PERUSTIEDOT
Nimi: Angel Sapphire Lovelace
Alias: Lucien Safir, Lucian Angel, Lucifer, Pyhä Mungo
Kutsutaan: Angel, Lovelace, herra/ neiti/ rouva/ hoitaja Lovelace, hoitsu, kaikki kelpaa
Sukupuoli: Muu/ Agender
Ikä: 33 vuotta, syntynyt 26.5.1987
Siviilisääty: Iki(?)sinkku
Suuntautuminen: Demiromanttinen panseksuaali
Asuu: Poudlardinessa vuokralla rouva Rosalie Higgsin luona
Työskentelee: Koulusairaanhoitajana Châteaussa sekä jästien zumbaohjaajana
Tehtävät koululla: Zumbakerhon ohjaaja
Kielitaito: (Amerikan)englanti, ranska, espanja, japani, arabia, hiukan muinaista egyptiä/ hieroglyfejä, satunnaisia sanoja hyvin monista kielistä
Parhaat ystävät: Laylah Harper, Reichard Lesauvage
TAIKAMAAILMAN NIPPELIT:
Verisääty: Jästisyntyinen
Taikasauva: Punapuuta, 14 tuumaa, okkamin sulka, erittäin joustava
Sauvakäsi: Oikea
Entinen koulu ja tupa: Ilvermorny, Thunderbird
Suojelius: Ikneumoni eli egyptinmungo, faaraorotta
Mörkö: Kuollut potilas ja tämän syyttävät omaiset
Iseeviot: Oma itsensä totaalisen rakastuneena
Thestralit: Ei näe
Monijuomaliemi: Limenvihreää, maistuu karamelliomenalta
Amortentia: Suklaa, omena, mandariini, kaneli
Edistynyt taikuus: Parantaminen, suojelius, unhoituttaminen, hieman lukilitista ja okklumeusta
Heikkoudet: Kaksintaistelu, väkivaltainen taikuus, lentäminen
ULKONÄKÖ
Olen 182 cm pitkä, solakka sekä jäntevä. Näytän urheilulliselta ja lihastakin on hieman näkyvissä. Kehoni on sanalla sanoen fit. En ole varma syntyperästäni ja siten etnisyydestänikään, mutta pidän itseäni afroamerikkalaisena. Ihoni on selvästi tumma muttei kuitenkaan kirjaimellisesti lähellä mustaa vaan lämpimän ruskea. Minulla on pitkät mustat rastat, jotka ulottuvat suurinpiirtein vyötärön kohdalle. Silmäni ovat hyvin tummanruskeat ja kasvoni hoikat, symmetriset sekä hivenen kulmikkaat. Minulla vaikuttaisi olevan hyvät geenit ulkonäön suhteen. Ei ole temppu eikä mikään saada näille kasvoille seksikästä ilmettä!
Jos hymyilen oikein leveästi silmäkulmiini ilmestyy pari ryppyä, mutta muuten ei ikä näy vielä missään. Minua onkin pari kertaa erehdytty luulemaan jatko-opiskelijaksi. Olen myös varsin androgyynin näköinen ja useimmiten pukeudunkin siten, etten näytä selvästi maskuliiniselta taikka feminiiniseltä. Minua ei kuitenkaan haittaa se, jos joku tulkitsee että olen nainen tai mies. Itselleni sukupuolella ei ole niin väliä, ja voin ottaa tarvittaessa kumman roolin tahansa varsinkin, jos sillä saa jotakin kivaa. Neutraali välimaasto on kuitenkin minulle se normaalitila, missä yleensä koen olevani. Ja mikäli se nyt olisi jollekulle tärkeää tietää, niin fyysinen kehoni on sitä lajia, missä on (pienet) rinnat. Tosin pukeudun siten, ettei tätä pysty kertomaan minusta vaatteet päällä jos ei entuudestaan tiedä.
Käytän usein korvarenkaita molemmissa korvissa, ja minulla on nenärengas vasemmassa sieraimessa. Meikkaan joskus mutta en niinkään tavalliseen tapaan virheitä peittäen vaan käyttäen erikoisia värejä, viivoja ja muotoja. Minulle meikki merkitsee taidetta kasvoilla ja itseilmaisua. Naamani näyttää kyllä sinänsä ihan yhtä hyvältä ilmankin.
Pukeutumistyylini on värikäs ja melko monipuolinen, suurimmaksi osaksi androgyyni, mutta ei välttämättä aina tai jokaista asustetta myöten. Otan vaikutteita lähinnä nuorten jästien katumuodista, ja näytän ainakin omasta mielestäni aina coolilta ja tyylikkäältä. Useimmat vaatteistani ovat retromuotia, pääasiassa 90-lukua, ja pidän urheilullisista asuista. Käytän lähes aina housuja, harvemmin hameita tai mekkoja. Asuni voivat olla ihoa paljastavia, sillä esittelen mielelläni ainakin kiinteää keskivartaloani sekä käsivarsiani. Toki käytän niitä vaatteita lähinnä kun olen vapaalla, ja olen ihan siveäksi kutsuttava sairaalasiivessä työskennellessäni.
LUONNE
Voi minähän olen aivan ihana! Siis oikeasti, olen kiva, tuskinpa olette tavanneet montaa mukavampaa. Olen jopa ärsytettynäkin todella herttainen. No ehkä siinä tapauksessa pirullisen herttainen, mutta en ikimaailmassa ilkeä kenellekään! Se johtuu siitä, että olen todella empaattinen, joten minä en itseasiassa voi satuttaa ketään toista elävää olentoa ilman, että satutan siinä samalla vähän itseänikin. Olen hyvin myötätuntoinen ja auttamishaluinen ja haluan lievittää toisten kärsimyksiä, sekä fyysistä että psyykkistä laatua olevia. Tämän vuoksi olen motivoitunut parantamistyöhöni, mutta samaan aikaan korkea empaattisuus tekee sen välillä todella haastavaksi. Erityisesti kohdatessani potilaan, jolla on hyvin ilkeä vamma, kova kipu- tai pelkotila, taikka joutuessani tilanteeseen, jossa muut paikalla olevat ihmiset ovat vaikkapa kovin vihaisia tai surullisia, minä alan itsekin voida kirjaimellisesti huonosti.
Olen myös siinä määrin tunteellinen, että se on joskus epäsovinnaista. Enimmäkseen olen vain todella iloinen ja positiivinen ja nauran paljon ja herkästi vaikka mille, mikä voi olla toisinaan muista ihmisistä ärsyttävää. Olen myös herkkä itkemään yllättäen melko pienistäkin syistä, joskin huomattavasti useammin itken liikutuksesta, ilosta tai nauramisesta kuin surusta. Surullisena saatan mennä ikään kuin lukkoon tai hysteeriseksi tai yrittää väkisin keskittyä nopeasti johonkin iloiseen. Vihainen minä olen todella harvoin, en kai edes osaa suuttua kunnolla. Muita ihmisiä voi häiritä käytöksessäni myös jokin sellainen kaiketi omahyväinen viba. Minä olen yleensä oikein tyytyväinen itseeni ja nautin kovasti muiden huomiosta, enkä näe miksi se olisi huono asia. Olen kuitenkin yleensä oikein tyytyväinen muihinkin ihmisiin, näen helposti toisten hyvät puolet ja mielelläni myös kerron sen heille. Rakastan kehuja! Sekä niiden saaminen että antaminen ilahduttaa minua suuresti. Tiedän myös että olen omituisuuksistani huolimatta valloittava persoona, enkä häpeä itseäni tai kommelluksiani lähestulkoon ollenkaan. Ja olen todella sosiaalinen, lähes aina iloinen ja puhelias. Tykkään ihmisistä, tykkään itsestäni, tykkään elämästä!
Olen myös hyvä kommunikoija, pystyn puhumaan avoimesti ja diplomaattisesti oikeastaan mistä vain. Vaikka totuuden nimissä on myönnettävä sekin, että joskus jonkun voi olla vaikea pysyä lennokkaiden juttujeni perässä. Puheeni saattavat olla kummallisia, mielikuvituksellisia tai filosofisia, ja voin välillä niin sanotusti puhua itseni pussiin hölöttämällä liian spontaanisti harkitsematta sanojani ensin. Osaan kuitenkin myös valehdella ja manipuloida melko taitavasti, mutta vain hyviin tarkoituksiin! Suurimman osan ajasta olen oikein rehellinen. Luullakseni olen myös varsin älykäs ja luova henkilö, mutta ehkä enemmänkin sitä omituista tyyppiä jota luullaan vähän hulluksi tai hölmöksi, kuin sitä sellaista järkevän ja hillityn ja kylmän älykästä, jota pidetään älykkäänä. Ja omasta puolestani ihan hyvä, jos ei sitä minusta liiaksi tunnista, koska liian älykkäistä ihmisistä saatetaan vaikkapa tehdä jonkinlaisia näyttelyesineitä, tai heistä yritetään hyötyä tai heidän oletetaan tekevän yhteiskunnan eteen jotain todella suurta ja merkittävää. Mutta en minä sellaista halua, minä haluan vain olla vapaa ja itsenäinen ja onnellinen.
Olen aina pitänyt kaikenlaisista elämyksistä, nautinnoista ja uusista kokemuksista, mikä on myös saattanut mennä överiksi silloin tällöin tai välillä useamminkin. Olen tosin nyt vankilakokemukseni myötä omaksunut hyvin terveelliset ja eettiset elämäntavat liikunnallisena luomua suosivana vegaanina ja absolutistina. Se saa minut tuntemaan itseni ikään kuin puhtaaksi. Tosin kyllä minä välillä saatan ehkä sortua joihinkin vanhoihin tapoihin, ja no se ei ikävä kyllä ole ihan pientäkään sitten, jos näin pääsee käymään. Mutta kyllä minä lähes aina noudatan tunnollisesti sitä, mitä olen päättänyt! Nykyisin yritän myös kovasti noudattaa sääntöjä ja olla kunnon kansalainen tai ainakin pidättäytyä tekemästä mitään kyseenalaista itsekkäistä syistä. Toki olen kylläkin sitä mieltä, että hyvyys itsessään on tärkeämpää kuin asetettu sääntö. Jos sääntö ei johdakaan hyvään ja eettiseen lopputulokseen, niin en minä silloin ajattele, että sitä kuuluisi noudattaa, vaan se täytyisi korjata tai muuttaa. Kuuntelen niin sanotusti mieluummin oman sydämeni ääntä tarpeen tullen. Mutta en minä mitenkään kapinahenkinen ole, voi en ainakaan enää. Kannatan rauhaa ja rakkautta!
Mitä minun henkiseen ikääni tulee, se vaihtelee ketterästi leikkisästä viattomasta lapsesta, selvinpäin villibilettävän sexyn teiniaikuisen kautta, aivan sinne ikivanhaan ja viisaaseen zen-mieliseen guruun asti. Välillä olen todella innokas ja eloisa, mutta osaan olla toisaalta myös erittäin rauhallinen ja kärsivällinen. Vaikka olenkin hieman ylitunteellinen, niin joskus minusta vaikuttaa siltä, että tunteeni saattavat ikään kuin mennä tiukassa tilanteessa myös pois päältä, ja silloin olenkin viileän rauhallinen ja voin omaksikin yllätyksekseni ottaa kriisin haltuun. Mutta ei siitäkään ole mitään takeita ei, toisinaan saatan myös panikoida, tai jalkani menevät aivan veteliksi. Ja toisaalta saatan kaikesta empaattisuudestani huolimatta joskus olla vähän välinpitämätönkin, kuin ehkä irrallaan tilanteesta enkä niin läsnä todellisuudessa kaiken aikaa. Minulla on joskus hiukan epätodellinen olo ihan vain... jostakin syystä.
TAUSTAT
PERHEESEEN KUULUU:
Rosalie Higgs: Vuokraemäntä, jonka kanssa asun. Tämä vanhempi noita kuvittelee itsepintaisesti minun olevan tyttärenpoikansa, vaikka me emme ole mitään sukua. Kaipa hänet voisi siis kuitenkin laskea perheeksi, herttainen rouva!
Harperit: Olen parhaan ystäväni Laylah Harperin adoptiosisarus, joten Laylah, hänen vanhempansa sekä isoveljensä ovat rakas perheeni.
Biologinen perhe: Minulla oli isä, äiti, isoveli ja pikkusisko, jotka muistan vain hämärästi. En edes tiedä heidän nimiään, missä he ovat nyt tai ovatko edes elossa vai kuolleita. Uskon vanhempieni olevan/ olleen jästimaailman vakoojia.
MENNEISYYS:
Minä en oikeastaan tiedä tai muista ollenkaan missä minä synnyin, mutta kun olin pieni kävimme perheeni kanssa uskoakseni todella monessa maassa. Niistä minä muistan jotain, lähinnä kauniita asioita. Minulla oli äiti ja isä ja isoveli ja pikkusisko. En muista heidän nimiään, mutta muistan kyllä kymmeniä eri sanoja äidille, isälle, veljelle ja siskolle, joilla minä heitä kutsuin. Vanhempani olivat vakoojia tai jotakin sinnepäin. En minä sitä silloin tiennyt, mutta niin olen päätellyt jälkeenpäin. Olin hurjan onnellinen pienenä, sen minä muistan aivan selvästi! Se oli vähän niin kuin päässä olisi ollut koko ajan kirkas valo päällä, ja siinä valossa lukemattomia eri sävyjä ja värejä.
Ensimmäinen oma nimeni, jonka muistan, oli Lucien Safir. Sillä nimellä minua kutsuttiin Martiniquessa, Karibianmerellä, lastenkodissa, johon minut tuotiin kun olin neljävuotias. En tiedä, mitä perheelleni tapahtui, mutta en ole hetkeäkään uskonut, että he olisivat jättäneet minua tahallaan. Jostain syystä heidän vain oli pakko. Ei se lastenkotikaan hullumpi paikka ollut, vaikka aluksi muistan ajatelleeni jotakin sellaista kuin, miksi ihmeessä kaikki puhuvat vain ”yhtä ihmistä”, eikä kukaan ymmärrä kun minä puhun. Se kuitenkin johtui vain siitä, että kun minä tulin sinne ilmeisesti puhuin lukemattomia eri kieliä sekaisin tavalla, jota vain perheeni oli ymmärtänyt. Siellä minä opin puhumaan ranskaa ensimmäisenä kokonaisena kielenäni. Nykyisin suosimani amerikan aksentin käytön ranskan puhumisessa opin vasta vähän myöhemmin.
Kävin jästien ala-asteen Martiniquessa. Ei se ollut ihan paras mahdollinen jästikoulu, mutta siellä oli hyvä kirjasto. En kuitenkaan lukenut läheskään niitä kaikkia kirjoja ja osaa vain selailin. Yritin tuolloin olla oppimatta liikaa koska en halunnut, että olisi pitänyt vaihtaa koulua tai muuttaa tai päätyä taas johonkin matkustuskaruselliin, mistä olisi ollut hankala karata. Minä huomasin, että vaikka olin viihtynyt perheeni kanssa missä vain, halusin silloin vaihteeksi olla yhdessä paikassa. Sillä tavoin -en ole kyllä enää niin varma, johtuiko se oikeasti siitä- muistini muuttui selkeämmäksi. Kaikki järjestäytyi. Siis se mitä tein minäkin vuonna ja minkä ikäisenä, mikä oli kenenkin yksi ainoa nimi, tai no ainakaan kellään ei ollut kovin montaa nimeä, ja oli rajallinen määrä kasvoja, joita sain nähdä aina uudestaan. No lyhyesti sanottuna aloin kai hahmottaa maailman normaalisti ja pidin siitä, miten paljon silloin ehtii ajatella.
En tiedä miksi mutta minä en taikonut lapsena, niin kuin noidat ja velhot yleensä tekevät jo ennen kuin saavat taikasauvansa. En ainakaan muista että olisin taikonut kertaakaan tai aavistanutkaan, että minä osaisin jotakin sellaista, ennen kuin sain 11-vuotiaana kutsun Ilvermornyyn. Lajitteluseremoniassa minut olisivat hyväksyneet jäsenekseen kaikki muut tuvat paitsi Wampus, enkä minä kyllä omasta mielestänikään ollut soturityyppiä. Horned Serpent taas ei oikeastaan kiinnostanut minua silloin erityisesti, sillä olin jo vähän kyllästynyt lukemiseen. Mietin siis asiaa Thunderbirdin ja Pukwudgien välillä ja päädyin sitten lopulta Thunderbirdiin. Ajattelin että se tupa olisi jännittävämpi, ja parantamisesta aloin kiinnostua oikeastaan enemmän vasta ylemmillä luokilla. Ilvermornyssa minun ei tosiaan tarvinnut varoa olemasta liian hyvä koulussa, ei ainakaan alkuun, sillä olin niin pihalla kaikesta kuin ekaluokkalainen vain saattoi olla. Mutta se juuri olikin äärettömän hauskaa, ja Thunderbirdit auttoivat minua mielellään. Heistä oli selvästi myöskin viihdyttävää katsoa taikamaailmaa minun kauttani siitä näkökulmasta, kuin kaikki olisi vielä ollut aivan tuntematonta. Kommelluksia riitti ja me nauroimme paljon!
Tutustuin parhaaseen ystävääni Laylah Harperiin ensimmäisellä luokalla. Hän oli samalla vuosikurssilla kanssani, mutta hänen tupansa oli Horned Serpent. Osalla tunneista me siis olimme yhdessä. Laylah oli terävä-älyinen, kiehtova ja lempeäkin. Häntä ei haitannut, että minä olin, no voisi kai sanoa että erikoinen, erilainen, jotakin liikaa monille. Eikä minua haitannut, että Laylahissa oli alusta asti jotain ikään kuin hiukkasen synkkää ja pahaenteistä, niin mukava kuin hän olikin. Toisena vuonna hänen perheensä päätti yllättäen jopa adoptoida minut. Niinpä minä muutin 12-vuotiaana pois lastenkodista New Yorkiin, missä Laylah asui hienossa kattohuoneistossa isänsä, äitinsä ja heidän kotitonttunsa kanssa. Meistä tuli aivan kuin sisaruksia. Laylahilla oli myös aikuinen isoveli, mutta häneen minä en tutustunut kovinkaan läheisesti, sillä hän asui jo omillaan ja kyläili harvoin.
Kun valmistuimme koulusta muutimme Laylahin kanssa kaksin kämppäkavereiksi, ja minä aloitin parantajan opintoni. Mutta Laylah ei jatkanutkaan opintoja, vaan hän alkoi maalata taidetta, liikkuvia muotokuvia ja sen sellaista, sekä harjoitella pimeännoidaksi. Jälkimmäinen kai liittyi jotenkin hänen isoveljeensä, mistä Laylah ei halunnut kertoa tarkemmin. Minä en tuominnut ystävääni tästä asiasta vaan ehkäpä menin hieman mukaankin siihen. Me liikuimme hämärissä porukoissa ja biletimme villisti yökerhoissa. Ja kun Laylah kävi ulkomailla suorittamassa jotakin pimeää keikkaa, tuli hän takaisin pitkän ranskalaisen aurorin kanssa, jonka oli houkutellut pimeän puolelle. Miehen nimi oli Reichard Lesauvage. Hän oli kieltämättä varsin hurmaava jollakin omalla epäkohteliaalla tavallaan, ja heillä oli Laylahin kanssa intohimoinen suhde. Vietimme melko paljon aikaa myös kolmisin, me olimme ystäviä, joilla oli yhdessä hurjaa ja hauskaa. He harjoittivat pimeydenvoimia innokkaasti, ja on myönnettävä, että kyllä minäkin niitä joskus vähän kokeilin mutta en suinkaan mitään väkivaltaista. Ennemminkin minä paransin pimeänä tai jotakin sellaista, sekä heitä että muita mahdollisesti kokeilujen tielle sattuneita. Paransin paljon sellaistakin mihin minulla ei ollut virallisesti mitään pätevyyttä. Opintoni jatkuivat siinä sivussa mutta kovin hitaanlaisesti. Käytin tuolloin melko runsaasti päihteitä enkä halunnut jäädä paitsi mistään hauskasta. En ollut koskaan varsinaisesti parisuhteessa, mutta lyhyitä seikkailuja tapahtui yksi jos toinenkin.
Ja sitten eräänä päivänä siinä kävi niin, että aurorit saivat meidät kiinni. Tai siis minut. Laylah ja Reich olivat parempia kaksintaistelijoita kuin minä, joka en silloinkaan oikein kannattanut väkivaltaa, ja pääsivät siksi pakenemaan. He oikeastaan jättivät minut pulaan, mutta en sanoisi olevani katkera siitä. Heidän rikoksensa olivat kuitenkin pahempia kuin minun, joten niin olisivat olleet tuomiotkin. Niinpä minä jouduin siis velhovankilaan. Onneksi tuossa paikassa ei ollut ankeuttajia kuten Englannin Azkabanissa kuulemma, mutta ankeaa siellä kyllä siitä huolimatta oli. Ainakin aluksi, lopulta ei enää niinkään, sillä kun fyysiset mahdollisuuteni kapenivat, minä suhtauduin siihen tavalla, jolla henkiset mahdollisuuteni laajenivat. Siellä sai lukea kirjoja, joten tutustuin innolla monenmoiseen mentaaliseen asiaan kuten meditaatioon, psykologiaan, new ageen, vetovoiman lakiin, shamanismiin, kiitollisuuden, positiivisuuden ja rakkauden voimaan ja voi vaikka mihin.
Käyttäydyin vankilassa hyvin ja parisen vuoden kuluttua pääsinkin jo vapaaksi. Kaikki vapaana olemisessa ja ihan tavallisessa elämisessä on ollut aivan ihanaa sen jälkeen! Tai ainakin melkein kaikki. Palatessani Laylahin luo sain kuulla, että Reichard oli mennyt pimeydenvoimien kanssa liian pitkälle, lähtenyt takaisin Ranskaan, ja voi hyvä tavaton, vallannut muiden pimeän kannattajien kanssa velhokoulun! Koulu oli kyllä kuulemma saatu jo valloitettua takaisin ja palautettua normaalitilaan, mutta sen jälkeen Reich oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Laylah oli hänestä kovin huolissaan, vaikka he olivatkin eronneet, ja me epäilimme, että kenties Reich tosiaan olisi kaiken tapahtuneen jälkeen jonkinlaisessa pulassa. Jos ei muuten niin Laylah oli ainakin vakuuttunut siitä, että se mies olisi pimeyden takia yhä vaaraksi vähintäänkin itselleen. Hän arveli, ettei niin pitkältä siltä tieltä voisi enää kääntyä takaisinpäin ainakaan yksin ja omin voimin. Niinpä ajattelin että kenties minä voisin vielä jollakin tavalla auttaa vanhaa ystävää, että jospa yrittäisin löytää hänet. Niinpä lähdin Ranskaan ja hain töitä siitä kyseisestä koulusta, Châteausta.
MUUTA
- Inspistaulu, soittolista, ääni: The Killers - Sweet Talk
- MBTI: ENFP, Enneagram: 7w2, aurinkomerkki: kaksoset, D&D alignment: Neutral Good
- Angelilla on tapana puhutella ihmisiä hellittelynimillä, sellaisiakin joita hän ei entuudestaan tunne.
- Angelin lempiruoka on kasvissushi, ja hän osaa myös tehdä itse hyvää sellaista.
- Lukee mangaa ja katsoo animea.
- Ei juo kofeiinia säännöllisesti, mutta saattaa käyttää sitä satunnaisesti ”dopingina”, jos tarvitsee lisäpotkua jotakin varten.
- Angel omistaa Game Boy Colorin ja siihen muutaman retropelin.
- Ostopäätökset aiheuttavat Angelille päänvaivaa, sillä hän pitää ylellisistä asioista, haluaa kuluttaa eettisesti, eikä tienaa erityisen paljon.
- Angelilla on rytmitajua, hän on hyvä tanssillisessa liikunnassa sekä näyttävä ilmestys discossa.
- Angelilla on ongelmia kohtuuden kanssa mitä tulee itsekuriin ja nautintoihin. Esim. hän ei joko koske eläinperäiseen tai epäterveelliseen ruokaan ollenkaan tai sitten repsahtaa kunnolla ja syö itsensä kipeäksi.
- Omistaa ajokortin muttei autoa.
- Keräilee yhä suklaasammakoista tulevia velhokortteja.
- Pelaaja käyttää nimimerkkiä CuteCyanide.
SUUSTA KUULTUA:
”Äkäinen huonon sunnuntaiaamun lapsonen onkin muuttunut kohteliaaksi tukkajumalattareksi, kuinka hulvatonta!”
”No mutta nythän onkin sopiva hetki kuvata aivosi, mon petit chou! Mitäpä luulet, kummalla mahtaa olla söpömmät pikkuaivot?”
”Mitäköhän hän oikein mahtaisi tuumata, jos vaikka löytäisi minut eräänä päivänä keittiöstä asettelemasta kumikanaa ja muovikukkasia jääkaapin päälle.”
SUKLAASAMMAKKOKORTIT:
