Teetä, pergamentteja ja hallittua kaaosta

Lukuvuoden 2017-18 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Teetä, pergamentteja ja hallittua kaaosta

ViestiKirjoittaja Carmen De Martino » 26 Loka 2017, 12:59

// Seuraksi odotetaan Llyodia! Paikka loitsujen luokan niin sanottu takahuone (toimii Carmenin toimistona), perjantai ilta noin 18.00. Nimetään kunnolla, kunhan joku otsikko keksitään xD

Kävelin verkkaisin askelin Suurten Salista kohti toimistoani. Olin juuri saanut päivälliseni syötyä, joka oli itseasiassa aika työläs tehtävä. Opettajien pöydässä harvoin sai keskittyä pelkästään syömiseen, samalla piti käydä kaikenmaailman keskusteluja kollegoiden kanssa. Ei sillä, että keskustelemisessa mitään vikaa olisi, mutta näin perjantai-iltana olisin mahdollisesti halunnut puhua jostain muustakin kuin opettamisesta tai koulusta yleisesti. Pöydässä oli käyty yksi hieman muita mielenkiintoisempi keskustelu, jonka yrttitiedon professori oli aloittanut. Kyse taisi olla jonkinlaisista puhuvista kasveista. En tiennyt paljoakaan asiasta, jonka takia olinkin vain seurannut keskustelua sivusta.

Syy, minkä takia minulla oli hieman kiire oli se, että aiemmin päivällä olin ojentanut eräälle 6. luokkaa käyvälle pojalle tapaamisajan. Hän oli osallistunut sanattoman taikuuden tunnille ja yrittänyt parhaansa, mutta jokin hänen tekemisessään oli herättänyt huomioni. Halusin jutella pojan kanssa kunnolla ja selvittää hieman, missä hän parhaillaan meni opintojensa kanssa. Pergamentissa oli lukenut näin: Hei, Llyod! Mikäli sinulla ei tänään ole muita menoja (toivon todella, että ei ole) kello 18.30-19, haluaisin keskustella muutamasta asiasta. Saavu ystävällisesti tuohon aikaan loitsujenluokan perällä olevaan toimistoon. ~ Loitsujen professori Carmen De Martino. Mielestäni viesti oli ollut ihan hyvä, mutta jälkeenpäin tajusin, että olisin voinut lisätä siihen vielä sen, mitä asia koski. Jos itse olisin saanut noin epämääräisen viestin opettajaltani kouluaikoina, olisin varmasti panikoinut jo hyvissä ajoin ennen itse tapaamista.

Kävelin korkeat piikkikorot kopisten toimistooni. Ylläni oli piukat mustat farkut ja vaaleanharmaa löysä neulepaita, jonka kaulus oli vino ja avonainen niin, että toinen solisluistani näkyi. Rakastin löysiä ja mukavia vaatteita, mutta en kehdannut liikkua työpaikallani löysät gollegehousut jalassa. Mitä minustakin ajateltaisiin, jos menisin niin tekemään? Todennäköisesti ei mitään hyvää ainakaan.

Asetuin sotkuisen pöytäni taakse. Aluksi meinasin vain raivata keskelle pöytää tyhjän tilan, jotta siihen mahtuisi mahdollisesti kahvi tai teekupit. pöydän sotkuisuus kuitenkin ärsytti minua suunnattomasti, jonka takia nousin uudelleen seisomaan ja aloin leijuttamaan esineitä oikeille paikoilleen. Olin varmasti hauska näky, kun heilauttelin kättäni ympäriinsä ja pyörin paikallani. Naurahdin itsekseni mielikuvalle.
"An investment in knowledge pays the best interest"~ Benjamin Franklin
+ Theodore Snape
Carmen De Martino
Opettaja
 
Viestit: 3
Liittynyt: 28 Syys 2017, 11:57
Paikkakunta: Amiens, Ranska
Opetettava aine: Muinaiset riimut

Re: Teetä, pergamentteja ja hallittua kaaosta

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 27 Loka 2017, 17:17

//Awws, etunimi. Ja voisin ihan näin sniikisti mainita sen, että tämän käyttäjän etunimi saattanee vaihtua tässä jossain vaiheessa, mutta tässä ollaan vielä siinä edellisessä ajassa. (Ja liikaa pohjustustako tässä peliviestissäni? Kyllä vain).//

Uusi loitsujen professori haluaisi keskustella jostakin. Mahtavaa. Enpä tiennyt. Keskustelu tosin kuulosti ihan hyvältä sanavalinnalta, mutta yritin olla ajattelematta, sitä minkälaisia huonoja sanavalintoja jatkossa pystyi vielä tulemaan. Ei sillä, että itse osaisin oikeita sanoja valita, mutta jotenkin tuntui aina välillä siltä, että professorit käyttäisivät useammin niitä vääriä. Mutta mieli avoimena aina. Otetaan tulevaisuudesta vaari, ei menneisyydestä.

Pysähdyin yhden käytävän avaran ikkunan edessä. Ulkona oli jo ehkä jonkin verran pimeämpää kuin aiemmin. Ei se varmaan vielä aamuille vetänyt vertaa. Yritin varmistua ikkunaan katsoessani ainakin siitä, että hiukset olisivat hyvin ja vaatteet myös. En edes ollut ehtinyt vaihtamaan koulupukua pois päältä. Toivottavasti se ei haitannut. Tai ei oikeasti, halusinko vain tehdä tästä koulupäivän jatketta? Nypläsin kaulusta paremmaksi ja mietin pitäisikö riisua kravatti. Koittaa näyttää ja vaikuttaa rennommalta? Ehkä.

Löysentäessä kravattia huomasin rannetta somistavan kellon. Ai niin. Sellainenkin oli olemassa. Olin saanut sen lainaksi… kai? Olin kai sanonut, että minulla olisi illalla keskustelu vai olinko? Yritin kravattia löysentäessä päästä perille taas siitä, mutta asiat eivät ottaneet onnistuakseen. Huokaisin. Purin huulet yhteen, ja kävin mielessäni läpi historian eri aikakaudet ennen kuin käännyin ympäri jatkaakseni matkaa. Pitäisi rauhoittua.

Ainakin tiesin missä luokka sijaitsi. Toimistosta en ollut kauhean varma. Jossain luokassa? Sen yhteydessä? Ehkä. Ehkä. Tai siis varmasti. Siis näkisin sen, kun pääsisin sinne. Ihan varmasti. Sivelin laukkuni remmiä ja painoin sen lopulta rintaani vasten päättäessäni vihdoin tehdä siirtoni. Tai eihän sitä toista mahdollisuutta ollutkaan. En tiennyt kuinka paljon saamani kello kulki edellä tai vaihtoehtoisesti jäljessä.

Varmaan vain ne, jotka ovat sen kokeneet, tietävät kuinka hienolta se tuntuu, kun jalat kulkevat, vaikket itse jollain tapaa haluaisikaan pysyä perässä, mutta tulet kuitenkin mukana. On hetkinä, joina kävely ei niin sulavasti luonnistu. Tähän mennessä pitäisi varmaan kokea jonkinasteista kiitollisuutta ja koitin myös havitella sitä. Se olisi mukava.

Huonona puolena jaloissa, jotka toimivat on se, kun on itse liian ajoissa perillä tai siis nopeammin tai niin kuin lähempänä päämäärää kuin oli ajatellut olevansa tai siis tulevansa. Toista olisi silloin, kun jalat olisivat vitkastelleet. Vuosikaudet olisivat jo loppuneet kesken.

Olin jo luokan edessä. Enää se toimisto. Ovesta sisään ja sitten jotain? Pitikö jo nyt koputtaa vai? Tai eihän sitä ikinä tiennyt, että olinko nyt jo jonkin loitsitun asian näköpiirissä vai en. Oikeastaan asia ei voinut enemmän kiinnostaa. Kokeilin ovea. Se ei ollut lukittu. Ovia ei ehkä lukita silloin, kun odotetaan joku saapuvaksi. Siis ellei se ollut kutsumaton vieras. Ehken ollut sellainen? ……….okei. En varmasti ollut. Astuin nopeasti sisään ja yritin sulkea oven yhtä hiljaa kuin olinkin sen avannut. Ajatukset – kiitos, jääkää pari askeletta jälkeen. Se auttaisi, siis, jos ne oven ulkopuolella olisivat. Olettaen, etten saanut mitään ajatuspähkinöitä ja joutuisi oikeasti osallistumaan keskusteluun. Tai… silloinkin ajatukset saattoivat olla haitaksi.

Vilkaisin ovea, jonka oli sulkeutunut. Onneksi jotkut sentään käyttivät ovia. Sipaisin hiukset paremmin sivuun ja yritin varovaisesti vilkuilla ympärilleni. Luokka oli – tyhjä. Nyökkäsin itsekseni ja kuvittelin, miten näkymätön käsi tuttavallisesti taputtaisi olkapäähän ja kertoisi ylittäneeni jo suuren esteen ja päässeeni kaikesta maailman pahuudesta eroon. Asia tosin oli toinen. En lähtenyt suin päin kiertelemään luokkaa toista ovea etsien vaan yritin ensiksi vielä varmistua, ettei täällä oikeasti ollut ketään ylimääräistä. Tai siis vaikka jotain aiempaa oppilasta? Jos siis professori näitä sinuttelevia kirjeitä useammalle antoi.

Päätin lopettaa ajattelun. Ensinnäkin ei saisi ajatella pahaa ihmisistä, joita ei tuntenut. Toiseksi ajatukseni halusivat tehdä minusta sopimattoman. Miksi? Vastausta en tiennyt, ja se ei oikeasti voinut kiinnostaa yhtään vähempää.

Huomasin lopulta oven tai ainakin luulin löytäneeni sen. Oli toki mahdollista, että olisin väärän oven luona. Ehkä tämä johtikin vain johonkin seinäkaappiin, jonne oli sullottu joitain loitsuihin liittyviä taustamateriaaleja tai vastaavia. Ajatus vain vahveni sitä mukaa kuin lähestyin ovea. Ihan varmasti olisin nyt vain kurkistamassa sisään jonnekin minne ei saisi.

Kokeilin ovea – tai siis koetin raottaa sitä hiukan ja se antoi myöten. Siellä näkyi lentävän jotain. En ollut ihan varma, että mitä, mutta jotain. Monikossa jotain. Useampi asioita. Koitin sulkea oven yhtä varovasti kuin olin sen avannutkin. Selvästikin väärä ovi. Olinhan ajatellutkin niin. Päästessäni tämän ajatuksen luo muistinkin (aivan yllättäen, ihan niin kuin tajuaminen olisi vain tätä hetkeä odottanut), ettei minun ylipäätään pitänytkään ajatella mitään. Ugh, virheitä sattuu itse kullekin.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Teetä, pergamentteja ja hallittua kaaosta

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 26 Kesä 2018, 12:26

Carmen de Martino: 3 p
Matthias Frankowski, Serpentard: 4 p

Peli lukitaan keskeneräisenä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Lukuvuosi 2017-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa