Eksyksissä eteisaulassa

[Shaan Felix]

Linnan ovenpielissä seisovat jyhkeät pegasos-patsaat näyttivät uhkaavilta pimenevän syysillan hämärässä. Niiden siivekkäät hahmot katselivat portaikkoa ylös kipuavaa poikaa ja tämän matka-arkkua, tai ainakin tuosta kyseisestä pojasta tuntui siltä kuin ne olisivat tarkkailleet hänen jokaista liikettään. Pojan nimi oli Shaan Felix, ensivuotinen keltanokka, joka oli juuri saapunut Châteaun taikaopistoon. Syy, miksi Shaan nyt raahasi yksinään painavaa matka-arkkuaan, oli se, että hän oli unohtanut koulunsa alkavan jo elokuussa ja saapui paikalle useita viikkoja myöhässä. Vaikka Felixin perhe oli suuri ja suurin osa sen jäsenistä aloitti uuden lukuvuoden syksyllä, Shaan oli ainoa, jonka koulu alkoi jo elokuussa. Shaan itse ei ollut sitä hajamielisyyksissään muistanut, varsinkaan kun perhe oli ollut lomalla Intiassa Shaanin vanhimman siskon luona.
No, ainakin saan heti huomiota, Shaan ajatteli ja kampesi arkun viimeisen portaan yli. Hänen äitinsä oli ilmoittanut myöhäisestä saapumisajasta, mutta kirjeeseen kirjoitetun ajan jälkeen oli tapahtunut yhtä ja toista... ja Shaan oli myöhässä siitäkin ajasta ainakin kolmella tunnilla, joten ei kai ollut mikään ihme, ettei kukaan ollut häntä vastassa. Jostain syystä ajoissa lähteminen oli kamalan vaikeaa ja matkalla sattui aina kaikenlaista, minkä vuoksi Shaan oli aina myöhässä.

Mustahiuksinen, päivettyneen ruskea nuori poika avasi hiukan toista jyhkeistä pariovista ja hivuttautui kantamuksensa kanssa sisään. Yllätyksekseen hän huomasi linnan olevan melko valoisa vielä siihen aikaan illasta, koska seinät ja lattia olivat vaaleita ja soihdut loivat lepattavaa valoaan avaraan eteishalliin. Shaanilla oli päällään Châteaun koulupuku, johon kuului lila liivi, joten oli kai ihan luonnollista, että koulun sisustuskin oli violetinsävyistä. Sinällään koulun värimaailma ei Shaania kiinnostanut, mutta lila sopi erittäin huonosti hänen ihon- ja hiustenväriinsä. Ja se kiinnosti Shaania siksi, että se saattaisi kiinnostaa niitä kauniita tyttöjä, joita koko Châteaun koulu olisi väärällään... ehkä.

Havahtuessaan ajatuksistaan Shaanin mieleen juolahti myös sellainen ajatus, ettei hänellä ollut hajuakaan, missä Serpentardin - hänen tupansa - oleskeluhuone ja makuusalit olivat. Kello oli jo yli yhdeksän, eikä kohta kukaan koulun oppilaista saisikaan liikkua käytävillä. Kohta ei siis olisikaan enää ketään neuvomassa Shaania tupaansa. Kyseinen ajatus sai pojan pälyilemään levottomasti ympärilleen jonkun onnekkaan ohikulkijan toivossa, mutta eteishalli näytti täydellisen autiolta.
"En enää koskaan tule mihinkään näin myöhässä", Shaan mutisi ja irvisti. Tuskin hänen lupauksensa ikinä toteutuisi, koska hän oli yrittänyt luvata samaa jo useita kertoja aiemminkin. Tällä kertaa tilanne tosin näytti aika pahalta.
Kai sitä ensimmäisen yön pystyisi viettämään eteisaulan matollakin, jos oli pakko.

((Tähän peliin saa liittyä kuka tahansa. Ainakin Ronjaa tai jotain muuta Lindan hahmoista odotellaan opastamaan eksynyttä Shaan-rukkaa. :D))

[Laszlo Silvestre]

Kiharahiuksinen, nuori poika kurkisti paksun lehtipuun takaa ja kohdensi katseensa koulun pääportaita ylös kävelevään ihmiseen. Kuka koulun oppilas liikkuu ulkona tähän aikaan? Vieras oppilas näytti pelottavalta pimenevässä syysillassa ja ilman koulupukua tuota tuskin edes olisi tunnistanut oppilaaksi. Tuo kantoi kädessään painavannäköistä matkalaukkua ja kulkeminen oli hitaanlaista. Hän taisi tulla Poudlardinesta tai metsästä. Miksi? Oppilasta tarkkaileva poika oli Laszlo Silvestre, kolmatta luokkaa käyvä oppilas pouffsoufflen tuvasta. Pojalla oli päällä tummat kouluhousut sekä kirkuvan limenvärinen pitkähihainen paita, jossa oli oransseja raitoja ja joka varmasti loisti hämärällä pihalla. Laszlolla ei ollut tapana tunkea nenäänsä toisten asioihin, hän oli vain hieman utelias luonteeltaan. Kuka tiesi, vaikka tuolla vieraalla oppilaalla olisi pahat mielessä ja kantoi juuri laukussaan Hunajaherttuasta varastettuja lakritsisauvoja tai hyytelöetanoita. Laukussa saattoi olla myös rahaa, joka olisi väärennettyä tai pahimmassa tapauksessa varastettu joltakin koulun asukilta. Jos näin olisi, Laszlo menisi suorinta tietä rehtorin puheille ja kertoisi kaiken näkemänsä. Varastaminen oli nimittäin väärin.

Laszlo katsoi kuinka tummahiuksinen poika raotti koulun pääovea ja astui sisälle rakennukseen. Ovi sulkeutui kolahtaen ja kun Laszlo oli odottanut muutaman sekunnin, hän astui ulos piilostaan. Hän riensi juosten koulua kohti ja loikki portaat ylös. Poika painoi korvansa ovea vasten ja kuunteli. Ei ääntäkään. Ulkona kuului vain pöllön huhuilua ja vaimeaa laulantaa, joka oli peräisin riistanvartijan mökistä. Laszlo odotti hetken ja katseli taivaalle. Oli sen verran pimeää että poika kykeni tunnistamaan oinaksen, yksisarvisen, perseuksen ja kassiopeian tähtijoukkiot. Näytti siltä, että olisi tulossa hieno yö tähtien katselua varten. Laszlo kuunteli tarkasti kuuluiko käytävästä ääniä – ei kuulunut. Nyt oppilas olisi taatusti jo kadonnut käytävästä portaikkoon. Laszlo aukaisi toisen koulun puisista pariovista ja astui sisälle. Ovi kolahti kiinni.

Aluksi poika ei nähnyt muuta kuin aimo annoksen kirkasta valoa, mutta pian hänen silmiänsä alkoivat tarkentaa aulassa oleviin yksityiskohtiin. Hän näki ovet, ikkunat, matot, portaikon ja portaikon edessä seisovan oppilaan. Pahus. Oppilas ei ollutkaan ehtinyt aulaa pidemmälle. Enää ei ollut mahdollisuutta perääntyä sillä tuo oli taatusti huomannut Laszlon saapumisen. Niinpä Laszlo alkoi lähestyä poikaa, silläkin riskillä että tuolla olisi matkalaukku täynnä teräviä veitsiä.

[Shaan Felix]

Koska Shaan seisoi selin ulko-ovea kohti, hän yllättyi kovasti kuullessaan ulko-oven kolahtavan kiinni takanaan. Kuka muka tähän aikaan tulee enää ulkoa sisälle? Shaan ajatteli, vaikka olikin juuri pari minuuttia sitten itse astunut sisään ovesta. Silti, ulkona liikkuminen juuri ennen käytävilläliikkumiskieltoa kuulosti aika uhkarohkealta, vaikka Shaania itseään toki syyhyttikin kokeilla käytävilläliikkumiskiellon rikkomista ihan vain sen jännittävyyden vuoksi. Ainahan sitä voisi esittää suloista ekaluokkalaista, joka ei tiennyt moisesta kiellosta.

Käännähtäessään hetken epäröinnin jälkeen katsomaan taaksensa Shaan näki pienikokoisen ja tummahiuksisen pojan, joka epäilemättä oli hänenikäisensä. Ensimmäisellä tai toisella luokalla. Ehkä ensimmäisellä, niin kuin Shaankin. Poika käveli häntä kohti ilmeisesti aikeenaan sanoa jotain. Shaanin kasvoille levisi hymy, kun hän tajusi ongelmiensa ratkeavan tuon oppilaan ansiosta. Hyvällä tuurilla poika olisi serpentard, vaikkakin silmiä särkevästä lime-oranssista paidasta olikin vaikeaa päätellä mitään muuta kuin että poika selvästi piti kirkkaista väreistä. Vaikka poika ei olisikaan serpentard, kai tämä silti tietäisi, missä serpentardit oleilivat.

"Hei!" Shaan tervehti vähän tarpeettomankin innokkaasti. Eteishallin hiljaisuudessa ääni kimposi seinistä ja kuulosti täysin sopimattomalta eteishallin hiljaisuudessa. "Olen uusi ja en tiedä mihin pitää mennä. Satutko tietämään, miten pääsen Serpentardin tupaan?"

[Laszlo Silvestre]

Ylösvievien portaiden edessä seisoskeleva tummahiuksinen poika käänsi katseensa Laszloon päin ja Laszlon sydän oli pysähtyä. Ei siksi, että näky olisi ollut liian pelottava, vaan siksi että näky oli odottamaton. Laszlo oli odottanut näkevänsä ilkikuriset, pahat, ehkä hieman arpiset kasvot, mutta tuo poika olikin yllättävän ystävällisen näköinen. Hänellä oli ruskeat silmät ja ruumiinrakenteeltaan melko hoikkaa. Hän oli ulkonältään vähän niin kuin Laszlo, mutta hiuksissa oli vähemmän kiharaa ja poikien kasvoissa oli pieniä eroavaisuuksia. Uusi poika katsoi hetken Laszloa ja tervehti sitten.

”Hei! Olen uusi ja en tiedä mihin pitää mennä. Satutko tietämään, miten pääsen Serpentardin tupaan?" Poika kysyi ja Laszlo asteli tuon vierelle. Hän vilkuili yhä tuon matka-arkkua epäilevästi, mutta epäilykset varkaudesta olivat jo vähentyneet. Pieni mahdollisuus laittomaan käytökseen tietenkin yhä oli. ”Hei vain!” Laszlo tervehti poikaa. Pojan ääni oli hivenen vaisu, niin kuin aina uuden ihmisen seurassa. ”Hmm, öhm. Mitä tarkoitat? Etkö ollut alkajaispidoissa lainkaan?” Laszlo kysyi. Hän ei keksinyt pojan tietämättömyydelle muuta selitystä kuin sen, ettei hän ollut osallistunut alkukekkereihin lainkaan. Ei kai tuo oikeasti ollut näin montaa viikkoa myöhässä saapunut kouluun? Jos oli, tuolla oli taatusti hyvä selitys myöhästymiselleen.

Utelemalla selvisi, että poika oikeasti oli vain myöhästynyt koulusta ilman hyvää syytä (ei, häneen ei ollut loitsittu muistiloitsua), mikä oli Laszlon mielestä kovin outoa. ”Kaikki koulun tuvan sijaitsevat samassa paikassa, tupakäytävällä” Laszlo vastasi pojan alkuperäiseen kysymykseen ”Kun osaat mennä serpentardin tupaan, osaat mennä myös muihin tupiin." Ja sitten alkoin varsinainen selitysvaihe: ”Eli ensimmäiseksi nouset kahdet ensimmäiset portaat ylös ja käännyt oikealle. Sitten menet suoraan kunnes näet vasemmalla puolella pienemmät portaat. Kiipeät ne ylös, menet suoraan ja siniseen leninkiin pukeutuvan tytön jälkeen (Laszlo tarkoitti muotokuvaa) käännyt vasemmalle. Sitten menet suoraan, kiipeät kahdet portaat ylös, käännyt oikealle, menet kolmanteen kerrokseen ja käännyt taas oikealle. Sitten saavut tupakäytävälle. Serpentardin tupa taisi olla ovista viimeisin…” Laszlo muisteli. "Myös muita reittejä on, mutta itse tykkään käyttää tuota, koska se on nopein, koska sen saa juosta." Ei tupakäytävälle pääsy ollut vaikeaa, päinvastoin, välillä matka kävi liiankin tylsäksi, sillä tuota väliä Laszlo joutui ravaamaan monta kertaa päivässä.

”Pärjäätkö?”

[Shaan Felix]

”Hmm, öhm. Mitä tarkoitat? Etkö ollut alkajaispidoissa lainkaan?” paikalle saapunut poika kysyi. Shaan ei huomioinut ollenkaan toisen pojan vaisuutta, koska oli niin innoissaan siitä, että joku oikeasti oli tullut paikalle opastamaan hänet tupaansa. Ei Shaan muutenkaan loistanut ihmistuntemuksellaan, koska oli suorastaan surkea lukemaan ihmisten ilmeitä ja eleitä. Usein Shaanilla oli niin kiire höpöttää ja huitoa, ettei hänellä ollut aikaa tulkita muiden reaktioita.

"Ei, en ollut alkajaispidoissa. En huomannut yhtään, että täällä koulu alkaa jo elokuun alussa ja olimme koko perhe Intiassa siskollani. Intiassa ajan kulumista ei edes huomaa, siellä on niin kuuma jatkuvasti tähän aikaan vuodesta... Eikä kukaan sisaruksistanikaan tiennyt koulun alkua, koska heidän opiskelunsa alkaa vasta syyskuun alussa." Shaan uppoutui selostamaan pitkät pätkät perheestään ja Intiasta ja siitä mitä oli kesänsä aikana tehnyt, kunnes lopulta tajusi, ettei ollut edes esittäytynyt ystävälliselle pojalle. Olihan tämä sentään pelastanut hänet eksymiseltä, verenhimoisilta linnan hengiltä ja ties vaikka miltä kamalalta, mitä olisi voinut tulla linnan käytävillä harhaillessa vastaan.
"Olen muuten Shaan Felix, hauska tutustua!" Shaan esittäytyi ja heilautti kättään tervehdykseksi, kuin olisi vasta ensimmäistä kertaa nähnyt edessään seisovan pojan.

Kun toinen poika totesi sen jälkeen tupien sijaitsevan samalla käytävällä, Shaan erehtyi luulemaan tupiin suunnistamista yksinkertaiseksi. Poika kuitenkin selosti pitkät pätkät suunnistusohjeita, ja vaikka Shaan kuinka yritti painaa ne mieleensä, hän ei millään kyennyt muistamaan niitä.
"Siis... portaat ylös, oikea, vasen, portaat, oikea... eikun vasen... siis mitä?"

”Pärjäätkö?” poika kysyi lopuksi, selvästi huomattuaan Shaanin olevan edelleen täysin ulalla ja eksyksissä.
"En!" Shaan vastasi melkein heti ja haroi turhautuneena hiusiaan. "Miten ihmeessä noin pitkien ohjeiden avulla löytää mihinkään? Onko tämä linna labyrintti tai jotain? Jos olet menossa tupaasi, niin voin kai seurata sinua sinne?"

[Laszlo Silvestre]

Niin tosiaan, pojat eivät olleet edes esitelleet itseään toisilleen, vaikka yleensä se kuului aivan perusasioihin. Onneksi uusi poika kuitenkin korjasi tilanteen ja esitteli itsensä Shaaniksi. Laszlo nyökkäsi ja kertoi sitten oman etunimensä. Vaikkeivät pojat olleet keskustelleet toistensa kanssa kuin hetken, Laszlolla oli jo paljon tietoa tuosta uudesta pojasta. Hän tiesi pojan nimen, tuvan, kesälomakuulumiset ja tuon siskon asuinmaan. Laszlo aavisteli tietävänsä myös, että pojalla oli todella huono muisti, sillä tuo oli unohtanut koulun alkamiseen täysin eikä yksinkertainen reitti tupaan näyttänyt jääneen hänen muistiin edes puoleen väliin asti. Laszlo ei itse muistanut, kuinka vaikeaa tupaan suunnistaminen hänelle ensimmäistä kertaa oli ollut, siitä oli kulunut niin kauan aikaa.

”Miten ihmeessä noin pitkien ohjeiden avulla löytää mihinkään? Onko tämä linna labyrintti tai jotain? Jos olet menossa tupaasi, niin voin kai seurata sinua sinne?" Shaan kysyi hämillään ja haroi hiuksiaan. Vaikutti siltä ettei poika tiennyt minne oli tullut. ”En nyt sanoisi, että tämä koulu mikään labyrintti on. Varsin selkeä oikeastaan” Laszlo vastasi ja alkoi pikkuhiljaa askeltaa portaita ylöspäin. Kello oli pian varttia yli yhdeksän, eli heidän pitäisi olla tuvissaan aivan näillä minuuteilla. ”Tule perässä, meillä on kiire” Laszlo huikkasi ja kiristi vauhtiaan. Portaiden kapuaminen oli erinomainen kunnonkohotuskeino, mutta parin kouluviikon jälkeen siihen aina tottui.

”Jos muuten joku kysyy, miksi olen hereillä tähän aikaan, minulla on siihen kelpo selitys. Palautin juuri riistanvartijallemme Aarnikotkia käsittelevän kirjan, jonka olin ottanut itselleni lainaan kesäloman ajaksi” Laszlo kertoi. Ties vaikka Shaan olisi muuten mennyt heti ilmoittamaan rehtorille sääntöjen rikkomisesta, serpentardoppilaat tapasivat nimittäin olla välillä hivenen arvaamattomia. ”Kiireinen mies tuo riistanvartija, on yleensä paikalla vain iltaisin” Poika vielä lisäsi ja kiristi jälleen vauhtiaan.

[Shaan Felix]

((Aaaagh, unohdin tämän täysin! Anteeksi että minun vastauksissani kestää miljoona vuotta. :'D))

Shaan ei jaksanut alkaa väittää vastaan, kun Laszloksi esittäytynyt poika kertoi koulun olevan varsin yksinkertainen suunnistettava. Ehkä Shaankin oppisi kulkemaan koulussa, mutta saattaisi mennä useampikin viikko, ennen kuin hän ei joutuisi enää kyselemään muilta oppilailta suuntaohjeita. Oli sentään onni, että kaikki tuvat sijaitsivat samalla käytävällä, koska silloin Shaan voisi kysyä neuvoa keneltä tahansa.

Laszlon lähtiessä tupia kohti Shaan tarttui matka-arkkuunsa ja toivoi, että olisi osannut jonkin näppärän loitsun sen leijuttamiseen. Mutta ei, hän oli viimeisinä kesäloman viikkoina opetellut ahkerasti vain lepakonrähjäherjaa, josta ei ollut tässä tilanteessa kerrassaan mitään hyötyä. Niinpä Shaan tyytyi raahaamaan painavaa matka-arkkuaan porras kerrallaan ylös, ja aula täyttyi pian rytmikkäistä kolahduksista ja tömähdyksistä, jotka peittivät alleen kaiken, mitä Laszlo selosti riistanvartijasta.

"Hei, autatko vähän?" Shaan kysyi päästyään portaiden puoliväliin. Matka-arkkua kuljettaessa ei voinut pitää kiirettä, joten jos he aikoivat olla tuvissaan ajoissa, Laszlon olisi autettava arkun kantemisessa. Ehkä poika osasi jo jonkun hyödyllisen loitsunkin, minkä avulla arkun kuljettaminen olisi paljon helpompaa.

[Laszlo Silvestre]

// Ei haittaa, koska itsekin myöhästelen viesteissä vähän väliä. :') //

Laszlo ei hetkittäisen puheripulinsa johdosta huomioinut lainkaan portaikkoa täyttäviä kolahduksia ja tömähdyksiä. Hän selitti innokkaasti, kuinka mukava koulun riistanvartija oli ja kuinka tältä löytyi kaikki mielenkiintoisimmat taikaolentoja käsittelevät kirjat, eikä täten huomannut, että Shaan tarvitsi apua. Pojan matka-arkkuun ei ollut loitsittu lainkaan kevennysloitsua, joten tuolla oli suuri työ saada arkku ylätasanteelle asti.

"Hei, autatko vähän?" Shaan huikkasi Laszlolle, joka oli jo puolessa välissä seuraavia portaita. Poika käännähti ja näki Shaanin jääneen edelliselle tasanteelle. ”Anteeksi” Laszlo sanoi pojalle ja punastui hieman. Hän ei ollut lainkaan tajunnut, että tuon laukku oli niin painava. ”Odotas, kun autan sinua” Laszlo korjasi tilanteen. Hän heilautti taikasauvaansa ja lausui selkeästi siipiirdium lentiusa –loitsun, jolloin matka-arkku kohosi maasta. Laszlo ohjasi sen luokseen ja lähti kävelemään portaita ylöspäin olettaen että Shaan seuraisi. Enää olisi kivuttava noin kolmet portaat ylöspäin ennen kuin he olisivat tupakäytävällä.

”Oletko kotoisin mistä? Minkälainen on sinun perheesi?” Laszlo kyseli. Hän halusi ahmia mahdollisimman paljon tietoa tuosta uudesta oppilaasta. Poika kertoi, että oli itse kotoisin Arcachonista, Bordeauxin kupeesta. Hän mainitsi äitinsä nimeksi Louise-Annen ja isänsä nimeksi Nixonin. Hän ilmoitti myös omaavansa kaksivuotta nuoremman pikkuveljen, Léon. ”Meillä ei valitetavasti oli lemmikkejä” Laszlo lisäsi vielä. Hän kiristi tahtiaan ja varmisti, että matka-arkku seurasi perässä.

[Shaan Felix]

Shaan katseli kateellisena, kuinka helposti Laszlo loitsi hänen matka-arkkunsa leijumaan ilmaan.
"Osaisinpa minäkin jotain yhtä hyödyllistä", poika totesi, mutta kiitti sitten pouffsoufflea. Laukun leijuttaminen todella helpotti tupakäytävään pääsyä.

Kävellessään Laszlo alkoi kysellä Shaanilta kaikenlaista. Shaan olisi halunnut pyytää poikaa opettamaan leijutusloitsun hänellekin, mutta päätti odottaa kärsivällisesti loitsutunteihin. Sitä paitsi keskustelu Laszlon kanssa tuntui helpolta, koska poikaa ei tuntunut haittaavan se, että he olivat eri tuvista ja että Shaan oli pari vuotta nuorempi.
"Olen Narbonnesta, Etelä-Ranskasta", Shaan vastasi. "Perheeni on iso, joten asumme suuressa talossa maaseudulla. Minulla on seitsemän sisarusta, viisi siskoa ja kaksi veljeä. Kotona meitä asuu tosin isäni Geraldin ja äitini Kseman kanssa vain neljä, koska kolme vanhimpaa sisarustani ovat muuttaneet omilleen."

Shaan kuunteli kiinnostuneena Laszlon kertomusta omasta perheestään. Kun poika totesi, ettei heidän perheellään ollut lemmikkejä, Shaan naurahti.
"Ole onnellinen, ettei teillä ole sellaista eläintarhaa kuin meillä. Meillä on seitsemän kissaa, neljä pöllöä, kaksi rottaa ja yksi puhpallura, joka on nuorimman siskoni lemmikki. Varsinkin kissat ja rotat pitävät jatkuvaa melua, kun kissat eivät koskaan opi, ettei rottia saa syödä." Shaan irvisti. Heidän kissansa olivat tappaneet jo ainakin kolme rottaa, vaikka ne yritettiin aina pitää eri osassa taloa.
"Yksi neljästä pöllöstämme on minun omani", Shaan totesi lopuksi ylpeänä. "Sen nimi on Esha, ja se on viirupöllö."
Shaan ei ollut tuonut pöllöä mukanaan, koska se oli ollut toimittamassa kirjettä hänen veljelleen. Esha kuitenkin osaisi perille kouluun, koska se oli älykkäämpi kuin Felixien tyhmyyteen taipuvaiset kissat, ja paljon älykkäämpi kuin Shaanin pikkusiskon puhpallura.

"Haluaisitko jonkun lemmikin?" Shaan kysyi sitten uteliaana. Laszlo oli vaikuttanut pettyneeltä todetessaan, ettei hänen perheellään ollut lemmikkejä.

[Laszlo Silvestre]

Vaikka Laszlo on usein karttanut serpentardoppilaiden seuraa heidän käytöksensä ja maineensa vuoksi, Shaanin seurassa hänen olonsa oli rentoutunut ja vapaa. Ehkä pojan nuori ikä vaikutti asiaan. Nimittäin ensiluokkalaiset olivat pojalle harvoin töykeitä.

Laszlo kuunteli Shaanin kertomukset tämän asuinpaikasta ja perheestä. Poika kertoi että näillä oli paljon lemmikkejä, mikä kuulosti Laszlon mielestä hienolta. Jos poika laski oikein, perheen lemmikkien yhteismäärä oli neljätoista, mikä oli todella suuri lukema! Shaanilla oli kuulemma myös oma pöllö. ”Minulla ei ole koskaan ollut omaa lemmikkiä” Laszlo kertoi ja jatkoi matkaansa seuraavalle käytävälle. Hän piti huolen siitä, ettei pojan matka-arkku osunut lattiaan, kattoon tai seiniin. ”Olisihan oma pöllö tai joku muu lemmikki ihan kiva, mutta enemmän olen toivonut vanhemmiltani jotain käytännöllisempää. Olen nimittäin aina haaveillut uudesta kaukoputkesta! Tai ainakin jo viisi vuotta” Poika oli tottunut siihen, ettei saisi aina kaikkea mitä halusi, koska hänen perheensä ei ollut rikas. Silti toive uudesta aarteesta oli yksi hänen suurimmista haaveistaan. ”Harrastan siis astronomiaa ja astrologiaa” Laszlo lisäsi varmuuden vuoksi, ettei Shaan vain luulisi, että hän halusi kaukoputken vain koulun tähtitiedon tunteja varten. ”Mitä muuten sinä harrastat?” Poika keksi uuden aasinsillan seuraavaan kysymykseen, ”Minä harrastan astronomian lisäksi keräilyä, huispausta, eläimiä, yrttejä ja vähän kaikkea".

Laszlo kääntyi vasemmalle ja lähti nousemaan puisia, pieniä portaita ylöspäin. Kohta he saapuisivat sen muotokuvan kohdalle, jossa oli siniseen leninkiin pukeutunut tyttö ja josta poika oli aiemminkin maininnut. Se oli Laszlon mielestä yksi koulun kauneimmista maalauksista. Kello tikitti jo hyvää vauhtia yli nukkumaanmenoajan.