Marraskuun haaste: Tupien joulukoristeluhaaste [2018]

Ajatuseula on taikaesine, johon voidaan tallentaa ajatuksia ja muistoja. Se on kivinen ja matala allas, jonka reunoja kiertää outoja riimuja ja merkkejä. Ajatuseulaan talletetut muistot ja ajatukset muodostavat kirkkaan ja alati pyörteilevän muistiaineen, joka muistuttaa valkeahkoa hopeaa tai nestemäistä valoa. Ajatusseula toimii arkistona edellisten vuosien kuukauden haasteille.

Marraskuun haaste: Tupien joulukoristeluhaaste [2018]

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 01 Marras 2018, 19:50

Kuukauden haaste on jokaisen kuukauden alussa julkaistava tehtävä, jonka suorittamalla saa tupapisteitä. Tehtäviä on laidasta laitaan, mutta useimmiten ne liittyvät roolipelaamiseen tai taikamaailmaan.

Hei taas! Näin on marraskuu vihdoin startannut ja mikä sopisikaan paremmin pimeneviin iltoihin, kun lämmin valaistus, mukavat tyynyt ja kuppi jotain lämpimää. Vaikka otsikosta voisikin päätellä, että tämä marraskuu skipataan täysin ja hypätään suoraan jouluun, niin se ei ihan ollut tarkoituksena. Tämän marraskuun haasteen tehtävänä on aktivoida vähän tupien keskustelualueita ja saada pelaajat kontaktoitumaan saman tuvan pelaajien kesken ja jakamaan omia ajatuksiaan. :D

Viimeisestä tupien keskeisestä haasteesta on minun miesmuistiini jo aikaa, joten tämä tulee varmasti kuin tilattu! Myös henkilökunnan jäsenet saavat ilomielin osallistua tähän haasteeseen.

Haasteena on koristella OMA TUPA / OPETTAJIEN HUONE jouluisesti. Oppilashahmojen pelaajat suunnittelevat ja koristelevat oman hahmonsa tupaa ja henkilökuntahahmojen pelaajat opettajien huonetta.
Ajattelin itse, että tämän voisi tehdä joko ihan perinteisesti yhdessä pohtimalla ja kuvailemalla minkälaisia koristeluja sun muita on merkkinä tulevasta talvesta ja joulusta, mutta ihan itse tehdyt tai otetut kuvat käyvät toki myös havainnollistamaan tekstiä. Kannattaa pitää mielessä millainen koulu Taikakoulu Château ja muutenkin suunnitella rennon hyvällä hengellä.

Lähes jokaisesta tuvasta (Cerfeurin tuvasta ei) löytyy myös tarkempi kuvaus siitä, miltä kyseinen tupa ’näyttää’. Tuvan kuvaukseen voi halutessa turvautua ja käyttää sitä vaikkapa ideavirikkeenä. :D Kuvaus löytyy tuvan kaikille näkyvästä osiosta, *tuvan nimi* tuvan kuvaus -keskustelusta!
Opettajien huoneesta saa jonkinlaisen käsityksen Jalat visusti maan pinnalla -alueelta ennen kuin menet Opettajien huoneeseen. :D

Keskusteluja käydään kunkin tuvan omassa salaisessa osiossa. Huomaathan, että vasta kirjautuneena näet ja pääset tupasi salaiseen osioon, jossa tätä haastekeskustelua kuuluu käydä.

Tuvat löytyvät foorumilta seuraavista paikoista
Gryffondor -> Linna -> Tornien upeat maisemat -> Gryffondorin tupa -> Gryffondorin salainen osio
Serdaigle -> Linna -> Tornien upeat maisemat -> Serdaiglen tupa -> Serdaiglen salainen osio
Pouffsouffle -> Linna -> Jalat visusti maan pinnalla -> Pouffsoufflen tupa -> Pouffsoufflen salainen osio
Serpentard -> Linna -> Korkeatasoista vapaa-aikaa -> Serpentardin tupa -> Serpentardin salainen osio
Cerfeur -> Linna -> Maan alla -> Cerfeurin tupa -> Cerfeurin/Jatko-opiskelijoiden salainen osio
Opettajien huone: Linna -> Jalat visusti maan pinnalla -> Opettajien huone -> Henkilökunnan salainen osio

Jos tuvastasi ei vielä löydy tätä haastetta käsittelevää keskustelua, niin saat ihan vapaasti itse aloittaa sellaisen! Klikkaamalla Tupasi salaisessa osiossa olevaa New topic -kuvaketta! Eikä kannata arkailla hahmon luonteen tms. asioiden vuoksi, sillä tämä on pelaajapainotteinen haaste. Eli tätä ei tehdä oman hahmon näkökulmasta, vaan ihan châteaulaisroolipelaajana.

Mikäli sinulla on hahmo useammassa tuvassa, saat toki osallistua kaikilla tähän haasteeseen kirjoittamalla kunkin tuvan salaiseen osioon ajatuksiasi ja keskustelemalla muiden kanssa. Ethän kuitenkin kerro muiden tupien suunnitelmista tupalaisillesi. xD Pidetään reiluna pelinä.

Keskustelua siinä mielessä, että olisi tosi mahtavaa, jos useampi pelaaja osallistuu tähän haasteeseen. Yksinään on ehkä vähän tylsää suunnitella ja ideoida. :´D


Aikaa haasteen suorittamiseen on nyt poikkeuksellisesti vähän yli kuukausi. Mieluusti joulukuun 10. joulukuuta joku ystävällinen tuvan pelaaja voisi koota ideoinnit yhdeksi kompaktiksi paketiksi ja sitten julkaista se vastauksena tähän keskusteluun! Sovi kuitenkin muiden tupalaisten kanssa vähän siitä, että mitä ideoita otatte mukaan ja miten sovellatte ne mukavaksi teitä miellyttäväksi kokonaisuudeksi.

Mitä tästä lystistä saa? Hyvän mielen ja jonkinlaisen käsityksen siitä miltä hahmosi tupa näyttää jouluaikaan!

Jokainen tupa, joka saa joulukoristelukuvauksensa valmiiksi ja postaa suunnitelmansa tähän keskusteluun saa tuvalleen 30 tupapistettä. Kun henkilökunnan jäsenet eivät kilpaile oman tuvan alla (vaikka kuinka olisivatkin sen johtajia), niin ajattelin palkita heidän osallistumisensa ideointiin individuaalisesti, määrä päivittynee tähän, jos henkilökuntajäsenosallistujia on. :D


Jos on kysymyksiä tästä vähän ehkä epäselvästi esitetystä kuukauden haasteesta, niin älä pelkää ottaa yhteyttä. Voit esittää kysymyksesi vastaamalla tähän ketjuun tai pistämällä yksityisviestiä minulle, eli Alain Astierille. xD
Alain Astier
 

Re: Marraskuun haaste: Tupien joulukoristeluhaaste [2018]

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 08 Joulu 2018, 02:29

Sain tässä taannoin vihdoin päivitettyä tähän numeroarvoja, jos kiinnostaa osallistua, niin vielä on aikaa. xD
Alain Astier
 

Re: Marraskuun haaste: Tupien joulukoristeluhaaste [2018]

ViestiKirjoittaja Elicia Beaudouin » 09 Joulu 2018, 20:28

Tässä olisi Pouffsoufflen tuvan jouluinen kuvaus. Suunnitteluun osallistui minun lisäkseni Ophelia Villard.

Pouffsoufflejen tupa sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa keittiön lähettyvillä, joten tupaan tulviikin joka aamu ihana jouluruokien tuoksu. Jos yöllä nälkä yllättää, auttaa keittiön väki Pouffsouffleja.

Tupaan pääsee tavallisen näköisestä ovesta, jota vartioivat lumotut jouluruusut. Ruusut väistyvät sivuun oikean salasanan sanottua, mutta hyökkäävät kimppuun kuultuaan väärän salasanan.

Kun ovesta on päästy sisälle on ensimmäisenä vastassa kierreportaat, jotka vievät alas itse oleskeluhuoneeseen. Kierreportaiden kaiteeseen on kiedottu kultaista joulunauhaa. Portaikkoa koristaa vanhojen Pouffsoufflen oppilaiden muotokuvat, jotka rupattelevat keskenään tonttulakit päässään. Niille on turvallista esittää salaisuuksia, sillä ne ovat uskollisia.

Portaita laskeuduttua pääsee oleskeluhuoneeseen. Se on tapetoitu vaniljankeltaisin tapetin. Kuusikulmioisen huoneen oikeassa laidassa on keltaisin ja punaisin kakluunoin koristeltu takka, jossa tuntuu palavan aina tuli. Takan vieressä on suuri joulukuusi, jossa on keltaisa ja kultaisia palloja, tähtiä, kukkia, nauhoja ja muita koristeita.

Huoneen vasemmanlaitimmaiselle seinälle on ripustettu joulun ajaksi tuvan yhteinen joulukalenteri sekä yhteinen kirje joulupukille, johon kaikki saavat käydä kirjoittamassa jouluterveisensä ja joululahjatoiveensa.

Mukavia nojatuojeja on siellä täällä, kuten myös pieniä pöytiä, joiden päällä on tarjolla suklaakonvehteja ja tupalaisten itse leipomia pipareita. Tuvan ikkunat on loihdittu niin, että näyttää kuin sataisi lunta ja olisi kunnon talvi.

Keskellä huonetta on taas koko tuvan ylpeys: vanha päiväkirja, johon on kirjoitettu merkintöjä jo Châteaun alkuajoista lähtien. Se on vitriinissä aseteltu huolellisesti punaisen tyynyn päälle.

Molemmilta puolilta huonetta lähtee kierreportaat (jonka kaiteet ovat myös kultanauhoilla koristellut) tyttöjen ja poikien makuusaleihin. Makuusalien ovissa on joulukranssit. Makuusali koostuu pylvässängyistä, sekä muutamasta pienestä pellavaverhoisesta ikkunasta, josta onkin hyvä näköala vuorille. Pylvässänkyjen eteen on mahdollisuus vetää juhlallisen kullankeltaiset verhot.

Kokonaisuudessaan oleskeluhuone on varsin viihtyisä, mukava ja jouluinen paikka. Joulumielisen Pouffsoufflen suosikki!

Kuva
Elicia Beaudouin
 

Re: Marraskuun haaste: Tupien joulukoristeluhaaste [2018]

ViestiKirjoittaja Luol Crunel » 09 Joulu 2018, 20:42

Cerfeurin tuvalle ei ole vielä(kään) kunnon kuvausta, mutta minä ja Ronja Blomroos saimme ainakin vähän suunniteltua tuvan koristelua:

★ Katosta sataa lumottua lunta, joka katoaa pudotessaan
★ Joulukuusi, jossa kultaista nauhaa, kullanruskeita palloja, pronssisia kulkusia, käpyjä, piparkakkuja, sekä joitain hopeisia jääpuikkoja, lumihiutaleita ja kukkia
★ Valtavan suuri Château-piparkakkutalo (jota ainakin Ronja käy vähän väliä maistelemassa) ja hirvipipareita
★ Oveen vihreä joulukranssi, jossa käpyjä, kuparinruskeita rusetteja palloja


Kuva
"J'aime être encouragé à faire mes preuves car, encore été fois, je le ferai."

Luol Crunel, Châteausta valmistunut kirouksenmurtaja.

Muut hahmoni: Sophie Everett & Gaëtan Archambault
Avatar
Luol Crunel
Alumni
 
Viestit: 134
Liittynyt: 04 Touko 2018, 20:44
Paikkakunta: Fontaineblau, Ranska

Re: Marraskuun haaste: Tupien joulukoristeluhaaste [2018]

ViestiKirjoittaja Zselyke Auvray » 10 Joulu 2018, 01:12

Täältä tullaan Gryffondorin joulukoristelujen kanssa! Suunnitteluun osallistui Alís Jónsdóttir, Syracuse Youell ja minä.

• Koristeluiden väreinä on käytetty punaista ja kultaa, mitkä ovat sekä Gryffondorin että joulun värejä, mutta myös kuumaa pinkkiä
• Ympäri huonetta on tuotu erikokoisia, tietenkin aitoja joulukuusia, jotka on koristeltu väriä punaisesta pinkeiksi ja pinkeistä kultaisiksi vaihtavilla komeilla palloilla, sekä koristenauhalla, joka näyttää liikehtivän rauhallisesti niin kuin jotkut merikasvit
• Jotta lemmikit eivät tulisi hulluiksi ja repisi joulukuusia kappaleiksi, on ne suojattu taialla, joka saa lemmikit jättämään koristeet rauhaan
• Seinillä jouluisia mielipidejulisteita (joulupukki on ikivanha velho, jolla on ajankääntäjä ja pala viisasten kiveä; joulu - jästien vai velhojen keksimä juhla?; joulutontut ovat veljiämme [kotitontuilta joulutontuille])
• Joulusukkia jotka ovat täynnä pipareita, punaisiin käärepapereihin käärittyjä suklaakonvehteja, karkkitankoja ja muita jouluisia herkkuja, sekä velhopaukkukaramellejä (joista jälkimmäisiä ainakin Zselyke pamauttelee mielellään)
• Kullan värisiä kynttilöitä, jotka on loihdittu palamaan aina loppiaiseen asti
• Erilaisia tupalaisten itse askartelemia koristeita
• Joihinkin tuvan nurkkiin on loitsittu satamaan sulamatonta lunta, jota on satanut vähän liikaakin ja saanut tuvan näyttämään ihan jouluiselta metsältä


Kuva
"Tout est possible, si vous avez assez de nerf."

Zselyke Auvray, 4. luokkalainen Gryffondor

Muut hahmoni: Elicia Beaudouin, Luol Crunel, Adéléosa Dupont
Avatar
Zselyke Auvray
Oppilas
 
Viestit: 31
Liittynyt: 22 Marras 2018, 22:23
Paikkakunta: Montbéliard, Ranska
Tupa: Gryffondor

Re: Marraskuun haaste: Tupien joulukoristeluhaaste [2018]

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 10 Joulu 2018, 09:28

Opettajienhuoneen koristelun suunnitteluun ovat osallistuneet Benjamin Blanchard ja Mila Molina.

Kotitontut ovat somistaneet opettajien huoneen tyylikkäästi talvisen teeman mukaisesti. Verhot, tyynyt, pöytäliinat ja matto ovat valkoisen ja punaisen sävyisiä. Huoneen nurkassa on joulukuusi, jossa on punaisia koristeita, hopeisia palloja sekä perinteisiä olkikoristeita.

Huoneen keskipisteenä toimii katossa roikkuva lumottu lumisadepallo, jossa sataa aidon näköistä lunta. Opettajien huoneen ovessa on suuri, havuista tehty ovikranssi.

Yksinkertaista ja tyylikästä.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Marraskuun haaste: Tupien joulukoristeluhaaste [2018]

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 10 Joulu 2018, 21:07

Täältä tulee Serdaiglen tuvan joulukuvaus! Suunnitteluun osallistui minun lisäkseni Karolina Porras, sekä Damian Moonkin auttoi. Lisäksi minä piirsin kuvan, tuosta ikkunasohvasta, joka löytyy kuvauksen alta. Piirroksessa on Carla Nowak.

Serdaiglen tuvan oleskeluhuoneeseen on hankittu joulukuusi, ja se on koristeltu sinisen ja pronssin värisillä joulupalloilla. Lisäksi oksien lomasta löytyy myös lasisia joulupalloja, joissa on valkoisia kiehkuroita. Kuusen alle voi punaiselle pyöreälle matolle laitaa lahjapaketteja ystäville, jotka saa sitten avata jouluaattona. Katosta on loihdittu leijailemaan lunta, joka ei kyllä jää kasoiksi lattialle, vaan katoaa heti siihen osuttuaan.

Tuvan kirjahyllyt on järjestetty, ja esille on siirretty enemmän jouluaiheisia kirjoja. Kaikista ikkunoista on laitettu roikkumaan jouluvaloja, jotka toimivat aurinkoenergialla. Pienimmät oppilaat (ja Karolina ja Rebecca) ovat askarrelleet valkoisia paperihiutaleita. Suuren valkoisen takan reunalle on ripustettu kaikkien halukkaiden lahjasukat, ja sillä halukkaita oli aika paljon, niitä on ripustettu myös seinälle.

Tuvan pöytäryhmien reunoille on myös ripustettu jouluvaloja, jotka tällä kertaa toimivat taikuudella, siltä varalta ettei auringonvaloa riitä sinne asti. Pöytien päällä on myös piparikulhoja, joilla voi herkutella kun tekee mieli. Oleskeluhuoneen pöydän keskellä makaa sen verran pieni jouluhalko, että se mahtuu siihen häiritsemättä kenenkään läksyjen tekoa.

Tuvan parille nojatuolille ja sohvalle on tuotu punaisia huopia, jotta kylmien ilmojenkin jälkeen voisi niillä loikoilla riittävässä lämmössä. Sen sävyisiä, että ne ovat jouluisia mutta sopivat silti tilaa hallitsevaan siniseen, pronssiin, hopeaan ja valkoiseen. Myös käytävän ikkunasyvennykseen on tuotu viltti, joten sinnekkin voi käpertyä ihailemaan maisemia vaikkapa teekupillisen kanssa.


Piirros
Rebecca Hope
 

Re: Marraskuun haaste: Tupien joulukoristeluhaaste [2018]

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 19 Joulu 2018, 14:51

Jes, lämmin kiitos kaikille osanottajille! Oikein mahtavia jouluisia tupia (ja opettajahuoneen) olette saaneet aikaan.
Toivottavasti niistä on ollut teille iloa (ja on vielä jatkossa)~

/Ja joulukuun haaste on ollut foorumilla jo jonkin aikaa xD
Alain Astier
 


Paluu Ajatuseula

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron