«Esittyelyni»

«Esittyelyni»

ViestiKirjoittaja Brunhilda Blume » 02 Loka 2019, 15:13

Hei! Olen Brunhilda Blasa Blume. Minua voi kutsua Blasaksi tai Brunhildaksi. Olen syntynyt 26.2.2005 eli olen 13,siis kolmannella luokalla ja olen tyttö. Pidän pelkästään pojista joten olen hetero. Olen puoliverinen,äitini on jästi ja isäni oli velho. Olen syntynyt muuten Saksassa!

Pidän todella paljon taikaolennoista ja haluaisin opiskella niistä paljon!(Ja kirjoittaa jonkin kirjan niistä) Haluaisin myös koittaa jossain vaiheessa lehden kirjoittamista ja maailmalla matkaamista.

En ole ruumiinrakenteeltani langanlaiha enkä myöskään kovin pyöreä. Minulla on oranssit hiukset,vihreät silmät ja pisamia. Kehossani on arpia (lisätietoa asiasta alempana). Pituudeltani olen 168cm pitkä. Yritän pitää olemukseni ryhdikkäänä mutta se saattaa välillä muuttua hieman veteläksi. Pidän löysistä vaatteista ja pidän niitä aina kun mahdollista. Olen ihan sujut kehoni kanssa.

Jos olen surullinen olen paljon yksin,vihaisena saatan sanoa mitä sattuu ja kadota vaan jonnekkin. Hyvin iloisena en meinaa pysyä paikallaan vaan hypin oikeasti riemusta.

Ystäväni sanovat minua lempeäksi ja kiltiksi,saatan olla välillä hiljainen mutta se ei tarkoita sitä etten pitäisi sinusta. Tarvitsen myös jonkin verran omaa rauhaa,en jaksa olla sosiaalinen kokoajan. Keskittymiseni saattaa herpaantua helposti,mutta yritän parhaani!

Sauvani on 13 ja puoli tuumaa,se on tehty kirsikkapuusta ja sen sisällä on yksisarvisen jouhi.

Pelkään yli kaiken ihmissusia,vaikka ne eivät tekisikään mitään pahaa. Syynä siihen on se että isäni oli ihmissusi ja hän oli väkivaltainen minua kohtaan silloin kun hän oli ihmissusi siksi minulla on myös haavoja ympäri kehoani. Isäni kuoli metsäpalossa silloin kun olin 5 vuotias. Enkä ole kertonut tästä kellekkään. Äitini antoi minut isovanhemmilleni koska hän ei pystynyt pitämään minusta huolta (maailmanmatkaaja). Sain isältäni lahjaksi kauniin kaulakorun jossa on punainen kivi,se on minulle todella tärkeä.

Suojeliukseni tonkineesi kissa. Ja lemmikkinäni on siamilainen kissa.

Tykkään myös piirtää. Piirrän yleensä taikaolentoja mutta saatan myös välillä piirtää ihmisiä. Mieluisia paikkoja minulle ovat puut ja ikkunalaudat.


Päädyin Chateauun isovanhempieni kautta,he siis asuvat Ranskassa ja ovat velhoja,joten heidän oli pakko tietää tämä koulu jostain.

Ainiin! Kuulun PouffleSouffleen!


Nähdään!
-B.B


Anonymous on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 02 Loka 2019, 15:13
Brunhilda Blume
 

Paluu Blume, Brunhilda

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron