Mukana olevat hahmot: Rebecca Hope ja Elicia Beaudouin, muita ei oteta näillä näkymin mukaan.
Ajankohta: 29.11
Tapahtumapaikka: koulun käytävä
Juoni: äöh, lukemalla selviää, kannattaa käydä varmaan ensiksi lukemassa marraskuun chatpeli ja Noki vs Lontoo: erä yksi.
Varoitukset: varsinki ekassa viestissä kenties asioita mitkä eivät välttämättä sovi nuoremmille, joten proceed with caution.
Muuta: eipä tässä, suklaalahjoituksia otetaan vastaan.
Kaikilla on joskus huonoja päiviä, ne ovat ihan normaaleita. Joskus ne huonot päivät saattavat kestää parikin.. päivää? Tai viikkoa. Sekin on ihan normaalia, niinhän? Minun huono "päiväni" oli kestänyt jo aika monta viikkoa, ainakin se tuntui siltä. Tosiasiassa vain noin viikon, muttaniinjoo. Tarkemmin sanottuna siitä lähtien, kun olimme Noahin kanssa riidelleet lautapeli-iltapäivässä. Tuntui siltä kuin koko koulu olisi vihannut minua. Tai ainakin puolet. Olihan minulla kaverini, mutta sekin numero oli pienentynyt aika paljon. He olivat luvanneet saada Noahin katumaan syntymistään ja olin joutunut anomaan polvillani heitä olemaan sanomatta tai tekemättä Noahille mitään pahaa.
Aproproo Noah: olin kuullut huhuja, että hän oli kannustanut omia tupalaisiaan tekemään minun elämästäni helvettiä. Yritin tietenkin olla uskomatta niitä, mutta olivat he onnistuneet aika loistavasti. Olin saanut niin monta tappouhkausta, etten saanut yöllä nukuttua, ja kun nukahdin, heräsin parin tunnin päästä hiestä märkänä. Melkein koko energiani meni sängystä ylös pääsemiseen ja itseni kasassa pitämiseen, enkä onnistunut siinäkään kauhean hyvin. Kavereideni oli monina päivinä täytynyt kiskoa minut lakanoiden alta aamupalalle. Plussana oli kyllä se, että numeroni olivat nousseet hiukan, kun olin käyttänyt jokaisen viikonlopun opiskeluun oman sänkyni lämmössä.
Kirsikkana kakan päällä ihmiset olivat uskomattoman luovia keksimään haukkumasanoja, jotka eivät oikeastaan liittyneet tilanteeseen mitenkään, kuin myös vaihtoehtoisia tapoja kutsua minua lesboksi. Esimerkiksi: "vaginapaviaani joka tykkää toisista vaginapaviaaneista", oli ollut oikein hieno. Muitakin haukkumisia löytyi. Ihmishirviö, vaaleanpunaiseen verhoutunut demoni, miestennielijä (mutta lesbo! Muistakaa se!) ja vatipää. Sitten oli niitä tavallisempia, kuten putain, luuseri, kusipää, connard, salope, lehmä ja niin edelleen. Sattuivat silti kaikki. Mutta minähän tämän kaiken olin aiheuttanut, sillä minähän olin se joka oli ollut kauhea, minä olin se joka oli palannut yhteen Londonin kanssa, vaikka Noah selvästi tykkäsi minusta. Minun syytäni kaikki. Eiköniin?
Yleensä kuljin jokaiselle tunnille kavereideni seurassa, mutta nyt olin päättänyt piipahtaa vessassa. Senpä takia olin kävelemässä käytävällä yksin. Spoileri: se oli yksi elämäni isoimmista virheistä. Näytin hirveältä. Jo ennestään tummat silmänaluseni tummenivat entisestään, olin kalpea ja ennen niin kirkkaat ja terveellisen näköiset hiukseni näyttivät harmahtavan vaaleanpunaiselta ja kuivuneelta kidusruoholta.
"Hei katsokaas, siinähän menee Rebecca Hope", yksi tyttö sanoi ja lähti kävelemään minua kohti. Käänsin katseeni poispäin ja yritin olla välittämättä. "Voi ei, nyt se itkee!" kuului selkäni takaa. Käännyin katsomaan puhujaa kummastuneena. "Mutta enhän minä ed-", aloitin, mutta ymmärrettävästi lopetin puhumisen kun tyttö tönäisi minut kiinni seinään ja nosti muitta mutkitta paitani kauluksesta ilmaan. "Sä itket kun mä sanon et sä itket", tuo örisi. Tyttö oli minua varmaan kymmenen senttiä pidempi, eikä ollut kauhean kivaa kun tuo hönki naamaani. Yritin räpiköidä päästäkseni irti ja saadakseni vedettyä henkeä, sillä olin kuristumassa kauluspaitaani.