//Pelissä mukana Theodore Snape & Ly Allen, Poudlarine, 3.9.

Koulut olivat jälleen alkaneet ja vanhaan arkeen oli palattu. Tämä oli mielestäni ihan hyvä asia, koska yleensä parin kuukauden loma tuntui jopa hieman liian pitkältä. Toki lomilla minulla oli enemmän aikaa lukea ja tehdä muitakin juttuja, joihin aikaa ei järin liiennyt kouluvuoden aikana. Espanjaa olin ehtinyt opiskelemaan juuri sopivasti ja omasta mielestäni kielitaitoni oli kehittynyt paljon. Vielä, kun pääsisi puhumaan espanjaa maahan, jossa sitä puhutaan ensimmäisenä kielenä. Se olisi varmasti hienoa!

Tapani mukaan minulta oli jäänyt muutamia koulujuttuja ostamatta, jonka takia löysinkin itseni Poudlardinesta jo toistamiseen kahden viikon sisään. Olin vieraillut kylässä viimeksi silloin, kun rannalla oli järjestetty elokuun viimeisenä viikonloppuna jonkinlainen ajanviettotapahtuma, johon olin jostain kumman syystä osallistunut. Ei tuo reissu ihan kaikista epäonnistunein ollut, sillä olin tutustunut paremmin erääseen Serpentardilaiseen tyttöön, joka tänä vuonna aloittaisi kuudennen luokan. Hän oli vaikuttanut todella mukavalta, jonka takia toivoinkin, että voisin viettää hänen kanssaan joku päivä taas aikaa.

Olin tosiaan unohtanut ostaa uusia sulkakyniä, pergamenttia sekä muinaistenriimujen kirjan, joita nyt olin hakemassa. Kävin nopeasti Crayons & Règlesissä hakemassa tarvittavat, jonka jälkeen suuntasin kulkuni suorinta tietä kylän kahvilaan, josta tiesin saavani ehkä maailman parasta pumpkin spice lattea. Kahvi oli yksi heikkouksistani, jota rakastin yli kaiken. Erikoiskahvit olivat varsinkin se oma juttuni. Siinä pienessä kylässä, jossa asun, on yksi kahvila, josta saa erikoiskahveja joka lähtöön aina frappeista espressoihin. Kuuluin tietenkin paikan kanta-asiakkaisiin ja paikan omistaja tunsi minut jo nimeltäkin. Sama oli varmasti edessä myös Poudlardinen kahvilan kanssa, sillä tiesin, että tulisin käymään siellä vielä monesti tulevien kuukausien sekä vuosien aikana.

Poistuin kahvilasta kädessäni höyryävän kuuma pumpkin spice latte pahvisessa matkamukissa ja toisessa kädessä paperinen kassi, jossa oli muut ostokseni. Olin niin uppoutunut ajatuksiini, etten yhtään huomannut poikaa, jota päin kävelin läikyttäen kahvin ympäriinsä.

//Mihin ajankohtaan tää vois sijoittua? Oisko pari päivää koulun alkamisen jälkeen, vaikka sunnuntaihin 3.9 tai maanantai 4.9 iltaan?

//Olisiko tuo sunnuntai 3.9.?//

Kuljin mutkittelevaa vuoristotietä kohti Poudlardinea. Olin tietysti tapani mukaan unohtanut talviviittani sekä kaikki jästivaatteeni kotiin. Olin yrittänyt selviytyä koulupuvun ohella viitalla ja kaavulla, mutta koko ajan oli epämukava olo. Ja kylmä, koska kesäviitta ei ollut enää kovinkaan mukava syyskuisessa vuoristossa, joten olin pakottanut äidin ja Célesten tulemaan Poudlardineen tuomaan vaatteet... ja herkkuja kotoa. Joten nyt, kun näin rinteen harjan takaa häämöttävät kylän talojen katot, kiristin tahtia päästäkseni Poudlardinen hälinään.

Saapuessani kylään ja todetessani, etteivät perheenjäseneni olleet vielä saapuneet tapaamispaikkaamme, päätin poiketa Crayons & Règlesissa. Astuessani kauppaan sisään, tervehdin jo tutuksi tullutta omistajaa ja luikahdin hyllyjen väliin etsimään mustetta. Kaupassa oli lämmin ja viivyttelin ihan tahallisesti vain saadakseni olla sisällä ja muiden katseilta piilossa.

Astelin ulos kaupasta pieni purkki yönsinistä mustetta repussani ja paikansin heti rakkaan sisareni sekä äitini seisomassa tapaamispaikassamme. He tähyilivät kuumeiseti minua katseillaan ja nostin kättäni merkiksi heille. Céleste naurahti iloisesti ja veti minut karhunhalaukseen heti päästessäni heidän luokseen.
"¡Hola!" nauroin tuon reaktiolle. Olinhan lähtenyt kouluun vasta noin viikko sitten. Halasin nopeasti vielä äitiäkin, joka hössötti vaatteista ja unohtelusta ja ylipäänsä kaikesta turhasta kuin olisin vielä ensiluokkalainen. Onneksi kukaan ei sentään ymmärtänyt espanjaa, joka lievitti nolouden tunnetta.
"No, miten on menny vapaana?" kysyin. Rakkaat sisarukseni olivat nimittäin suorittaneet koulun loppuun viime vuonna ja asuivat vielä kotona kunnes löytäisivät oman asunnon. Céleste oli saalistanut asuntoja Annecysta kuin haukka saadakseen 'oman rauhan musiikin luonnille', hänen sanojensa mukaan. Tosiasiassa vanhemmat olivat kyllästyneitä jokapäiväisiin bändiharkkoihin ja siskon alkavaan musabisnekseen. Ja Céleste oli vain kyllästynyt heihin.
"Mites tässä, musiikkia pukkaa", tyttö kertoi nojaten olkapäähäni.

Juttelimme niitä näitä vähän aikaa ulkona, kunnes päätimme mennä kahvilaan. Äiti lupasi ostaa meille kahvit ja niimpä me rymistelimme Célesten kanssa kahvilan perälle kilpaillen siitä kumpi olisi valitsemallamme pöydällä ensimmäisenä.
Célesten myös voittaessa päätin mennä vessaan murjottamaan tappiotani sekä vaihtamaan TÄSTÄ HITON KAAVUSTA tavallisiin vaatteisiin.

Juotuamme kahvit ja vahdettuani vaatteeni sekä tuntiessani itseni taas itsekseni, lähdimme kahvilasta raikkaaseen syysilmaan. Saatoin heidät juna-asemalle ja tajusin junan lähdettyä unohtaneeni reppuni kahvilan nurkkapöytään.
Lähdin kävelemään nopeasti kohti punakattoista rakennusta, enkä lainkaan tajunnut katsoa eteeni kunnes törmösin jo johonkuhun.

"¡Qué chingados!" Lipsahti suustani horjahtaessani taakseppäin ja saadessani jotain kuumaa nestettä mustalle hupparilleni.
"Lo siento", sanoin katsoessani poikaa johon olin törmännyt. Ihan kuin olisin nähnyt tuon ennenkin päätin kysyä: "¿Quién eres tú?"

//Siis nyt on pakko sanoa, etten osaa espanjaa sitten yhtään, joten toivon että kaikki meni oikein//

"¡Qué chingados!" henkilö sanoo, johon olin törmännyt. Kirosin mielessäni moneen eri kieleen ennen kuin pystyin pyytämään tältä anteeksi "¡Lo siento, lo siento! No miré delante de mí", selitin paniikissa. Yllätyin siitä, miten helposti pystyin vaihtamaan kielestä toiseen. Espanja toki tökki, enkä ollut varma olinko varmasti sanonut kaiken niin kuin pitikin, mutta siinä tilanteessa en ehtinyt kielioppia sen enempää miettimään. Toivoin todellakin, ettei kyseinen henkilö ollut saanut kahvia päälleen. Tulikuuma kahvi iholla ei tuntunut kivalta, sen tiesin ihan omasta kokemuksestani.

"Lo siento", tämä mustahiuksinen sanoi. "¿Quién eres tú?" hän vielä kysyi. Katsoin tätä erittäin hämmentyneenä. Yleensä ihmiset eivät ensimmäisenä vastaavassa tilanteessa kysy, kuka heihin on törmännyt. Jostain syystä nuo karkeat kasvonpiirteet ja ruskeat silmät vaikuttivat kuitenkin tutuilta. "Soy Theodore, Theodore Snape, si es preciso. ¿Y tú? ", sanoin. "Lo siento todavía", lisäsin vielä. Halusin varmistaa, että tämä varmasti tiesi, etten ollut törmännyt häneen tahallaan. Oletin, että tämä mustahiuksinen oli myös Châteausta, koska en juuri muualla ollut tavannut ulkomaalaisia velhoja. Mutta Serpantardista hän ei ollut, siitä olin varma.

Katsoin maahan, jossa tällä makasi pahvinen matkamukini sekä kahvini maahan levinneenä. Olin lievästi sanottuna pettynyt, koska kyseinen pumpkin spice latte oli ehdottomasti ollut päivän kohokohtani. Eipä ollut enää. Onneksi paperipussi, jossa koulutarvikkeeni oli, ei ollut joutunut kahvin kastelemaksi. "Olen vielä kerran erittäin pahoillani! Ethän saanut kahvia päällesi?" kysyin vielä espanjaksi. En tajunnut, miksi olin ollut niin sokea. Ihmisiä päin käveleminen ei yleensä kuulunut niihin rakkaimpiin harrastuksiini, mutta tämä päivä taisi olla jonkinlainen poikkeus asian suhteen. Kyyristyin vielä noukkimaan maahan tipahtaneen kahvimukini ja pyörittelin sitä käsissäni pettyneenä.

//Sovitaanko, että keskustelut tästä lähin kirjoitetaan suomeksi, mutta keskustelu käydään espanjaksi? Mun espanja tökkii ihan kivasti :D Niin ja pakko vielä varmistaa, että onko ok jos kirjoitan Ly:stä poikana?

"¡Lo siento, lo siento! No miré delante de mí", hän selitti hätäisesti. Tunsin kuuman kahvin imeytyvän tummansinisen hupparini läpi iholleni. Se tuntui epämukavalta polttelulta, muttei oikeastaan kivulta. Korvaani särähti pojan aksentti ja siitä alitajuntani pullautti päähäni kysymyksen, joka kuulosti ehkä hieman oudolta. Tajusin vasta nyt, että olin vahingossa puhunut espanjaa ääneen ja tuo oli vielä vastannutkin samalla kielellä. Se saikin kysymyksen kulkeutumaan suustani muun maailman kuultavaksi.

"Soy Theodore, Theodore Snape, si es preciso. ¿Y tú? ", hän sanoi ehkä hieman hämmentyneenä. "Lo siento todavía." Theodre Snape. Ei kuulostanut kovinkaan tutulta, mutta toisaalta hän varmasti oli koululainen.
"Oon Ly. Ja ei se haittaa, mutaa sun kahvi on tota..." sanoin pahoitellen a vilkaisin maahan.

"Olen vielä kerran erittäin pahoillani! Ethän saanut kahvia päällesi?" Tunsin häpeää, koska Theodore oli niin pahoillaan törmäyksestä vaikka se oli yhtä paljon minun kuin hänenkin vika.
"Ei se oikeesti haittaa, se oli yhtä paljon mu vika kun sunkin", sanoin.
"Mut jos kävit hakee sen tuolta", sanoin ja osoitin kohti kahvilaa, minne olin jättänyt reppuni, "niin voin tarjota uuden, koska jätin sinne mun repun."

//Tehdään näin (ja teinkin jo). Ja se on ihan miten hahmosi sen näkee, mutta on ok.//

”Oon Ly! Ja ei se haittaa, mutta sun kahvi on tota...” poika sanoo pahoittelevasti vilkaisten maata, josta olin juuri kuppini nostanut. ”Ei se oikeesti haittaa, se oloi yhtä paljon mu vika kun sunkin”, hän jatkoi, ”mut jos kävit hakee sen tuolta, niin voin tarjota uuden, koska jätin sinne mun repun.” Ly osoitti juuri sitä kahvilaa, josta hetki sitten olin kahvini hakenut.

”Voisin ehkä opetella katsomaan eteeni”, totesin. ”Ja mitä kahviin tulee, voisin kyllä haluta uuden, mutta ei sinun sitä tarjota tarvitse”, jatkoin. En missään tapauksessa lähtisi kylästä ennen uutta kahvia, koska no tiedäthän, millaista kahviaddiktin elämä on. Eikä muutamasta ylimääräisestä Lyn kanssa vietetystä minuutistakaan haittaa voisi olla.

”Ootko muuten Châteausta? Oon tainnut nähdä sut ennenkin, mikäli nyt muistan oikein”, tiedustelin pojalta. ”Mä aloitin tänä vuonna kolmannen. Ja tosiaan espanjaa oon opiskellut pienestä lähtien, mutta ei tää kieli siltin suju ihan niin hyvin kuin ite haluisin, pahoittelut siitä”, kerroin. Arvelin, että Ly todennäköisesti oli salaa ainakin vähän huvittunut aksenttini takia. Toivoin myös, että sanat menivät edes jotenkin oikein…

//Kännykällä kirjotetttu, anna anteeks tekstin laatu :’D

”Voisin ehkä opetella katsomaan eteeni”, Theodore totesi. Ja mitä kahviin tulee, voisin kyllä haluta uuden, mutta ei sinun sitä tarjota tarvitse”, hän jatkoi.
"No, mikäs siinä", ajattelin. Olin kylläkin itse juonut jo kahvin ja tunsin oloni sen verran pirteäksi, että jos joisin tousen saisin jonkinlaisen energiapuuskan. Mutta miksikäs juttuseurasta kieltäytyisi.

Lähdimme(?) kävelemään kohti kahvilaa.
”Ootko muuten Châteausta? Oon tainnut nähdä sut ennenkin, mikäli nyt muistan oikein”, Theodore avasi keskustelua. ”Mä aloitin tänä vuonna kolmannen. Ja tosiaan espanjaa oon opiskellut pienestä lähtien, mutta ei tää kieli siltin suju ihan niin hyvin kuin ite haluisin, pahoittelut siitä”, hän jatkoi.
"Joo oon Châteausta. Täällä oon opiskellu jo neljä vuotta ja nyt alotin viidennen luokan", kerroin. "Ja on sun aksentti aika outo, mut hyvin sää silti puhut. Ehkä vähän kirjakielisesti. Mulle se särähtää varmaan enemmän korvaan kuin muille, kun mun toinen äidinkieli on espanja ja oon asunukki siellä koko lapsuuden, niin", kerroin.

”Joo oon Châteausta. Täällä oon opiskellu jo neljä vuotta ja nyt alotin viidennen luokan”, poika kertoi. Hah, olin siis oikeassa. ”Ja on sun aksentti aika outo, mut hyvin sää silti puhut. Ehkä vähän kirjakielisesti. Mulle se särähtää varmaan enemmän korvaan kuin muille, kun mun toinen äidinkieli on espanja ja oon asunukki siellä koko lapsuuden, niin”, hän jatkaa. Lynin puheesta kyllä kuuli selvästi, että hänen äidinkielenään oli espanja. Olin kuitenkin jollain tavalla ylpeä itsestäni, kun kuulin tämän sanovan, että puhuin espanjaa ihan hyvin. Niistä opiskeluun kulutetuista tunneista oli siis edes jotain hyötyä.

”Missä päin espanjaa asut? Ite oon käynyt vaan Barcelonassa sekä Madridissa, vanhempieni kanssa muutama kesä sitten. Kieltämättä kauniita kaupunkeja molemmat, pitäisi varmaan joskus käydä uudestaan”, kerroin pojalle kävellessämme kohti kahvilaa. ”Ja mitä kieliin tulee, oon aina ollu salaa kateellinen niille, jotka puhuu äidinkielinään muutakin kuin ranskaa tai englantia. Ite oon asunut pienempänä englannista, äitini on sieltä kotoisinkin. Englanti sujuu multa varsin hyvin, mutta ois kauheen kiva osata sillee hyvin muitakin kieliä. Tällä hetkellä asun ihan Ranskassa, sellasessa pienessä kaupungissa, tai itseasiassa kylässä, nimeltä Riquewhir”, selitin. Mielestäni oli todella mielenkiintoista puhua Lynin kanssa, hän vaikutti mielenkiintoiselta persoonalta, mutta toinen syy oli se, että saatoin keskustelun avulla oppia jotain uutta espanjasta kielenä.

Kahvila oli sen verran lähellä, ettei kävelymatka kestänyt kauaa. La Petite Profiterole oli pieni kahvila, joka muistutti hieman niitä pienenpieniä kulmakahviloita, joita löytyi sekä Pariisista että Lontoosta. Omassa tämänhetkisessä kotikaupungissani melkein kaikki liikkeet ja kaupat olivat samanlaisia kuin nämä muutamat Poudlardinesta. Vaikka pienet kahvilat viehättivätkin suunnattomasti, viihdyin parhaiten niissä isommissa kahviloissa, jotka täyttyivät hiljaisesta puheensorinasta, ja joissa ihmisiä tuli ja meni jatkuvasti. Poudlardinesta tai kuitenkin edelleen ne parhaat kahvit, valitettavaa täällä kuitenkin oli se, ettei tuo kahvilan myyjä millään suostunut myymään minulle liköörillä terästettyä kahvia, johon olin jo niin ehtinyt kotona tottumaan.

”Missä päin espanjaa asut? Ite oon käynyt vaan Barcelonassa sekä Madridissa, vanhempieni kanssa muutama kesä sitten. Kieltämättä kauniita kaupunkeja molemmat, pitäisi varmaan joskus käydä uudestaan”, Theodore kysyi uteliaana kävellessämme kohti kahvilaa.
"Ja mitä kieliin tulee, oon aina ollu salaa kateellinen niille, jotka puhuu äidinkielinään muutakin kuin ranskaa tai englantia. Ite oon asunut pienempänä englannissa, äitini on sieltä kotoisinkin. Englanti sujuu multa varsin hyvin, mutta ois kauheen kiva osata sillee hyvin muitakin kieliä. Tällä hetkellä asun ihan Ranskassa, sellasessa pienessä kaupungissa, tai itseasiassa kylässä, nimeltä Riquewhir”,

"Joo siis oon syntyny Ranskassa ja mun äiti on ranskalainen. Muutettiin Espanjaan kun olin kolme ja siellä oon kasvanu koko lopun lapsuuden. Meillä on vieläkin talo Espanjassa, mutta se on nykyään ennemminkin kesämökki ja sellanen paikka, kun mennään mun toisen äidin sukulaisia tapaamaan. Itseasiassa Espanjassa en oo ikinä asunu vaan Kanariansaarilla sellasessa vuoristopikkutuppukylässä kuin Masca. Ja sen takia mun kaks äidinkieltä on ranska ja espanja, oon mun mielestä aika onnekas, kun oon saanu asuu kahessa maassa ja osata kahta kieltä luonnostaan. Nyt me kuitenkin asutaan Lyonissa, muutettiin takas Ranskaan suurinpiirtein sillon kun alotin koulun."

Avasin Theodorelle kahvilan oven ja annoin hänen mennä ensin sisälle. Kahvila oli pieni, kotoisa ja lämmin. Pidin pienistä kahviloista missä ei ollut niin paljon ihmisiä.
"Käyn hakee sen repun", huikkasin Theodorelle ja lähdin suunnistamaan kohti nurkkapöytää. Nappasin repun tuolin ja huokaisin helpotuksesta tarkistettuani kaiken olevan tallella. Palasin takaisin pojan luokse ja kysyin oliko hän saanut jo tilattua.

”Joo siis oon syntyny Ranskassa ja mun äiti on ranskalainen. Muutettiin Espanjaan, kun olin kolme ja siellä oon kasvanu koko lopun lapsuuden. Meillä on vieläkin talo Espanjassa, mutta se on nykyään enemminkin kesämökki ja sellainen paikka, kun mennään mun toisen äidin sukulaisia tapaamaan. Itseasiassa Espanjassa en oo ikinä asunu vaan Kanariansaarilla sellasessa vuoristopikkutuppukylässä kuin Masca. Ja sen takia mun kaks äidinkieltä on ranska ja espanja, oon mun mielestä aika onnekas, kun oon saanu asuu kahessa maassa ja osata kahta kieltä luonnostaan. Nyt me kuitenkin asutaan Lyonissa, muutettiin takas Ranskaan suurinpiirtein silloin kun alotin koulun”, Ly kertoo.

”Kanariansaarilla maisemat ovat jotain niin kaunista! Se on kyllä sellainen paikka, jossa mieli lepää. Ja mitä Lyoniin tulee, mä asuin mun perheen kanssa siellä ennen koulun alkua, mutta muutettiin sieltä aika nopeasti pois, koska mun isä ei siellä valitettavasti viihtynyt. Ite tykkäsin kyllä kovasti kaupungista, parempi se oli kuin nykyinen kotikaupunkini. Vaikka ei Riquewihrissä nyt mitään vikaa ole, mutta se on omaan makuuni kuitenkin hieman liian pieni paikka, jossa melkein kaikki tuntevat toisensa”, selostin iloisena. Keskustellessani Lynin kanssa mielialani oli kohentunut huomattavasti. En ollut aikaisemmin mitenkään surullinen tai vihainen, mutta oli vain kivaa jutella jonkun kanssa.

Saavuimme kahvilaan ja Ly avasi oven antaen minun astua sisään ensin. Kahvilan tuoksut tulivat meitä heti vastaan. Tervehdin iloisesti myyjää, joka katsoi minua hieman yllättyneesti. ”Käyn hakee sen repun”, Lyn huikkasi suunnaten kohti kulmassa olevaa pöytää. Itse käännyin myyjän puoleen. ”En katsonut eteeni ja törmäsin tuohon poikaan matkalla takaisin koululle, kahvi kaatui siinä rytäkässä maahan enkä voinut lähteä ennen kuin olen saanut uuden”, selitin tälle. ”Ei paras mahdollinen tuuri sinulle. Pumpkin spice latte siis! Tuleeko muuta? Niin ja talo tarjoaa kahvin tällä kertaa” myyjä sanoo. ”Kiitos paljon! Voisin ottaa myös yhden porkkanakakun palan, mukaan molemmat”, vastaan myyjälle, joka ryhtyy saman tien töihin. Jäin odottamaan tiskille, koska takanani ei ollut muita jonossa.

”Haluutko sä jotain? Vai söitkö sä kenties täällä jo aikaisemmin, kun olit kerran reppusi unohtanut” kysyn Lyniltä, joka oli hakemassa reppuaan. Ajattelin, että voisin ihan hyvin tarjota tälle jotain, mikäli hän nyt ylipäätänsäkään haluaisi jotain. En yleensä ollut näin huomaavainen, mutta kai sitä välillä voi olla kivakin muita kohtaan. En ainakaan häviäisi mitään, paitsi muutaman sirpin, mutta mitä pienistä.

”Kanariansaarilla maisemat ovat jotain niin kaunista! Se on kyllä sellainen paikka, jossa mieli lepää. Ja mitä Lyoniin tulee, mä asuin mun perheen kanssa siellä ennen koulun alkua, mutta muutettiin sieltä aika nopeasti pois, koska mun isä ei siellä valitettavasti viihtynyt. Ite tykkäsin kyllä kovasti kaupungista, parempi se oli kuin nykyinen kotikaupunkini. Vaikka ei Riquewihrissä nyt mitään vikaa ole, mutta se on omaan makuuni kuitenkin hieman liian pieni paikka, jossa melkein kaikki tuntevat toisensa”, Theodore selitti iloisen kuuloisena. Hän vaikutti mukavalta ja huolettomalta tyypiltä ja minusta oli kivaa päästä puhumaan espanjaa muidenkin kuin perheen kanssa.

Saavuimme kahvilaan ja kävin hakemassa reppuni. Palattuani Theon luokse tiskille hän kysyi haluaisinko jotakin.
"Ei kiitos, ja joo kävin täällä ennemmin, mutta kiitti silti. Jäätkö tänne syömään vai meetkö vielä jonnekkin?"

//Antteksi hirveesti kesto//