Luolilla oli jäänyt viime haaste välistä, sillä hän oli joutunut pakenemaan maan alle muuan ministeriön virkamiestä. Hän uskoi kuitenkin pystyvänsä vielä kirimään pisteissä ja ottamaan kiinni hänet ohittaneet oppilastoverinsa. Turnajaisten voittaminen itsessään olisi kyllä mahtavaa, mutta tällä hetkellä Luolia kiinnosti voitossa enemmän siitä saatava rahasumma. Luol oli nimittäin joutunut isälleen velkaa tämän lahjottua aiemmin mainittu ministeriön virkamies pois Luolin kimpusta.
Niinpä Luol, saatuaan itsensä suostuteltua osallistumaan haasteeseen, alkoi suunnitella omaa esitystään. Vaikka Luol olikin taitava lentäjä ja etevä huispaaja, epäili hän muidenkin Châteaulaisten esittelevän lento- ja pelitaitojaan Talent-showssa. Niinpä hän päätti tuoda näyttämöllä esiin jotain muuta, mitä osasi hyvin - jotain sellaista, mitä muut Châteaulaiset eivät osanneet.
---
Luol odotti omaa esiintymisvuoroaan lavan takana. Hän oli pukeutunut siisteimpään omistamaansa mustaan samettiviittaan ja -kaapuun ja kiinnittänyt ne kultapidikkein. Häntä ei varsinaisesti jännittänyt, mutta hän oli asettanut itselleen kovat vaatimukset esityksen onnistumisesta. Hänen oli saatava mahdollisimman hyvät pisteet. Luol venytteli niskaansa ja pyöräytti hartioitaan, sulki silmänsä, hengitti kerran syvään ja kävi vielä kerran suunnittelemansa esityksen läpi mielessään.
Oli Luolin vuoro. Näyttämö pimeni. Luol veti kaapunsa hupun päähän ja asteli lavan keskelle. Rytmikäs rumpumusiikki alkoi soida ja Luol loihti kämmenelleen oranssina hohtavan tulipallon ja heitti sen ilmaan. Se jäi leijumaan soihtuina näyttömön ylle, luoden lavalle mystisen tunnelman. Luol loihti sille kaveriksi vielä kaksi tulipalloa ja nyt katselijat ja tuomarit saattoivatkin paremmin nähdä, että velho teki sen ilman taikasauvaa, pelkästään käsiään käyttäen.
Tulipallot loihdittuaan Luol käänsi katseensa yleisöön ja laski kaapunsa hupun alas. Hänen ilmeensä on tyyni eikä hänestä ollut huomattavissa minkäänlaista jännitystä tai hermostuneisuutta. Hän näytti ehkä jopa hivenen uhkaavalta ja mystiseltä seistessään siinä hämärällä näyttämöllä, jota valaisivat vain hänen ilmassa leijuvat tulipallonsa.
Esitys ei suinkaan ollut siinä. Luol tarttui viittaansa ja kiepsautti sen ympärilleen, pyörähtäen samalla ympäri. Kun hän oli taas kasvokkain yleisön ja tuomareiden kanssa, ei hän ollutkaan enää velho, vaan pitkä huppupäinen olento, jota käytettiin vartijana velhovankiloissa - ankeuttaja. Luol veti syvään, hitaasti ja käristen henkeä ja samassa lavalle levisi hyytävä kylmyys, joka sai tulipallojen liekit lepattamaan. Varoittamatta ankeuttaja syöksähti yleisöä päin, saaden monet kiljaisemaan säikähdyksestä. Sitten se kiepsahti takaisin näyttämölle ja alkoi jälleen muuttaa muotoaan.
Ankeuttaja kutistui kasaan näyttämöllä ja näytti hetken pelkältä viittamytyltä. Pian viitta alkoi kuitenkin lipua ympäri lavaa - se oli ottanut tällä kertaa kalmolaskoksen muodon. Kalmolaskos oli ehkä vähän epätunnetumpi otus, sillä se ei aiheuttanut yleisössä samanlaista reaktioita kuin ankeuttaja. Ehkä jotkut jopa luulivat Luolia pelkäksi liikkuvaksi viitaksi?
Kauaa Luol ei siis kalmolaskoksena pysynyt, vaan kiirehti muuttamaan itsensä nopeasti seuraavaksi pimeäksi olennoksi. Viitasta puski ulos mustaa karvaa, kahdeksan pitkää karvaista jalkaa, kiiltävät mustat silmät, sekä pihdit, joita Luol naksutteli rytmikkään musiikin tahtiin. Hän oli muuttunut akromantellaksi. Tällä kertaa yleisöstä kuului taas säikähtäneitä ääniä ja Luol tunsi muodonmuutoksensa onnistuneen.
Karvat ja neljä jalkaa vetäytyivät jättiläishämähäkin sisään ja sen keho alkoi hoiketa. Vartalosta työntyi pitkä kaula ja hevosen pää, kaksi valtavaa lepakonsiipeä ja pitkä liskomainen häntä. Otus oli luinen ja näytti hevosen ja lohikäärmeen risteytykseltä. Sillä oli valkoiset, pupillittomat silmät, joilla se tuijotti yleisöä ilmeettömänä. Thestral. Vaikkei otus ollutkaan vaarallinen, Luol huomasi sen saaneen joitain yleisössä vaivaantuneeksi.
Thestral levitti nahkamaiset siipensä ja alkoi sitten kasvaa kokoa. Sen keho muuttui tukevammaksi ja iho suomuiseksi. Selkään ilmestyi teräviä kohoumia ja häntään nuolenmuotoinen piikki. Valkoiset silmät vaihtoivat väriään sinipunaisiksi. Siinä, missä oli hetki sitten seisonut thestral, oli nyt lohikäärme - tarkemmin sanottuna hebridienmusta - joskin aika pienikokoinen sellainen, lavan pienestä koosta johtuen.
Lohikäärme päästi ilmoille korviahuumaavan loppukarjahduksen ja alkoi sitten kutistua ja muuttaa muotoaan. Musiikki alkoi hiljentyä. Tulipallojen liekit väreilivät. Juuri kun rumpu löi viimeisen kerran ja musiikki lakkasi, oli Luol muuttunut takaisin omaksi itsekseen. Hän kumarsi yleisölle ja otti vastaan raikuvat aplodit. Luol tunsi esityksensä onnistuneen vallan mainiosti kalmolaskosta lukuun ottamatta. Hän ei kuitenkaan huomannut, että hänen silmänsä hohtivat edelleen sinipunaisina.
