Ajankohta: kesä-syksy 2022
Tapahtumapaikka: Place Cachée
Juoni: Luol kosii Opheliaa.
Muuta: -
Varoitukset: -
Luol Crunel, alumni
Luol Crunel ilmestyi Place Cachéelle hiljaisen poksahduksen saattelemana. Hänellä oli yllään siistit tummanharmaat housut, viininpunainen turtleneck-neule, musta viitta ja siistit ruskeat kengät. Hän oli pyytänyt tyttöystäväänsä Opheliaa tulemaan kanssaan "asioille", mutta todellisuudessa velholla oli aivan toinen suunnitelma. Hän aikoi pyytää Opheliaa vaimokseen.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia ilmiintyi Place Cachéelle. Hän oli pukeutunut siistiin punaiseen neuleeseen, mustaan hameeseen ja mustiin matalapohjaisiin kenkiin. Oli oikein mukavaa lähteä tällä tavalla asioille. Hän suunnitteli jo ostavansa vaikka mitä mukavaa. Uusia astioita ainakin olisi kiva hankkia. Hän oli eräässä noitien lehdessä nähnyt kuvan söpöstä kattilasta, jollainen näyttäisi oikein mainiolta keittiön hyllyllä.
"Minne mennään ensin?" hän kysyi Luolilta, katsellen samalla uteliaana ympärilleen.
Luol Crunel, alumni
Luol katsahti vierelleen ilmiintynyttä tyttöystäväänsä, joka oli autuaan tietämätön hänen aikeistaan. Toivottavasti kaikki menisi hyvin. Luol tunsi sydämensä lyövän vähän tavanomaista nopeammin ja käsiensä hikoavan. Päälle päin hän ei kuitenkaan näyttänyt hermostuneisuuttaan. Hän oli tottunut pitämään päänsä kylmänä jännittävissä tilanteissa. "Käydään vaikka hakemassa pöllönnameja Safiyalle ja Herculelle", Luol ehdotti kuin muina miehinä. Luol ei ollut varma, muistiko Ophelia, mutta kaksikko oli tavannut toisensa ensimmäistä kertaa lemmikkikauppa Le Corbeau Mystiquen edessä.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia nyökkäsi.
"Sehän sopii, ne varmasti ilahtuvat herkuista," hän aprikoi. Tottahan pöllöt tarvitsivat oman herkkuannoksensa, ihan siinä missä ihmisetkin. Ainakin Ophelia itse jaksoi keskittyä puuhiinsa paljon paremmin, jos sai aina silloin tällöin laittaa suuhunsa jonkun pienen herkupalan. Hän lähti kävelemään kohti lemmikkikauppaa. Siellä oli aina mukava käydä katsomassa eläimiä. Usein sai kyllä varoa, ettei mukaan lähtenyt vaikkapa kissanpentua tai jotain.
"Voisin käydä ostamassa tänään yhden uuden kattilan, nyt kun kerran ollaan täällä."
Luol Crunel, alumni
Ophelia suostui Luolin ehdotukseen ja kaksikko alkoi kävellä eläinkauppaa kohti. Luol oli etukäteen ottanut kauppaan yhteyttä ja pyytänyt sen työntekijöitä tekemään pieniä etukäteisjärjestelyjä. Hän oli pyytänyt, että kaupan oven viereen asetettaisiin häkki, jossa oli kaupan kaikista suloisin ja pörröisin musta kissanpentu. Se kiinnittäisi varmasti Ophelian huomion. Noita jäisi varmasti katselemaan sitä ja lepertelemään sille. "Joo", Luol vastasi vähän hajamielisesti Ophelian ilmoitukseen kattilan ostamisesta. Tavallisesti velho olisi ihmetellyt, mihin he uutta kattilaa tarvitsivat, mutta nyt Luolilla oli muuta pohdittavaa.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia jatkoi höpöttämistään kattilasta, eikä oikeastaan edes kiinnittänyt huomiota siihen, ettei Luol juuri osallistunut keskusteluun. Hän yritti juuri vakuutella Luolia uuden kattilan hankkimisen järkevyydestä, kun he vihdoin pääsivät eläinkaupan ovelle. Hän oli jo astumaisillaan sisään, mutta sitten hänen silmiinsä osui jotakin niin suloista, että oli suorastaan pakko pysähtyä.
"Voi apua, katso nyt Luol tuota!" hän tuuppasi Luolia hellästi kiinnittääkseen tuon huomion kissaan. "Kuules pikku kisu, en tiedä mitä Luol sinusta ajattelee, mutta minusta olet tosi suloinen tapaus." Hän alkoi höpötellä kissalle. Ja sitten hänelle muistui mieleen vuosien takainen juttu.
"Mutta hetkinen! Muistatko Luol, mehän tavattiin ensimmäisen kerran tällaisissa samoissa merkeissä!" Muistikohan Luol edes koko juttua?
Luol Crunel, alumni
Luol ja Ophelia saapuivat Le Corbeau Mystiquen ovelle. Kuten Luol oli pyytänyt, oli oven vieressä häkki, ja häkissä mitä suloisin pieni kissanpentu. Ophelia näytti olevan astumassa jo sisään kauppaan, kun hän huomasi kissanpennun, ja kuten Luol oli ajatellutkin, pysähtyi lepertelemään pennulle. Luol hymähti. Ja hänen yllätyksekseen Ophelia tajusikin, että he olivat tavanneet ensimmäistä kertaa juuri tällaisissa merkeissä. "Niinpä taisi ollakin", Luol tuumasi. Silloin sisältä ryntäsi ulos nuori myyjä. "Bonjour madamoiselle, monsieur. Haluaisitteko pitää pentua sylissä?" noita kysyi, muttei jäänyt odottamaan vastausta, vaan avasi häkin oven, kaappasi siellä kyhjöttävän kissanpennun ja tyrkkäsi sen Ophelian syliin. Niin kuin Luol oli etukäteen pyytänyt.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia oli jo ihan myyty. Hän jutteli kissalle, kehui sen turkkia ja kaikkea muuta yhtä hassua. Kun sitten myyjä astui ulos ja kysyi haluaisivatko he pitää pentua sylissä, Ophelia oli ilman muuta suostumassa ehdotukseen. Ei hän sitä kyllä ehtinyt edes sanoa, ennen kuin pikkuinen kissa jo oli hänen sylissään. Hän rapsutti sitä korvan takaa ja ei mennyt kauaa, kun se alkoi kehrätä.
"Eikö olekin suloinen?" hän kysyi Luolilta. "Haluatko sinäkin pitää sitä sylissä?" hän kysyi, vaikkei selvästikään halunnut vielä päästää kissaa sylistään. Oikeastaan, hän olisi voinut saman tien ostaa sen omakseen. Hän ei kuitenkaan uskonut, että Luol suostuisi.
Luol Crunel, alumni
"Onhan se", Luol myönsi. "Ja jätän väliin. Se näyttää muutenkin viihtyvän sinun sylissä." Pentu tosiaan kehräsi tyytyväisenä Ophelian käsivarsilla. Sillä oli kaulassaan ruusukullan värinen kaulapanta, jossa oli pieni nimilaatta ja kulkunen. "Siinä lukee jotain", Luol huomautti ja osoitti nimilaattaa. "Mitä siinä lukee?" hän kysyi. Luol oli etukäteen pyytänyt kaupan myyjiä kaivertamaan nimilaattaan sanat "Veux-tu m'épouser?". Luolia ei ollut varmaan koskaan jännittänyt niin paljon, kuin nyt, kun hän odotti Ophelian lukevan ja sisäistävän nimilaattaan kaiverretut sanat. Hän saattoi melkein kuulla oman sydämensä lyönnit.
Ophelia Villard, alumni
Ophelia ei pahastunut ollenkaan siitä, että sai edelleen pitää kissan sylissään. Kissakin tuntui tosiaan viihtyvän siinä ihan mainiosti. Luolin mainitessa, että kaulapannassa luki jotain, Ophelia päätti vilkaista sitä tarkemmin.
"Veux-tu m'épouser?" hän luki ääneen. Ja toisti sitten saman vielä uudelleen. Kissan nimeksi se oli todellakin erikoinen. Kuka nyt huutelisi kissaansa sisälle, jos sillä oli sellainen nimi? Jokuhan vielä luulisi, että joku kosisi, vaikka vain kutsuisi kissaansa.
"No sinulla on kyllä hassu nimi. Mutta ei se haittaa."
Luol Crunel, alumni
Luol puhalsi hitaasti ilmaa ulos keuhkoistaan ja alkoi nauraa. Jännitys lientyi hetkeksi. "Ophelia, ma chérie, se ei ole kissan nimi", Luol sanoi ja polvistui sitten Ophelian eteen. Niin tehdessään hän kaivoi taskustaan esille kuusikulmaisen, kultaan vivahtavan vaaleanbeigen sormusrasian. "Ophelia, tulisitko vaimokseni?" Luol kysyi, katsoen naisen kauniisiin savukvartsisilmiin. Samalla hän avasi rasian ja paljasti hankkimansa kihlasormuksen. Sormus oli valkokultaa, kolme millimetriä leveä ja siinä oli yhden karaatin valkoinen safiiri, jossa oli pyöreä leikkaus. Sormus oli yksinkertainen, mutta sievä. Luol toivoi, että Ophelia pitäisi siitä. Ja vastaisi "kyllä".
Ophelia Villard, alumni
Ophelia räpäytti pari kertaa silmiään ja tuijotti Luolia tuon kertoessa, ettei kyse ollut kissan nimestä. Kissaa silittävä käsi pysähtyi, kun Luol kaivoi esiin pienen rasian ja avasi sen. Nyt hän kyllä ymmärsi. Edes hän ei ollut niin typerä, etteikö olisi tajunnut, mitä Luol nyt kysyi. Eikä vastausta tarvinnut miettiä. Sehän oli selvää.
"Totta kai!" hän hihkaisi ja laski kissan sylistään takaisin häkkiin.
"Tulen. Kyllä tulen," hän toisti ja naurahti sitten. Ja tajusi jopa ojentaa kätensä, että Luol saisi pujottaa sormuksen siihen.
Luol Crunel, alumni
Ophelia vastasi "kyllä". Luol hymyili sädehtivästi, hän oli huojentunut ja ikionnellinen. Hän pujotti sormuksen Ophelian sormeen, nousi seisomaan ja kaappasi tämän syleilyynsä. "Je t'aime", Luol sanoi ja suuteli Opheliaa. "Saat myös tuon kissan, jos haluat", hän lupasi, niin onnellinen hän oli. "Mutta sillä ehdolla, että keksit sille paremman, kunnon nimen."
Ophelia Villard, alumni
Ophelia ei juuri ehtinyt ihailla sormusta, sillä Luol kaappasi hänet syleilyynsä.
"Minäkin rakastan sinua" hän vastasi ja vastasi myöskin suudelmaan. Milloin hän oikein viimeksi oli ollut yhtä onnellinen? Ja sitten Luol meni lupaamaan hänelle vielä kissankin! Totta kai hän halusi sen, se nyt oli sanomattakin selvää.
"Miten olisi Panthère?" hän ehdotti. Se nyt sattui tulemaan ensimmäisenä mieleen.
Luol Crunel, alumni
Panthère ei ollut mikään maailman mielikuvituksellisin nimi, mutta kaipa se sopi pienelle mustalle kissanpennulle. Tiedä vaikka siitä tulisikin melkoinen pantteri kasvaessaan. "Olkoon hän sitten Panthère", Luol sanoi, suikkasi suukon Ophelian otsalle, ja meni sisään puotiin maksamaan kissanpennun. Muistipa hän myös ostaa ne pöllönnamit, joita he olivat muka tulleet hakemaan. Ja tietty ruokaa pennulle. Tulipa kallis reissu, Luol ajatteli itsekseen kaljuunoita laskiessaan. Mutta samapa se. Hän oli saanut maailman ihanimman noidan vaimokseen.
Ophelia Villard, alumni
Luolin mentyä sisälle puotiin, Ophelia jäi ulos lepertelemään kissalle. Tai ainakin hetken hän malttoi tehdä niin, ennen kuin oli pakko vilkaista uudemman kerran sormusta. Se oli niin kovin hieno! Sillä hetkellä Ophelia tunsi itsensä maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. Luolin kanssa kihloissa! Ajatella! Oli hän sellaisesta kyllä uneksinut, mutta todellisuus tuntui paljon unelmia suloisemmalta.
