Klassisen musiikin kehto? Salli minun nauraa.
Lähetetty: 21 Loka 2017, 18:17//Kyseessä olisi siis lokakuun haastepeli, seuraksi toivoisin Rachel Shadowforestria :D (Viesti on kohtalaisen kömpelö, pahoittelut siitä)//
Raphael oli hakenut tuopillisen olutta, ja istuuntunut niihin harvoihin tyhjiin pöytiin jota festarialueella oli enää vapaana. Vaikka Raphael oli jo yhdeksäntoista, hän ei näyttänyt päivääkään yli 16-vuotiaalta. Kukaan ei ollut juomaa ostaessa kysynyt ikää, henkkareista puhumattakaan. Kummallista porukkaa nämä ranskalaiset, Raphael tuumi katsellessaan ohi käveleviä, ei missään nimessä täysikäisiä tyttöjä juomat käsissään. Missä oli se sivistyneisyys, joka Raphaelille oli luvattu? Ne vapaamieliset, mutta hyvin käyttäytyvät ranskalaiset, jotka aina esiintyivät elokuvissa?
Raphael itse oli britti, ja ylpeä sellainen. Vaaleat hiukset, mustat silmälasit, kalpea iho ja vahva korostus erottivat hänet edelleen kesän jäljiltä ruskettuneista ranskalaisista. Vaikka Rapheal kuunteli välillä myös tätä ns. ”festarimusaa” oli Raphael tullut Ranskaan kirjoittamaan juttua maailmankuulusta sellististä, joka oli soittanut edellisellä viikolla konserttitalolla. Raphealin kohdalle oli tullut vastuu kirjoittaa myös paikallisista musiikkifestivaaleista. Ei hän toimittaja ollut, mutta hei. Kuka muka kieltäytyy ilmaisesta matkasta Ranskaan?
Raphael oli tullut Ranskaan myös tekemään ylimääräistä tutkintoa barokin ajan säveltäjistä. Purkkapopin pauhatessa täydellä teholla, oli Raphaelin vaikea uskoa, että suuri osa maailman suurista muusikoista oli kotoisin ranskasta. Suuri osa etenkin barokin ja klassismin suurimmista säveltäjistä oli asunut jossain vaiheessa elämäänsä jossain päin Ranskaa. Raphael epäili, ettei suuri osa tänne tulleista ihmisista edes tietänyt mikä barokki oli.
Rapheal kaivoi tietokoneen laukustaan ja otti ensimmäisen hörppynsä oluesta. Rapheal irvisti ja työnsi mukin pois. Se siitä sitten. Ranskalaisten viini saattoi olla loistavaa, mutta heidän hanaoluensa olivat syvältä. Raphael kääri kaulaliinaansa tiukemmalle ympärilleen ja avasi koneensa. Raphael vaipui ajatuksiinsa ja työnsi toisen kuulokkeen korvaansa.
Raphael oli hakenut tuopillisen olutta, ja istuuntunut niihin harvoihin tyhjiin pöytiin jota festarialueella oli enää vapaana. Vaikka Raphael oli jo yhdeksäntoista, hän ei näyttänyt päivääkään yli 16-vuotiaalta. Kukaan ei ollut juomaa ostaessa kysynyt ikää, henkkareista puhumattakaan. Kummallista porukkaa nämä ranskalaiset, Raphael tuumi katsellessaan ohi käveleviä, ei missään nimessä täysikäisiä tyttöjä juomat käsissään. Missä oli se sivistyneisyys, joka Raphaelille oli luvattu? Ne vapaamieliset, mutta hyvin käyttäytyvät ranskalaiset, jotka aina esiintyivät elokuvissa?
Raphael itse oli britti, ja ylpeä sellainen. Vaaleat hiukset, mustat silmälasit, kalpea iho ja vahva korostus erottivat hänet edelleen kesän jäljiltä ruskettuneista ranskalaisista. Vaikka Rapheal kuunteli välillä myös tätä ns. ”festarimusaa” oli Raphael tullut Ranskaan kirjoittamaan juttua maailmankuulusta sellististä, joka oli soittanut edellisellä viikolla konserttitalolla. Raphealin kohdalle oli tullut vastuu kirjoittaa myös paikallisista musiikkifestivaaleista. Ei hän toimittaja ollut, mutta hei. Kuka muka kieltäytyy ilmaisesta matkasta Ranskaan?
Raphael oli tullut Ranskaan myös tekemään ylimääräistä tutkintoa barokin ajan säveltäjistä. Purkkapopin pauhatessa täydellä teholla, oli Raphaelin vaikea uskoa, että suuri osa maailman suurista muusikoista oli kotoisin ranskasta. Suuri osa etenkin barokin ja klassismin suurimmista säveltäjistä oli asunut jossain vaiheessa elämäänsä jossain päin Ranskaa. Raphael epäili, ettei suuri osa tänne tulleista ihmisista edes tietänyt mikä barokki oli.
Rapheal kaivoi tietokoneen laukustaan ja otti ensimmäisen hörppynsä oluesta. Rapheal irvisti ja työnsi mukin pois. Se siitä sitten. Ranskalaisten viini saattoi olla loistavaa, mutta heidän hanaoluensa olivat syvältä. Raphael kääri kaulaliinaansa tiukemmalle ympärilleen ja avasi koneensa. Raphael vaipui ajatuksiinsa ja työnsi toisen kuulokkeen korvaansa.