Mukana olevat hahmot: Noah Andersson ja Günther Schwillinger
Ajankohta: Huhtikuun kahdeskymmenestoinen vuonna kaksituhatta ja kahdeksantoista
Tapahtumapaikka: Rehtori Schwillingerin toimisto (Entisen rehtori Molinan entinen toimisto)
Juoni: Noah Andersson on kutsuttu arvon rehtorin armosta arvon rehtorin toimistoon, sillä hän on valvojaoppilaana ollut pois valvojaoppilaskoulutuksesta valitettavan sairastumisen vuoksi. Arvon rehtori Schwillinger tahtoo esittää mitä myötätuntoisimmat onnentoivotuksensa parantumisesta ja samalla kouluttaa tätä aktiivioppilasta, eli toisin sanoen arvon rehtori rankaisee tätä velttoilusta ja itsekurin puuttumisesta.
Varoitukset: Peli saattaa sisältää arvon rehtorin vahvoja mielipiteitä ja isänmaallisia lausahduksia. Näistä ei kuitenkaan kannata välittää liikaa, sillä arvon rehtori on kaikkien rakastettu ystävä.

Châteaun rehtori Günther Schwillinger seisoi tyytyväisenä toimistossaan ja katseli koulun pihamaita tornin ikkunasta. Hän oli onnistunut saamaan viimeinkin koulun haltuunsa ja nyt arvon rehtori saattoi kasvattaa näistä tulevaisuudentoivoista kunnollisia kansalaisia ja oikeasti hyviä ihmisiä. Rehtori Molina oli valitettavasti päästänyt oppilaitoksen anarkian ja sekasorron tilaan. Yleinen asenne oli velttous ja saamattomuus. Oppilaina oli neiti Hanneke Kleefin kaltaisia huligaaneja ja ihmiskunnan pohjasakkaa, joiden tehtävänä kuuluisi olla vain orjia ja palvelusväkeä. Heillä ei kuuluisi olla oikeutta lukutaitoon, sillä heille itselleen oli parasta elää tietämättöminä asioista, joita eivät vähäisen älynsä vuoksi kykenisi milloinkaan ymmärtämään.

Toki toinen ongelma oli henkilökunta. He olivat esimerkkejä ja auktoriteetteja, mutta esimerkiksi sairaanhoitaja Rousseau oli suuri häpeän aihe. Günther aloittaisi henkilökunnan puhdistukset syksyllä. Vielä hänellä ei ollut varaa erottaa tai korvata ketään, valitettavasti. Mädistä omenoista oli päästävä ajoissa eroon, etteivät ne pilaisi koko piirasta. Esimerkiksi Frau Rousseau... Tuo oli kuriton ja mokomakin lyhyenläntä ali-ihminen, joka jopa luuli olevansa jotain. Günther ei ollut koskaan pitänyt hänestä. Myönnettävä tosin oli, että Rousseau osasi työnsä.

Oli toki valitettavaa, että koulu oli päästetty tuohon tilaan. Se oli traagista ja sai Güntherin myötätuntoisen sydämen melkein jättämään lyönnin väliin. Häntä järkytti kaikki tuo turmellus. Miten naisille oli annettu samat oikeudet kuin miehille? Miten ihmeessä kouluun oli hyväksytty kaikenlaista väkeä? Tämä oli kerrassaan shokeeraavaa ja pöyristyttävää. Mila Molina ja hänen edeltäjänsä olivat ajaneet koulun todellakin kohti turmiota.

Günther olikin välittömästi aloittanut radikaalit uudistukset. Hän nostaisi koulun, maksoi, mitä maksoi. Hän aloitti toimistostaan. Siitä tuli hänen oma Sudenpesänsä, komentokeskus, josta rehtori kykenesi johtamaan uutta aikakautta. Se oli valvontakeskus, josta uhkui arvovalta ja voima. Heti alkuunsa kaikki vanha oli saanut lähteä. Kaikki turmelluksen ajoista muistuttava oli nyt poissa.

Huoneen keskellä sijaitsi valtava tummasta saksalaisesta tammesta tehty työpöytä ja sen takana ikään kuin valtaistuimena suuri kultainen työtuoli kotkineen ja punaisine sametteineen. Pöydän toisella puolella oli kaksi antiikkituolia, joihin arvon rehtorin vieraat saattoivat istua. Huoneen katosta roikkui kolmen suuren Saksan valtakunnan liput ylväinä odottamassa neljättä lippua, joka vielä joskus saapuisi. Huoneen lattialla taas oli valtava persialaistyylinen matto.

Seinillä oli saksalaisten suurmiesten muotokuvia ja kaikkein suurimpana itseään Güntheriä esittävä maalaus. Toisaalla taas oli suuria kirjahyllyjä kirjoineen ja mitä erikoisimpine tavaroineen. Huoneeseen johtavan yläpuolella oli kookas Saksan kotkaa esittävä patsas siivet levällään, katse terävänä.

Günther itse oli pukeutunut tavalliseen tapaansa siistiin pukuun. Siisti ulkokuori oli kaiken A ja O. Kurinalainen pukeutuminen nosti jopa arvottoman arvoa hiukan. Sen vuoksi Günther olikin suunnitellut uudistavansa koulupuvut. Jo nyt oli tytöiltä kielletty housujen käyttö, sillä kunnon nainen pukeutui toki hameeseen tai mekkoon. Myös poikien oli käytettävä suoria housuja, sillä farkut ovat rahvaanomaisia.

Günther käännähti ja käveli pitkin askelin pöytänsä ääreen hän istuutui valtaistuimelleen ja katsoi seinällä ollutta suurta kelloa. Neiti Anderssonin olisi määrä saapua hetkenä minä hyvänsä. Hän oli valvojaoppilas ja näin ollen esimerkkinä muille. Kuitenkin neiti Andersson oli osoittanut mitä halveksuttavinta velttoutta, sillä tuo oli jäänyt valvojaoppilaskoulutuksesta pois sairauden takia. Tuollainen ei käynyt laatuun, ellei sairaus ollut tarpeeksi vakava. Kuitenkin Günther oli sanonut vain tahtovansa jutella ja pitävänsä yksityistunnin.

Kurinalaisuus oli tärkeää kaikille. Oppilaiden tuli kulkea ryhdikkäästi ja mieluiten muodostelmissa. Ei käynyt laatuun, että maleksittiin kuin mikäkin rahvas. Myös rangaistuksia oli muutettava. Entiset rangaistukset olivat aivan liian lepsuja ja vain lisäsivät kurittomuutta. Günther Schwillinger uskoi fyysisiin rangaistuksiin, kuten punnerruksiin, asennossaseisontaan, juoksemiseen ja lyömiseen. Ruoskaniskut olivat toistaiseksi hiukan liian raakoja.

Myös valvojaoppilaiden oli erotuttava ja Günther velvoittaisi heidät kantamaan käsivarsinauhoja virkansa merkiksi. Arvon rehtori oli jakanut ne valmiiksi koulutuksessa ja siksi neiti Anderssonin nauha odottikin vielä rehtorin työpöydällä. Punaisessa nauhassa oli musta silmäsymboli valvonnan merkkinä. Günther valvoisi laumaansa kaikkialla. Hän tekisi koulusta suuren.

Noah Anderssonilla oli niin sanotusti huono päivä. Tyttö oli nukahtanut tutkintokirjojensa ääreen oleskeluhuoneeseen, jonka takia niska oli arka ja kipeä. Nukuttuaan suloisesti pommiin, hän melkein myöhästyi aamupalalta, jonne saapui tyylikkäästi aamutakissaan. Kaikki muu ruoka oli kylmää, mutta kahviin tyttö kyllä poltti kielensä. Hän oli kompastunut portaissa juostessaan ylös portaita takaisin oleskeluhuoneeseen ja vierinyt kaksi paria rappusia alas muiden nähden. Puhtaita sukkia oli vain yksi pari, jotka nekin menivät pilalle uusien kenkien kanssa, kun joku imbesilli kaatoi musteensa hänen päälleen. Kaikki meni jo nyt päin seiniä, ja hänen pitäisi tavata vieläpä koulun uunituore rehtori tänään. Kahdestaan. Sunnuntaina.

Tultuaan siihen tulokseen, ettei todennäköisesti ollut soveliasta mennä tapaamaan rehtori Shwillingeriä aamutakissaan, Noah teki pikaratsian omaan vaatekaappiinsa. Uuden rehtorin mukana oli tullut uusia naurettavia sääntöjä, joiden mukaan tytöt eivät saisi käyttää housuja. Se ei kuulemma ollut ”sopivaa”. Ilmeisesti koulun johdon oli kaapannut joukko seksistisiä dinosauruksia, sillä kuka pakottaa tytöt kulkemaan mekoissa ja hameissa vielä vuonna 2018? Olivathan hamoset suloisia sellaisilla siroilla ihmisillä kuten Rebecca Hope, mutta Noah ei ollut mekkoihmisiä alkuunkaan. Mekon tai hameen kanssa pitäisi varmaan ”säädyllisyyden” takia käyttää vieläpä sukkahousuja, jotka olivat ihmiskunnan suurin kirous heti Twilight-kirjasarjan jälkeen.

Noah huokaisi syvään. Olisi turhaa hermostua. Asiaan saisi varmasti muutoksen esittämällä sen rauhallisesti ja hallitusti. Vakuuttavilla argumenteilla ja oppilaiden näkökulmilla saataisiin koulun johto ymmärtämään, ettei sääntö ollut hyväksi tasa-arvolle, eikä todellakaan neiti Anderssonin omalle mielenterveydelle. Toisaalta hän halusi antaa itsestään positiivisen kuvan pitäytymällä koulun uusissa säännöissä, mutta sen tekeminen oli vastoin tämän omaa arvomaailmaansa. Parempi antaa vaatekaapin päättää, sillä jälleen kerran Noah oli unohtanut pyykkipäivän. Loistavaa.

Viisitoista minuuttia myöhemmin hän oli tullut siihen tulokseen, ettei hänellä ollut oikeasti mitään päällepantavaa. Vaihtoehdot olivat vanha, housut sisältävä koulupuku tai noin 13-vuotiaalle Noahille istuva hame. Ahdettuaan 16-vuotiaan takamuksensa hameeseen, tuli hän siihen tulokseen, ettei hameessa kehdannut liikkua ihmisten ilmoilla. Hameen pituudesta ei sinänsä tainnut olla sääntöä, mutta olihan se kohtalaisen irstas. Hame oli alle puoleen reiteen ja sormenpäät ylisivät kirkkaasti helmaa pidemmälle. Toisaalta se olisi loistava kannanotto hamepakkoon, mutta se ei todellakaan antaisi lisäpisteitä uuden rehtorin silmissä. Ei, ei hän tohtisi. Vieläpä, kun uuden rehtorin huhuttiin omaavan muutamia hieman ”lämpimämpiä” suhteita oppilaisiinsa. Tämä oli ilmeisesti käyttäytynyt erittäin häveliäästi koulun julkisissa juhlissa muutaman oppilaansa kanssa!

Noah päätyi lainaamaan tupalaiseltaan hieman yli polviin yltävän mustan hameen ja sai vieläpä säälivän katseen tämän kuullessa, että hän joutuisi tapaamaan uuden rehtorin kahdestaan. Hameen kanssa tytöllä oli yllään musta crop top, sekä haalean keltainen avonainen bleiseri, jonka taskuun hameen lainannut tupalainen laittoi pippurisumutteen. Hiukset olivat sidottuna hieman huolimattomalle nutturalle punaisella nauhalla ja jalassaan tytöllä oli mustat tennarit. Ennen lähtöään hän harkitsi sumutteen jättämistä tupaan, mutta parempi katsoa kuin katua?

Kulkiessaan ympäri koulun käytävää kohti rehtorin kansliaa, ei tyttö voinut olla jälleen kerran olla ihailematta lukuisia maalauksia, jotka koristivat linnan seiniä. Ei hän osannut niitä analysoida tai kertoa niiden tyylilajeista vaikka hänen henkensä olisi ollut siitä kiinni, mutta kyllä ne silmää miellyttivät. Osa tauluista olivat aivan tavallisia aivan tavallisista asioista, kun taas osassa kuvattiin mitä eriskummallisimpia asioita. Taikaolentoja, loitsuja sekä velhoja ja noitia jotka hyppivät maalauksista toisiin mielensä mukaan. Noahin lempimaalauksiin kuului kuva isonenäisestä, kärttyisästä miehestä joka julisti kulttinsa uskoa aina, kun maalauksen ohi käveli. Jokin miehen koomisessa kirkumisessa sai kamalimmatkin maanantait sujumaan.

Noah oli vihdoin saapunut ennustustorniin, Mila Molinan entisen toimiston eteen. Hän hypisteli hameensa helmaa pyyhkien siitä pois näkymätöntä pölyä. Vielä ei olisi myöhäistä kieriä rappusia alas ja lavastaa traaginen tapaturma. Hän voisi vielä lyödä seinää ja murtaa kätensä. Hän voisi etsiä käsiinsä vaikkapa kristallipallon ja tipauttaa sen varpailleen. Tyttö läpsäisi omaa poskeaan jättäen siihen pienen punaisen jäljen. Käsikin punoitti ja naamaa kirveli tavalla, joka sai ajatukset selviämään. Nyt ei ollut aika perääntyä. Hän ei ollut ollut kunniaksi tuvalleen kuluneena lukukautena, vaan pettänyt sen sekä koulun edellisen rehtorin. Joten nyt viimeistään olisi aika tarttua itseään niskasta kiinni ja tehdä jotain yhteiseksi hyväksi. Ainakin hän toivoi, että asioita voisi vielä muuttaa.

Kerättyään itsensä Noah koputti isoon ja ilmeisesti uuteen oveen. Hän muisti hämärästi, että samassa paikassa oli vielä hetki sitten ollut jonkinlaiset oviverhot, mutta uusi rehtori ei ilmeisesti ollut katsonut niitä sopiviksi. Kuultuaan sisältä jotakin(ilmeisesti kutsun sisälle?) hän astui sisään ja pani oven kiinni perässään. Hän käveli ryhdikkäästi kohti rehtoria. Hän halusi niiata, mutta se tuntui ajatuksena typerältä. Hän tyytyi nyökkäykseen ja aurinkoiseen hymyyn. ”Hyvää päivää, rehtori Shwillinger! Tahdoitte tavata valvojaoppilas koulutukseen liittyen? Pahoitteluni vielä siitä, etten pystynyt osallistumaan”, hän sanoi ja katsoi rehtoria silmiin. Tästä tulisi pitkä päivä.

Günther Schwillinger naputti hetken pöytänsä pintaa. Hänen pöytänsä. Hänen toimistonsa. Se kaikki tuntui niin mahtavalta, voitokkaalta. Rehtori Schwillinger muisteli, miten hänen muuttomiehensä olivat järjestelleet toimiston. He olivat heittäneet kaiken ulos ikkunasta ajan ja vaivan säästämiseksi. Molinan vanha pöytä, kaikki. Ei rehtori itse alentuisi siivoamaan tai järjestelemään. Ei tietenkään. Hän oli itse ainoastaan heittänyt Molinan kristallipallot ulos. Nuo mokomatkin lasikuulat olivat ensimmäinen asia, joka muuttui koulussa. Niiden symbolinen merkitys tosin lieni suurempi kuin lopullinen hyöty.

Kuitenkin, rehtori oli tehnyt heti vaikutuksen oppilaisiin ja näyttänyt, kuka oli johtaja. Hän itse oli seissyt pihalla katsomassa, miten Molinan aikasta roinaa lensi alas tornin ikkunasta ja iskeytyi maahan. Tarkoitus oli enemmänkin osoittaa valtaa ja päättäväisyyttä. Tavaroiden palaset ja suuri osa tavaroista kannettiin kuitenkin tyrmiin varastoon. Ei tarkoituksena ollut tuhota kaikkea. Ne saisi korjattua vielä loitsuilla. Syy oli enemmänkin psykologinen. Mikä olisikaan vaikuttavampaa kuin suuren työpöydän iskeytyminen maahan?

Günther hymyili ajatukselle. Tuo muisto oli niin kaunis. Hän nautti niin paljon Molinan nöyryyttämisestä, että hetkeksi melkein unohti oman tehtävänsä ja sen mukanaan tuomat ongelmat. Ministeriön nuoleskelua oli jatkettava. Myös uudistukset oli tehtävä varovaisesti. Ei Günther tahtonut heti joutua kokemaan Molinan kohtaloa. Hän tiesi, että monilla oli intoa vastustaa häntä - aivan liian monilla.

Olisi myös varmistettava, että Günther saisi säilytettyä luottamuksen ministeriön silmissä, vaikka mitä tapahtuisi. Günther kuitenkin mietti, mitä pitäisi tehdä, jos kaikki loppuisikin epäonnisesti. Tämä mahdollisuus tosin oli marginaalinen. Ministeriö näki hänet hyvässä valossa. Mikä muka voisi mennä pieleen?Ei yhtään mikään.

Güntheriä hiukan kauhistutti koko Noah Andersson. Tytön kansio lojui edelleen Güntherin pöydällä ruskeissa kuorissaan. Mies oli uudistanut jo tiedonkeruun oppilaista, tosin salassa. Hänellä oli toki perustiedot, kuten ikä, sukupuoli, osoite, vanhempien nimet, mutta tärkein osa näitä uusia kansioita oli koulussa koko ajan kerättävä data. Se sisälsi kaikenlaisia havaintoja, tuntiaktiivisuutta ja muuta vastaavaa. Günther oli myös tehnyt omia muistiinpanoja sivujen marginaaliin.

Arkisto palveli Güntherille suurempaa tarkoitusta kuin vain viatonta dataa. Se kertoi, millaiset yksilöt olivat koulussa arvokkaampia. Koko projekti oli vasta aloitettu ja siksi vielä lapsen kengissä, mutta siitä tulisi korvaamaton, kunhan se vain kasvaisi - ja kunhan Güntherin valta ja asema kasvaisivat. Tämä arkisto luokittelisi ihmiset ja näin Günther voisi puuttua ihmisten elämään. Hän varmistaisi, että puhtaat yksilöt erottuisivat epäpuhtaista. Näillä tiedoilla Günther ei kuitenkaan vielä tehnyt juuri mitään. Koulussa ei edes pelätty häntä tarpeeksi, eikä hänelle uskollista ryhmää ollut muodostunut. Siksi hän ei edes saanut kaikkea haluamaansa. No... kaikki ajallaan.

Mutta takaisin Noah Anderssoniin. Tyttö oli itsessään hyvä yksilö. Silmät olivat vaaleat, hiukset eivät olleet liian tummat ja tyttö oli urheilullinen. Nämä ominaisuudet itsessään olivat hyviä. Suurin ongelma oli kuitenkin neiti Anderssonin syntyperä. Hän oli kuraverinen. Se pilasi suht puhtaan tytön, tai no... ei yksin se. Güntherillä oli vahvoja epäilyjä neidin seksuaalisesta suuntautumisesta. Se tosin oli iso kysymysmerkki, sillä selviä todisteita ei ollut. Asiasta ei tosin voinut kysyäkään, ainakaan noin vain. Kuitenkin tuollaisten jästisyntyisten yksilöiden kanssa täytyi aina olla varovainen. Niin Günther kyllä oli nykyään kaikkien kanssa. Hän pyysi tyhjentämään taskut ja jättämään taikasauvan pöydälle. Se oli vain parasta sen... Damian Moonin tapauksen jälkeen.

Arvon rehtori Schwillinger havahtui tärkeistä mietteistään kuullessaan koputuksen komealta tammiovelta, jolla hän oli korvannut Molinan tätimäiset ja mauttomat verhot. Günther nousi seisomaan ja rykäisi. "Sisään!" hän huudahti, minkä jälkeen ovi avautui ja Noah Andersson asteli sisään. Günther hymyili ystävällisesti ja asteli tyttöä vastaan. Hän tarjosi tytölle kättään tuon tervehdittyä häntä iloisesti. Günther viittasi neiti Anderssonia tulemaan peremmälle ja haki itse kasi teekuppia, kannun, maitoa, sokeria ja pikkuleipiä pöydälle.

"Ota ihmeessä teetä ja pikkuleipiä ja istu toki kiireemmäksesi. Eikä tarvitse teititellä", Schwillinger sanoi hymyillen. "Nyt tyhjentäisittekö taskunne ja antaisitteko muut mahdollisesti piilotetut tavarat tuohon pöydälle - taikasauvan myös. Älä pelästy, tämä on normaali käytäntö erillisten... tihutöiden varalta." Schwillinger loi ystävällisen katseen neiti Anderssoniin ja kaatoi sitten kuumaa, haudutettua teetä kahteen kuppiin.

Rehtori Shwillinger ojensi kätensä ja hymyili ystävällisesti. Noah tarttui käteen kätellen miestä tiukasti, aikomuksenaan näyttää ettei hän ollut mikään pelokas pikkutyttö. Ettei häntä kiusattaisi olemaan hiljaa ja istumaan sievänä paikallaan patriarkan sätkynukkena. Toistaiseksi mies vaikutti kohtalaisen mukavalta, eikä hän lainkaan näyttänyt mieheltä, joka joi neitsytverta croissanttejen kanssa aamupalaksi. Huhut, joita oppilaat saivat aikaan olivat mielenkiintoinen asia.

Rehtori pyysi valvojaoppilaan istuutumaan ja tarjosi hänelle keksejä ja teeleipiä. Noah otti kupin teetä, mutta jätti pikkuleivät koskemattomiksi. Tyttö oli ainakin omasta mielestään lihonnut stressin takia viimeaikoina liikaa, jonka takia hän oli jättänyt ylimääräisen syömisen pois. Aamu- ja iltapalat olivat kutistuneet olemattomiksi ja tyttö tiesi ettei hänen valmentajansa eivät olisi olleet hänestä ylpeitä. Mutta jos paastoaminen toimi, niin miksi lopettaa? Hän söi kuitenkin vielä lämmintä ruokaa. Viimeaikojen tapahtumien jälkeen ruokasalin tunnelma oli sitäpaitsi ahdistava ja surumielinen. Siellä ei halunnut viettää kummemmin ylimääräistä aikaa.

Rehtori vielä totesi, ettei teitittely ollut tarpeellista. Noah nyökkäsi hiljaa. Harva koulun opettajista oli vaihtanut hänen kanssa sinunkaupat ja hän oli kohtalaisen varma, ettei rehtori todellakaan pahastuisi vaikka hän jatkaisi teitittelyä. Hyvin harva pahastui siitä ja se sai kunnioittavan sävyn epämiellyttävimpiinkin asioihin. Niin valitettavaa kuin se olikin, Noahilla oli tänään paljon negatiivista sanottavaa koulun uusista säännöistä.

Shwillinger pyysi tyttöä tyhjentämään taskunsa epäselvyyksien pelossa. Rehtori itse näytti lievästi kauhistuneelta, kuin jotain epämiellyttävää olisi jo päässyt tapahtumaan. Noahin suu kuivasi ja tyttö kalpeni. Tämä olisi niin klassista hänen tuuriaan. Tietenkin juuri nyt piti tyhjentää taskut. Kun hänellä oli mukana se hemmetin pippurisumute. Se. Hemmetin. Pippurisumute. Josta rehtori saisi vaikka mitä kuvitelmia.

Tyttö hymyili vaivaantuneesti ja tyhjensi bleiserinsä taskut. Noah ei olisi halunnut luopua sauvastaan, mutta laski sen pöydälle. Taskuista löytyi myös euron kolikko, tummanruskea huulikiilto, pieni purkkapaketti ja tamppooni. Noah käänsi katseensa rehtoriin hieman haastavasti. Hänellä oli kuukautiset kuin kaikilla muillakin naisilla, mutta uroksilla
(anteeksi, siis sivistyneillä herrasmiehillä) oli tapana muuttua kiemurteleviksi verta pelkääviksi perssudeiksi kun ne sattuivat tulemaan esille. Hän ei suostuisi häpäistäväksi.

Viimein hän laski myös sumutteen pöydälle ja katsoi rehtoria mahdollisimman vetoavasti. Hän oli hyvä voittamaan ihmisiä puolelleen ja oli melkein varma, että rehtori sulaisi pienen imartelun jälkeen. Hänen huoneensa kieli mukavuudenhalusta ja mahtipontisuudesta, mikä taas kertoi miehen todennäköisesti omaavan egon suuruudesta. Todennäköisesti tämä ei myöskään myöntyisi tytön näkökantoihin, mutta hän saisi tämän ainakin ajattelemaan asiaa.

”En halua antaa aikomuksistani väärää kuvaa sillä, että minulla on mukanani pippurisumutetta. Te ymmärrätte varmasti älykkäänä ja ymmärtäväisenä ihmisenä, että uusi hamepakko on herättänyt erinäisiä... pelkoja naispuolisissa oppilaissa. Luotan tietenkin siihen, että teidän ammattitaidoillanne koulu on parhaissa mahdollisissa käsissä, mutta olisiko täysin sopimatonta tiedustella tämän säännön syytä? En halua olla epäkunnioittava tai huonotapainen, mutta koen valvojaoppilaana velvollisuudekseni kyseenalaistaa koulumme johtoa tehden siitä vielä paremman ja ymmärtäväisemmän oppilaiden tarpeiden ja tunteiden suhteen. Hamepakko tuntuu nimittäin jakavan jo valmiiksi hajallaan olevan oppilaskunnan vielä pahemmin. Se vähentää oppilaiden tasa-arvoa ja saa useat tytöt tuntemaan pelkoa, jota heidän ei tulisi joutua tuntemaan omassa koulussaan. Te varmasti ymmärrätte oppilaittenne huolen”, Noah totesi ja hengitti vihdoin sisään. Hän hymyili vielä mahdollisimman aidosti ja ihailevasti. Huh, hengittämisen muistaminen oli työlästä. Hän jätti perusteluistaan pois sen faktan, että osa naisoppilaiden peloista johtui rehtorista itsestään.

Noah naurahti hieman keventääkseen tunnelmaa. ”Pahoittelen syvästi tungetteluani, mutten voinut olla mainitsematta oppilaiden mielipidettä asiasta. Tiedän, ettei ole minun tehtäväni arvostella koulun epäilemättä tasa-arvoista johtoa, mutta koen oppilaiden yleisen mielialan vaikuttavan merkittävään työhönne niin paljon, etten voinut vain sysätä sitä pois. Ymmärrätte varmaankin?”, hän sanoi ja hymyili vielä suloisesti kaupan päälle. Hän todella toivoi, että mies ymmärtäisi heidän ahdinkonsa. Mutta jos tämä osoittautuisi hankalaksi tapauksesksi, miehen olisi näiden perustelujen jälkeen vaikea perustella kantaansa muulla kuin puhtaalla seksismillä tai ”säädyllisyydellä”, joka oli tietenkin totaalista hevonpaskaa. Hän oli rakentanut miehelle ansan, josta olisi hyvin vaikea olla kulkematta pois muuten, kuin käsikkäin Noahin kanssa. Tai toisaalta- turvallisen etäisyyden päässä Noahista.

Peli lukitaan keskeneräisenä, kiitos teille!

Günther Schwillinger: 8 p
Noah Andersson, Gryffondor: 8 p