Elokuun chatpeli [su 25.8. retki puutarhaan]

Elokuun chatpeli [su 25.8. retki puutarhaan]

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 26 Heinä 2019, 09:17

Vaikka heinäkuun toista chatpeliä ei vielä ole pelattu, pääsette äänestämään jo nyt elokuun chatpelin ajankohtaa, ja ehdottamaan pelille aihetta. Äänestämään pääsee täältä ja äänestysaikaa on viikko. Pyrin julkaisemaan tuloksen 3.8.
Rebecca Hope
 

Re: Elokuun Chatpeli

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 15 Elo 2019, 16:38

Sievästi vastausten julkistaminen vähän venähti ja samalla meni ohi ensimmäinen mahdollinen chatpeliajnkohta :') Päivämääräksi kuitenkin lopulta valikoitui lauantai 17.8 joka on kivasti tästä kahden päivän päästä. Chatpelin aiheena on vierailu taikakasvitieteelliseen puutarhaan, ja nyt kaipaisin apua sen suunnittelussa. Mitä sieltä voisi löytyä?
Rebecca Hope
 

Re: Elokuun Chatpeli

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 15 Elo 2019, 23:15

Taikakasvitieteellinen puutarha voisi olla samantyyppinen kuin jästien vastaavat ovat. Paljon erilaisia kasveja kyltteineen ja erilaisine ympäristöineen. Voisi olla erilaisia aidattuja alueita, jossa yhdessä on kuuma trooppinen ilmasto, yhdessä pakkasta ja jäätikköä ja yhdessä kuivaa erämaata. Voisiko siellä olla myös taikaolentoja/eläimiä, jotka viihtyvät samassa ympäristössä kuin kasvit?

Olisiko kyseessä joku vapaaehtoinen kesätapahtuma? Vai jotain pakollista koulutoimintaa kesän ajalle?
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Elokuun Chatpeli

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 19 Elo 2019, 09:22

Chatpeliin ei tullut ainoatakaan osallistujaa edellisellä päivämäärällä, joten uusi yritys! Uusi ajankohta on sunnuntai 25.8. klo 18. Aihe on sama, eli retki taikakasvitieteelliseen puutarhaan. Ideointia voi jatkaa sekä tässä alla että koulun WhatsApp-ryhmässä.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Elokuun chatpeli [su 25.8. retki puutarhaan]

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 26 Elo 2019, 02:50

Tämän kuun peli on nyt pelattu, kiitos kaikille osallistujille! Alla pisteytykset sekä peliloki.

Ophelia Villard, Pouffsouffle: 7p
Rain Savage, Serpentard: 3p
Ronja Blomroos, Cerfeur: 8p
Mila Molina: 10p
E. S. Travere: 10p

[18:17] <@mila_molina> *Taikakasvitieteellisen puiston ovet aukesivat juuri taikakoululaisille ja muille jäsenille. Myös Taikakoulu Château oli mukana koululaisia sivistävässä tempauksessa*
[18:18] <@mila_molina> *Koulu oli lähettänyt jokaiselle koulun oppilaalle ja jatko-opiskelijoille tiedon aloituskirjeen yhteydessä, että jokainen puistossa tänä sunnuntaina vieraillut saisi hyvityksenä hieman vapautusta koulun yrttitiedon kursseista*
[18:19] <@mila_molina> *Rehtori Molina oli myös paikalla keräämässä nimiä listaan. Hän seisoskeli alueen pääovella virallisesti beigeen jakkupukuun pukeutuneena*
[18:20] <OpheliaVillard> *Kukalliseen toppiin ja vaaleisiin farkkushortseihin pukeutunut Ophelia asteli kohti pääovea ja siellä listoineen odottelevaa rehtoria*
[18:21] <@mila_molina> Neiti Villard, mukavaa että pääsit paikalle *Rehtori sanoi varsin ystävällisesti paikalle saapuneelle oppilaalleen. Kesäloma oli näköjään tehnyt hyvää tälle naiselle*
[18:22] <@mila_molina> Etkös ollutkin Serdaigle? *Rehtori kysyi. Kesälomalla hän oli näköjään menettänyt myös osan muististaan*
[18:30] <OpheliaVillard> *Hänkö Serdaigle? Ophelia oli sangen otettu tästä kohteliaisuudesta.* Pouffsouffle, rehtori Molina. *Tyttö vastasi hymyillen*
[18:30] <Rain_Savage> *Rain ei ollut muodostanut kunnollista mielipidettä siitä, oliko yrittitieto mielenkiintoista vai ei. Mutta siitä hän oli varma, että kaikki oli käytännössä kiinnostavampaa kuin teoriassa. Sen vuoksi sitä seistiin nyt täällä. Kyllä se aina tunneilla istumisen voittaisi olisi millaista vain.*
[18:32] <@mila_molina> No niinpäs olitkin *Rehtori lausahtaa ja kirjoittaa luetteloonsa "Ophelia Villard, Serdaigle"
[18:33] <@mila_molina> Peremmälle sitten vain, sinne taisikin jo mennä joku sinun tupatovereistasi *Nainen kertoo ja osoittaa kädellään reitin sisälle puutarhaan*
[18:36] <OpheliaVillard> *Ophelia ei jaksanut jäädä rehtorin juttusille, vaan asteli peremmälle puutarhaa kohti*
[18:36] <Rain_Savage> *Rain pyöräyttelee vähän silmiään Molinan ja Ophelian jutuille. Pouffsouffle tai Serdaigle, oliko sillä nyt väliä? Kummassakaan tuvassa ei mitään hurjempaa sakkia tuntunut olevan.*
[18:37] <Travere> *istuu penkillä taikakasvitieteellisen puutarhan ylhään ja jykevän pääportin toisella puolen - tai niin oli kuvitellut tekevänsä, kun oli hyvissä ajoin paikalla ennen sovittua aikaa*
[18:37] <Travere> *puutarhan ovet kuitenkin pysyivät suljettuna pitkään ja sitten tuli jo ensimmäinen osa siitä ihmisryppäästä ja jotenkin sitä löytää itsensä penkiltä taikakasvitieteellisen puutarhan ulkopuolella hieman kauempana pääovista odottelemassa joukon katoamista*
[18:39] <Travere> *lueskelee selkäkyyryssä yhtä salkusta esille ottamaansa kirjaa kiittäen onneaan, että penkin toiselle puolelle hiippailu on mahdotonta*
[18:40] <Rain_Savage> *Astelee myös sisään huomattuaan edellä olevan menneen. Ei sano rehtorille mitään, vaikka edes ”päivää” olisi voinut olla kohteliasta.*
[18:40] <@mila_molina> *Taikakasvitieteellinen puutarhassa vierailu olisi varmasti monelle koululaiselle ainutlaatuinen tilaisuus. Tila oli osittain katettu ja se oli jettu viiteen eri alueeseen: jääkylmään vuoristomaiseen, tulikuumaan aavikkomaiseen, sademetsään, perinteiseen ranskalaiseen seka sellaiseen, joka voisi olla 2200-luvulla*
[18:46] <Travere> *vilkaisee kelloaan*
[18:46] <Travere> *ihan kuin ei olisi vilkuillut sitä koko ajan*
[18:53] <OpheliaVillard> *Ophelia päätti suunnata kulkunsa kohti aluetta, jossa oli sademetsää*
[18:54] <Travere> *laskee kirjan kädestään, kumartuu alas salkkuaan kohti, nostaa sen ylös, avaa sen ja sujauttaa kirjan pieneen salataskuun*
[18:59] <Travere> *nousee ylös sieppaisten salkkunsa mukaan ja aitaa vierten astelee kohti taikakasvitieteellisen puutarhan sisäänkäyntiä*
[19:19] <mila_molina> * Rehtori kirjoitteli tasaiseen tahtiin oppilaittensa nimiä ylös luetteloon. Hän toivoi, että suurin osa tuli paikalle mielenkiinnosta, eikä ainoastaan sen takia, että saisi vapautuksia yrttitiedosta*
[19:24] <Travere> *ei odottanut näkevänsä itse rehtoria täällä*
[19:26] <OpheliaVillard> *Ophelia katseli uteliaana ympärilleen. Sademetsässä oli aika lämmintä ja paljon jännittävän näköisiä kasveja.*
[19:27] <Travere> *vaikka osaakin ajatella sataakuuttakymmentä erilaista syytä, mitkä kyllä oikeuttavat tämän läsnäolon*
[19:29] <mila_molina> *Rehtori huomaa hieman kauempana Traveren tutut kasvot, jolle hän nyökkää tervehdykseksi. Mukavaa, että myös joku henkilökunnan jäsen on päätynyt tänne*
[19:29] <Travere> *pysähtyy rehtorin kohdalle ja sanoo oman nimensä*
[19:31] <Travere> *ei kylläkään voi tähdentää itseään millään tuvalla, eikä helpottaa toisen työtä*
[19:39] <OpheliaVillard> *Katselee ympärilleen näkyisikö sademetsän alueella tuttuja. Rehtorin mainitsemista tupatovereista ei näy vilaustakaan, mutta pari Serdaiglea on paikalla.*
[19:50] <Travere_> *korvat lehahtavat punaiseksi tajutessaan yhden asian*
[20:05] <mila_molina> Hei Travere, mukavaa että sinäkin tulit sivistämään itseäsi *Rehtori tokaisee hänelle* Harmillista vain, etten voi tarjota sinulle minkäänlaista vapautusta oppitunneille osallistumiseen *levittää kasvoilleen jonkun hymyn tapaisen*
[20:06] <Travere_> *yrittää pohtia, että mille oppitunneille*
[20:07] <Travere_> Ei, tarkoituksena.. tarkoituksenani on osallistua oppitunneille.
[20:07] <Travere_> Siis... omilleni. Niille.
[20:09] <Travere_> *tarkistaa, että salkku on varmasti kiinni*
[20:15] <mila_molina> Niin oletinkin *Rehtori vastaa lyhyesti ja vie katseensa alueen sisäpuolelle. Siellä on jo paljon väkeä* Siitä sitten vain peremmälle *Tokaisee ja hypistelee kädessään olevaa listaa*
[20:17] <Travere_> ..niin. *nyökkää ja kiirehtii hätäisesti sisälle*
[20:18] <Travere_> *oli onneksi jo etukäteen opetellut taikakasvitieteellisen puutarhan opaskartat reitteineen ja kohteineen ulkoa*
[20:22] <OpheliaVillard> *Ophelia jatkoi puutarhassa kiertelyä ja lähti aikanaan kotia kohti.*
[20:30] <mila_molina_> *Rehtori hymähtää Traveren poistuessa pikaisesti paikalta. Hän kirjoittaa kyseisen opettajan nimen listaan ja odottaa seuraavia saapuvia oppilaita*
[20:31] <mila_molina_> *Alkuruuhkan jälkeen saapuvan väen määrä alkaa vähetä ja nainen itsekin alkaa ottaa suuntaa sisään puutarhatiloihin*
[20:35] <mila_molina_> *Jos uusia koululaisia vielä saapuisi, löytäisiväy he rehtorin varmasti myös alueen sisäpuolelta*
[20:35] <Travere_> *varmin askelin kiirehtii ensimmäiselle kohteelleen*
[20:37] <Travere> *päärakennuksen välittömässä läheisyydessä olevaan sivurakennukseen, joka pimeinä aikoina toimii myös varastona*
[21:04] <mila_molina> *Ensimmäisenä rehtori siirtyy polttavan kuumaan alueeseen, jonka tarkoituksena on esitellä taikakasvillisuutta afrikan aavikkoisilta seuduilta*
[21:05] <mila_molina> *Jo heti ensisekunteina nainen tajuaa, että tutustuminen kyseisiin kasveihin tulee olemaan erittäin raskasta paksuun jakkupukuun pukeutuneena*
[21:15] <ronja_blomroos> *Myös jatko-opiskelija Ronja oli päätynyt mukaan tähän tapahtumaan*
[21:16] <ronja_blomroos> *Hän oli valinnut seuraavalle lukuvuodelle valinnaisaineekseen yrttitiedon, ja vapaat päivät kyseisestä oppiaineesta houkuttelivat kovin*
[21:17] <ronja_blomroos> *Ja lisäksi taikakasvit osasivat olla melkoisen kiinnostavia, ainakin välillä*
[21:18] <ronja_blomroos> *Ensimmäiseksi tämä tyttö löysi itsensä katselemassa ja koskettelemassa trooppisen alueen kasveja*
[21:41] <ronja_blomroos> *Ronja jatkaa trooppisten kasvien hiplailua. Myös säätila oli ilmeisesti loitsittu alueenomaiseksi, koska pian alkoi sataa kaatamalla*
[21:41] <ronja_blomroos> *Ronja piiloutuu suuren lehtipuun alle suojaan*
[21:48] <mila_molina> *Rehtori Molina poistui paahtavan kuumasta tilasta pois. Hän pyyhki hikeä kasvoiltaan ja hengitti syvään. Nämä oli niitä hetkiä, kun hän oli tyytyväinen siihen, että asui Ranskassa*
[22:14] <ronja_blomroos> *Vaikka kasvit olivat tämän tytön mielestä kiinnostavia, ei hän tunnin kiertämisen jälkeen enää jaksanut. Tulevaisuuden kasvien tutkiminen jäi väliin, mutta ei Ronjaa juurikaan kiinnostanut mitä hänen elämänsä jälkeen ulkona kasvaisi*
[22:17] <ronja_blomroos> *Sitä paitsi lomaa oli jäljellä enää vain viikko, jolloin saisi opiskella ja näprätä kasveja sielunsa kyllyydestä*
[22:24] <ronja_blomroos> *Niinpä tyttö asteli ulos alueelta ja suuntasi hormiverkon välityksellä kohti kotia, ihanaa Marseillea*
[22:36] <mila_molina> *Rehtori vietti aikaansa alueella sen sijaan hieman pidempään. Hän sai kierrettyä koko alueen, kirjattua luetteloon monta nimeä sekä aiheutettua itselleen mustelman kaatuessaan korkokengillä jäisessä maastossa*
[21:41] <ronja_blomroos> *Ronja jatkaa trooppisten kasvien hiplailua. Myös säätila oli ilmeisesti loitsittu alueenomaiseksi, koska pian alkoi sataa kaatamalla*
[21:41] <ronja_blomroos> *Ronja piiloutuu suuren lehtipuun alle suojaan*
[21:48] <mila_molina> *Rehtori Molina poistui paahtavan kuumasta tilasta pois. Hän pyyhki hikeä kasvoiltaan ja hengitti syvään. Nämä oli niitä hetkiä, kun hän oli tyytyväinen siihen, että asui Ranskassa*
[22:14] <ronja_blomroos> *Vaikka kasvit olivat tämän tytön mielestä kiinnostavia, ei hän tunnin kiertämisen jälkeen enää jaksanut. Tulevaisuuden kasvien tutkiminen jäi väliin, mutta ei Ronjaa juurikaan kiinnostanut mitä hänen elämänsä jälkeen ulkona kasvaisi*
[22:17] <ronja_blomroos> *Sitä paitsi lomaa oli jäljellä enää vain viikko, jolloin saisi opiskella ja näprätä kasveja sielunsa kyllyydestä*
[22:24] <ronja_blomroos> *Niinpä tyttö asteli ulos alueelta ja suuntasi hormiverkon välityksellä kohti kotia, ihanaa Marseillea*
[22:36] <mila_molina> *Rehtori vietti aikaansa alueella sen sijaan hieman pidempään. Hän sai kierrettyä koko alueen, kirjattua luetteloon monta nimeä sekä aiheutettua itselleen mustelman kaatuessaan korkokengillä jäisessä maastossa*
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen


Paluu Chatroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron