//Peliseuraksi saa liittyä vapaasti!

Vanha kivilinna oli yöllä hiljaisimmillaan. Ei kuulunut puisille taloille tyypillistä narinaa tai vanhan talon huokauksia. Saattoipa jossain kaukana kaikua jonkun lemmikkikissan maukaisu ja pitivätpä seinillä roikkuvien muotokuvien hahmot pientä ääntä. Tuhinaa ja hiljaista kuorsausta. Vaimeaa hengitystä ja satunnaisia unisia pihahduksia. Linnan käytävillä oli pilkkopimeää ja nyt talven lähestyessä aavistuksen vilpoisaakin. Tosin yhdellä käytävällä loimotti pieni lämmin valo, joka oli vangittu lyhtyyn, joka puolestaan keikkui pienen tontun matkassa.

Ohittaessaan haarniskan tonttu hidasti vauhtiaan ja katsoi haarniskaa tarkemmin. Hän vei valoa lähemmäs ja katsoi peltiukkoa päästä varpaisiin. Haarniskan taakse katsoessaan, hän huomasi vyötärön kohdalla olevan purkan. "Ils devraient avoir honte", tonttu jupisi hiljaa pienellä äänellään ja kohotti toisen kätensä kohti purkkaa. Kaksi kapeaa sormea tarttui tahmapalloon ja ne ohjasivat purukumin nopeasti tontun pieneen suuhun. Tonttu heilautti laiskasti vapaata kättään ja siihen ilmestyi rätti. Jälleen tonttu vei valoa lähemmäs haarniskaa ja alkoi sitten puunaamaan kohtaa, jossa purkka oli vielä hetki sitten ollut. Kuului purukumin maiskutusta ja peltihaarniskan hentoista helinää.

Työn tehtyään rätti katosi samoin kuin oli ilmestyikin ja yösiivoja jatkoi huolettomana matkaansa. Tepsutusta ei kuulunut, sillä käytävää peitti matto ja tontulla ei ollut kenkiä jalassaan. Vain eriparisukat peittivät hänen kuluneita jalkapohjiaan ja pitkiä varpaitaan. Kun tonttu kääntyi kulkemaltaan käytävältä toiselle käytävälle, hän kuuli jotain ja pysähtyi äkisti. Hän katseli ympärilleen vieden heikkoa valoa kohti nurkkia ja portaikkoa, joihin katsoi. "Kuka siellä?" hän rääkkyi pimeään. Vaikka tontun korvat olivatkin höröllä, ei kuulunut enää mitään. "Tule esiin heti!"

Oli kohtalaisen myöhäinen ilta jo, ehkä voisi yöksikin sanoa. Oikeastaan... kuka tahansa muu olisi varmaankin sanonutkin sitä yöksi. Mutta siis... kyseisestä ajankohdasta huolimatta ainakin yksi oppilas oli liikkeellä (mikä ei välttämättä ihan sallittua ollutkaan). Kyseinen oppilas oli nimeltään Christopher Jeremiah Shadowfield, joka oli täysin tietoinen siitä, etteivät hänen toimensa olisi millään tasoa hyväksyttäviä, vaikka ne keskellä päivää tekisi. Poika oli nimittäin käynyt läheisen metsän uumenissa. Eikä ollut tälläkään kertaa jäänyt siitä kiinni.

Tupaansa saakka poika ei kumminkaan ennättänyt, kun oli jo aavistavinaan jonkun lähestyvän. Hän yritti painautua seinää vasten, siinä olevaan syvennykseen katseilta kätköön, mutta ilmeisesti liian myöhään ja liikaa ääntä päästäen, sillä pian kuului jo huutoa, joka vaati tietää kuka Christopher Jeremiah oli ja nähdä tämän (ainakin luultavasti paikalla ei ollut muita tällaiseen aikaan luvattomasti liikkuvia).

Joten Christopher Jeremiah päätyi astahtamaan keskemmälle käytävää ja kohtaamaan... kotitontun? “Heei…” hän tervehti tonttua hieraisten hieman niskaansa miettien samalla, kuinka hoitaa tilanne niin, ettei yöllisestä happihyppelystä ilmoitettaisi esimerkiksi opettajille.

Peli lukitaan keskeneräisenä. Jos haluattekin vielä jatkaa, laittakaa minulle viestiä.

Pitbull: 2p
Christopher Shadowfield, Serdaigle: 2p