Ennustaminen: ihmiskunta (enih)

Tälle alueelle koulun opettajat laittavat kurssisuunnitelmansa ja täällä oppilaat pääsevät ilmoittautumaan kursseille. Myös yleiset ohjeet kurssien tekoon löytyvät täältä. Kurssi koostuu 10-14 oppitunnista, joista valitaan roolipelattavaksi vähintään yksi tunti.

Ennustaminen: ihmiskunta (enih)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 05 Joulu 2013, 20:19

Kurssin nimi: Ennustaminen: ihmiskunta (enih)

Kohderyhmä: Kurssi on avoin kaikille oppilaille. Kurssia suositellaan etenkin 2-4. luokan oppilaille, mutta myös nuoremmat ja vanhemmat ovat tervetulleita mukaan.

Esitietovaatimukset: Ennustuksen perusteet on hyväksi osata etukäteen, muttei pakollista.

Tavoitteet ja opetusmateriaali
Ennustaminen: ihmiskunta -kurssilla opiskellaan ihmisestä ennustamista laajasti eri osa-alueilla. Oppitunneilla tutustutaan mm. frenologian, fysiognomian, moleoskopian, metoposkopian ja palmisterian saloihin. Kurssin lopussa jokaisella on hyvät tiedot ja taidot ihmisestä ennustamisesta.

Arvostelu
Arvosana muodostuu loppukokeen ja tuntiaktiivisuuden perusteella

Oppitunnit
Ennustuksen kaksoistunnit pidetään kerran viikossa.
1 Ihmiskunta ennustamisen menetelmänä
2 Frenologia (kallon muodot)
3 Fysiognomia (ihmisen ulkomuoto)
4 Moleoskopia (luomet)
5 Metoposkopia (otsa)
6 Karomantia sekä muut harvinaisemmat menetelmät
7 Palmisteria (kädet)
8 Palmisteria käytännössä
9 Koe
10 Kertausta

Roolipelattava oppitunti
Roolipelattava oppitunti on: 8 Palmisteria käytännössä, joka sijoittuu marras-joulukuun vaihteeseen.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen on auki! Ilmoittautuminen tapahtuu vastaamalla tähän viestiin ja osallistumalla oppitunnille.
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ennustaminen: ihmiskunta (enih)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 06 Joulu 2013, 00:08

viewtopic.php?f=68&t=389

Tervetuloa oppitunnille!
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ennustaminen: ihmiskunta (enih)

ViestiKirjoittaja London Morel » 06 Joulu 2013, 21:21

London tulee mukaan, vaikkei ennustaminen kiinnostakaan.
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Ennustaminen: ihmiskunta (enih)

ViestiKirjoittaja Réna Dubois » 26 Joulu 2013, 13:12

Réna tulee kurssille, vaikka ennustaminen ei hänen lempiaineensa olekaan.
Réna Dubois
Oppilas
 
Viestit: 25
Liittynyt: 18 Tammi 2013, 07:38
Tupa: Gryffondor

Re: Ennustaminen: ihmiskunta (enih)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 05 Tammi 2014, 13:03

Tervetuloa mukaan! Kurssille voi ilmoittautua ja osallistua vielä kevätlukukauden ajan. Muistakaa kuitenkin, että pelissä eletään joulukuuta.

Pelattava oppitunti löytyy tosiaan tästä osoitteesta: viewtopic.php?f=68&t=389
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ennustaminen: ihmiskunta (enih)

ViestiKirjoittaja Maurice Poulin » 16 Helmi 2014, 03:52

Kai voisin änkeä Mauricen tännekin mukaan. Herran opinnot kun ovat olleet ennen Châteauhun tuloa aika surkealla tasolla. Hänelle tämä voisi siis toimia puutteellisten tietojen täydennyksenä. (Vrt. suomalaisessa järjestelmässä kymppiluokka)
Puhelias poliitikko, selittelijä ja väittelijä. Puhdasveristen oikeuksien puolestapuhuja. Jatko-opiskelija.

Katan hahmot: rehtori Michael Evans, jatko-opiskelija Maurice Poulin ja kummitus Baudouin Cornett.
Avatar
Maurice Poulin
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 44
Liittynyt: 07 Joulu 2013, 18:22

Re: Ennustaminen: ihmiskunta (enih)

ViestiKirjoittaja Melisenda Bertram » 17 Helmi 2014, 14:21

Melisenda ilmoittautuu mukaan!
Avatar
Melisenda Bertram
Oppilas
 
Viestit: 36
Liittynyt: 08 Loka 2012, 12:43
Tupa: Pouffsouffle

Re: Ennustaminen: ihmiskunta (enih)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 17 Helmi 2014, 19:06

Tervetuloa! Oppitunnin voi tosiaan suorittaa yhdellä peliviestillä, mutta halutessaan voi pelata enemmänkin esimerkiksi kysymällä professori Molinalta jotain tai tekemällä jotain, johon Molina reagoi.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Kurssisuunnitelmat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron