//Peli on tarkoitettu Georgia Graylle ja Sylviane Grenille, sijoittuu tammikuun alkupuoliskoon 2018

Ikkunasta näkyvää lumihuntua ei missään nimessä voinut olla kutsumatta houkuttelemattomaksi. Etenkin, jos talvista lumisuutta on viettänyt jossain aivan muualla, lämpimämmässä ympäristössä. Sylviane varmisti ulkona ollessaan sen, että omat hiukset olivat vielä siististi palmikoituna ja palmikko nätisti pipon alla. Kylmistä keleistä ja hiuksien kunnosta oli kuultu jo yhtä jos toisenlaistakin painajaistarinaa, mutta ulkona ollessa ne kaikki tahtoivat tulla unohdetuksi. Tämän vuoksi kyseinen Sylviane Gren halusi vielä varmistua hiuksistaan (ja niiden pituudesta) ennen kuin unohtaisi tämän kaiken – taas kerran.

Hiukset olivat hyvin ja Pouffsouffletytön mieli kirkastui sointuen hyvin yhteen vaalean ympäristöön. Talvi oli aivan mahtava! Näissä tunnelmissa Sylviane tanssahtelikin ympäriinsä koulun pihamaalla, vaikkei sitä tanssahteluksi voinutkaan oikein kutsua. Pikemminkin siirtymistä ja ihailua yhdestä paikasta toiseen, mutta mitä sitä nyt pysyä paikoillaan ja katsella systemaattisesti ensiksi tuota vasenta ja sitten oikeaa... Se ei olisi ollut tälle tytölle niinkään ominaista. Sitä paitsi, eihän tämä pihamaa täysin vieras hänelle ollut.

Makuusalista astuessa jalkaterät olivat sujahtaneet vielä varsin uusin talvisaappaisiin, jotka kaikella karveudellaan ja punertavuudellaan sointuivat hyvin viime jouluun. Sylviane lähestyi posket jo hieman kylmyyttä punoittaen lähemmäs metsän reunaa, koska muisteli käyneensä siellä viime – tai siis sitä edellisenä vuonna! – joskus yrttitiedon alruunansukuisten kasvien tutkimusretkellään.

Viime vuosi oli tuonutkin mukanaan tälle tytölle tietoa ja valaistusta siitä, miten paljon vuodessa ehtii tapahtumaan kasvien näkökulmasta. Ei varmaan kauhean moni tiennyt, että nämä kasvit vaativat 3 mm kasvusta nauttiakseen 30 kuunvalon arvoista tuntia. Näitä ajatellen Sylviane laskeutui rinnettä alemmas ja yhtäkkiä hän oli jo ihan alhaalla. Ei metsän reunassa sentään, vaan lumessa. Kosketusetäisyydeksi sitä pystyi myös kutsumaan, ja Sylviane puhalteli suuhunsa saamaa lunta pois.

”Tuletkos sinä?” vieras ääni kysyi yllättävän läheltä. Sylvianen kohottaessa päätään ja ripsiään räpytellessä seisova hahmon muodot kävivät selvemmäksi. Kyseessä oli jokin uusi opettaja. Ei Sylviane tuota vielä tuntenut, mutta oli hän kuitenkin kyseisen aikuisen jo aiemminkin nähnyt.

Sylviane nyökkäsi ja nousi nopeasti pystyyn. Vaatteista puisteltiin ylimääräiset lumihunnun rippeet, kun katse jo vaelteli suurempaan oppilasryhmään. Oikeastaan Sylviane vaikutti enemmänkin olevan osa sitä kuin kokonaan ulkopuolinen tekijä. Okei, Pouffsouffletyttönen ajatteli ja pää hieman kysyvästi kallellaan päätti seurata. Ja sitä paitsi, häntähän oli kehotettukin seuraamaan! Tosin Sylviane ei ihan heti voinut lähteä perään, koska piti vielä odottaa. Eihän sitä heti ihan noin vain voisi lähteä seuraamaan, jos pää oli vielä hieman pilvissä tai pikemminkin luminen ja Sylviane joutui vielä hetken ajan vain olla ja selkeyttää siten ehkä ajatuksiaan ja ajatteluaan.

//Pahoittelut jos kesti vähän aikaa :-/ Muuten, tää otsikko on aivan mahtava :D

Pikkulinnut olivat laulaneet, että Taikaliemien ja -juomien tunnilla ekaluokkalaiset suunnistaisivat ulos. Georgia ei tiennyt oliko tuohon uskominen, mutta tyttö päätti kuitenkin sujauttaa harmaat, pitkävartiset talvisaappaansa jalkaan. Kengät mukautuvat hänen jalkojaan myöten ja Georgia nappasi valkoisen untuvatakin sänkynsä kaiteelta. Sen jälkeen hän kumartui ja veti sängyn alta pölyisen matka-arkun, joka oli lähellä ratketa saumoista. Tyttö avasi kiinnikkeet ja arkun kansi läimähti auki kovaäänisesti ja Georgia vilkaisi nopeasti ympärilleen punaisena kuin tomaatti.

Arkusta hän löysi etsimänsä - valkoiset tumput, sekä valinjan värisen pipon. Hän puki ne ylleen ja nappasi vielä kovakantisen koulukirjansa sängyltä suunnaten sitten nopeasti oleskeluhuoneen puolelle ja sitä kautta sitten käytävälle.

Käytävällä oli hiljaista. Georgia oli pannut merkille, kuinka oppilaat olivat lähiaikoina hyvinkin varuillaan. Hän oli itsekin peloissaan ja oli monet kerrat harkinnut lähtevänsä lipettiin. Varsinkin sen pouffsoufflen tuvan hyökkäyksen jälkeen hän oli saanut tarpeekseen.

Georgiaa vastaan käveli oppilasryhmä. Hän ei ehtinyt tajuta mitään, ennen kun joku tyttö vetäisi hänet mukaansa. "Parasta tehdä niinkuin hän sanoo", tyttö sanoi nyökkäten opettajan puoleen. Georgia tunsi epäluuloa tuota uutta opettajaa kohtaan. Hän ei luottanut tähän ensinkään.

Heidät vietiin metsän reunaan. Voi ei, Georgia ajatteli. Hän valahti valkoiseksi palapelin palojen loksahtaessa paikoilleen. Epäilyttävä opettaja... metsä... Tämä ei tietäisi hyvää. Georgia alkoi tärisemään pelosta. Kaikkien vähiten hän halusi joutua tuonne pahaenteiseen metsään keskellä talvea.

Heille jaettiin laput, joissa kussakin oli viisi ainesosaa johonkin liemeen. Heillä oli tunti aikaa etsiä kaikki ainekset. Georgia valui muiden perässä puiden siimeksiin. Oppilaat jatkoivat eri suuntiin, kukin varuillaan ja hämmentyneenä. Georgia jäi seisomaan paikoilleen empien. Ei, hän ei saisi näyttää pelkoaan nyt.

Georgia sitaisi vaaleat lettinsä selän puolelle ja lähti astelemaan syvemmälle metsään.

Hän toivoi hartaasti että näkisi vielä Châteaun pihan - mahdollisimman pian.

//Ei haittaa (: Kiva, kun tykkäät :D //

Selkeyttämiseen ei onneksi mennyt kauhean paljon aikaa, minkä vuoksi Sylviane pääsikin aika pian seuraamaan. Missään parijonossa ei kuitenkaan kävelty, vaikka tytön mielestä se olisikin voinut olla aika mukavaa. Milloinkohan hän oli viimeksi kävellyt parijonossa? Hmm-hmm. Pouffsouffletyttösen ajatukset kirmailivat samoja lumisia hankia pitkin kohti metsää, minne hekin taisivat nyt olla matkalla.

Matka pysähtyi hetkeksi puurivistön eteen ja jokin aikuinen jakoi lappusia lippusia muille. Sylviane sipaisi karkailevat hiussortuvat taakse korviensa taakse ja yritti ihan rauhassa odottaa omaa vuoroaan. Pitkänä – tai ehkä siitä johtuen, että joka kolmas tuntui olevan lyhempi – Sylviane sai vilkuiltuakin puolivahingossa olkien yli ja nähtyä mitä joidenkin saamissa lapuissa oli, ainakin suunnilleen. Kuuleman mukaan heidän oli tarkoitus etsiä siinä kuvattuja asioita edessä olevasta metsästä liemiä varten. Kuinka jännittävää!

Sylviane otti kiltisti aikuisen ojentaman tehtäväpaperin vastaan ja kiittikin. Oikein mielellään tämä tyttö olisi vielä kysynyt, että olisiko metsässä aivan varmasti kaikki tämä. Olivatko ne löydettävissä, ja riittäisivätkö ne varmasti kaikille? Hän ei vain ollut ihan erottanut mitä kasveja muilla oli ollut, joten niiden vertaaminen nyt näihin itse saatuihin oli hieman haastavaa. Ei Sylviane niitä suinkaan enää muistanut. Oli vain erottanut rajat ja yhden kasvin suuret kukinnot ja sitten oli ollut jotain pientä… Tyttö vilkaisi omaa paperiaan. Kyllä, juuri tuollainen… öh.. jokin? Se näytti tapetulta pavulta, joka oli muuttunut jossain vaiheessa eläimeksi.

Varovasti Sylviane taittoi paperin kahtia, mikä oli keskittymistä vaativa tehtävä, kun se oli vaikeaa talvivaatteiden kanssa. Vaikeuksista selvittiin ja paperi oli taitettuna, kun tämä tyttö pääsi ottamaan osaa tähän etsintätehtävään. Tosi mielellään Sylviane olisi jo aiemmin ollut valmis, mutta joskus ei vain voi tehdä kaikkea niin nopeasti ja huolimattomasti, vaikka haluaisikin ehtiä mukaan kaikkeen. Aikaa oli varmasti vielä, päättäväisenä Sylviane yritti vähemmän jalkojensa kanssa liukastellen saapastella syvemmälle metsään. Minneköhän ensimmäinen kuva oli piilotettu? Hmm...

Sylviane huomasi yhden pitkähiuksisien tytön olevan myös vielä aika alussa. Hymyillen Sylviane astelikin tämän luo ja yritti ystävällisesti hieman koukistaa polviaan, jottei vaikuttaisi niin pitkäjalkaiselta kuin oli, eikä saisi lähimmäisen puun oksissa olevaa lumikerrosta putoamaan.

”Hei, oletko myös vasta alussa?” Sylviane kysyi ystävällisesti ja avasi sitten kätensä, jotta voisi näyttää tiukassa otteessa ollutta tehtäväpaperiaan tytölle.

”Minulla olisi näitä etsittävänä? Onko sinullakin?” Taiteltu paperi avattiin ja peukaloa liu’utettiin vuoron perään yhdestä kuvasta toiseen. Kuvien loppuessa peukalo ei enää liikkunut. Ei se muiden papereihin hypännyt. Sylviane ainakin omasta mielestään oli varsin ystävällinen. Oikein mielellään hän olisi tiennyt mitä muilla oppilailla oli etsittävänä. Tosin, hän oli pitempi, joten pitäisi kai vähän sanoa, ettei ollut pakko sanoa ja kertoa.

”Ei ole pakko kertoa, jollet halua”, Sylviane korjasi nopeasti ja kallisti päätään hymyillen. Etsintätehtävät olivat iiihania!

Sylviane Gren, Pouffsouffle: 6 p
Georgia Gray, Pouffsouffle: 3 p

Lukitaan keskeneräisenä.