Osallistujat:Heather O'Hara ja Nicolas Cartier
Ajankohta:Muutama viikko koulujen päättymisen jälkeen
Missä:Heatherin kotona Lyonissa
Juoni:Nicolas on tullut ensimmäistä kertaa käymään Heatherilla, tarkoituksenaan keskustella Heatherin vanhempien kanssa Heatherin opetuksesta.
Heather oli hivenen hermona. Nicolas oli tullut jo vähän aiemmin päivällä ja hän oli saanut esiteltyä talon Nicille. Kuitenkin, nyt piti käyttäytyä kuin viaton teini josta on ihan perseestä kun saa kotiopettajan. Totuus oli toinen, Heather oli innoissaan mutta aivan eri syystä. Hän saisi nähdä Nicolasta luvan kanssa useampana päivänä viikossa, ja opiskelun ohessa voi tehdä kaikkea muuta kivaa.
Heatherin vanhemmat tykkäsivät työstään. Heather tiesi myös isänsä työnarkomaaniksi, äitinsä ei sentään ollut niin paha. Mutta tästä oltiin keskusteltu jo aamupalalla. Molemmat tulisivat ajoissa kotiin, jotta ehtisivät tavata Nicolaksen ja jutella tämän kanssa Heatherin arvosanoista. Hiphei, Heather ei pitänyt yhtään ajatuksesta, että hänen vanhempansa pohtisivat yhdessä Nicolaksen kanssa miksi arvosanat olivat niin surkeat.
Sillä surkeathan ne oli. Heather oli reputtanut numerologian, taikahistorian, yrttitiedon ja liemet. Tässä oli selittämistä, sillä Heather oli läpäissyt vain käytännön aineet. Loitsut, muodonmuutokset, taikaeläimet, pvs ja tähtitieto olivat kaikki läpi, parhaimman arvosanan hän oli saanut loitsuista ja muodonmuutoksista. Upeaa ei tullut, mutta odotukset hän oli ylittänyt itsekin. Mutta, numerologiasta hirveä, taikahistoria surkea, yrttitieto surkea ja liemet surkea. Tästä oli keskusteltu aivan liian pitkään ja aivan liian paljon, Heather oli jo ihan kypsänä vanhempiinsa.
Heather kuuli alhaalla oven käyvän, kurtistaen kulmiaan kun kuuli molempien äänet. Hän oletti, että isällä menisi kuitenkin myöhään. "Heather?" Kuului matalaäänisen miehen kutsu. Heather huokaisi, hänen oli pakko mennä alas tai molemmat tulisi ylös. Hän etsi katseella Nicolasta vähän hermostuneena, sillä raukkaparka ei tiennyt Heatherin todistuksen todellista laitaa. "Joo tullaan ihan just alas" Heather huikkasi takaisin.

