Fey selitti jotain sekavaa toisesta diagnoosiloitsusta, enkä voinut sanoa että olisin siitä paljoakaan ymmärtänyt. Se ei toki tietenkään johtunut siitä, että olisin ollut tyhmä! Minä nyt vain en sattunut olemaan parantaja enkä myöskään skarpeimmassa mahdollisessa kunnossa keskittyäkseni kuuntelemaan. ”Aha”, tyydyin vastaamaan. En edelleenkään suunnitellut mitään sairaalasiipeen majoittumista, mutta ihan miten vaan.
Sitten Fey yllättäen ojensi minulle banaania. ”Häh?” Otin pitkulaisen hedelmän vastaan, mutta kurtistin sille kulmiani ja irvistin pienesti. Miksi hitossa minun muka pitäisi syödä joku ällömakea hedelmä sitten kun voisin? ”Miten olisi huomenna puoliltapäivin...” Mutisin ja tungin banaanin vyöhöni, kun se ei muuallekaan mahtunut. En oikeastaan ajatellut syöväni sitä. Seuraavaksi professori kysyi, mitä olin juonut, ja selitti jotain haavoista jotka eivät näkyneet. Kohotin toista kulmaani epäuskoisena. Olin varma etten tosiaankaan ollut iskenyt itseäni vahingossa mahaan sillä kirouksella. Haava olisi kyllä silloin tullut ihoon eikä sisäpuolelle. ”Melkein pullollisen vodkaa kai, eikä haavoja ole enempää”, tuhahdin. ”Jatketaan matkaa!” Ilmoitin sitten ja nousin seisomaan hieman varoen mutta tarmokkaasti. En minä kyllä edelleenkään hyvin voinut mutta halusin jo sinne petiin. Ei koko päivää tässäkään voinut istua.
