Muodonmuutosten peruskurssi (Muo1)

Tälle alueelle koulun opettajat laittavat kurssisuunnitelmansa ja täällä oppilaat pääsevät ilmoittautumaan kursseille. Myös yleiset ohjeet kurssien tekoon löytyvät täältä. Kurssi koostuu 10-14 oppitunnista, joista valitaan roolipelattavaksi vähintään yksi tunti.

Muodonmuutosten peruskurssi (Muo1)

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 01 Loka 2013, 22:34

Kurssin nimi: Muodonmuutosten peruskurssi (Muo1)

Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu kaikille koulun perustutkinto-oppilaille. Jatko-oppilaatkin saavat tulla mukaan, tosin kurssi toimii heille pääasiassa alkeiden kertauksena.

Esitietovaatimukset: Ei tarvitse osata mitään ennen kurssia.

Tavoitteet ja opetusmateriaali
Kurssilla opetellaan muodonmuutoksen alkeita ja harjoitellaan ryhmyä pienempien esineiden muuttamista esineiksi ja eläimiksi. Tavoitteena on, että kaikki oppilaat hallitsevat muodonmuutosten perustekniikat kurssin päättyessä.
Kurssilla ei käytetä erillistä kirjaa, oppilaiden muistiinpanot ovat tärkeitä kokeen kannalta.

Arvostelu
Arvostelu pohjautuu tuntiaktiivisuuteen ja kurssin lopulla järjestettävään käytännön kokeeseen.

Oppitunnit
Tässä ovat kurssin oppituntien aiheet järjestyksessä.
1 Kurssin esittely, harjoitus: nappi-kolikko -muutoksella
2 Lisää harjoittelua: nappi-kolikko, nopeimmille/taitavimmille myös keppi-viivotin-muutos
3 Käytännön harjoitus: Suklaakeksi-(tuikku)kynttilä-muutos
4 Käytännön harjoitus: Sulka-lusikka-muutos
5 Käytännön harjoitus: Koppakuoriainen-sormustin-muutos
6 Käytännön harjoitus: Sammakko-teekuppi-muutos
7 Käytännön harjoitus: Mustepullo-hiiri-muutos
8 Kertausta opitusta: Erilaisten esineiden muuttamista joulukoristeiksi (pikkujouluaikaan)
9 Koetilaisuus (käytännön koe): Sammakko-teekuppi-muutos
10 Kokeen palautetilaisuus, animaagiuden teoriaa, tulevaisuuden kurssitarjontaa

[b*Roolipelattava oppitunti[/b]
Kurssilta olen ajatellut pelattavaksi tunnin numero 8. Tunti osuu sopivasti marras-joulukuun taitteeseen ja pikkujouluaikaan. Tunnilla on tarkoitus kerrata pienempien ja suurempien esineiden muuttamista toisiksi esineiksi ja samalla myös eläinten muuttamista esineiksi. Pikkujouluteeman takia kaikki muutokset tehdään joulukoristeiksi (pieniä hileitä, lumipalloja, kynttilöitä, erilaisia kuusenkoristeita, tonttulakki?). Tarkempaa kuvausta ilmestyy tunnin ilmestyessä. Oppitunnin on tarkoitus ilmestyä marraskuun viimeisellä viikolla.

*Ilmoittautuminen
Oppilaat ilmoittautuvat kurssille vastaamalla tähän kurssisuunnitelmaan. Kurssille voi ilmoittautua koko lukukauden ajan.
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia

Re: Muodonmuutosten peruskurssi (Muo1)

ViestiKirjoittaja Melisenda Bertram » 06 Marras 2013, 12:39

Melisenda osallistuu muodonmuutoskurssille. Jouluteemainen peli kuulostaa ihan mukavalta.
Avatar
Melisenda Bertram
Oppilas
 
Viestit: 36
Liittynyt: 08 Loka 2012, 12:43
Tupa: Pouffsouffle

Re: Muodonmuutosten peruskurssi (Muo1)

ViestiKirjoittaja London Morel » 07 Marras 2013, 23:50

Londonista tuntuu, että kesän aikana kaikki muodonmuutoksen asiat ovat kadonneet hänen päästään, joten hän on mukana kurssilla. Tuo joulupeli kuulostaa tosi kivalta!
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Muodonmuutosten peruskurssi (Muo1)

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 05 Joulu 2013, 16:34

Hieman tönkkö alku muodonmuutostunnille, mutta nyt se ainakin on aloitettu. Tervetuloa tekemään jouluisia muodonmuutoksia!
Tunnille: viewtopic.php?f=9&t=385
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia

Re: Muodonmuutosten peruskurssi (Muo1)

ViestiKirjoittaja Réna Dubois » 26 Joulu 2013, 13:03

Ehtiikö vielä mukaan? Réna olisi halukas osallistumaan.
Réna Dubois
Oppilas
 
Viestit: 25
Liittynyt: 18 Tammi 2013, 07:38
Tupa: Gryffondor

Re: Muodonmuutosten peruskurssi (Muo1)

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 30 Joulu 2013, 15:30

Tervetuloa mukaan vaan. Tämä peli on jotenkin jäänyt vähän viimetinkaan, joten et ole edes pahasti myöhässä.
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia


Paluu Kurssisuunnitelmat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa