Kohtalokas väärinkäsitys

[Mila Molina]

Frankowski väitti kivenkovaa, ettei tiennyt olevansa Italian Mafian palveluksessa. Tuntui, ettei poikaan saisi minkäänlaista reaktiota, mutta professorin seuraava kysymys yllättäen hämmensikin poikaa. Tuo oli silminnähden yllättynyt kysymyksestä ja hermostuneisuuskin oli käsinkosketeltavaa. Heti aluksi tuo väitti, ettei hänellä ollut siteitä, mutta se ei mennyt läpi. Kyllä professorilla oli silmät päässään. Nainen kuunteli pojan selityksen, mutta oli lähes varma siitä, että tuo valehteli. Lopuksi tuo pyysi vielä anteeksi. Nainen huokaisi.

"Taidanpa mennä kysymään sairaanhoitajaltamme"

Professori tokaisi lyhyesti, ja käänsi sitten huomionsa takaisin tiiviisti Frankowskiin, joka ihmetteli jälki-istuntokäskyä. Tuo ihmetteli, eikö häntä erotettukaan Taikakoulu Châteausta tällä samalla sekunnilla. Professori oli hetken hiljaa ja mietti, mitä vastaisi.

"Sinut erotetaan sitten jälki-istunnon jälkeen"

Professori vastasi jälleen kerran hyvin lyhyesti. Todellisuudessa erottaminen oli viimeinen keino, jota nainen haluaisi käyttää poikaa vastaan. Ensiksi hän yrittäisi varmasti muita vaihtoehtoja, terapeutteja ja sen sellaista, ja jos ne eivät auttaisi, olisi erottaminen ainut vaihtoehto. Jos poika erotettaisiin, hänen elämänsä tuskin lähtisi ainakaan parempaan suuntaan. Siksi naisen tuli yrittää kaikkensa.

"Onko sinulla vielä muuta sanottavaa?"

[Matthias Frankowski]

Ah tietenkin. Professori halusi vielä päästä utelemaan ja haukkua minut pystyyn ennen kuin erottaisi minut koulusta. Ei sillä kuitenkaan ollut mitään väliä, ei millään. Nyökkäsin vielä ymmärryksen merkitykseksi. Jotkuthan lähtivät lauantaina kotiin tai viettivät viikonlopun kotona. Siihen ei varmaan edes kiinnitettäisi mitään huomiota, jos minua ei yhtäkkiä enää olisi täällä. Jotkut varmaan sitten voisivat erheellisesti kuvitella joitain muita syitä poissaololleni, mutta ei se minua haittaisi. Olen pikkuhiljaa tottumassa kaikenlaiseen.

Professori sitten kysyi oliko minulla vielä jotain sanottavaa. Sanottavaa mistä ja miksi, puolustukseni? Otsatukan takaa yritin hieman tutkailla professoria, jotta pääsisin ehkä perille siitä, että minkälaista vastausta hän oikein odotti. Olinhan jo ihan tarpeeksi monta kertaa pyytänyt anteeksi ja mitä tässä enää olisi sanottavana. Professori sitä paitsi ei varmaan edes ollut ottanut pahoittelujani kovinkaan vakavasti, joten pudistin päätäni.
”Ei varmaan”, vastasin vielä ääneen kohauttaen hieman olkiani.
”Kiitos ja näkemiin”, sain vielä sanotuksi nyökkäyksen kera ennen kuin enemmän kuin helpottuneena käännyin oviverhojen suuntaan. Kädet otin miltei heti pois selän takaa, jottei professori muistaisi toteuttaa uhkailuaan niistä. Se nyt vielä puuttuisi, että saisin huomenna kuulla nuhdesaarnaa siitäkin, miten sairaalasiivestä ei noin vain saisi lähteä kuin itse halusi.

Pujahdin oviverhojen läpi käytävälle, portaisiin. Otin ensimmäiset askeleet niin rauhallisesti kuin osasin, sillä tiesin että ne varmaan kuuluivat vielä hyvin luokkahuoneeseen. Pienen tasanteen jälkeen uskalsi jo kiristää vauhtia ja miettiä miten voisin parhaiten purkaa sisälläni olevia tuntemuksia. Paljon järkevämmin kuin viime kerralla, sillä lisää siteitä en tarvitsisi ainakaan hetkeen.

//Kiitos todella mielenkiintoisesta pelistä!//

[Mila Molina]

Poika ei näyttänyt olevan moksiskaan professorin antamista jälki-istunto- ja erotusmääräyksistä. Tuo nyökkäsi ymmärtävästi. Seuraavaan kysymykseen tuo vastasi kieltävästi. Pojalla ei siis ollut mitään lisäkysymyksiä esitettävänään. Tuo kiitti professoria ja lähti askeltamaan kohti oviverhoja. Nainen ei voinut olla taaskaan laittamatta merkille pojan siteisiin käärittyjä käsiä. Hänen olisi pakko käydä sairaalasiivessä selvittämässä, mikä pojan tilanne oikein oli.

"Muista, huomenaamulla kello 7:30. Mukavaa illanjatkoa."

Professori tokaisi osittain sarkastisesti, ja katsoi kuinka poika pujahti oviverhojen läpi käytävälle. Nainen huokaisi syvään. Tämä oli ollut vaativin keskustelu hetkeen. Harvoin keskustelut oppilaiden kanssa etenevät tällä tavalla. Hän odotti kauhulla huomista, jolloin keskustelut jatkuisivat.

Professori avasi työpöytänsä laatikon ja otti sieltä taikasauvansa. Hän heilautti sauvallaan sivupöydälle, josta koristeellinen teekuppi lennähti hänen eteensä. Hän heilautti sauvaansa uudestaan ja sivupöydällä oleva teepannu alkoi höyrytä. Hänen oli pakko hörpätä kupillinen teetä, jotta jaksaisi loppuillan. Tee auttoi kaikkeen.

// Suuri kiitos jänskästä pelistä! :) //

[Inés Ortega]

Pisteytystä:
Mila Molina: 24p + 5p = 29p
Lloyd Frankowski: 24p + 5p = 29p