Céleste Cadière
Céleste François Cadière eli Cele
Syntynyt 4.7.2002, 18 vuotta
Syntymäpaikka Limoges, Ranska
Beauxbatonsista tiensä tänne löytänyt jatko-opiskelija
Verisääty on jästisyntyinen. Tosin, Célesten äidin puoleisessa suvussa on esiintynyt aiemminkin noitia ja monilla on kaikenlaisia kykyjä ilman että he ovat noitia.
Sauva on tummapuinen, pitkähkö, ohut, melko taipuisa, kädessä pidettävästä osiosta kiemura. Sen sisältä löytyy erään merikäärmeen myrkkyä kristallisoituna. Sauvakäsi oikea. Taikoessaan suosii hyvin elegantteja ja sulavia liikkeitä, yleensä käyttää kumpaakin kättä.
Suojelius ottaa muotonsa calico kissana ja mörkö muuttuu itsekseen kuolleena.
Opetteli kesän 20 aikana animaagiksi, ei ole ollut muiden nähden muodossaan ja ei ole vielä toistaiseksi rekisteröitynyt.
Tausta:
Isän juuret ovat Ranskassa ja Kreikassa, äidin Ranskassa ja Espanjassa. Hänen suvustaan löytyy myös montaa muuta etnisyyttä.
Celeste syntyi vuonna -02 railakan joulunvieton seuraksena kahdelle nuorelle ihmiselle, keiden elämänhallinta ei ollut sillä tolalla, että he olisivat lapsesta osanneet huolehtia, joten Celesten isoäiti, eli isän äiti, on huolehtinut lapsesta koko tämän elämän ajan.
Celesten äiti on sittemmin kuollut ja isä korjannut elämäntyylinsä, hankkinut itselleen vaimon ja perheen, ja näin tytöllä onkin nyt paljon pikkusisaruksia. Hän on omaksunut isosiskon roolin, ja näkeekin näitä välillä. Celeste rakastaa isoäitiään, Amaltheiaa, ainoaa vanhempaansa koko sydämestään. Cele kutsuu häntä Mamaksi ja A’mamaksi, siinä missä hän kutsuu Celeä Celestialiksi ja mon chériksi.
Celellä on aina ollut paljon ystäviä, mutta hänen paras ystävänsä on Theo, johon hän on tutustunut Beuxbatonsissa ensimmäisellä luokalla. Theo ja Cele eli Celeo, on ihan lyömätön kaksikko, jotka ymmärtävät toisiaan täydellisesti, he ovat kehittäneet oman kielen ja kutsuvat toisiaan sisaruksiksi. Theo opiskelee tällä hetkellä huispausta ja samalla parantajaksi.
Luonne:
Kuvaavia sanoja ovat rohkea, vahva, itseriittoinen, itsevarma, älykäs, viehättävä ja myötätuntoinen. Osaa erottaa ystävät vihollisista, mutta yrittää pysyä kaikkien kanssa hyvissä väleissä, eli on vähän ns. kaikkien kaveri, vaikka voi olla hieman liikaa joillekkin. Ystävystyy yleensä jokusen ihmisen kanssa tiiviimmin, mutta viihtyy isommissa porukoissa. On huumorintajuinen ja nauravainen, mutta osaa heittäytyä halutessa ilkeäksikin. Normaalisti on vain rennon rauhallinen, sosiaalinen ja kaikinpuolin hyvä tyyppi.
Opiskelijana on ahkera ja voi perehtyä lempiaiheisiinsa tuntikausiksi. Osallistuu mielellään harrastuksiin ja yhteiseen vapaa-ajanviettoon.
Ulkonäkö:
Celeste on pikkunen ja lyhyt. Mitat on jotain 161cm pituutta ja noin 51kg painoa. Kehotyyppi on urheilullinen tiimalasi. Genetiikan vuoksi hänelle ei paljoakaan painoa kerry. Vaikka tytöllä on melko pieni olemus, persoona on sitäkin isompi, ja muutenin on erikoisen näköinen. Olemus on aina hymyileväinen ja positiivista energiaa huokuva. Voisi hyvin olla ikäistään vanhempi.
Hänellä on hyvin erottuva luusto, mikä tarkottaa, että poskipäät ja leukaterien linjat näkyvät selkeinä, ja posket ovat laihat. Kasvojen malli on oikeastaan sydän.
Hänellä on oliivi-iho, joka pysyy sellaisenaan kesät ja talvet, mutta päivettyessään se on entistäkin helmiäisen kuparinen. Hänellä on pieniä tatuointeja siellä täällä ympäri koko kehoa (tekee näitä itse myös). Tatuointien lisäksi hänellä on paljon koruja, korvissa, nenässä, navassa, kielessä ja hän käyttää myös aktiivisesti muunkinlaisia koruja. Mutta jos ottaa korut pois niin ei ees huomaa, että on ollut mitään!
Silmät ovat suuret, vihreät ja mantelinmuotoiset, niitä reunustaa pitkät ripset (rispienpidennykset) ja muotoillut tuuheat tummat kulmat.
Keskellä kasvoja suoralinjainen keskikokoinen nenä, jonka pää on pyöreästi muotoutuva sivulta ja vähän sipulimainen edestä. Yleensä nenän vasemmalla puolen ja rustossa on koru, koru ohjaakin huomion suoraa tämän muhkeisiin huuliin.
Hiukset ovat balayage tyyliin värjätyt, ylettyvät lapaluiden alle, kihartuvaa tyyppiä. Ne kihartuvat luonnostaan vallattomasti saadessaan oikean määrän kosteutta, mutta ovat normaalisti lainehtivat. Cele pitää niitä useimmiten auki, ponihännällä tai kahdella ranskanletillä, mutta kokeilee paljon uusia tyylejä. Hän tykkääkin leikitellä tyylillään ja ulkonäöllään paljon. Tähän leikittelyyn kuuluu myös meikkaaminen ja erilaisilla pukeutumistyyleillä leikittely. Panostaa paljon ulkonäköönsä, mutta ei siksi että oisi pinnallinen, vaan itseilmaisun muodossa.
Muuta:
- Omaa ennustuksen, mielenluvun ja selvännäkijän lahjoja. Näkee mm. näkyjä yhtäkkiä
- Harrastaa taroteja, kivillä ennustamista, kädestäkatsomista ja varmaan kaikkea mitä sulle tulee mieleen
- Muistivaikeuksia ja leväperäisyyttä :D
- On vegaani
- On luova, mutta harvoin hyödyntää tätä
- Osaa laulaa, onkin saanut laulutunteja aikoinaan
- Haaveilee urasta laulajana, muttei usko mahdollisuuksiinsa todella, joten aikoo ryhtyä parantajaksi
- Osaa soittaa hieman kitaraa, banjoa ja ukulelea
- Tytöllä on todella hyvä peruskunto ja fysiikka, sillä harrastaa paljon urheilua ja on muutenkin aktiiviinen kehollisesti. Harrastaa lenkkeilyä, kävelyitä ja on akropaattisesti lahjakas. Tykkää myös tanssista!
- Valinnaiset aineet ovat Loitsut, muodonmuutokset, yrttitieto, taikaliemet ja -juomat, tähtitieto, ennustus, muinaiset riimut, numerologia, sauvatieto, nekromantia
- Lempiaineet ovat Taikaliemet ja -juomat ja Ennustus