Eräs keväinen päivä

Eräs keväinen päivä

ViestiKirjoittaja Mia Wallendorf » 01 Huhti 2020, 08:13

Mukana olevat hahmot: Nancy Laurent, Mia Wallendorf
Ajankohta: 29.3.2020
Tapahtumapaikka: Pihamaat, Poudlardine
Juoni: Nancy ja Mia tutustuvat ja…
Muuta: Kaksinpeli

Taikakoulu Châteaussa ilma oli keväinen. Oli lauantai, eikä koulua ollut, joten kukin sai viettää päivää parhaaksi katsomallaan tavalla. Mia Wallendorf niminen noita päättikin ruokailun yhteydessä lähteä vielä tänään ulos, sillä ikkunoista näkyvä avautuva maisema ja katosta näkyvä valo vaikutti juuri sellaiselta, mitä tarvitaan. Innostamaan ja puhdistamaan mieltä.

Tyttönen lähtikin beigenvärisessä kevätviitassaan pienkorolliset ruskeat saappaat kopisten koulun pääovista ulos ja portaita alas kohti avautua vehreitä pihamaita. Vaikka tämä teknisesti ehkä olikin liikuntaa, koki Mia sen ennen kaikkea olevan mielen herättelyä ja sisäistä puhdistumista. Valitettavan harvoin hän kuitenkin oli ehtinyt kouluasioiltaan ja muilta ulos. Tänään se kuitenkin onnistui, sillä kerhon johtajilla oli jokin kokous, eikä tavanomaista kokoontumista tänä päivänä ollutkaan.

Mia kulki pirteänä koulun isointa polkua eteenpäin, joka saattoi kaartua myös järven ohitse. Siitä hän ei ollut tosin ihan varma, sillä vaikka polku olikin käytetty, oli se hänelle vielä vieras. Hiussuortuvat lepattelivat tuulenvireestä, kun noita kääntyi aurinkoa kohti. Se lämmitti.
Mia
Mia Wallendorf
Oppilas
 
Viestit: 30
Liittynyt: 05 Joulu 2019, 07:49
Tupa: Serpentard

Re: Eräs keväinen päivä

ViestiKirjoittaja Nancy Laurent » 01 Huhti 2020, 13:52

Nancy kiirehti portaita alas kirjapino sylissään ja laukku olkapäällään heiluen. Kirjat olivat jo kaksi päivää myöhässä palautus päivästä. Hän kiirehti kirjaston ovesta sisään ja suuntasi kulkunsa lainaus tiskille. Hän pyyteli anteeksi myöhästymistä ja laittoi kirjat pöydälle. Onneksi kirjaston hoitaja oli mukava ja sanoi, että myöhästyminen ei haitannut. Nancy käveli helpottuneena pois kirjastosta. Hän päättyt lähteä käymään Poudlardinessa ostoksilla.
Nancy astui ulos taikakoulun pää ovista ja haukkasi raittista ilmaa. Kevään ihana valo pöllähti Nancyn kasvoille niin, että hän joutui räpyttelemään silmiään, ennen kuin näki kunnolla. Nancy oli istunut pitkän viikon sisällä nenä kiinni kirjassa ja esseitä kirjoitellen. Viimein oli viikon loppu ja launtai ja vapaata ja, ja... kaikkea muutakin kivaa...
Nancylla oli päällä lämmin, ruskea jakku takki, joka ulottui häntä melkein polviin. Hänellä oli myös mustat legginsit. Napitetun takin alla oli valkoinen pitkä hihainen paita, jonka hihan suissa oli pitsiä röyhelöita. Lisäksi hänellä oli takkiin sopiva ruskea baskeri. Jaloissa hänellä oli ruskeat lyhyt vartiset kengät. Hiukset olivat tavan omaisesti kahdella ranskalaisella letillä.
Nancy lähti kulkemaan koulun isointa tietä eteenpäin. Nancyä vähän edellä käveli joku toinen tyttö, Nancyä vähän vanhempi. Nancy kiirehti vauhtiaan ja jäi kävelemään tuon viereen.
"Oletko sinäkin menemässä Poudlardineen" Nancy kysyi tuolta.
Nancy Laurent
 

Re: Eräs keväinen päivä

ViestiKirjoittaja Mia Wallendorf » 01 Huhti 2020, 16:07

Mia jatkoi rentoutuneesti matkaansa, kun yllättäen ei lintu, vaan jokin toinen kanssakulkija pyrähti siihen hänen vierelleen. Tyttönen vilkaisi vihertävillä silmillään vasemmalle puolelle ilmestyneeseen henkilöön, jolla oli varsin sievä baskeri.

”Oletko sinäkin menemässä Poudlardineen?” vieras kysyi.
”Sinne velhokyläänkö?” Mia kysyi käännettyään huomionsa polusta ja seuraamisesta vierellä kulkevaan tyttöön. Ei hän oikeastaan ajatellut sen erityisempää määränpäätä kävelylleen, mutta jokin sellainen voisi olla ihan mieltäylentävä. Sai tämän kaiken tuntemaan enemmän joltain tehtävältä ja syyltä, eikä vain pieneksi hetkenmielijohteeksi.

”Velhokylä voisi olla mukava määränpää”, tyttö totesi pirteästi, ”voisi katsella maisemia.” Polku mutkitteli, mutta näytti vievän pitkälle, eikä vierekkäin kulkeminenkaan keneltäkään vastaantulijalta tai mahdolliselta ohikulkijalta tietä katkaisisi.
Mia
Mia Wallendorf
Oppilas
 
Viestit: 30
Liittynyt: 05 Joulu 2019, 07:49
Tupa: Serpentard

Re: Eräs keväinen päivä

ViestiKirjoittaja Nancy Laurent » 16 Huhti 2020, 13:52

”Sinne velhokyläänkö?”
”Velhokylä voisi olla mukava määränpää, voisi katsella maisemia.” Tyttö vastasi, kun Nancy oli kysynyt minne hän oli menossa.
Sää oli Nancyn mielestä ihana. Ei ollut mitenkään vielä hirveän lämmin, mutta aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Velhomaailma oli kyllä ihana. Melkein kaikki meni aina hyvin. Jästimaailmassa ei kai mennyt niin hyvin. Niin hän oli kuullut. Jonkinlainen virus oli kai levinnyt siellä.
"Missä ajattelit käydä kylässä. Minä käyn aikakin hakemassa lisää koulutarvikkeita ja käväisen sitten vielä karkkikaupassa. Kuka sinä muuten olet? Minä olen Nancy Laurent, Serdaiglesta. Olen ensimmäisellä luokalla.
Nancy Laurent
 


Paluu Foorumiroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron