pitää huolta.
Hyvinvointipäivän voisi katsoa olevan hieman pidättäytyneempi, sillä sen ohjelmatoiminta pysyy kuntosalia ja paria muuta aktiviteettia lukuun ottamatta vain yhdessä kerroksessa, eikä siten levity ympäri koulua.
Ohjelmassa muun muassa on tietoiskut terveellisestä ja monipuolisesta ruokavaliosta, riittävän unen hyödyt, ohjatut kuntosalin alkeet, seksivalistus ja mielenterveysiltamat. Tämän lisäksi hyvinvointipäivässä on erinäisiä työpajoja, toistuvia aktiviteetteja sekä esitteitä hyvinvointiin liittyvästä tarjonnasta. Rauhaa tarvitseville on olemassa positiivisuusnurkkaus, jossa voi rentoutua kuvia ja mandaloita värittäen. Paikalla on myös näytteilleasettajia Poudlardinesta ja hieman kauempaa.

Lähtötilanne: Heti lounaan jälkeen alkaa hyvinvointiteemapäivän kolmannessa luokkahuoneessa seksivalistus. Sitä pitämään on saapunut eräs pätevältä vaikuttava valistaja koulun ulkopuolelta, joka on ystävällisesti lupautunut vastaamaan myös châteaulaisten aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Paikalle kuuntelemaan ovat tervetulleet ikään ja kokemukseen katsomatta kaikki.
Luokkahuone näyttää päällisin piirtein tavalliselta, joskin opettajanpöydällä on liuta erilaisia vihanneksia ja jotain mitä on kauempaa vaikeampi tunnistaa. Erehdyksissään luokkahuoneeseen astuneet saattavatkin olettaa seuraavaksi olevan vihanneksiin ja ruokaan liittyvä tietoisku. ”Mitä hyötyä on munakoisoista, miten porkkanaa kannattaa jyrsiä?” Näin ei tosin ole. Valistaja kertokoot, mitä tarkoitus tällä kaikella on ja mitä seuraavaksi kuuluu tehdä.
Kyseessä on vähän oppituntimaisempi hetki, johon (in-game) tietenkin toivotaan kaikkien osallistuvan innolla ja mielenkiinnolla sekä käyttäytyvän siivosti. Luvassa on myös toiminnallista tekemistä niille, jotka eivät jaksa istua ja kuunnella koko ajan. Valistuksen jälkeen on aikaa kysymyksille, minkä jälkeen saa palata kiertelemään muuta hyvinvointiteemapäivän aluetta.

Peliin ei tarvitse tuttuun tapaan ilmoittautua etukäteen mukaan, vaan riittää että ilmaannut chattiin lauantaina klo 18. Mukaan voi liittyä myös myöhemmin. Jos kysyttävää tai kommentoitavaa peliin liittyen ilmenee, voit esittää asiasi joko tässä alla, Alainille yksityisviestitse tai pelin aikana chatissa.

Valistajahahmon pelaamisesta vastaa tässä pelissä Christopher Jeremiah, ja tästä NPC-seksivalistajahahmosta on toivottavasti tulossa lyhyt esittely tähän viestiketjuun ennen peliä.

Tervetuloa mukaan!
Alain Astier
 

Re: Marraskuun chatpeli: Seksivalistus [la 23.11.]

ViestiKirjoittaja Christopher J. Shadowfield » 17 Marras 2019, 20:20

Ja tässä on valistajanne lyhyt esittely:

Irene Macy on miellyttävän näköinen noita, ei mitenkään huomiota herättäviä ominaisuuksia omaava mutta miellyttävä. Hän on 168 senttimetriä pitkä, normaalipainoinen ja työaikanaan (mitä tämäkin tapahtuma hänelle on) pukeutuu jakkupukuun. Hänellä on iloinen hymy, joka ylettyy aina hänen ruskeisiin silmiinsä saakka sekä hieman kihartuvat ruskeat hiukset.

Ja koska koulun henkilökunta ainakin on varmaankin tietoinen tällaisista asioista, niin kyseinen noita on 34-vuotias ja hänen menneisyyteensä kuuluu niin sosiaalitieteen, kasvatustieteen kuin sukupuolentutkimuksenkin opintoja sekä käynyt lisäkoulutukset ensiksi seksuaalineuvonnasta ja sen jälkeen vielä seksuaalikasvatuksesta. Näiden lisäksi hän on työskennellyt kahdeksan vuotta (velho)lastensuojelussa, jonka jälkeen (vuonna 2016) siirtyi seksuaalikasvatuksen ja esimerkiksi koulujen kanssa yhteistyössä järjestettäviin seksuaalikasvatustilaisuuksiin, joihin tämäkin valistus kuuluu.
“Without a soul, my spirit
Sleeping somewhere cold
Until you find it there and
Lead it back home”

Bring Me to Life - Evanescence
Avatar
Christopher J. Shadowfield
Oppilas
 
Viestit: 84
Liittynyt: 13 Loka 2019, 20:32
Paikkakunta: Nantes
Tupa: Serdaigle

Re: Marraskuun chatpeli: Seksivalistus [la 23.11.]

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 23 Marras 2019, 17:14

Tänään chatpeli klo 18!
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Marraskuun chatpeli: Seksivalistus [la 23.11.]

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 24 Marras 2019, 13:09

Kiitos kaikille osallistujille!
Lisäksi kiitos Christopher Jeremiahille NPC-hahmoilusta ja lokista, kun oma näyttöni jäätyi kesken pelin. xD

Tässä viestissä näette osallistujalistan jaettavine tupapisteineen sekä pelilokin.

Osallistujalista
Sébastien Nondroit (Gryffondor), 10p
Noah Andersson (Gryffondor), 10p
Damian Moon (Serdaigle), 10p
Rebecca Hope (Serdaigle), 10p
Christopher Jeremiah Shadowfield (Serdaigle), 10p
Nancy Laurent (Serdaigle), 10p
Zia Chastain (Pouffsouffle), 10p
Ophelia Villard (Pouffsouffle), 10p
Carmen Lune (Serpentard), 10p
Mila Molina, 4p

Mikäli nimesi puuttuu tai sinulle on annettu/annetaan väärä määrä tupapisteitä, mainitsethan asiasta yksityisviestillä. ;)

Peliloki kirjoitti:[18:23] <@IreneMacy> *On varmaan ollut laittamassa valmiiksi luokkahuonetta, jossa tulisi tällä kertaa ihmisiä valistamaan*
[18:24] <Damian_Moon> *Valmistautuu käytävässä, jotta voisi loistaa käytännön kysymyksissä*
[18:29] <mila_molina> *Rehtori Molina on saapunut luokkahuoneeseen ja seisoskelee jossain luokan perällä vähän kiusaantuneen näköisenä. Päällä on beige jakkupuku*
[18:30] <Damian_Moooon> *Sisältyy luokaan* Iltaa rehtori Molina!
[18:31] <mila_molina> *Säpsähtää kun kuulee tervehdyksen* Iltaa, herra Moon *vastaa virallisesti, hieman nyrpeä ilme kasvoillaan*
[18:31] <Rebecca_Hope> *hipsuttaa käytävältä luokkaan jossa valistus pidettäisiin. Tästä tulisi varmasti hupaisaa*
[18:32] <Sebastien_Nondr> *Sipsuttaa Damianin viereen*
[18:34] <Shadowfield> *Saapuu myöskin luokkaan, jossa valistus pidettäisiin*
[18:36] <Damian_Moooon> Saakohan täältä ilmaisia kortsuja *Pohtii ääneen*
[18:36] <Sebastien_Nondr> Kysy
[18:37] <Nancy_Laurent_> *Nancy saapuu luokkaan.*
[18:37] <mila_molina> *Rehtorin kasvoilta on havaittavissa pienimuotoinen järkytys pojan kommenttiin liittyen. Toivottavasti niitä ei jaettaisi! Sellainen toiminta ei nimittäin sopisi tänne kouluun, ehei*
[18:37] <Damian_Moooon> Kysy ite, sinähän sitä käyttäisitkin.
[18:37] <Sebastien_Nondr> Voisin minä ilmankin
[18:38] <Damian_Moooon> Kiitos en halua koko Gryffondorin huispausjoukkueen tauteja
[18:38] <Sebastien_Nondr> *Kylmä hiki*
[18:39] <Rebecca_Hope> *kohentaa harmaan collegepaitansa asentoa ja katselee ympärilleen. Huomaa pöydällä liudan hedelmiä ja pienen matkan päässä Damianin ja Sébastienin tutut naamat. Tepsuttaa heidän luokseen* lolmoi
[18:39] <Nancy_Laurent_> *Nancy katselee ympärilleen.*
[18:39] <Damian_Moooon> Nomoi
[18:39] <Sebastien_Nondr> Mo
[18:39] <Rebecca_Hope> Terve
[18:40] <Damian_Moooon> Iltaa
[18:40] <Shadowfield> *On varmaan löytänyt itselleen paikan jostain... jostain*
[18:40] <Nancy_Laurent_> *Nancy huomaa pöydällä hedelmiä ja vihanneksia*
[18:42] <Damian_Moooon> *Huomaa kurkun* Hei Seb, muistatko sen hauskan sattuman silloin kerran kun me ko...
[18:42] <Sebastien_Nondr> Ja siinä oli jo tarpeeksi informaatiota *keskeyttää*
[18:42] <IreneMacy> *On varmaankin seuraillut väen saapumista pohtien, että missä kohdin olisivat kaikki suunnilleen sisällä niin että pääsisi aloittelemaan*
[18:43] <Nancy_Laurent_> *Nancy etsii katseellaan, jos huomaisi jonkun, edes vähän tutun ihmisen*
[18:44] <Noah_Andersson> *Noah istuskeli hiljaa luokan perällä. Hän luuli tulleensa "Huispausta ja ensiapua: miten auttaa pelin erilaisten tapaturmien sattuessa" -nimiseen työpjaan, mutta kummasteli, koska ei nähnyt yhtään joukkueensa pelaajaa."
[18:44] <mila_molina> *Pudistaa päätään kuullessaan herra Moonin kommentin*
[18:44] <Nancy_Laurent_> *Kuuntelee muiden puheita*
[18:45] <Damian_Moooon> *Kuuntelee*
[18:45] <Nancy_Laurent_> *Katselee jälleen ympärilleen*
[18:45] <Sebastien_Nondr> Mitä sä kuuntelet?
[18:46] <Damian_Moooon> Molinan koruista kuuluu sellainen hauska helinä aina kun hän pudistaa päätään pettyneenä
[18:47] <Nancy_Laurent_> Oikeastaan Nancy olisi mieluummin kierrellyt eri työ pajoissa, mutta päätti kuitenkin tulla kuuntelemaan valistusta
[18:53] <Nancy_Laurent_> *Odottaa valistuksen alkamista*
[18:53] <Damian_Moooon> *Odottaa valaistusta*
[18:54] <Noah_Andersson> *Noah räpsytti kädessään olevaa kumilenkkiä, ja kirosi sitä, ettei linnassa toiminut netti*
[18:55] <IreneMacy> Noniin... ovatkohan kaikki saapuneet? *kysäisee yrittäen saada kaikkien huomion itseensä tällä*
[18:55] <Damian_Moooon> Joo
[18:55] <Zia_Chastain> *Astuu huoneeseen ja hiippailee hiljaa takariviin toivoen ettei ole myöhässä.*
[18:55] <Nancy_Laurent_> *Nancy huomaa noidan luokassa ja katsoo häneen päin*
[18:58] <Rebecca_Hope_> *istuskelee jossain keskikohdassa Damianin ja Sébin takana ja kuiskii heidän korviinsa kauniita sanoja*
[18:58] <Nancy_Laurent_> *Nancy istuu luokan reunassa ikkunan vieressä*
[18:58] <Damian_Moooon> Kuinka kaunista
[18:59] <Rebecca_Hope_> Niinpä
[18:59] <Sebastien_Nondr> Tuli ihan kylmät väreet
[19:00] <IreneMacy> Joten... *aloittaa, kun kukaan ei vaikuta huutavan et kaveri on vielä kateissa* ...minä olen Irene Macy ja tulin puhumaan kanssannne seksistä *oikein ihastuttava hymy*
[19:00] <Damian_Moooon> *Hymyilee takaisin*
[19:01] <Noah_Andersson> *Että mistä?*
[19:01] <Nancy_Laurent_> *Kuuntelee kun noita alkaa puhua*
[19:02] <Zia_Chastain> *Pieni nolo hymy käväisee suupielillä. Niin... kyllä hän tiesi mikä aihe täällä oli.*
[19:03] <IreneMacy> Kannustan teitä kysymään, jos jotain kysyttävää tulee. Ei ole olemassa vääriä tai tyhmiä kysymyksiä *oikein pirteään sävyyn* Mutta ennen kuin aloitan, niin voisin kuulla mitä toiveita ja odotuksia teillä on tämän yhteisen hetkemme suhteen
[19:04] <Nancy_Laurent_> *kuuntelee*
[19:04] <Damian_Moooon> *Viittaa*
[19:05] <IreneMacy> *Antaa puheenvuoron Damianille osoittamalla tuon suuntaan*
[19:05] <Zia_Chastain> *Yrittää kumartua edessä istuvan pään taakse, ettei ainakaan häneltä vain kysyttäisi mitään.*
[19:05] <Damian_Moooon> Voiko saada seksitaudin, jos kumppani on ollut seksuaalisesti aktiivinen aikaisemmin tai niinku kauan pitää olla harrastamasta seksiä muiden kanssa ettei sitten siinä kahden keskeisessä suhteessa tuu mitää tautii
[19:06] <Sebastien_Nondr> *Punaa poskilla*
[19:07] <Sebastien_Nondr> *Viittaa* Haluaisin tehdä selväksi, että minulla ei ole seksitautia
[19:07] <Damian_Moooon> Ei minullakaan
[19:08] <Zia_Chastain> *Tuijottaa poikia vähän silmät pyöreinä, kun nuo vakuuttavat ettei heillä ole seksitautia toisen kysymyksestä huolimatta. Okeii..?*
[19:10] <Carmen_Lune> *tulee luokkahuoneeseen*
[19:10] <Damian_Moooon> Hyvä pelastus
[19:10] <Noah_Andersson> *Vaikka tiukan katolilaisen kasvatuksen saanutta Noahia koko tilanne nolostutti, kai tämä olisi hyödyllistä...*
[19:10] <Rebecca_Hope> *nojaa tuolissaan taaksepäin ja puhaltaa huuliensä välistä ilmaa ulos. Huomaa Carmenin tulevan ja heilauttaa hänelle kättään*
[19:11] <Carmen_Lune> *heilauttaa takaisin*
[19:11] <Rebecca_Hope> *tulis jo tänne*
[19:12] <Carmen_Lune> *istuu Reben viereen*
[19:12] <Carmen_Lune> Mitä missasin? *kuiskii*
[19:13] <IreneMacy> Jos epäilys taudista on, niin suosittelen käymään testeissä. Ja käyttämään suojausta *vastaa ja nostaa pöydältä kondomipakkauksen, jota heilauttaa kerran ilmassa ennen kuin laskee takaisin pöydälle*
[19:14] <Zia_Chastain> *Nojaa pulpettiin ja raaputtaa sitä vähän kynnellään. On hiukan yksinäistä, mutta tämä ei ehkä ole helpoin paikka alkaa tutustua. Moi olen Zia ja mäkin olen kiinnostunut seksistä! Jooo ei ehkä...*
[19:14] <Damian_Moooon> Tiesin!
[19:14] <Sebastien_Nondr> Et sä musta mitää tautia saa
[19:15] <OpheliaVillard> *Ophelia oli lähtenyt liikkeelle myöhässä ja päätti suunnata sisään ensimmäiseen vastaantulevaan luokkaan, jossa oli päivän ohjelmia tarjolla.*
[19:17] <IreneMacy> Onko muilla jotakin toiveita, odotuksia, kysymyksiä? *kysyy antaen katseensa kiertää muissa huoneessaolijoissa*
[19:17] <Zia_Chastain> *Kuuntelee poikia. Ai ne seurustelee keskenään? Okei, ei varmaan sit kannata ainakaan ihastua kumpaankaan.*
[19:18] <OpheliaVillard> *Ophelia astelee vähin äänin jonnekin peremmällä olevaan pulpettiin.*
[19:19] <Shadowfield> *Seurailee muiden keskinäistä kanssakäymistä*
[19:20] <OpheliaVillard> Mikä tässä muuten on aiheena? *Ophelia kysyy lähellä olevilta oppilailta.*
[19:21] <Noah_Andersson> Öhmm... seksi. *Toteaa hiljaa Ophelialle*
[19:21] <Zia_Chastain> *Katsahtaa takariviin astelevaa tyttöä, joka taisi olla samassa tuvassa ja luokalla hänen kanssaan. Hymyilee ujosti.* ”Seksivalistus..” *Vastaa hiljaa ja punastuu hitusen.*
[19:23] <Zia_Chastain> *Näyttää vähän nololta kun taisi vielä puhua jonkun toisen päälle, joka vastasi myös.*
[19:24] <OpheliaVillard> Oho, *Ophelia toteaa kuultuaan Noahin vastauksen.* Ahaa. *Hän toteaa Zian vastaukselle. Ehkä tämä oli väärä paikka. Paitsi että toisaalta, ehkä siitä oli hyötyäkin. Hän punastui miettiessään poikaystäväänsä.*
[19:26] <Noah_Andersson> *Noah katsoi Opheliaa ja toista tyttöä hieman kiusantuneesti. Tämä ei todellakaan ollut ideaalitilanne tutustua uusiin ihmisiin.*
[19:26] <OpheliaVillard> *Olipa muuten hyvä, ettei Luol ollut paikalla. Olisi ollut noloa kuunnella seksivalistusta yhdessä poikaystävänsä kanssa.*
[19:27] <Zia_Chastain> *Ziasta on jotenkin lohdullista, että muutkin näyttävät vähän noloilta. Häntä itseään kun tuntui nolostuttavan silloinkin kun ketään muuta ei.*
[19:28] <IreneMacy> Ilmeisesti ei siispä, joten aloitellaan *toteaa ja loitsii jokaiselle leijumaan jotkin upeat esitteet, jossa on kaikkea kivaa faktaa seksitaudeista ja siitä, kuinka kondomi on ainoa, joka niiltä suojaa*
[19:28] <Rebecca_Hope> Jatkuukohan tämä jossain vaiheessa *supattaa Carmenin korvaseen*
[19:29] <Damian_Moooon> *Lukee infoa mielenkiinnolla*
[19:30] <OpheliaVillard> *Silmäilee saamaansa esitettä.*
[19:30] <Zia_Chastain> *Selailee infoa ja yrittää keskittyä siihen, ettei näytä mitään kummallista ilmettä, ja näyttää sen vuoksi siltä kuin pidettäisi henkeä.*
[19:30] <Carmen_Lune> Häh? Aa joo, en oo varma mitä tääl ees tapahtuu.. *naurahtaa Rebelle*
[19:33] <IreneMacy> Ja käytännön harjoitteluhan on toki paras tapa oppia, joten voisitte käydä hakemassa itsellenne täältä pöydältä sekä kondomin *nostaa jälleen hetkeksi kondomipakkausta ilmaan* sekä jonkin vihanneksen *nostaa tällä kertaa kurkun*
[19:34] <Rebecca_Hope> Well fuck me gently with a cucumber *mumisee hiljaa ja nousee ylös*
[19:34] <Carmen_Lune> Kokeillaaks omenaan *uwu*
[19:34] <Nancy_Laurent_> *Nancy istuu paikallaan*
[19:34] <Zia_Chastain> *Katsoo pöydälle. Ai että vihanneksen? Vilkaisee muiden ilmeitä ja sitä lähteekö joku hakemaan kondomia ja kasvista.*
[19:35] <Damian_Moooon> *Nousee reippaasti*
[19:35] <Sebastien_Nondr> *Lähtee Damianin perään*
[19:35] <Carmen_Lune> *nousee*
[19:35] <Damian_Moooon> *Selailee kondomeita*
[19:36] <Damian_Moooon> Onko täällä vanilijan tuoksuisia?
[19:36] <Rebecca_Hope> *odottelee että muutama muukin on kävellyt hakemaan kortsuja ja sipsuttaa sitten itse sinne Carmen mukanaan*
[19:36] <Zia_Chastain> *Muutama menee, joten kaipa sitä sitten.. pitää. Hetken mietittyään nousee itsekin ja lähtee kurkkimaan vihanneksia toisten selkien takaa.*
[19:36] <Shadowfield> *Nousee ja menee myöskin hakemaan asioita, jotka hakemaan kehotettiin*
[19:37] <Damian_Moooon> *Sujauttaa pari ylimääräistä taskuunsa*
[19:37] <Nancy_Laurent_> *katselee kun muut nousevat yksitellen, mutta ei vielä nouse*
[19:37] <Noah_Andersson> *Noah jäi istumaan paikalleen hieman kiusaantuneena. Hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta hakea itselleen "harjoituspakkausta." Hänen oli kovin vaikeaa kuvitella tilannetta, jossa hänen pitäisi sellainen kenellekään laittaa.*
[19:38] <Sebastien_Nondr> Ota tollanen vihannes kans
[19:38] <Zia_Chastain> *Ottaa kondomipaketin ja jää miettimään kasvisvalintaansa. Mikä noista nyt näyttäisi edes vähän normaalilta.*
[19:38] <Damian_Moooon> Ajattelin ettei me tarvita...
[19:39] <Sebastien_Nondr> Nyt loppu. *Kävelee vihannesten luo ja nappaa kurkun*
[19:39] <Zia_Chastain> *Tyrskähtää Damianin sanoille ja yrittää naamioida sen yskähdykseksi.*
[19:40] <Zia_Chastain> *Ottaa sattumanvaraisesti munakoison ja pakenee kohti takapulpettia toivoen, etteivät pojat huomanneet häntä.*
[19:40] <Shadowfield> *Saatuaan kondomin ja minkä lie banaanin ottikaan palaa takaisin aikaisemmalle paikalleen.*
[19:41] <Carmen_Lune> *ottaa omenan*
[19:41] <Rebecca_Hope> *Ottaa pöydältä kurkelon ja jonkun kondomin ja napauttaa sillä Carmenia päähän*
[19:41] <Noah_Andersson> *Jippii, kyseessä taisi olla kohtalaisen heteroseksipainotteinen luento. Tuskinpa Noah saisi tästä kamalasti irti.*
[19:43] <Carmen_Lune> *ottaa melonin ja leikkaa sen puoliksi Rebecan kehotuksesta*
[19:44] <Zia_Chastain> *Istuu paikalleen ja availee kondomipakettia vähän kädet täristen. Se yksi takapulpetin tyttö ei edes hakenut välineitä. Ehkä ei olisi pitänyt itsekään, niin noloa!*
[19:45] <Rebecca_Hope> *kävelee takaisin paikalleen ja istahtaa tuoliin*
[19:46] <Noah_Andersson> *Noah kaivaa taskustaan puhelimensa ja pyörittelee sitä käsissään. Koulu esti tekniikan toimimisen, mutta hän kanniskeli puhelintaan edelleen mukanaan puhtaasta tottumuksesta.
[19:47] <Carmen_Lune> *tuo puolikkaan melonin pöydälle*
[19:47] <Carmen_Lune> *menee pissille*
[19:47] <Nancy_Laurent_> *nancy ei hakenut tavaroita, hän näpräsi paitansa helmaa hieman hermostuneesti*
[19:49] <Zia_Chastain> *Vilkaisee Noahin puhelinta ja peittää suunsa kädellään pidätellen hermostunutta naurua, koska ensimmäinen ajatus oli, että aikoiko tuo laittaa kondomin puhelimeen. Tyhmä aivoitus mutta nauratti silti.*
[19:49] <Nancy_Laurent_> *katselee muiden puuhia*
[19:51] <Nancy_Laurent_> *Nancy huomaa tutun pojan kauempana luokassa.*
[19:52] <Shadowfield> *Varmaankin siinä omalla paikallaan sitten aloittaa banaaninsa pohemisen*
[19:53] <Damian_Moooon> *Ottaa kondomin ulos pakkauksestaan*
[19:53] <Rebecca_Hope> *yrittää repiä kondomin käärettä auki ja estää kurkkua pyörimästä lattialle*
[19:53] <Damian_Moooon> Ojennappa sitä jönssiä *Ohjeistaa Sebastienia*
[19:53] <Nancy_Laurent_> *Nancy huomasi että poikakin oli hakenut tavarat. Pitäisiköhän sittenkin hakea...*
[19:53] <Sebastien_Nondr> *Ojentaa peniksenkorvikettaan*
[19:54] <Zia_Chastain> *Saa kondomin ulos pakkauksesta ja tutkiskelee sitä hetken ennen kuin avaa. Vieraaltahan se näyttää mutta ei tämä mekanismi kauhean hankala voi olla.*
[19:55] <Damian_Moooon> *Tarttuu kiinni ja asettaa kondomin kurkun päähän*
[19:56] <Sebastien_Nondr> Tarviitko apua?
[19:56] <Noah_Andersson> *Noah avaa puhelimensa lukituksen ja katselee ympärillään olevia oppilaita. Olihan seksivalistuksen idea hieno ja tarpeellinen, mutta Noah ei todellakaan halunnut olla täällä.*
[19:57] <Damian_Moooon> En mä koskaan tarvii, pysy nyt siin vaa paikoillas niinku normaalistikin *Rullaa kondomin kurkun päälle*
[19:57] <Zia_Chastain> *Alkaa ujuttaa kondomia varovasti munakoisoon ja puree huultaan. Tämä herra näyttää siltä kuin tarvitsisi sairaalasiipeä.*
[19:59] <Rebecca_Hope> *saa kääreen avattua ja rullaa limaisen kortsun kurkun päälle. Mitäs nyt?*
[20:00] <Zia_Chastain> *Kondomi lipeää kädestä ja lentää Zian nenää päin, mistä se tipahtaa tytön syliin. Alkaa väkisinkin hihittää se munakoiso kädessään ja harkitsee vakavissaan pulpetin alle vajoamista.*
[20:00] <IreneMacy> *Seurailee kuinka nuo onnistuvat konsomien laitossa istuutuen itse pöydän reunalle.*
[20:01] <Rebecca_Hope> *yrittää pyyhkiä liukasteisia käsiään Carmenin tuomaan meloniin*
[20:02] <Damian_Moooon> *Tökkii Sebastienia lateksin peittämällä kurkulla*
[20:02] <Sebastien_Nondr> Kuule minä sinulle tökkimiset näytän
[20:04] <Damian_Moooon> *Ovat lopputunnin kivasti*
[20:04] <Noah_Andersson> *Olisipa Rain täällä. Hänellä olisi varmasti jotain hauskaa (ja täysin sopimatonta) sanottavaa.*
[20:04] <Sebastien_Nondr> *Työntää kurkun syvälle*
[20:05] <Zia_Chastain> *Laskee munakoison ja kondomin pöydälle luovuttaneena ja yrittää vain lakata nauramasta. Ei kai sen ihan munakoisolle kuuluisikaan sopia niin hyvin.*
[20:06] <Zia_Chastain> *Vilkaisee ujosti ympärilleen, että ei kai kukaan vain katso hänen touhujaan.*
[20:07] <Nancy_Laurent_> *Nancyn katse harhailee luokassa ja oppilaissa.*
[20:08] <IreneMacy> Okei... eivätköhän kaikki ole päässeet kokeilemaan kondomin laittoa, joten siirrytään muihin ehkäisykeinoihin *toteaa* Kondomi on tosiaan ainoa keino suojautua taudeilta, osaako joku kertoa muita jästienkin käyttämiä ehkäisymenetelmiä?
[20:09] <Nancy_Laurent_> *Nancy siirtää katseensa noitaan.*
[20:10] <Noah_Andersson> *Viittaa* E-pillerit.
[20:11] <IreneMacy> *Nyökkää.* Kyllä
[20:13] <IreneMacy> Osaatko nimetä muita? *esittää kysymyksen puhuneelle.*
[20:13] <Zia_Chastain> *Zialla on aika ylivirittynyt ja kiusallinen olo, joten hän nousee pulpetista ja lähtee luokasta vähin äänin.*
[20:14] <Noah_Andersson> *Hätkähtää hieman, sillä ei odottanut lisäkysymyksiä.* Öhmm... Ainakin minipillerit, ehkäisylaastarit sekä kierukat.
[20:14] <Rebecca_Hope> *"Anaali!" joku huusi takapulpetista, eikä Rebecca voinut hillitä tirskahdustaan. I mean olihan se periaatteessa totta*
[20:16] <IreneMacy> Kyllä vain *nyökkää jälleen tuolle.* Entä osaako joku nimetä ehkäisyloitsuja?
[20:18] <Shadowfield> *Seurailee yllättävän hiljaisena*
[20:18] <Nancy_Laurent_> *katsoo kun joku oppilas nousee ja lähtee luokasta ja katsoo sitten taas luokan etuosaan*
[20:21] <Nancy_Laurent_> *Kuuntelee, kun joku oppilas puhuu.*
[20:22] <IreneMacy> Ei kukaan?
[20:29] <Nancy_Laurent_> *kääntää katseensa taas luokan etuosaan*
[20:30] <Noah_Andersson> *Istuu loppuajan rauhassa paikallaan kuunnellen opetusta.*
[20:30] <Rebecca_Hope> *Zone outtaa ja tuijottaa seinää*
[20:32] <IreneMacy> Ei se mitään, en erityisemmin kuulu niiden kannattajiin *toteaa.* Niillä voi saada hyvin ikävää jälkeä aikaiseksi, jos ei ihan tiedä mitä on tekemässä *siirtyy pöydän taakse ja siirtää pöydän keskelle yhden jääneistä kurkuista ja loitsii tuohon erään ehkäisyloitsun vähän väärin sanoin saaden sen räjähtämään.*
[20:33] <Rebecca_Hope> *säpsähtää ja herää horroksestaan kun kurkku posahtaa*
[20:33] <Nancy_Laurent_> *säikähtää hieman kun kurkku posahtaa*
[20:34] <OpheliaVillard> *Ophelia kuulee jännän poksahduksen ja havahtuu esitteen lukemisesta*
[20:35] <IreneMacy> Joten suosittelen jästimenetelmiä ehkäisyssä, jos ette ole täysin varmoja, että loitsunne toimivat *lausahtaa*
[20:37] <OpheliaVillard> *Ophelia oli ollut niin syventynyt esitteeseen, ettei ollut tajunnut, että ympärillä leikittiin vihanneksilla*
[20:38] <Shadowfield> *Säpsähtää kurkun räjähtäessä*
[20:41] <Shadowfield> *Kuolleen kanssa seurustelun hyviä puolia: ei tarvitse tällaisia*
[20:43] <OpheliaVillard> *Laittaa esitteen pois ja päättää keskittyä kuuntelemaan valistajaa, ainakin joksikin aikaa*
[20:53] <IreneMacy> Onko jollain herännyt kysymyksiä?
[21:00] <IreneMacy> Jos ei kysymyksiä ole, niin kiitos - tämä oli tässä *alkaa valmistautumaan poistumiseen*
[21:02] <OpheliaVillard> *Ophelialla oli tainnut mennä ohi suurin osa valistuksesta. No, ehkä se ei haitannut.*
[21:03] <Shadowfield> *Ja varmaankin poistuu katselemaan olisiko tällä päivällä vielä jotain muuta tarjottavaa*
[21:04] <OpheliaVillard> *Ophelia poistuu luokasta, esitteen hän nappasi mukaansa. Hän aikoi sujauttaa sen jotenkin huomaamattomasti Luolin hyppysiin.*
[21:06] <Rebecca_Hope> *Nousee ylös ja menee etsimään jotain muuta tekemistä*
Alain Astier
 


Paluu Chatroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron