Sivukäytävän riitapukarit

[Stanislav Zolnerowich]

// Peli sijoittuu tammikuulle, varmaan hieman lumiseen ja hytisyttävään päivään, tarkemmin siis lounastunnille. Mukaan hyppäävät ensin Oliver Blanc ja myöhemmin sitten myös Mila Molina. Mainitsemisen arvoista on myös se, että olisin kovasti halunnut laittaa otsikoksi Iloiset veikot, mutta ajattelin säästää teitä edes sen verran. //

Stanislav pyyhki suunsa nopeasti ja nousi gryffondorien iloisesti hälisevästä ja liikehtivästä pöytäseurueesta. Samaa luokka-astetta käyvä Zuhra Abel sattui huomaamaan hänen aikeensa, keskeytti ruokailunsa ja katsoi Stanislavia pistävästi. Joku muu ehti kuitenkin kysyä ensin, kauhistellen kuitenkin ehkä enemmän sitä ettei Stani ollut ehtinyt koskeakaan jälkiruokaan. "Jätin muodonmuutosten kirjan tupaan." Se kelpasi selitykseksi ja ennen kuin Zuhra ehti sanoa mitään siitä ettei hän vielä kunnolla osannut tupakäytävään, Stani heitti laukun olkapäälleen ja lähti kulkemaan kohti pääovia.

Zuhra oli ollut todella ystävällinen hänelle, ehkä hieman liiankin välillä. Näyttänyt tietä luokkiin ja auttanut ranskan kielikiemuroissa, joista etenkään sanontoja Stani ei vielä aina ymmärtänyt. Eihän hän ollut puhunut ranskaan useampaan vuoteen kunnolla. Turkkilaisegyptiläinen Zuhra tiesikin lähes tarkalleen, millaisia ongelmia kielen kanssa saattoi ilmetä, muttei kokoaikainen liukuhihna syöttökään oikein toiminut ja poika tarvitsi jo oikein kipeästi hetken omaa rauhaa.

Zuhra oli näyttänyt Stanille oikoreitin portaille toiseen kerrokseen, aivan suoraan tupakäytävään vievien isompien portaiden juurelle. Kääntyessään pääkäytävältä hieman syrjemmälle, Stani alkoi etsimään sauvallaan kohtaa jossa seinässä oli käden korkeudella lovi, josta ovi aukeaisi muutaman kerran napauttamalla.

Tyttö oli kuitenkin saanut sen monta kertaa näyttämään paljon helpommalta, mitä se todellisuudessa oli tai sitten Stanin aivot vain olivat hitaat rekisteröimään yksityiskohtia. Naputtelu oli näyttänyt aivan summamutikassa tehdyltä, mutta nyt näytti siltä ettei koko lovea löytynyt mistään. Stani tunnusteli seinää sormillaan pitkältä matkalta, muttei löytänyt jälkeäkään ovesta. "Olkoon sitten", poika tunnusti lopulta seinälle. Zuhra tulee varmaan kohta kuitenkin ja nauraa kun en edes yhtä salakäytävää osaa löytää.

Tällaisina hetkinä Stani tosiaan kaipasi Venäjän kouluunsa, jossa hän oli sentään tiennyt sopukoista jokaisen. Siinä hän siis seisoi kaavun selkämys kiviseinää vasten, hämärällä käytävällä ja toivoi Zuhran tulevan pian.

[Oliver Blanc]

// Heh :D Iloiset veikot.. Sivukäytävän riitapukarit.. Hauskoja ja hyviä otsikoita molemmat! //

Oliver Blanc, ensiluokkalainen poika Poufflesoufflesta asteli ystävänsä, Mathis Rouxin kanssa Châteaun käytävillä. Parivaljakko oli sinänsä hieman huvittava näky, kävelihän ikäisekseen pitkä, vaaleahiuksinen Oliver vieressään tummahiuksinen, pyöreähkö ja häntä päätä lyhyempi Mathis. He olivat lähes kaikin puolin toistensa vastakohtia, mutta silti hyviä ystäviä. Pojat olivat tavanneet jo ensimmäisinä päivinä, olivathan he samassa tuvassa, joten yhteentörmäystä ei voitu välttää. Siitä lähtien he olivat viettäneet usein vapaa-aikaa keskenään. Äskettäin he olivat tulleet pöllölästä ja nyt he hortoilivat pitkin ensimmäisen kerroksen käytäviä. "Mä niin inhoan pöllölässä käymistä", Oliver mutisi. Tähän Mathis kohautti vain tavalliseen tapaan harteitaan. Hän tiesi, ettei Oliver pitänyt eläimistä, mutta pitihän kotiväkeen pitää jonkinlaista yhteyttä. Tässä tilanteessa parhain tapa oli pöllöposti. Poikien välille syntyi pitkä hiljaisuus. Ainoat äänet olivat heidän vaimeat askeleensa.

Käytävät vaihtuivat ja pian he löysivät itsensä hämärästä käytävästä. Äkisti Mathis kuitenkin pysähtyi ja osoitti äänettömästi edessä olevaa hahmoa ottaen muutamia askelia eteenpäin. Oliver kääntyi uteliaana käden suuntaan. Vaikka käytävä oli hieman hämärä, edessäpäin näkyi vaaleanruskeahiuksinen poika, joka naputteli sauvallaan vastassaan olevaa seinää. Mathis päästi ilmaan naurahduksen, jonka tukahdutti nopeasti kädellään. Oliver katsoi ilmeettömänä kohti tuota seinää koputtelevaa poikaa, miettien, mitä toinen oikein teki ja miksi hän vaikutti niin tutulta.

"Olkoon sitten." Oliver kuuli pojan sanovan. Toisen äänessä pystyi hyvin erottamaan epätavallisen, jopa hauskan aksentin. "Toi on se venäläinen gryffondor", Oliver huomautti. Hän painotti sanaa venäläinen ja kääntyi Mathisin suuntaan. Mathis hymyili edelleen leveästi. Seuraavaksi Oliver vilkaisi toista poikaa, jonka huomasi kääntyneen nojailemaan seinää. Oliver askelsi käytävää eteenpäin. "Täällä Ranskassa ei ole tapana teroittaa taikasauvoja seiniin", hän huomautti kuuluvasti edessään olevalle pojalle. Hänen huomautuksensa olisi hyvin voitu ottaa vitsinä, mutta Oliverin tuntien hän ei vitsaillut. Eikä hänen äänessään ollut pilkahdustakaan huumoria.

[Stanislav Zolnerowich]

// Pahoittelen viivästystä. Elämä ollut aivan mullin mallin viimeiset pari viikkoa. Yritän nyt pakon sanelemana saada jotain kirjoitettua. //

"Täällä Ranskassa ei ole tapana teroittaa taikasauvoja seiniin." Stani huomasi hätkähtävänsä aika tavalla, kun käytävän hämärästä nopeasti ilmestynyt hahmo alkoi puhumaan. Stani ei ollut kuullut näiden kahden pojan askelia ja jos olikin, hän oli varmasti olettanut Zuhran pian ilmestyvän nauraen paikalle. Stani katsahtikin samantien poikien kaapujen rinnuksissa olevaa kirjailtua merkkiä tarkemmin ja totesi näiden olevan poufflesoufflelaisia, nyhveröitä, kuten Zuhra oli kerran lipsauttanut. Eikä näiden nyhveröiden kielessä ollut hiventäkään kunniallista sävyä.

Stani oli tietenkin jo tottunut siihen, että hänen puhuessaan muut oppilaat kuulostelivat ihmeissään, jotkut kovinkin huvittuneesti hänen venäläistä aksenttiaan. Avoimesti hän ei ollut vielä kuitenkaan saanut asiasta lokaa niskaansa. Stani tunsi toki edelleen myös velvollisuudekseen suojella salakäytävää vaikkei sen sijaintia sillä hetkellä kovin tarkoin tiennytkään. Niinpä hän kohottatui paremmin jaloilleen ja otti muutaman varman ja kylmällä tavalla vastaanottavaisen askeleen suoraan tulijoihin päin.

"Voisin minä sinun kaverisikin päätä seinään teroittaa. Se tuntuisi jopa hieman tarvitsevan sitä", Stani tokaisi ja katseli lyhyttä poikaa vähättelevästi, arvioiden, kuinka helposti se voisikaan todellisuudessa onnistua. Entisessä koulussaan Stani oli tosin tottunut selviämään tämän kaltaisista tilanteista yksinään, ilman apua. Silloin hän oli tosin tottunut myös tuntemaan vastapuolensa nimeltä, lähes kaikilta perhetaustoiltaan ja tekemisiltään, mutta nyt hän ei voinut tietää poikia kuin lähinnä näiden tuvan perusteella. Joskin sekään ei nyt juuri imarrellut häntä kovasti ja Stani olisi mielellään maksanut kovin ottein takaisin vaalean pojan sanoista, mikä saikin hänet tulemaan rohkeammin, hieman jopa kiusoitellen lähemmäs.

[Oliver Blanc]

// Mitäs pienistä :) Ei nämä omatkaan pelivuorot ole aina ihan ajallaan tulleet //

Oliver piti katseensa tiukasti edessään olevassa gryffondorpojassa, joka näytti hätkähtävän hänen ääntään. Toinen ei nähtävästi ollut huomannut heidän tuloaan. Toinen suoristautui ja otti muutaman askeleen suoraan Oliverin ja Mathisin suuntaan. Oliver mietti yhä hämillään, mitä toinen oli ollut aiemmin tekemässä. Tuskin toinen oli oikeasti ollut taikasauvaansa teroittamassa tai jos oli… Siinä tilanteessa hänellä ei tainnut olla kaikki kotona, mutta eihän Oliver häntä oikeastaan edes tuntenut. Oliver vilkaisi taakseen ja näki Mathisin, joka seisoi paikoillaan hermostuneen oloisesti ja vilkuili vuorotellen gryffondorpoikaa ja käytävän kiviseiniä.

"Voisin minä sinun kaverisikin päätä seinään teroittaa. Se tuntuisi jopa hieman tarvitsevan sitä", Oliver kuuli gryffondorpojan tokaisevan. Hän käänsi katseensa äänen suuntaan. Oliverilla kesti hetki tajuta, mitä toinen oli sanonut. Oliko se ollut vitsi vai tarkoittiko toinen sitä todella? Suuttumus täytti Oliverin. Vaikka häntä ei ollut helppo suututtaa, poika ei vain voinut sietää hänen ystäviinsä kohdistuvaa haukkumista tai uhkailua. Käytävään laskeutui hetkeksi hiljaisuus, jonka rikkoi Mathisin hiljainen yskäisy. Hetken Oliver arvioi huulta purren edessään olevaa poikaa ja otti sitten askeleen kohti toista.
"Itse tiesit kai lukeutuvasi sakkiin, joiden tylsiä päitä on mahdotonta teroittaa? Se ei taida olla Mathisin tai kenenkään muun vika", Oliver huomautti kylmästi pitäen samalla katseensa noin metrin päässä olevassa gryffondorissa.

Oliver käänsi katseensa edessä näkyvään seinään, jota toinen oli aikaisemmin naputellut. Silmämääräisesti katsoen seinä näytti aivan tavalliselta. "Taisit aiemmin etsiä jotakin? Se on ehkä salaista? Piilotettua tavaraa? Viestiä? Käytävää?" poika luetteloi kaikki mieleensä tulleet asiat korottaen jo ääntään. Hän oli varma, ettei tulisi saamaan vastausta kysymykseensä, mutta päättipä hän vain kysyä asiasta. Hänen sisuksissa velloi yhä kiukku, joka tuntui vain voimistuvan edessä olevaa poikaa katsoessaan.

[Stanislav Zolnerowich]

// Yritän aktivisoitua nyt huomattavasti enemmän ettei aina menisi pari viikkoa ennen kuin vastaan. //

Stani havaitsi jonkinkaltaista epävarmuutta pojan astuessa eteenpäin ja hymyili omahyväisesti, koska arveli osuneensa juuri sinne, minne sanoilla kuuluikin. Muussa tapauksessa toinen olisi tuskin uskaltanutkaan astua edemmäs. Stani puristi kätensä nyrkkiin pari kertaa ihan vain varmuuden vuoksi ja yritti itsekin näyttää mahdollisimman hillityltä ulospäin. Sisältä päin omatunto hakkasi hieman vastaan, koska tälläisiä tilanteita hänen oltiin käsketty välttää ja muutenkin hänen koulupaikkansa olisi varmasti nopeasti vaakalaudalla jos hän hakkaisi jonkun sairaalakuntoon.

"Itse tiesit kai lukeutuvasi sakkiin, joiden tylsiä päitä on mahdotonta teroittaa? Se ei taida olla Mathisin tai kenenkään muun vika", poika puolusti kaveriaan hanakasti ja vaikutti olevan todella näreissään siitä, että Stani turvautui vain nälvimään toiselle. Kun poika vielä jatkoi heti perään pohtimalla ääneen sitä, mitä Stani oli voinut ollut etsimässä, tunsi venäläispoika itsensä enemmän kuin koskaan aiemmin - huijatuksi. Eikä hän kaiketi tarkoituksellaan kurtistanut kulmiaan käytävää-sanan kohdalla, mutta sitä enemmän hän halusi antaa toiselle opetuksen omalla tavallaan.

Ennen kuin Stani kunnolla huomasikaan, oli hän oli kurottanut tarttumaan toista kaavun kauluksesta, aikeinaan työntää tämä voimakeinoin kohti seinää. Hampaat tiukasti yhteen puristettuina hän ei enää edes kuullut järjen ääntä, joka vannoi, että jollein hän heti päästäisi irti ja poistuisi tilanteesta vielä kun ehtisi, saattaisivat he molemmat päätyä sairaalaosastolle loppupäiväksi. Tilanteesta ei kuitenkaan enää parannut poistua.

[Oliver Blanc]

// Anteeksi, anteeksi, anteeksi… En tiedä, miten on mahdollista, etten oo vastaustasi huomannut vaikka foorumia tulee useasti selattua. Nyt kuitenkin ryhdistäydyn, niin saadaan tämä peli kunnolla käyntiin :) //

Oliver katseli edessään seisovaa gryffondorpoikaa, joka ei osoittanut kiinnostusta jakaa tietojaan etsintäretkestä. Tähän Oliver tyytyi vain kohauttamaan harteitaan. Ehkä hän oli myös hieman pettynyt toisen vähäsanaisuudesta. Hän huomasi pitävän tuosta gryffondorpojasta hetki hetkeltä vähemmän. "Ei sitten. Luulenpa vain, että professorit saattaisivat olla moisesta tiedosta innoissaan. Vähän jotain epätavallista tämänkin koulun arkeen", Oliver huomautti korottaen ääntänsä. Hän huomasi lauseensa sanottuaan kuulostavansa poufflesoufflea enemmän serdaiglelle.

Syrjempänä Mathis vilkuili taakseen. "Oliver, ihan tosi. Ehkä olisi parempi, että me vain tästä lähdemme", hän totesi. Pojan olemuksesta selvästi huomasi, että hän halusi olla missä tahansa muualla, kuin sillä käytävällä siihen aikaan. Oliver kääntyi Mathisin suuntaan. "Kaikki on ihan hyvin. Ei meillä tässä mikään kiire ole", hän vastasi. Tähän Mathis nyökkäsi pienesti vastaukseksi. Hänen ilmeestään pystyi kuitenkin päättelemään, ettei hän ollut vastaukseen täysin tyytyväinen.

Oliver käänsi katseensa takaisin gryffondorpojan suuntaan. Äkkiä toinen kurottautui tarttumaan hänen kaavun kauluksesta.Tähän Oliver ei ymmärtänyt heti reagoida. Hän käsitteli tilanteen mielessään ja oli varma, ettei tappelusta seuraisi mitään hyvää. "Tuo gryffondor kyllä ansaitsisi sen.. Oliver mietti. Jos hän ei tappelisi, hän näyttäisi vähintäänkin kunnon nyhveröltä toisen silmissä. Hän ei voisi enää paeta. Siitä vasta kaikenlaisia juoruja leviäisi ympäri koulua."En tiennytkään, että joku haluaa sairaalaosastolle vapaaehtoisesti", Oliver mutisi ja tökkäsi kyynärpäällään gryffondorpoikaa mahaan, saadakseen toisen otteen herpaantumaan.