Villejä öitä ja suloisia aamuja

[Rain Savage]

Rain katsoi Noahia hämmentyneellä mutta keskittyneellä ilmeellä, sillä hän yritti kovasti käsittää, mistä tyttö oikein puhui. Kartanossa oli ylpeys ja ennakkoluulo -viboja? Ja hetkinen, ketä Noah nyt oikeastaan kutsui säädyttömän seksikkääksi, Rainia vai sittenkin jotakuta miestä? Kuka pokkuroijan Mr. Darky? Pitäisikö tässä ruveta mustasukkaiseksi? Rain irvisti epäluuloisesti Noahin selälle seuratessaan tätä portaita ylös. ”No kyllä täällä ainakin ylpeää ja ennakkoluuloista väkeä asuu, se on selvä”, Rain tuhahti ja pohti, ettei halunnut nalkuttaa siitä... kai jonkun toisen kartanon herrasta, nyt ettei vain pilaisi tunnelmaa.

Ai jästijuttu? Kirja? Eli mitään Mr. Darkya ei siis ollut oikeasti olemassakaan kuin korkeintaan jonkin jästiromaanin sivuilla? Huh, se oli helpottava kuulla. Toki tietysti Rain siitä huolimatta aikoi todistaa Noahille, että hänhän oli paljon seksikkäämpi kuin yksikään mies tai nainen yhtään minkäänlaisessa kirjassa voisi olla! ”En oo lukenut. Mutta sitä seksikkyyttä mä kyllä olen opiskellut enemmän kuin arvaatkaan, enkä nyt tarkota mitään teoriaa”, Rain totesi itsetyytyväiseen sävyyn ja hymyili Noahille hiukan kieroa hymyä. Tyttö ei pystyisi ajattelemaan kirjoja enää hetken päästä vaan olisi täysin lumoutunut todellisuudesta, siitä hän pitäisi huolen. Noahin eka kerta ei toki saisi olla aivan liian villi. Mutta hyvin kaukana tylsästä, nolosta ja epävarmasta teiniseksistä se kyllä olisi, jos se Rainista riippui.

Rain ei voinut sanoa tajuavansa, mikä oli hyvä syy lisää pitää Noah maisemissa. Se kirja vai elokuvako? Mitäh? ”Ehh no ainakin sun maisemissa pitäminen on hyvä syy katsoa vaikka tuhat jästielokuvaa”, Rain totesi virnistäen. Kyllä hän voisi sen elokuvan katsoa tai lukea vaikka kirjankin, jos Noah haluaisi. Tai jos hän voisi oppia jotakin lisää Noahista tekemällä niin. Mutta ei Rain ymmärtänyt, mikä muu häntä niissä olisi kiinnostanut kuin se, että rakastumisensa kohde ilmeisesti piti niistä. Hän kun ei ollut varsinaisesti lukutoukka eikä koskaan nähnyt elokuvaa.

Noah oli kävellyt portaat ylös nopeammin, ja Rain huomasi jääneensä muutaman askelman jälkeen. Se oli kuitenkin täydellinen paikka katsoa sitä lumoavaa näkyä, mikä hänen silmiensä eteen avautui. Noah riisui farkkunsa, ja niin tällä oli päällä enää alusvaatteet. Rain katsoi tytön kaunista vartaloa kuin ei olisi eläessään nähnyt mitään yhtä haluttavaa. Hänen silmänsä loistivat autuasta tulta, käsittämätöntä iloa ja silti se aurinko näytti laskevan. Katse tummeni ja syveni, kun intohimon liekki sulautui pimeyteen. Mutta tämä pimeys ei ollutkaan synkkää ja tyhjää vaan mystistä ja salaperäistä, kuin tummaa vettä jonka pinnassa yhä läikehti valo. Rain virnisti hömelön rakastuneesti ja tunsi olonsa hassun kevyeksi vaikka samalla silmät olivat mustista salamoista raskaat. Tapahtuiko tämä oikeasti? Pakkohan sen oli tapahtua. Ei hän olisi voinut enää vastustaa.

”Älä unta näe!” Rain totesi äänellä joka oli matala, tumma, hivenen käheä. Se oli kuin vastakohta Noahin äänensävylle, joka oli sivumennen sanoen ihana. Rain kuroi välimatkan umpeen ja kaappasi Noahin syliinsä nostaen tytön olkapäälleen pidellen tämän reisistä kiinni. Kantotapa muistutti ennemminkin morsiamen ryöstöä kuin kynnyksen yli kantamista, mutta eihän tässä nyt siveästi naimisissa oltukaan. Talon hienoin huone, se olisi kenties ollut joko herra ja rouva Lesauvagen yhteinen makuuhuone taikka rouvan oma huone. Mutta ajatus siitä, että tämä tapahtuisi hänen vanhempiensa kuhertelupaikassa taikka sitten siinä huoneessa, jossa äiti otti yksityiset kauneusunensa mitälie keijunräkäbalsamia lähes luonnottoman nuorekkaaksi jääneellä naamallaan... Juu ei kiitos! Rain päätti viedä Noahin sen sijaan talon hienoimpaan vierashuoneeseen, joka oli tarkoitukseen myös symbolisesti puhdas.

”Tätä yötä sä et tuu koskaan unohtamaan”, Rain lupasi ja potkaisi oven auki. Hän pudotti Noahin siistille ylellisesti pedatulle parisängylle, jossa oli valkoista ja kultaa hohtavat silkkilakanat ja pehmeitä tyynyjä. Huone oli suhteellisen suuri, ja sen sisustus oli kuin hotellisviitissä, yksinkertainen ja paljon tilaa jättävä, vailla kenenkään henkilökohtaisia tavaroita, mutta samalla kaunis, koristeellinen ja romanttinen. Rain kiipesi itse sängylle Noahin yläpuolelle ja suuteli tätä nälkäisesti mutta taidokkaasti huulille. Auringon silmissään hän oli niellyt ja tunsi nyt liekkien nuolevan itseään sisältä päin tavalla joka tuntui niin hyvältä että melkein sattui. Noah oli niin upea ja ihana että melkein sattui, että rajattomaan onneen sekoittui siltikin pieni kaistale kaihoa ja kaipuuta, vaikka toinen oli jo niin lähellä. Ehkä tämä oli sittenkin vain unta, josta Rain ei haluaisi herätä koskaan.

[Noah Andersson]

Noah hautasi kasvonsa syvemmälle tyynyyn. Ahhhh, tyyny oli pehmoinen ja mukava. Se oli hyvä tyyny. Noah tiesi, että nyt oli jo aamu ja aika herätä, mutta hän oli päättänyt itsepintaisesti jatkaa uniaan. Hän ei rehellisesti sanottuna muistanut, milloin viimeksi olisi ollut näin rentoutunut. Koko hänen kehonsa tuntui parhaalla mahdollisella tavalla painottomalta. Hän oli nukkunut parhaimmat unensa vuosiin. Asiat voisivat olla näin useamminkin. Hän ei tiennyt puolinukuksissa mitä hän oli muuttanut, mutta hänen pitäisi ehdottomasti tehdä niin useammin.

Noahin unenpöpperöiset aivot eivät rekisteröineet kauheasti mitään, vain sen, että hänellä oli kylmä, ja hänen lähellään oli jotain lämmintä. Ainoa looginen ratkaisu oli liimautua siihen lämpimään asiaan kiinni niin tiukasti, kuin mahdollista. Ah, paljon parempi. Noah hapuili toisella kädellä peittonsa reunaa saadakseen nostettua sen korviinsa asti. Peitto ei jostain syystä suostunut tähän, vaan pysyi päättävisesti paikallan. Sen päällä oli jotain, mutta Noah ei jaksanut nousta tai avata silmiään nähdääkseen, mikä se oli. Noah tuhisi turhautuneena, mutta päästi irti peiton reunasta käpertyen tiukemmin kiinni omaan lämpöpatteriinsa.

Noahin päässä oleva sumu alkoi pikkuhiljaa haihtua ja hän muisti missä hän oli. Ja kenen kanssa. Ja vielä tarkemmin mikä, tai oikeastaan kuka hänen lämpöpatterinsa oli. Noahin huulille karkasi hymy ja hän suukotti edessään olevaa kehonosaa painautuen jos mahdollista, vieläkin lähemmäksi. ”Hyvää huomenta.” Noah mumisi unisesti huulet kiinni Rainin iholla. Noah tosiaan toivoi, että Rain olisi halailevaa tyyppiä. Hän alkaisi ehkä itkemään, jos Rain työntäisi hänet nyt pois. Noah itse ei olisi toisaalta oikeasti hereillä ilman aamunsa ensimmäistä kahvia, joten hän saattaisi tehdä jotain muutakin harkitsematonta.

”Sori, jos mä valvotin sua. Voin olla aika levoton nukkuja.” Noah totesi hiljaisella äänellä. Ääni särkyi hieman keskellä lausetta, ja Noah piilotti kasvonsa tyynyyn. Hänhän oli... rasittanut äänihuuliaan. Eihän hän sille mitään voinut, mutta silti. Ei se ollut varsinaisesti hurmaavaa. Kiusaus katsoa Rainia nousi hetki hetkeltä suuremmaksi, mutta Noah piti silmiään vieläkin kiinni. Kaikki oli jotenkin niin hyvin juuri sillä hetkellä. Hänen oli lämmin, sänky oli pehmeä ja mukava ja Rain oli siinä hänen kanssaan. Mitä muuta hän olisi voinut toivoa? Paitsi ehkä ruokaa. Toimittaisikohan Wolt tänne ruokaa? Noh, sitä ehtii pohtia myöhemminkin. Paras keskittyä tähän hetkeen, se kun menisi varmaan ohi pian.

[Rain Savage]

Rain makasi sängyssä selällään velttona kuin lapsi ja kuorsasi hiljaa. Hän oli nukkunut näin sikeästi viimeksi joskus aikana ennen pimeyttä, silloin kun oli ollut vain tavallinen nuori aurori. Joskin Reich oli ollut varmasti paljon tavallista vähemmän stressaava sellainen, kun vaarallisetkaan työtehtävät eivät olleet häntä valvottaneet. Tyyny oli pudonnut lattialle ja peitto sotkeutunut tytön jalkoihin. Hän nukkui ennemminkin sen päällä kuin alla. Rainia lämmitti kuitenkin mukavasti jokin muu kuin peitto, kun hän alkoi hiljalleen heräillä. Sitten hän tunsi jonkin viileän ja märän koskettavan olkapäätään. Voi eihh, oliko sen yhden työkaverin koira taas tunkenut jostain käsittämättömästä syystä nukkumaan juuri Reichin viereen ryyppyillan päätteeksi...

Mutta tuo ääni... Ei, se ei tosiaan ollut koira. Eikä hän ollut ryypännyt, ei voinut olla, sillä ei muistanut oliko koskaan herännyt unesta tuntien itsensä yhtä terveeksi ja levänneeksi. Rain avasi silmänsä ja katsoi kyljessään tiukasti kiinni olevaa lämmintä asiaa. Noah. Rainin kasvoille levisi hymy, ja hän tunsi ilon kuplivan sisällään, kun viime yön ja illan tapahtumat palasivat mieleen. ”Mhh, parasta huomenta”, hän korjasi, ja hymy aukesi leveään virnistykseen. Rain kierähti kyljelleen nähdäkseen Noahin paremmin, ja nyt heidän kasvonsa melkein koskivat toisiaan.

”Hah, mä olin niin kaukana valvomisesta kuin ikinä mahdollista!” Tyttö naurahti. Hyvin nukkuneelta hän näyttikin. Rainin usein niin tummista silmänalusista oli tuskin jälkeäkään, ja tämän katse säkenöi kirkkaana melkein kuin pikkutytöllä, joka heräsi omaan syntymäpäiväänsä tai odotetun huvipuistoretken aamuun. Se aamu oli odotettu ja täydellinen. Ja mikä parempaa heillä olisi vielä monta päivää ja yötä aikaa olla yhdessä. Mutta miksi Noah piilotti kasvonsa tyynyyn? Rain virnuili huvittuneena ja nosti kätensä sormeilemaan ja pyörittelemään tytön hiuksia leikkisästi. Ei kai tuo vain vieläkin ujostellut jotain? Noah oli niin höpsö ja suloinen. ”Nukuitko sä hyvin?” Rain kysyi ja puhalsi hiukan ilmaa tämän korvaa päin siinä toivossa, että Noah katsoisi häneen. Jostain syystä hän tunsi malttamatonta jännitystä nähdä toisen silmät. Mikä ilme niissä olisi? Mitä Noah tunsi? Oliko tuo yhtä iloinen kuin hän? Olihan?

[Noah Andersson]

Rainin käsi Noahin hiuksissa sai tämän huokaisemaan syvään ja lysähtämään vieläkin veltommaksi. Oli naurettavaa, kuinka nopeasti Rain oli murtanut Noahin kovan ulkokuoren. ”Nukuin kuin kuollut. Mä nukahdan vielä uudestaan, jos sä jatkat tuota. Se tuntuu säädyttömän hyvältä.” Noah totesi haukotellen. Hän nosti kasvonsa ylös tyynystä ja avasi silmänsä siristellen. Huone oli vielä kohtalaisen hämärä, eihän aurinko häirinnyt enää lokakuussa. Noah ehti rekisteröidä huoneen ylevän sisustuksen ennen katseensa kääntöä petikaveriinsa.

Rain näytti upealta aamuisin. Juuri oikealla tavalla aidolta ja huolimattomalta. Ehkä enemmän itseltään. Noah oli tottunut näkemään Rainin varautuneena ja hitusen jäykkänä, joten hän rakasti tätä(kin) versiota Rainista. ”Jos mulla ei olisi epäilemättä aivan kauhea aamuhengitys, sulla ei olis mitään saumoja mua vastaan.” Noah naurahti kevyesti. Hän oli jo nousemassa Rainin päälle, kunnes huomasi Rainin alla olevan peittonsa. ”Senkin hirviö! Eihän se ole ihme, että mulla on kylmä. Hus, mä haluan mun peiton.” Noah naurahti mutristaen alahuultaan muka-vihaisena. Hän nykäisi peittoaan, mutta painautui takaisin Rainiin painaen kylmän nenänpäänsä tämän poskeen kiinni. ”Jos sä et olis niin hyvä lämpöpatteri, niin mä olisin ihan oikeasti sulle vihainen.”

Noahin oli vaikea uskoa, kuinka hyvin kaikki oli. Hän oli onnellinen. Eihän hänen kuulunut saada tätä, olipa ”tämä” mitä tahansa. Hän halusi loputtomasti lisää laiskoja aamuja ja villejä iltoja. Oli hassua kuinka nopeasti kaikki, jonka ajattelemisen Noah oli itseltään kieltänyt oli toteutunut. Hän ei ansainnut tätä kaikkea, mutta ehtisi murehtia sitä myöhemmin. Nyt hän keskittyisi Rainiin. ”Mmm, jopa täydellinen aamu.” Noah totesi hitaasti venytellen. ”Mä rakastan sua, mä rakastan tätä aamua ja mä rakastan kahvia. Rakastaisin sua ikuisesti, jos hakisit mulle kahvia sänkyyn.” Noah mutisi unisesti Rainin hiuksiin. Nekin olivat niin kivat ja pehmeät. Noahin silmät olivat itsepäisesti sulkeutumassa ja hän tuhisi hiljaa Rainia vasten. Noah ei muistanut, milloin olisi viimeksi tuntenut olonsa niin turvalliseksi.

[Rain Savage]

Rain pärskähti Noahin sanoille, sillä miten jokin saattoi tuntua nukuttavalta ja säädyttömän hyvältä yhtä aikaa? Eikös jälkimmäisessä tapauksessa luulisi pysyvän hyvin hereillä? Noh jaa, kai se riippui siitä miten paljon väsytti. Rain ei kuitenkaan totellut kieltoa, jos tuo nyt edes sellainen oli. Hän upotti sormensa tytön tukkaan entistä kiusoittelevammin ja veti hiuksia taaksepäin aivan hitusen tukistaen tai oikeastaan ennemminkin kuin olisi harjannut niitä. Rainin kosketus ei ollut viattomin mahdollinen mutta silti äärimmäisen varovainen, kun kyse oli Noahista. Ei hän missään nimessä haluaisi satuttaa tätä. Siis ainakaan millään sellaisella tavalla, josta Noah ei pitäisi.

Rain vain virnisteli Noahin varoittaessa ”kauheasta aamuhengityksestä”, sillä jollain oudolla tapaa sekin kuulosti melkein houkuttelevalta, jos se tuoksuisi juuri Noahin hengitykseltä. Pusua ei kuitenkaan tullut, sillä seuraavaksi Noah huomasi peiton, joka oli Rainin jalkojen alla. Hups? ”Ehh? Mutta mä oon syytön! En voi tietää mitä teen kun nukun”, Rain selitteli mutta irvisti oikeasti vähän surkean näköisenä. Oliko Noahilla ollut kylmä sen takia, että hän oli vain koisinut kuin tukki aamuun asti eikä huomannut mitään? Normaalisti Rainin uni oli nykyisin kovin katkonaista ja valpasta, mutta tietysti hänen oli täytynyt simahtaa ihan täysin nyt, kun heräilystä olisi voinut olla jotain hyötyäkin. Hän olisi silloin myös saanut nähdä Noahin nukkuvan. Ehkä ensi yönä. ”Sori”, Rain mutisi vähän nolona. Ja Noahin nenä oli ihan kylmä! Rain värähti muttei siirtynyt kauemmas vaan kosketti toisen poskea yrittäen lämmittää tämän kasvoja kädellään. ”Saat pitää peiton ensi yönä”, Rain vakuutti toivoen että pystyisi pitämäänkin lupauksen. Kyllä kai. Ei univelkaa enää niin paljon voinut olla, että seuraavakin yö menisi käytännössä tajuttomana.

Peitosta huolimatta Noah vaikutti aika tyytyväiseltä. Tuo kutsui aamua täydelliseksi ja... mitä? Oliko Noah juuri sanonut rakastavansa häntä? Yhtäkkiä Rain tunsi lehahtavansa kasvoiltaan tulipunaiseksi ja sydän vain hakkasi rinnassa, niin kuin Noah olisi sanonut jotakin pelottavaa. Mutta eihän se voinut olla..? Ei Noah tarkoittanut sitä! Tyttö puhui muutenkin ihan pehmoisia! Selitti jotain ikuisesta rakkaudesta ja jostakin niin arkisesta kuin kahvista samassa lauseessa. Ei Noah selvästikään vain ollut vielä kunnolla hereillä, vaikutti pikemminkin nukahtavan kohta uudestaan. ”Mä... mäkin rakastan sua”, Rain kuuli mutisevansa takaisin siitä huolimatta. Tyttö irrottautui hitaasti toisesta ja nousi sängystä häkeltyneesti huohottaen jääden vain tuijottamaan Noahia hetkeksi. Uhh? Kamalasti adrenaliinia. Mahassa kihelmöi hurjasti ja korvissa humisi. Se tosin tuntui hyvältä. ”Meen hakee sitä kahvia”, Rain totesi poissaolevaan sävyyn ja... juoksi karkuun.

Ei vaan hakemaan äkkiä vaatteitaan ja lompakkoa. Rain ei luottanut kykyynsä tehdä itse täydellistä kahvia ilman kotitonttua, ja juuri tämän kahvin olisi oltava täydellistä!

***

Kun Rain tuli takaisin, oli kulunut noin puolituntia, ja hänellä oli mukanaan peräti viisi pahvimukikahvia: kaksi mustana, yksi maidolla, yksi sokerilla ja yksi maidolla ja sokerilla. Eikä siinä kaikki, Rain oli ostanut myös viisi pizzaa: 4 erilaista kasvistäytevaihtoehtoa sekä yhden, jossa oli suurinpiirtein kaikki mahdolliset lihatäytteet samassa, sekä ison suklaakakun. Rain oli seonnut tiskillä kun ei ollut tiennyt tarkkaan, mitä Noah haluaisi juoda ja syödä, joten hän oli ottanut vähän kaikkea varmuuden vuoksi. Toivottavasti Noah edes ylipäätään piti pizzasta ja suklaakakusta.

Tämän ikuisen rakkauden aamiaisen hän sitten kantoi vierashuoneeseen ja laski lattialle. Sen lisäksi, että kahvia ja ruokaa näytti olevan riittävästi viiden ihmisen pyjamabileisiin, Rainin tukka oli edelleen aivan bed head moodissa, ja hän oli pukenut cropp topin väärinpäin päälleen, niin että saumat näkyivät. Tytöllä oli tosiaankin siinä määrin pasmat sekaisin, ettei hänelle ollut tullut mieleenkään katsoa peilistä. Onneksi Rainin tyyli oli muutenkin sen verran edgy, että kaiken saattoi ainakin melkein kuvitella olevan tarkoituksellista.