Syyskuun chatpeli: Jästipäivä

Syyskuun chatpeli: Jästipäivä

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 03 Syys 2017, 14:35

Taikakoulu Châteaussa on otettu käyttöön kuukauden chatpeli -käytäntö. Tarkoituksena on pelata joka kuukausi yhteinen chatpeli koulun jäsenten kesken niin, että peleille on suunniteltu tapahtuma tai muu juoni etukäteen. Jokainen koulun jäsen saa osallistua päivämäärän äänestykseen.

Syyskuun chatpelin teemana on jästipäivä. Päivän tarkoituksena on tutustua erilaisiin jästilaitteisiin, pukeutua jästivaatteisiin sekä käyttäytyä jästimäisellä tavalla. Päivä pidetään koulun pihamailla, jonne jokainen Taikakoulu Châtaun jäsen on tervetullut. Normaalisti jästilaitteet eivät toimi koulun alueella, mutta nyt jokaisella on mahdollisuus päästä kokeilemaan erilaisia vempaimia kuten tietokonetta, älypuhelinta, leivänpaahdinta ja partakonetta, katsomaan elokuvia televisiolla sekä tutustumaan kumiankan sielunelämään.

Äänestysaikaa on kuusi (6) päivää, ja äänestysvaihtoehtoina on 16 eri päivämäärää kellonaikoineen. Äänestä kaikkia sinulle sopivia ajankohtia.

Äänestysaika: 3.-8.9.2017
Vaihtoehdot ajankohdaksi: 15.-30.9.2017

Äänestämään pääset täältä!

Ajankohta, joka on saanut 8.9. mennessä eniten ääniä, valitaan chatroolipelin ajankohdaksi. Laitathan nimeksesi jonkun hahmosi nimen, ja äänestäthän vain kerran. Vastaa halutessasi myös tähän alle, ja kerro, mitä kaikkea syyskuun jästipäivä voisi pitää sisällään.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Syyskuun chatpeli: Jästipäivä

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 06 Syys 2017, 10:40

Kiitos kaikille tähän mennessä äänestäneille! Vielä on 3 päivää aikaa äänestää, mutta tässä vaiheessa eniten ääniä saaneet ajankohdat ovat:

  • pe 22.9. klo 18
  • la 23.9. klo 12
  • la 23.9. klo 18
  • su 23.9. klo 12
  • la 30.9. klo 12
  • la 30.9. klo 12

Jos et ole vielä äänestänyt sinulle sopivia päivämääriä, käy äänestämässä!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Syyskuun chatpeli: Jästipäivä

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 14 Syys 2017, 22:37

Chapelin päivämäärä la 30.9. klo 18
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Syyskuun chatpeli: Jästipäivä

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 29 Syys 2017, 16:05

Muistakaa yhteinen chatpeli huomenna lauantaina klo 18:00 alkaen! Jokainen Taikakoulu Châteaun jäsen on tervetullut mukaan peliin, ja mukaan voi tulla myös myöhemmin. Peli sijoittuu myös roolipelillisesti samaiseen ajankohtaan. Peli pelataan tuttuun tapaan chatissa.

Taikakoulu Châteaussa on jästipäivä (tai ilta), jolloin koulun jäsenille on tarjolla erilaisia jästimäisiä tekemisiä. Jästipäivä järjestetään ulkona, jossa on hyvin tilaa kokeilla turvallisesti erilaisia jästilaitteita, jästipelejä sekä käyttäytyä muutenkin jästimäisesti. Jästilaitteet eivät normaalisti toimi koulun alueella, mutta tänä päivänä myös älypuhelimien ja tietokoneiden käyttö on mahdollista. Päivä on tarkoitettu niin oppilaille ja jatko-opiskelijoille kuin henkilökunnalle ja muillekin koulun jäsenille. Myös Poudlardinen asukkaat voivat tulla mukaan illan viettoon.

Koulun pihalle on pystytetty suuri teltta, joka pitää sisällään erilaisia jästilaitteita, joiden käyttöä voi vapaasti kokeilla.

- mikroaaltouuni
- pölynimuri
- tietokone
- sähköhammasharja
- munankeitin
- leivänpaahdin
- lankapuhelin
- fidget spinner
- harava
- pullonavaaja
- televisio + dvd-levyjä
- taskulamppu
- solarium
- tietokone
- puujalat
- kumiankka
- hiustenkuivaaja
- kahvinkeitin

Lisäksi on mahdollista pelata erilaisia jästien pallopelejä ja kokeilla muita liikuntalajeja. Paikan päällä on myös vuoden 1989 Lada, jolla oppilaat saavat ajaa opettajan istuessa kyydissä.

Jotta jästipäivä olisi nimensä veroinen, jokaista osallistujaa pyydetään pukeutumaan ja käyttäytymään jästimäisellä tavalla. Ruoka- ja juomatarjoilua paikalla ei ole.

Nähdään kaikki huomenna chatissa!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Syyskuun chatpeli: Jästipäivä

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 30 Syys 2017, 23:27

Kiitos jästimäisestä pelistä kaikille osallistujille! Peli oli jälleen kerran tapahtumarikas, ja iltaan mahtui muun muassa leivänpaahtimen ihmettelyä, television sielunelämään tutustumista, autolla ajamista, pallolla leikkimistä, ihmissuhdekiemuroita sekä pään työntämistä mikroaaltouuniin. Illan aikana onnistuttiin myös hajottamaan yksi koulun laina-autoista sekä lähes kaatamaan koko tapahtumateltta. Kaikki kuitenkin selvisi hengissä!

Ohessa peliloki sekä lista osallistujista. Jos oma hahmosi puuttuu listasta, ilmoitathan siitä. Jokainen osallistuja saa 10 tupapistettä!

Rebecca Hope, Serdaigle
Agnès Voclain, Serdaigle
Evelyn Clément, Serpentard
Jill Bauer, Cerfeur
Marceau Forest, Pouffsouffle
Neofytos Spirosinpoika
Reichard Lesauvage
Ronja Blomroos, Cerfeur
Aurora Smith, Serpentard
London Morel, Cerfeur
Lloyd Frankowski, Serpentard
Theodore Snape, Serpentard
Cedance Fleur, Pouffsouffle


[18:02] <ronjabromloos> *On ihastuttavan viileä syyskuinen lauantaialkuilta. Ronja Blomroos on jo koulun pihamailla, suuressa teltassa, joka on täynnä erilaisia jästivempeleitä. Hän on yksi tämän illan järjestäjistä ja odottaa jo innolla muiden saapumista. Ronja odottaa innolla, että pääsee neuvomaan muita jästilaitteiden kanssa*
[18:04] <ronjabromloos> *Jästipäivän kunniaksi Ronja on pukeutunut kahta kokoa liian pieniin farkkuihin, ruudulliseen kauluspaitaan ja crocseihin. Eli hän näyttää ainakin omasta mielestään aivan jästiltä*
[18:06] <A_Voclain> *kävelee kohti oleskeluhuonetta, kurkkaa ovenraosta ja livahtaa sisään*
[18:08] <ronjabromloos> *Ulkona on pilvistä, ihan pieni tuuli ja 13 astetta lämmintä*
[18:08] <Evelyn_Clement> *sipusttaa pihamaalla kohti suurta telttaa*
[18:09] <Jill> *Kävelee kohti telttaa päällään, minishortsit ja viininpunainen napapaita*
[18:09] <Jill> *jaloissa tennarit*
[18:10] <ronjabromloos> *Tutkailee kahvinkeitintä* Mitäköhän tällä tehdään *mutisee itsekseen*
[18:10] <Neofytos> *Neofytos oli kuullut ulkona järjestettävästä jästipäivästä. Koska mantikori ei ollut ikinä päässyt lähellekään jästejä, muiden kuin kirjojen kautta, oli hän päättänyt pistäytyä. Hän oli vetänyt viltin päälleen ja hiippaili matalana telttaa kohti, toivoen, ettei kukaan huomaisi häntä.*
[18:10] <Evelyn_Clement> *on pukeutunut päivän teeman mukaisesti kummallisesti vaatteisiin: farkkuihin, farkkutakkiin, t-paitaan ja saappaisiin*
[18:11] <Reich_Lesauvage> Reichard astelee paikalle melko tavallisessa asussa, mitä nyt lohikäärmeennahkatakki on vaihdettu tavalliseen mustaan villapaitaan. Se olkoon tarpeeksi jästimäinen. Reich nostaa Ronjalle kättä ja virnistää. "Terve! Mitäs kaikkea täällä onkaan.." Katselee tavaroita uteliaasti.
[18:11] <Jill> *kävelee teltalle puhelin taskussaan*
[18:11] <A_Voclain> *A on ottanut päälleen jonkun jästibändin T-paidan ja korkeavyötäröiset farkut ja maiharit*
[18:12] <@Rebsukka> *Kävelee telttaa kohti vaalensinisessa T-paidasta, mustassa hameessa ja mustissa tennareissa*
[18:12] <ronjabromloos> *Ronja huomaa koulun riistanvartijan saapuneen paikalle* Terve! *Tervehtii miestä* Jos tarvitset apua jonkun laitteen kanssa, niin autan mielelläni *Ronja kertoo varsin virallisesti hymyillen, eikä osaa kyseenalaistaa lainkaan omaa jästilaitetuntemustaan*
[18:12] <Jill> *Astuu telttaan*
[18:13] <Jill> *Heiluttaa hiuksiaan*
[18:13] <Evelyn_Clement> *Saapuu teltalle*
[18:14] <A_Voclain> *katselee hämmentyneenä ympärilleen*
[18:14] <Evelyn_Clement> *jää ovensuuhun vilkuilemaan hämmentyneesti ympärilleen*
[18:14] <Jill> *Etsii tuttuja eikä huomaa muita kun Ronja joten suuntaa hänen luokseen*
[18:14] <ronjabromloos> *Vilkuilee uusia saapuneita oppilaita*
[18:14] <Reich_Lesauvage> "No enköhän minä näiden kanssa pärjää" Vastaa itsevarmasti ja katselee Jilliä sivusilmällä. Tuo näyttää hyvältä, kaikki muut oudoilta. Ehkä jästit sitten pukeutuvat todella noin kummallisesti kuin vaikkapa Ronja ja tyttö saappaissa.
[18:15] <Evelyn_Clement> *hmm... voisin aloittaa jostain tutummasta... *
[18:15] <Evelyn_Clement> *tunnistaa leivänpaahtimen jästitiedon tunneilta*
[18:15] <Jill> *saapuu Ronja luo ja sanoo tuolle* Moi *hymyillen*
[18:15] <Evelyn_Clement> *Tallustaa paahtimen luo*
[18:15] <A_Voclain> *vilkuilee kiinnostuneesti autoa*
[18:16] <Reich_Lesauvage> "Moi" vastaa virnistäen vaikka nätti tyttö puhuukin Ronjalle
[18:16] <Neofytos> *Neo joutui pysähtymään vähän väliä, jotta ei olisi herättänyt liikkuvana vilttinä liikaa huomiota, päästen lopulta teltan taakse. Hän laittoi maate, pään etutassujensa päälle ja korvan lähelle teltan ja maanvälistä rakoa, kuullakseen, mitä sisällä puhuttiin. Ehkä hän voisi pian yrittää nähdäkin, mitä sisäpuoella oli.*
[18:16] <ronjabromloos> Selvä *Vastaa Reichille ja kääntää sitten huomionsa Jilliin* öö moi *tervehtii ja nyrpistää vähän nenäänsä*
[18:16] <@Rebsukka> *Rebellä on myös päällään farkkutakki ja mustat sukkahousut hameen alla koska syksy. Hänen hiuksensa ovat vaaleanpunaiset, löysillä kiharoilla*
[18:17] <A_Voclain> *päättää kävellä auton luokse*
[18:18] <Evelyn_Clement> *Hmm... paahtimen käytöstä oli jo aikaa... olin kyllä onnistunut siinä jsätitiedon kokeessa*
[18:18] <Reich_Lesauvage> "Sinäkin olet varmaan puhdasverinen, kun olet ainoa täällä, joka näyttää normaalilta!" Tokaisee Jillille sen kummempia miettimättä
[18:18] <ronjabromloos> *Astelee mikroaaltouunin luokse, avaa luukun ja työntää päänsä mikron sisälle*
[18:19] <A_Voclain> *poink*
[18:20] <Jill> Joo oon puhdasverinen *sanoo vahvalla saksalaiselle aksentillaan ja kysyy Ronjalta* Missä London on
[18:20] <marceauofrest> *Marceau saapuu pihamaille mustiin jästivaatteisiin pukeutuneena. Hän katselee pihamailla olevaa autoa ja pientä jalkapallokenttää. Astelee sitten teltan luokse ja kurkkaa sisään*
[18:21] <A_Voclain> *koskee autoa*
[18:21] <Evelyn_Clement> *Paahtimellahan sai rapeempia leipiä... kai... tuijottaa laitetta epäluuloisesti uskaltamatta koskea laitteeseen*
[18:22] <Reich_Lesauvage> "Englannissa?" Naurahtaa Jillille vaikka arvelee tuon tarkoittavan jotain muuta kuin Lontoon kaupunkia.
[18:22] <ronjabromloos> *Ottaa päänsä pois mikrosta. Ilmeisesti kyseessä ei ollutkaan hiustenhoitolaite. Kääntää sitten huomionsa taas Jilliin* Mistä merdestä minä voisin tietää? *kysyy kulmiaan kohottaen. London ei todellakaan kuulu Ronjan bestiksiin*
[18:23] <Jill> *Katsoo arvostelevasti miestä jolla selvästi oli surkea huumorin taju*
[18:23] <Jill> *kääntyy sen jälkeen Ronjan puoleen ja sanoo * Okei ei sit mitään
[18:24] <Reich_Lesauvage> Kohottaa kulmiaan Jillin ilmeelle ja katsoi sitten mikroa, josta Ronja juuri otti päänsä. Pistää kätensä mikroon ja heiluttaa. Mitään ei tapahdu.
[18:24] <Jill> Kiva asu muute *sanoo Ronjalle ja lähtee vaikkei todellakaan tarkoita sitä*
[18:24] <ronjabromloos> Luultavasti se on säätämässä taas jonkun uuden muijan kanssa jossain luutakomerossa *Sanoo Jillille ja nyrpistää nenäänsä taas*
[18:25] <Evelyn_Clement> *Okei, ehkä tutustun johonkin toiseen laitteeseen... hmm*
[18:25] <ronjabromloos> *Ei vastaa Jillin kehuihin, sillä Jillillä ei todellakaan ole ollut tapana kehua Ronjan vaatetusta*
[18:25] <Evelyn_Clement> *Kävelee haravan ohi. Hmm... mikäs tämä on? *
[18:25] <Evelyn_Clement> *Näyttää luudalta*
[18:25] <A_Voclain> *menee telttaan takaisin sisälle ja pyörii itsekseen*
[18:26] <marceauofrest> *Uskaltaa astella telttaan sisälle. Katselee pöydillä olevia jästilaitteita ja kaikki laitteista näyttävät olevan hänelle entuudestaan tuttuja. Onhan hän jästisyntyinen*
[18:26] <Reich_Lesauvage> "Vai on hänellä sellainen miesmaku" naurahtaa Ronjalle. "Kuuluisikin tämän tehdä mitä?" Kysyy taputtaen mikroa.
[18:27] <Jill> *menee nurkkaan olemaan puhelimella*
[18:27] <Evelyn_Clement> *ehkä kyseessä oli jästiluuta? Siitä ei toki oltu puhuttu jästitiedon tunneilla, mutta saattoihan niitä silti olla*
[18:27] <marceauofrest> *Katse kiinnittyy farkkuihin ja farkkutakkiin pukeutuneeseen tyttöön, joka katselee haravaa*
[18:28] <A_Voclain> *kiertelee vähän kaikkialla muttei osaa päättää, että mitä kummastelisi ensimmäisenä.*
[18:28] <ronjabromloos> *Kääntää huomionsa riistanvartijan puoleen* Se on... hmm... manikyyrilaite. Kun sen sisälle laittaa kädet ja vääntää tuosta nupista, niin saat uudet, hienot kynnet *sanoo hyvin uskottavasti*
[18:29] <Neofytos> *Kyllästyy pelkkään kuuntelemiseen, hän halusi nähdä itsekin, mitä sisäpuolella oli, joten vilkaistuaan ensin ympärilleen, yritti työntää päätänsä teltan alitse. Hänen pitäisi päästä sisälle huomaamatta.*
[18:29] <Reich_Lesauvage> "Ai? No ei se sitten minua kiinnostaa" vastaa Ronjalle, unohtaa mikron tutkimisen, ja katselee muita juttuja.
[18:30] <Evelyn_Clement> *nappaa haravan ja nousee sen selkään*
[18:30] <Evelyn_Clement> *No niin, mitenköhän tämä lentää?*
[18:30] <Aur> *Tulee pihale*
[18:30] <Aur> *pihalle
[18:30] <Aur> *huomaa Even*
[18:30] <Evelyn_Clement> Ylös! *komentaa haravaa*
[18:30] <marceauofrest> *Kääntää seuraavana huomionsa teltan alanurkassa olevaan karvaiseen asiaan, joka yrittää tulla telttaan sisälle. Marceaun katse on ihmettelevä, mutta ajattelee, että se kuuluu ohjelmanumeroon*
[18:31] <A_Voclain> *tietää suurimman osan tavaroista, joten on ehkä vähän vaivaantunut*
[18:31] <Reich_Lesauvage> Menee pihalle katsomaan. Joku on oudon karvattoman luudan selässä. Hymyilee näylle huvittuneesti.
[18:31] <Evelyn_Clement> *hmm... nousee haravan selästä*
[18:31] <Aur> *Päällä vihreä paita ja mustat farkut*
[18:31] <Evelyn_Clement> *ehkä tämä sitten toimii vain jästeillä*
[18:31] <Aur> *Huomaa mitä Eve tekee ja repeää nauramaan*
[18:31] <Evelyn_Clement> *tai sillä söhköllä?*
[18:32] <Evelyn_Clement> *kuulee naurua ja näkee Aurin*
[18:32] <marceauofrest> *Kääntää välillä huomionsa siihen farkkutyttöön, joka on juuri laittanut haravan jalkojensa väliin. Marceau ei edes halua tietää, mitä tyttö on tekemässä*
[18:32] <Evelyn_Clement> *Joka sattumoisin näyttää katsovan juuri Eveä...*
[18:32] <Evelyn_Clement> *no niin, älä välitä. Älä huomaa. Käännä katse muualle.*
[18:32] <Reich_Lesauvage> "Anna tyttö kun minä näytän!" Sanoo ja aikoi ottaa haravan, mutta astuikin sen päälle. Harava nousee pystyyn ja mottaa miestä naamaan.
[18:34] <Aur> *lähtee takasin siään koska Auriin ispis on 0/10*
[18:34] <Evelyn_Clement> *laittaa haravan pois*
[18:34] <Evelyn_Clement> *ja lähtee kävelemään kauemmas Aurista... *
[18:34] <Reich_Lesauvage> Ottaa haravan käteen ja hieroo nenäänsä. "Öh.. onpas se innokas. Ei ehtinyt edes sanoa ylös, haha..."
[18:34] <Neofytos> *Teltta tuntui olevan tukevasti kiinni maassa, eikä teltan helma tuntunut nousevan tarpeeksi, jotta mantikori olisi päässyt livahtamaan sen ali. Neo oli kuitenkin ehtinyt nähdä vilauksen pöydistä, ennen kuin oli vetäytynyt pois. Ehkä hän voisi kuitenkin yrittää tulla oven kautta....*
[18:34] <Evelyn_Clement> *okei, ehkä tuo ei nauranut minulle... ehkä kai...*
[18:34] <A_Voclain> *menee television luokse*
[18:35] <marceauofrest> *Naurahtaa miehelle, joka sai juuri osuman haravasta naamaan. Välillä velhot ja noidat osaavat olla todella kömpelöitä*
[18:35] <Evelyn_Clement> *kävelee kohti jotain mustaa neliötä. *
[18:35] <A_Voclain> *tökkii eri nappeja, mutta mitään ei tapahdu*
[18:36] <@Rebecca> *astuu teltasta ulos ja katselee ympärilleen. Huomaa kauempana maassa harvaharjaisen luudan*
[18:36] <@Rebecca> *Eiku siis pojan kädessä se kuuta oli*
[18:37] <ronjabromloos> *Astelee seuraavaksi leivänpaahtimen luokse ja työntää haarukan sen sisälle. Ronja on kuullut, että näin kuuluu tehdä*
[18:37] <Reich_Lesauvage> Kuulee naurahduksen ja vilkaisee pikkupoikaa, joka on myös pukeutunut mustiin. Näyttää vähän nololta ja nousee haravan selkään muina miehinä. Kyllä ne lakkaavat nauramasta kun näkevät miten hän lentää.
[18:38] <A_Voclain> *löydää mustan palikan, jolla koputtaa televisiota*
[18:38] <Evelyn_Clement> *ei ilmeisesti huomannut miestä, joka käveli haravaa päin, kun oli niin keskittynyt ajattelemaan Auria*
[18:38] <Evelyn_Clement> *saapuu laitteen luo, jonka hoksaa televisioksi*
[18:39] <A_Voclain> *koputtaa televisiota vähän kovempaa ja siitä kuuluu ääni*
[18:39] <Reich_Lesauvage> Valmistautuu nousemaan, ponnistaa ja... on taas maassa. Hyppää uudestaan. Mitä ihmettä, miksei alaston luuta lennä?
[18:39] <Evelyn_Clement> Hmm... uskoakseni siitä pitäisi nähdä jotain liikkuvia kuvia *sanoo Voclainille, joka koputtaa TV:tä jollain*
[18:41] <marceauofrest> *Astelee vähän arkana miehen ja haravan luokse* Ömh, anteeksi kun puutun tekemisisiisi, mutta mitä yrität oikein tehdä? *kysyy mieheltä varovasti*
[18:42] <Reich_Lesauvage> "No antaa sitten olla" jupisee itsekseen ja heittää haravan maahan. "Siinä on joku vika" sanoo pojalle, joka kysyy mitä hän tekee. "Tai sitten vain jästi voi lentää tuollaisella alastomalla tangolla."
[18:42] <ronjabromloos> *Tökkii haarukalla leivänpaahdinta, mutta mitään ei tapahdu. Onneksi Ronja ei tajunnut, ettei töpseli ollut pistorasiassa, ja luovuttaa. Kääntää sitten katseensa muualle ja yrittää keksiä muuta tekemistä*
[18:43] <Neofytos> *Painautuu maata vasten ja lähtee ryömimään teltan vierustaa pitkin sen ympäri. Pääseekin lähemmäksi oviaukkoa, kun näkee tutun miehen oudon luudan luona. Mutta luuta ei kiinnostanut mantikoria, vaan tuon kohteena oli edelleenkin päästä teltan sisälle. Hän aikoi jatkaa tehtäväänsä, kun hänen katseeseensa osui mustavalkoinen pallo maassa, ei edes niin kaukana hänestä.*
[18:43] <A_Voclain> *säikähtää kun havaitsee jonkun ilmestyneen luokseen, tyttö näytti eräältä A:n vuosikurssilaiselta, A on kiusallinen ja lopettaa koputtelun* eh .. okei. Haluatko kokeilla? *ojentaa kapulan*
[18:45] <Evelyn_Clement> *tyttö ojentaa kapulaa minua kohti.* Öh... *luuleeko hän, että osaisin käyttää sitä? * Niin... *nappaa kaukosäätimen ja kääntelee sitä hieman *
[18:46] <marceauofrest> Se on harava *tokaisee miehelle*
[18:46] <Neofytos> *Kaikki muu unohtuu. Ainoa tärkeä asia oli pallo. Suurella loikalla Neo saavuttaa pallon, laskeutuu sen ylle, etutassut pallon molemmilla puolilla. Leveä hymy oli ilmestynyt nuorukaisen kasvoille. Pallo. Hän oli niin kaivannut palloa.*
[18:46] <Evelyn_Clement> *painaa summittain kapulan näppäimiä... kai sitä jotenkin näin sen pitäisi toimia*
[18:46] <A_Voclain> *katselee tyttöä tutkivasti ja muistelee tämän nimeksi Clément..ja kyllä, on kuullut sukunimen muuallakin kuin oppitunneilla, mutta ihmetelles
[18:47] <Jill> *Huomaa ettei London ole tullut vieläkään ja päättää hakea tuon tuvasta jos hän edes on siellä*
[18:48] <Jill> *Joten lähtee kävelemään tupaan päin*
[18:48] <Reich_Lesauvage> "Niin niin, harva tai alaston, mutta hyödytön joka tapauksessa." Vastaa pojan tokaisuun.
[18:48] <A_Voclain> -sä tätä puolitiedettyä vuosikurssilaistaan Serpentardin tuvasta, muistaa tytön vaikuttaneen tietävän paljon*
[18:49] <Evelyn_Clement> *PLING televisioon välähtää valo*
[18:49] <Evelyn_Clement> *voi ei, rikoinkohan sen?*
[18:50] <Evelyn_Clement> *televisiosta alkaa kuulua ääntä ja kuvassa näkyy ihmisiä*
[18:50] <Jill> *avaa pääoven*
[18:50] <A_Voclain> *vaiteliaana vilkuilee Clémentin tekemisiä ja kiinnostuu, kun televisio syttyy päälle*
[18:50] <marceauofrest> *Ei vastaa miehelle enää mitään, koska tuntuu ettei tuo kuitenkaan usko mitään. Nyökyttelee ja astuu hieman sivummalle*
[18:51] <londonromel> *Kiirehtii juuri koulun pääovesta pois ja törmää samalla johonkuhun*
[18:51] <Jill> *katuu maahan*
[18:51] <Evelyn_Clement> Noniin! Sehän toimii *vilkaisee tutunoloista tyttöä, jonka muistaa nähneensä joillain tunneilla*
[18:51] <Jill> *sillä joku tai jokin törmäsi tyttöön*
[18:52] <londonromel> SORI! *huudahtaa anteeksipyynnön ja kääntyy katsomaan, kuka kaatui maahan* Jill, voi ei! *huudahtaa ja yrittää pitää pokkaansa. jill näyttää hivenen huvittavalta maassa maatessaan*
[18:52] <Reich_Lesauvage> Poika ei väitä enemmän vastaan, hyvä hyvä.. katselee ympärilleen ja huomaa auton. Harppoo sen luo virnistäen innostuneesti. "Hei muksut, kuka lähtee kyytiin!" Huudahtaa ja avaa oven. Niillähän pääsee kovaa eikö.
[18:52] <Evelyn_Clement> Tosiaan, olen Evelyn Clément. Ollaan kai samalla luokalla?
[18:52] <A_Voclain> Oh.. *mitä kummaa, istuutuu alas ja kurtistaa kulmiaan. televisio on vähän hassu ja A ei muistanut sen olevan sellainen*
[18:52] <Jill> Saat anteeks *naurahtaa* jos autat mut siis ylös *lisää*
[18:53] <ronjabromloos> *Huomaa, että joku on saanut television päälle. Se on yksi jästilaitteista, jonka Ronja tunnistaa. Ronja hyppää tekevision ääressä olevalle sohvalle makaamaan* Laittakaa joku elokuva! *sanoo kaukosäädintä käyttäneille tytöille*
[18:53] <Evelyn_Clement> *Vilkaisee Ronjan suuntaan, elokuva? Miten ihmeessä sen nyt saisi toimimaan?*
[18:53] <A_Voclain> Joo, kai me ollaan. Mä oon Agnès Voclain. *ranskaa*
[18:54] <londonromel> *On iloinen, ettei Jill ollut hänelle tällä kertaa vihainen* Jes! *sanoo, ottaa tytön käsistä kiinni ja nostaa tämän ylös* Sulla on varsin tyylikkäät jästivaatteet *aloittaa luontevasti keskustelun ja virnistää*
[18:54] <Evelyn_Clement> Ai, hei Ronja *tervehtii kuitenkin kohteliaasti*
[18:54] <Neofytos> *Jalkapallo sai nopeasti kyytiä innostuneen mantikorin tassuista. Koskaan pallo ei kuitenkaan päässyt vierimään kauas, kun Neo oli jo loikannut sen perään. Hän ei edes tuntunut muistavan, että hänen olisi pitänyt olla piilossa maahan jääneen viltin alla.*
[18:54] <Reich_Lesauvage> Astuu kuljettajan paikalle ja nostaa jalat rennosti ratin päälle. Näyttää coolilta ja katselee oppilaita odottavasti aurinkolasiensa yli.
[18:54] <londonromel> *London itse on pukeutunut ihan normaalisti omiin vaatteisiinsa: mustiin farkkuihin, harmaaseen pitkähihaiseen ja valkoisiin tennareihin*
[18:55] <Evelyn_Clement> *vilkaisee Agnesta ja Ronjaa* Miten elokuvat toimivat?
[18:55] <ronjabromloos> Hei... *tervehtii häntä tervehtinyttä tyttöä, mutta jättää tervehdyksen vähän kesken, koska ei muista tytön nimeä* Niin joku levy pitää työntää johonkin, jotta elokuvan saa näkyviin *kertoo tytöille*
[18:55] <Jill> Kiitos ja kiitos *sanoo ja jatkaa* Sullakin on hyvännäköset vaatteet. Sisällä ei oo mitään tai ketään kiinnostavaa
[18:56] <marceauofrest> *Koska miehen kanssa keskustelu ei edennyt sen pidemmälle, Marceau kääntää katseensa pallon kanssa temmeltävään olentoon. Marceau ei tiedä, mikä kyseinen olento on, mutta epäilee vahvasti tuon olevan jokin taikaolento. Olento on kyllä pukeutunut vähän kummallisesti*
[18:57] <londonromel> Uskon *London vastaa Jillin kommenttiin* Parasta tässä päivässä on, että puhelimet toimivat *sanoo ja nappaa taskustaan älypuhelimensa*
[18:57] <Jill> Niin on *naurahtaa*
[18:58] <Reich_Lesauvage> Kyyti ei näytä kiinnostavan, joten Reich ajattelee ajella sitten yksin. Ottaa jalat pois ratin päältä ja painelee nappeja. Mistä tämä meneekään päälle?
[18:58] <A_Voclain> *katsoi Ronjaa kysyvästi* Excuse-moi, je ne sais pas comment la utiliser
[18:59] <Evelyn_Clement> *Huomaa Ronjan epäilevän katseen.* Evelyn Clément, opkh:sta. Se henkilö, jonka niskoille satuit suoltamaan vastuun Trichen kepposista. *hieman tyly äänensävy*
[18:59] <Reich_Lesauvage> Tajuaa vääntää avainta ja auto alkaa hurista. "No niin, toimiihan tämä!"
[18:59] <ronjabromloos> Ei se ole niin vaikeaa *vastaa toiselle tytölle* otat levyn tuolta kotelosta *osoittaa dvd-pinoa* ja työnnät sen televisioon *kertoo vähän epämääräisesti, koska ei itsekään tiedä, miten elokuvat toimivat*
[19:00] <ronjabromloos> Nyt en tiedä mistä puhut *kääntää huomionsa farkkutyttöön ja kohottaa kulmiaan*
[19:00] <Jill> *Tajuaa seisovansa ihan Londonissa kiinni ja punastuu*
[19:00] <Evelyn_Clement> *Mulkaisee Ronjaa ja kävelee elokuvakasan luo*
[19:01] <Reich_Lesauvage> Painelee taas nappeja. Tuulilasin pyyhkijät menevät päällä. Tuijottaa niitä vähän kulmiaan kurtistaen ja rapsuttaa leukaansa. Mitähän ne nuo ovat...?
[19:01] <londonromel> *Ei tajua seisovansa ihan Jillissä kiinni, koska tämä on Londonin mielestä ihan normaali etäisyys tyttöihin* Pitäiskö meidän tehdä jotain *jatkaa keskustelua* Esimerkiksi käydä katsomassa, onko tuolla pihalla jotain mielenkiintosta *Katsoo Jilliä silmiin*
[19:01] <ronjabromloos> *Mulkaisee itsekin farkkutyttöä, eikä ymmärrä, mitä väärää hän on taaas tehnyt*
[19:01] <Jill> Okei *sanoo ja katsoo poikaa silmiin*
[19:01] <A_Voclain> *punastuu, koska puhui ranskaa*
[19:02] <@Rebecca> *Katselee ympärilleen pihamaalla, ja huomaa Jillin ja Londonin tekemässä jotain mikä näyttää aika pa
[19:02] <@Rebecca> *Katselee ympärilleen pihamaalla, ja huomaa Jillin ja Londonin tekemässä jotain mikä näyttää halailulta*
[19:02] <@Rebecca> *Lähtee kävelemään heitä kohti*
[19:02] <Jill> Voitko kantaa mut repparissa *ehdottaa vitsillä*
[19:03] <Reich_Lesauvage> Saa auton lähtemään vauhdilla liikkeelle. Pari tyttöä juoksee kiljuen pois tieltä.
[19:03] <londonromel> Toki! *London vastaa virnistäen. Hän kyykistyy hieman ja odottaa, että Jill hyppäisi hänen selkäänsä*
[19:03] <Jill> *Hyppää Londonin selkään*
[19:04] <londonromel> *Ottaa kiinni Jillin reisistä ja lähtee kävelemään pihamaille päin virnuillen* Sä oot aika kevyt
[19:04] <Evelyn_Clement> Hm... Quel film voulez-vous regarder? Nous avons Belle et le bête, Pinocchio...
[19:05] <Jill> Kiitos *sanoo ja nojaa pojan niskaan*
[19:05] <Reich_Lesauvage> Kaahailee autolla ympäriinsä ja yrittää olla ajamatta kenenkään päälle. Auto menee siksakkia minne sattuu, mutta eihän Reich kehtaa huutaa että pois tieltä. Joku vielä tajuaa ettei hän osaakaan ajaa sitä.
[19:05] <ronjabromloos> Ei Pinoccioa! *kommentoi sohvalta tytöille*
[19:06] <@Rebecca> *Huomaa Londonin lähtevän kävelemään pihamaille päin Jill repparissaan*
[19:06] <londonromel> Kato tuota autoa! *sanoo Jillille ja alkaa nauramaan* Mäkin ajaisin paremmin!
[19:06] <Matthias_> *kävelee hieman nolona lähemmäs telttaa yrittäen olla välittämättä siitä, että oli antanut äitinsä ympäri puhua hänet a) ensiksi osallistumaan tähän ja sitten vielä b) pukeutumaan jästien juhlavetimiin*
[19:06] <Jill> *naurahtaa* mä ajan paremmin
[19:06] <Matthias_> *oli vieläpä sanonut ensin Alainille, ettei olisi tällaiseen osallistumassa, joten hahah tuokin kaveri oli nyt kai jossain muualla*
[19:07] <@Rebecca> London! *huutaa ja toivoo että poika kuulisi*
[19:07] <Reich_Lesauvage> Ei saa autoa pysähtymään ja lopulta hyppää pois kyydistä kuin liikkuvasta junasta. Auto ajaa yksinään puuta päin ja simahtaa siihen. Huhhuh, se oli lähellä..
[19:08] <Evelyn_Clement> *Hm... tekisi mieli ottaa Pinoccio ihan vain Ronjan kiusaksi, mutta valitsee toisen elokuvan, joka ilmeisesti kertoo jäästä *
[19:08] <Neofytos> *Neo nostaa viimein katseensa pallosta, kuullessaan auton hurinan lähestyvän. Silmät suurina hän katsoi, kuinka auto huristi ohi vauhdilla, ja sitten katse laskettiin takaisin jalkapalloon, kuin mitään ei olisi tapahtunut.*
[19:09] <@Rebecca> *Kuulee auton ääntä ja huomaa kun joku ajaa sellaisen päin puuta*
[19:09] <Evelyn_Clement> *Yrittää änkeä koteloa laitetta kohti*
[19:10] <Reich_Lesauvage> Huomaa mantikorin katsovan autoa. "Koeajosta päätellen tuota ei voi suositella oppilaille!" Toteaa kovaan ääneen ja nousee maasta puistellen ruohoa paidastaan.
[19:10] <londonromel> *Kuulee Rebecan äänen, mutta huomio kääntyy taas autoon, joka ajaa lopulta puuta päin. Katsoo tapahtunutta hetken ilmetellen, mutta puhkeaa sitten taas nauruun*
[19:10] <Evelyn_Clement> *okei... joku puhui niistä levyistä... *
[19:10] <@Rebecca> *Juoksee Kohti Londonia ja Jilliä (?)*
[19:10] <londonromel> *Huomaa nyt Rebecan* Ai moi, Rebe!
[19:11] <@Rebecca> Moi *hymyilee*
[19:11] <Jill> Moi *vastaa hymyillen tytölle eikä tajua että hän voisi käsittää jutun väärin*
[19:12] <Reich_Lesauvage> Kuulee jonkun nauravan ja huomaa jonkun vähän vanhemman näköisen pojan. Mulkaisee tuota vähän ärtyneenä. Osaako muka itse paremmin, mokoma hirnuja..
[19:12] <Evelyn_Clement> *Hoksaa avata kotelon*
[19:13] <A_Voclain> *on ehkä tylsistynyt*
[19:13] <Evelyn_Clement> Aahh, täällähän se levy oli * okei, eli siis levy johonkin laitteeseen*
[19:13] <Neofytos> *Nostaa uudelleen katseensa riistanvartijaan, istuutuen samalla maahan, ottaen pallon lähemmäksi itseään, ettei se karkaisi tai joku muu sitä ottaisi. Pallo oli nimittäin nyt hänen.* "Kävikö pahasti, muulle kuin sille.. jutulle?" *Neo kysyi.*
[19:13] <Evelyn_Clement> *irrottaa levyn ja laittaa sen telkkarin ruutua vasten *
[19:13] <@Rebecca> Ootteko kokeillu viellä mitään juttuja?
[19:14] <Jill> Puhelinta
[19:14] <Jill> *vastaa*
[19:14] <londonromel> Mä olisin voinut näyttää, miten sitä autoa ajetaan, mutta harmi etten ehtinyt! *huudahtaa miehelle ja katsoo sitten vähän haikeana romuna olevaa autoa*
[19:14] <Matthias_> *teltasta kauempana on näkyvissä auton raato tai joku sitä sellaiseksi saattaisi kutsua, huomatessaan tuon pysähtyy ja vikuilee hieman ympärilleen*
[19:14] <Reich_Lesauvage> Jättää auton omaan arvoonsa ja on aikeissa lähteä, mutta kuulee sitten otusnaapurinsa kysymyksen. "Ei tietenkään! Tuollainen minulle mitään mahda" vastaa.
[19:14] <Matthias_> *kai joku oli tästä jo jollekin aikuiselle sanonut ja jo viennyt mahdolliset loukkaantuneet sairaalasiipeen?*
[19:14] <londonromel> Mä tulin vasta tänne *vastaa rebelle*
[19:15] <Matthias_> *toivoo kyllä, että illan onnettomuussaldo pysyisi tällaisena kuin se nyt on, eikä nousisi*
[19:16] <@Rebecca> Mä oon ollu tääl vähän aikaa mut en kokeillu vielä mitään. Mäki oisin halunnu kukeilla sitä autoo. Ehkä niitä on enemmänki
[19:16] <Evelyn_Clement> *hmm... hah, paljon on sitten apua näistä kahdesta... noh jaa*
[19:16] <Reich_Lesauvage> Ei ole kuulevinaan Londonin huuteluja, mutta ilme on aika kärttyinen.
[19:16] <Jill> *on edelleen Londonin reppuselässä niin että pää nojaa Londonin olkapäähän*
[19:16] <Neofytos> *Näytti tyytyväiseltä. Päivähän olisi pilalla, jos joku olisi vahingoittunut, varsinkin joku hänellekin tuttu henkilö. Ja koska kaikki oli ok, hän nousi seisomaan, laskien katseensa palloon, läimästen sitä kevyesti tassullaan. Liikkuva pallo toi tuon lapsenmielisen tunteen takaisin pinnalle.*
[19:17] <Evelyn_Clement> *loitsulla elokuvan voisi saada vietyä television sisälle, mutta ehkä laite ei toimisi ihan niin...*
[19:17] <@Rebecca> Teistähän on tullut hyviä kavereita. Mä en oo koskaan päässy sun reppariin *Virnistää*
[19:17] <Evelyn_Clement> *Katselee television alla olevaa laitetta ja painelee nappeja *
[19:18] <Reich_Lesauvage> Katsoo Neolla olevaa palloa. "Ai eikö sekään lennä? Mikään täällä ei tunnu toimivan!"
[19:18] <Evelyn_Clement> *okei, toivottavasti tämä ei räjähdä*
[19:18] <Evelyn_Clement> *koneesta avautuu joku luukku*
[19:18] <A_Voclain> *kuulee ulkoota epäilyttäviä ääniä, sitten katsoo Clémentiä*
[19:18] <Matthias_> *tosin eikö auton jäämistö ole aika vaarallinen?*
[19:19] <Matthias_> *joku voisi kokeilla kiivetä sen päälle ja loukkaantua?*
[19:19] <Evelyn_Clement> *Okei... ehkä levy pitää pistää tuohon... kai... *
[19:19] <Matthias_> *eikö olisi parempia viedä se jonnekin muualle kuin jättää se tuonne, jossa se nyt on ja josta vielä kaikki voivat hyvin bongata sen?*
[19:19] <londonromel> Ai... *vastaa Rebecalle* Noh... harmi *sanoo ja hymyilee tytölle*
[19:19] <Neofytos> "Älä säikyttele! Sehän olisi painajainen, jos se lentäisi!" *Neo älähtää, nostamatta katsettaan liikkuvasta pallosta. Sehän saattaisi vielä karata, nousta ilmaan ja kadota.*
[19:20] <Reich_Lesauvage> Katsoo Jilliä sen näsäviisaan pojan selässä. Pah.. Turhaa touhua. Se joku kaappihomo se on kuitenkin, vai mitä Ronja itseasiassa sanoikaan.. Luutakomerosta jotain?
[19:20] <Evelyn_Clement> *kummin päin elokuva mahtaa mennä paikalleen?*
[19:20] <ronjabromloos> *Haukottelee sohvalla, koska tytöt ovat niin hitaita sen elokuvan kanssa*
[19:20] <Evelyn_Clement> *hmm... eikö tämän voisi loitsia*
[19:20] <A_Voclain> *nousee ylös ja lähtee teltasta ulos*
[19:21] <@Rebecca> *naurahtaa vähän*
[19:21] <Evelyn_Clement> *jos elokuva kerran saattaisi näkyä tuosta cd:stä, niin eikö sitten loitsu voisi näyttää sen?*
[19:21] <A_Voclain> *katselee hämmästyneesti ulkona olevaa kaaosta*
[19:22] <Evelyn_Clement> *miksi jästilaitteet ovat niin monimutkaisia*
[19:22] <Reich_Lesauvage> "Mhä? Painajainen? No niin on minustakin! Jästien täytyy olla täysin sekopäitä tämän kaiken perusteella" toteaa Neolle kädet puuskassa.
[19:22] <Matthias_> *puristaa huulet yhteen ja sakettinsa hihaa hipelöiden yrittää varovasti vilkuilemalla löytää vastuuhenkilöiden auraa levittäviä henkilöitä lähiympäristöstään*
[19:23] <Evelyn_Clement> *laittaa levyn juttuun ja työntää luukun kiinni*
[19:23] <A_Voclain> *aikaisemmin tutkailema auto on ihan romuna, ei tunne ketään ulkona olevista ihmisistä*
[19:24] <Evelyn_Clement> *okei ... entä sitten? Meinaa painaa jotain nappeja, mutta leffa ehtii alkaa*
[19:24] <A_Voclain> *näyttää eksyneeltä*
[19:25] <Reich_Lesauvage> "Se on vaarallinen! Älkää lähestykö!" Huikkaa oppilaille, jotka tuijottavat romuttunutta autoa. "Asia hoidossa!"
[19:25] <@Rebecca> Mennäänkö ettii toista autoa?
[19:25] <Jill> Joo *sanoo*
[19:25] <londonromel> Mä voin kyytsätä teitä sillä *sanoo tytöille ja virnistää*
[19:26] <Evelyn_Clement> *televisio alkaa pitää ääntä ja pian näyttää alkuvalikkoa*
[19:26] <Matthias_> *olettaa auton kunnon huomauttaneen miehen olevan yksi niistä, jotka myös olisivat perillä tilanteesta*
[19:26] <@Rebecca> joo *virnistää takaisin ja nappaa kiinni Londonin kädestä vetäen poikaa ja hänen repparissaan olevaa Jilliä jonnekkin*
[19:26] <Reich_Lesauvage> Marssii vaihteeksi telttaa kohti.
[19:27] <ronjabromloos> Hyvä, tytöt! *kehuu tyttöjä, kun levy alkaa näkyä telkkarista* Kyllä tekin pikkuhiljaa alatte oppia paremmiksi jästilaitteitten kanssa
[19:27] <londonromel> *Seuraa Rebeccaa*
[19:27] <Matthias_> *seuraa miestä katseellaan ja tuon mentäessä telttaa kohti, päättää seurata, ehkä sitä voisi oppia jotain uutta..... ehkä*
[19:28] <Matthias_> *pitäisi ainakin yrittää.. katselee jalkojaan kävellessään, jottei ehkä kompastuisi nyt niihen tai muihin asioihin, jotka maan tuntumassa nyt olivat*
[19:29] <Evelyn_Clement> * okei... nyt pitäs vain painaa jotain... yrittää muistella ulkoa jästitiedon oppikirjan kuvausta, kun rasittava ääni keskeyttää ajatukset * Ah oui, merci beaucoup pour aider
[19:29] <@Rebecca> *Huomaa pinkin auton kauempana* Kattokaa! Tuolla on auto!
[19:30] <Jill> *katsoo autoa ja sanoo * mul on hienompi auto ja pääsenkö alas *kysyy Londonilta*
[19:30] <Reich_Lesauvage> Aurorin vaistoillaan saa oudon viban, aivan kuin joku seuraisi takana. Kääntyy ja huomaa jalkoihinsa katsovan pojan. "Krhm? Onko jotain asiaa?" Kysyy. Ei kai tämäkin juippi vaan aio viisastella jostakin.
[19:30] <londonromel> *Päästää Jillin alas repparista. Ryhtyy juoksuun ja päästessään auton luokse, avaa oven ja hyppää ratinpuoleiselle etupenkille*
[19:30] <Evelyn_Clement> *Vilkaisee ivallisesti Ronjaa* Noh, missä se kaukosäädin on? Pitäisi kai vielä painaa jotain, jotta elokuva alkaa näkyä
[19:31] <@Rebecca> *hyppää Londonin viereen*
[19:31] <@Rebecca> *Etupenkille*
[19:31] <londonromel> *Sulkee oven ja veivaa etuikkunan auki* Nyt kaikki kyytiin! *huutaa auton ikkunasta muille*
[19:32] <Jill> Mäki haluun ajaa *naurahtaa*
[19:32] <Evelyn_Clement> *Okei, ehkä pitäisi olla ystävällisempi. Sitä paitsi Ronjan apu olisi saattanut olla enemmän haittaa... *
[19:32] <Evelyn_Clement> *hmm... hoksaa kaukosäätimen*
[19:33] <Matthias_> *hätkähtää kysymystä, pysähtyy (koittaa olla kaatumatta eli pitäytyä tasapainossa) ja yrittää kädellään tyynnytellä sydäntään (tai oikeastihan se jo ihan automaattisesti lehahti sinne rinnalle)*
[19:33] <Evelyn_Clement> *onnistuu kuin onnistuukin saamaan Frozen-leffan alkamaan*
[19:34] <Matthias_> E-eh.... *yrittää miettiä, että nyt varmasti pitäisi kohteliaasti katsoa ylös, mutta... yh jännittää, pelottaa ja sitten vielä on juhlavaatteetkin päällä ja ollaan paikalla, vaikka ensiksi sanottiin ettei oltaisi, yh...*
[19:34] <ronjabromloos> En anna sinulle liikaa vinkkejä, mutten se on liian helppoa *tokaisee farkkutytölle*
[19:34] <Jill> London käykö sulle et tuun sun syliin et saadaan kummatki ajaa *ehdottaa*
[19:34] <londonromel> Sä saat ajaa kohta *sanoo Jillille ja käynnistää auton. London on ajanut kerran aikaisemin, joten tietää suunnilleen, miten autoa käytetään*
[19:34] <Evelyn_Clement> *vilkaisee Ronjaa. Yrittääkö tämä olla tahalteen ärsyttävä?*
[19:34] <Matthias_> *vaikuttaa hermostuneelta ja vaivaantuneelta ja on ehkä enemmänkin kuin hermostunut, vaikka tämänhän pitäisi olla ihan tavallinen päivä, pitäisi käyttäytyäkin tavallisesti....*
[19:34] <Evelyn_Clement> *okei, ehkä minulla vain on huono päivä*
[19:34] <londonromel> *Naurahtaa Jillin ehdotukselle* No mikä ettei *sanoo ja vetää penkkiä taaksepäin, jotta tyttö mahtuu syliin*
[19:35] <@Rebecca> *Mutristaa suutaan vähän*
[19:35] <Jill> *avaa oven ja menee istumaan Londonin syliin, laittaa oven kiinni*
[19:35] <Matthias_> *ei pääse käsiksi niihin sanoihin, joita ehkä olisi pitänyt sanoa, koska hahah ajatukseni lähtivät jo kävelylle, muualle*
[19:36] <Reich_Lesauvage> Kohottaa kulmiaan, kun poika asettaa käden rinnalle. Vähän kuin säikähtänyt täti... ja pukeutunutkin ihan kuin johonkin gaalailtaan. Toinen kaappihomo? "Mikä noin hermostuttaa? Tanssiiko ajattelit pyytää vai?" Naurahtaa ja pudistaa vähän päätään hassulle teinille.
[19:36] <@Rebecca> London voiksä opettaa mua ajamaan sit ku Jill on saanu istuu sun sylissä tarpeeks? *Hymyilee*
[19:36] <londonromel> *Laittaa ykkösvaihteen autoon, painaa polkimia ja saa auton pian liikkeelle* Tiiätkö mitä, Jill, tää ajaminen on vähän hankalaa, koska sun pää on edessä *Sanoo suu täynnä Jillin hiuksia*
[19:37] <Jill> *naurahtaa ja liikuttaa päänsä pois edestä*
[19:37] <Neofytos> *Loikka pallon perään ei mennytkään, niin miten piti, vaan laskeutui maan sijaan suoraan pallon päälle. Pallo posahti painavan mantikorin alla, saaden Neon karvat pystyyn säikähdyksestä. Hypähdettyään kauemmaksi ja katsottuaan järkyttyneenä tyhjentynyttä ja rikkinäistä jalkapalloa, käveli lopulta surumielisenä pallonraadon viereen. Sinne meni kiva pallo.*
[19:39] <londonromel> Toki! *vastaa Rebelle ja kaasuttaa autoa eteenpäin* Ohjailee autoa teltan ympäri ja painaa vielä lisää kaasua*
[19:39] <Reich_Lesauvage> Katsoo kun auto ajaa teltan ympäri. Mitä ihmettä, sehän menee ihan suoraan!
[19:39] <londonromel> Jill, käytä sä rattia, niin mä käytän polkimia *sanoo Jillille ja päästää ratista irti*
[19:40] <Reich_Lesauvage> Ja tuo hyypiö ajoi...
[19:40] <@Rebecca> Jes kiva *Hymyilee iloisesti*
[19:40] <Jill> *alkaa ohjata autoa saa auto kiertää edelleen telttaa ympäri*
[19:40] <londonromel> *Painaa vielä hieman lisää kaasua*
[19:41] <Matthias_> *sulkee silmänsä ja yrittää olla ajattelematta, että mitä muutakin kyseinen mies saattaisi hänestä nyt kuvitella*
[19:41] <Jill> Me voidaan mennä koulun sisään *virnistää*
[19:41] <Matthias_> *ehkä pitäisi vain perääntyä...... siis lopettaa keskustelu... tai eihän tätä keskusteluksi edes voinut kutsua, yh.....*
[19:41] <Jill> *mutta jatkaa teltan ympäri ajamista*
[19:41] <Matthias_> *yrittää parantaa hengityskulkuaan samalla, kun... mielessään numeroita laskien... ihan rennosti vain, ihan tavallisesti vain laskee kätensä takaisin alas*
[19:42] <Matthias_> *räpyttelee ja katselee hieman kenkiään...*
[19:42] <londonromel> En suosittele *vastaa Jillille nauraen* Ois kyllä hienoa jyristää rehtorin kansliaan sisälle autolla, mutten usko että tällä pääsee torneihin asti
[19:43] <Matthias_> A-anteeksi...? *pahoittelee lopulta epävarmasti*
[19:43] <Matthias_> *muttei sentään sen erityisemmin epäselvästi*
[19:43] <Jill> Ellei käytetä yksinkertaista taikuutta *sanoo*
[19:44] <Reich_Lesauvage> Jestas... Se poikahan näyttää siltä kuin pyörtyisi kohta. "Öh.. Ootko sä ihan okei?" Kysyy kuulostaen nyt hiukan huolestuneelta. Jos tuo olikin tullut etsimään aikuista, jolle sanoa että sydämeen sattuu?
[19:44] <londonromel> Sori mut haluan elää vielä huomennakin *vastaa jillille virnistäen*
[19:44] <Evelyn_Clement> *jäi seisoskelemaan paikoilleen leffan pyöriessä... Ronja ei vaikuttanut olenkaan siltä kuin aikoisi antaa tilaa sohvalta*
[19:45] <@Rebecca> Joo mäki. Sä voit ajaa sinne yksin sit ku mäki oon saanu kokeilla tätä *Virnistää*
[19:45] <Evelyn_Clement> *koko hohto leffan räpellyksestä oli jo mennyt ja Agneskin taisi kadota jonnekin*
[19:45] <Jill> Ai niin *virnistää ja jatkaa sitten* Molina rappaus sut ja mä en ois enää tutoori
[19:45] <Theodore> *Theo saapuu paikalle lenkkinsä jälkeen*
[19:46] <Reich_Lesauvage> Luulee että anteeksipyyntö on kysymyksen aloitus ja yrittää odottaa kärsivällisesti.
[19:46] <londonromel> *Jarruttaa sitten ja auto pysähtyy* Haluutko sä Rebe ajaa seuraavaks? *kysyy ja katsoo tyttöä*
[19:47] <@Rebecca> joo. Voinks mäki tulla sun syliin *Virnistää*
[19:47] <londonromel> Joo, heti kun Jill on lähteny *sanoo ja tökkää Jilliä hellästi kyljestä*
[19:47] <Theodore> *katselee huvittuneena oppilaita, jotka tutkii kiinnostuneen näköisinä jästiesineitä*
[19:48] <Neofytos> *Kun oli saanut pidettyä hiljaisen hetken mukavalle pallolle, katse siirtyi takaisin telttaan. Samalla hän muisti, että hänen olisi pitänyt olla piilossa, sillä kaikki eivät olleet todellakaan tottuneet mantikoriin. Tiesiköhän kaikki edes vielä, että hän asusteli alueella? Kaikesta huolimatta, hieman nolona hän kiirehti takaisin lähelle teltan suuaukkoa pudonneen viltin luokse, alkaen väkertämään sitä takaisin
[19:48] <Jill> Joo *sanoo ja nousee autosta* Käyn hakee yhen jutun tuvasta*
[19:48] <@Rebecca> Okei
[19:48] <Evelyn_Clement> *Huoh, ehkä pitäisi mennä vaan muualle... Ronja tuskin kaipasi minua enää*
[19:49] <Matthias_> *nyökkää nopeasti vastaukseksi*
[19:49] <Jill> *menee tupaan ja palaa sieltä laukun kanssa*
[19:49] <Evelyn_Clement> *Lähtee oviaukkoa kohti*
[19:49] <Matthias_> *kokee itsensä silti vähän tyhmäksi, saada nyt mies kysymään tuollaisia... ja yrittää olla välittämältä siitä déjà vu -tuntemuksesta, joka jossain mielen sopukoista haluaisi ottaa vallan*
[19:49] <Jill> *ottaa laukusta pienen auton ja taikasauvan*
[19:49] <ronjabromloos> Tää on tylsä elokuva *tokaisee farkkutytölle sohvalta*
[19:49] <Jill> *suurentaa auton*
[19:50] <londonromel> *Odottaa Rebeccaa*
[19:50] <Jill> *tytön edessä onkin musta urheilu-auto*
[19:50] <Matthias_> Se auto-onnettomuus *aloittaa ja koittaa fiksusti saada jotenkin kysymyksen muotoiltua ennen kuin muut ajatukset tulevat ja jyräävät ja pilaavat tämänkin*
[19:50] <@Rebecca> *nousee itsekkin autosta ja kiertää toiselle puolelleÄ
[19:50] <@Rebecca> *avaa oven ja istahtaa Londonin syliin*
[19:50] <Jill> *menee autoon sisälle*
[19:50] <@Rebecca> Noniin siis mitenkäs tää toimii?
[19:51] <londonromel> Ehkä on helpointa, että sä käytät vaan rattia *sanoo ja pistää auton liikkelle* eli ohjaat vaan *painaa kaasua, eikä vielä huomaa koulun pihalle ilmestynyttä hienoa urheiluautoa*
[19:52] <@Rebecca> okei
[19:52] <@Rebecca> *Tarttuu kiinni ratista*
[19:52] <Evelyn_Clement> *Hmm.. ehkä nyt voisi olla hyvä hetki palata oleskeluhuoneelle lukemaan vielä numerologian läksyjä*
[19:52] <Matthias_> Uhrit ovat.... sairaalasiivessä ja auto..... viedään pian.... pois? *vääntelee käsiään koittaen olla katsomatta liikaa maahan, koska hahah enhän ole mikään lapsi enää... joten katselee enemmänkin käsiään*
[19:53] <Matthias_> *yrittää jättää tunteilut ihan jonnekin muualle*
[19:53] <londonromel> *Painaa lisää kaasua. Auto lähestyy telttaa ja he melkein ajavat teltan edessä olevan mantikorin näköisen olennon yli* Muista ohjata! *sanoo Rebecalle*
[19:54] <Reich_Lesauvage> Poika nyökkää, joten kaipa tuo on ok. Ja sitten tuo mainitsee auto-onnettomuuden. "Se on jo taltutettu ei huolta!" Vakuuttaa. Mutta hätkähtää sitten seuraavaa kysymystä. "Mit.. uhrit? Ei kukaan jäänyt alle! Kai.." Katsoo ympärilleen hiukan epävarmana. Mitä jos joku sittenkin loukkaantui
[19:55] <@Rebecca> joo yritän *Puristaa rattia ja yrittää ohjata*
[19:56] <Reich_Lesauvage> Kaikki pihalla kyllä näyttävät olevan pystyssä ja kunnossa.
[19:56] <Matthias_> *tajuttuaan kysyvän sävyn kohottaa hetkeksi katseensa omista käsistään miehen vaatetukseen*
[19:56] <Evelyn_Clement> *vilkaisee auton raatoa ja poistuu paikalta päätään pudistellen*
[19:56] <Neofytos> *Viltinlaitto keskeytyy, kun jälleen kerran hurina lähestyy häntä. Katse nostetaan ylös. Ei sama laite, kuin riistanvartijan ohjaama, mutta tämä ainakin tuntui tulevan lähemmäksi! Neo nousee nopeasti ylös ja loikkaa kauemmaksi, vain törmätäkseen teltan sivuun. Jalat eivät saa tukevaa otetta mistään, joten hän kaatuu kyljelleen suoraan telttaa vasten. Telttaa ylhäällä pitävät jalakset lähtivät taipumaan si
[19:56] <Matthias_> E-eh.. *laskee katseensa ja koittaa ymmärtää tilannetta*
[19:57] <Jill> *käynnistää auton*
[19:57] <@Rebecca> *huomaa mantikorin joka työrmäsi telttaan* Ups. Toivottavasti toi on ihan okei
[19:57] <Jill> *alkaa ajamaan autoa*
[19:57] <Reich_Lesauvage> "Ei huolta, minä kesytin sen, ja kaikki on nyt hyvin!" Vakuuttaa pojalle. Ja vähän itselleenkin. Kenties se ei olisi pillastunutkaan ilman Reichin yritystä ajaa..
[19:58] <@Rebecca> *Huomaa hienon urheiluaudon ja sen sisällä Jillin* Kato! Jill sai jostain auton
[19:58] <Jill> *Avaa ikkunan ja ajaa Londonin ja Reben viereen
[19:58] <Matthias_> *näpelöi hihaansa*
[19:58] <Matthias_> Ke...sytit.. *koittaa miettiä, että oliko tämä nyt se kohta, jossa pitäisi nauraa ja sanoa, että oli aivan mahtava vitsi*
[19:59] <Reich_Lesauvage> Toisaalta Reich ei ole enää aurori. Miksi hän edes välittää? Turhaa vaivata päätään moisella.
[19:59] <londonromel> *Huomaa itsekin mustan urheiluauton, joka on monta kertaa hienompi kuin heidän toyotansa* Vau! *Sanoo ja jarruttaa. Hän sysää Rebecan sylistään, avaa auton oven, astuu ulos ja astelee urheiluauton viereen*
[20:00] <Jill> *jarruttaa, ettei aja Londonin päälle*
[20:00] <@Rebecca> *Huomaa että Jill lähtee tulee kohti*
[20:01] <@Rebecca> *tajuaa että tuli täysin jätetyksiÄ
[20:01] <@Rebecca> *aha. No ompa kiva*
[20:01] <Jill> Haluutko kyytiin * kysyy*
[20:01] <Reich_Lesauvage> "Niin, kesytin." Toistaa ihmetellen mitä kummaa siinä on. "Niin vai puhutko ehkä paremmin englantia?" Kysyy sitten Amerikan englantia muistuttavalla aksentilla. Ehkäpä se onkin kielimuuri syynä pennun ujoiluun.
[20:02] <Neofytos> *Teltta vaikutti olevan joko paljon kestävämpää tekoa kuin Neo oli olettanut tai hän oli onnekseen osunut sen verran lähelle maata, ettei teltta ollutkaan romahtanut jästitavaroiden ja sisälläolijoiden päälle. Viimein Neo pääsi jaloilleen, kasvot punottaen nolostuksesta. Ehkä hänen oli sittenkin parempi olla kaukana henkilöille tarkoitetuista tapahtumista. Hänhän vielä tuhoaisi kaiken.*
[20:02] <Theodore> *kiinnittää huomionsa pihalla huristeleviin autoihin*
[20:03] <@Rebecca> *Osaisinkohan ajaa tätä ihan yksin...*
[20:03] <Matthias_> *ja nyt omaa ranskaa sanottiin huonoksi, yh.. kohauttaa hieman olkiaan, koska on kyllä jo tottunut puhumaan kummallakin kielellä, mutta yhyh olen hänen mielestä huono puhumaan... parempi ehkä olla sanomatta enää yhtikäs mitään?*
[20:04] <Matthias_> *tai sitten voisi ajatella, etten osaa englantiakaan, vaikka opetus tapahtuukin englanniksi.... eli olisin ihan pihalla oppitunneillakin aina*
[20:05] <londonromel> Haluan! *vastaa Jillille ja kiertää istumaan tytön viereiselle paikalle* Mistä löysit tän?
[20:06] <londonromel> *Ei tajua yhtään, että jätti Reben autoon vähän tökerösti*
[20:06] <Jill> Tää on mun *virnistää ja jatkaa* varo matalaa kattoa*
[20:06] <@Rebecca> Hei saankos mäki tulla vai haluutteko olla kahestaan *Huutaa*
[20:06] <Reich_Lesauvage> "Niin no joka tapauksessa, jos sinulla ei ole kysyttävää niin taidan jatkaa telttaan" Reich toteaa englanniksi. Ei oikein meinaa olla malttia odotella vastauksia.
[20:06] <Cedance_> *on nyt maagisesti ollut mukana menoss*
[20:06] <Cedance_> *huomaa Reben ahdingon*
[20:07] <Jill> Umm.. täs on matala katto ja kaks paikkaa * huutaattakaisin*
[20:07] <Cedance_> Rebe! Onks toi London tuol Jillin kaa..?
[20:07] <@Rebecca> Aha.
[20:07] <@Rebecca> On. *Vastaa Cedalle*
[20:09] <Jill> *Käynnistää auton*
[20:09] <Matthias_> O-olen.. pahoillani. *sanoo ripeästi ja laskee mielessään kahteenkymmeneen ennen kuin kääntyy päinvastaiseen suuntaan*
[20:09] <Matthias_> *olin muutenkin jo lähdössä.. yrittää vakuuttaa itseään*
[20:10] <londonromel> Kaasu pohjaan! *Sanoo Jillille ja virnistelee. London ihmettelee, miten Jill pystyykään olemaan näin cool mimmi*
[20:10] <Reich_Lesauvage> "Voisi tehdä hyvää sinullekin muuten, kokeilla jotain. Vähän repäistä ja näin", ehdottaa pojalle vaikka tuo näyttääkin olevan lähdössä. "Kyllä se siitä jos vaan saat vähän harjoitusta!"
[20:10] <Jill> *alkaa ajaa autolla pitkin pihaa
[20:10] <@Rebecca> *Katsoo Jillin ja Londonin perään pidätellen itkua*
[20:11] <@Rebecca> Osaatko sä ajaa tätä *Kysyy cedalta*
[20:11] <Cedance_> Ööh
[20:11] <Cedance_> Joo tietty! (Not)
[20:11] <londonromel> *Avaa auton kattoikkunan ja työntää päänsä ulos* Vuhuuuuu! *huutaa ja hiukset hulmuavat tuulessa*
[20:11] <Matthias_> *'repäistä' toistaa mielessään ja yrittää kuvitella, että mitä edes voisi repäistä? omia huonoja läksyvastauksia? ei varmaankaan, koska ne olivat silti juuri sellaisia, mihin vain hän itse pystyi*
[20:12] <Neofytos> *Ottaa viltin suuhunsa ja lähtee vähin äänin pois paikalta. Ehkä hän yrittäisi joku toinen päivä lähestyä oppilaita ja henkilökuntaa. Kenties seuraava kesäloma ei olisikaan niin hiljainen. Ja kenties joku toinen päivä hän voisi jo vapaammin kulkea alueella.*
[20:12] <@Rebecca> Okei
[20:12] <Reich_Lesauvage> "Siis kielessä tai ylipäätään" kohauttaa olkiaan sillä ei ole niin varma, mikä se ongelma on. "Kyl se rohkeus siitä kasvaa kun vaan menee ja tekee!"
[20:13] <Cedance_> Okei, noh.. öö..
[20:13] <Cedance_> Noniin näytän miten tätä ajetaan!
[20:14] <Cedance_> *etsii jotakin millä laittaa masiina käyntiin*
[20:14] <@Rebecca> Okei
[20:14] <Cedance_> *painaa ikkunanavaajaa* KAS NÄIN
[20:14] <Cedance_> *ikkuna aukeaa hitaasti*
[20:14] <Cedance_> ... öö ...
[20:14] <Jill> Hmm... mul ois tuvassa shamppanjaa jos kiinnostaa *ehdottaa Londonille kymmenen kierroksen jälkeen*
[20:14] <@Rebecca> Luulen et se käynnistetään tästä *Osoittaa käynnistysjuttua*
[20:14] <Cedance_> *nousee hieman etsiäkseen muuta nappia, ja painaa jalallaan kaasua tahattomasti*
[20:14] <@Rebecca> Ainakin London käytti sit
[20:14] <Matthias_> *kohauttaa hieman olkiaan, koska mitä tähän nyt sanoa... hahaha.. hieno vitsi, ei*
[20:15] <Cedance_> *auto singahtaa eteenpäin*
[20:15] <@Rebecca> ÄÄÄÄÄ
[20:15] <Cedance_> APUAAA
[20:15] <Cedance_> *puristaa rattia*
[20:15] <@Rebecca> *Puristaa kiinni leveästä narusta mikä roikkuu auton seinässä*
[20:16] <Cedance_> *ajaa läpi seinästä*
[20:16] <Reich_Lesauvage> Tuhahtaa vähän tuhautuneena ja nappaa poikaa lopulta olkapäästä ohjaten telttaa päin. "Kuule sisään vaan siitä! Kokeilet vaikka jotain harvaa luutaa."
[20:17] <@Rebecca> *Päästää irti nauhasta ja tarttuu kiinni ratista* Siirry!
[20:17] <Cedance_> *painaa kaasun pohjaan*
[20:17] <londonromel> *Pohtii hetken Jillin ehdotusta* Sopii! *sanoo ja hymyilee tytölle*
[20:17] <Jill> *pysäyttää auton ja nousee ylös*
[20:18] <Cedance_> Huuh.. *huokaisee*
[20:18] <@Rebecca> *Auto nytkähtää rajusti*
[20:19] <Cedance_> *huomaa olevansa keskellä suurtasalia*
[20:19] <@Rebecca> *Lentää Ceda syliin*
[20:19] <@Rebecca> ÄÄÄ
[20:19] <ronjabromloos> *Avaa auton oven ja hyppää ulos autosta* Oot hyvä ajaa autoa *kehuu Jilliä
[20:19] <Cedance_> Olen saanut loistoajatuksen
[20:19] <ronjabromloos> FAK
[20:19] <Cedance_> Ruvetaan seurustelemaan!
[20:19] <Cedance_> *pikkumyyääni*
[20:19] <londonromel> *Avaa auton oven ja hyppää ulos autosta* Oot hyvä ajaa autoa *kehuu Jilliä*
[20:20] <@Rebecca> *NauraaÄ
[20:20] <Jill> Kiitos *sanoo ottaa sauvan esiin, kutistaa auton ja laittaa sen takaisin laukkuunsa*
[20:21] <londonromel> *Katsoo Jillin hienoa muodonmuutosta ja on erittäin vakuuttunut*
[20:22] <Matthias_> *oli aiemmin kääntynyt jo muualle ja aikeissa lähteä, mutta sitten... joku käsi...? oliko se edes käsi... tarttuu?? oma olkapää....*
[20:22] <@Rebecca> Äöö noh missä me ollaan...
[20:24] <@Rebecca> *katsoo taakseen cedan pään ohi ja huomaa reiän*
[20:24] <@Rebecca> osaatko sä pakittaa
[20:24] <Cedance_> *tajuaa todellisuuden*
[20:24] <Cedance_> Joo sure..
[20:25] <Cedance_> *painaa ikkunanappia. Taas.*
[20:25] <Cedance_> Öööäämh
[20:25] <Cedance_> *huomaa nuolen (pakitusnapin)*
[20:25] <Cedance_> *painaa sitä*
[20:25] <@Rebecca> Pitäskö meijän painaa jotain muutaki...
[20:25] <Jill> *kävelee pääoville*
[20:26] <Cedance_> Miksi?
[20:26] <londonromel> *Lähtee Jillin perässä*
[20:27] <Jill> *menee sisään*
[20:28] <@Rebecca> *vetäisee jotain keppiä*
[20:28] <Jill> *on sisällä*
[20:29] <Cedance_> *painaa kaasua*
[20:29] <londonromel> *Seuraa edelleen Jilliä*
[20:29] <Jill> *kävelee kohti tupaa*
[20:30] <Jill> *menee tupaan sisään*
[20:30] <@Rebecca> *auto singahtaa taaksepäin*
[20:30] <ronjabromloos> *On nukahtanut sohvalle Frozenin pyöriessä taustalla*
[20:30] <Matthias_> *ottaa tahtomattaan askeleita, koska jooh.... ihmiskroppa haluaa kai pysyä pystyssä tai edes joskus... tasapainoelin... jos vain ajatukset kulkisivat mukana, niin elämä olisi ehkä ihan fine*
[20:31] <@Rebecca> Öäh päästiin ulos..
[20:31] <@Rebecca> Mitä nyt
[20:33] <Jill> *hakee makuutiloista shamppanja pullon ja kaks lasia*
[20:34] <Reich_Lesauvage> Astuu sisään työntäen pojan mukanaan. Huomaa television. "Merlinin pallit, mikä tuo on?" Näkee ensimmäistä kertaa kolmiulotteisen animaation ja se liikkuu kuin valokuva.
[20:35] <Jill> *avaa pullon ja kaataa juomaa kummankin lasiin*
[20:35] <Jill> *sen jälkeen ojentaa toista lasia Londonille*
[20:36] <@Rebecca> Mitäs meidän pitäs nyt tehä... *Kysyy cedalta istuen yhä tämän sylissä* Saanks mä nyt ajaa
[20:36] <londonromel> *Ojentaa kätensä jo valmiiksi eteepäin vastaanottaakseen täyden samppanjalasin. Hörppää sen tyhjäksi*
[20:37] <Matthias_> *koittaa pysyä rauhallisena ja laskea...... mutta.... lopulta jotenkin vain luovuttaa sen, koska jotenkin... ei sillä kuitenkaan saisi mitään aikaan*
[20:38] <Reich_Lesauvage> Tyttö laulaa Let it go, let it go, don't hold it back anymore, ja taikoo ilman sauvaa. Reich tuijottaa silmät suurina. Tavallaan tulee kyllä lapsuus mieleen kun se noin...
[20:38] <Jill> *on juuri varoittamatta Londonia siitä että hän tulee vahvaa humalaan jos juo kaiken kerralla, kunnes huomaa pojan tyhjän lasin*
[20:38] <ronjabromloos> *Säpsähtää hereille, kun kuulee riistanvartijan puhuvan teltassa. Nousee istumaan hiukset sikinsokin*
[20:40] <Matthias_> *ehkä pitäisi vain luovuttaa? tai siis kaikkihan on jo luovutettu? annettu pois ja ja ja...*
[20:40] <Reich_Lesauvage> Katsoo Ronjaa jopa vähän innostuneena. "Ronja! Katso mitä tuo tekee! En ole ennen nähnyt" Irrottaa otteen hiljaisesta pojasta osoittaakseen telkkaria.
[20:41] <Cedance_> *lopettaa painamisen**
[20:41] <Cedance_> Hei ollaan teltalla taas!
[20:42] <Matthias_> *vaikka kuinka jäykkä rautakanki olikin koko keskustelun ja muun ajan ollut, niin otteen irrotessa jalat pettävät..*
[20:42] <@Rebecca> Vaau
[20:43] <@Rebecca> *Ryömii takaisin omalle penkille*
[20:43] <ronjabromloos> *Katsoo riistanvartijaa vähän oudoksuva ilme naamallaan. Kääntää sitten katseensa televisioon ja sitten taas mieheen* Se on televisio *Vastaa* Se toimii söhköllä *On vähän vielä unessa*
[20:45] <@Rebecca> No mitä tehään nyt.. Yritetäänkö ajaa lisää vai mennäänkö telttaan tekeen jotain muuta
[20:45] <Matthias_> *yrittää olla antamatta pelolle valtaa, mutta hahah se mikä on jo valloillaan ei keskenkasvuinen voi ja pysty enää vangitsemaan, etenkin jos ei kahleista pidä*
[20:45] <Cedance_> Hmm.. mennään tekemään jotain muuta. Missäköhän London ja Jill muuten on?
[20:45] <Cedance_> Mennään niiden kanssa vaikka sinne telttaan
[20:46] <Jill> *Toivoo, että Londonia ei tarvitse vahtia kun hän on humalassa*
[20:46] <@Rebecca> Ne ajo jonnekki Jillin typerällä autolla johon ei kuulemma mahtunu mua
[20:46] <Reich_Lesauvage> "Jaa niin mutta, tuo valokuva on tosi outo.." Alkaa selittää Ronjalle, mutta huomaa sitten pojan kaatuvan vieressä. Nappaa tuota kainaloista juuri ennen lattiaa.
[20:46] <Cedance_> Aaivan. *huomaa mustasukkaisuuden*
[20:46] <londonromel> *Ei ole vielä humalassa. Ojentaa lasin Jillille ja odottaa että tuo täyttäisi sen*
[20:47] <Cedance_> No etsitään ne! *nappaa Rebeä kädestä ja nousee autosta*
[20:47] <Jill> *täyttää lasin ja juo omasta lasistaan samaan aikaan*
[20:47] <ronjabromloos> *Ei vastaa riistanvartijalle mitään, vaan kiinnittää huomion tuon mukana tulleeseen poikaan, joka käyttäytyy hyvin oudosti*
[20:48] <@Rebecca> *Ryömii autosta cedan perässä*
[20:48] <Cedance_> *kävelee telttaan*
[20:48] <Reich_Lesauvage> "No ei se kuva päälle käy." Vakuuttelee pojalle ja koittaa auttaa tätä pystyyn. Voi luoja, nytkö se todella pyörtyi... mikä ihme mahtaa olla?
[20:48] <Cedance_> Kaikenmoista ne jästit keksiikin.. *tarkastelee esineitä katseellaan*
[20:49] <@Rebecca> VAaau kato näitä *Ottaa puujalat käsiinsä*
[20:49] <Cedance_> Waau!
[20:49] <@Rebecca> Ehkä nää on luutia jotka lentää ilman harjaksia
[20:49] <Cedance_> Mitäköhän niillä tehdään..
[20:49] <Cedance_> Niin!
[20:49] <@Rebecca> Testataan!
[20:50] <Cedance_> Taai.. ehkä niillä.. syötetään kirahveja?
[20:50] <Cedance_> Joo!
[20:50] <Cedance_> *ottaa toisen puujalan*
[20:50] <@Rebecca> *Nousee luutapuujalalle*
[20:50] <Cedance_> *nousee jalalle*
[20:50] <Cedance_> *odottaa nousevansa ilmaan*
[20:50] <Cedance_> ... tai ehkä ei.
[20:51] <@Rebecca> Mm.. äöh
[20:51] <@Rebecca> *Tutkailee puujalkaa*
[20:51] <@Rebecca> *Huomaa jalansijan*
[20:51] <@Rebecca> Hei kato täs on tämmönen
[20:51] <Cedance_> *haipuilee Jilliä katseellaan*
[20:51] <@Rebecca> Anna se toinen!
[20:51] <Cedance_> Hmm.. varmaan se estää pehvan tipahtamista!
[20:52] <Cedance_> Ah okei *ojentaa*
[20:52] <@Rebecca> tai jos siihen laitetaan jalka. Tälleen *Nostaa jalkansa jalansijalle*
[20:52] <Matthias_> *luovuttaisivatkohan jos leikkisi kuolevaa? tai sitähän tässä juuri ollaan.. kuolleen paino, tyhmä mieli, tyhmät ajatukset, tyhmät vaatteet, tyhmä väärinkäsitys ja kaikki vain siksi, koska... tai eihän Alainille edes valehdellut..... se muuttui vasta myöhemmin.. ajatuksia paljon, sanoja vähän, sanoja liikaa, ajatuksia nolla*
[20:52] <ronjabromloos> Toivottavasti se ei kuollut *toteaa riistanvartijalle*
[20:52] <@Rebecca> *Ottaa Cedalta toisen kepin ja nousee senkin päälle*
[20:53] <@Rebecca> KATO! MÄ OSAAN *Huutaa ja kaatuu maahan*
[20:53] <@Rebecca> Au..
[20:53] <@Rebecca> Ehkä niitä ei pitänykkään käyttää noin
[20:53] <Cedance_> *nauraa vähän*
[20:53] <Cedance_> Njoo.. tuskin
[20:54] <@Rebecca> Ehkä ne on jotain tuolei..
[20:54] <Cedance_> Joo ehkä
[20:54] <Cedance_> Okei noniin
[20:54] <Cedance_> Etsitään jill ja london
[20:55] <Reich_Lesauvage> "No ei kai nyt sentään", mutisee Ronjalle ja taputtelee poikaa poskelle. Miten tässäkin näin kävi? Rikkoiko Reich tosiaan jo kaiken mihin koski? Ihmisetkin?
[20:55] <@Rebecca> Kuulee jostain ääniä
[20:55] <@Rebecca> *kuulee jostain ääniä*
[20:56] <ronjabromloos> Kannattaa kutittaa sitä *kertoo miehelle kätevän vinkin*
[20:56] <@Rebecca> *Huomaa ison neliön ja sohvan*
[20:57] <@Rebecca> KATO
[20:57] <Jill> Otatko sä tän * kysyy pojalta*
[20:57] <@Rebecca> TUOL ON SOHVA
[20:57] <Cedance_> Okei?
[20:57] <Cedance_> Mut mikä toi neliö on!
[20:57] <@Rebecca> En tiiä
[20:58] <londonromel> Minkää? *Kysyy Jilliltä juotuaan lasin tyhjäksi*
[20:58] <Jill> Pullon kokonaan *jatkaa*
[20:59] <londonromel> JOO *vastaa Jillille, tarttuu pulloon ja hörppää pullosta suoraan*
[20:59] <Reich_Lesauvage> Naurahtaa Ronjan vinkille. "Tai kylmä vesi ehkä?" Laskee pojan maahan ja ottaa sauvan esiin.
[21:00] <@Rebecca> Mennään tonne. Siel on Ronja. Ehkä se tietää jotain Londonista ja Jillistä
[21:00] <Cedance_> Joo
[21:00] <Cedance_> *astelee Ronjaa kohti*
[21:01] <Matthias_> *säkki laskeutuu oikein siististi maahan, kyllä vain, säkit ovat sellaisia, tottelevaisia.... hyviä, olentoja..*
[21:01] <ronjabromloos> Hyvä idea! *sanoo riistanvartijalle ja tarkkailee sohvalta miehen toimintaa*
[21:02] <@Rebecca> Heeeeiii Ronja... Tiedätkö missä London on. Se meni just Jillin kaa jonnekkin. Ja haluttais tietää missä ne on
[21:02] <Cedance_> Joo
[21:02] <Cedance_> Kyllä
[21:02] <ronjabromloos> *Kääntää sitten katseensa tytön puoleen, joka juuri saapui Ronjan luokse. Tyttö oli Rebecca* Tiedän *vastaa salamyhkäisesti*
[21:02] <Reich_Lesauvage> Kyykistyy velton pojan viereen ja ruiskuttaa vähän vettä sauvasta tämän naamalle. "Kai se siitä tokenee.."
[21:03] <@Rebecca> Missä?
[21:03] <Cedance_> *arvelee ettei Ronja aio kertoa*
[21:03] <ronjabromloos> Luultavasti luutakomerossa jonkun tytön kanssa niin kuin aina *vastaa Rebecalle vitsillä, mutta ilme on totinen ja jopa vähän ilkikurinen*
[21:04] <Reich_Lesauvage> "Mikä siinä Londonissa on niin ihmeellistä?" Kysäisee väliin tytöiltä.
[21:04] <ronjabromloos> *korottaa sitten hieman ääntään* Luuletteko todella, että minä olen joku londontietopankki! Minua ei voisi vähempää kiinnostaa sen pojan tekemiset! *nyrpistää nenäänsä*
[21:04] <@Rebecca> *Ilme muuttuu vakavammaksi* Sen tiesimme jo. Onko mitään hajua missö luutakomerossa..
[21:04] <@Rebecca> Aha
[21:05] <@Rebecca> *Tarttuu cedaa kädestä ja vetää tuon pois Ronjan luota*
[21:06] <ronjabromloos> *Mulkoilee kaksikkoa*
[21:06] <Matthias_> *köhii hieman, koska yllättävä neste... ja sen tiet... salatut mutta vaikutus on selvä..*
[21:06] <ronjabromloos> Ei mikään! *vastaa riistanvartijalle*
[21:07] <@Rebecca> Oisko ne voinu mennä niien tupaan...
[21:07] <londonromel> *Juo pullon melkein tyhjäksi ja ojentaa sen sitten Jillille* Sä saat juoda loput
[21:07] <Jill> Okei *sanoo, ottaa pullon,ja juo sen sisällön*
[21:08] <Jill> *Alkoholi alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa*
[21:08] <Reich_Lesauvage> "No hyvä" vastaa Ronjalle ja huomaa myös pojan yskivän ja kaiketi heräilevän. "Huomenta ruusunen. Pääsetkö ylös?"
[21:08] <Matthias_> *liikuttelee hitusen verran sormiaan ja yrittää päästä selvyydelle siitä, että missä on... mitä on tapahtunut... missä, mikä, mitä, miksi, milloin, kuinka, miten, missä...*
[21:09] <londonromel> Tiedätkö mitä Jill *sanoo normaalia iloisemmalla äänellä* Sä olet ihan huippu tyyppi! Mä niin tykkään susta *hymyilee tytölle*
[21:10] <ronjabromloos> *Kääntää huomionsa taas riistanvartijaan ja siihen yheen poikaan. Se poika ei näköjään ollutkaan kuollut, onneksi*
[21:10] <Jill> *hymyilee ja vastaa* mäki tykkään susta oot tosi ihana kaveri
[21:10] <londonromel> Säkin oot... kaveri *vastaa ja hymyilee* Mä seurustelen Reben kanssa, kuten varmaan tiedät, mutta... *jättää lauseen kesken*
[21:12] <Jill> Mutta mitä?? *kysyy katsoen poikaa silmiin*
[21:12] <Cedance_> Palataanko linnaan?
[21:12] <Matthias_> *tuntee makaavansa jollain kovalla... epätasaisella.. raottaa hieman silmiään nähdäkseen vain... jotain... jotain, mikä ei kyllä yhtään kerro siitä, että missä nyt olisi*
[21:12] <Reich_Lesauvage> "Jospa lennätän sut tonne sohvalle lepäämään? Ja sit katotaan pitääkö lähteä sairaalasiipeen" kysyy pojalta koettaen myös selvittää, onkohan tuo kunnolla tajuissaan vai ei.
[21:12] <@Rebecca> Joo
[21:12] <Cedance_> *ottaa luutansa*
[21:12] <Cedance_> Lets lennetään!
[21:13] <londonromel> Mutta... tuota noin... onko sulla vielä samppanjaa? *vaihtaa puheenaihetta*
[21:13] <@Rebecca> Mul ei oo luutaa *virnistää*
[21:13] <Cedance_> Tuu mun taakse
[21:13] <Jill> On *sanoo ja jatkaa kysymällä* Haluutko sä sitä lisää
[21:14] <@Rebecca> okei *nousee luutaan cedan taakse*
[21:14] <Matthias_> *epämukava olo iskostuu tajuntaan ehdotuksen myötä, tarkoitettiinko edes häntä... yrittää ihan vain fiksusti olla olemassa, elämä olisi silloin varmasti helpompaa*
[21:14] <londonromel> Joo! Ei kun ei sittenkään. Mennään käymään vielä ulkona? *ehdottaa Jillillle*
[21:15] <Cedance_> *lentää kohti linnaa*
[21:15] <Jill> Okei, meen vaihtaa vaatteet ku siellä alkaa olee jo kylmempi *sanon ja kävelen kohti tyttöjen makuutiloja*
[21:16] <Cedance_> *laskeutuu ison oven eteen*
[21:17] <Jill> *menee sisälle makuutiloihin*
[21:17] <@Rebecca> Jos ne on tulossa ulos, nii ne varmaan tulee tästä. Mitä jos ootetaan tässä ku eihän me päästä sinne niien tupaan
[21:17] <Cedance_> Niin..
[21:17] <Jill> *vaihtaa päälleen neuleen ja mustat farkut
[21:17] <Matthias_> *siirtää kuin kokeeksi kättään, ensin vähän ja sitten vähän enemmän, ylemmäs, kohti rintaa, kaulaa, kasvoja.... kai se sallittaneen?*
[21:17] <Jill> *
[21:18] <Reich_Lesauvage> Poika ei oikein näytä pystyvän vastaamaan, joten Reichard nousee seisomaan ja leijuttaa tämän varovasti sohvalle. Istuu itse karmille ja katsahtaa Ronjaa hieman vaivaantuneena. "Ootko nähnyt täällä ketään opettajia? Sairaanhoito ei ihan ole vahvinta alaani.."
[21:18] <Jill> *menee takaisin Londonin luo ja kysyy* Lähdetäänkö
[21:19] <Cedance_> *on vähän vilu*
[21:19] <londonromel> Mennään! *Tokaisee tytölle ja lähtee astelemaan tuvasta ulos. Poika ottaa kiinni tytön kädestä*
[21:19] <Jill> *ottaa kiinni pojan käsistä ja kävelee kohti pääovia*
[21:19] <Jill> Sä oot mun paras ystävä *sanoo toiselle*
[21:20] <ronjabromloos> En ole, mutta ei me mitään opettajaa tarvita *Ilmoittaa riistanvartijalla itsevarmana. Ronja siirtyy pojan viereen ja läpsyttää tätä poskille* Haloo! Onko ketään kotona! *huhuilee pojalle*
[21:21] <londonromel> *On erittäin yllättynyt Jillin sanoista* Tiedätkö mitä Jill, jos mä en ois Reben kanssa yhdessä niin... mä saattaisin olla kiinnostunu susta *kertoo itsevarmana, eikä häpeä lainkaan sanomisiaan*
[21:22] <Reich_Lesauvage> Katsoo Ronjan toimintaa ja yrittää naamioida tyrskähdyksen yskähdykseksi. Tämän kun pitäisi olla vakava tilanne.
[21:22] <Jill> Okei *sanoo hymyillen*
[21:23] <@Rebecca> *kuulee hiljaista puhetta ovien takaa*
[21:23] <Jill> *ovet ovatkin jo ihan edessä*
[21:24] <londonromel> Koska sä oot just sopiva. Tosi nätti, itsevarma, hyvännäköinen, hauska, kaunis, mielenkiintoinen ja nätti *luettelee Jillille*
[21:24] <@Rebecca> *kuulee puheen nyt selvemmin*
[21:24] <@Rebecca> *painaa korvansa kiinni oveen*
[21:24] <Jill> Kiitos *vastaa epävarmasti*
[21:24] <londonromel> Rebekin on nätti, mutta mun mielestä sä oot vielä nätimpi *kertoo Jillille*
[21:24] <@Rebecca> *silmät suurenee*
[21:25] <Cedance_> Omg..
[21:25] <@Rebecca> ceda.. kuuntele *kuiskaa*
[21:25] <Jill> Kiitos *sanoo hyvin kiusaantuneella äänellä*
[21:25] <Cedance_> *käsi puristuu nyrkkiin*
[21:25] <londonromel> *Ei huomaa Jillin kiusaantuneisuutta*
[21:25] <Reich_Lesauvage> Vilkaisee taas sitä elokuvaa, missä jäätyttö näyttää olevan vankilassa. Katse ikäänkuin synkkenee vähän. Ei mene hyvin silläkään enää.
[21:25] <londonromel> Mä joskus oon jopa toivonut, että me erottais Reben kanssa, koska... *jättää taas lauseen kesken*
[21:26] <Jill> *avaa oven*
[21:26] <Cedance_> *vetää henkeä*
[21:26] <@Rebecca> *kaatuu koska nojasi oveen*
[21:26] <@Rebecca> ÄÄÄÄ
[21:26] <Cedance_> *tuijottaa Jilliä ja Londonia tyrmistyneenä*
[21:26] <Cedance_> *katsoo kiinni olevia käsiä*
[21:26] <londonromel> REBE! *huudahtaa, kun näkee tytön jaloissaan*
[21:26] <@Rebecca> *pidättelee itkua*
[21:26] <Cedance_> *katsoo murtosekunnin Londonia*
[21:26] <Matthias_> *jotkin vierasesineet tunkeutuvat kasvoille... yrittää heti ensimmäisten kosketusten jälkeen suojata omilla käsillään... onko minulla vielä omia käsiä? niiltä*
[21:26] <Cedance_> *mottaa Londonia keskelle nenää*
[21:27] <Jill> *Yrittää pidättää naurua koska Ceda löi Londonia*
[21:27] <@Rebecca> *katsoo Londonia tyrmistyneenä*
[21:27] <ronjabromloos> *Koska poika käyttäytyy vieläkin vähän oudosti, päättää mennä hakemaan apua* Mä meen hakemaan jonkun opettajan! En halua, että joku kuolee minun takiani! *sanoo riistanvartijalle ja nousee ylös sohvalta*
[21:28] <londonromel> *Tuntee kovan iskun naamassaan* MITÄ... *tähän muutama kirosana*
[21:28] <londonromel> Ette kai te... kuullu... *sanoo ja tajuaa itsekin tilanteen. kiroaa itsekseen*
[21:28] <ronjabromloos> *Poistuu paikalta hakemaan sairaanhoitajan tai jonkun opettajan*
[21:29] <@Rebecca> *painaa kädet kasoihinsa*
[21:29] <Cedance_> Senkin *kirosanoja* karvasika!!
[21:29] <Reich_Lesauvage> "Aha, jaa. Hyvä" vastaa Ronjalle. Katsoo sitten poikaa. "Niinpä. Nyt ei sovi kuolla" naurahtaa tuolle, yrittää keventää tunnelmaa.
[21:29] <londonromel> Se oli vitsi!! *huudahtaa tytöille* Kaikki mitä mä sanoin Jillille oli vaan läppää! *pitelee naamaansa, joka vuotaa verta* Uskothan sä, Rebe?
[21:30] <Cedance_> HAHHH
[21:30] <@Rebecca> E- en mä tiiä *alkaa itkeä*
[21:30] <Cedance_> *nauraa verisesti niin että sali kaikuu*
[21:30] <londonromel> Sun on pakko uskoa! *sanoo Rebelle ja katsoo tätä silmiin*
[21:31] <@Rebecca> *katsoo londonia itkuisilla silmillään*
[21:32] <londonromel> *Häpeää käytöstään niin paljon, että ottaa jo muutamia askelia toiseen suuntaan* Kuulkaas, mimmit... mä taidan tästä... lähteä *sanoo ja ottaa taas muutaman askeleen kauemmas* Rebe... usko mua
[21:32] <@Rebecca> *nousee seisomaan*
[21:32] <Cedance_> Ei hitossa! Häivy täältä
[21:32] <Jill> Mun pitää tehä esitelmä *sanoo ja juoksee kohti tupaa*
[21:33] <Aur> *Kävelee kohti pihaa*
[21:33] <Aur> *Huomaa Reben*
[21:33] <londonromel> Joo, heippa! *Sanoo ja luo viimeisen katseensa Rebeccaan. Sitten pinkoo Jillin perässä Cerfeurin tupaan*
[21:33] <@Rebecca> *ALKAA ITKEÄ*
[21:33] <Aur> MOII REBEE JA CEDAA?? *TERVEHTII*
[21:33] <Cedance_> HÄIVY TÄÄLTÄ SENKIN ********
[21:34] <@Rebecca> *Istahtaa portaille*
[21:34] <Aur> *Kävelee noita kohti*
[21:35] <Aur> *Huomaa Reben itkevän* mitä on tapahtunut *kysyy huolestuneella äänellä*
[21:35] <@Rebecca> *sopertaa jotain Jillistä*
[21:36] <Aur> *katsoo Cedaa hämmentyneenä*
[21:36] <Cedance_> London tapahtui
[21:37] <@Rebecca> *Itkee enemmän*
[21:37] <Cedance_> *halaa Rebeä*
[21:37] <Aur> Okei.... *yrittää telepaattisesti viestittää Cedalle etei tajua mitään*
[21:38] <Aur> *liittyy ryhmä haliim*
[21:38] <Cedance> London piti Jilliä kädestä ja kehui tätä..
[21:38] <Cedance> ja puhui kaikenlaista
[21:39] <Aur> Ensinnäkin kuka on Jill ja toiseksi mä en ymmärrä mitään tosta
[21:39] <@Rebecca> *itkee kädet naamallaan*
[21:40] <Aur> *halaa Rebeä tiukemmin*
[21:41] <Aur> Rebe pystytkö sä selittää mulle??
[21:42] <@Rebecca> *Saa soperretua jotain nyyhkäysten välistä* London kehui Jilliä paljon ja sanoi että hän on paljon kauiinpi kuin minä ja haluaisi alkaa seurusteleen Jillin kaa ja sit Ceda mottas sitä*
[21:45] <Aur> Okei, kai sä jätit sen *kysyy halaten Rebeccaa*
[21:45] <@Rebecca> *Pudistaa päätään**
[21:46] <Aur> Rebe mä en ehkä oo mikään rakkauden asian tuntia, mut poika ei rakasta jos se haaveilee muista tytöistä ja vahingoittaa suo fyysisesti tai henkisesti
[21:47] <Aur> *yrittää katsoa toista silmiin*
[21:47] <@Rebecca> Mutku..
[21:47] <@Rebecca> Äh
[21:47] <@Rebecca> *Niiskaisee*
[21:48] <Aur> Ens kerrallaku näät sen lyöt sitä kasvoille ja sanot et jätät sen
[21:48] <Aur> Ja muute haluutko suklaata
[21:48] <@Rebecca> Joo!
[21:48] <Aur> *puheen aiheen vaihto*
[21:48] <Aur> *ottaa laukustaan suklaa levyn ja antaa Rebelle*
[21:48] <Aur> Suklaa auttaa kaikkeen
[21:49] <@Rebecca> *Syö suklaalevyn kymmenessä sekunnissa*
[21:49] <Aur> *sanoo*
[21:49] <Aur> Auttoko????
[21:50] <@Rebecca> Meen varmaa nyt tupaan *Hymyilee vähän vaisusti*
[21:50] <@Rebecca> Moikka. Ja kiitti Aur
[21:50] <@Rebecca> *Lähtee*
[21:50] <Aur> Okei mäki meen sit tupaan ja ole hyvä
[21:50] <Aur> *lähtee itsekkin tupaansa*


Tähän viestiketjuun saat antaa vapaamuotoista palautetta peliin liittyen. Voit myös kertoa ideoita seuraavia chatpelejä varten vastaamalla tähän ketjuun tai lähettämällä yksityisviestiä. Lokakuun chatpelin teema on kurpitsajuhla ja naamiaiset, ja siitä ilmestyy infoa sekä äänestys lähipäivinä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Syyskuun chatpeli: Jästipäivä

ViestiKirjoittaja Kathe » 01 Loka 2017, 09:04

DRAAMA OLI 10/10


ps. Anteeks et varastin nimesi Kathe
Kathe
 


Paluu Chatroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron