Elokuun chatpeli (yleinen chatpeli)

Elokuun chatpeli (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 09 Elo 2017, 21:46

Mukavaa alkanutta elokuuta, châteaulaiset!

Emme olekaan pitkään aikaan pelanneet yhteistä chatpeliä, joten nyt voisi olla aika sellaiselle. Roolipeli sijoittuu sekä roolipelillisesti että IRL elokuulle. Pelille äänestetään yhdessä ajankohta, joka sopii mahdollisimman monelle châteaulaiselle. Kaikki pelaajat saavat osallistua äänestykseen.

Äänestysaikaa on 5-6 päivää, ja äänestettäviä päivämääriä on kahden viikon ajalta. Äänestä kaikkia sinulle sopivia ajankohtia.

Äänestysaika: 9.-14.8.2017
Vaihtoehdot ajankohdaksi: 18.-31.8.2017 (kellonajat vaihtelevia)

Äänestämään pääset täältä!

Ajankohta, joka on saanut 14.8. mennessä eniten ääniä, valitaan chatroolipelin ajankohdaksi. Laitathan nimeksesi jonkun hahmosi nimen, ja äänestäthän vain kerran. Vastaa halutessasi myös tähän alle, ja kerro, mitä elokuun chatpeli voisi pitää sisällään. Jokin tapahtuma koululla tai koulun ulkopuolella, vai jotain aivan muuta?
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Elokuun chatpeli (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Aurora Smith » 12 Elo 2017, 20:07

Koulun ulkopuolella?? ja kenties jossain päin Ranskaa rannalla??
Aurora Smith
 

Re: Elokuun chatpeli (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Ruth Rousseau » 12 Elo 2017, 20:12

Poudlardineen kaikki vaan. <3
Ruth Rousseau
 

Re: Elokuun chatpeli (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Aurora Smith » 12 Elo 2017, 20:27

Minkälainen alkoholi tarjoilu siellä on

Rebe, London ja Ceda pyys kysyy...
Aurora Smith
 

Re: Elokuun chatpeli (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Natrix Goldenrod » 15 Elo 2017, 15:58

Oisin kans sillä kannalla, et jossain muualla kuin koulussa, kun on kerran kesäpelistä kyse. Ranta tai Poudlardine kuulostaa ihan hyvältä kumpikin. Tai sit se voisi olla jokin luokkaretken tapainen esim. museokäynti tai jokin teemapuistoretki jne.
There are two sides to every pancake

Natrix Goldenrod, Cerfeur
+ Rain Savage
Natrix Goldenrod
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 164
Liittynyt: 28 Maalis 2017, 16:16
Tupa: Cerfeur

Re: Elokuun chatpeli (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 20 Elo 2017, 02:43

Jos lisää kollektiivisuusideoita halutaan, niin voisihan kouluun matkustus myös sellainen olla. Vai onkohan se jo hiukan liian myöhäistä elokuuta? :D (ks. edellisten viestit) Kun en ole aiemmin itse mitenkään tuohon Pegasos -osuudelle hahmon kanssa osallistunut, niin se saattaisi olla ehkä ihan mielenkiintoinen kokemus. :3
Mutta voihan sitä myöhemminkin vielä. ;]
Alain Astier
 

Re: Elokuun chatpeli (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 20 Elo 2017, 11:42

Chatpeli pidetään sunnuntaina 27.8. klo 12:00! Lisää infoa pelistä ilmestyy myöhemmin, ja ideoita peliin liittyen saa edelleen antaa.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Elokuun chatpeli (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 27 Elo 2017, 09:49

Chatpeli pidetään tänään klo 12:00 chatissa!

Vaikka peli aloitetaankin heti tasalta, mukaan voi tulla myöhemminkin. Pelille ei ole päättymisajankohtaa, joten pelata saa niin pitkää kuin haluaa. Tässä vihdoin tarkempaa infoa peliin liittyen.

Kuva
©

Peli sijoittuu Taikakoulu Châteaun viereiseen kylään, Poudlardineen. Kyseessä on nuorille noidille ja velhoille suunnattu musiikki- ja vapaa-ajanviettotapahtuma viimeisen lomaviikonlopun kunniaksi. Oppilaat, jotka ovat viettäneet kesän koululla, pääsevät paikalle tuttua vuoristotietä pitkin kävellen koululta kylään. Oppilaille, jotka eivät vietä kesäänsä koululla, on järjestetty hormiverkkoyhteys lähikaupungeista Poudlardineen. Poudlardinessa takat sijaitsevat aivan tapahtumapaikan vieressä, joten paikalle on nopea saapua.

Tapahtuma sijoittuu Poudlardinen kylän laidalle, aurinkoiselle hiekkarannalle. Taustalla kohoavat alueelle tyypilliset korkeat vuoret, ja rannan puolella sijaitsee itse kylä. Tapahtuma on nykyisille ja tuleville Taikakoulu Châteaun oppilaille ja jatko-opiskelijoille ilmainen, mutta muut joutuvat maksamaan tapahtumasta 2 kaljuunaa ja 4 sirppiä. Lisäksi paikalla on monia myyntikojuja, joissa kaupitellaan ruokaa, juomaa ja erilaista krääsää. Ilmaista ruoka- ja juomatarjoilua alueella ei ole. Alueella ei myydä, eikä sinne saa tuoda alkoholia tai muita päihteitä.

Kuva
©

Päivän aikataulu musiikin osalta on seuraavanlainen:

12:00 Devil's Snare
13:00 The Brutal Unicorns
14:00 Kohtalottaret

Lava sijaitsee aivan rannan tuntumassa, joten musiikkia voi kuunnella lavan edessä, järvessä polskien tai muulle itse mieluisalla tavalla. Päivän aikana voi lisäksi shoppailla lähikylässä, suppailla järvessä tai keksiä omia aktiviteetteja. Sää on koko päivän aurinkoinen ja erittäin lämmin.

Tervetuloa kaikki mukaan pelaamaan! Chattiin pääset täältä. Jos jokin askarruttaa, tässä alla ehtii vielä esittää kysymyksiä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Elokuun chatpeli (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 29 Elo 2017, 19:24

Lämpimät kiitokset kaikille osallistuneille! Mukana meitä oli yhteensä 11, ja pelistä kehkeytyikin rento kesäinen juhla jutusteluineen ja musiikin kuunteluineen. Päivä piti sisällään lisäksi kahlailua, uimista, suppailua, tanssimista, veden jakelua ja juomista, jäätelön syöntiä sekä kahvilassa käyntiä.

Alla on luettelo kaikista osallistujista, jotka saavat itselleen 10 pistettä. Jos hahmosi nimeä ei ole listassa, mutta osallistuit peliin mukaan, ilmoitathan siitä!

  • Alain Astier, Pouffsouffle
  • Evelyn Clément, Serpentard
  • London Morel, Cerfeur
  • Rebecca Hope, Serdaigle
  • Theodore Snape, Serpentard
  • Ronja Blomroos, Cerfeur
  • Jill Bauer, Cerfeur
  • Damian Moon, Serdaigle
  • Florence Favreau, Pouffsouffle
  • Penelope Millers, Serdaigle
  • Rachel Shadowforest, Pouffsouffle

//Edit: + Aurora Smith, Serpentard

[12:11] <@Ronja_Blomroos> *Oli juuri saapunut hormiverkon kautta Poudlardineen, ja nyt pinkoo kohti tapahtuma-aluetta*
[12:11] <@Ronja_Blomroos> *Levyltä soiva musiikki kuuluu kokoajan lujempaa ja lujempaa, kun tyttö lähestyy rantaa*
[12:12] <Jill> *On saapunut juuri alulle päällään napapaita, minishotsit ja tennarit*
[12:12] <Jill> *kantaa laukkuaan jossa on kaikkea tärkeää*
[12:13] <@Ronja_Blomroos> *Ronjalla on yllään ihana vihreä kesämekko*
[12:13] <Damian_Moon> *Damian saapuu paikalle hormipulverilla päällään musta hihaton paita, mustat uimashortsit ja mustat sandaalit*
[12:14] <Jill> *on nyt rannalla*
[12:14] <Florence> *On saapunut paikalle ajoissa.*
[12:14] <Theodore> *Theo saapuu Poudlardineen hormiverkoston kautta. Tapansa mukaan omasta aikataulusta myöhässä, joten kiirehtii puolijuoksua tapahtuma-alueelle*
[12:14] <Jill> *ottaa laukustaan pyyhkeen ja levittää sen maahan*
[12:14] <@Ronja_Blomroos> *Saapuu itsekin rannalle ja tanssatelee musiikin tahtiin. Ihanaa, että châteaulaiset pääsivät ilmaiseksi tapahtumaan!*
[12:15] <Damian_Moon> *astuu pehmeälle hiekalle ja kävelee lähelle rantaviivaa*
[12:15] <Jill> *ottaa vaatteensa pois joten on mustilla bikeneillä*
[12:15] <Jill> *menee pyyhkeen päälle ottamaan aurinkoa*
[12:15] <PenelopeMillers> *Penelope on saapunut Poudlardineen hormipulverin avulla. Istuu puun alle lukemaan kirjaa*
[12:16] <Damian_Moon> *laskee mustan laukkunsa maahan ja istuu itse viereen katsomaan, jos näkisi tuttuja*
[12:16] <Rebe> *Astelee rannalle varjostaen kädellään silmiään auringolta*
[12:17] <@Ronja_Blomroos> *Katselee ympärillä olevia ihmisiä, muttei tunnista ketään tuttua, jonka luokse menisi juttelemaan. Astelee järveen kahlaamaan*
[12:17] <Jill> *laittaa aurinko rasvaa ja jatkaa auringon ottamksta*
[12:17] <Damian_Moon> *ottaa kuulokenapit pois korvilta ja kuulee rannalla soivan musiikin*
[12:17] <Theodore> *Kiiruhtaa rannalle lievästi sanottuna ylipukeutuneena tummanvihreä pitkähihainen ja mustat farkut päällään. Katselee ympärikkoen yrittäen etsiä tuttuja kasvoja ihmisjoukosta*
[12:18] <PenelopeMillers> *Päällään Lopella on liukuvärjätty turkoosi mekko ja hieman vihreään häivähtävät siniset kengät*
[12:19] <Damian_Moon> *ottaa hihattoman pois ja kaivaa laukustaan aurinkorasvan ja alkaa hieroa sitä itseensä*
[12:19] <Rebe> *Heittää kassinsa hiekalle ja levittää alusstan hiekalle*
[12:19] <@Ronja_Blomroos> *Juontaja tulee kuuluttamaan lavalle, että ensimmäinen bändi aloittaa soiton 5 minuutin päästä*
[12:20] <Rebe> *Istahtaa alustalle*
[12:21] <Maikku> *vipeltää hiekassa*
[12:21] <Damian_Moon> *Damian kiinnostuu kohta aloittavasta bändistä. Devil's snare kuulostaa hänestä lupaavalta*
[12:22] <Rachel_S> *on jotenkin ihmeellisesti eksynyt rannalle*
[12:22] <Rachel_S> *vaikka tarkoitus ei ollut ollenkaan*
[12:22] <Maikku> *käpertyy Reben syliin*
[12:22] <Rachel_S> *on kuitenkin pakannut mukaan kirjan*
[12:22] <Rachel_S> *ja toisen*
[12:23] <Theodore> *löytää itselleen mukavan paikan rannan tuntumasta puun alta ja jatkaa kirjansa lukemista*
[12:23] <Rachel_S> *ja itseasiassa aurinkorasvankin*
[12:23] <Rachel_S> *ei oikeasti yleensä edes ota aurinkoa eikä varsinkaan ole rannalla*
[12:27] <Rebe> *Katselee ympärilleen etsien tuttuja naamoja. Lähinnä Londonia tai Cedaa*
[12:28] <Jill> *ottaa edelleen aurinkoa*
[12:28] <Rachel_S> *istuu varjoon ja vetää kirjan esiin laukustaan*
[12:28] <Damian_Moon> *Damian kuulee, kun bändi alkaa soittamaan* Mitä tämä musiikki on?!?!
[12:29] <Cedance> *huomaa reben ja tulee sen luokse*
[12:29] <Rebe> *Huomaa cedan*
[12:29] <Rebe> Moi!
[12:30] <Cedance> Hei! Miten menee?
[12:30] <Theodore> *Katselee ympärilleen ja huomaa varjoissa istuvan tytön, joka lukee parhaillaan*
[12:30] <@Ronja_Blomroos> *Kun bändi alkaa soittaa, Ronja alkaa tanssia vedessä. Hän kahlaa hieman syvemmälle niin, että mekon helmat kastuvat*
[12:30] <Rebe> Ihan hyvin kai. Ootko nähny Londonii *:D*
[12:31] <Damian_Moon> *Damian ei pidä bändin musiikista ja päättää lähteä uimaan*
[12:31] <Damian_Moon> *Hän heittää sandaalit jalastaan ja lähtee kävelemään kohti vettä*
[12:31] <Jill> *nousee istumaan ja hymyilee ohikulkijoille*
[12:32] <Cedance> öö en.. ?
[12:32] <Alain> *käyskentelee tapahtuma-alueen reunustalla pitäen oikealla kädellään lippistä ylhäällä hieroen vasemmalla kädellä otsaansa*
[12:32] <Rebe> Nukkukohan se taas pommiin *Nousee ylös alustaltaan ja sitoo hiuksensa ponnarille*
[12:32] <Alain> *omaa vuoroa olisi vielä reilusti jäljellä, joten vetäisee lippalakin takaisin ja palaa takaisin repun luo ja nakkaisee sen selkäänsä*
[12:32] <Maikku> *kiehnää Jilliä*
[12:33] <Alain> *'kulkeva vesipiste palveluksessanne'*
[12:33] <Damian_Moon> *Damian kävelee syvemmälle veteen*
[12:34] <@Ronja_Blomroos> *Kiinnittää huomionsa järvessä uivan pojan puoleen (Damian), ja tuntee tarvetta mennä juttelemaan tuolle* Tämä on kyllä hyvää musiikkia *Tokaisee pojalle ja hymyilee*
[12:34] <Florence> *Seisoksii jossakin päin aluetta.*
[12:34] <Damian_Moon> *Damian katsoo Ronjaa hämmentyneenä* okei... Omaan makuun tää musiikki ei ihan oo
[12:36] <@Ronja_Blomroos> *On yllättänyt pojan eriävästä mielipiteestä* Miten niin? Täähän on just mahtavaa. Katso noita jätkiä *Osoittaa lavalle päin. Ronjan mielestä bändin laulaja on superhyvännäköinen*
[12:37] <Cedance> Varmaan *katselee ympärilleen*
[12:38] <Damian_Moon> Tykkään vähän raskaammasta musiikista *tokaisee ja naurahtaa vähä. Katsoo lavalle ja huomaa kyllä, että pojat ovat todellakin hyvän näköisiä*
[12:39] <EveC> ** jaiks, olinko tosiaan myöhässä? MINÄ? MYÖHÄSSÄ? **
[12:39] <London_Morel> *Oli nukkunut pommiin ja lähti vaihteeksi tapahtumaan vähän myöhässä. Pinkoo atm kohti Lyonin hormiverkkotakkaa*
[12:39] <@Ronja_Blomroos> Minä inhoan heviä *ilmoitaa pojalle ja jatkaa tanssimistaan vedessä*
[12:40] <EveC> ** Astuu takkaan ja heittää hormipulveria ** Poudlardine ** vihreät lieskat nielaisevat minut **
[12:40] <Cedance> Kauhee jano, juodaanko jotaki? *katsoo rebeen*
[12:40] <Rebe> Njoo mikäettei
[12:41] <Damian_Moon> *Damian on aloittamassa pyhää sotaa Ronjan mielipidettä vastaan mutta päättä olla tekemättä niin* Harmi *:/*
[12:41] <Rachel_S> *kääntää kirjan viimeiselle sivulle*
[12:41] <Rachel_S> hitto
[12:41] <Rachel_S> *tunkee kirjan laukkuunsa luettua sen, ja katsoo sitten sinne*
[12:41] <Damian_Moon> Mikä sun nimi on?
[12:41] <Rachel_S> *hapuilee kädellään toista kirjaa, mutta huomaa, että sitä ei ole*
[12:42] <EveC> * Saapuu Poudlardineen ja astuu pois takasta muiden tieltä *
[12:42] <Alain> *täyttää aika hyvin vesipisteen -työnkuvaa kaataessaan yhdelle vanhemmalle pariskunnalle vettä heidän kuppeihinsa muistuttaen samalla siitä, että on tosi tärkeätä huolehtia nestetasapainosta tällaisena aurinkoisena päivänä*
[12:42] <@Ronja_Blomroos> Olen Ronja, Cerfeurista *vastaa kysymykseen* Oletko sinä châteausta? *ei muista nähneensä tuota poikaa koskaan*
[12:43] <EveC> * Vilkuilee ympärilleen etsien tuttuja kasvoja ja kohentaa reppunsa asentoa selässään. *
[12:43] <Damian_Moon> Joo. Oon Damian Moon ja oon Serdaiglesta
[12:43] <EveC> *Eikö täällä tosiaan ole ketään tuttuja? Hm... ehkä pitäisi vähän kierrellä paikkoja *
[12:44] <Damian_Moon> *Tekee pienen sukelluksen ja palaa pintaan*
[12:44] <@Ronja_Blomroos> Kiva *Ronja vastaa, mutta ajatukset ovat jo muualla*
[12:44] <Rachel_S> *nousee ylös*
[12:44] <Damian_Moon> *Pyyhkäisee vettä kasvoiltaan*
[12:44] <EveC> * Huhhei, paikalla on kuuma... *
[12:45] <London_Morel> *Saapui Lyonissa olevan takan luokse, ottaa kourallisen hormipulveria, hyppää takkaan ja suuntaa kohti Poudlardinea*
[12:45] <EveC> *Olisi pitänyt ottaa vettä mukaan.*
[12:45] <Alain> *naurahtaa saamalle vastaukselle, sipaisee hieman nenäänsä ja vetää lippistään vähän paremmin*
[12:45] <Theodore> *tarkkailee väkijoukkoa kirjansa takaa, ja miettii, miksi ylipäätään oli päättänyt lähteä kotoa*
[12:45] <Alain> *pian olisi sanottava se hieno slogan, joka vaikuttaa omaan suuhun ehkä vähän liian teennäiseltä*
[12:46] <EveC> *Järvi kimmeltää kirkkaana... osa näyttää olevan uimassa *
[12:46] <Damian_Moon> *Damian lähtee uimaan vähän syvemmälle*
[12:47] <Rachel_S> *kävelee rantahiekalle, kaivaa laukustaan viltin ja levittää sen sille*
[12:48] <EveC> * Eh... uiminen oli ikävää... en pitänyt kastumisesta ja kylmä vesi oli inhottavaa.*
[12:48] <Florence> *Kuljeskelee alueella, etsien jotakuta, jonka seuraan lyöttäytyä.*
[12:48] <EveC> * vesi... niin, pitäisi varmaan ostaa vettä jostain *
[12:48] <Alain> Ja tämän veden teille tarjosi Velhojen vesiverkosto Oy *toteaa mukamas puuhakkaalla äänensävyllä, joka viestittää enemmänkin siitä, että olisi kohdentanut sloganinsa niille seuraaville janoisille kuin näille, joille oli nyt äsken, tämän yhden, vesikokemuksen tarjonnut*
[12:49] <EveC> * hoksaa vesipisteen olemassaolon *
[12:50] <Damian_Moon> *Damian alkaa sukellella*
[12:50] <EveC> * lähtee liikkumaan sitä kohti*
[12:50] <Rachel_S> *päättää mennä uimaan kerrankin*
[12:50] <Rachel_S> *ei ui hirveän usein*
[12:50] <Damian_Moon> *Auringon paiste saa veden niin kirkkaaksi, että Damian näkee helposti veden alla*
[12:50] <London_Morel> *Saapuu Poudlardineen. Käy ostamassa läheisestä jätskikiskasta tuplasuklaajäätelön ja lähtee astelemaan kohti tapahtumapaikkaa ja rantaa. On pukeutunut valkoiseen hihattomaan paitaan ja revittyihin farkkushortseihin*
[12:51] <Theodore> *tunkee kirjan takaisin laukkuun ja lähtee suuntaamaan kyllästyneen näiköisenä rantaa kohti*
[12:51] <EveC> * Huomaa Alainin* Hei! *tervehtii todella luovasti*
[12:51] <Damian_Moon> *Näkee ympärillään paljon kaloja ja on innoissaan*
[12:51] <Damian_Moon> *Palaa takaisin pintaan*
[12:52] <Damian_Moon> *Sukeltaa nyt vieläkin syvemmälle*
[12:52] <@Ronja_Blomroos> *Astelee pois järvestä, tanssien samalla. Puristaa mekkonsa helmasta ylimääräiset vedet pois*
[12:53] <Rachel_S> *ottaa t-paitansa pois ja alta paljastuu bikinien yläosa*
[12:53] <Damian_Moon> *Tulee pohjaan ja löytää paljon kauniita simpukan kuoria ja kiviä*
[12:54] <Damian_Moon> *Poimii nopeasti yhden tumman ja kiiltävän kiven ja lähtee takaisin kohti pintaa*
[12:54] <EveC> *miettii, että onkohan vesipiste suunnattu vain jollekin harvoille ja valituille *
[12:55] <EveC> *ehkä pitäisi käydä kaupassa*
[12:55] <Cedance> *tähyilee juomista*
[12:55] <Alain> *...ja vältteli lopuksi vanhan pariskunnan katseita... mutta tällaista tämä asiakastyö on..*
[12:55] <Rebe> *Katselee ympärilleen*
[12:55] <London_Morel> *Syö jäätelönsä supernopeasti ja saapuu sitten rannalle. Ottaa paidan pois päältään ja tarkastelee muita ihmisiä aurinkolasiensa takaa. Onneksi London piti kesällä kuntokuurin, niin hän kerää varmasti katseita puoleensa*
[12:55] <EveC> *Tosin tämäkin vesi saattoi maksaa*
[12:55] <Damian_Moon> *Hieroo vedet pois silmistä, heilauttaa hiuksista vettä ja tutkii kiveään*
[12:55] <Alain> *kääntyy ympäri (kuultuaan tervehdyksen) ja ottaa asiakaspalvelusystävällisen asenteensa takaisin, koska muitahan varten täällä oltiin*
[12:55] <Jill> Moi London *sanoo kun huomaa pojan*
[12:56] <EveC> *pitäisi varmaan kysyä...*
[12:56] <Alain> Hei! Ja oikein paljon tervetuloa tänne tapahtumaan. On jo aika hyvä ja fiksukin askel tulla tänne minun luokseni, koska näinkin aurinkoisena päivänä pitääkin muistaa juoda riittävästi vettä!
[12:56] <Rebe> *Huomaa Londonin jäätelö kädessään* Moi! Huudahtaa samaan aikaan kun Jill*
[12:56] <Cedance> Tykkäätkö muuten uusista bikineistäni? *esittelee punaisia bikineitään Rebelle*
[12:56] <London_Morel> *Huomaa Jillin* Moi, Jill! *On selvästi iloinen nähdessään toisen* Miten menee?
[12:57] <Damian_Moon> *Lähtee hiljalleen kohti rantaa*
[12:57] <London_Morel> *Huomaa myös Reben* Moi Rebe! *Ei tiedä pitäisikö halata vai kätellä vai juosta karkuun vai pussata, joten ei tee mitään*
[12:57] <Rebe> Joo. Ne on tosi kivat. *Huomaa että London tervehtii Jilliä*
[12:57] <Cedance> Kiitos
[12:57] <EveC> Ah, kiitos ja totta. Saisinko lasillisen vettä ja pitääkö siitä maksaa? *hymyilee kohteliaasti*
[12:57] <Rebe> Heii *Hymyilee*
[12:58] <London_Morel> Tykkään sun bikineistä *sanoo Cedalle, joka ilmeisesti myös on lähistöllä, ja virnistää*
[12:58] <Jill> Hyvin *sanoo ja hymyilee*
[12:58] <EveC> *Sosiaalinen epävarmuus meinaa painaa päälle, mutta hengittää syvään ja pitää hymyn yllä*
[12:58] <Damian_Moon> *Näkee, että rannalle on tullut lisää ihmisiä*
[12:59] <Jill> Meijän pitää muute sopii se minä päivänä sä tuut meille *sanoo Londonille*
[12:59] <London_Morel> Samoin mulla *sanoo Jillille* Mut kesä meni taas ihan liian nopeesti, enkä voi käsittää, että on enää alle viikko lomaa jäljellä*
[12:59] <Rebe> *Ai London on menossa Jillille...*
[13:00] <EveC> *miettii, että Alainin repliikit kuulostavat hieman ulkoa opetelluilta*
[13:00] <Damian_Moon> *Huomaa hyvännäköisen ja lihaksikkaan pojan rannalla ja punastuu*
[13:00] <London_Morel> Ainii mun piti käyä sun luona! *muistaa* Sopisko ens viikon tiistai?
[13:01] <Alain> Tottakai saat! Hetki pieni... *laskee repun maahan, koska oli aiemmin vähän huonosti sen selkäänsä pistänyt*
[13:01] <London_Morel> Torstaina pitäis lähteä jo kouluun *pyöräyttää silmiään*
[13:01] <Damian_Moon> *Lähtee kiertämään rantaviivaa sivusuunnassa, jotta pääsee hyvin porukan ohi*
[13:01] <Jill> Sopii *sanoo hymyillem*
[13:01] <EveC> Hienoa! *teennäisen pirteä äänensävy*
[13:01] <Rebe> Mennäänkö uimaan? *Kysyy Cedalta*
[13:02] <Cedance> Joo! Hyvä idea *vastaa rebelle*
[13:02] <London_Morel> Jes hyvä! *vastaa Jillille ja kääntää sitten huomionsa Rebeen* Mennään! *sanoo Rebelle, vaikkei kysymys ehkä ollutkaan osoitettu hänelle*
[13:02] <Cedance> *alkaa siirtymään rantaa kohti*
[13:03] <Cedance> Ai hei London! *heiluttaa kättään Londonille*
[13:03] <Alain> *kyykistyy alas ja näprää hetkisen reppuun kiinnitettyjen systeemien kanssa*
[13:03] <Rebe> Oke *Hymyilee ja tarttuu Londonia kädestä*
[13:03] <Rebe> *Vetää poikaa rantaa kohti*
[13:03] <EveC> *Olisi varmaan pitänyt käyttää aurinkosuojaloitsua... voisi toki kokeilla tummentaa lasit, niin saisi kätevästi aurinkolasit...*
[13:03] <EveC> *Vilkaisee kiinnostuneesti pojan repun suhteen*
[13:04] <Alain> *vilkaisee toimituksen lomassa, että onko tällä asiakkaalla omaa kuppia tai lasia tai minkäänlaista vesipidikettä, vai pitäisikö nyt sellainen tarjota*
[13:04] <London_Morel> *Hämmästyy hieman siitä, että Rebe ottaa häntä kädestä kiinni. London ei nimittäin tiedä, mikä heidän suhteensa tilanne on, koska he ovat olleet kesän aikana vähän kaukaisia. London kuitenkin seuraa Rebeccaa tämän viedessä häntä rannan suuntaan*
[13:04] <EveC> *Huomaa katseen ja kääntää oman katseensa pois, ettei vaikuttaisi vaivaannuttavalta*
[13:05] <Damian_Moon> *Saapuu laukulleen*
[13:05] <Alain> *vesihana toimii onneksi kunnolla, eli aiempi vesinirsous oli johtunut vain siitä, ettei Alain ollut tarpeeksi voimmakkaasti painanonut nappulaa*
[13:05] <RachelS> *nälkä iskee*
[13:05] <Damian_Moon> *Kuivaa hiuksiaan hihattoman paitansa selkään*
[13:06] <EveC> *Vesireppusysteemi näyttää hieman monimutkaiselta*
[13:06] <RachelS> *katselee ympärillleen
[13:06] <RachelS> *
[13:06] <EveC> *Äh, pitäisi lopettaa tämä tuijotus...*
[13:06] <Damian_Moon> *Näkee jäätelökioskin ja hänen alkaa tehdä mieli jäätelöä*
[13:07] <EveC> *Vilkaisee rannan suuntaan*
[13:07] <Alain> *ottaa repun sivutaskusta esille kupin, nousee ylös kyykystä pyyhkästen vapaalla kädellä hieman reittään ja heittää repun sitten puolittain takaisin selkäänsä*
[13:07] <Damian_Moon> *Kaivaa muutaman kolikon laukustaan jä lähtee kohti kioskia*
[13:07] <Maikku> *hoksaa Jillin*
[13:07] <RachelS> *näkee jäätelökioskin ja kaivaa laukustaan rahapussinsa*
[13:07] <EveC> *Niin paljon ihmisiä.*
[13:07] <Maikku> *hyppää Jillin syliin*
[13:07] <Alain> No niin... *pitelee kuppia vesiaukon alla painaen samalla nappulaa, jotta kuppi täyttyisi vedellä*
[13:07] <RachelS> *lähtee kävelemään sitä kohti
[13:07] <RachelS> *
[13:07] <Cedance> Mennäänkö? *katsoo Rebeen ja Londoniin*
[13:07] <EveC> *Tunnistaa osan kasvoista, muttei läheskään kaikkia, hyvä jos edes puolet*
[13:07] <Rebe> Juu *c:*
[13:08] <Damian_Moon> *Tipputtaa yhden kolikon ja alkaa etsiä sitä hätäisesti hiekasta*
[13:08] <EveC> *Ah, jostain ilmestynyt kuppi näyttää jo täyttyvän, kohta saisin siis nauttia vedestä *
[13:09] <EveC> *Eiköhän tuonkin olisi kyllä saanut yksinkertaisemmaksi muutamalla loitsulla... kai*
[13:10] <Damian_Moon> *Löytää kolikkonsa ja pyyhkäisee säikähdyksen hien otsaltaan*
[13:10] <London_Morel> *London, Rebe ja kumppanit saapuvat rannalle. London irrottautuu Rebecan otteesta ja lähtee kahlaamaan* Tää vesi on lämmintä *ilmoittaa*
[13:10] <Alain> Kesti vähän tavallista kauemmin, pahoittelut tästä.*pahoittelee samalla ojentaessaan täytettyä kuppia asiakkaalle... yrittäen keksiä hyvää jatkoa, jolla saisi tämän pienen keston pyyhittyä pois asiakkaan mielestä, koska eihän tuollaisen perään voinut heti yhtiön nimeä sanoa*
[13:10] <Rebe> *Potkaisee sandaalit jalastaan ja lähtee kahlaamaan Londonin perään*
[13:10] <Damian_Moon> *Astuu jonon perälle*
[13:11] <London_Morel> *Ainiin Londoninkin oli ottanut toki kengät pois jalastaan ennen kahlausta lol*
[13:11] <EveC> *Hmm... ainakin olisi kuppi, johon taikoa vettä. Ja taikominenkin taas - havahtuu pojan puheeseen * Ah, ei se mitään *hymyilee taas* Kiitos! *ottaa kupin*
[13:12] <Cedance> Aika viileää tää vesi!
[13:12] <Rebe> Mm, vähä. Mut ihan lämmintä
[13:13] <EveC> Hyvää päivänjatkoa! *tokaisee ja ottaa huikan vettä. Mmm, niin raikasta.*
[13:13] <RachelS> *astelee jäätelökioskille ja asettuu jonon perälle*
[13:14] <EveC> *Ottaa askeleen kauemmas, ettei jäisi mahdollisten muiden asiakkaiden eteen*
[13:14] <Damian_Moon> *Pääsee tiskille* Kaksi lakritsi palloa, kiitos
[13:14] <London_Morel> *Vaikkei Londonilla olekaan uimashortseja, päättää poika kahlata hieman syvemmälle ja sitten sukeltaa*
[13:14] <Damian_Moon> *Myyjä ojentaa jäätelön ja Damian antaa rahat*
[13:15] <Damian_Moon> *Astuu vähän syrjään syömään jäätelöä*
[13:15] <Alain> *kohotti hieman lippiksensä lippaa, vilkaisten hieman ympärilleen yrittäen vaikkapa ympäristöstä saada keksittyä jotain fiksua jatkoa vaikuttamatta siltä kuin aikoisi juurruttaa asiakasta tähän kohtaan*
[13:15] <Damian_Moon> *Kuulee kun toinen bändi alkaa soittamaan.*
[13:15] <Alain> *oli käymässä läpi mielensä kanssa yhtiön tiesitkö, että -osastoa, mutta sielläkään ei tainnut olla mitään käytettävää*
[13:16] <Alain> *havahtuu siihen, että asiakas toivottaa hyvät päivänjatkot...*
[13:16] <Alain> *vetää lippansa alas ja huokaisee ottaen sitten tarmokkaasti pari askelta toiseen suuntaan*
[13:16] <EveC> * Juo kulauksen vettä.*
[13:16] <Damian_Moon> *Bändin musiikki on enemmän Damianin mieleen ja se saa Damianin naputtamaan jalkaansa*
[13:17] <EveC> *Jaa'a... mitäköhän sitten*
[13:17] <Rebe> *Kahlaa syvemmälle vaaleansinisillä bikineillään*
[13:17] <Jill> *huomaa hyppytornit ja päättää mennä hyppäämään veteen*
[13:17] <RachelS> *maksaa itsellensä minttusuklaajäätelön ja siirtyy jonon edestä syömään*
[13:18] <Cedance> *pulahtaa veteen*
[13:18] <Cedance> APUA se on kylmää *nauraa*
[13:18] <London_Morel> Haluisitteko mennä suppailee? *London kysyy tytöiltä ja katsoo rannalla olevaa tyyppiä, joka ojentelee ihmisille ilmaiseksi lautoja*
[13:18] <Alain> *vilkaisee jo tahtomattaan rannekelloa jatkaessaan matkaansa tapahtuma-alueen reunaa pitkin kohti lavaa*
[13:19] <Rebe> Joo!
[13:19] <Cedance> Joo! Kuullostaa hauskalta
[13:19] <Cedance> *nousee heti vedestä hieman täristen*
[13:20] <London_Morel> Mennään! *ilmoittaa, virnistää ja lähtee astelemaan lautojen luokse*
[13:20] <EveC> *Tekisi mieli käydä kirjakaupassa, mutta en tainnut tulla tähän tapahtumaan sen takia*
[13:20] <Alain> *seuraavan asiakkaan kohdalla pitäisi muistaa mainita yhtiön nimi, vaikka kyllä se ehkä jo logostakin kävi ilmi*
[13:21] <Jill> *kiipeää hyppytorniin*
[13:21] <EveC> *Tosin miksi edes tulin? Yritys olla edes kerran oikeasti sosiaalinen nuorten kanssa? Vai sittenkin vain tapa välttää äidin juhlia?*
[13:21] <RachelS> *näkee pojan (Damianin) ja astelee tuon luokse* ...hei
[13:21] <Rebe> *Lähtee Londonin perään*
[13:22] <Damian_Moon> *Kuulee, kun joku tervehtii häntä ja kääntyy* Hei
[13:23] <Jill> *hyppää*
[13:23] <Jill> *ui rantaan*
[13:23] <Jill> *näyttää hyvältä vaikka hiukset on märät eikä ole meikkiä*
[13:24] <Jill> *päättää mennä suppailemaan*
[13:24] <EveC> *Isäkin on kyllä juhlinut aika paljon... Bianca taas, ah, siitäkin on tullut yksi raivostuttava täydellisyys... tosin sitä se nyt on aina ollut, mutta äh*
[13:25] <RachelS> ...kuka olet? *vähän ärsyttävästi*
[13:25] <Jill> *on päässyt rantaan ja juoksee paikalle jossa jaetaan lautoja, meloja ja pelastusliivejä*
[13:25] <Rebe> Elikkäs. Miten näien lautojen ottaminen toimii *Virnistää*
[13:26] <Damian_Moon> *Ei pidä Rachelin kysymyksen sävystä, mutta vastaa ystävällisesti* Damian Moon Serdaiglesta. Sä?
[13:26] <EveC> *Hm. Isä ei olisi halunnut, että lähden näihin juhliin. Bianca olisi lähtenyt joskus parisen vuotta sitten, mutta nykyisin... hän tuskin tunsi mitään. Ihme jäinen imbesilli. *
[13:27] <EveC> *Okei... ei kukaan voisi väittää Biancaa vähä-älyiseksi... äräh....*
[13:27] <Ruth> DADDY
[13:27] <Jill> *nuori hyvännäköinen lautojen jakaja huomaa tytön ja tulee flirttailemaan tälle*
[13:27] <London_Morel> *Saapuu Reben kanssa suppailupaikalle, ja näkee katseellaan Jillin samassa paikassa. Virnistää tuolle* Etkö oo koskaan suppaillut. Mä voin näyttää *Ottaa tyypiltä kaksi lautaa, joista toisen antaa Rebelle ja astelee sitten takaisin järveen*
[13:27] <Ruth> I meant david
[13:28] <London_Morel> *Kuulee kuinka koulun sairaanhoitaja huutaa isäänsä keskellä uimarantaa eiku*
[13:28] <Alain> *pysähtyy yhden keski-ikäisen miehen kohdalla, jolla oli jo sopivasti jokin kupinkaltainen roikkumassa rinkastaan*
[13:29] <London_Morel> *Huomaa lautojen jakajan flirttailun Jillille ja London levittää kasvoilleen arvostelevan ilmeen*
[13:29] <EveC> *Hm... noh jaa, voisin ainakin nauttia hetken itsekseen olemisesta... tai noh, ihmismassan keskellä olemisesta jonkin kamalan musiikin soidessa taustalla*
[13:29] <Theodore> *lähestyy rantaa, jossa oli monta chateulaista, joita ei kuitenkaan vielä tuntenut*
[13:29] <Jill> *Hymyilee pojalle ja pyytää tuolta lautaa ja melaa*
[13:29] <Alain> Hei saanko esittää yhden kysymyksen? *yrittää kuulostaa mahdollisimman välinpitämättömältä ja siltä kuin esittäisi kysymyksen ihan kuin ohimennen, mutta samalla myös sillä asiakaspalveluhenkisyydellä ja innokkuudella, jota tämä työ vaati*
[13:30] <RachelS> Rachel. Pouffsoufflesta
[13:30] <EveC> *Hm... En todellakaan istuisi hiekalle... mahtoikohan täällä olla jotain penkkiä jossain... hmm*
[13:30] <EveC> *harhaileva katse*
[13:31] <Rebe> *Ottaa laudan Londonilta ja lähtee takaisen veteen*
[13:31] <London_Morel> *Mulkoilee Jilliä ja sitä mukakomeaa poikaa*
[13:31] <Alain> *vastaus ei ollut ihan jyrkkä 'ei', huh, hyvä näin, joten sai mennä toiselle tasolle*
[13:31] <Alain> Olethan muistanut juoda riittävästi vettä?
[13:32] <Rebe> *Huomaa Londonin mulkoilun* Onkos kaikki ihan hyvin. Näytät vähän mustasukkaiselta *Virnistää*
[13:32] <Damian_Moon> *Nauttii bändin musiikista ja sanoo Rachelille* Tämä on mahtavaa musiikkia! Eikö
[13:33] <London_Morel> *Kääntää katseensa Rebeccaan ja vaihtaa aihetta* Mä suppailin kesän aikana kaks kertaa, se on helppoa ja kivaa kunhan oppii *Vilkaisee sivusilmällä Jilliä*
[13:33] <EveC> *huomaa penkin ja tallustaa sen luo*
[13:34] <Jill> *saa vihdoin laudan ja melan. Samalla kieltäytyy pelastus liiveistä joten menee veteen*
[13:34] <EveC> *Siemaisee sivistyneesti kaikin puolin tavallisesta, oletettavasti kierrätettävästä vesikupista*
[13:34] <EveC> *istuu*
[13:35] <Rebe> *Ihmettelee Londonin pikaista aiheenvaihtoa ja Jillin vilkuilua* Varmasti *Hymyilee*
[13:35] <Theodore> *on jo lähestymässä isompaa oppilasporukkaa, kun huomaa erään Serpentadilaisen istuutumassa penkille ja päättää lähestyä tätä*
[13:36] <Maikku> *hyppää salaa Londonin laudalle*
[13:36] <EveC> *Vesi loppuu :(*
[13:36] <Damian_Moon> *Syö jäätelön loppuun ja lö
[13:37] <Damian_Moon> *ja lähtee kävelemään kohti lavaa*
[13:37] <Alain> Hmm, no onneksi minä olen tässä paikalla ja voin pelastaa päivänne!
[13:37] <Alain> Huomasinkin jo, että kuppi teiltä löytyisi, joten tarvitsette enää vettä. *selittää mukamas puuhakkaasti*
[13:37] <London_Morel> Mä suosittelen, että meet laudalle aluks polvilleen. Yritä pysyä tasapainossa *London selittää Rebelle. Hän itse ottaa maasta melan, hyppää laudan päälle seisovilteen ja ottaa vauhtia*
[13:38] <Rebe> Okei *Noudattaa ohleita*
[13:39] <Rebe> Mitäs sit?
[13:39] <London_Morel> Sitten vaan melot eteenpäin! *huudahtaa Rebelle, ja meloo jo itselleen lisää vauhtia*
[13:40] <Alain> Oletteko jo aiemmin ehtineet tutustumaan Velhojen vesiverkosto Oy:öön? Heillä on toimipisteitä jo 37 eri maassa! *selittää samalla, kun täyttää rinkasta irrotettua kuppia vedellä*
[13:40] <Damian_Moon> *Damian pääsee helposti eturiviin, koska yleiisöä on vähän*
[13:40] <Rebe> Ookei *Nappaa melan ja lähtee melomaan Londonin perään*
[13:40] <Jill> *menee laudan päälle ja alkaa suppailemaan seisolteen Reben ja Londonin luo*
[13:41] <RachelS> *poika ei selvästi ollut kiinnostunut juttelusta, joten päättää palata tavaroidensa luo*
[13:41] <Rebe> *Päättää nousta seisomaan*
[13:41] <Rebe> *Horjuu vähän mutta pysyy silti laudalla*
[13:42] <EveC> *kaivaa sauvan ja loitsii aquatulion sanattomasti. Vesikuppi täyttyy hetkessä. *
[13:42] <Jill> *saa nuo kiinni*
[13:42] <Rebe> *Lähtee melomaan vähän nopeempaan Londonin perään*
[13:42] <Rebe> *Huomaa Jillin* Ai moi
[13:42] <Jill> Kannattaa hakee pelastusliivit jos et osaa *sanoo Rebelle hymyillen ja suppaillen seisoiltaan*
[13:43] <Alain> Kyllä vain! Lyhyesti V-V-V-O! *napauttaa vapaalla kädellään lippiksessä olevaa logoa ojentaessaan oikealla kädellä kuppia takaisin miehelle*
[13:43] <Rebe> *Loukkaantuu vähän* Kyllä minä uida osaan
[13:44] <Jill> Joo mutta rantaan on aika pitkä matka *sanoo viitaten rantaan kohti*
[13:44] <Rebe> Kyllä minä pysyn pystyssä
[13:45] <London_Morel> *Kuuntelee tyttöjen kinastelua ja virnistää. Jatkaa melomistaan*
[13:45] <Rebe> *Meloo Londonin perään*
[13:46] * Maikku slaps RachelS around a bit with a large fishbot
[13:46] <Jill> Okei *sanoo vaikkei usko siihen*
[13:47] <Alain> Kiitos itsellenne. Oikein mukavaa päivän loppua vielä! Muistakaa juoda riittävästi! *ollen ehkä vähän liian paljon yhtä hymyä asiakastyönsä vuoksi*
[13:48] <Rebe> *Meloo Londonin rinnalle* Tää on tosi kivaa *Hymyilee*
[13:48] <EveC> *Ajattelee jotain*
[13:49] <EveC> *Pistää sauvan takaisin repun taskuun*
[13:49] <London_Morel> Niin on! Hyvinhän sulla menee *vastaa Rebelle ja hymyilee tuolle*
[13:49] <Jill> *melo Londonin toiselle puolelle*
[13:49] <Jill> *meloo
[13:49] <Alain> *onnistui kyllä tällä kertaa mainitsemaan yhtiön nimen ja yhden 'Tiesitkö, että...' -kohdan, minkä vuoksi tuo aiempi vähän epäammattimainen käytös oli pyyhitty pois maailmankartalta*
[13:50] <Damian_Moon> *Huolestuu, että laukku on varastettu ja lähtee tunkemaan väen läpi kohti laukkuaan*
[13:50] <Rebe> Kiitti *Hymy hyytyy vähän kun huomaa että Jill meloo Londonin toiselle puolelle*
[13:52] <Damian_Moon> *Näkee, että laukku on vielä paikoillaan ja käy istumaan sen viereen.
[13:53] <Alain> *jatkaa kulkuaan tapahtuma-alueella, kun omaa vuoroa on vielä hieman jäljellä*
[13:54] <EveC> *Vilkaisee kelloa... huhhei, kohta vaihtuu bändi... tosin eipä tuokaan yhtään sen parempi, huoh*
[13:54] <Damian_Moon> *Damian laittaa hihattoman takaisin päälleen*
[13:55] <Damian_Moon> *Hän huomaa, että Unicornit alkavat lopetella, joten alkaa suunitella lähtöä*
[13:57] <Damian_Moon> *Damian laittaa sandaalit takaisin jalkoihinsa, nosta laukkunsa maasta ja kävelee pois rannalta*
[13:58] <Rebe> *Tulee hiukan isompi aalto ja horjahtaa vähän*
[14:00] <Theodore> Saako tähän istua? *Kysyy penkillä istuvalta tytöltä*
[14:04] <EveC> *Vilkaisee äänen suuntaan* Ai, öh, toki *yllättyneesti*
[14:05] <Theodore> Taidat olla Serpentardista, etkö vain? Muistan nähneeni sinut useaan otteeseen oleskeluhuoneessa *sanon ja istuudun tämän viereen*
[14:06] <EveC> Öm, joo, olen *hämmentynyt entistä enemmän, että poika tunnisti hänet. Ei meinaa millään muistaa tuon nimeä.*
[14:06] <EveC> Olen Evelyn Clément, mukava tutustua
[14:07] <Rebe> *tulee jlleen hiukan isompi aalto ja pudottaa mailansa* Ägh..
[14:09] <Theodore> Samoin! Theodore Snape *esittäytyy pieni hymynkare huulilla.* Vihdoinkin jotain siedettävä musiikkiakin *toteaa bändin vihdoin vaihduttua Kohtalottarii*
[14:10] <EveC> Ah, niin, parempi kuin edellinen *viittaa musiikkiin. Kohtalottareit ei oikein ole lempibändini, mutta menkööt. Epäilee kuitenkin, että Theodore pitää kyseisestä musiikista, joten ei väitä vastaan.*
[14:10] <Rebe> *Menee polvilleen laudalleen ja yrittää kurottaa mailaa kohti*
[14:11] <EveC> *Hmm... poika taitaa olla muutaman vuoden nuorempi... *
[14:11] <Rebe> *Hipaisee sitä sormenpäillä mutta ei saa otettua kiinni*
[14:12] <Rebe> *Laskeutuu veteen ja ui hakemaan mailaa*
[14:13] <Rebe> *Ui takaisin laudalleen ja nousee sille istumaan*
[14:13] <Theodore> Samaa mieltä! En oikein tiedä miksi alunperin edes tulin tänne, rannat eivät ole mieleeni eikä sen paremmin mikään muukaan paikka,jos kyseessä on jonkinlainen useamman ihmisen sosiaalinen tapahtuma *selostaa Evelle, vaikka tietääkin, että keskustelu kuulostaa tytön mielestä varmasti kauhean pakotetulta*
[14:16] <EveC> *Tarkastelee poikaa... Tuntuu oikeastaan hämmentävältä, että tuo paljastaa, ettei halunnut tulla tänne, mutta toisaalta se vaikuttaa väkinäiseltä. Noh niin, eipä siinä ole yllätystä... kuka minun kanssani haluaisi puhua? Itsepähän tuli tähän istumaan... Hillitsen kuitenkin tunteeni. * Niin, en itsekään ole varma, mitä teen täällä.
[14:17] <EveC> Uiminen ja muu ei oikein ole minua varten. Minun varmaan pitäisi vain olla kotona *miettii juhlia, jotka vanhemmat olivat varmasti taas järjestäneet. Kaikkea sitä pakotettua teeskentelyä, small talkkia ja väkinäistä pukeutumista... nyrpistää nenäänsä tahtomattakin*
[14:19] <EveC> *Puvut kuin kermakakkuja, kaunista, mutta liian makeaa. Ja puheet kuin peilaavaa jäätä, toisiaan toistavaa, mutta sisältä kylmää.*
[14:20] <Theodore> En edes muista koska olen viimeksi uinut! Mutta hei, minun tekisi kauheasti mieli kahvia siitä kahvilasta, jonka ohi aikaisemmin kävin. Tule mukaan! *sanoo hieman epävarmana, koska ei tiedä miten tyttö reagoisi*
[14:22] <EveC> *Huoh... Mutta minun pitäisi siltikin edustaa sukua. Pitäisi tehdä niin kuin sanotaan. Pitäisi vain unohtaa tämä pakoilu... Vilkaisee pojan suuntaan. Kysyikö tämä tosiaan minut mukaansa hakemaan kahvia? Miksi? Hmm... tosin miksen lähtisi mukaan? Vaihteeksi jotain... jotain normaalia. Juttelua, kahvia ja juttelua. Ei se sosiaalisuus niin vaikeaa voinut olla*
[14:22] <EveC> Ai... öm, toki. *nousee*
[14:22] <EveC> Missä päin se kahvila mahtaa olla?
[14:23] <Theodore> Hienoa! Aivan kylän keskellä, kävellään vain suoraan tuota tietä pitkin *sanoo viittoen kädellään kohti lähintä tietä. Nousee ylös ja lähtee johdattamaan Eveä kohti kahvilaa*
[14:23] <EveC> *Katsoo poikaa hieman kallistaen päätään. Tämä vaikutti oikeastaan ihan mukavalta. Lähtee kipittämään pojan perässä*
[14:24] <EveC> Mistä päin olet kotoisin? * kysyy ohi mennen*
[14:24] <Rebe> *Haluaisi mennä hakemaan jäätelöä*
[14:25] <Rebe> Mm London. Meen hakee jäätelöö. Tuonks sullekki jtn?
[14:26] <Rebe> *Lähtee melomaan kohti rantaa*
[14:28] <Theodore> Englannista tarkalleen ottaen Birminghamista, nykyään asun kuitenkin Riquewihrissä. Se on pieni vain muutaman tuhannen asukkaan kylä täällä Ranskassa. Entä sinä? *Eve vaikutti ihan mukavalta tytöltä, vaikka hän olikin selvästi itseäni vanhempi. Pääasia kuitenki oli, että löysin itselleni juttuseuraa ja kahviseuraakin, joka sopi minulle enemmän kuin mainiosti*
[14:28] <Theodore> *johdata eveä verkkaisin askelin kahvilaa kohti, joka näkyykin jo tien puolessa välissä*
[14:32] <EveC> Mm, Ranskasta, läheltä Fontainedleauta. Pariisin tienoilla. *Vai että Englannista... hmm... poika näytti melko keskipitkältä, suhteellisen atleettiselta, korkeat poskipäät ja leuka melko terävähkö... *
[14:34] <Theodore> Oletko koskaan käynyt Pariisissa? Minusta se vaikuttaa todella hienolta paikalta, mutta olen ehtinyt käymään siellä vain ohimennen *toteaa samalla, kun tarttuu pienen kahvilan ulko-oveen ja pitää ovea Evelle auki*
[14:36] <EveC> Ah, olen kyllä. Useampaan kertaan. *miettii käyntejä taikaministeriössä, suurkaupungin ihmisvilinää... * Siellä on ehkä hieman liikaa ihmisiä minun makuun, mutta paikka on kyllä kaunis. *Astelee ovesta sisään kiittäen*
[14:40] <Rebe> *Ostaa suklaajäätelön ja istahtaa hiekalla olevan lautansa päälle*
[14:43] <Theodore> Nyt mun on pakko myöntää, että oon sulle hiukan kateellinen. Ite rakastan sitä suurkaupunkien vilinää, vaikka en sit kuitenkaan kauheesti ihmisten kanssa viihdykään *sanoo nauraen kävellessä Even perässä kahvilaan*
[14:43] <Theodore> *katselee kahvilassa olevia herkkuja ja erikoiskahvilistaa yrittäen päättää, mitä ottaisi*
[14:44] <London_Morel> *Meloo lähemmäs rantaa, hyppää pois laudan kyydistä, ja ojentaa laudan ja melan takaisin sille mukakomealle lautoja jakaneelle pojalle. Astelee sitten Reben luokse jäätelökioskille*
[14:45] <Rebe> *Huomaa Londonin* Heii! *Vilkuttaa*
[14:45] <Jill> *Lähtee pois vedestä koska muutkin lähtivät*
[14:45] <Rebe> Mun pitäs käydä viemässä tää lauta pois
[14:45] <London_Morel> Moi *sanoo Rebelle ja virnistää*
[14:45] <Rebe> *Syö suklaajäätelöään*
[14:45] <London_Morel> Käy *sanoo Rebelle*
[14:46] <Jill> *vie laudan tuolle samalle pojalle, joka alkaa lähennellä tyttöä*
[14:46] <Rebe> Juups *Kipaisee nopeasti viemässä laudan ja huomaa jIllin ja pojan kuhertelevan*
[14:46] <Jill> *Yrittää viestittää Rebelle ja Londonille että tarvitsee apua
[14:47] <Rebe> Heiii palauttaisin tän laudan *sanoo pojalle*
[14:47] <London_Morel> *Vie katseensa Jilliin ja kohottaa kulmiaan kysyvästi*
[14:47] <Rebe> *Poika lähtee pois Jillin luota ja ottaa reben laudan*
[14:48] <Rebe> *Virnistää Jillille*
[14:50] <Rebe> *Palaa takaisin Londonin luokse* Jill sai seuraa josta ei tainnut oikein piää
[14:50] <Rebe> pitää*
[14:52] <EveC> Ah, meille vaan *tokaisee mutta katuu sitten heti sanojaan. Olisi parempi pitää koulu ja perhe erillään.*
[14:52] <London_Morel> *Naurahtaa Reben sanoille ja on salaa tyytyväinen siihen, että Jill tykännyt siitä mukakomeasta pojasta* Niin taisi *virnistää* kuka tollasesta jätkästä tykkäisi
[14:53] <EveC> *Libe oli siitä kai ihan hyvä esimerkki... heti kun sitä luuli saaneensa ystävän, niin tuo ei jatkanutkaan koululla enää... huoh*
[14:53] <Jill> *pakenee paikalta Londonin ja Reben luo*
[14:54] <Rebe> mm. Nomutta. Mitäs sit tehtäis
[14:55] <EveC> *Sitä paitsi en kutsunut ketään meille koskaan. Katherine oli tullut kerran perheensä mukana isän pitämille ministeriön ties mihin juhlallisuuteen ja siinäkin oli ollut selittämistä*
[14:56] <EveC> *Kartano ja kaikki, äh. Jos mainostaisin niitä, ihmiset havittelisivat sitä rahan takia tietämättä edes mitä toivovat. Elämäni oli pelkkää teeskentelyä ja ennalta suunniteltua täydellisyyttä*
[14:57] <EveC> *Äh, olin niin kiittämätön... pitäisi hävetä. Sain niin paljon ja siltikin en voinut vain olla onnellinen ja tehdä, mitä piti. Säälittävää*
[14:58] <Theodore> *katsoo eveä kysyvä ilme kasvoillaan, koska ei tiedä, mitä vastata. Kahvilan myyjä keskeyttää keskustelun kysymällä, mitä nuoret haluaisivat tilata* caramel latte ja pala porkkanakakkua *sanoo kassalle hymyillen jonka jälkeen kääntyy takaisin Even puoleen*
[14:58] <Theodore> Oletko tosissasi? *kysyy vastaanottaen kassan ojentaman kahvin, joka oli valmistunut huomattavasti nopeammin kuin jästikahviloissa*
[14:59] <Rebe> Hmm mul on vähän jano
[15:00] <London_Morel> Täällä tais ainakin vielä vähän aikaa sitten kierrellä joku poika vesiautomaatin kanssa *vastaa Rebelle ja katselee ympärilleen*
[15:01] <EveC> *Vilkaisen myyjää hymyillen* Ottaisin Tarte Tatin ja cappuccinon, kiitos! *teen tilauksen*
[15:02] <EveC> *Otan pikaisesti valmistuneen omenatortun ja kahvin ja siirryn pöytiä kohti*
[15:03] <EveC> *Huokaisen Theon kysymykselle. Mitä minun pitäisi vastata?* mm... en tiedä. Tapasimme vasta hetki sitten ja juttelen sinulle ekaa kertaa? Jos haluat Pariisiin, niin luultavasti sinne pääsee helpomminkin
[15:04] <Theodore> *nappaa mukaansa vielä porkkanakakun palan ennenkuin seuraa Eveä pöytään, joka Theon yllätykseksi vastasi pojan esittämään kysymykseen*
[15:04] <London_Morel> Lupasin mennä puol neljän maissa frendin kanssa Lyonin keskustaan, joten joudun lähtemään kohta *London tokaisee Rebelle ja vilkaisee tytöä*
[15:04] <EveC> *Istun nurkkapöytään, ihastuttavaan paikkaan seinää vasten. Siitä näkisin koko tilan*
[15:05] <Theodore> Mikäli sinulla on vielä vuosia Chateaussa jäljellä, tutustuisin sinuun mielelläni paremmin *sanoo, katuen sanoja samantien*
[15:05] <Rebe> Ai okei. Kuka frendi *Kysyy hymyillen* Tunnenko mä sitä?
[15:06] <Theodore> *ehkä pitäisi välillä miettiä mitä sanoo ennenkuin sen suun avaa, miettii istuessaan nurkkapöytään*
[15:07] <EveC> *punastuu ja tuijottaa kahviaan tiukasti varoen vilkaisemattakaan Theoon. Vaikutinko hirveän vanhalta? Oliko tuo... öh, flirttiä? Mitä kummaa tapahtui? Mitä ihmettä vastaisin tähän? Miten tässä näin kävi?*
[15:07] <London_Morel> Yksi Louise, tutustuin siihen alkukesästä Donovanin kautta *Vastaa Rebecan kysymykseen. Donovan on siis Londonin veli*
[15:09] <EveC> Menen kuudennelle, joten tosiaan käyn vielä Châteaussa *aloittaa helpoimmasta*
[15:10] <Rebe> Okei. Käyn hakeen kokista *Käy nopeasti hakemassa ja tulee takaisin pian*
[15:10] <EveC> *Mitä ajattelin pojasta? Hän vaikutti kyllä... komealta, kohteliaalta, mutta... mutta...*
[15:10] <Theodore> Hyvä tietää! *tokaisee syödessään kakkua. Tilanne oli ehkä kehkeytynyt hieman kiusalliseksi, joten Theo yrittää epätoivoisesti vaihtaa puheenaihetta*
[15:11] <Theodore> Oletko jo miettinyt, mitä teet koulun päätyttyä? *kysyy Eveltä*
[15:11] <Rebe> *Ottaa kulauksen kokiksestaan*
[15:12] <London_Morel> *Sillä aikaa, kun Rebe kävi hakemassa kokista, London laski mielessään, että häneltä menisi noin 15 minuuttia mennä hormiverkon kautta Lyoniin ja saapua ennalta sovitulle paikalle. Eli hänen tulisi lähteä rannalta pois noin 15:20, jolloin hän myöhästyisi vain 5 minuuttia*
[15:13] <EveC> Anteeksi. Hämmennyin vain. *huojentuu aiheen vaihdosta* Mm... haluaisin jatkaa opiskelua, mutta pitää varmaan hakea töitä. Isäni toivoisi, että menen Ministeriöön
[15:14] <EveC> Entä sinä? *heittää vastakysymyksen*
[15:14] <London_Morel> Mitä aattelit tehhä loma viimesinä päivinä? *keksii kysymyksen, jonka esittää Rebelle*
[15:15] <Rebe> mm. En oikeen tiiä. En oo oikeen aatellu. Voitasko me vaikka tavata jonain päivänä jossain?
[15:16] <EveC> *Syö palasen torttua*
[15:16] <Theodore> Aurorin ammatti kiinnostaisi, mutta myös muut ministeriön ammatit vaikuttaa enemmän tai vähemmän kiinnostavista. Tykkään kauheasti opiskelusta ja asioiden oppimisesta, jonka takia haluaisin ammatin, jossa tarvitaan mahdollisimman paljon erilaisia taitoja. Ministeriö olisi hieno paikka tehdä töitä, mikäli itse alasta tykkää. Suosittelen, että jatkat opintoja vielä chateaun jälkeen, jotta pääset ammattiin, johon
[15:17] <Theodore> *Tyttö vaikutti todella mukavalta ja oli ihan kauniskin, joka sai Theon hieman hämilleen, koska tähän saakka hän oli ollut kiinnostunut vain pojista....*
[15:19] <London_Morel> *Pohtii vastausta Rebecan kysymyksen* Joo, sopisiko tiistai? *ehdottaa tytölle, eikä muista, että oli ehdottanut samaa aikaa myös Jillille*
[15:21] <Rebe> Juu käy *Hymyilee*
[15:21] <EveC> *Hymyilin. Poika kuulosti innostuneelta, ainakin hän selitti paljon.* Vai, että aurori. Tsemppiä, toivottavasti saavutat unelmasi. *siirtyy ajattelemattaan teitittelystä sinään* Opiskelu on ihanaa. Ja Ministeriössäkin on toki monenlaisia töitä. Isäni - minä varmaan suuntaisin lakipuolelle, tai politiikkaan. Tosin en ihan aurorin hommiin lain puolella, hieman liikaa jännitystä.
[15:21] <Rebe> Missä?
[15:22] <EveC> *Juo kulauksen kahvia. Se oli hieman jäähtynyt juttelun lomassa, mutta maistui silti hyvälle*
[15:22] <Jill> *siirtyy Londonin ja Reben luo*
[15:23] <Jill> Mun pitää lähtee kotiin, mut nähään tiistaina *osoittaa lopun Londonille*
[15:24] <EveC> Onko suvussasi auroreita?
[15:24] <Rebe> *On vähän kummastunut*
[15:26] <Rebe> Ai lupasitko että tapaat Jilliä tiistaina? *Kysyy*
[15:27] <EveC> *Jäin miettimään sukua... Isä varmaan toivoisi, että joku jatkaisi hänen jälkeensä ministerinä, mieluiten mahdollisimman lähellä taikaministeriä, kuten hänen isänsä... huoh. *
[15:28] <EveC> *Vanhempieni suvuista suurosa oli jotain merkittäviä velhoja ja noitia. Minunkin pitäisi vielä edustaa Cleménttia. Minun pitäisi oikeasti tehdä jotain muutakin kuin vain roikkua kesätapahtumissa. *
[15:29] <London_Morel> *On hämmentynyt siitä, että oli unohtanut Jillin tapaamisen* Öh, ainiin taisin luvata. Sopisko sulle sitten jo huomenna? *kysyy ja miettii, olikohan luvannut jollekin muulle näkevänsä maanantaina* Torstainahan me varmaan nähdään sitten jo junassa *kertoo, eikä tajua, että kello on jo ihan liikaa*
[15:29] <EveC> *Äh, suku... siemaisee kahvia*
[15:30] <Rebe> Joo käy. Ja nii joo tavataanks sit junassaki *Hymyilee* Millon sun pitikään lähtä?
[15:31] <EveC> *toisaalta... kesätapahtumissa roikkumisessa saattoi sittenkin olla hyviä puolia... Ainakin olin tavannut Theon. *
[15:32] <EveC> *Poika vaikutti mukavalta, suhteellisen kypsältä. Ja ihan fiksulta. Ja hän näytti hyvältä *
[15:32] <EveC> *Sitä paitsi ne sanat... hän ei tuntunut heti sulkevan minua pois. Enkä ollut vain harmaata massaa...*
[15:36] <London_Morel> *Tajuaa, että aika Reben kanssa oli mennyt ihan liian nopeasti* Oho! *nousee seisomaan* Mun on nyt ihan pakko mennä. Nähhään huomenna... pääsetkö Lyoniin? Siellä on tosi hyvät hormiverkkoyhteydet
[15:36] <Theodore_> Tietääkseni suvussani ei ole auroreita... Äitini on juomamestari, isäni taas ministeriössä taikakatastrofien osastolla *selittää Evelle kahvia juoden. Kahvilan latte oli parasta, jota Theo oli pitkään aikaan juonut*
[15:37] <Theodore_> Entä sinun vanhempasi? *kysyy puolestaan Eveltä*
[15:39] <Rebe> Joo varmaan. Heippa
[15:40] <Rebe> *Vilkuttaa Londonille hymyillen*
[15:41] <Rebe> *Ostaa toisen jäätelön ja istahtaa alustansa päälle joka on ollut kokoajan hiekalla*
[15:42] <Jill> *Jill on häipynyt paikalta aikaan X*
[15:43] <London_Morel> Nähdään! *London sanoo Rebecalle, melkein halaa tuota, mutta päättääkin lähteä suoraan juoksuun rannalta pois. Hän oli myöhässä reilu 10 minuuttia, eli lopputulos olisi, että hän tulisi myöhästymään vajaa puoli tuntia. Onneks Louise oli tottunut Londonin myöhästymisiin, koska viimekertaisesta tapaamisestakin poika oli myöhästynyt noin kaksi tuntia*
[15:46] <EveC> Mm, tämä leivos on tosi hyvää! Käytkö täällä usein? *kysyy kahvilan suhteen*
[15:47] <EveC> *Hassua, miten en ollut koskaan kuullutkaan koko paikasta, vaikka olin käynyt Châteaussa koulua jo monta vuotta*
[15:49] <EveC> *Piirakka päätti loppua, joten join vielä kulauksen kahvia*
[15:49] <Theodore_> Pari kertaa vuodessa, tämä on yksi lempi kahviloistani heti kotikylässäni olevan lisäksi. Kahvi on ainakin täällä aivan loistavaa *vastaa nauttiessaan viimeistä palaa porkkanakakustaan*
[15:49] <Theodore_> Ja pakko sanoa, että tämä porkkanakakku on ehdoton suosikkini *tähdentää vielä*
[15:50] <EveC> ah, tämä vaikuttaa kyllä kotoisalta. *hymyilee iloisesti. Theon kanssa oli oikeastaan aika mukavaa.* Täytyypä ottaa sitä porkkanakakkua ensi kerralla.
[15:53] <EveC> *Vilkaisee pikaisesti kelloa. Mitä?! Se oli jo lähemmäs neljä! *
[15:54] <Aur> *nukkuu tuvassa*
[15:54] <EveC> *Hörppää kahvin loppuun. Pitäisi varmaan oikeasti lähteä. Toisaalta se oli harmi...*
[15:54] <Rebe> *syö jäätelönsä loppuun, pakkaa tavaransa ja lähtee kohti yhtä takkaa*
[15:56] <Theodore_> Suosittelen! *toteaa. Huomaa Even nopean vilkaisun kelloonsa, josta päättelee, että tytön on varmaan pian aika lähteä*
[15:56] <EveC> *huokaisee* Minun täytyy varmaan alkaa pikku hiljaa lähteä kotia kohti. *Hymyilee ja nousee seisomaan* Kiitos, oli mukava tavata.
[15:56] <EveC> Näemme varmaan uudestaan, kun koulut taas alkavat? *hymyilee yhäkin*
[15:57] <Theodore_> Kello alkaa ollakin jo aika paljon. Kiitos seurasta! Ja mikäli olen oikeassa, näemme koulussa hyvinkin pian. Uuden lukuvuoden alkuun ei enää ole montaa päivää *sanoo hymyillen, ja katsoo, kun tyttö nousee pöydöstä*
[15:58] <EveC> *vilkaisee kuppia ja lautasta, mutta uskoo, että tarjoilija siivoaa ne.* Niin, totta. Heipä hei! *lähtee pujottelemaan pöytien ohi ovea kohti*
[15:59] <EveC> *Jaa'a... tämä päivä oli sittenkin parempi kuin oletin*
[15:59] <EveC> *Astuu ulos ovesta ja lähtee tarpomaan hormitakkoja kohti*
[16:00] <Theodore_> *Pian Even poistuttua porhaltaa ulos kahvilasta kohti hormitakkoja, jotta pääsisi takaisin kotiin. Päivä oli ollut kaikin puolin onnistunut, ja Theo toivoi tapaavansa Even vielä uudestaan koulun taas alettua*


Vastauksena tähän ketjuun saa antaa vapaasti kommentteja peliin liittyen, sekä toiveita seuraavaan chatpeliin liittyen!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Elokuun chatpeli (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Aurora Smith » 29 Elo 2017, 21:58

Aur oli mukana ((tosin vaa yhen viestin ajan mut ihs))
Aurora Smith
 


Paluu Chatroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron