Mitäs tässä, rappusia vierimässä...

[Esmeralda Sweet]

//Peliin odotetaan Penelopea :) Ajankohta olisi 23.9, jos sopii?//
//Kirjoitan tästä lähtien 3. persoonamuodossa.//

Esmeralda pudotti kukkapantansa lattialle hypellessään Châteaun käytävillä sinä kauniina lauantai päivänä. Tyttö kumartui nostamaan hiuskoristetta, johon oli kiinnitetty valkoisia kukkia ja pisti sen päähänsä. Hän hymyili itselleen hyväksyvästi ja pyörähti pari kertaa ympäri. Esme tiesi muutaman oppilaan tuijottaen häntä oudoksuen, mutta näin kauniina ja täydellisenä päivänä ei vain voinut olla huonolla tuulella.

Esmeralda oli suuntaamassa ulos, missä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja muutama syksyn tuoma lehti heilui tuttavallisesti puussa Kielletyn metsän laidalla. Käytävän päästä lähtisivät portaat suoraan alas suurille ulko-oville ja sinne tyttö oli menossa määrätietoisesti hypähdellen. Ehkä hän voisi luoda taas uuden mielikuvitusmaailman. Tai tutkia vähän linnan ympäristöä. Koko Châteaun tienoot olivat hänelle avoinna - tai ei ihan koko tienoo.

"Hei!"

Esme tervehti tuttavallisesti tupatoveriaan, joka moikkasi hänelle takaisin. Hän saapui viimein portaille, jota oli ylöspäin kiipeämässä muutama muukin oppilas. Esmeralda lähti kipittämään niitä alaspäin hyräillen samalla iloisesti. Tyttö ei liiemmin keskittynyt jalkoihinsa, vaan katseli tauluja, jotka vilkuttivat hänelle hymyillen. Taikatauluja. Hän tervehti yhtä pyylevää naista, joka kutoi villasukkaa kehiysten sisällä.
"Päi-" Esmeralda ei saanut sanottua lausettaan loppuun, kun astui portaan ohi ikävin seurauksin: tyttö lähti vierimään portaita alas tuuppien useita koulun oppilaita. Hän heitti muutaman kuperkeikan ja löi päänsä muutaman kerran rappuseen. Esme ei huutanut. Hän vain puristi silmänsä umpeen ja kätensä nyrkkiin.

Viimein matka loppui. Portaat olivat yllättävän pitkät, mutta lopulta Esmeralda törmäsi johonkin pehmeään. Oliko se ihminen? Vai jokin aivan muu? Siitä hän ei halunnut ottaa selvää, vaan jäi makaamaan kippuraan maahan taistellen kyyneliä vastaan. Hänen takaraivoaan jomotti ja takamukseen sattui. Tyttö oli nolannut itsensä täysin. Miksi ilon jälkeen suru tulee kuitenkin ja vie kaiken onnen?

[Penelope Millers]

//Päivä käy, itse kirjoitan ensimmäisessä.//
"Voi ei! 23? Sehän on tänään!" huusin kauhistuneena katsoessani kirjastokuittiani. "Ja se pitää palauttaa kahdessa minuutissa!" Olin parhaillani ulkona lukemassa toista kirjaa. Minun pitäisi äkkiä hakea kirja pohjoistornista ja sitten kiiruhtaa kirjastoon. Lähdin pinkomaan sisälle monia portaita ylöspäin.

Vihdoin pääsin tupani oleskeluhuoneen ovelle kaappikellon viereen. Kerroin salasanan ja kaappikello väistyi. Juoksin portaita ylöspäin ja kuulin, kuinka kaappikello sujahti takaisin paikalleen. Sitten pitäisi vain löytää kirja. Viiletin toisia portaita ylös makuusaliin, ja hain kirjani sänkyni vierestä. Ehtisin hyvin portaita alas ja salakäytävään, joka lyhentäisi matkaani hieman.

Olin jo viimeisten portaiden alapäässä, kun kuulin outoja ääniä. Käännyin ympäri, ja näin tytön putoavan minua kohti kädet nyrkissä. En ehtinyt tehdä mitään, kun tyttö jo tormäsi minuun. Pidin yllätyksekseni tasapainoni, vaikka olenkin yleensä kömpelö.
"Hyvä pudotus", naurahdin ja ojensin tytölle kättäni, vaikka hän katsoikin edelleen portaita.

[Esmeralda Sweet]

"Hyvä pudotus", Esmeralda kuuli tytön äänen. Voi kiitos. Tuollaisia lohduttavia sanoja hän juuri kaipasikin. Tyttö oli juuri kierinyt ainakin kilometrin pituiset portaat alas ja joku tulee kehumaan hänen putoamistaan? Esme makasi kippurassa yhä edelleen ja vain toivoin, että voisi kadota maan alle. Kipu hänen päässään oli kamala. Sai nähdä lukisiko ensi viikon lehden juorupalstalla jotain tästä upeasta kierimisestä.

Esmeralda kömpi vaivoi ylös pidellen päätään, jossa sykki kipu. Hän piti katseensa kengissään vältellen katsekontaktia puhujan kanssa. Osaksi siksi, että Esme tiesi poskiensa olevan kyynelistä märät ja silmät punaiset. Osittain myös siksi, että hän tunsi lievää loukkaantuneisuutta mahtaako se olla edes sama tuohon tyttöön, joka oletettavasti seisoi edelleen hänen vierellään.

Esmeralda ei kuitenkaan halunnut antaa itsestään herkkää, itkupilli esivaikutelmaa. Hän pyyhki kyyneleet kämmen selkäänsä ja kohotti viimein katseensa maasta. Tyttö pyyhkäisi märät hiuksensa selkänsä taakse. Vasta silloin hän huomasi puhujan ojentaneen hänelle kätensä. Esme kuitenkin vain vilkaisi sitä nopeasti ja käänsi katseensa pian takaisin tyttöön. Hänellä oli pähkinänruskeat hiukset, sekä vihreät silmät. Tytöllä oli kädessään kirja (?).

"Aih..."

Esmeralda mumisi ja kosketti kevyesti takaraivoaan. Sitten hän vilkaisi kättään varmistaen, ettei hänen päässään ollut avohaavaa tai mitään. Esme vilkaisi portaita takanaan. Ne tosiaankin olivat pitkät. Viimein tytön katse taas osui häntä auttaneen - jos näin voisi sanoa, oppilaan silmiin.

[Penelope Millers]

Kaduin heti sanojani. Eihän noin nyt voi sanoa heti ensimmäiseksi! Hieno ensivaikutelma, Penelope.
"Ööh.. Tai siis.. Oletko kunnossa?" sopersin edelleen käsi ojennettuna. Asetin sen heti puristamaan sinikantista kirjaani. Tässä vaiheessa en edes muistanut jo myöhäistä kirjastokäyntiäni.

En jaksanut odottaa vastausta vaan sanoin melkein heti perään:
"Olen Penelope!" En ollut saanut vielä melkein yhtään kaveria tai edes tuttavaa täällä, ja uudella lukukaudella aioin olla sosiaalisempi. Koulussa kuuluu myös ystävystyä! Kai.. Olen niin surkea tässä!

//Sori, en keksi mitään kirjotettavaa! Saatan tulla vielä tänään tänne, jos muistan. En koskaan muista! Mut nyt laitan jonkun muistutuksen tai jotain.. :)//

[Esmeralda Sweet]

"Ööh.. Tai siis.. Oletko kunnossa?" tyttö kysyi Esmeraldalta, joka katsoi häntä edelleen surullisena. Esmen poskille nousi hento puna, sillä hän oli nolaantunut, mutta myös loukkaantunut samaan aikaan. Ei tyttö ollut varmaan pahaa tarkoittanut. Esmen oli turha kantaa kaunaa. Kosketuksesta räjähtävä pommi-ilmaisu kävi toteen vähän liian hyvin tässä tilanteessa.

"Olen. Ainakin luulen niin", Esmeralda huokaisi ja hymyili hieman. "Tuo kyllä vähän sattui, mutta olen kunnossa. Elämä on. Joskus sitä kaatuu. Aina voi kuitenkin nousta ylös kaatuakseen uudestaan."
Esme ei tiennyt mistä repäisi nuo lauseet. Tyttö oli kuitenkin pienestä pitäen osannut käyttää viisaita ja suuria sanoja. Hän keksi usein elämänviisauksia, jotka saivat hänet aina näkemään kaikessa jotain positiivista.

"Olen Penelope!" tyttö esittäytyi. Jopas jotakin, kahdeksankirjaiminen nimi. Se oli huomattavasti pidempi, kun muiden hänen uusien tuttavuuksiensa nimet. Muutenkin Penelope kuulosti aivan prinsessalta. Esme näki tytön seisomassa linnan edustalla sininen prinsessamekko päällä.

"Olen Esmeralda. Mutta ystävät sanovat vain Esme", Esmeralda hymyili ja ojensi kättään Penelopelle. "Ja mehän voimme olla ystäviä, eikö niin?"

//Itse pyrin myös käymään katsomassa ropet joka päivä :) Pahoittelut, jos joskus joudut odottamaan!//

[Penelope Millers]

//Heh, en ehtinytkään sitten lopulta eilen! Sori taas odotuksesta!//
"Olen. Ainakin luulen niin. Tuo kyllä vähän sattui, mutta olen kunnossa. Elämä on. Joskus sitä kaatuu. Aina voi kuitenkin nousta ylös kaatuakseen uudestaan", tyttö sanoi. Vau, syvällistä. Olen aina halunnut oppia puhumaan viisaasti ja syvällisesti, niin kuin jossain jästikirjoissa, mutta en koskaan osaa. Aika hienoa, että tuo tyttö osasi.

"Olen Esmeralda. Mutta ystävät sanovat vain Esme. Ja mehän voimme olla ystäviä, eikö niin?" tyttö kysyi kättään ojentaen. Hämmästyin vähän. En tiennyt, että ystävien tekeminen on näin helppoa!
"Ööh.. Juu! Tietenkin!" sain soperrettua ja tartuin tytön käteen vetääkseni hänet ylös.
"Ja minua voit sanoa Lopeksi", kerroin. Vaikka tuota nimeä käyttävät vain sukulaiset ja perheeni sanoo minua Meloniksi, on kiva, kun joku muukin käyttää sitä. Tuntuu oudolta, että vietin koko viime vuoden yksin, kun olisin voinut saada ystäviä todella nopeasti. Pitäisi alkaa puhumaan enemmän oleskeluhuoneessa ja makuusalissa.

"Mennäänkö jonnekkin vähän mukavampaan paikkaan kuin portaiden toinen pää?" ehdotin. Samassa tajusin mitä olin unohtanut.
"Vaikka kirjastoon? Tämä kirja on jo vanhentunut pari minuuttia sitten!" puuskaisin ja lähdin jo kirjastoa päin.

[Esmeralda Sweet]

"Ööh.. Juu! Tietenkin!" Penelope sopersi. Hän tarttui Esmeraldan käteen ja veri tämän ylös. Penelope kuulostaa hermostuneelta, Esme mietti päästessään jalkeilleen. Eikö hän halunnut olla ystävä tälle Pouffsouffle-tytölle? Kyllä hän halusi, ei Penelope olisi muuten vakuuttanut haluavansa olla ystävä. Kai...

"Ja minua voit sanoa Lopeksi", tyttö lisäsi. Esmeralda nyökkäsi hymyillen ja kumartui nostamaan kukkapantansa lattialta. Se oli pudonnut kovan kierimisen seurauksena. Hän toivoi, että Penelope kutsuisi häntä Esmeksi. Se oli merkki ystävyydestä.

"Mennäänkö jonnekkin vähän mukavampaan paikkaan kuin portaiden toinen pää?" Penelope tai Lope ehdotti. Loistava idea! Esmekin pääsi näidän tuijottavien silmäparien alta pois. He voisivat mennä vaikka ulos, Yhteiseen oleskeluhuoneeseen tai -
"Vaikka kirjastoon? Tämä kirja on jo vanhentunut pari minuuttia sitten!" puuskahti Penelope ja lähti kiirehtimään kohti kirjastoa. Esmeralda huokaisi. Hän oli enemmän ulkoilmaihmisiä. Hän kuitenkin vain hymyili ja lähti tytön perään. Kirjasto ei todellakaan ollut paikka missä hän viihtyi. Siellä oli paljon pölyisiä kirjoja ja paljon tietoa. Tietoa, joka yritti tunkeutua hänen päänsä sisään ja riistää tilan mielikuvitukselta.

"Odota Lope!" tyttö huudahti. Hän kuitenkin arvosti ystävänsä mieltymyksiä ja päätti lähteä hänen kanssaan kirjastoon. Ei se sitä paitsi niin kamalaa olisi, kunhan vain hän ei joutuisi lukemaan tai jotain.

Esme juoksi Penelopen kiinni ja kysyi: "Minkä kirjan aiot palauttaa? Onko se hyvä?"

[Penelope Millers]

"Ei hätää, palautan vain kirjan ja sitten voimme tehdä jotain vähän ehkä kivempaa", sanoin, sillä huomasin Esmen tylsistyneen huokauksen.

"Minkä kirjan aiot palauttaa? Onko se hyvä?" Esme kysyi.
"Maailmojen välissä, se kertoo noidasta, joka rakastuu surkkiin ja surkki kertoo millaista on olla velhoperheessä taikomaton. Lopulta surkin isä tappaa hänet. Hän on yksi "puhdasverisistä" ja arvostaa sitä, eikä kestä surkkilasta. Se on surkin nimeltä William Jones kirjoittama ja hän todellakin avarsi kuvaani surkkien elämistä. Olen lukenut sen nyt noin viiteentoista kertaan. Se on todella hyvä!" kerroin.

Pääsimme kirjastoon, ja asetin kirjan tiskille. Katsoin nopeasti, onko mitään mielenkiintoista poistomyynnissä, mutta siellä olivat vain ne samat vanhat pölyiset kirjat kuin viime viikolla. Käännyin Esmeen päin.
"No, mitä sitten?" kysyin pirteästi. En yhtään tiennyt mistä Esme pitää, jote en myöskään tiennyt ehdottaako kävelyä vai lasillista sänkyni alla piilottelevaa kermakaljaa.

[Esmeralda Sweet]

"Ei hätää, palautan vain kirjan ja sitten voimme tehdä jotain vähän ehkä kivempaa", Penelope sanoi. Esmeralda hätkähti. Tyttö oli kuullut hänen huokauksensa. Nyt tuo varmaan ajatteli Esmen olevan tyttö, joka ei arvosta muiden mieltymyksiä ja menee mieluummin oman päänsä mukaan.
"Eikun tietenkin voimme jäädä kirjastoon jos haluat", Pouffsouffle-tyttö sanoi nopeasti. "En ole kuitenkaan mikään lukuihminen, mutta voi siellä tehdä jotain muutakin. Mennä vaikka -" hän piti pienen tauon. Tytön kasvoille ilmestyi virnistävä ilme. "Kiellettyjen kirjojen osastolle!"
Hän sanoi sen vain vitsillä. Penelope ei näyttänyt tytöltä, joka rikkoisi sääntöjä.

Kun Esme oli juossut Penelopen kiinni ja kysellyt tämän kirjasta, Serdaigle-tyttö vastasi tälle: "Maailmojen välissä, se kertoo noidasta, joka rakastuu surkkiin ja surkki kertoo millaista on olla velhoperheessä taikomaton." Esmeralda oli aina pelännyt olevansa surkki. Se olisi kertakaikkisen kamalaa. Hänen vanhempansa olivat olleet huolissaan poikansa puolesta, sillä he olivat epäilleet Danielia surkiksi. "Lopulta surkin isä tappaa hänet. Hän on yksi "puhdasverisistä" ja arvostaa sitä, eikä kestä surkkilasta. Se on surkin nimeltä William Jones kirjoittama ja hän todellakin avarsi kuvaani surkkien elämistä. Olen lukenut sen nyt noin viiteentoista kertaan. Se on todella hyvä!" 

"Vau!" Esmeralda henkäisi. "Viiteentoista? Etkö osaa sitä jo ulkoa? Joskus jos minä päädyn lukemaan kirjoja, luen ne ehkä kerran ja silloinkin olen jo kyllästynyt. Haluaisin kirjan, jonne pääsee sisälle, tiedäthän. Voisin olla itse se prinsessa, jota prinssi suutelee ja he menevät naimisiin."

Esme hyppeli Penelopen perässä kirjastoon. Serdaigle asetti kirjan tiskille ja tutkaili hetken jotain kirjoja. Esmeralda katseli ympärilleen. Kirjasto oli suuri paikka täynnä suuria hyllyjä, joissa oli kirjoja sisältäen suurta tietoa. Kirjahylly Esmen omassa huoneessa sisälsi vain kukakirjoja ja valokuva-albumeita.

"No, mitä sitten?" Penelope kysyi pirteästi.
"Saat päättä. Voimme olla täälläkin halutessasi. Toisaalta..." Esme mietti hetken. Hänen teki mieli ehdottaa, että menisivät tosissaan käymään kiellettyjen kirjojen osastolla tai tekemään jotain muuta tyhmää, mutta hänellä oli sellainen käsitys, että Serdaiglet eivät koskaan riko sääntöjä.

[Penelope Millers]

"Eikun tietenkin voimme jäädä kirjastoon jos haluat. En ole mikään lukuihminen, mutta voi siellä tehdä jotain muutakin. Mennä vaikka.. Kiellettyjen kirjojen osastolle!" tyttö vitsaili. Naurahdin. Esmellä oli hiukan erilainen huumorintaju kuin minulla ja uskon, että hän ajattelee minua vain hikipinkona joka tietää kaiken, mutta vitsi oli silti ihan hauska. Toivottavasti se oli vitsi. Ehkä olenkin vähän hikari.

"Vau! Viiteentoista? Etkö osaa sitä jo ulkoa?" Esme henkäisi, kun kerroin lukeneeni kirjan niin moneen kertaan.
"No, vähän, mutta se juuri on paras osa! Kun lukee kirjan uudestaan ja löytää siitä jotain uutta! Tai näkee asioita eri tavalla", hihkaisen ja uppoudun hetkeksi takaisin Annabel- noidan tarinaan. Säpsähdin kuitenkin nopeasti pois.

"Saat päätää. Voimme olla täällä halutessasi. Toisaalta..." Esme jätti lauseen lopun leijumaan.
"Ei kun oikeasti. En tykkää kauheasti kirjastoista. Vähän liian.. hiljaista minun makuuni", kerroin välittämättä siitä mikä olisi tuon lauseen loppu. En kyllä kauheasti välittänyt kirjastoista. Siis tietysti se oli ihan kivaa sen hetken aikaa kun etsii kirjoja, mutta jos jää lukemaan tai tekemään läksyjä sinne on vain liikaa aikaa yksikseen ajatustensa kanssa. Mutta sellaista on kyllä vähän kaikissa lukupaikoissa. Lisäksi kirjastoissa on ihan hirveästi häiriötekiöitä. Miten pystyisin tekemään läksyjä, jos lempikirjani istuu hyllyssä katsomassa minua, kutsumassa ottamaan käteen ja lukemaan.