Animaagiuden alkeet

Tälle alueelle koulun opettajat laittavat kurssisuunnitelmansa ja täällä oppilaat pääsevät ilmoittautumaan kursseille. Myös yleiset ohjeet kurssien tekoon löytyvät täältä. Kurssi koostuu 10-14 oppitunnista, joista valitaan roolipelattavaksi vähintään yksi tunti.

Animaagiuden alkeet

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 30 Joulu 2013, 17:55

Tämä kurssi toteutetaan erikoiskurssina, jolle myös koulun ulkopuoliset ovat tervetulleita osallistumaan. Pelit pelataan foorumin alueella, jolle voi kirjoittaa rekisteröitymättä. Ajatuksena on pelata kolmen viikonlopun kurssista yksi oppitunti kuukaudessa. Mukaan voi tuoda oman täysi-ikäisen hahmonsa, tai alaikäisen hahmon isoveljen, äidin, serkun, naapurin tai vaikka idolin.

Kurssin nimi: Animaagiuden alkeet (anim)

Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu kaikille perusopintonsa suorittaneille. Kurssille voi osallistua Châteaun jatko-opiskelijana, mikäli on pärjännyt edes kohtuullisesti muodonmuutoksissa. Lisäksi kurssi on avoin muulle taikamaailman väestölle.

Esitietovaatimukset
Muodonmuutoksen perusteet tulee olla hallussa.

Tavoitteet ja opetusmateriaali
Kurssilla selvitetään kunkin henkilökohtainen animaagihahmo ja harjoitellaan animaagiuden alkeita. Tavoitteena on, että kurssin suorittanut osaa turvallisesti jatkaa animaagihahmonsa harjoittelua omin päin kurssin jälkeen. Opetusmateriaali jaetaan kurssikerroilla.

Arvostelu
Osallistuttava vähintään 80% opetuksesta. Arvostellaan hyväksytty/hylätty.

Oppitunnit
Oppitunteja järjestetään kolmena viikonloppuna, noin kerran kuukaudessa, kevään 2014 aikana. Saman viikonlopun aikana järjestetään 4 oppituntia, joista kolme on lauantaina ja neljäs sunnuntaina. Koulu tarjoaa tarvittaessa majoituksen perjantai-illasta lähtien.

Helmikuu: 8.-9.2.2014, tunnit 1-4:
1 Animaagius ja lainsäädäntö
2 Eläinhahmoa etsimässä, teoriaa
3 Itseen kohdistuva muodonmuutos
4 Eläinhahmoa etsimässä, käytäntöä + kotitehtävän anto

Maaliskuu; 8.-9.3.2014, tunnit 5-8
5 Oman animaagimuotonsa tunnistaminen
6 Eläinhahmon hallinta, teoriaa + käytäntöä
7 Eläinhahmon hallinta, teoriaa + käytäntöä
8 Eläinhahmonsa läpikotainen tunteminen, teoriaa + kotitehtävän anto

Huhtikuu: 12.-13.4.2014, tunnit 9-12
9 Eläinhahmonsa tunteminen, käytännön testi
10 Muutoksen aloittaminen, teoriaa + käytäntöä
11 Muutos päästä varpaisiin (oli varpaita tai ei), teoriaa
12 Viime hetken eväitä ja vinkkejä tuleville animaageille

Roolipelattavat oppitunnit

Tarkoitus olisi roolipelata jokin oppitunti jokaiselta viikonlopulta. Käytännössä peliaikaa olisi ainakin kuukausi. Mikäli ensimmäinen peli venyy, jätetään toinen viikonloppu pelaamatta, kolmas viikonloppu pelataan joka tapauksessa.

Helmi- ja maaliskuun viikonlopuista voisi pelata esimerkiksi viimeisen oppitunnin ja huhtikuun viikonlopusta toisen tunnin (eli tunnit 4, 8 ja 10). Kotitehtävät jaetaan myös jokaiselta kerralta. Kurssi toimii samalla jonkinlaisena sukelluksena oman hahmonsa elämään, mietteisiin ja olemukseen.

Ilmoittautuminen
Jatko-opiskelijat ilmoittautuvat kurssille vastaamalla tähän kurssisuunnitelmaan. Kurssisuunnitelmaan vastaaminen vaatii foorumille kirjautumista. Kurssille voi myös ilmoittautua aiheeseen liittyvässä blogin artikkelissa, jolloin erillistä kirjautumista ei tarvita. Ilmoittautuminen tulee tehdä viimeistään 1.2.2014.
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia

Re: Animaagiuden alkeet

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 30 Joulu 2013, 18:35

Ja ranskalainen skandaalinhakuinen lehdistö villiintyi tähän kurssiin liittyvistä Taikaministeriön selvityksistä. Michael Evans on kuitenkin vakuuttunut siitä, että kurssi on laillisesti järjestetty. Tervetuloa mukaan!
Katso lehtiartikkeli: Animaagiutta viikonloppukurssina - ollaanko Châteaussa seottu?
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia

Re: Animaagiuden alkeet

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 05 Tammi 2014, 13:00

Ronja tulee mukaan tälle mielenkiintoiselle kurssille!
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 247
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Animaagiuden alkeet

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 02 Helmi 2014, 14:17

Tylypahka AM:in väkeä lähtee ehkä mukaan peliin. Niinpä pidennetään ilmoittautumisaikaa 15.2. asti. Yritän kuitenkin saada ensimmäisen osan kurssista aloitettua sunnuntaina 9.2., mutta mukaan voi siis ilmoittautua vielä hetken pelin alettuakin
Hoitaa pientä lasta, eikä oikeastaan ehdi foorumille asti kuin satunnaisesti.

Koulun rehtori ja muodonmuutosten opettaja. Ylläpitotiimin pääjehu. Korpinkynsi, joka lähti maailmalle oppimaan kaiken muodonmuutoksista. Kangistettu joulukuun alussa, eikä osallistu peleihin.
(Kuva: http://avatars.jurko.net)

Katan hahmot: rehtori Michael Evans, jatko-opiskelija Maurice Poulin ja kummitus Baudouin Cornett.
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia


Paluu Kurssisuunnitelmat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron