//Jälleen yksi peli, joka sijoittuu Andin ja Alin kotiin Tarareen, päivänä taas 25.12.2017 ja ajallisesti riimuseikkailun sekä “Kiitos, isi!”n jälkeen. Haasteen peli 3/120.

Alkoi päivä viimein kääntyä illan puoleen ja alkoi olla aika Draken perheen viimein kokoontua yhteen juhlistamaan joulua. Tai siis syömään jouluateria, ei se mikään oikea juhla ollut tai muuta, vain tavallista juhlavampi ateria. Mitä he olisivat edes juhlineet? Perheessä oli ainoastaan yksi uskovainen. Andrea oli vaihtanut ylleen nätimmät vaatteet, niin oli oletettavasti tehneet kaikki muutkin, ja katseli itseään nyt kokovartalopeilistä tyytyväisenä. Hänellä oli yllään joulunpunainen mekko, jonka helmassa oli lumihiutalekuviointia valkeana ja hopeisena, valkeat sukat, joissa oli hopeiset hiutaleet myöskin, ja joulunpunaiset kengät. Hänen hiuksensa oli letitetyt ja kiinni niin ikään joulunpunaisella hiusnauhalla. Samaa asua hän oli käyttänyt koulun joulunäytelmässä, vaikka tuolloin hänellä oli toki ollut myös tonttulakki päässään.

Vielä hieman kuvitteellista likaa mekon helmalta pyyhkäistyään lähti Andi kohti keittiötä, josta kuuli jo muiden perheenjäsentensä äänet. Ovensuulle hän jäi katselemaan muiden, lähinnä äitin, häärintää, viitsimättä vielä mennä tuon tielle, kun isistäkin vaikutti olevan liikaa häiriötä sillä hetkellä.

Ei Alphonse sitä ääneen sanonut, mutta hänestä oli mukava häiritä vaimonsa touhuja, seistä koko ajan tiellä. Hänen vaimonsa osasi olla suloinen ärtyneenä. Tosin, jos Alilta kysyttiin tuo oli hyvin suloinen missä tahansa mielentilassa, jokaisessa tilanteessa. Al oli tuohon aivan yhtä rakastunut kuin heidän ensitapaamisellaan, eikä uskonut, että hänen tunteensa vaimoaan kohtaan tulisi koskaan laimenemaan. Tosirakkaus, niin kliseistä kuin se olikin, ei hänellä sille muutakaan sanaa ollut.

Lopulta Isabelle sai tarpeekseen Alin tiellä seisomisesta ja työnsi tuon istumaan pöydän ääreen, jolloin Al huomasi ovensuussa seisovan esikoisensa. Hän vinkkasi tuolle silmäänsä hymyillen kujeilevaan sävyyn.

Andi vastasi isin kujeilevaan hymyyn omalla huvittuneellaan. Sitten hän astui sisälle keittiöön ja kävi istumaan pöydän ääreen äitin siirrellessä vielä viimeisiä ruokia pöytään. Andi ei ollut koskaan tajunnut, kuinka äiti sai kaiken sen ruoan mahtumaan heidän pöydälleen. Andi tiesi, ettei itse siinä koskaan onnistuisi, vaikka kuinka yrittäisi. Varmaan äiti käytti jotain raikaa, jota Andi ei tuntenut. Jota Andi ei kyennyt huomaamaan. Lopulta äitikin istuutui pöydän ääreen ja he saattoivat aloittaa ruoan mättämisen lautasilleen, ruoka ei tulisi loppumaan kesken, ei ollut koskaan loppunut eikä tulisi koskaan loppumaan.

Al piti yllä keskustelua päivällispöydässä, lähinnä vaimonsa kanssa, sillä lapsilla oli liian kiire syödä. Ja nuorin ei vielä ollut tarpeeksi vanha järkevään keskusteluun. Eikä oikeastaan keskimmäinenkään. Ja esikoisensa kanssa hän oli ehtinyt juttelemaan kaiken tarpeellisen jo aikaisemmin. Sitä paitsi, aiheet joista hän olisi voinut tuon kanssa keskustelemaan alkaa, eivät sopineet vaimon seurassa keskusteltavaksi.

Andrea seurasi vanhempiensa keskustelua syöden samalla, ei häntä kiinnostanut tuohon keskusteluun osallistua, eikä häneltä sitä vaadittukaan. Lopulta Andi sai syötyä, hän kiitti äitiä ruoasta ja pyysi lupaa poistua. Tuon luvan saatuaan hän lähti hymyillen takaisin huoneeseensa.

Andrea sai syötyä ja pyysi lupaa poistua, joten Alphonse antoi tuolle sellaisen. Pian sen jälkeen hänkin kiitti vaimoaan erinomaisesta ruoasta, poistuen työhuoneeseensa syventymään erääseen mielenkiintoiseen kirjaan.

//Lyhyt peli tänään (ja spoilerina, että huomenna sitten chatin puolel peli) ja sen on ny loppu :D

Kiitos pelistä!

Andrea Drake: 4 + 5 = 9 p
Alponse Drake: 3 + 5 = 8 p