Mukana olevat hahmot: Noah Andersson ja Rain Savage
Ajankohta: 23.5.2020, varmaan joskus keskipäivän jälkeen?
Tapahtumapaikka: Serpentardin tuvan edusta, sekä näillänäkymin yleinen oleskeluhuone
Juoni: Noah etsii tyttöystäväänsä näiden jäätyä epäselviin tunnelmiin koulun yhteisen kokkausillan jälkeen.
Varoitukset: Mainintoja alkoholista ja mahdollisesti fyysistä vammoista
Muuta:
Noah ei pystynyt nukkumaan. Kokkausillassa syöty keikautuskakku tuntui sahanpuruilta, eikä nuori noita saanut ajatuksiltaan rauhaa. Aproproo ongelman ydin: Noah oli kohtalaisen varma, että Rain oli tälle vihainen. Ja ihan hyvästä syystäkin. Noah ei ollut pitänyt Rainin puolia, kuten kunnon tyttöystävän kuuluisi. Totta kai hän haastoi Rainin mielipiteistään usein kokiessaan, että niin oli tarpeen. Eihän hän ollut mikään tossun alla oleva 50-lukulainen kotivaimo, mutta tämä oli eri asia. (Noah oli rehellisesti sanottuna yllättynyt, kuinka usein he olivat toistensa kurkuissa kiinni siinä ei niin kivassa muodossa.) He eivät olleet koskaan oikeastaan riidelleet, vaan sanailleet ja väitelleet hyvässä hengessä. Noahin ei ikinä tarvinnut pelätä mielipiteidensä ilmaisemista Rainin kanssa, ja se olikin yksi niistä syistä, miksi hän rakasti tyttöystäväänsä niin valtavasti.
Tosiasiassa Noah ei oikeastaan tiennyt, mistä kenkä puristi. Toki Heatherin puheet olivat olleet provosoivia ja erittäin epäkunnioittavia, mutta tämä oli kuitenkin vain lapsi. Teräväsanainen ja hitusen agressiivinen, mutta lapsi kuitenkin. Jokin oli kuitenkin päässyt Rainin ihon alle. Noah halusi selvittää mikä se oli, ja mahdollisesti pyytää anteeksi osuuttaan.
Noahin oli ollut tarkoitus antaa Rainin ottaa omaa tilaa, ja käydä pyytämässä anteeksi aamiaisella, mutta toista noitaa ei ollut näkynyt eikä kuulunut. (Noah tiesi, sillä hän oli istunut Gryffondorin pöydän päässä kahvipannun kanssa koko aamupalan ajan.) Ehkä tämä oli ehtinyt livahtaa saliin nopeasti, mutta Noah epäili tätä teoriaa vahvasti. Rainin ruokailutottumukset olivat... mielenkiintoiset, eikä tämän puuttuminen aamupalalta ollut mitenkään harvinaista. Noahin pitäisi saada Rain syömään enemmän, säännöllisemmin ja terveellisemmin. Niin hän tekisi. Heti sen jälkeen, kun hän onnistuisi metsästämään Rainin käsiinsä.
Vaelleltuaan ympäri linnaa Noah päätyi istumaan Serpentardin tuvan edustalle. Noah oli pyytänyt ohi kulkeneita Serpentardeja pyytämään Rainin ulos, mutta tämä ei ollut kuulemma tuvan sisällä. Hän tunsi olonsa hieman typeräksi: jos Rain haluaisi puhua hänen kanssaan, kai tämä olisi itsekin ottanut yhteyttä? Tai kai tämä olisi jossain, mistä tämän voisi löytää? Kaiken lisäksi toisen tuvan ovella päivystäminen oli ehkä hitusen... karmivaa. Ei Noah kyllä olisi osannut lähteäkään. Hän kaipasi tyttöystävänsä seuraa ja varmistusta siitä, että kaikki olisi hyvin. Tai noh, kaikki ainakin voisi olla hyvin.
Noah istui selkä vasten viileätä kiviseinää ja tuijotti hajamielisesti peukalossaan olevaa sideharsotuppea. Rikkinäisestä lautasesta tullut haava oli jo ihan hyvässä kunnossa, mutta kai sidettä oli hyvä pitää vielä, ettei haava pääsisi tulehtumaan. Päällään tytöllä oli tapansa mukaan leveälahkeiset farkut, kulahtaneet tennarit ja veljensä vaatekaapista varastettu pari kokoa liian suuri purppurainen college-paita. Noah oli lähes yhtä väsyneen näköinen, kuin hän tunsi olevansa. Hiukset oli sidottu huolimattomasti nutturalle, ja kasvot olivat täysin meikittömät. Käsissään Noah pyöritti hajamielisesti kahta noppaa, myöskin veljeltään opittu stressinlievityskeino.
Noahin nopista syntyvä hiljainen kolina katkesi, kun hän kuuli askeleita käytävältä. Noppia pyöritellyt levoton käsi pysähtyi ja hän nosti katseensa. Noahin luuli tunnistavansa tulijan askeleista. Noahin kasvoille nousi automaattiosesti aito, mutta varsin väsynyt hymy. ”Hei. Mä yritin löytää sut aamupalalta, mutta sä vissiin jätit sen tänään väliin.” Noah totesi hitusen hengästyneenä kompuroidessaan seisomaan. Hän tunki nopat nopeasti taskuunsa ja nosti katseensa ensimmäisen kerran suoraan tulijaan.
