Mukana olevat hahmot: Christopher Jeremiah Shadowfield
Ajankohta: 19.11.2019
Tapahtumapaikka: Serdaiglen tupa ja taikuuden historian luokkahuone
Varoitukset: Varastelua ja hiippailua
Juoni: Christopher Jeremiahilla on tylsää. Oikein todella tylsää, tiistaiaamupäivä ja todella upea idea kuinka päästä tylsyydestä eroon. Mikä voisikaan mennä vikaan? Ei kerta kaikkiaan mikään!
Christopher Jeremiahilla oli tylsää. Oli tiistaiaamu ja hän ei voinut alkavan flunssan takia lähteä päiväksi uloskaan, sillä ei tahtonut tautinsa käyvän pahemmaksi kuin mitä se varovaisuudella kävisi. Joten ulkoilmasta nauttimisen sijaan poika joutui istumaan tuvassa tekemässä läksyjä. Toki hänellä oli höyryävä kupillinen pihlajanmarjamehua vierellään, tekisi hyvää flunssalle, mutta ei se pois vienyt sielun kaipuuta metsiin.
Christopher Jeremiahin sielu alkoi muutenkin olla hyvin levoton, kun häneltä oli viety mahdollisuus kulkea henkimaailmaan - määrittelemättömän pitkäksi aikaa. Ei hänen sielunsa ollut tottunut sellaiseen rajoittavuuteen kuin ruumis hänelle oli jo keväästä lähtien asettanut. Christopher Jeremiah saattoi tuntea, kuinka hänen mielensä sumentui mitä pidempi aika jälleen edellisestä kulkemisesta kului (toki, ei siitä ollut kuin 19 päivää, mutta yhden yön toisella puolella viettämistä edelsi puoli vuotta kahlehdittua elämää).
Christopher Jeremiah lykkäsi läksykirjat sohvapöydälle, saaden mehukuppinsa hieman läikkymään kirjan siihen hipaistessa. Kumpa Christopher Jeremiahilla olisi ollut edes jotakin seuraa, mutta kaikki muut tuntuivat olevan jossain muualla. Oppitunneilla todennäköisesti suurin osa ja loput... tekemässä ties mitä.
Pojan tuskastunut katse eksyi jälleen läksykirjaan, jonka välistä pilkisti aloitettu essee. Olihan hän jo kaksi sanaa siihen aikaiseksi saanut viimeisen tunnin aikana.
Poika kaatui makoilemaan sohvalle, jolla oli aikaisemmin istunut ja nosti jalkansa käsinojan päälle. Hän huokaisi oikein tuskastuneesti katsellessaan loitsittua kattoa. Hän ojenteli käsiään kattoa kohden kuin yrittäen saavuttaa tuon seesteisyyden. Valheellinen, loitsittu, seesteyshän se vain oli, mutta... ehkä sekin olisi parempi kuin tämä raastava kaipuu toisaalle.
Ei hän kovinkaan kauaa kyennyt paikallaan makoilemaan, kun ponkaisi jo paikaltaan pystyyn. Hän oli kuullut jonkin äänen tupaan tuovalta ovelta ja pian saikin vahvistuksen kuulonsa tuomalle informaatiolle, kun sisään asteli puolituttu tupatoveri hieman hyräillen. Christopher Jeremiah tervehti tuota hymyillen ja sai vastaukseksi iloisen hein.
***
Hetkeä myöhemmin Christopher Jeremiah löysi itsensä hyvää matkaa murtautumassa taikuuden historian luokkatilaan. Hän oli jotenkin onnistunut ottamaan haasteen vastaan - saisiko hän vietyä taikuuden historian koekysymykset jäämättä kiinni (tietenkin hän siinä onnistuisi).
Luokkaan sisään itsensä tiirikoitua poika sulki oven hiljaa perässään ja hiippaili opettajan pöydän luokse aloittaen laatikoston sisältöön tutustumisen. Ei ensimmäisessä, eikä toisessa. Hänen täytyi koko ajan pitää huoli, ettei vain tulisi opettajan yllättämäksi - kuulostella luokkatilan ulkopuolista käytävän osuutta mahdollisimman hyvin.
Viimein Christopher Jeremiah löysi etsimänsä paperit, hän selasi paperit läpi varmistaen, että kyseessä olivat oikeat paperit ja laski ne sitten pöydälle. Nopealla loitsulla poika kopioi kysymyspaperit asettaen alkuperäiset takaisin samalle paikalle, josta ne löysikin ja laittoi kopion laukkuunsa sulkien ja lukiten sitten laatikon, josta oli paperit löytänyt. Hän hiippaili ovelle, jonka luona pysähtyi katsomaan, ettei hänen käynnistään jäänyt jälkiä. Ja lopulta pujahti ulos luokasta suunnaten takaisin tupaansa.
//Ja siinäpä se//
