Kalenterimerkintöjä
Lähetetty: 26 Loka 2019, 00:18Tämä chatpeli on jatkoa lokakuun chatpelille Suurten salin koristelu (la 19.10).
Mukana: Mila Molina ja Ruth Rousseau
Pelattu: 24.-25.10.2019
In-game päivämäärä: Tiistai 22.10.2019
[21:07] <@mila_molina> *Rehtori Molina oli viettämässä aivan normaalia maanantai-iltaa ennustustornissa, omassa työhuoneessaan. Hän oli vaihtanut päälleen pitkän yömekon, sillä pian olisi hänen nukkumaanmenoaikansa*
[21:08] <@mila_molina> *Teepannu porisi liedellä, kun hän selaili omia muistiinpanojaan*
[21:09] <Ruth_Rousseau> *Madame Rousseau nousi ennustustornin portaita, jotka veivät rehtori Molinan luokkahuoneeseen ja hänen huoneistoonsa. Portaat tuntuivat loputtomilta, mutta nainen kyllä tiesi, että ne loppuisivat pian. Hänen surukseen vaiko onnekseen, sitä oli vaikea arvioida. Kun ei tietänyt, että mitä tästäkin nyt seuraisi.*
[21:11] <Ruth_Rousseau> *Ruth astui luokkahuoneeseen kulkemalla ensin oviverhon läpi. Hän asteli luokan läpi toiselle ovelle ja pysähtyi siihen käsi jo ovelle kohotettuna. Hän voisi nyt perääntyä. Hän voisi lähteä takaisin siipeen. Ei, eikä voisi. Hän oli pakoillut jo tarpeeksi kauan.*
[21:12] <Ruth_Rousseau> *Nainen koputti oveen. Ei liian hiljaa tai pienesti, sillä se ei ollut hänen tapaistaan, vaan sopivan voimakkaasti ja kuuluvasti. Hän jäi odottamaan oven avausta.*
[21:13] <@mila_molina> *Mila siirsi muistiinpanonsa syrjään ja siirtyi teepannun luokse. Vesi ei enää kiehunut, joten hän kaatoi itselleen kupillisen iltateetä. Tämä oli hänen joka iltainen rutiininsa*
[21:13] <@mila_molina> *Nainen säpsähti kuullessaan koputuksen ovea vasten. Muutama pisara teetä läikähti pannusta pöydälle*
[21:14] <@mila_molina> Kuka ihme... *Mila kuiskasi itsekseen. Hän ei ollut tottunut saamaan vieraita tähän aikaan illasta* Sen täytyy olla Michalangelo... *nainen jatkoi yksin kuiskailuaan ja käveli ovelle*
[21:15] <Ruth_Rousseau> *Ruth nyki hermostuneena niskahiuksiaan, mutta heti huomatessaan sen, hän lopetti.*
[21:16] <@mila_molina> *Rehtori avasi oven ja kurkkasi varovasti kuka oven takana oli, se oli Ruth*
[21:16] <@mila_molina> Hei *Nainen tervehti*
[21:20] <Ruth_Rousseau> *Oven avauduttua, sairaanhoitaja katsoi suoraan rehtoriin, joka yllättäen tervehti häntä.* Hei. *Ruth vastasi takaisin jäykästi.* Minä- *Rousseau ei saanutkaan sanaa suustaan. Hän ei ollut miettinyt tätä tarpeeksi pitkälle.*
[21:23] <Ruth_Rousseau> Tulin puhumaan siitä mitä tapahtui muutama päivä sitten. *Ruth sanoi suoraan.* Saanko tulla sisään? *Hän kysyi varovasti.*
[21:24] <@mila_molina> *Rehtori vie katseensa nopeasti naisen päästä varpaisiin kuin arvioiden, olisiko tuota syytä päästää sisälle vai ei* Tule vain *Hän sanoo ja väistyy niin, että Ruth pääsee astumaan sisälle*
[21:26] <@mila_molina> *Rehtori on ollut hyvin vähäsanainen ja hän päätti, että antaa sairaanhoitajan puhua ensin. Mila itse ei oikein tiennyt, mitä pitäisi sanoa*
[21:26] <@mila_molina> Haluatko teetä? *nainen päättää kuitenkin kysyä*
[21:27] <Ruth_Rousseau> *Tapa, jolla Molina katsoi Ruthia oli ansaittu, mutta se sattui silti. Kaikesta huolimatta Mila päätti kuitenkin päästää Ruthin sisään. Ruth kiitti ja astui huoneeseen.*
[21:30] <Ruth_Rousseau> *Rehtorin kysyessä teestä, Ruth pudisti päätään ja kieltäytyi kohteliaasti. Hän katseli hetken ympärilleen huoneessa ja sitten Milaa. Mistä hän edes aloittaisi. Ja miten hän aloittaisi. Yht'äkkiä kaikki hänen sanansa kuulostivat typeriltä hänen päässään ja hänestä tuntui kuin hän olisi ollut loukussa. Ja niin hän kai olikin. Mutta itsepä hän oli kuoppansa kaivanut.*
[21:36] <@mila_molina> *Ruthin kieltäytyminen teestä ei yllättänyt Milaa. Luultavasti nainen oli tullut hänen luokseen aivan jonkin muun syyn takia kuin teen. Mila istahti sänkynsä päälle ja hörppäsi teestään. Hän odotti, että Ruth sanoisi jotain*
[21:37] <Ruth_Rousseau> Se mitä tein oli anteeksiantamatonta. En olisi koskaan saanut tehdä niin. *Nainen aloitti katsoen kohti Milaa, joka oli istuutunut sänkynsä laidalle.* Minä- *Ruth joutui jälleen miettimään uudelleen sanojaan.*
[21:39] <@mila_molina> *Mila nyökkäsi. Hän oli samaa mieltä, ettei näin olisi pitänyt tapahtua. Aikuiset ihmiset eivät voi turvautua fyysiseen väkivaltaan missään tilanteessa* Olet oikeassa *Nainen sanoi*
[21:41] <@mila_molina> *Hän oli kuitenkin eri mieltä siitä, etteikö asia olisi anteeksiantamatonta. Sitä se ei nimittäin välttämättä ollut. Lähes kaikki mitä elämässä tapahtui oli annettavissa anteeksi*
[21:41] <Ruth_Rousseau> Se ei tule koskaan toistumaan. *Sairaanhoitaja sanoi hiljaa. Niin sanoessaan hän ei olettanut, että saisi anteeksi tai ansaitsisi mitään luottamusta takaisin. Mutta niin se vain oli. Näin ei voisi tapahtua uudestaan. Ei koskaan.* Lupaan sen.
[21:44] <@mila_molina> Minä tiedän, ettei se tule koskaan toistumaan *Mila oli naisen kanssa samaa mieltä* En tule enää ikinä sallimaan sitä, että lyöt minua. *Hän sanoi tiukasti*
[21:45] <@mila_molina> Pystytkö ymmärtämään, miltä minusta tuntui? Miltä se mahtaa tuntua kun henkilö, josta välität, tekee jotain tuollaista? Minä en ikinä tekisi sinulle mitään tuollaista *Mila jatkoi ja katsoi naista tiiviisti silmiin*
[21:48] <Ruth_Rousseau> *Ruthin kurkkua kiristi ja hänen täytyi kääntää katseensa muualle. Milan katseen kohtaaminen oli vaikeaa.* Tiedän, että et tekisi. *Nainen vastasi lyhyesti. Hän ei osannut vastata muihin kysymyksiin. Kyllä hän tiesi, että Milasta oli varmasti tuntunut pahalta. Mutta että kuinka pahalta, ei Ruth olisi sitä osannut kuvitellakaan.*
[21:55] <@mila_molina> *Mila hörppäsi kaksi kertaa teekupistaan ja oli hetken aivan hiljaa. Hän huomasi Ruthin katumuksen. Tuo nainen selvästi tarkoitti sitä, mitä sanoi*
[21:56] <@mila_molina> Pitäisikö meidän ottaa hieman etäisyyttä toisistamme? *Mila kysyi* Selvittää asiat oman pään sisällä, ennen kuin tiedämme mitä teemme yhdessä?
[21:57] <@mila_molina> *Mila ei tiennyt, mitä Ruth tulisi vastaamaan. Toisaalta hän olisi toivonut saavansa omaa pohdinta-aikaa, mutta toisaalta hän toivoi, että Ruth vastaisi kysymykseen kieltävästi*
[22:04] <Ruth_Rousseau> *Yllättäen Ruth naurahti, mutta ei iloisesti. Hän pudisteli päätään.* Riippuu siitä mitä haluat. *Hän sanoi ja katsoi Milaa silmiin.* En usko, että lisäetäisyys johtaisi mihinkään hyvään. Ellei sitten eroaminen ole hyvä. *Niin sanoessaan Ruth ei tosiaankaan tietänyt, että miten olisi parasta. Olla kokonaan erossa vai etäällä. Ruth olisi vain halunnut takaisin ne ajat, joita heillä vielä vähä aika sitten oli ollut.*
[22:20] <@mila_molina> Se ei riipu vain siitä, mitä minä haluan. Se riippuu myös siitä, mitä sinä haluat *Rehtori sanoi päättäväisesti. Hetken tuntui siltä, ettei keskustelu oikein edennyt minnekään*
[22:21] <@mila_molina> Jos sanon totuuden, niin en tiedä, mikä tässä tilanteessa on paras ratkaisu. En halua erota, välitän sinusta aivan liian paljon. Mutta en voi olla sinun kanssasi, jos olet tuollainen. *Nainen jatkaa*
[22:21] <@mila_molina> Luulin sinun ymmärtävän, että olen välillä kiireinen. Välillä minulla on aikaa sinulle ja välillä ei. Nyt työt ovat valitettavasti vieneet paljon aikaa. Toivon että pystyisit ymmärtämään sen nyt ja jatkossa *Mila jatkoi edelleen*
[22:22] <@mila_molina> *Huomaamattaan nainen vieritti lähes kaiken syyn Ruthin niskoille. Tilanne ei todellakaan ollut niin, että vain Ruthin täytyisi tehdä muutoksia toiminnassaan, päin vastoin. Milan itsensä täytyisi saada jonkunlainen ratkaisu tilanteeseensa.*
[22:23] <@mila_molina> *Nythän tämä kaikki oli alkanut vain siitä, että Mila halusi peitellä suhdettaan Ruthiin muulta koululta ja etenkin pojaltaan Michelangelolta. Peittely oli nyt ajautunut siihen pisteeseen, että Mila oli alkanut täysin vältellä Ruthin seuraa*
[22:29] <Ruth_Rousseau> Tiedän, tiedän. *Ruth vastasi toistellen ja nyökkäillen. Kuin ei muuta muka osaisi sanoa tai tehdä. Hän otti muutaman askeleen, mutta ei Milaa kohti.* En minäkään tahdo erota. *Ei, ei todellakaan. Ei Ruth edes halunnut miettiä, että minkälaista olisi, jos Mila ei enää olisi osa hänen elämäänsä.*
[22:31] <Ruth_Rousseau> *Ruth suki hermostuneena hiuksiaan miettiessään Milan sanoja. Miten hän nyt tässä muka toimisi. Kyllä hän ymmärsi, että Mila oli kiireinen, mutta ei hän uskonut sen olevan ainoa syy. Mutta ei Ruth voinut sitä nyt sanoa, ei tässä tilanteessa. Siitä voisi pahimmassa tapauksessa vain seurata toinen riita.*
[22:38] <Ruth_Rousseau> On sinulla ennenkin ollut kiireitä, mutta silti tälläistä ei ole koskaan ollut. *Ruth sanoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman vähän provosoivalta, sillä se ei ollut hänen tarkoituksensa.*
[22:41] <Ruth_Rousseau> Eivät ne ole kiireitä, jotka sinua pitävät pois luotani. *Ruth totesi suoraan ja se tuntui hyvältä. Pitäisi kai tehdä useamminkin näin, nainen tuumasi. Mutta siitä tuli aina vaikeampaa, kun ei hetkeen puhunut toisen kanssa.*
[22:44] <@mila_molina> Väitätkö, että välttelen sinua tahallani? *Mila esitti kysymyksen* Miksi tekisin niin? *Toinen kysymys. Nainen hörppäsi teekupistaan uudestaan ja hänestä oli havaittavissa pieni hermostuneisuus. Katse vaelteli ympäri huonetta*
[22:48] <Ruth_Rousseau> Väitän. *Ruth vastasi ja huokaisi, kun Mila kysyi, että miksi hän tekisi niin. Ruthilla oli omat aavistuksensa, mutta hän olisi halunnut, että Mila itse vastaisi. Vaikka olihan se hyvin epätodennäköistä, että niin tapahtuisi.* En tiedä, kerro sinä, jos jokin on.
[22:50] <Ruth_Rousseau> *Ruthkin katsoi muualle, kun Mila ei enää katsonut häneen. Sairaanhoitaja istuutui pienen pöydän ääreen tuolille ja katsoi käsiään, jotka asetti ristiin pöydälle.*
[22:50] <@mila_molina> *Mila kurtisti kulmiaan ja vilkaisi naista. Hän hörppäsi teekupistaan vielä kerran*
[22:52] <@mila_molina> Niin. Ehkä voisin priorisoida asiat jatkossa paremmin. Saattaisin löytää sinulle aikaa iltaisin, ehkä joskus aamuisinkin *Rehtori mietiskeli. Nyt kun hän alkoi oikeasti miettimään, hänellä olisi aikaa Ruthille myös lounaalla, päivällisellä sekä oppituntien välissä ja viikonloppuisin*
[22:54] <@mila_molina> *Mutta Ruthin kanssa ajan viettäminen muiden ihmisten läsnäollessa oli hyvin erilaista nykyään. Michelangelo tuntui ottaneen elämäntehtäväkseen selvittää, kuka Milan "salarakas" oli. Tällä hetkellä poika luuli, että kyseessä oli muodonmuutosten opettaja Sauvage*
[22:56] <Ruth_Rousseau> *Rousseau veti suunsa viivaksi kuunnellessaan rehtorin sanoja. Häntä ei edes ärsyttänyt enää, suretti vain.* Mm. *Nainen hymähti.* Mihin kellon aikaan? *Ruth kysyi, mutta ei uteliaasti. Ei hän oikeasti uskonut, että Milan aika oli noin tiukilla.*
[23:02] <@mila_molina> *Milaa alkoi jo hieman huvittaa heidän keskustelunsa. Kasvot hän kuitenkin vielä piti peruslukemilla, suhteellisen ankarana* Odota, voin katsoa kalenteristani, ehkä joskus kahden viikon päästä voisin löytää sopivan ajan *Mila oli nousemassa ylös etsimään kalenteriaan*
[23:02] <@mila_molina> *Hän katsoi Ruthin reaktiota ja istuutui sitten takaisin sängylle. Kasvoille levisi pieni hymyntapainen virne*
[23:04] <@mila_molina> En ole tosissani. Voimme nähdä uudestaan vaikka heti huomenna koulun jälkeen *Nainen ehdotti. Ilme ei ollut enää yhtään niin ankara kuin hetki sitten*
[23:04] <@mila_molina> *Tuntui helpommalta etsiä heti aikaa Ruthille, kuin alkaa selittämään, miksi aikaa ei aikaisemmin löytynyt*
[23:06] <Ruth_Rousseau> Ei ollut hauskaa. *Ruth sanoi Milalle hymyilemättä. Mutta hän oli kuitenkin tyytyväinen ja huojentunut, kun Mila sanoi, että he voisivat nähdä jo huomenna.*
[23:08] <Ruth_Rousseau> Ja jos sinun on vaikeaa löytää aikaa, niin mieti, että miksi niin on. Jostain se johtuu ja sellaiset pitää selvittää. *Rousseau selitti vakavana katsoen käsiään ja sitten Milaa.* En sano, että niin olisi. Sanon vain, että jos niin on.
[23:11] <Ruth_Rousseau> *Naista ärsytti, että Milaa piti niin usein maanitella ja taivutella. Että Mila jätti niin usein asioita sanomatta, että lopulta oli vaikea uskoa, puhuiko hän totta vai ei. Nytkään Ruth ei osannut päättää, että uskoako omaa vaistoaan vai Milan sanoja.*
[23:28] <@mila_molina> *Mila oli hetken hiljaa ja vei katseensa takaisin naiseen. Mila tiesi varsin hyvin, miksi aikaa ei meinannut löytyä, mutta sen ratkaisu oli hyvin monimutkaista. Monimutkaisempaa asiasta teki vielä se, ettei Mila pystynyt puhumaan siitä ääneen. Hän oli vähän säälittävä. Muttei omasta mielestä tietenkään*
[23:29] <@mila_molina> Olemmeko tulleet nyt siihen tulokseen, että minä yritän jatkossa löytää sinulle enemmän aikaa, ja sinä sen sijaan lupaat käyttäytyä aikuismaisemmin? *Mila teki yhteenvedon omasta näkökulmastaan*
[23:33] <Ruth_Rousseau> *Rousseau ei ylläty siitä, että Mila ei kommentoinut hänen sanojaan tai tuntunut ottavan niitä mitenkään huomioon, vaan vaihtoi puheenaihetta.* Kyllä. *Nainen vastasi lyhyesti ja nousi ylös tuolilta, jolle oli juuri hetki sitten istunut.*
[23:45] <Ruth_Rousseau> Missä näemme sitten huomenna? *Ruth kysyi ja katsahti Milaan. Hän yritti pientä hymyä, josko se vaikka sopisikin tähän hetkeen.*
[23:48] <@mila_molina> *Myös Mila nousi ylös* Lähdetkö sinä jo nyt? *Nainen kysyy hieman hämmentyneenä. Hän oli olettanut, että Ruth jäisi hieman pidemmäksi aikaa hänen seurakseen*
[23:49] <@mila_molina> *Rehtori oli kovasti kaivannut tämän naisen seuraa, eikä olisi halunnut, että tuo poistuu paikalta jo nyt*
[23:49] <@mila_molina> *Ja näköjään Mila ei tälläkään kertaa vastannut Ruthin kysymykseen*
[23:50] <Ruth_Rousseau> *Ruth yllättyi Milan reaktiosta.* Kyllä. Tai siis kai. Luulin, että olet kiireinen. *Nainen selitti ja katsoi rehtoria hieman hämmentyneenä.*
[00:00] <@mila_molina> Noh... *Mila aloitti. Hän oli pikkuhiljaa ajamassa itseään nurkkaan valehtelullaan. Hän ei ollut ollut kiireinen iltaisin moneen viikkoon. Ellei Michelangelon satunnaisia vierailuja laskettu*
[00:01] <@mila_molina> ...ainoa kiireeni tällä hetkellä on teen juominen ja se, että ennen yötä täytyisi käydä nukkumaan *Nainen sanoi sitten. Kasvoilla oli pieni hymy*
[00:04] <Ruth_Rousseau> *Ruth katsoi Milaan hetken aikaa pohtivasti, puntaroiden vaihtoehtojaan. Lopulta nainen päätyi ottamaan kengät jalastaan ja siirtämään ne lähemmäs ovea.* Etköhän pysy aikatauluissasi, ei huolta.
[00:07] <Ruth_Rousseau> *Rousseaulla oli yhä vaikea olo. Hän ei tietänyt miten olisi Milan seurassa nyt, vaikka he olivat nähtävästi sopineet riitansa. Hänestä tuntui kummalta olla siinä. Tutussa paikassa tutun ihmisen seurassa, mutta silti niin epävarmana.*
[00:20] <@mila_molina> *Mila oli tyytyväinen, kun huomasi Ruthin riisuvan kenkänsä ja päättäen jäädä huoneeseen ainakin hetkeksi. Mila hymyili pienesti. He olivat juuri jutelleet ja sopineet, mutta silti olo oli kummallinen. Ruth tuntui vieraammalta kuin aikaisemmin. Olo oli kuin olisi ollut vieraan ihmisen kanssa. Tämäkö oli sitä puhtaalta pöydältä aloittamista?*
[00:20] <@mila_molina> Oletko edelleen varma, ettet halua teetä? *Mila kysyi ja joi oman kuppinsa tyhjäksi*
[00:23] <Ruth_Rousseau> Olen. *Nainen vastasi ja hymyili takaisin. Ruthilla ei oikein tuntunut olevan vaihtoehtoja istumapaikan suhteen. Joko tuoli pöydän ääressä tai... hmm, ei. Ei sängylle voisi mennä ja lattialla olisi jotenkin kummaa istua. Eikä hän tässä vain seistäkään voinut.*
[00:24] <Ruth_Rousseau> *Ruth käveli hitaasti pidemmälle huoneeseen, ohi pöydän. Hän katseli hyllyjä ja niillä olevia kirjoja ja tavaroita kuin ei aiemmin olisi niitä jo katsellut ja tietänyt oikein hyvin mitä missäkin oli.*
[00:33] <@mila_molina> Ruth, tule tänne *Mila rikkoi hiljaisuuden. Hän taputti kädellään sänkyä merkiksi, että Ruth voisi istuutua hänen viereensä*
[00:35] <Ruth_Rousseau> *Rousseau käänsi katseensa Milaan ja katsoi kohti sänkyä, jota nainen taputti. Ruth empi, mutta päätti sitten totella.*
[00:38] <Ruth_Rousseau> *Ruth istuutui Milan viereen, mutta katseli yhä muualle. Lattiaan, Milan jalkoihin, teekuppiin, Milan käsiä. Hoikkia sormia ja vaatteen helmaa. Mutta ei kasvoihin päin laisinkaan. Pelkuri. Mokoma.*
[00:38] <@mila_molina> Katso *Mila kehotti. Hän taivutti päänsä niin, että Ruth kykeni näkemään hänen poskessaan olevan mustelman* Tiedätkö, mistä tämä on tullut?
[00:38] <@mila_molina> *Mila piti kasvonsa ilmeettöminä ja odotti Ruthin reaktiota*
[00:41] <Ruth_Rousseau> *Ruth katsoi Milaan.* Taidanpa tietää. *Ruth ei oikein ymmärtänyt, että miksi Mila toimi miten toimi. Oliko hän vihainen vai ei. Miksi häntä toruttiin sen jälkeen, kun oltiin sovittu.*
[00:42] <@mila_molina> Mieti, jos minulle jäisi tästä ikuinen jälki. Olisit aina mukana *Mila naurahti pienesti. Hän osasi pikkuhiljaa suhtautua asiaan rennommin, sillä hän tietyiltä osin ymmärsi Ruthin käyttäytymistä*
[00:44] <Ruth_Rousseau> *Siinä se oli, tummana ja muutaman päivän aikana isommaksi levinneenä. Mustelma. Poskipäällä. Ruthin takia. Ihan itse tein, niin. Sillä lailla.* Ei ole hauskaa. *Ruth sanoi jälleen ja rypisti otsaansa ja käänsi katseensa pois. Hänen kurkkuaan kiristi jälleen ja silmiä kirveli. Vaikka Mila yrittikin olla vitsikäs. Ei hän ollut vihainen.*
[00:48] <Ruth_Rousseau> *Sairaanhoitaja nousi jaloilleen sängyltä ja otti muutaman hermostuneen askeleen. Hän ei kuitenkaan lähtenyt pois Milan läheltä, vaan jäi siihen.* Voinko- tai siis. Saisinko? *Ruth kysyi jotenkin malttamattomasti ja viittasi Milan kasvojen suuntaan. Tällä hän tarkoitti, että saisiko hän parantaa mustelman ja hän uskoi, että Mila ymmärsi mitä hän tarkoitti.*
[00:49] <@mila_molina> *Tällä hetkellä tuntui, että Ruth itse otti lyönnin Milaa raskaammin. Mila kesti kyllä mustelman, sillä sen pystyi peittämään osittain hiusten alle* Tottakai *Mila sanoi ja kääntyi niin, että Ruth näki mustelman paremmin*
[00:49] <@mila_molina> Mutta varokin epäonnistumasta *Mila sanoi, mutta enemmänkin leikillään. Kyllä hän sairaanhoitajan taitoihin luotti*
[00:52] <Ruth_Rousseau> Kiitos. *Ruth siirtyi ja nojautui lähemmäs Milaa. Hän katsoi mustelmaa vielä hetken ja asetti sitten kätensä Milan kasvoille. Hän hipaisi hitaasti peukalollaan kohtaa, jossa mustelma oli ja katsoi kuinka se alkoi hälvenemään.*
[00:53] <@mila_molina> *Mila pysytteli paikallaan operaation ajan*
[00:54] <@mila_molina> Noh, olenko nyt kauniimpi? *Mila kysyi Ruthilta, mutta pysytteli edelleen paikallaan. Hän ei uskaltanut liikkua ennen kuin sai luvan*
[00:54] <Ruth_Rousseau> *Ruth ei usein parantanut ilman taikasauvaa, mutta nyt se tuntui hänestä oikealta. Jos hän oli jotain tälläistä saanut käsillään aikaan, niin kyllä hän saisi sen käsillään parantaakin.*
[00:55] <Ruth_Rousseau> Olet. *Ruth vastasi ja painoi nopean suukon kohtaan, jossa mustelma oli hetki sitten ollut. Sen tehtyään hän siirtyi muutaman askeleen.*
[00:57] <@mila_molina> *Milan kasvoille levisi pieni hymy tahtomattaankin. Hän hieraisi kohtaa, jossa mustelma oli ollut. Kasvoille oli noussut pieni puna* Kiitos *Hän sanoi Ruthille ja katsoi tätä silmiin. Tuota sanaa harvoin kuuli tämän naisen suusta*
[00:58] <Ruth_Rousseau> *Ruth ei sanonut mitään, vaikka hänestä tuntuikin epämukavalta kuulla kiitos. Kiitos mistä? Kiitos siitä, että löit minua ja nyt sitten paransit yhden mustelman. Ei sen näin pitäisi mennä.*
[01:00] <Ruth_Rousseau> Moneltako näemme huomenna? *Ruth toisti aiemman kysymyksensä.*
[01:03] <@mila_molina> Heti koulun jälkeen *Mila vastasi* Mennään käymään Poudlardinessa *Milalla oli näköjään jo suunnitelma valmiina*
[01:05] <Ruth_Rousseau> *Ruth kohotti kulmiaan aidosta yllättyneisyydestä ja hymyilikin jo leveämmin.* Oh, jopas jotain. Selvä sitten. Etsin sinut silloin, viimeisen tuntisi jälkeen. *Ruth sanoi aavistuksen innokkaana.*
[01:08] <@mila_molina> Tehdään niin *Mila tokaisi ja nousi ylös. Ruth oli mitä ilmeisimmin tekemässä nyt lähtöä * Äläkä mieti enää tätä, tämä on nyt käsitelty *Rehtori sanoi ja osoitti poskeaan, jossa oli enää vain muisto mustelmasta. Hänen oli pakko vielä mainita asiasta, koska Ruthia se selvästi vielä vaivasi. Milan mielestä se oli kuitenkin nyt loppuunkäsitelty *
Mukana: Mila Molina ja Ruth Rousseau
Pelattu: 24.-25.10.2019
In-game päivämäärä: Tiistai 22.10.2019
[21:07] <@mila_molina> *Rehtori Molina oli viettämässä aivan normaalia maanantai-iltaa ennustustornissa, omassa työhuoneessaan. Hän oli vaihtanut päälleen pitkän yömekon, sillä pian olisi hänen nukkumaanmenoaikansa*
[21:08] <@mila_molina> *Teepannu porisi liedellä, kun hän selaili omia muistiinpanojaan*
[21:09] <Ruth_Rousseau> *Madame Rousseau nousi ennustustornin portaita, jotka veivät rehtori Molinan luokkahuoneeseen ja hänen huoneistoonsa. Portaat tuntuivat loputtomilta, mutta nainen kyllä tiesi, että ne loppuisivat pian. Hänen surukseen vaiko onnekseen, sitä oli vaikea arvioida. Kun ei tietänyt, että mitä tästäkin nyt seuraisi.*
[21:11] <Ruth_Rousseau> *Ruth astui luokkahuoneeseen kulkemalla ensin oviverhon läpi. Hän asteli luokan läpi toiselle ovelle ja pysähtyi siihen käsi jo ovelle kohotettuna. Hän voisi nyt perääntyä. Hän voisi lähteä takaisin siipeen. Ei, eikä voisi. Hän oli pakoillut jo tarpeeksi kauan.*
[21:12] <Ruth_Rousseau> *Nainen koputti oveen. Ei liian hiljaa tai pienesti, sillä se ei ollut hänen tapaistaan, vaan sopivan voimakkaasti ja kuuluvasti. Hän jäi odottamaan oven avausta.*
[21:13] <@mila_molina> *Mila siirsi muistiinpanonsa syrjään ja siirtyi teepannun luokse. Vesi ei enää kiehunut, joten hän kaatoi itselleen kupillisen iltateetä. Tämä oli hänen joka iltainen rutiininsa*
[21:13] <@mila_molina> *Nainen säpsähti kuullessaan koputuksen ovea vasten. Muutama pisara teetä läikähti pannusta pöydälle*
[21:14] <@mila_molina> Kuka ihme... *Mila kuiskasi itsekseen. Hän ei ollut tottunut saamaan vieraita tähän aikaan illasta* Sen täytyy olla Michalangelo... *nainen jatkoi yksin kuiskailuaan ja käveli ovelle*
[21:15] <Ruth_Rousseau> *Ruth nyki hermostuneena niskahiuksiaan, mutta heti huomatessaan sen, hän lopetti.*
[21:16] <@mila_molina> *Rehtori avasi oven ja kurkkasi varovasti kuka oven takana oli, se oli Ruth*
[21:16] <@mila_molina> Hei *Nainen tervehti*
[21:20] <Ruth_Rousseau> *Oven avauduttua, sairaanhoitaja katsoi suoraan rehtoriin, joka yllättäen tervehti häntä.* Hei. *Ruth vastasi takaisin jäykästi.* Minä- *Rousseau ei saanutkaan sanaa suustaan. Hän ei ollut miettinyt tätä tarpeeksi pitkälle.*
[21:23] <Ruth_Rousseau> Tulin puhumaan siitä mitä tapahtui muutama päivä sitten. *Ruth sanoi suoraan.* Saanko tulla sisään? *Hän kysyi varovasti.*
[21:24] <@mila_molina> *Rehtori vie katseensa nopeasti naisen päästä varpaisiin kuin arvioiden, olisiko tuota syytä päästää sisälle vai ei* Tule vain *Hän sanoo ja väistyy niin, että Ruth pääsee astumaan sisälle*
[21:26] <@mila_molina> *Rehtori on ollut hyvin vähäsanainen ja hän päätti, että antaa sairaanhoitajan puhua ensin. Mila itse ei oikein tiennyt, mitä pitäisi sanoa*
[21:26] <@mila_molina> Haluatko teetä? *nainen päättää kuitenkin kysyä*
[21:27] <Ruth_Rousseau> *Tapa, jolla Molina katsoi Ruthia oli ansaittu, mutta se sattui silti. Kaikesta huolimatta Mila päätti kuitenkin päästää Ruthin sisään. Ruth kiitti ja astui huoneeseen.*
[21:30] <Ruth_Rousseau> *Rehtorin kysyessä teestä, Ruth pudisti päätään ja kieltäytyi kohteliaasti. Hän katseli hetken ympärilleen huoneessa ja sitten Milaa. Mistä hän edes aloittaisi. Ja miten hän aloittaisi. Yht'äkkiä kaikki hänen sanansa kuulostivat typeriltä hänen päässään ja hänestä tuntui kuin hän olisi ollut loukussa. Ja niin hän kai olikin. Mutta itsepä hän oli kuoppansa kaivanut.*
[21:36] <@mila_molina> *Ruthin kieltäytyminen teestä ei yllättänyt Milaa. Luultavasti nainen oli tullut hänen luokseen aivan jonkin muun syyn takia kuin teen. Mila istahti sänkynsä päälle ja hörppäsi teestään. Hän odotti, että Ruth sanoisi jotain*
[21:37] <Ruth_Rousseau> Se mitä tein oli anteeksiantamatonta. En olisi koskaan saanut tehdä niin. *Nainen aloitti katsoen kohti Milaa, joka oli istuutunut sänkynsä laidalle.* Minä- *Ruth joutui jälleen miettimään uudelleen sanojaan.*
[21:39] <@mila_molina> *Mila nyökkäsi. Hän oli samaa mieltä, ettei näin olisi pitänyt tapahtua. Aikuiset ihmiset eivät voi turvautua fyysiseen väkivaltaan missään tilanteessa* Olet oikeassa *Nainen sanoi*
[21:41] <@mila_molina> *Hän oli kuitenkin eri mieltä siitä, etteikö asia olisi anteeksiantamatonta. Sitä se ei nimittäin välttämättä ollut. Lähes kaikki mitä elämässä tapahtui oli annettavissa anteeksi*
[21:41] <Ruth_Rousseau> Se ei tule koskaan toistumaan. *Sairaanhoitaja sanoi hiljaa. Niin sanoessaan hän ei olettanut, että saisi anteeksi tai ansaitsisi mitään luottamusta takaisin. Mutta niin se vain oli. Näin ei voisi tapahtua uudestaan. Ei koskaan.* Lupaan sen.
[21:44] <@mila_molina> Minä tiedän, ettei se tule koskaan toistumaan *Mila oli naisen kanssa samaa mieltä* En tule enää ikinä sallimaan sitä, että lyöt minua. *Hän sanoi tiukasti*
[21:45] <@mila_molina> Pystytkö ymmärtämään, miltä minusta tuntui? Miltä se mahtaa tuntua kun henkilö, josta välität, tekee jotain tuollaista? Minä en ikinä tekisi sinulle mitään tuollaista *Mila jatkoi ja katsoi naista tiiviisti silmiin*
[21:48] <Ruth_Rousseau> *Ruthin kurkkua kiristi ja hänen täytyi kääntää katseensa muualle. Milan katseen kohtaaminen oli vaikeaa.* Tiedän, että et tekisi. *Nainen vastasi lyhyesti. Hän ei osannut vastata muihin kysymyksiin. Kyllä hän tiesi, että Milasta oli varmasti tuntunut pahalta. Mutta että kuinka pahalta, ei Ruth olisi sitä osannut kuvitellakaan.*
[21:55] <@mila_molina> *Mila hörppäsi kaksi kertaa teekupistaan ja oli hetken aivan hiljaa. Hän huomasi Ruthin katumuksen. Tuo nainen selvästi tarkoitti sitä, mitä sanoi*
[21:56] <@mila_molina> Pitäisikö meidän ottaa hieman etäisyyttä toisistamme? *Mila kysyi* Selvittää asiat oman pään sisällä, ennen kuin tiedämme mitä teemme yhdessä?
[21:57] <@mila_molina> *Mila ei tiennyt, mitä Ruth tulisi vastaamaan. Toisaalta hän olisi toivonut saavansa omaa pohdinta-aikaa, mutta toisaalta hän toivoi, että Ruth vastaisi kysymykseen kieltävästi*
[22:04] <Ruth_Rousseau> *Yllättäen Ruth naurahti, mutta ei iloisesti. Hän pudisteli päätään.* Riippuu siitä mitä haluat. *Hän sanoi ja katsoi Milaa silmiin.* En usko, että lisäetäisyys johtaisi mihinkään hyvään. Ellei sitten eroaminen ole hyvä. *Niin sanoessaan Ruth ei tosiaankaan tietänyt, että miten olisi parasta. Olla kokonaan erossa vai etäällä. Ruth olisi vain halunnut takaisin ne ajat, joita heillä vielä vähä aika sitten oli ollut.*
[22:20] <@mila_molina> Se ei riipu vain siitä, mitä minä haluan. Se riippuu myös siitä, mitä sinä haluat *Rehtori sanoi päättäväisesti. Hetken tuntui siltä, ettei keskustelu oikein edennyt minnekään*
[22:21] <@mila_molina> Jos sanon totuuden, niin en tiedä, mikä tässä tilanteessa on paras ratkaisu. En halua erota, välitän sinusta aivan liian paljon. Mutta en voi olla sinun kanssasi, jos olet tuollainen. *Nainen jatkaa*
[22:21] <@mila_molina> Luulin sinun ymmärtävän, että olen välillä kiireinen. Välillä minulla on aikaa sinulle ja välillä ei. Nyt työt ovat valitettavasti vieneet paljon aikaa. Toivon että pystyisit ymmärtämään sen nyt ja jatkossa *Mila jatkoi edelleen*
[22:22] <@mila_molina> *Huomaamattaan nainen vieritti lähes kaiken syyn Ruthin niskoille. Tilanne ei todellakaan ollut niin, että vain Ruthin täytyisi tehdä muutoksia toiminnassaan, päin vastoin. Milan itsensä täytyisi saada jonkunlainen ratkaisu tilanteeseensa.*
[22:23] <@mila_molina> *Nythän tämä kaikki oli alkanut vain siitä, että Mila halusi peitellä suhdettaan Ruthiin muulta koululta ja etenkin pojaltaan Michelangelolta. Peittely oli nyt ajautunut siihen pisteeseen, että Mila oli alkanut täysin vältellä Ruthin seuraa*
[22:29] <Ruth_Rousseau> Tiedän, tiedän. *Ruth vastasi toistellen ja nyökkäillen. Kuin ei muuta muka osaisi sanoa tai tehdä. Hän otti muutaman askeleen, mutta ei Milaa kohti.* En minäkään tahdo erota. *Ei, ei todellakaan. Ei Ruth edes halunnut miettiä, että minkälaista olisi, jos Mila ei enää olisi osa hänen elämäänsä.*
[22:31] <Ruth_Rousseau> *Ruth suki hermostuneena hiuksiaan miettiessään Milan sanoja. Miten hän nyt tässä muka toimisi. Kyllä hän ymmärsi, että Mila oli kiireinen, mutta ei hän uskonut sen olevan ainoa syy. Mutta ei Ruth voinut sitä nyt sanoa, ei tässä tilanteessa. Siitä voisi pahimmassa tapauksessa vain seurata toinen riita.*
[22:38] <Ruth_Rousseau> On sinulla ennenkin ollut kiireitä, mutta silti tälläistä ei ole koskaan ollut. *Ruth sanoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman vähän provosoivalta, sillä se ei ollut hänen tarkoituksensa.*
[22:41] <Ruth_Rousseau> Eivät ne ole kiireitä, jotka sinua pitävät pois luotani. *Ruth totesi suoraan ja se tuntui hyvältä. Pitäisi kai tehdä useamminkin näin, nainen tuumasi. Mutta siitä tuli aina vaikeampaa, kun ei hetkeen puhunut toisen kanssa.*
[22:44] <@mila_molina> Väitätkö, että välttelen sinua tahallani? *Mila esitti kysymyksen* Miksi tekisin niin? *Toinen kysymys. Nainen hörppäsi teekupistaan uudestaan ja hänestä oli havaittavissa pieni hermostuneisuus. Katse vaelteli ympäri huonetta*
[22:48] <Ruth_Rousseau> Väitän. *Ruth vastasi ja huokaisi, kun Mila kysyi, että miksi hän tekisi niin. Ruthilla oli omat aavistuksensa, mutta hän olisi halunnut, että Mila itse vastaisi. Vaikka olihan se hyvin epätodennäköistä, että niin tapahtuisi.* En tiedä, kerro sinä, jos jokin on.
[22:50] <Ruth_Rousseau> *Ruthkin katsoi muualle, kun Mila ei enää katsonut häneen. Sairaanhoitaja istuutui pienen pöydän ääreen tuolille ja katsoi käsiään, jotka asetti ristiin pöydälle.*
[22:50] <@mila_molina> *Mila kurtisti kulmiaan ja vilkaisi naista. Hän hörppäsi teekupistaan vielä kerran*
[22:52] <@mila_molina> Niin. Ehkä voisin priorisoida asiat jatkossa paremmin. Saattaisin löytää sinulle aikaa iltaisin, ehkä joskus aamuisinkin *Rehtori mietiskeli. Nyt kun hän alkoi oikeasti miettimään, hänellä olisi aikaa Ruthille myös lounaalla, päivällisellä sekä oppituntien välissä ja viikonloppuisin*
[22:54] <@mila_molina> *Mutta Ruthin kanssa ajan viettäminen muiden ihmisten läsnäollessa oli hyvin erilaista nykyään. Michelangelo tuntui ottaneen elämäntehtäväkseen selvittää, kuka Milan "salarakas" oli. Tällä hetkellä poika luuli, että kyseessä oli muodonmuutosten opettaja Sauvage*
[22:56] <Ruth_Rousseau> *Rousseau veti suunsa viivaksi kuunnellessaan rehtorin sanoja. Häntä ei edes ärsyttänyt enää, suretti vain.* Mm. *Nainen hymähti.* Mihin kellon aikaan? *Ruth kysyi, mutta ei uteliaasti. Ei hän oikeasti uskonut, että Milan aika oli noin tiukilla.*
[23:02] <@mila_molina> *Milaa alkoi jo hieman huvittaa heidän keskustelunsa. Kasvot hän kuitenkin vielä piti peruslukemilla, suhteellisen ankarana* Odota, voin katsoa kalenteristani, ehkä joskus kahden viikon päästä voisin löytää sopivan ajan *Mila oli nousemassa ylös etsimään kalenteriaan*
[23:02] <@mila_molina> *Hän katsoi Ruthin reaktiota ja istuutui sitten takaisin sängylle. Kasvoille levisi pieni hymyntapainen virne*
[23:04] <@mila_molina> En ole tosissani. Voimme nähdä uudestaan vaikka heti huomenna koulun jälkeen *Nainen ehdotti. Ilme ei ollut enää yhtään niin ankara kuin hetki sitten*
[23:04] <@mila_molina> *Tuntui helpommalta etsiä heti aikaa Ruthille, kuin alkaa selittämään, miksi aikaa ei aikaisemmin löytynyt*
[23:06] <Ruth_Rousseau> Ei ollut hauskaa. *Ruth sanoi Milalle hymyilemättä. Mutta hän oli kuitenkin tyytyväinen ja huojentunut, kun Mila sanoi, että he voisivat nähdä jo huomenna.*
[23:08] <Ruth_Rousseau> Ja jos sinun on vaikeaa löytää aikaa, niin mieti, että miksi niin on. Jostain se johtuu ja sellaiset pitää selvittää. *Rousseau selitti vakavana katsoen käsiään ja sitten Milaa.* En sano, että niin olisi. Sanon vain, että jos niin on.
[23:11] <Ruth_Rousseau> *Naista ärsytti, että Milaa piti niin usein maanitella ja taivutella. Että Mila jätti niin usein asioita sanomatta, että lopulta oli vaikea uskoa, puhuiko hän totta vai ei. Nytkään Ruth ei osannut päättää, että uskoako omaa vaistoaan vai Milan sanoja.*
[23:28] <@mila_molina> *Mila oli hetken hiljaa ja vei katseensa takaisin naiseen. Mila tiesi varsin hyvin, miksi aikaa ei meinannut löytyä, mutta sen ratkaisu oli hyvin monimutkaista. Monimutkaisempaa asiasta teki vielä se, ettei Mila pystynyt puhumaan siitä ääneen. Hän oli vähän säälittävä. Muttei omasta mielestä tietenkään*
[23:29] <@mila_molina> Olemmeko tulleet nyt siihen tulokseen, että minä yritän jatkossa löytää sinulle enemmän aikaa, ja sinä sen sijaan lupaat käyttäytyä aikuismaisemmin? *Mila teki yhteenvedon omasta näkökulmastaan*
[23:33] <Ruth_Rousseau> *Rousseau ei ylläty siitä, että Mila ei kommentoinut hänen sanojaan tai tuntunut ottavan niitä mitenkään huomioon, vaan vaihtoi puheenaihetta.* Kyllä. *Nainen vastasi lyhyesti ja nousi ylös tuolilta, jolle oli juuri hetki sitten istunut.*
[23:45] <Ruth_Rousseau> Missä näemme sitten huomenna? *Ruth kysyi ja katsahti Milaan. Hän yritti pientä hymyä, josko se vaikka sopisikin tähän hetkeen.*
[23:48] <@mila_molina> *Myös Mila nousi ylös* Lähdetkö sinä jo nyt? *Nainen kysyy hieman hämmentyneenä. Hän oli olettanut, että Ruth jäisi hieman pidemmäksi aikaa hänen seurakseen*
[23:49] <@mila_molina> *Rehtori oli kovasti kaivannut tämän naisen seuraa, eikä olisi halunnut, että tuo poistuu paikalta jo nyt*
[23:49] <@mila_molina> *Ja näköjään Mila ei tälläkään kertaa vastannut Ruthin kysymykseen*
[23:50] <Ruth_Rousseau> *Ruth yllättyi Milan reaktiosta.* Kyllä. Tai siis kai. Luulin, että olet kiireinen. *Nainen selitti ja katsoi rehtoria hieman hämmentyneenä.*
[00:00] <@mila_molina> Noh... *Mila aloitti. Hän oli pikkuhiljaa ajamassa itseään nurkkaan valehtelullaan. Hän ei ollut ollut kiireinen iltaisin moneen viikkoon. Ellei Michelangelon satunnaisia vierailuja laskettu*
[00:01] <@mila_molina> ...ainoa kiireeni tällä hetkellä on teen juominen ja se, että ennen yötä täytyisi käydä nukkumaan *Nainen sanoi sitten. Kasvoilla oli pieni hymy*
[00:04] <Ruth_Rousseau> *Ruth katsoi Milaan hetken aikaa pohtivasti, puntaroiden vaihtoehtojaan. Lopulta nainen päätyi ottamaan kengät jalastaan ja siirtämään ne lähemmäs ovea.* Etköhän pysy aikatauluissasi, ei huolta.
[00:07] <Ruth_Rousseau> *Rousseaulla oli yhä vaikea olo. Hän ei tietänyt miten olisi Milan seurassa nyt, vaikka he olivat nähtävästi sopineet riitansa. Hänestä tuntui kummalta olla siinä. Tutussa paikassa tutun ihmisen seurassa, mutta silti niin epävarmana.*
[00:20] <@mila_molina> *Mila oli tyytyväinen, kun huomasi Ruthin riisuvan kenkänsä ja päättäen jäädä huoneeseen ainakin hetkeksi. Mila hymyili pienesti. He olivat juuri jutelleet ja sopineet, mutta silti olo oli kummallinen. Ruth tuntui vieraammalta kuin aikaisemmin. Olo oli kuin olisi ollut vieraan ihmisen kanssa. Tämäkö oli sitä puhtaalta pöydältä aloittamista?*
[00:20] <@mila_molina> Oletko edelleen varma, ettet halua teetä? *Mila kysyi ja joi oman kuppinsa tyhjäksi*
[00:23] <Ruth_Rousseau> Olen. *Nainen vastasi ja hymyili takaisin. Ruthilla ei oikein tuntunut olevan vaihtoehtoja istumapaikan suhteen. Joko tuoli pöydän ääressä tai... hmm, ei. Ei sängylle voisi mennä ja lattialla olisi jotenkin kummaa istua. Eikä hän tässä vain seistäkään voinut.*
[00:24] <Ruth_Rousseau> *Ruth käveli hitaasti pidemmälle huoneeseen, ohi pöydän. Hän katseli hyllyjä ja niillä olevia kirjoja ja tavaroita kuin ei aiemmin olisi niitä jo katsellut ja tietänyt oikein hyvin mitä missäkin oli.*
[00:33] <@mila_molina> Ruth, tule tänne *Mila rikkoi hiljaisuuden. Hän taputti kädellään sänkyä merkiksi, että Ruth voisi istuutua hänen viereensä*
[00:35] <Ruth_Rousseau> *Rousseau käänsi katseensa Milaan ja katsoi kohti sänkyä, jota nainen taputti. Ruth empi, mutta päätti sitten totella.*
[00:38] <Ruth_Rousseau> *Ruth istuutui Milan viereen, mutta katseli yhä muualle. Lattiaan, Milan jalkoihin, teekuppiin, Milan käsiä. Hoikkia sormia ja vaatteen helmaa. Mutta ei kasvoihin päin laisinkaan. Pelkuri. Mokoma.*
[00:38] <@mila_molina> Katso *Mila kehotti. Hän taivutti päänsä niin, että Ruth kykeni näkemään hänen poskessaan olevan mustelman* Tiedätkö, mistä tämä on tullut?
[00:38] <@mila_molina> *Mila piti kasvonsa ilmeettöminä ja odotti Ruthin reaktiota*
[00:41] <Ruth_Rousseau> *Ruth katsoi Milaan.* Taidanpa tietää. *Ruth ei oikein ymmärtänyt, että miksi Mila toimi miten toimi. Oliko hän vihainen vai ei. Miksi häntä toruttiin sen jälkeen, kun oltiin sovittu.*
[00:42] <@mila_molina> Mieti, jos minulle jäisi tästä ikuinen jälki. Olisit aina mukana *Mila naurahti pienesti. Hän osasi pikkuhiljaa suhtautua asiaan rennommin, sillä hän tietyiltä osin ymmärsi Ruthin käyttäytymistä*
[00:44] <Ruth_Rousseau> *Siinä se oli, tummana ja muutaman päivän aikana isommaksi levinneenä. Mustelma. Poskipäällä. Ruthin takia. Ihan itse tein, niin. Sillä lailla.* Ei ole hauskaa. *Ruth sanoi jälleen ja rypisti otsaansa ja käänsi katseensa pois. Hänen kurkkuaan kiristi jälleen ja silmiä kirveli. Vaikka Mila yrittikin olla vitsikäs. Ei hän ollut vihainen.*
[00:48] <Ruth_Rousseau> *Sairaanhoitaja nousi jaloilleen sängyltä ja otti muutaman hermostuneen askeleen. Hän ei kuitenkaan lähtenyt pois Milan läheltä, vaan jäi siihen.* Voinko- tai siis. Saisinko? *Ruth kysyi jotenkin malttamattomasti ja viittasi Milan kasvojen suuntaan. Tällä hän tarkoitti, että saisiko hän parantaa mustelman ja hän uskoi, että Mila ymmärsi mitä hän tarkoitti.*
[00:49] <@mila_molina> *Tällä hetkellä tuntui, että Ruth itse otti lyönnin Milaa raskaammin. Mila kesti kyllä mustelman, sillä sen pystyi peittämään osittain hiusten alle* Tottakai *Mila sanoi ja kääntyi niin, että Ruth näki mustelman paremmin*
[00:49] <@mila_molina> Mutta varokin epäonnistumasta *Mila sanoi, mutta enemmänkin leikillään. Kyllä hän sairaanhoitajan taitoihin luotti*
[00:52] <Ruth_Rousseau> Kiitos. *Ruth siirtyi ja nojautui lähemmäs Milaa. Hän katsoi mustelmaa vielä hetken ja asetti sitten kätensä Milan kasvoille. Hän hipaisi hitaasti peukalollaan kohtaa, jossa mustelma oli ja katsoi kuinka se alkoi hälvenemään.*
[00:53] <@mila_molina> *Mila pysytteli paikallaan operaation ajan*
[00:54] <@mila_molina> Noh, olenko nyt kauniimpi? *Mila kysyi Ruthilta, mutta pysytteli edelleen paikallaan. Hän ei uskaltanut liikkua ennen kuin sai luvan*
[00:54] <Ruth_Rousseau> *Ruth ei usein parantanut ilman taikasauvaa, mutta nyt se tuntui hänestä oikealta. Jos hän oli jotain tälläistä saanut käsillään aikaan, niin kyllä hän saisi sen käsillään parantaakin.*
[00:55] <Ruth_Rousseau> Olet. *Ruth vastasi ja painoi nopean suukon kohtaan, jossa mustelma oli hetki sitten ollut. Sen tehtyään hän siirtyi muutaman askeleen.*
[00:57] <@mila_molina> *Milan kasvoille levisi pieni hymy tahtomattaankin. Hän hieraisi kohtaa, jossa mustelma oli ollut. Kasvoille oli noussut pieni puna* Kiitos *Hän sanoi Ruthille ja katsoi tätä silmiin. Tuota sanaa harvoin kuuli tämän naisen suusta*
[00:58] <Ruth_Rousseau> *Ruth ei sanonut mitään, vaikka hänestä tuntuikin epämukavalta kuulla kiitos. Kiitos mistä? Kiitos siitä, että löit minua ja nyt sitten paransit yhden mustelman. Ei sen näin pitäisi mennä.*
[01:00] <Ruth_Rousseau> Moneltako näemme huomenna? *Ruth toisti aiemman kysymyksensä.*
[01:03] <@mila_molina> Heti koulun jälkeen *Mila vastasi* Mennään käymään Poudlardinessa *Milalla oli näköjään jo suunnitelma valmiina*
[01:05] <Ruth_Rousseau> *Ruth kohotti kulmiaan aidosta yllättyneisyydestä ja hymyilikin jo leveämmin.* Oh, jopas jotain. Selvä sitten. Etsin sinut silloin, viimeisen tuntisi jälkeen. *Ruth sanoi aavistuksen innokkaana.*
[01:08] <@mila_molina> Tehdään niin *Mila tokaisi ja nousi ylös. Ruth oli mitä ilmeisimmin tekemässä nyt lähtöä * Äläkä mieti enää tätä, tämä on nyt käsitelty *Rehtori sanoi ja osoitti poskeaan, jossa oli enää vain muisto mustelmasta. Hänen oli pakko vielä mainita asiasta, koska Ruthia se selvästi vielä vaivasi. Milan mielestä se oli kuitenkin nyt loppuunkäsitelty *