// Sopii! :) //

Elician kasvoilla oli jännittynyt hymy ja tytön vatsassa lepatti ainakin satakunta perhosta. Hän oli matkalla kohti Châteaun itäosan pientä tornia, jossa asusteli kotitonttujen kertoman mukaan mörkö. Elicia ei kuitenkaan jännittänyt mörön, vaan vuotta vanhemman Gryffondor-tyttö Sonian tapaamista. Elicia oli pyytänyt tätä opettamaan hänelle mörönkarkoitusloitsun, sillä Elicia ei ollut edellisessä opinahjossaan vielä oppinut sitä ja sitä saatettaisiin kysyä V.I.P.-kokeissa. Se oli kuitenkin rehellisesti sanoen vain sivuseikka. Suurin syy siihen, miksi Elicia oli pyytänyt Soniaa oli se, että hän oli korviaan myöten ihastunut tyttöön ja halusi tutustua tuohon paremmin.

Elicia kiri askeliaan, hän halusi olla ajoissa. Vielä yksien kierreportaiden jälkeen hän saapui tikapuille, jotka johtivat hänen etsimäänsä torniin. Huultaan purren Elicia kipusi tikkaat ylös ja puski lattialuukun auki. Sonia oli jo tornissa, hän kampesi itsensä seisomaan säikähteen näköisenä. "Anteeksi, ei ollut tarkoitus säikäyttää", Elicia sanoi virnistäen ja kiipesi torniin, laittaen lattialuukun perässään kiinni. Sitten hän kääntyi Sonian puoleen ja katseli tytön pisamaisia kasvoja. Vaikka Sonia hymyili, Elicia ei voinut olla huomaamatta, ettei tytön hymy yltänyt silmiin asti, ja jostain syystä tytön taikasauva lojui kauempana lattialla.

"Oletko kunnossa?" Elicia kysyi huolissaan, käveli lähemmäs Soniaa ja kosketti kevyesti tuon olkapäätä. Seisoessaan lähempänä Elicia huomasi myös tytön alahuulen olevan ruhjeilla. "Sattuiko jotain?" Elicia kysyi ja katsoi huolissaan tytön ruskeisiin silmiin. Hän hätkähti, kun sivummalla oleva suuri lipasto alkoi rämistä. Sen täytyi olla mörkö. Elicia katsahti taas Soniaa, käveli sitten tytön taikasauvan luo ja poimi sen lattialta. Sitten hän käveli takaisin Sonian luo ja ojensi sauvan hänelle.

Ehkä tämä ei sittenkään ollut hyvä idea. Mörköhän otti sen hahmon, mitä sen kohdannut noita tai velho eniten pelkäsi. Ehkä Sonian mörkö oli jotain todella kamalaa. Sonia ei nimittäin vaikuttanut sellaiselta, joka pelkäisi hämähäkkejä tai keijujen kuhilaita. Tyttö oli liian rohkea pelätäkseen mitään sellaista tavallista. "Meidän ei tarvitse tehdä tätä, jos et halua", Elicia sanoi. Lipasto rämisi taas kovaäänisesti, aivan kuin mörkö sen sisällä olisi ollut eri mieltä, halunnut säikäyttää tytöt kuoliaaksi. Elicia ei kuitenkaan kiinnittänyt lipastoon huomiota. Juuri nyt hän näki vain edessään seisovan punahiuksisen tytön, joka sai hänen sydämensä tykyttämään kovempaa kuin tuo lipastossa lymyävä hahmonvaihtaja ikinä saisi.

// Voi jeesus että tuli kökkö, sori :'D //

Sonia sanoi olevansa ihan okei ja että hän oli vain lyönyt päänsä lattialuukkuun torniin tullessaan. Elicia kohotti tälle epäuskoisena kulmiaan, mutta antoi asian olla. "Jos minä en halua? Minä olen oikeasti ihan ok, vähän vain pyörryttää. Sinuna olisin huolissani itsestäni", Sonia lisäsi hymyillen, kääntyi lipaston puoleen ja alkoi kertoa möröstä ja sitä vastaan käytettävästä loitsusta. Elicia oli lukenut hieman möröstä ja naurretavuksesta etukäteen, joten tytön kertomat asiat eivät olleet hänelle uusia, mutta hän kuunteli silti kiinnostuneena ja nyökkäili ymmärryksen merkiksi - Sonian kertomana Elicia olisi kuunnellut vaikka päivän sään toistettuna tuhat kertaa, kyllästymättä.

"Haluatko vain mennä suoraan asiaan? Minä ainakin olen yleensä toiminnan ihmisiä", Sonia sanoi lopulta virnistäen. Punapään hymy tarttui Elician suupieliin eikä Elicia voinut olla kuvittelematta äskeisiä sanoja vähän toisessa kontekstissa... hän kuitenkin pudisti hupsut ajatuksen päästään nopeasti. "En kai minä tämän paremmin voi valmistautua", Elicia naurahti ja otti olkalaukustaan omenapuusauvansa. Hän kääntyi jännittyneenä rämisevän lipaston puoleen. Hän ei osannut arvioida, minkä muodon hänen mörkönsä ottaisi, ja hän pelkäsi tekevänsä huonon vaikutuksen Soniaan jos epäonnistuisi. Hän hengitti syvään rauhoittuakseen ja keskittyäkseen, osoitti sitten lipastoa taikasauvalla ja sanoi: "Alohomora!"

Elicia puristi taikasauvaa lujasti kädessään ja katsoi, kuinka lipaston laatikko avautui ja sen sisältä ryömi ulos tumma, huppupäinen hahmo. Tämän seurassa oli lyhyempi hahmo, jolla oli Châteaun koulupuku - ja Pouffsoufflen tupatunnus. Mustahuppuinen hahmo piti lyhyempää oppilashahmoa takakuristusotteessa ja osoitti taikasauvallaan tuon päähän. Jännitys vaihtui nopeasti peloksi, kun Elicia tunnisti hahmon yhdeksi joulukuun hyökkääjistä. "Luovuttakaa taikasauvanne tai häneen sattuu", velho vaati kolealla äänellä.

"N-naurretavus!" Elicia yritti. Pimeä velho ja oppilas, jota tuo piti otteessaan, horjahtivat taaksepäin, mutta muuten mitään ei tapahtunut. Velho naksutti kieltään tyytymättömänä ja hymyili sitten kierosti. "Aijai... enkö minä varoittanut mitä käy jos kapinoitte?" velho kysyi kylmäkiskoisesti. Elicia kosketti toisella kädellään poskeaan, johon hyökkääjä oli silloin viiltänyt syvän haavan. Vaikka Elicia oli koittanut sekä mäkimeiramia että myrsyliuutetta, haava ei ollut täysin parantunut ja hän joutui käyttämään meikkiä peittääkseen siihen jääneen arven. "Avada kedavra" velho lausui loitsun. "Nein!" Elicia kiljahti ja katsoi silmät laajenneina ja kyynelistä kiiltävinä, kuinka vihreä valo välkähti ja oppilas kaatui kuolleena hänen jalkojensa juureen...

// Sori että kesti, ja hyvää juhannusta. :3 //

// Ääää niin ihana Sonia ;--;<3 //

Elicia hengitti nopeasti ja katkonaisesti, hän tunsi käsiensä hikoavan ja tärisevän ja kyynelien valuvan kuumina poskilleen. Sonia harppasi hänen eteensä ja Elicia katsoi kyynelien sumentamien silmin, kuinka mörkö muutti muotoaan. Se pysyi ihmishahmossa, mutta musta kaapu vaihtui virkapukuun, jollaisen Elicia muisti nähneensä kun koulu vapautettiin pimeyden voimien vallasta. Elicia hätkähti, kun hahmo yhtäkkiä hajosi pirstaleiksi ja ropisi puulattialle, kadoten sitten näkyvistä.

Sonia kääntyi Elician puoleen ja Elicia näki huolen tytön ruskeissa silmissä. Samassa Sonia ojensikin kätensä Eliciaa kohti ja sulki tuon halaukseensa. Elician sisällä kävi melkoinen tunnemyrsky. Hän oli edelleen säikähtynyt ja järkyttynyt äskeisestä kohtaamisesta mörön kanssa, häpeissään siitä, kuinka oli epäonnistunut niin totaalisesti Sonian edessä, liikuttunut Sonian myötätunnosta ja huolenpidosta, ja huumaantunut tytön yhtäkkisestä läheisyydestä ja siitä, kuinka hyvältä tuo tuoksui. Sekaisin tuntein Elicia nyyhkytti tytön olkapäätä vasten ja antoi tuon silittää hiuksiaan kunnes tunsi viimein rauhoittuvansa.

"Oletko okei?" Sonia kysyi toisaalta ikuisuudelta ja toisaalta silmänräpäykseltä tuntuvan ajan päästä ja työnsi itsensä kauemmas Eliciasta. Elicia olisi halunnut vetää tytön takaisin lähelleen, mutta pidättäytyi tekemästä tätä ja vain nyökkäsi ja pyyhki silmiään. "Älä huoli, kukaan ei onnistu ensimmäisellä yrityksellä. Nyt sinä kuitenkin tiedät mikä sinun mörkösi on, joten pystyt miettimään, miten se tuhotaan", Sonia sanoi. "Joo", Elicia sanoi lyhyesti ja yritti pinnistellä hymyn kasvoilleen. "Me voimme kuitenkin jatkaa uudelleen huomenna tai pitää tauon jos haluat. Tiedän että oman mörkönsä kohtaaminen ensimmäistä kertaa on rankka kokemus", Sonia sanoi ja pyyhkäisi hiuksia pois Elician kasvoilta, mikä sai perhoset lennähtämään lentoon tytön vatsassa. Elician katse käväisi tahtomatta Sonian huulissa, mutta Sonia ei onneksi vaikuttanut huomannut sitä, sillä tämä katsoi nyt lipastoon päin, joka rämisi kuin voitonriemuisena siitä, että oli saanut Elician itkemään pelosta.

"Pidetään vain tauko", Elicia sanoi hengähtäen syvään. "Minun pitää kuitenkin oppia tämä, sitä saatetaan kysyä V.I.P-kokeissa", hän lisäsi päättäväisenä. Sen sanottuaan Elicia istahti huoneen reunalle selkä seinää vasten ja alkoi tonkia olkalaukkuaan. Ensin hän otti esille pienen pyöreän taskupeilin ja tarkisti meikkinsä. Silmämeikki oli hieman levinnyt ja suttuinen, minkä Elicia korjasi sormenpäällään. Kyyneleet olivat näköjään myös huuhdelleet pois poskessa olevaa arpea peittäneen meikkikerroksen, mutta Elicialla ei nyt ollut mukanaan mitään millä korjata asiaa. Huokaisten hän laittoi taskupeilin takaisin laukkuunsa ja otti sitten esiin pienen muovirasian. "Minulla on tänään synttärit", Elicia paljasti. "Tässä on sinullekin, jos haluat", hän sanoi ja avasi muovirasian, jonka sisältä paljastui pala mansikkatäytekakkua. Elicia ojensi Sonialle toisen rasian mukana olleista hopealusikoista pilke sinivihreissä silmissään.

Kakkua syödessään Elicia mietti Sonian mörköä. Virkapuku, joka möröllä oli ollut, näytti hyvin tutulta - ja hetken mietittyään Elicia muisti, miksi. "Sinun mörkösi", Elicia aloitti varovasti ja katsahti Soniaa purren kevyesti huultaan. "Miksi se on aurori? Eikö se ole sinun unelma-ammattisi?"

Sonia näytti hämmentyneeltä kun Elicia paljasti tänään olevan hänen syntymäpäivänsä. "Minä, uh... Hyvää syntymäpäivää", Sonia sanoi hetken kuluttua. "Ei ehkä ideaalein tapa viettä sitä, uskoisin." Elicia pudisti päätään. Hänestä kakun syöminen Sonian kanssa jossain hylätyssä linnan tornissa oli täydellinen tapa viettää syntymäpäivää. Edes mörkö ei haitannut häntä enää. "Jos olisin tiennyt, olisin hankkinut sinulle lahjan", Sonia sanoi vielä. "Ei sinun olisi tarvinnut", Elicia sanoi ja hymyili Sonialle.

Sonialla kesti hetki vastata Elician kysymykseen ja Elicia näki tytön katseen harhailevan. "Ei se ollut mikään sattumanvarainen aurori. Se oli minun isäni", Sonia sanoi lopulta. Elicia kurtisti kulmiaan huolissaan. Sonia nousi seisomaan ja Elicia huomasi tytön tärisevän ja tuon hengityksen kiihtyvän. "Sonia?" Elicia kysyi huolissaan ja katsoi kuinka tyttö siirtyi tornin ainoan ikkunan luokse. Pian Sonia kääntyi takaisin Eliciaan päin ja kysyi: "Pelkäätkö sinä korkeita paikkoja?"

Elicia ei ollut varma, mitä Sonia ajoi takaa ajatuksella, mutta hänellä oli paha aavistus. "Mitä sinä aiot?" Elicia kysyi hiljaa ja nousi seisomaan. Oliko tyttö itsetuhoinen? Aikoiko tuo hypätä alas ikkunasta? Elicia otti yhden varovaisen askeleen lähemmäs tyttöä. "Sonia", Elicia aloitti, mutta lipaston räminä peitti tytön äänen alleen. Kädet hamusivat taikasauvaa, mutta se makasi lattialla askeleen verran liian kaukana.

// Lyhykäinen tällä kertaa~ //

Elician huojennukseksi Sonia käveli takaisin hänen luokseen hymyillen. "Hei, ei mitään hätää", Sonia sanoi ja sai epävarman hymyn nousemaan Eliciankin kasvoille. "Minä vain... kaipaan vähän jotain tekemistä, jotain jännitystä elämään. Mutta ei sinun tarvitse tehdä mitään jos et halua", tämä selitti ja laski kätensä Elician olkapäälle. Sonian kosketus sai perhoset liikkeelle jo sadatta kertaa sinä päivänä ja Elicia tunsi poskiaan kuumottavan. Hän katseli tyttöä silmiin hämmentyneenä. Eikö mörön kohtaamisessa ollut Sonialle tarpeeksi jännitystä? Eipä kai, sen hoiteleminen oli hänelle varmaankin lasten leikkiä. Silti Eliciaa huoletti. Sonia oli näyttänyt tosi ahdistuneelta paljastaessaan mörön olleen tämän isä. Mitä kamalaa Sonian isän olikaan täytynyt tehdä jotta tästä oli tullut Sonian mörkö? Elicia ei ollut varma, halusiko tietää. Toisaalta hän halusi kyllä. Hän halusi tuntea Sonian paremmin ja suojella tuota kaikilta maailman möröiltä, olivat ne sitten sellaisia jotka rämisivät lipaston laatikoissa tai sellaisia, jotka olivat tytön pään sisällä.

"Sinähän osaat kuitenkin leijutusloitsun?" Sonian kysymys sai Elician palaamaan takaisin maan pinnalle. Sonia veti Elician kädestä ikkunan luo, eikä Elicia ei vastustellut, mutta oli kuitenkin varuillaan. Sonian yhtäkkinen mielialanmuutos paniikinomaisesta ahdistuksesta pirteään innostuneisuuteen oli Elician mielestä vähän huolestuttavaa. Ikkunan luona Sonia kääntyi taas Elician puoleen ja paljasti suunnitelmansa: tyttö halusi kiivetä ikkunan alla olevalle tasanteelle ja pyysi Eliciaa käyttämään leijutusloitsua jos tämä putoaisi. "Eikö kuulostakin siistiltä?" tämä sanoi silmät loistaen. Eliciasta suunnitelma kuulosti todella vaaralliselta ja typerältä. Hän katsahti ikkunasta alas ja löysi tasanteen, josta uskoi Sonian puhuvan. Se oli vähintään kaksikymmentä metriä alempana siitä, missä he nyt olivat. Elicia käänsi katseensa taas Soniaan huultaan purren, käyden sisäistä kamppailua. Toisaalta hän oli erittäin huolissaan Sonian yhtäkkisestä mielialanmuutoksesta ja hullusta päähänpistosta ja halusi kieltäytyä, mutta toisaalta Sonian koiranpentusielmien innostunut katse ja käsien kosketus sai Elician haluamaan sanoa kyllä.

"Testataan tämä kerran, ja sitten jatketaan oppituntia. Minusta ainakin olisi hyvä päästellä jollakin tavalla höyryjä ennen mörön kohtaamista uudelleen", Sonia vakuutteli vielä. Elicia huokaisi. "Hyvä on", hän myöntyi lopulta. Eliciasta nimittäin tuntui, että Sonia tekisi sen muutenkin, jos ei hänen kanssaan niin sitten yksin. Hitaasti Elicia vetäytyi pois Sonian luota, katsoen tuota syvään silmiin, ja kääntyi sitten hakemaan taikasauvansa kauempaa lattialta. Tämä on typerää. Mitä jos Sonia putoaa ja loukkaantuu - tai kuolee? Eliciaa kadutti, että hän oli suostunut tähän, mutta ei enää voinut vetää sanojaan takaisin. Niinpä hän kävi mielessään läpi kaikkia muitakin osaamiaan loistuja siltä varalta että leijutusloitsu menisi pieleen, ja palasi omenapuusauvan haettuaan Sonian luo.

// Ärsytti viestin laatu, tai oikeastaan laaduttomuus, joten poitsin sen ja vastasin uudestaan :D //

Sonia vaikutti olevan innoissaan suunnitelmastaan. Elicia päätti tämän vuoksi hymyillä ja yrittää vaikuttaa rauhalliselta, vaikka tosiasiassa hän oli huolissaan ja peloissaan ja hän tunsi sydämensä hakkaavan taas kovempaa. "Valmis? Älä huoli, tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kiipeilen Châteaun seiniä pitkin. Lisäksi, tämä on loistavaa harjoittelua aurorin uraa varten", Sonia vakuutteli ja Elicia pakottautui naurahtamaan. Sonia oli kyllä oikea Gryffondorin perikuva - seikkailunhaluinen ja rohkea. Ehkä jopa vähän tyhmänrohkea.

Elicia katsoi, kuinka Sonia kiipesi ikkunalaudalle ja avasi ikkunan. "No niin, eikun menoksi!" tyttö hihkaisi. "Ole varovainen", Elicia pyysi ja katsoi Soniaa vielä kerran huolestuneena syvään silmiin. Tyttö lähti kiipeämään alaspäin ja Elicia seurasi tämän jokaista liikettä tuskin silmiään räpäyttäen, pitäen taikasauvaa tiukasti kädessään ja toistellen leijutusloitsun sanoja päässään niin monta kertaa että ne alkoivat kuulostaa oudoilta ja vääriltä. Aina kun Sonian ote lipesi tai jalka lipsahti Elician sydän hyppäsi kurkkuun ja tämän huulilta karkasi säikähtänyt vingahdus. Tytön onnistui kuitenkin päästä putoamatta tasanteelle ja Elicia hengähti huojentuneena.

"Minähän sanoin olevani hyvä!" Sonia huudahti alhaalta näyttäen peukkua. Elicia näytti tälle peukkua takaisin ja katsoi, kuinka punapää istahti tasanteen reunalle jalkojaan heilutellen. Elicia toivoi, että hänellä olisi ollut kamera mukanaan - Sonia oli todella suloinen ja hänestä olisi saanut upean kuvan. Elicia toivoi myös, että olisi ollut yhtä rohkea kuin Sonia ja uskaltanut kiivetä tasanteelle istumaan tämän viereen. Söpö ajatus sai hymyn nousemaan Elician kasvoille ja hän katseli alhaalla istuskelevaa Soniaa lempein silmin.

Räminä palautti Elician takaisin maan pinnalle pilvilinnoista. Hän käänsi katseensa ääntä kohti, näki lipaston ja muisti siellä olevan mörön. Elicia puri huultaan ja mietti taas Sonian mörköä. Se oli ottanut tämän isän hahmon, mikä herätti Eliciassa paljon kysymyksiä. Oliko Sonian isä tehnyt jotain pahaa - vai oliko hänelle tapahtunut jotain pahaa? Ehkä Sonian isä oli kuollut, loukkaantunut vakavasti, tai kadonnut - tai jättänyt Sonian, vähän niin kuin Elician isä oli jättänyt Elician ja tämän äidin kun Elicia oli vielä vauva. Tai ehkä Sonian isä oli pahoinpidellyt Soniaa, henkisesti, fyysisesti - tai seksuaalisesti. Ajatus sai Elician vatsassa muljahtamaan ikävästi ja hän tunsi sekä polttavaa vihaa ja syvää surua. Elicia päätti kysyä asiasta Sonialta - mutta ei nyt, ei tänään - tyttö oli jo ollut tarpeeksi poissa tolaltaan mörön kohdattuaan ja paljastettuaan Elicialle, kuka tuo oli. Ja sen jälkeen saanut hullun päähänpiston lähteä kiipeilemään Châteaun seiniä pitkin.

"Minä lähden nyt tulemaan ylös!" Sonia huikkasi ja Elicia käänsi katseensa takaisin lipastosta alhaalla tasanteella seisovaan Soniaan, joka pyöritteli olkapäitään ja valmistautui kiipeämään takaisin. Elicia siirsi mörön pois ajatuksistaan ja keskittyi Soniaan, valmiina pelastamaan hänet jos hän putoaisi. Elicia ei voinut olla ihailematta kuinka ketterä ja voimakas tyttö oli. Tämän oli tosiaan täytynyt kiipeillä ennenkin. Kun Sonia oli enää muutaman metrin päässä Elicia uskaltautui kurottamaan ulos tornista ja ojentamaan kätensä tytölle auttaakseen tämän ylös. Ja kun Sonia oli turvallisesti takaisin tornissa, Elicia kietoi kätensä tämän ympärille ja halasi tätä tiukasti. Hän oli niin helpottunut, että kaikki oli sujunut hyvin eikä Sonia ollut satuttanut itseään. "Oliko siinä sinulle tarpeeksi jännitystä elämään?" hän kysyi virnistäen ja päästi irti tytöstä, katsoen tätä kuitenkin yhä silmiin. Elicia tunsi taas kutkutusta vatsapohjassaan ja tajusi kuinka ihastunut olikaan tyttöön. Niin ihastunut, että oli valmis tekemään ihan mitä tahansa tytön puolesta. Vaikka kiipeämään itsekin seuraavaksi, vaikka olikin korkeanpaikankammoinen.

Hetken Sonia hymyili Elician kysymykselle, mutta sitten punapään kasvot vakavoituivat ja tämä vaikutti vaivaantuneelta. "Umm, joo. Tota, sori tosta äskeisestä. Mä... Tai ei mitään. Unohdetaan koko juttu, jooko?" Sonian sanat saivat Elician hämmentymään. Mistä Sonia nyt pyysi anteeksi? Siitä, että oli lähtenyt kiipeilemään Châteaun seiniä pitkin? "Okei", Elicia sanoi ja katseli Soniaa mietteliäänä, pää kallellaan. Ehkä tuollaisten hullujen temppujen tekeminen oli Sonian psyykkinen puolustusmekanismi ahdistavia ja stressaavia kokemuksia vastaan. "Ei mitään hätää, kaikki hyvin", Elicia vakuutti, tarttui Sonian käteen ja puristi sitä kevyesti.

Sekä Elicia että Sonia hätkähtivät lipaston alkaessa taas rämistä kovaäänisesti. "Öh, meidän kannattaisi ehkä jatkaa. Minä en ainakaan halua viettää koko päivää tämän pölyn keskellä", Sonia sanoi. Elicia nyökkäsi ja katsoi, kuinka Sonia kävi hakemassa taikasauvansa lattialta."Oletko valmis kokeilemaan loitsua uudelleen?" Sonia kysyi. Elicia puri huultaan. Hän ei enää ollut poissa tolaltaan mörön edellisestä kohtaamisesta, mutta hän ei kyllä ollut yhtään ehtinyt miettiä miten muuttaisi mörön vähemmän pelottavan näköiseksi ja saisi sen kukistettua. Sonia kuitenkin neuvoi ja rohkaisi Eliciaa ja ehdotti jopa, että Elicia voisi esimerkiksi kuvitella pimeyden velhon pukeutuneen pinkkiin röyhelömekkoon. Idea ei kuulostanut yhtään hullummalta. "Okei, minä yritän."

Elicia hengitti syvään ja sulki silmänsä. Hän kuvitteli pimeyden velhon eteensä sellaisena kuin se oli ollut hetki sitten, mutta päällään pinkki röyhelömekko. Lisäksi Elicia kuvitteli velhon päähän hupun sijaan valtavan pinkin rusetin ja käteen taikasauvan sijaan suuren tikkukaramellin. Pieni hymynpoikanen nyki Elician suupieltä ja hän tiesi olevansa valmis. Hän avasi silmänsä, kohotti taikasauvansa ja lausui taikasanat: "Alohomora!"

Elicia katsoi sydän pamppaillen, kuinka lipaston laatikko avautui ja sieltä mönki esiin tumma hahmo. Velho oli tällä kertaa yksin, mutta sitäkin häijymmän näköinen. Se nosti taikasauvansa ylös, valmiina satuttamaan tai tappamaan. Elicia oli kuitenkin nopeampi - äskeinen kuva pinkkimekkoisesta velhosta suuri värikäs tikkukaramelli kädessään tämä osoitti velhoa taikasauvallaan ja lausui "naurretavus" selkeästi ja mahdollisimman itsevarmasti. "Avada k-aramellius!" velho huudahti ja katsoi pöllämystyneenä ensin tikkukaramelliksi muuttunutta taikasauvaansa ja sitten räikeänpinkkiä röyhelömekkoaan. Elicia tyrskähti ja loukkaantuneen näköinen mörkö katosi poksahtaen heidän edestään - se oli kukistettu.

"Minä onnistuin!" Elicia hihkaisi kääntyessään Sonian puoleen ja halasi tätä innoissaan. Nyt hän tulisi selviämään tulevasta pimeyden voimilta suojautumisen kokeesta varmasti, eikä hänen tarvitsisi pelätä kohtaavansa mörköä myöskään oikeassa elämässä. "Kiitos Sonia, sinä olet todella hyvä opettaja", Elicia sanoi kiitollisena ja katsoi punapäätä sinivihreät silmät tuikkien. "Voin tarjota sinulle kermakaljat joku viikonloppu Poudlardinessa", hän lisäsi.

// Voidaan varmaan laittaa tämä peli pakettiin? :) //

Sonia katsoi hetken Eliciaa silmiin ja Elicia tunsi sydämensä jättämän lyönnin välistä - tytön simät olivat niin kauniit. Elicia räpäytti silmiään ja puri huultaan. "Sinä olet loistava oppilas. Harva onnistuu noin nopeasti, joten olet selvästi luonnonlahjakkuus. Tuskin olisit tarvinnut minua ollenkaan", Sonia sanoi. Elicia pudisteli päätään posket punoittaen ja oli vähän harmissaan, kun Sonia päästi hänestä irti. "Mutta en silti kieltäydy ilmaisesta kermakaljasta", Sonia lisäsi silmät tuikkien ja Elicia virnisti.

"Oletko valmis lähtemään? Minusta tuntuu että keuhkoni ovat täynnä tätä pölyä", Sonia kysyi yskähtäen. Elicia nyökkäsi - hän oli oppinut mörönkarkoitusloitsun ja saanut viettää aikaa Sonian kanssa tuohon tutustuen. Hän olisi kyllä halunnut vielä olla tytön kanssa, mutta ehkei enää siellä, tunkkaisessa ja pölyisessä tornissa. "Meidän pitää myös sopia siitä kermakaljasta tarkemmin. Ehkä ensi viikonloppuna?" Sonia ehdotti. "Sopii", Elicia sanoi iloisesti.

Sonia käveli lattialuukun luo, avasi sen ja jäi odottamaan, selvästi tahtoen päästää Elician ensin. Elicia hävitti lattialle jääneet kakunjämät, poimi olkalaukkunsa ja käveli lattialuukun luo. "Kiitos", hän sanoi Sonialle hymyillen ja kapusi ensin alas, jääden tikkaiden alapäähän odottamaan ja katsomaan, että Sonia pääsi turvallisesti alas. Tuon täytyi olla edelleen väsynyt kiipeämisen jälkeen.

// Tämä olkoon viimeinen viestini. Voit vielä vastata tai sitten vain ilmoittaa, että pelin saa lukita ja pisteyttää. :) Kiitos peliseurasta. <3 //