Ophelia Villard odotti jännittyneenä omaa vuoroaan. Hänellä oli ollut suuria vaikeuksia päättää, minkä talentin esittäisi, sillä hänellä ei oikeastaan ollut mitään talenttia. Ellei sitten laskettu sitä, että hän oli liiankin lahjakas töpeksimään. Onneksi loitsutunneilla oli päästy parempaan suuntaan. Siitä hän sai kiittää Ilvermornyssa vietettyä puolivuotista. Alkuperäisten amerikkalaisten harjoittamaa sauvatonta taikuutta hän ei tosin kovin hyvin hallinnut, mutta oli oppinut pari kätevää loitsua, josta ei ollut kertonut edes Luolille. Eipä ollut tullut puheeksi. Tällä kertaa Ophelia ei kuitenkaan aikonut tehdä mitään sellaista, mikä saattoi mennä pieleen.

Hän oli siis päättänyt turvautua siihen suunnilleen ainoaan asiaan, jossa oli hyvä. Lentämiseen. Hän oli ottanut mukaan Tulisalama Supremensa ja pukeutunut tupansa kunniaksi punamustaan kimaltelevaan lentämisen mahdollistavaan kaapuun. Hiuksensa hän oli kihartanut sievästi ja arveli näyttävänsä mukavalta.

Vihdoin koitti Ophelian vuoro. Hän ei kävellyt lavalle, vaan lensi sinne rytmikkään musiikin tahdissa. Se oli erään noitabändin uusin poppibiisi ja varmasti suosittu, ainakin nuorten teininoitien keskuudessa. Ihan ensimmäisenä Ophelia loihti sauvallaan lavalle joukon koululta lainaamiaan luutia, jotka sai hieman liian hitaasti asettumaan siististi pystyasentoon varsi kattoa kohti. Luutien saaminen liikkumaan ympyrää olikin jo paljon vaivalloisempaa ja vaati useamman yrityksen.

Kun luudat lopulta kulkivat ympyrää samaan suuntaan, Ophelia lähti pujottelemaan niiden lomitse vastapäivään Tulisalamallaan. Hän teki muutaman kierroksen, minkä jälkeen hän laskeutui luudalta ja loitsi luudista tikapuut, jossa hänen Tulisalamansa oli ylimpänä. Hän kiipesi tikkaat ketterästi ylös, siirtyi luutansa selkään ja teki sillä muutaman hurjan näköisen voltin ja pujottelun tikapuuluutien lomassa. Lopuksi hän teki vielä vauhdikkaan syöksyn lavaa kohti ja väisti viime hetkellä. Hän pysäytti luudan ja ryhtyi loitsimaan koulun luutia siistissä marssissa alas. Kovin siistiltä se ei kuitenkaan näyttänyt, sillä luudat rämisivät ja kolisivat alas yhtenä rysäyksenä, haudaten Ophelian alleen.

Ihan sellaista loppuhuipennusta hän ei ollut suunnitellut, mutta aika taisi olla loppu. Niinpä hän nousi posket punaisena ylös luutakasan alta, niiasi ja pakeni paikalta. Hieno luutien muodostama Château -teksti jäi nyt yleisöltä näkemättä.