Sanakirjan vankina kielimuurin katveessa
Lähetetty: 30 Loka 2017, 22:28//Keskiviikkoilta 18.10. oppituntien jälkeen. Peli tarkoitettu Lucyn ja Autumn Haddow’n tutustumiselle.//
Keskiviikot olivat Lucylle pitkiä päiviä. Muodonmuutokset iltapäivän viimeisenä tuntina yrttitiedon jälkeen veivät viimeisetkin mehut. Hyppytunti ennen lounasta ei juuri keventänyt päivää: pikemminkin se vain sai päivän tuntumaan pidemmältä, kun seuraavaa tuntia piti odottaa. Usein hän linnoittautui kirjastoon tai yhteiseen oleskeluhuoneeseen tekemään läksyjä, mutta yhtä usein hän oli maleksinut veljensä Damianin kanssa pitkin koulun tiluksia. Jatko-opiskelijoillakin oli samaan aikaan hyppytunti, joten ainakin Lucylla oli seuraa veljestään täyttämään keskiviikkoaamupäivän autiutta.
Syksyn mittaan Lucy oli sopeutunut jotenkuten uuteen kouluun. Hän viihtyi vuoristoisissa maisemissa ja nautti hiljaksiin etenevästä syksystä. Jatkuva yrittäminen, pinnisteleminen muiden puheen ymmärtämiseksi hälinän keskellä ja vieraalla kielellä opiskeleminen veivät kuitenkin veronsa. Hän ei ollut pitkään aikaan tuntenut itseään näin väsyneeksi. Onneksi pian olisi syysloma, jolloin saisi hieman hengähtää. Lucy odotti pöllöä vanhemmiltaan, sillä syyslomasuunnitelmista ei ollut vielä ollut puhetta. Hän ei tiennyt, olisiko hän loman koululla vai matkaisiko hän kotiin.
Muodonmuutosten tuntien jälkeen Lucy oli pakottautunut raahautumaan vielä hetkeksi läksyjen pariin. Serdaiglen oleskeluhuone oli hänelle liian hiljainen: Hän tunsi yhä olonsa ulkopuoliseksi, sillä hän ei ollut juurikaan tutustunut tupalaisiinsa. Toki hän tervehti heitä ja vaihtoi muutaman satunnaisen sanan, mutta muuten hän ei ollut juuri puhunut muiden serdaiglejen kanssa. Kirjasto olisi tuntunut vaativan syvempää paneutumista läksyihin kuin mihin Lucy tällä hetkellä tunsi kykenevänsä. Yhteisen oleskeluhuoneen rentouttava sorina ja eloisampi tunnelma sopivat taustahälinäksi oikein hyvin, kun hän raapusteli yrttitiedon läksyjään pienen pöydän ääressä nojatuolissa.
Vaikka ranska sujuikin jo paljon paremmin kuin syyskuun alussa, läksyt veivät silti paljon enemmän aikaa kuin omalla äidinkielellä kirjoittaessa. Usein pergamentin vieressä lepäsikin englanti-ranska-englanti-sanakirja, jonka sivuja oli ahkerasti lehteilty syksyn aikana, kun sanat olivat kadoksissa. Jälleen kerran Lucy laski sulkakynän purkkiin ja kurkotti sanakirjan käteensä. Katse lasketteli pitkin sanojen listaa, sormet käänsivät sivua, kunnes siniharmaat silmät pysähtyivät oikeaan kohtaan aakkosissa. Raciner. Mitenköhän se taipui? Lucy laski sanakirjan pöydälle, otti sulkakynän käteensä, kastoi sen ja toivoi taivuttavansa verbin oikein.
Parin virkkeen muodostuttua pergamentille Lucy laittoi sulkakynän taas syrjään ja venytteli kattoa kohti kurkotellen. Oli pakko pitää pieni tauko. Raukeana hän nojasi selkänojaan ja sulki hetkeksi silmänsä. Ajatus syyslomasta sai pienen hymyn nousemaan huulille. Mitä kaikkea hän voisikaan tehdä! Olisi mukava päästä käymään kotona: ehkä äiti ja isä olivat saaneet muuttokaaoksen jo kuriin, ja isäkin olisi päässyt rentoutumaan.
Ei, kyllä hänen pitäisi vielä viimeistellä keskeneräinen kappale. Hän vääntäytyi nappaamaan sanakirjan taas käteensä ja avasi sen. Hetken etsimisen jälkeen hän tuijotti aakkosissa sitä kohtaa, jossa hänen etsimänsä sanan olisi pitänyt olla, mutta siinä ei ollut mitään. Mitä!? Ei voinut olla totta! Ei “juurimukula” nyt niin erikoinen sana voinut olla! Tyytymättömänä Lucy viskasi sanakirjan pöydälle jupisten ja manaten englanniksi puoliääneen. Sanakirja liukui pöydän liukasta pintaa, lipsahti reunan yli ja tupsahti levälleen lattialle. Lucy lysähti tuoliinsa ja laski hiljaa itsekseen kymmeneen kasatakseen itsensä. Sanakirja repsotti lattialla. Aivan kuin se olisi irvaillut hänelle. Pah, kirottu taskubaabeli…
Keskiviikot olivat Lucylle pitkiä päiviä. Muodonmuutokset iltapäivän viimeisenä tuntina yrttitiedon jälkeen veivät viimeisetkin mehut. Hyppytunti ennen lounasta ei juuri keventänyt päivää: pikemminkin se vain sai päivän tuntumaan pidemmältä, kun seuraavaa tuntia piti odottaa. Usein hän linnoittautui kirjastoon tai yhteiseen oleskeluhuoneeseen tekemään läksyjä, mutta yhtä usein hän oli maleksinut veljensä Damianin kanssa pitkin koulun tiluksia. Jatko-opiskelijoillakin oli samaan aikaan hyppytunti, joten ainakin Lucylla oli seuraa veljestään täyttämään keskiviikkoaamupäivän autiutta.
Syksyn mittaan Lucy oli sopeutunut jotenkuten uuteen kouluun. Hän viihtyi vuoristoisissa maisemissa ja nautti hiljaksiin etenevästä syksystä. Jatkuva yrittäminen, pinnisteleminen muiden puheen ymmärtämiseksi hälinän keskellä ja vieraalla kielellä opiskeleminen veivät kuitenkin veronsa. Hän ei ollut pitkään aikaan tuntenut itseään näin väsyneeksi. Onneksi pian olisi syysloma, jolloin saisi hieman hengähtää. Lucy odotti pöllöä vanhemmiltaan, sillä syyslomasuunnitelmista ei ollut vielä ollut puhetta. Hän ei tiennyt, olisiko hän loman koululla vai matkaisiko hän kotiin.
Muodonmuutosten tuntien jälkeen Lucy oli pakottautunut raahautumaan vielä hetkeksi läksyjen pariin. Serdaiglen oleskeluhuone oli hänelle liian hiljainen: Hän tunsi yhä olonsa ulkopuoliseksi, sillä hän ei ollut juurikaan tutustunut tupalaisiinsa. Toki hän tervehti heitä ja vaihtoi muutaman satunnaisen sanan, mutta muuten hän ei ollut juuri puhunut muiden serdaiglejen kanssa. Kirjasto olisi tuntunut vaativan syvempää paneutumista läksyihin kuin mihin Lucy tällä hetkellä tunsi kykenevänsä. Yhteisen oleskeluhuoneen rentouttava sorina ja eloisampi tunnelma sopivat taustahälinäksi oikein hyvin, kun hän raapusteli yrttitiedon läksyjään pienen pöydän ääressä nojatuolissa.
Vaikka ranska sujuikin jo paljon paremmin kuin syyskuun alussa, läksyt veivät silti paljon enemmän aikaa kuin omalla äidinkielellä kirjoittaessa. Usein pergamentin vieressä lepäsikin englanti-ranska-englanti-sanakirja, jonka sivuja oli ahkerasti lehteilty syksyn aikana, kun sanat olivat kadoksissa. Jälleen kerran Lucy laski sulkakynän purkkiin ja kurkotti sanakirjan käteensä. Katse lasketteli pitkin sanojen listaa, sormet käänsivät sivua, kunnes siniharmaat silmät pysähtyivät oikeaan kohtaan aakkosissa. Raciner. Mitenköhän se taipui? Lucy laski sanakirjan pöydälle, otti sulkakynän käteensä, kastoi sen ja toivoi taivuttavansa verbin oikein.
Parin virkkeen muodostuttua pergamentille Lucy laittoi sulkakynän taas syrjään ja venytteli kattoa kohti kurkotellen. Oli pakko pitää pieni tauko. Raukeana hän nojasi selkänojaan ja sulki hetkeksi silmänsä. Ajatus syyslomasta sai pienen hymyn nousemaan huulille. Mitä kaikkea hän voisikaan tehdä! Olisi mukava päästä käymään kotona: ehkä äiti ja isä olivat saaneet muuttokaaoksen jo kuriin, ja isäkin olisi päässyt rentoutumaan.
Ei, kyllä hänen pitäisi vielä viimeistellä keskeneräinen kappale. Hän vääntäytyi nappaamaan sanakirjan taas käteensä ja avasi sen. Hetken etsimisen jälkeen hän tuijotti aakkosissa sitä kohtaa, jossa hänen etsimänsä sanan olisi pitänyt olla, mutta siinä ei ollut mitään. Mitä!? Ei voinut olla totta! Ei “juurimukula” nyt niin erikoinen sana voinut olla! Tyytymättömänä Lucy viskasi sanakirjan pöydälle jupisten ja manaten englanniksi puoliääneen. Sanakirja liukui pöydän liukasta pintaa, lipsahti reunan yli ja tupsahti levälleen lattialle. Lucy lysähti tuoliinsa ja laski hiljaa itsekseen kymmeneen kasatakseen itsensä. Sanakirja repsotti lattialla. Aivan kuin se olisi irvaillut hänelle. Pah, kirottu taskubaabeli…