// Mukaan odotetaan herra Schwillingeria. //

Taikakoulu Châteaun talvikausi alkoi pian kääntyä kevääksi. Tehtävät olivat kasaantuneet tyypilliseen tapaan uhkaavan korkeaksi pinoksi, joka tuntui kaatuvan minä hetkenä hyvänsä. Poikkeuksena edellisiin vuosiin, rastissa olevia tehtäviä oli vähintään tuplasti enemmän. Opetuksen, rehtoriuden ja koulun yleisten tehtävien lisäksi täytyi hoitaa asiat, jotka olivat jääneet tekemättä pimeyden velhojen hyökkäysten aikana, sekä kaikki tehtävät, jotka tuli järjestellä, jotta koulun arki saataisiin taas sujumaan täysin normaalisti.

Vaikka kaikki paikat oli saatu siivottua, pimeyden voimien vivahteesta oppitunneilla oli päästy eroon ja asiat näyttivät päällisin puolin hyvältä, kaikki ei ollut vielä normaalisti. Rehtori Molinasta tuntui siltä, että koulun asukkaiden joukossa oli - ja saattoi olla edelleenkin - henkilö, tai henkilöitä, jotka edesauttoivat hyökkäyksen onnistumista. Ensimmäisenä naisen epäilylistalla oli koululääkäri Günther Schwillinger. Tuo mies oli hyvin kohtelias, viisas ja kunnianhimoinen, minkä rehtori oli huomannut jo heti heidän ensitapaamisellaan, mutta lisäksi tuossa oli joitakin hämäriä piirteitä. Pimeyden voimat liittyivät miehen kaukaiseen menneisyyteen jollain tapaa, ja myös tuon aatteet poikkesivat rehtorin omista hyvin radikaalisti. Lisäksi nainen oli kuullut huhuja tämän miehen osallisuudesta hyökkäyksiin. Siinä oli jo monta syytä asialle, että tuo mies tuli pyytää keskustelemaan asiasta pikimmiten.

Elettiin maaliskuun ensimmäistä viikkoa, kun rehtori Molina istui luokkatilassaan suuren, matalan työpöytänsä ääressä. Hän oli lähettänyt kyseiselle herralle eilen kirjeen, jossa oli pyytänyt - tai pikemminkin käskenyt - tätä ennustustorniin täksi päiväksi, juuri tähän aikaan. Koska Günther vaikutti luotettavalta ja oli kaiken lisäksi erittäin hyvä työssään, rehtori toivoi, että kaikki epäilykset osoittautuisivat turhiksi. Sairaanhoitaja Rousseau oli lähtenyt viime kuussa virkavapaalle, joten nyt ei todellakaan olisi oikea aika vähentää sairaalasiiven työntekijöitä.

Nainen tuijotti tiiviisti luokkahuoneensa oviverhoille päin ja odotti.

Günther Schwillinger asteli kohti ennustustornia luottavaisin mielin. Hän ei tiennyt muuta kuin sen, että Molinan asia oli tärkeä. Tai niin kirjeessä luki. Hän asteli ylös pitkä, latenruskea päällystakki liehuen. Tohtori kuitenkin tiesi oman asiansa, mikä lisäsi hänen luottamustaan. Günther tiesi pärjäävänsä Molinalle, aivan varmasti. Hän tiesi olevansa voitolla jo valmiiksi. Hänellä oli tietty etulyöntiasema.

Pian Günther jo koputti oveen ja astui sisään. Hän suoristi mustaa solmiotaan, joka sopi täydellisesti valkoisen kauluspaidan ja muuten päällystäkin kanssa samanvärisen puvun kanssa. Günther loihti kasvoilleen mairean hymyn. Hän asteli rehtorin luo tämän työpöydän eteen. Tohtori kumarsi kohteliaasti ja istuutui.

"Teillä oli minulle jotain kiirellistä ja tärkeää asia", Schwillinger sanoi lipevän mielistelevästi.

Rehtori Molinan ei tarvinnut pitkään odottaa, kun huoneeseen asteli pitkään takkiin, mustaan sormioon ja valkoiseen kauluspaitaan pukeutunut herrasmies. Tuo mies oli koululääkäri Günther Schwillinger. Tuo kumarsi ja istuutui rehtorin vastapäätä pöydän toiselle puolelle, jonne nainen asetti istuinpaikan aina jokaista keskustelua varten.

Rehtori piti kovasti koululääkärin tyylistä esittää asioita. Vaikka tuo vaikutti olevan naista itseään huomattavasti nuorempi, oli tuolla erittäin hyvät käytöstavat sekä vakuuttavan jämäkkä tyyli käydä suoraan asiaan. Tuo vaikutti lisäksi itsevarmalta sekä arvostavan rehtoria, mitä nainen luonnollisesti vaati alaisiltaan. Nainen yskäisi, ja kertoi sitten asiansa, jonka vuoksi oli miehen kutsunut paikalle.

"Olen kuullut huhuja osallisuudestasi alkuvuotiseen pimeyden voimien hyökkäykseen. Ovatko nämä huhut totta? Kuulemani mukaan olet auttanut heitä pääsemään sisälle koululle sekä kertonut arkaluontoisia asioita toimintaamme liittyen. Ymmärräthän, herra Schwillinger, että puhumme nyt erittäin vakavasta asiasta ja vaadin kuulevani sinulta totuuden. Vaadin alaisiltani 100 % luottamusta."

Nainen kertoi asiansa suoraan, kaunistelematta. Hän tuijotti miestä tiiviisti ja olemattomista lukilitistaidoisaan huolimatta yritti selvittää, puhuiko mies totta vai valehteliko hän.

"Olen kuullut huhuja osallisuudestasi alkuvuotiseen pimeyden voimien hyökkäykseen. Ovatko nämä huhut totta? Kuulemani mukaan olet auttanut heitä pääsemään sisälle koululle sekä kertonut arkaluontoisia asioita toimintaamme liittyen. Ymmärräthän, herra Schwillinger, että puhumme nyt erittäin vakavasta asiasta ja vaadin kuulevani sinulta totuuden. Vaadin alaisiltani 100 % luottamusta", Molina sanoi.

Tohtori Schwillingerin mairea hymy katosi silmänräpäyksien ajaksi miehen kasvoilta. Hän kuitenkin loihti sen taitavasti takaisin. Schwillinger naurahti. "Minä? Tukemassa pimeyden voimien hyökkäystä? Naurettavaa. So was blödes!" lääkäri lateli näyttäen ja kuulostaen hyväntuuliselta.

Pian hänen ilmeensä vakavoitui. Hän katsoi rehtoria syvälle se silmiin ja naurahti hiukan kuivasti. "Minun pitäisi varmaankin loukkaantua tuosta. Bist du den Bock zu Gärtner machen? Mikä oikeus kenellekään on väittää tuollaista?" tohtori sanoi vakavana tuijottaen Molinaa. Lopulta hän nauroi taas ja nojasi taa. "Kaunis päivä tänään, vai mitä, opettaja Molina?"

Rehtori Molina ei voinut olla huomaamatta äkillistä muutosta tohtorin kasvoilla. Tuon kasvoilla vielä äsken loistanut hymy oli kadonnut, mutta se palasi takaisin yhtä nopeasti kuin oli kadonnutkin. Mies naurahti ja kielsi kaiken, mitä rehtori olikin jo valmiiksi odottanut, ja vähän toivonutkin. Nainen ei haluaisi, että hänen alaisestaan paljastuisi mitään tämänkaltaista.

Vaikka noin puolet tohtorin sanoista oli saksankielisiä, rehtori ymmärsi, että mies oli loukkaantunut naisen syyttävänoloisista kysymyksistä. Rehtori huokaisi syvään ja nojautui sitten hiukan miehen suuntaan.

"Minä en syytä sinua mistään, haluan vain tietää, miksi kyseisiä huhuja on kantautunut korviini. Jos ne eivät pidä paikkaansa, miksi ihmeessä kyseisiä huhuja on edes lähtenyt liikkeelle?", rehtori Molina kysyi tiukalla äänensävyllään, "Ja herra Schwillinger, me emme vaihda puheenaihetta vielä", nainen kommentoi lyhyesti tuon erikoista aiheenvaihdosta. Sitä paitsi hän oli rehtori, eikä vain opettaja.

"Mistä minä tietäisin huhujen alkuperästä? Hyvä kello kauas kantaa, mutta paha kantaa paljon kauemmas. Minulla riittää vihamiehiä. Kaikki eivät todellakaan pidä minusta, mutta natürlich minä selviän", tohtori Schwillinger naurahti kuivasti ja vakavoitui jälleen. Hän katsoi laskeskelevasti rehtori Molinaa ja naurahti taas.

"Enemmänkin olisin huolissani sinusta.Taikaministeriö ei vaikuta kovinkaan tyytyväiseltä sinuun tällä hetkellä", lääkäri sanoi ja virnisti julmasti. Asetelma varmisti kääntyisi pian päälaelleen. Rehtori Molina ei enää olisi niin negatiivinen häntä kohtaan päinvastoin.

Günther kaivoi taskustaan kirjeen ja laski sen Molinan pöydälle. Kirjeessä oli Ministeriön leima ja sinetti. "Täten toimitan teille, arvon rehtori Molina, tämän kirjeen Taikaministeriöstä. Saat itse lukea ja tutkia sitä aivan rauhassa. Olisin toimittanut sen etukäteen, mutta taikaministeri sanoi, että minun kannattaa toimittaa se henkilökohtaisesti", Günther selitti juhlallisesti ja loihti mairean hymyn takaisin kasvoilleen.

Rehtori Molinan toiveesta välittämättä tohtori Schwillinger vaihtoi keskustelunaiheen toistamiseen. Tällä kertaa tuo käänsi aiheen rehtoriin ja kertoi, ettei Taikaministeriö ollut tällä hetkellä kovinkaan tyytyväinen naisen toimintaan. Rehtori kohotti kulmiaan kysyvästi. Hän oli aina hoitanut työnsä moitteettomasti, joten kyseinen väite kuulosti täysin perättömältä. Mitä ihmettä tohtori oikein houri?

Ennen kuin rehtori ehti esittää ainoatakaan lisäkysymystä, mies ojensi hänelle kirjeen. Nainen avasi sinetin, rullasi kirjeen auki ja luki sen läpi.

Arvoisa Taikakoulu Châteaun rehtori,
Mila Molina

Me Ranskan Taikainisteriössä olemme
laittaneet merkille, että otteenne
Taikakoulu Châteaun rehtorina on
alkanut lipsua. Lipsuminen on tiettyyn
rajaan asti ymmärrettävää, mutta tänä
keväänä olet ylittänyt kyseisen rajan.

Me Ranskan Taikaministeriössä
vastaamme siitä, että maamme
molemmissa taikakouluissa tarjotaan
laadukasta opetusta sekä ennen
kaikkea turvallinen opiskeluympäristö.

Tammi-helmikuun pimeyden voimien
kannattajien hyökkäyksestä johtuen
Taikakoulu Châteaun oppimisympäristön
ei voida enää sanoa olevan turvallinen.
Lisäksi toimintasi hyökkäyksen aikana
oli vastuutonta sekä vastoin Ministeriön
antamia ohjeistuksia.

Tämän johdosta teidät erotetaan
Taikakoulu Châteaun rehtorin virasta
toistaiseksi. Teitä korvaava henkilö astuu
rehtoriksi välittömästi erotuksenne jälkeen.

Erotus astuu voimaan 3. maaliskuuta
2018 klo 18:00.

Parhain terveisin,

Hubertus Duvalin
Hubertus Duvalin
Ranskan taikaministeri

Rehtori Molina luki kirjeen toistamiseen läpi. Hän vei katseensa tohtori Schwillingerin puoleen ja aukoi suutaan sanattomana. Hän liu'utti sormensa kirjeessä olevan taikaministeriön leiman päälle. Se oli aito.

"Herra Schwillinger, mitä tämä on?", hän kysyi mieheltä. Naisesta oli havaittavissa pelko sekä pieni epätoivo. Eihän tämä voinut olla totta, tämän on oltava vitsi. "Nyt en ymmärrä. Miksi Taikaministeri antaisi sinulle tällaisen kirjeen toimitettavaksi?" rehtori naurahti hivenen pilkallisesti. "Minutko erotettaisiin virastani... tunnin päästä. Pah - en usko tätä!"

Günther Schwillinger katsoi tyytyväisenä, miten Molina luki kirjettä yhä uudelleen ja uudelleen selvästi hädissään ja kauhuissaan. Tohtori nautti nyt entisen rehtorin pelosta ja kärsimyksestä. Hän tunsi saavansa siitä ikään kuin uutta puhtia ja voimaa. Se oli kuin mannaa, jota israel… Juutalaiset… ei juutalaiset. Se oli ennemminkin kuin nektaria, jota Günther saattoi nauttia.

Lopulta nainen lopetti lukemisen. Hän tuijotti edelleen kirjettä hetken ennen kuin nosti katseensa Schwillingeriin, joka loihti kasvoilleen sarkastisen myötätunnon irvikuvan. Molina sanoi jotain – pelkkää vikinää. Mokomakin hiiri, onneton… Günther antaisi tuon jatkaa opettajana, ainakin toistaiseksi.

”Uusi aika on alkamassa, professori. Taikaministeri tajusi, että koulu kaipaa uudistusta – ja jonkun, joka kykenee uudistuksiin”, Günther sanoi ja nousi seisomaan. Mies asteli huoneen ikkunan luo ja katsoi ulos kaukaisuuteen. Tuo kaikki olisi pian hänen…

”Taikaministeri tahtoo, että koulusta tehdään taas arvokas paikka, sillä sitä se ei ole. Tämä koulu on epäjärjestyksen, kurittomuuden ja paatumuksen pesäke – märkivä paise Ranskan arvokkaassa velhomaailmassa. Siihen on tehtävä muutos. Tämä muutos ei voi tapahtua, jos sinä olet rehtori”, Günther selitti dramaattisesti ja käännähti kannoillaan. Hän katsoi merkitsevästi Molinaa ja jatkoi: ”Kello 18:00 sinä et ole enää Taikakoulu Châteaun rehtori. Kello 18:00 alkaa uusi aikakausi ja silloin…”

Tohtori Schwillinger piti merkitsevän tauon ennen kuin jatkoi taas vedettyään keuhkonsa täyteen ilmaa: ”Ja silloin koulu saa uuden rehtorin, Günther Schwillingerin.” Tohtori hymyili tekopirteästi ja sanoi: ”suon sinulle oikeuden kertoa itse, miten koet olevasi kykenemätön virkaasi. Tajusit, että koulu tarvitsee jotain uutta. Taikaministerikin suostui tähän. Sinun ei ole pakko sanoa, että sinut erotettiin. Saat edelleen opettaa ennustamista, natürlich, ainakin siihen asti, että löydän jonkun paremman.”

Rehtori Molina inhosi ilmettä, jonka näki tohtorin kasvoilla. Se tulvi vahingoniloa, ylimielisyyttä sekä sarkastisuutta. Lisäksi nainen vihasi joka ainoaa sanaa, jonka kuuli juuri miehen suusta. Hänen olisi tehnyt mieli sylkeä miehen naamalle, niin inhottava tuo oli.

Kun tohtori mainitsi koulun uuden rehtorin nimen, rehtori Molina ei voinut peitellä ivallista nauruaan. Nauru kiiri ympäri luokkahuonetta, mutta pysähtyi sitten yhtäkkisesti kuin seinään. Epätoivo ja epävarmuus olivat harvinaisia tunteita tässä naisessa, mutta nyt kyseiset tuntemukset tekivät tuloaan.

"Ymmärrän kyllä, etten ole lähikuukausina hoitanut rehtorin rehtäviä täydellisesti, mutta se johtuu siitä, etten ole pystynyt!", nainen korotti ääntään, mutta ääni särkyi viimeisen sanan kohdalla, "En voi uskoa, että taikaministeriö valitsisi sinut rehtoriksi, se ei voi olla totta", hän sanoo viimeisen lauseensa tuskin kuiskausta kuuluvammalla äänellä. Aikaisemmin rehtori oli aina tuntenut olevansa tohtori Schwillingeriä ylempänä, mutta tällä hetkellä hän ei tuntenut enää niin. Mies oli jyrännyt hänet täysin maanrakoon.

Naisen ajatukset olivat täysin sekaisin. Hän ei tiennyt, mikä oli totta ja mikä valhetta, ja mikä tulisi tapahtumaan ja mikä ei. Hän ei tiennyt, miten hän olisi pitänyt toimia tai mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Mutta yhden asian hän tiesi.

"Minä en tule sinun tahtoosi taipumaan", nainen sihahti hampaidensa välistä.

"Professori hyvä, sinä teet juuri niin kuin minä sanon. Sinulla ei ole varaa heittäytyä hankalaksi. Suostut joko hyvällä tai pahalla. Sinun on hyväksyttävä tosiasiat, opettaja Molina. Sinä et ole enää ajan hermolla. Sinä olet jo", Günther selitti ja rykäisi. Hän piti pienen tson ja kstsoi rehtoria mairea hymy kasvoillaan: "Vanha."

Schwillinger laski kätensä pöydälle ja koputti sitä kahdesti. Hänen hymynsä katosi. "Aloitat siirtämällä kaiken tahtomasi täältä pois. Muuten ne lentävät ulos ikkunasta. Tämä on nyt minun toimistoni, enkä kaipaa sinun romujasi tänne, onko selvä?" Günther sanoi vakavana ennen kuin hymy taas palasi hänen kasvoilleen. Hän nosti kätensä pöydältä ja istuutui jälleen.

"Moni asia tulee muuttumaan täällä. Vain uskolliset ja oikeamieliset saavat säilyttää asemansa. Sinä saat pysyä ennustuksen professorina, vaikka tuo melko huuhaata onkin. Kuitenkaan asemasi ei ole mitenkään taattu ja tilanne voi muuttua, jos sitä muutat. Jos alat pistää hanttiin, saat lähteä", Günther kertoi ilme värähtämättä.

Hän oli koulun tulevaisuus. "Valtio olen minä." Tohtori koki henkilökohtaiseksi missiokseen koulun uudistamisen. Jos tällaista uudistamista vain pelkäsi ja kaihtoi, saattoi tapahtua pelkkää pahaa. Günther kyllä tiesi, mitä teki. Aivan varmasti tiesi.