Syksyistä peliseuraa hakusessa
Hei!
En ole tähän uuteen lukuvuoteen sijoittuvia foorumipelejä vielä pelannut, joten tältä lähtökohdalta peliseuraa etsisin. Tähän kesäpelihakuun ei kukaan tarttunut, mutta jos kiinnostuneisuutta löytyy, niin kyllä sen myös toisiin lomiin voisi soveltaa ja saada näin taas ajankohtaiseksi. (Lokakuun haasteeseen liittyvä peli myös onnistuisi)
Mutta takaisin pääaiheeseen, jotain loka/marraskuuhun sijoittuvaa saattaisi olla mukava pelata näin aluksi taasen. :3 Okei, jos kerta hahmoni on poissa alkuvuodesta, niin pitäisi varmaan sanoa, että syyskuuhunkin sijoittuvat pelit ovat tervetulleita. Olisi vähän enemmän kuukausia ja ajankohtia, joille pelit voisi saada sovitettua, haha.
Kuten tässä jo mainitsin, niin en ota niinkään pääjuoneen sijoittuvia pelejä vastaan Matthiaksella. Se ei tosin taida olla mikään este peliseuralle, koska eihän kaikkien elämä vain pyöri pääjuonen ympärillä joka hetki. :]
Mutta ehkä nyt jotain hahmostani... Hän on Matthias, 6-luokkalainen, pitempi poikanen, Serpentardin tuvassa, jo kertaalleen kokenut mitä 'suuret riskit' saattaisivat tarkoittaa, hyväntahtoinen, sulkeutunut, hiljainen, epävarma, mutta yritteliäs, helposti ylipuhuttava, yrittää toimia 'oikein', pitää rauhasta, kaikkien pitäisi rakastaa toisia, ei saisi olla pahuutta, tehdään maailmasta parempi paikka, yritetään olla mukava ja kiva, yritetään elää tässä hetkessä ja antaa anteeksi menneisyyden erheet, jännittäjä, sääntöjä noudattava, varovainen, kiltti. Näin.
Ööh, hän ei ole erityisen mainittava ja silmiin pistävä ilmestys koululla, ei erityisen hyvä koulussa, eikä omasta mielestään ainakaan kauhean hyvä puhumaan tai kirjoittamaan.
Mahdollinen peli ja sen juoni riippuu varmasti myös vastapelaajan hahmosta ja koska minulle käy oikeastaan kai vähän minkälainen peliseura vaan, niin olisi ehkä vähän ikävä alkaa tähän mitään mahdollisia ideoita pistää, kun kerta niiden varaan ei tarvitse mitään peliä rakentaa.
Ja voivoi, en nyt ihan ehkä onnistunut vaikuttamaan niin innostuneelta ja tarmokkaalta kuin peliseuran hakuissa ehkä sopisi olla ja vaikuttaa, mutta syksypeli saattaisi olla nyt mukava lisä.
(Ellei ihmiset sitten hahmoni poissa ollessa sitten alkutalvella halua viettää aikaansa kanssani takautuvia syyspelejä pelaten. Sekin tietty käy! <33)
Ja esittelyyn pääsisi kai allekirjoituksestani ja jos outoutta herättää olemassa olevat kaksi eri esittelyä, niin se, jonka otsikossa lukee 'uusi' on se uudempi ja ajankohtaisempi.
じゃあ、また。