Vaunu 1

[Oliver Blanc]

Juna tosiaan alkoi hidastella vauhtiaan ja lopulta pysähtyi. Oliver katseli ulos ikkunasta. ”Se on noin varttia vailla kaksi”, London vastasi äkisti. Toinen myös selitti, ettei juna koskaan ollut myöhässä. Oliver nyökkäsi vastaukseksi. Hänestä se kuulosti melko uskomattomalta, mutta poika tiesi, että tämä olisi vasta alkua. Hän tulisi näkemään paljon uskomattomia juttuja. Lopulta Oliverkin erotti juna-aseman kellon, joka näytti varttia vaille kaksi, niin kuin London oli sanonut.

Junan oven avautuivat ja oppilaita alkoi vyöryä sisään melun saattelemana. ”Aikamoinen melu”, Oliver mutisi lähinnä itselleen. Ei kulunut kauaakaan, kun Oliver huomasi vaunun oven avautuvan ja katsoi uteliaana tulijaa, joka oli iloisen oloinen, nutturapäinen tyttö. Poika arveli tytön olevan hieman häntä vanhempi. "London!" tyttö hihkaisi. Tähän London vastasi: ”Moi Rosie.. eikun siis Emma!” Oliver käänsi katseensa pois. Tämä Emma taisi olla niitä Londonin kavereita, jotka astuisivat junaan tältä asemalta. Jos ei, niin joka tapauksessa he tunsivat toisensa. Tyttö kertoi, ettei käytävillä pystynyt kunnolla liikkumaan. Sen Oliver tiesi kokemuksesta. Ruuhka-aikoina käytävällä pystyi hädin tuskin hengittämään.

”Sinua minä en ole ennen nähnyt, oletko ekaluokkalaisia? Olen Emma, Pouffsoufflesta.." tyttö esitteli itsensä ja Oliver huomasi tämän puhuvan hänelle. Poika mietti hetken, mitä sanoisi.
”Niin, joo… Olen Oliver ja olen uusia ekaluokkalaisia”, poika totesi. Oliver katseli vuoron perää Emmaa ja Londonia, jotka keskustelivat kaikenlaisesta sekavaa. Kun puheeseen kulkeutui mukaan pöllöt, Oliver käänsi katseensa hieman kiusaantuneena pois. Häntä edelleen harmitti se oma pöllökeskustelu töpeksintä. Hän jäi katselemaan ulos ikkunasta. Asema tyhjentyi yllättävän nopeasti, mikä oli ihan hyvä. Oliver arveli, ettei juna jäisi odottelemaan myöhästyneitä oppilaita.

”Emma ja Rosie ovat siis siskoksia. Rosie oli mun tuvassa vielä viimelukukautena ja oli täysi hullu”, kuului Londonin ääni. Oliver katsoi poikaan päin. Oliko London tarkoittanut, että Rosie oli todellakin täysi hullu vai oliko poika vain vitsaillut? Londonista ei hän tiennyt, mutta poika epäili jälkimmäistä. Oliver piti ilmeensä tavallisen totisena. ”Ainakin olen nyt hieman enemmän perillä näistä asioista. Taidan tarvita teidän kanssanne jonkunlaista tulkkia”, Oliver vastasi.

[Emma Merryweather]

London kiitteli Rosien terveisistä ja jatkoi sitten: ”Typykkä saisi kyllä ihan itse lähettää pöllön meidän tupaan ja kertoa ihan itse terveisensä. Vai onko sinusta tullut hänen pöllönsä? Et sinä pöllömpi pöllö olisi.” Emma naurahti heleästi ja London kyseli miksi Rosie oli lähtenyt koulusta. "Olisin loistava pöllö," tyttö virnuili. "Itseasiassa ehdotin hänelle kirjeen lähettämistä koko tuvalle, mutta hän alkoi suunnitella räyhääjää tai muuta vastaavaa. Rosie käy tämän lukuvuoden koulua Englannissa, joku isoäidin ystävä kertoi koulusta, joka on kuulemma tosi hieno ja se oli Rosien mielestä niin jännittävää, että hän lähti," Emma kertoi pyörittäen samalla ohutta hiuskiehkuraa sormensa ympärille. ”Aattelitko täyttää siskosi saappaat ja alkaa vuorostasi koulun suurimmaksi säheltäjäksi?” London kysyi ja Emma hymyili taas. "Enpä taida, olen liian kiltti olemaan samanlainen sählääjä kuin Rosie, niin ainakin äiti sanoo."

London kertoi Emman vieressä istuvalle pojalle, Oliverille, että Rosie oli Emman isosisko Gryffondorista, Londonin mukaan täysi hullu ja Emma tyrskähti hieman. ”Ainakin olen nyt hieman enemmän perillä näistä asioista. Taidan tarvita teidän kanssanne jonkunlaista tulkkia,” Oliver sanoi ja hänen ilmeensä pysyi totisena. Emma mietti oliko poika ujo vai muuten vaan vähän tylsä tai kummallinen. Tosin Emma oli tavannut ihmisiä, jotka olivat ensin vaikuttaneet tylsimyksiltä, mutta jotka olivatkin oikeasti huipputyyppejä. Tyttö tarkasteli Oliveria sivusilmällä ja mietti mihin tupaan tämä pääsisi.

Emma tuijotti ulos ikkunasta ohi vilistäviä maisemia miettien tulevaa lukukautta. Hänellä oli kamala ikävä kaikkia kavereitaan, joita ei ollut nähnyt kesän aikana lainkaan, mutta joille hän oli lähettänyt lähes kymmenittäin kirjeitä. "Mitä te muuten teitte kesällä?" Emma kysyi ja katsahti kumpaankin pojista. Hänestä oli vähän outoa kysyä myös Oliverilta, sillä hän ei edes tuntenut tätä, mutta tahtoi kuitenkin tietää mitä London oli puuhannut ja olisi tökeröä kysyä ainoastaan tummahiuksisemmalta pojalta. "Minulla oli tylsä loma serkkujeni luona, he ovat kamalia ja tylsiä ja vanhin heistä on juuri saanut tietää osaavansa taikoa.." Emma selitti nopeasti ja pyöräytti silmiään.

[London Morel]

London kuunteli Emman vastaukset kysymyksiinsä ja virnuili salaperäisesti. Vai että Emmako liian kiltti, sepä nähdään. Kunhan hän vain pääsee eroon siitä nössö-Laszlosta, niin hänestä tulee kuin ilmetty Rosemary. Mutta London ei sanonut mitään ääneen, virnuili vain.

Oliver puolestaan kertoi olevansa jo hieman enemmän perillä koulun asioista, mutta arveli silti tarvitsevansa muiden kanssa jutellessaan tulkkia. Tuon sanoessaan vaunu täyttyi hiljaisuudesta. Ilmeisesti Londonilla ja Emmalla ei ollut kummallakaan mitään sanottavaa pojan kommenttiin. London ei tiennyt olisiko tuolle pitänyt itkeä vai nauraa, poistua ovesta ulos vai vajota maan alle. Niinpä hän vain vaihtoi nopean katseen Emman kanssa ja alkoi tuijottaa ikkunasta ulos. Siellä maisemat vaihtelivat jo varsin nopeasti. ”Kyllä sä vielä opit…” London sanoi pojalle katsellen yhä ohi vilisevää maalaismaa ”…kyllä sä vielä opit”.

Emma käänsi keskustelun nopeasti kesälomaan kysyessään poikien kesäkuulumisia ja –tekemisiä. Tyttö kertoi että hänellä oli ollut tylsä loma serkkujensa luona. Serkut olivat kuulemma kamalia ja tylsiä. Emma kertoi myös että yksi serkuista oli juuri saanut tietää osaavansa taikoa, jolloin London irvisti. Hän pystyi kuvittelemaan millaista se oli ollut ”Munkin serkkuni sai edelliskesänä tietää osaavansa taikoa ja silloin ei mistään muusta puhuttukaan siinä perheessä. Ihan kuin maailman viidestoista ihme olisi ollut se, että velhoperheen lapsi oppii taikomaan” London ilmoitti pyöräyttäen silmiään ”Teki mieli loitsia hänet omenaksi”. London tunnusteli hänen farkkujensa takataskussa olevaa taikasauvaa, se oli vielä tallella. ”Niin tosiaan kiitos kysymästä, mun kesä oli oikein hauska” Poika muisti kysymyksen ja kertoi kesästään muutamalla sanalla. ”Rannalla ja kaupungilla käytiin totta kai kaveriporukan kanssa monta kertaa. Kävin myös parin koulututun luona ja hieman sukuloimassa. Eipä kovin ihmeitä” Siinä hänen kesänsä oli pääpiirteittäin. Eihän poika nyt kaikkia yksityiskohtia kertoisi!

”Entäs sun kesäsi?” London kysyi Oliverilta. Opiskelin astrologiaa ja sosiologiaa kirjastossa ja kuuntelin klassista musiikkia äitini kanssa, London veikkasi pojan vastaukseksi ja koetti pitää naamansa peruslukemilla.

--

Alettiin lähestyä jo seuraavaa etappia, Toulousea. Juna alkoi jarrutelemaan ja pian seuraava opiskelijarykelmä saapuisi junaan.

// Pelatkaa Oliver ja Emma vielä yhdet viestit niin sitten Osanne tulee mukaan. :) //

[Oliver Blanc]

Oliver katseli junan ikkunasta maisemia ja kuunteli toisten keskustelua. Kun hän kommentoi tarvitsevansa tulkkia, vaunussa syntyi kiusallinen hiljaisuus. Hiljaisuuden ajan poika katseli kattoa, yrittäen miettiä montako koulun oppilasta tai henkilökunnan jäsentä tässä vaunussa oli aikojen saatossa istunut. Tähän kysymykseen hän ei kuitenkaan saanut vastausta. Hetken päästä London kuitenkin vakuutti Oliverin oppivan koulun tavat ja asiat. Tämän Oliver tiesi jo, mutta kauanko siinä menisi? Vuosi, kaksi vuotta vai kolme...?

Keskustelun kääntyessä edelliseen kesälomaan, Oliver toivoi junan lattian pettävän altansa ja näin hänen pääsevän eroon siitä keskustelunaiheesta. Kyllä poika oli tiennyt, että joku sen kysymyksen tulisi esittämään, mutta ei näin pian. Hän odotti muiden kertovan mahtavista seikkailuista sademetsissä ja luolissa.
Poika kävi kesän tapahtumat nopeasti mielessään: Oliver istumassa huoneessaan tuijottaen tyhjästi vastakkaista seinää, Oliver katsomassa hämmentyneenä mummoaan, joka nauraa käheää nauruaan ja yskii kertoessaan tarinaa viime vuoden alruunasadosta, Oliverin pidellessä kutsukirjettä taikakouluun... Löysihän hän myös vanhan luudan, jonka käytön kanssa oli ongelmia. Näitä muistelessaan pojan kasvot valahtivat valkoisemmiksi kuin yleensä.

Emma kuitenkin kertoi, että oli kesän serkkujensa luonna. Ei sademetsiä... Ei luolia... Ei seikkailuja... London selitti viettäneensä kesän kavereidensa kanssa ja sukuloimassa. Oliver pystyi jo hengittämään normaalisti. ”Entäs sun kesäsi?” London kysyi häneltä. Oliver vilkaisi yllättyneenä Londoniin päin. Hän oli kuulevinaan pientä hilpeyttä pojan äänessä tai sitten hän vain kuvitteli omiaan. Oliver mietti vastaustaan hetken. "Ai minä? Olin oikeastaan kotona, harjoittelin luudalla lentämistä ja..." Hän selitti jättäen lauseensa kesken. "Tosiaan kävihän mummokin meillä", poika jatkoi. Hän huomasi äänensävynsä kuulostavan siltä, että mummon tulo pelasti koko kesän, vaikka asia ei ollut niin. "Oli mun kesä ihan kiva."

Oliver huokaisi pienesti ja ryhtyi katselemaan ulos ikkunasta. Hän tunsi junan alkavan jo hidastamaan. Varmasti Toulousen juna-aseman pitäisi näkyä jo! Hetken kuluttua poika havaitsi juna-aseman edestä päin. Asema parveili oppilaita, jotka odottivat junan saapumista, joka oli varmasti ajallaan.

[Essi]

// Jatkakaa vain ilman Osannea. (: //

[London Morel]

London katseli Oliveria, joka kertoi kesälomansa sisältäneen kotona oleskelua ja luudalla lentämisen harjoittelua. Kuulemma pojan mummokin oli vieraillut heillä, mikä vaikutti olevan kesän kohokohta. London virnisti. Hänelle olisi ollut suoranainen ihme jos hänen mummonsa ei olisi vieraillut heillä kesäloman aikana. Tänäkin kesänä mummo taisi vierailla heillä ainakin viidesti vaikka asui Pariisissa, monen sadan kilometrin päässä Lyonista. Tosin olihan mummo ihan kiva, sillä hän osasi loihtia todella herkullisia aterioita.

”Ai sinäkin pidät lentämisestä?” London tarttui Oliverin kesän mielenkiintoisimpaan yksityiskohtaan ”Mikä on lempihuispausjoukkueesi? Entä mitä paikkaa pelaat? Minkä luudan omistat?” London laukoi kysymyksiä. Lentämisen harjoitteluhan tarkoitti automaattisesti sitä, että poika harrasti huispausta. ”Mun lempihuispausjoukkueeni on Tutshillin Tornadot. Pelaan yleensä etsijänä ja mulla on Nimbus 2001, mutta haluaisin saada paremman. Varmaan hankin sitten, kun saan enemmän rahaa”, London kertoi. Huispaus oli ehdottomasti yksi hänen lempipuheenaiheistaan.

--

Juna pysähtyi Toulousen aseman kohdalle. Enää olisi yksi etappi välissä ja sitten juna olisi jo Poudlardinessa. Emma oli hävinnyt vaunusta ja London odotti, josko joku uusi oppilas liittyisi heidän seuraansa samaan vaunuun.

[Oliver Blanc]

”Ai sinäkin pidät lentämisestä?” Oliver kuuli äänen. Hän kääntyi Londonin suuntaan. Olihan se hyvä, että joku piti keskustelua yllä. Oliver mietti mitä vastaisi. ”Mikä on lempihuispausjoukkueesi? Entä mitä paikkaa pelaat? Minkä luudan omistat?” Siinä oli paljon kysymyksiä vailla vastauksia.
"Äh, kai mä lentämisestä pidän. En tiedä", poika vastasi. Hän alkoi miettiä seuraavaa vastausta. Oliver ei tiennyt lempihuispausjoukkuettaan. Ei hänellä ollut paljoakaan tietoa kyseisestä lajista, vain ne asiat, jotka oli muiden puheissa kuullut. London kertoi lempijoukkueensa olevan Tutshillin Tornadot, pelaavansa etsijänä ja luutansa olevan Nimbus 2001.
"Niin, joo. Varmaan hienoa. Tutshillin Tornadot on ihan hyvä joukkue. Tykkään eniten Kadlein Kanuunoista. Siellä on hyviä huispaajia. Ja en kai pelaa mitään paikkaa. Ei meillä ole kotona kuin yksi, isän vanha luuta, joka on ihan kivikautinen. Ihme, ettei ole rikki. Musta vain tuntuu, että sillä luudalla on jotain mua vastaan, vaikken ole tehnyt sille mitään", Oliver selitti.

Juna pysähtyi Toulousen asemalla. Oliver katseli uteliaana ikkunasta ulos. Laiturilla oli varmasti monia uusia ekaluokkalaisia, joilla oli samaa jännitystä vatsan pohjalla. Pojan mieleen nousi eräs, häntä suuresti vaivannut kysymys. Hän ei tiennyt viitsisikö kysyä moista Londonilta. Oliver tuli siihen tulokseen, ettei toinen häntä haukkuisi maanrakoon, vaikka hän sen kysymyksen esittäisi.
"Tuota, tiedätkö mitä tapahtuu, jos lajitteluhattu ei löydäkään minulle tupaa? Jos en kuulu mihinkään niistä neljästä tuvasta? Äiti selitti, että on olemassa myös viides tupa, jonka oppilaat koulutetaan peikoiksi. Loppu lähetetään siihen peikkotupaan", poika kysyi hieman hiljentäen ääntään. Hän ei todellakaan haluaisi elää loppuelämäänsä lihansyöjäpeikkona, koska joku typerä hattu sanoisi niin.

Käytävillä vallitsi järjetön melu, kun oppilaat etsivät itselleen vaunuja. Junassa mahtoi olla aika täyttä. Muutaman kerran joku kurkisti vaunuun, mutta Oliver ei välittänyt siitä. Hän tunsi kuinka jännitys vain kasvoi, mitä lähempänä he olivat Poudlardinea. Sentään vielä olisi yksi pysäkki ennen sitä. Oliver hapuili taskuaan ja otti sieltä mahonkisen, 11 tuumaisen taikasauvansa. Ei hän osannut taikoa mitään - vielä, mutta kyllä senkin aika koittaisi. Poika alkoi pyörittelemään sauvaa kädessään ja katseli sitä mietteliäänä. "Osaatko taikoa jotain siistiä?" Hän kysyi Londonilta, samalla huomaten junan lähteneen liikkeelle.

[London Morel]

”Tutshillin Tornadot on ihan hyvä joukkue. Tykkään eniten Kadlein Kanuunoista. Siellä on hyviä huispaajia. Ja en kai pelaa mitään paikkaa. Ei meillä ole kotona kuin yksi, isän vanha luuta, joka on ihan kivikautinen. Ihme, ettei ole rikki. Musta vain tuntuu, että sillä luudalla on jotain mua vastaan, vaikken ole tehnyt sille mitään” Oliver kertoi ja London nyökytteli. Hän oli jo kuvitellut, että pojasta kuoriutuisi esiin suuri huispausfani, mutta näköjään hän oli erehtynyt. Eihän vanhalla luudalla lentämistä edes voinut kutsua lentämiseksi. Tuntui, että Oliver harjoitteli huispausta vain siksi, että oli pakko - tuskin kukaan haluaisi ensimmäisellä huispauksen ja lentämisen tunnilla joutua naurunalaiseksi vain siksi, ettei osaa lentää. ”Musta tuntuu, että kaikki tykkää Kadlein Kanuunoista” London vastasi ja puolusteli sitten omaa joukkuettaan ”Tutshillin tornadot eivät ehkä ole pärjänneet vähään aikaan, mutta kaikki pelaajat ovat silti tosi taitavia”. London kertoi. Hän piti siitä, että poika oli edes vähän perillä liigan parhaimmista huispausjoukkueista.

--

London katsoi junan ikkunasta ulos ja näki laumoittain oppilaita, jotka kiirehtivät junaan vanhempien huiskuttaessa hyvästejä vieressä. Pojan olo alkoi käydä tylsäksi, mutta onneksi vastapäätä istuva Oliver huvitti häntä kysymällä seuraavan kysymyksen siitä, mitä kävisi jos lajitteluhattu ei löytäisikään tupaa hänelle. Pojan äiti oli kuulemma kertonut, että oli olemassa myös viides tupa, jonka oppilaat koulutetaan peikoiksi. Nyt London ei enää voinut pitää pokkaansa, vaan naurahti tahtomattaankin. Oliko Oliver tosissaan vai oliko hänellä vain outo huumorintaju? Londonin teki mieli vastata, että Châteaussa ei ollut tupia lainkaan, vaan osa oppilaista koulutettaisiin peikoiksi, osa kotitontuiksi ja osa kummituksiksi. Yhdestä oppilaasta tehtäisiin koulun rehtori ja loput lähetettäisiin velhovankilaan. Vaikutti kuitenkin siltä, että poika oli kysynyt kysymyksen täysin tosissaan ja pelkäsi aidosti joutuvansa peikkotupaan.

”Äitisi on mahtava!” London ylisti naurahtaen. Hänkin oli aina halunnut yhtä vitsikkään äidin ”Châteaussa on oikeasti vain neljä tupaa ja kaikki on tarkotettu yhtälailla ihmisten opettamiseen. Tai sitten jotain on jäänyt mulle kertomatta. Koskaan ei ole vielä käynyt niin, ettei lajitteluhattu lajittelisi mihinkään tupaan, turhaan sä pelkäät,“ Poika koetti piristää. “Musta tuntuu, että susta saattaisi tulla pouffsouffle” London heitti villin arvauksensa ”Sussa on paljon pouffsoufflemaisia piirteitä kuten…” hän piti pienen tauon. Outous ja tyhmyys olivat ensimmäiset sanat jotka hänen mieleensä tuli, mutta ehkei olisi soveliasta sanoa niitä Oliverin kuullen, ”…kuten ystävällisyys ja rauhallisuus” Poika päätyi sanomaan.

Taas poikien välille syntyi hiljaisuus. London katsoi, kuinka Oliver otti taskustaan oman taikasauvansa esille ja alkoi tutkia sitä. Olikohan taikasauvakin isän vanha? "Osaatko taikoa jotain siistiä?" Poika kysyi Londonilta ja London katsahti tätä. Joo olen ollut Châteaussa jo kaksi vuotta, mutten ole oppinut mitään, London ajatteli sarkastisesti ja kaivoi taikasauvansa uudemman kerran housujensa takataskusta esille. ”Osaanhan mä vaikka mitä” London vastasi ja pohti näyttäisikö pojalle jonkun hienon loitsun vaiko muodonmuutoksen. Loitsuissa poika oli ehdottomasti parempi kuin muodonmuutoksissa, joten hän päätti valita yksinkertaisen loitsun viimevuodelta. Hän etsi hetken kohdetta loitsulleen ja käski sitten Oliverin tuijottaa tiiviisti tuon takana olevalla seinällä roikkuvaa pientä taulua. London osoitti sauvallaan taulua ja huudahti: ”hajothus!” Taulu räsähti äkisti rikki ja palaset sinkoilivat ympäri vaunua. London katsoi pojan reaktiota ja toivoi, ettei tuo luulisi oikeasti, että taulu olisi nyt ikuisesti mennyttä. Käytävällä parveilevat oppilaat tuijottivat oven ikkunan läpi vaunun tapahtumia. Ennen kuin kukaan menisi valittamaan asiasta opettajalle, London kokosi entistus-loitsulla taulun jälleen kokonaiseksi ja lennätti sen siipiirdium lentiusalla takaisin paikalleen. Taulu oli lähes alkuperäisen näköinen lukuun ottamatta yhtä palaa, joka oli asettunut sijoillensa väärinpäin. ”Aika hyvä, vaikka itse sanonkin” poika totesi.

[Oliver Blanc]

”Musta tuntuu, että kaikki tykkää Kadlein Kanuunoista”, poika vastasi Oliverille tämän kertoessa lempihuispausjoukkueensa. ”Tutshillin tornadot eivät ehkä ole pärjänneet vähään aikaan, mutta kaikki pelaajat ovat silti tosi taitavia.” Oliver nyökkäsi pienesti. Varmasti molempien joukkueiden pelaajat olivat tosi taitavia, mutta paremmin pärjäävä joukkue oli vain parempi. Siitä Oliver ei sanonut mitään. Hänestä olisi ollut hienoa lähteä joskus katsomaan oikeaa huispauspeliä, mutta äitinsä ei ollut kyseisestä lajista kiinnostunut.

Oliverin kertoessa huolistaan peikkotupaa kohtaan, naurahti toinen äkisti. Oliver kohotti kulmiaan hivenen verran, mitä hän teki usein ollessaan hämillään. Poika ei nähnyt mitään hauskaa peikkotupaan joutumisessa ja oman elämänsä pilaamisessa siellä.
”Äitisi on mahtava!” London ylisti nauraen. Oliver katsoi häneen päin. "Onhan äiti aika mahtava. Ei äiti mulle valehtelisi", Oliver totesi. Hän tiesi, ettei äiti ollut vitsaillut asiaa kertoessaan. Äiti jos kuka tiesi, ettei poikansa ollut kaikkein humoristisin tyyppi.
”Châteaussa on oikeasti vain neljä tupaa ja kaikki on tarkotettu yhtälailla ihmisten opettamiseen. Tai sitten jotain on jäänyt mulle kertomatta. Koskaan ei ole vielä käynyt niin, ettei lajitteluhattu lajittelisi mihinkään tupaan, turhaan sä pelkäät", London selitti. Oliver nyökkäsi tavalliseen tapaan. Hän oli huojentunut kuultuaan, ettei London tiennyt peikkotuvasta, mutta silti häntä epäilytti. Oliver siirsi katseensa jalkoihin.
"Oon kuullut äidin ja mummon puhuvan siitä peikkotuvasta. Äiti väitti, että isä laitettiin siihen tupaan", hän selitti, mutta keskeytti puheensa äkisti. Poika ei ollut varma puhuisiko tästä Londonille. Hänestä tuntui, ettei hänen edes pitäisi tietää asiasta. "Noh, sen tuvan ansiosta isästä tuli semmoinen... Vähän erikoinen." Oliver oli aina pelännyt isäänsä jollain tavalla. Sentään isää hän ei joutunut näkemään usein. Viimeisin tapaaminen oli monia vuosia sitten.

London arvasi Oliverista tulevan pouffsouffle. Hänellä oli kuulemma paljon pouffsoufflemaisia piirteitä, kuten ystävällisyys ja rauhallisuus. Oliver kasvoilla pilkahti nopea hymy, mikä oli todella harvinaista. Kummasti Londonin sanat olivat piristäneet häntä. "Joo, ehkä musta tulee pouffsouffle", Oliver hymähti. Hän nosti katseensa jaloistaan ja veti syvään henkeä. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja kuunteli käytävältä kuuluvaa vaimeaa puhetta.

Kun London kertoi osaavansa taikoa vaikka mitä, Oliver laittoi sauvansa nopeasti taskuunsa. Hän odotti innolla, mitä toinen hänelle näyttäisi. Varmasti jonkun hienon valotaian tai jotain muuta. Londonin käskystä Oliver siirsi katseensa seinällä roikkuvaan, pieneen tauluun.
”Hajothus!” Oliver kuuli Londonin huutavan ja taulu räsähti pieniksi palasiksi. Oliver säpsähti pienesti. Hän oli odottanut toisen taikovan näissä oloissa jonkun valo- tai kukkaistaian, mutta toinen olikin päättänyt räsäyttää taulun. Yksi paloista lensi Oliverin viereiselle penkille, josta hän sen nosti. Pala esitti kai jonkun puun runkoa tai ainakin siltä se näytti.
"Ei kai se ole ihan oikeasti rikki?" Oliver kysyi hiljaisella äänellä, mutta sai kysymykseen nopeasti vastauksen. Pian London taikoi taulun ehjäksi ja lennätti takaisin seinälle. Se näytti aivan samalta kuin ennen. Oliver siristi silmiään ja huomasi, että yksi pala oli asettunut väärinpäin. Juuri se pala puunrunkoa, jota hän oli hetki sitten pitänyt kädessään.
”Aika hyvä, vaikka itse sanonkin”, London totesi. Oliver nyökkäsi. Se oli ollut todella vaikuttavaa. Hän kuvitteli itsensä kahden vuoden päähän tekemässä samoja loitsuja. Oliver vilkaisi taas yhtä, väärinpäin asettunutta palaa. "Mitä jos joku huomaa ton? Vaikka joku opettaja? Ootko sitten ongelmissa?" Hän kyseli. Eihän poika halunnut, että London joutuisi hänen takiaan erotetuksi koulusta.

[London Morel]

London huomasi Oliverin huojentuneen siitä tiedosta, ettei Châteaussa ollut lainkaan peikkotupaa, vain ne neljä tavallista tupaa, joista London oli aikaisemminkin maininnut. Joku asia näytti silti vielä vaivaavan Oliveria ja London katsoi kysyvästi poikaa. Tuo kertoi, että oli kuullut äidin ja mummon puhuvan peikkotuvasta ja että hänen isänsä kuulemma laitettiin siihen tupaan. London huokaisi ja kysyvä ilme pysyi edelleenkin hänen kasvoillaan. Mistä poika oikein puhui? "Noh, sen tuvan ansiosta isästä tuli semmoinen... Vähän erikoinen", Oliver jatkoi. London tunsi olonsa epämukavaksi. Hän ei pitänyt siitä, että asiat esitettiin vaikeasti, kiertämällä. Miksei poika voinut sanoa suoraan mitä tarkoitti? London naputti kengän kärjillään lattiaa vasten ja siirsi Oliverista katseensa ulos. Juna liikkui jo.

”Mitä tarkoitat? Onko isäsi peikko?” London kysyi sen enempää miettimättä ja nosti sitten kädet otsalleen – ehkei tuo ollut viisas kysymys kysyä. Tuskin Oliverin isä peikko oli. Ehkä isä oli muuten vain outo, ehkä mieleltään sairas tai omasi vaikeat taustat. London katsahti taas Oliveria. Tuo näytti epävarmalta, jopa hieman pelokkaalta. ”Jokaisella meistä on hieman erikoisia sukulaisia”, London lausahti, ”Esimerkiksi mun serkku ei suostu koskaan menemään nukkumaan ennen kuin se on antanut kaikille sen pehmoleluille hyvänyönsuukot” London naurahti koettaen piristää tunnelmaa, tietämättä sitä että poikien tapaukset painivat aivan eri sarjoissa. Toisaalta London halusi nopeasti eroon tästä keskustelunaiheesta, mutta toisaalta pojan salaisuuksien kuuleminen voisi olla erittäin mielenkiintoista.

--

Aivan kuten London oli odottanut, Oliver säpsähti nähdessään pojan tekemän loitsun. Tuo myös kysyi, menikö taulu oikeasti rikki, mikä hieman huvitti Londonia. Hän oli joskus omassa tuvassaan rikkonut esineitä, joita ei ollut saanut korjatuksi, mutta junassa hän ei viitsisi tehdä niin, sillä täällä ei ollut kotitonttuja siivoamassa ja korjaamassa vahinkoja. ”Tuskin tuota kukaan huomaa”, London vastasi hivenen välinpitämättömästi Oliverin kysymykseen tauluun väärinpäin asettuneesta palasta. Jos totta puhutaan, poika ei edes ollut itse virhettä huomannut, ”Tuskin kukaan alkaa suurennuslasilla tauluja tutkimaan." Londonia hieman huvitti Oliverin hätäisyys ja päätti viihdyttää poikaa vielä lisää. Hän otti toisen tennarinsa pois jalastaan, asetti sen lattialle ja osoitti sitä taikasauvallaan. Kului muutama sekunti ja kenkä muuttui siiliksi. Siili tuijotti hetken ympärilleen ja vipelsi sitten vaunun nurkkaan, Oliverin penkin alle.