//Pelissä mukana Harold Stokes & Theodore Snape, koulun alue, 4.9.

Ensimmäinen koulupäivä tunteineen oli nyt takana. Harold oli huojentunut, eikä läksyistäkään tarvitsisi nyt välittää. Nyt hän halusi istua rauhassa järven rannalla koulun tilusten rajamailla.
Hän istui hiekalla ja katseli veden hiljaista lotinaa. Hänellä oli hiukset hieman sekaisin hempeästä tuulesta, sekä yllään Serpentardin koulupuku, muttei pitkää mustaa kaapua. Hänellä oli kuitenkin se vihreä kaulahuivi kaulassaan.
Hetken kuluttua hän nosti syliinsä hiekalla makaavan muistikirjansa. Se on nahkainen ja siinä on paljon sivuja ja se myös näyttää hieman kuluneelta. Harold alkaa raapustaa sen kanteen jotakin. Muistilehtiö on Haroldille aarre ja sinne hän kirjoittaa kaikkea, mitä päähän putkahtaa.
Harold rakastaa huomiota, mutta piti hän myös rauhassa yksinolostakin ja muistikirjaansa kirjoittaimisesta.

Kolmas kouluvuoteni oli alkanut kaikin puolin mukavissa merkeissä. Olin tavannut muutamia vanhoja tuttuja sekä jutellut ohimennen kesällä tutustumaani Evelyn Clémenteen, joka oli yksi Serpentardin kuutosluokkalaisista. Eilinen ilta taas oli mennyt uusiin ihmisiin tutustumisiin, kuulumisien kertomiseen sekä tavaroiden paikalleen asettelemiseen. Vuosi oli siis alkanut kaikin puolin mukavasti ja ainakin toistaiseksi kaikki meni hyvin.

Takanani oli seitsemän tunnin koulupäivä, joka oli mennyt mukavissa merkeissä. Oppitunnit olivat lähteneet hyvin käytiin, vaikka ne olivatkin olleet aika pitkäveteisiä. Opettajat olivat lähinnä käyneet läpi tulevan vuoden tavoitteita sekä opetussuunnitelmia, jotka ei todennäköisesti ketään kiinnostaneet. Muodonmuutosten opettajamme oli kuitenkin päättänyt antaa heti ensimmäisen tunnin jälkeen kolmen pergamentin mittaisen esseen, jonka deadline oli vielä kaiken lisäksi jo ylihuomenna. Ei sillä, että kirjoittaminen oli itselleni mikään ongelma, mutta tuo nyt otti muuten vain päähän ja aika paljonkin.

Olin heti koulupäivän jälkeen suunnannut ruokailusta lenkille. Oli taas ihanaa päästä juoksemaan Châteaun tiluksille, joiden maisemat olivat vain jotain niin kaunista. Koska kyseessä oli lämmin päivä, jalassani oli tummanvihreät perustreenishortsit, jotka eivät olleet aivan ihonmyötäiset ja päälläni musta treenipaita. Jalassani minulla oli aivan uudet juoksukenkäni, jotka olivat Serpentardin väreissä. Itse kengät olivat vihreät ja yksityiskohdat sekä nauhat hopeat. Niillä oli ollut yllättävän hyvä juosta.

Hölkkäsin hitaasti loppulämpövauhtia kohti järvenrantaa, jossa istui poika, jonka tunnistin jo kaukaa. Kyseessä oli juuri Châteussa aloittanut Serpentardilainen, Harold Stokes. Olin jutellut pojan kanssa eräänä iltana oleskeluhuoneessa ja tämä oli myös tullut minun sekä Evelynin kanssa käymään keittiössä. Poika oli vaikuttanut ihan mukavalta. Päätin, että voisin ainakin käydä häntä moikkaamassa, ehkä jopa jäädä juttelemaan, mikäli tällä ei olisi parempaa tekemistä.

”Hei! Mitä sinä täällä teet?” kysyin ruskeahiuksiselta pojalta, joka piti käsissään jonkinlaista muistivihkoa tai vastaavaa. En ollut aivan varma, sillä seison tämän takana, jonka takia en myöskään nähnyt pojan kasvoja. ”Jos ei haittaa, voisin hetkeksi liittyä seuraasi. Ajattelin nopeasti pulahtaa näin lenkin päätteeksi uimassa, vielä kun sää sen sallii”, lisäsin vielä.

Kuulin jonkun kävelevän taakseni. Käänsin katseeni poikaan, Theodoreen, jonka olin tavannut tässä hiljattain Serpentardien oleskeluhuoneessa.
"Ai hei, Theodore", lausahdin ilahtuneena. "Liity toki seuraani. Olinkin tässä jo hieman tylsistymässä."
Suljin muistikirjani nopeasti, sillä en halunnut, että Theodore näkisi sen sisältöä. Näytän sitä vain harvoille, mutta ehkä hän näkisi sen vielä joskus. Laskin muistikirjani hiekalle viereeni.
"Eikös vesi ole aika kylmää tähän aikaan vuodesta?" kysäisin ja käänsin katseeni järven veteen.
Minua ainakin vilutti hieman, sillä rannalla tuuli ja ilma oli kostea. Hiukseni heilahtivat ilmavirran pyyhkäistessä lävitsemme.
Asetin kädet hieman taakseni ja nojasin niihin.

Harry käännähti minuun päin ja vastasi: ”ai hei, Theodore. Liity toki seuraan. Olinkin tässä jo hieman tylsistymässä.” Mielestäni poika näytti ainakin hieman ilahtuneelta, sikäli osasin enää lukea ihmisten ilmeitä. En kuitenkaan ollut varma, ihmistenlukutaito ei sattunut kuulumaan vahvuuksiini. Oletin kuitenkin, ettei Harry ainakaan ollut pahastunut paikalle ilmestymisestäni. Hän laski muistikirjansa maahan.

”Eikös vesi ole aika kylmää tähän aikaan vuodesta?” poika kysyi kääntäen katseensa järveen. ”Ei se vielä, ehkä hieman viileä, mutta olen tottunut”, sanoin heilauttaen kättäni sen merkiksi, että veden kylmyys oli minulle ihan se ja sama. Olin kesälomalla viettänyt pari viikkoa espanjassa, jonka takia käytin edelleen silloin tällöin elekieltä, josta yritin kuitenkin päästä eroon, sillä jatkuva käsien heiluttelu alkoi jopa ärsyttää itseänikin.

Ennen lenkille lähtöä olin jättänyt pyyhkeeni aivan koulun oven eteen, jotta voisin kätevästi ottaa sen sieltä. Olin kuitenkin unohtanut sen hakea, jonka takia päätinkin tyytyä tulejo-loitsun käyttöön. ”Tulejo pyyhe”, lausuin ajatellen pyyhettä, joka pian lensikin suoraan eteen ojennettuun vasempaan käteeni. ”Kätevää, eikö”, totesin kääntäen taas huomioni Harryyn. ”Käyn tässä välissä nopeasti uimassa parisataa metriä, jonka jälkeen haluan kuulla ensimmäisestä koulupäivästäsi kaiken”, sanoin heittäen yhdellä sulavalla otteella paitani maahan. Laskin pyyhkeenkin maahan, jonka jälkeen käännyin vielä Harryyn päin. En ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota pojan silmiin, jotka olivat tasaisen vihreät. Ne näyttivät varsin eloisilta valon heijastuessa niihin.

"Erittäin kätevää", vastasin. "Tahdon oppia tuon."
Theodore heitti paidan päältään ja jätti pyyhkeensä maahan myös. Sitten hän kääntyi vielä katsomaan minua.
"Mitä?" kysyin yrittäen rikkoa hiljaisuuden, joka syntyi, kun poika vain tuijotti silmiini.
Sivusilmällä tutkailin Theodoren paljasta yläruumista, hän todellakin oli hyvässä kunnossa. Treenaa varmaan usein. Pojalla oli itsellään siniharmaat silmät.
Sitten käänsin katseeni taas muistikirjaani, joka makasi maassa. Nostin sen syliini ja avasin sen, sillä ajattelin, että voisin lueskella sitä sillä aikaa, kun Theodore käy uimassa.
"Haluan kuulla sinun päivästäsi, myös", sanoin ja olin hetken hiljaa, ennen kuin jatkoin. "Treenaatko useinkin?"

”Mitä?” Harry kysyy rikkoen kiusallisen hiljaisuuden, jonka olin tuijottamisellani aiheuttanut. ”Ei mitään”, totesin ohimennen. Poika poimi jälleen käsiinsä muistikirjan, jonka ehdin tällä kertaa nähdä kunnolla. Se oli nahkainen, hieman kulunut sekä täynnä sivuja. Mietin, mahtoiko se olla pojan päiväkirja tai joku vastaava. En kuitenkaan viitsinyt kysyä asiasta, koska pidin sitä hieman liian yksityisenä asiana eikä se kuulunut minulle.

”Haluan kuulla sinun päivästäsi myös”, Harry sanoo, ”treenaatko useinkin?” Pojan kysymys sai minut hetkeksi hämilleni, kunnes tajusin, että seisoin tämän edessä vain shortsit jalassa. Katsahdin nopeasti hieman häpeissäni maata ennen kuin vastasin: ”aina, kun aikaa on. Yleensä neljästä viiteen kertaan viikossa. Lähinnä juoksen ja teen lihaskuntoa. Painonnostoa harrastan aina kotona ollessani.” Meinasin jo alkaa selostaa pojalle kaikki yksityiskohdat treenisuunnitelmasta, mutta en kuitenkaan tehnyt sitä. Häntä ei todennäköisesti pätkän vertaa kiinnostaisi se, kuinka monta kiloa pystyn kyykkäämään tai millaisia lihaskuntosettejä teen. Ehkä se vielä joskus olisi puheenaiheena, mutta todennäköisesti ei tänään.

”Jos sinua ei haittaa, käyn nyt uimassa ennen kuin jäädyn hengiltä”, totean naurahtaen. Ilma todellakin oli aika kolea ja kosteus aiheutti kylmien väreiden kulkemisen selkääni pitkin. En jäänyt odottamaan pojan vastausta vaan käännyin, potkaisin kengät jalastani ja muutaman juoksuaskeleen saattelemana pulahdin veteen, joka oikeasti oli kylmää. Uin pitkillä vedoilla poispäin rannasta, noin parisataa metriä eteenpäin, jonka jälkeen käännyin sukeltaen ja palasin rantaan. En oikein ollut sillä tuulella, että jaksaisin uida sen pidempää matkaa.

Vedestä noustuani kuivasin shortsini nopeasti kuivausloitsulla, jonka jälkeen kääriydyin tummanvihreään pyyhkeeseeni. ”Niin mites se sun päiväsi meni?” kysyin Harrylta istahtaessani pojan viereen hiekalle.

Korjasin kiharoitteni asentoa ja heilautin hiuksiani samalla, kun Theodore istahti viereeni hiekalle.
"Eipä mitään ihmeellistä vielä", lausahdin vastauksen tämän kysymykseen. "Tunnitkin olivat aika tylsiä, sillä kävimme vain läpi, mitä aine sisältää ja mitä tulemme tekemään. Läksyjäkin tuli hieman. Kukaan ei myöskään ollut tutustumistuulella, vaan kaikki olivat omissa porukoissaan."
Selittäessäni käännyin katsomaan Theodorea silmiin. Minusta se oli kohteliasta toiselle puhuessa. Hieluttelin samalla jalkojani hieman.
"Mitenkäs sinun päiväsi?" päädyin kysymään.
Keskustellessani pojan kanssa unohdin muistikirjani auki syliini. En tajunnut sitä siinä tilanteessa, sillä keskityin keskusteluumme. Halusin kovasta tutustua Theodoreen paremmin, sillä hän vaikutti oikein kiinnostavalta.

Harry korjasi hiuksiensa kiharoiden asentoa ennen kuin vastasi kysymykseeni. ”Eipä mitään ihmeellistä vielä. Tunnitkin olivat aika tylsiä, sillä kävimme vain läpi, mitä aine sisältää, ja mitä tulemme tekemään. Läksyjäkin tuli hieman. Kukaan ei myöskään ollut tutustumistuulella, vaan kaikki olivat omissa porukoissaan”, poika kertoo. Hän katsoi minua suoraan silmiin, joka teki oloni hieman epämukavaksi. En yleensä pitänyt siitä, että ihmiset katsovat silmiini puhuessaan. En kuitenkaan sanonut asiasta ja pyrin parhaani mukaan olemaan välttelemättä katsekontaktia. ”Sellaisia ne ensimmäiset päivät yleensä ovat. Pikkuhiljaa oppilaat alkavat levittäytymään uusiin porukoihin ja saat varmasti kavereita nopeammin kuin uskotkaan”, vastasin Harrylle rohkaisevasti. Muistin hyvin omat ensimmäiset päiväni Châteaussa, jotka olin viettänyt yksin lähinnä kirjapinon taakse piiloutuneena. Olin kuitenkin nopeasti tutustunut muihin, aluksi vietin jonkin verran aikaa siskoni kanssa, mutta pikkuhiljaa sain sen oman porukan ympärilleni, joka kylläkin on ehtinyt muuttumaan useampaan kertaan. Tuntui siltä, ettei tätä nykyään pystynyt kauaa kavereita pitämään, niin tiheästi ne tässä koulussa vaihtuivat.

”Mitenkäs sinun päiväsi?” Harry puolestaan kysyi. ”Ihan hyvin. Ei nuo tunnit nyt kummoisia ollut. Päiväni alkoi tuplatunnilla loitsuja, ja opettajamme päätyi antamaan kolmen pergamentin esseen meille tehtäväksi ylihuomiseksi. En ole kauhean kiitollinen hänelle tuosta. Toisaalta taikajuomat taas olivat ihan okei, kävimme läpi tulevan vuoden juomia ja ne vaikuttivat mielenkiintoisilta”, kerroin Harrylle. Selittäessäni päivästä huomasin pojan jättäneen muistikirjansa auki. Yritin vilkaista sivuja, mutta en onnistunut siinä kovin hyvin. En kuitenkaan viitsinyt sanoa asiasta, koska todellisuudessa minua kuitenkin kiinnosti ainakin hieman tuon muistikirjan sisältö. Ei paljoa, mutta jonkin verran kuitenkin.

”Kävin tuossa kirjastossa luonaan aikaan ja löysin pinon mielenkiintoisia juomakirjoja enkä malta odottaa niiden lukemista”, lisäsin vielä. Olin edelleen aivan täpinöissäni niistä kirjoista, sillä niitä ei ollut Châteaun kirjastossa ollut vielä viime vuonna. Tai saattoi hyvinkin olla, mutta en ainakaan ollut löytänyt niitä aikaisemmin. ”Mitä aineita sulla oli tänään?” kysyin Harrylta. Ajattelin, että olin jo puhunut itsestäni tarpeeksi yhden puheenvuoron aikana, joten päätin antaa Harryllekin mahdollisuuden kertoa enemmän päivästään. Minulla alkoi jo olla hieman kylmä ja ajattelin, että voisin pian ehdottaa sisälle lähtemistä, jotta saisin jotain kuivaa päälleni.

Seuraavaksi Theodore kysyi, mitä aineita minulla oli ollut tänään.
"No, ensiksi minulla oli kaksoistunti taikaliemiä ja -juomia. Sitten tunti loitsuja ja sen jälkeen tähtitiedon ja pimeyden voimilta suojautumisen kaksoistunnit. Odotan, että pääsen oppimaan kunnolla loitusja. En osaa juuri mitään", selitin päivästäni pojalle. Haluan myös päästä lentämään jo luudalla. Olen lennellyt kotona hieman, mutten paljoa. Äitini mielestä se on aika vaarallista, aloittelijoille ainakin."
Nyt huomasin sylissäni olevan avonaisen muistikirjan, sillä vaihdoin asentoani ja kirja putosi hiekalle. Vilkaisin Theodorea ja mietin, mitä hän oli nähnyt. Ei sillä, että siellä mitään kauhean yksityistä olisi, vain jotain biisien sanoja. Tai sanoja, joista joskus toivoisin kirjoittavani biisejä.
"Näytät siltä, että jäädyt pian. Pitäisikö meidän mennä jo sisälle? Voin lainata sinulle kaulahuiviani, jos haluat. Ei kannata tulla kipeäksi heti koulun alettua, tiedäthän? Tekisikö sinun mieli jotain kuumaa juotavaa?" pommitin Theodorea kysymyksillä ja aloin ottaa kaulahuiviani pois.

”No, ensiksi minulla oli kaksoistunti taikaliemiä ja -juomia. Sitten tunti loitsuja ja sen jälkeen tähtitiedon ja pimeyden voimilta suojautumisen kaksoistunnit. Odotan, että pääsen oppimaan kunnolla loitsuja. En osaa juuri mitään”, Harry selostaa vastauksensa kysymykseeni. ”Loitsut on ihan kivoja oppiaineena, ja ekana vuonna käydäänkin yleensä ihan niitä helppoja juttuja, valois, näkyvillium ja muita sellaisia pikkuloitsuja, jotka ovat oikeasti ihan hyödyllisiä”, kerron vuorostani pojalle. En viitsinyt sanoa tälle, että todellisuudessa en juurikaan välittänyt loitsuista oppiaineena. Lähinnä sen takia, että siellä käytävät asiat olivat yleensä aika, miten sen nyt sanoisi, tylsiä ja mitäänsanomattomia, ehkä. En kuitenkaan väitä, etteikö se olisi tarpeellinen aine, ehkä yksi tärkeimmistä, mutta itse en kuitenkaan tykännyt.

”Haluan myös päästä lentämään jo luudalla. Olen lennellyt kotona hieman, mutten paljoa. Äitini mielestä se on aika vaarallista, aloittelijoille ainakin”, Harry jatkaa. Poika vaihtoi asentoa ja hänen sylissään ollut muistikirja tipahti hänen vierelleen hiekalle. Näin ohimennen sivuilla sanoja, jotka vaikuttivat ehkä joltain runolta tai laululta, mutten kuitenkaan ehtinyt nähdä sen paremmin. Katsoin tätä hieman kummastunut ilme kasvoillani. ”Lentäminen on kivaa! Kannattaa ehdottomasti liittyä koulun huispauskerhoon, kunhan olette ensin lentotunnilla opetelleet perusasiat. Voit myös tulla halutessasi silloin tällöin pelaamaan Serpejen harrastepeleihin, mikäli niitä pelaillaan vielä tänäkin vuonna”, kerron pojalle. Itse tykkäsin lentämisestä ja harkitsin jopa tänä vuonna Serpentardin huispausjoukkueeseen ilmoittautumista. En kuitenkaan ollut aivan varma omien lentotaitojeni riittämisestä, jonka takia liittyminen oli vielä auki. Miettiessäni tätä huomasin, että olin pyöritellyt sauvaani käsissäni miltein koko keskustelun ajan. Laskin sen hieman nolostuneena viereeni.

En ehtinyt vajoamaan kauhean syvälle ajatuksiini, kun Harry jo keskeytti mietteeni kysymyksillään. ”Näytät siltä, että jäädyt pian. Pitäisikö meidän mennä jo sisälle? Voin lainata sinulle kaulahuiviani, jos haluat. Ei kannata tulla kipeäksi heti koulun alettua, tiedäthän? Tekisikö sinun mieli jotain kuumaa juotavaa?” Katsoin poikaa hymyillen, ja mietin missä vaiheessa hän mahtoi hengittää. Yritin parhaani mukaan pysyä perässä ja sisäistää asiat, joita poika minulta kysyi. Hän puhui yllättävän nopeasti, vaikka yleensä hänen puheensa oli ehkä jopa hitaamman puoleista. ”Voisin kyllä haluta jotain lämmintä päälleni. Päivälliseenkin on enää parikymmentä minuuttia, emmekä varmaan halua myöhästyä siitä, emmehän?” sanon naurahtaen. ”Ja nyt kun kerran olet jo aloittanut huivisi avaamisen, kai minä sen voisin ottaa. Kiitos paljon!” lisään vielä kiitollisena. Poimin maasta paitani ja vedän sen päälleni. Nappaan vielä sauvani maasta, jonka jälkeen käännyn Harryn puoleen odottavasti. Minulla nimittäin todella oli kylmä ja pojan huivi näytti juuri kivan lämpimältä. Minun täytyisi varmaankin tupaan päästyämme kulauttaa alas yksi äitini tekemistä taikajuomista, joka ehkäisee edes jotenkin flunssaa. Yleensä ne on tehonnut hyvin, toivottavasti tänäänkin. En todellakaan halunnut tulla kipeäksi.