Mukana olevat hahmot: Shanietta Kei ja Rain Savage
Ajankohta: Tiistain ja keskiviikon välinen yö marraskuun 2018 alkupuolella
Tapahtumapaikka: Koulun piha
Juoni: Sekä Shanietta että Rain päätyvät suuntaamaan yöllä ulos säännöistä huolimatta, ja törmäävät sitten toisiinsa.
Varoitukset: -
Muuta: -
Makasin selällään sängylläni, katse suunnattuna ylöspäin, vaikka olikin niin pimeää, etten nähnyt juuri muuta kuin mustaa. Olin piilossa muilta kutosluokkalaisilta Serdaigleilta, kiitos sänkyäni ympäröivien verhojen, mutta silloin tällöin kuului vielä vaimeita liikehdinnän ääniä muualta huoneesta. Arvelin, että joku saattoi olla vielä hereillä.
Oloni oli levoton. Kiinnitin siihen huomiota, koska se ei enää nykyään ollut minulle niin yleinen olotila. En pystynyt nukahtamaan, en rauhoittumaan tarpeeksi. Kaipasin ulos, ja jokin osa minusta oli jo alkanut suunnittelemaan sääntöjenvastaista reissua linnan pihamaalle. Arvelin kellon lähestyvän hiljalleen keskiyötä.
Minulla oli tiedossa jopa mahdollinen syy levottomuudelleni. Nyt oli tiistai, ja vaikka minulla oli tiistaisin vain yksi oppitunti, se sattui olemaan muodonmuutosten tunti, ja se oli liemien ohella minulle haasteellisimpia oppiaineita. Tänään tunnilla olin menestynyt jopa normaaliakin huonommin, ja sitä oli vaikea unohtaa. Halusin olla hyvä, halusin menestyä. Vaikka kyllähän minä tavallaan tiedostin, että harva on hyvä kaikessa, että se on oikeastaan aika mahdotonta. Sitä oli vain todella vaikea hyväksyä.
Ajatukseni kiersivät hetken kehää ja upposin niihin, kunnes havahduin tajuamaan, että hiljaisuus oli ollut jo hetken syvempää. Nousin hitaasti ja mahdollisimman äänettömästi istumaan. Siirsin peiton sivuun, pyyhkäisin kädellä etuhiuksia pois kasvoilta. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan. Etsin taikasauvani ja livahdin pois pienestä turvapaikastani. Liikkeeni olivat hieman kömpelöitä, sillä en uskaltanut sytyttää sauvan päähän valoa, mutta ympäristö oli onneksi minulle jo tuttu.
Laskeuduin polvilleni sänkyni viereen, kurotin sängyn alle ja otin matka-arkkuni vierestä mustan kangasmytyn. Sängyn vierestä poimin mukaan kenkäni. Nousin seisomaan, puristin mytyn ja kengät vasemmalla kädellä kehoani vasten, pidin toisessa kädessä taikasauvaani ja etenin varovaisesti ovelle. Kuuntelin koko ajan tarkasti, mutta muut tuntuivat nukkuvan. Avasin hitaasti oven ja irvistin aiheuttamaani ääntä, vaikka se olikin lähes olematon. Livahdin syntyneestä raosta käytävän puolelle ja suljin oven perässäni.
Etenin nyt huomattavasti nopeammin, kun valoa oli sen verran, että näköaisti oli hyödyllinen. Kuuntelin koko ajan tarkasti, pelkäsin että joku olisi vielä hereillä ja tekisi tyhjäksi aikeeni. Pääsin kuitenkin oleskeluhuoneeseen asti törmäämättä kehenkään, eikä oleskeluhuoneessakaan ainakaan juuri silloin vaikuttanut olevan ketään. Kävelin oleskeluhuoneen läpi ovelle, joka johti lyhyisiin alaspäin laskeutuviin rappusiin. Livahdin ovesta ja suljin sen takanani.
Laskeuduin portaat alas, mutta sen sijaan, että olisin poistunut tuvan tiloista, avasin varaston oven raolleen ja pujahdin sinne. Suljin oven ja jäin pilkkopimeään. Paransin otetta taikasauvastani, lausuin ”Valois”. Katseeni kiersi huoneen nopeasti, edellisestä kerrasta tässä huoneessa oli jo hetki aikaa. Avasin vaatemytyn ja vaihdoin yöpuvun mustiin legginseihin, mustaan pitkähihaiseen tunikaan ja sukkiin. Sitten kietouduin vanhaan mustaan kaapuun. Sujautin hieman kuluneet, mustat nilkkurit jalkoihini, kyykistyin ja sidoin kengännauhat. Tein yöpuvusta pienen mytyn ja sujautin sen piiloon lähelle ovea. Käsi hakeutui ovenkahvalle, lausuin ”Pimi.” Avasin oven, pujahdin raosta ja suljin oven perässäni. Sitten poistuin vihdoin tuvan tiloista.
Ympäristö vaikutti hiljaiselta ja liikkumattomalta. Hengitin silti pinnallisesti, jännittyneenä, tiesin rikkovani sääntöjä. Toisaalta olin jo tottunut tähän. Mielessäni kävi vaihtoehto omalle käytävälle menemisestä, mutta ulkoilma veti puoleensa. Puristin sauvaa kädessäni ja lähdin kulkemaan pitkin käytäviä, edeten kohti isoimpia käytäviä, Serdaiglen tornista kohti pohjakerrosta ja aulaa. Pysähtelin usein, kuuntelin. Pariin kertaan olin kuulevinani jotain ja jännitys puristi rintaa, mutta en törmännyt keneenkään. En kuitenkaan voinut olla miettimättä, että joku saattoi tarkkailla minua silläkin hetkellä. Vaikka vain joku periaatteessa puolueeton, aave tai kotitonttu. En pitänyt ajatuksesta, kiristin tahtia ja kiidin pitkin käytäviä, vasen käsi hipaisi seinää silloin tällöin.
Lopulta olin selvinnyt aulaan asti. Kuljin tilan reunoja pitkin isoille oville, jäin sitten niiden reunaan, varjoon, ja käännyin vielä tarkkailemaan tilaa. Oloni oli vähän suojaton, paikka oli niin iso. Vedin kaavun hupun päähäni ja livahdin nopeasti ovea työläästi raottaen ulos. Ulkoilma löi vasten kasvoja, se tuntui hyvältä ja hengitys kulki heti vapaammin. Jäin ovien läheisyyteen nojaamaan seinään, hengittelemään ja tarkkailemaan ympäristöä. Yksityiskohdat kietoutuivat pimeyteen, mutta pihamaan hahmotti silti vaivattomasti.