Opalin kehut saivat poskeni punehtumaan. En ollut kuullut moisia mukavia sanoja muistamani mukaan keneltäkään ja lämmin tunne rintakehässä levisi todelliseksi iloisuudeksi.
"Olet tosi ystävällinen...", sain sanotuksi hiljaa ja hieman hämilläni. Opalin reiluus tuntui aivan uhkuvan tytöstä ja hänen hymynsä häikäisi varmasti jokaisen ympärillä olevan. Viihdyin hänen seurassaan hurjasti jo pienen tutustumisen jälkeen ja minusta tuntui, että hänestä oli helppo pitää.
Kehut ja kommentit taikaolennoista unohtuivat kuitenkin kengän ilmestymisen myötä.
"Mitä täällä tapahtuu?" Opal kysyi ja oli äkkiä tarkkaavainen.
"En tiedä", kuiskutin takaisin ja vilkuilin nyt itsekin ympärilleni. "Mistä tuo kenkä oikein tuli?"
Olisin halunnut olla yhtä nopea ajatuksissani, sillä ensiteokseni olin tarttunut tiukasti laukkuuni kuin aikoisin motata sillä seuraavaa vastaantulijaa. Ympärillämme kuului supinaa ja ihmiset katselivat ympärilleen. Paneelin pitäjä pyysi ihmisiä pysymään aloillaan.
Salin vasemmasta etunurkasta kuului jonkinlaisia kommentteja, mutta ne hukkuivat salin supinaan. Hetken kuluttua ääni kuului kovempaa.
"Anteeksi!" joku huusi puheensorinan ylitse. "Yritin osua herra Baggshotia otsaan, mutta ilmeisesti tähtäykseni oli hieman pielessä. Kommenttinne taikaolentojen rekisteröinnistä velhojen valvonnan alle oli mielestäni todella ala-arvoinen."
Esiin oli noussut pitkä noita, jonka kasvoja peitti tumma, käkkärä tukkapehko. Hän tuijotti tiiviisti miespanelisitia, joka oli hetki sitten laukonut melko tiukkoja mielipiteitä. Joku eturivissä taputti, Minä en ehtinyt mukaan, mutta myöhemmin ajattelin, että olisin itsekin taputtanut. Olin naisesta aika ylpeä.
"Saisinko sen kenkäni takaisin?" noita kysyi asiallisesti. Lopulta paneelinpitäjä huokaisi ja lähetti kengän leijutusloitsun avulla takaisin omistajalleen. Sen jälkeen hän antoi paneelin jatkua, mutta hän hipsi nopeasti alas lavalta ja piti ilmeisesti pienen puhuttelun kengän heittäjälle. En nähnyt kunnolla siihen osaan salia, mutta toivoin, ettei naista poistettaisi tilaisuudesta tekonsa vuoksi. Lähellämme istuva kaksosvihaaja-matami tuhahti kuuluvasti.
Paneelin loppu sujui suhteellisen hyvin ilman suurempia kommelluksia.
"Tämä on ensimmäinen isompi taikamaailman tapahtuma, johon olen päässyt osallistumaan", tunnustin Opalille. "Haluaisitkö kierrellä vielä? Voidaan käydä katsomassa myyntipöytiä. Tai tehdä jotain muuta, jos haluat?"

