Perhetuttavaa?
Haluan tehdä yhdestä pelaaja-haaveestani totta!
Puutarhajuhlat!
Sen toteuttamiseen tarvitsisin toisen pelaajan, hyvän hahmon, hitusen päätösvaltaa tai sen verran, että saan ideani esiteltyä vaikuttamatta samalla tyrannilta (onhan kyse minun haaveesta); hyvää onnea, mielipiteitä, ajatuksia ja innokkuutta!
Minulla on ollut vähän huono säkä viime pelieni ja haaveideni toteuttamisen kanssa, joten tässä suhteessa rima on alhainen kaikin puolin. :'D
Kuten aiemmasta ja otsikostakin jo voisi päätellä, niin haluaisin pienen piirin kesken eli vain ihan kaksistaan pelata jonkun kanssa puutarhajuhlia, ja in-game toki olisi perheenjäseniä myös paikalla ja näin.
Lisää tietoa tämän serpen perheestä ja sellaisesta löytyisi vanhasta esittelystä, siellä alempana, kohdassa Perhe ja menneisyys. Kaksi ensimmäistä kappaletta siitä osiosta kattavat perhe -osuuden. Uudessa esittelyssä en tainnut perhettä sen kummemmin esitellä.
Eli jos yhtään kiinnostaa lähemmin tietää, että minkälainen tuo freelancer -valokujaavan ja jästi-ystävällisen kirjailijan(?) perhe on, ennen kuin tekee päätöksen siitä, että 'onko tämä peli mun juttu vai ei', niin infotkaa -> lähettäkää yksityisviestiä (tai repikää hihasta jotain toista kautta)!
Autan mielelläni ja kerron myös mielelläni lisää perheestä ja muusta tarpeellisesta. Siitäkaikesta mitä ei nyt vain ole julkisesti asetettu teille näkyviin. :D
Olisihan hyvä tietää ennen suhteiden sopimista, että minkälainen perhe oikeasti on kyseessä tai noh vähän julkisivujuttujen ohella.... Mahdollisuutena on myös olla tuon serpeni äidinpuoleisen perheen kautta oleva perhetuttavuus. Eli jos ei halua matchata näitä (serpeni perhe) perheitä, niin on olemassa tuokin perhe (ei-serpeni perhe). :D Hekin osallistuvat puutarhajuhliin, jos näin halutaan ja sovitaan. :]
Kyseisestä perheestä minulla ei oikein ole paljon tietoa vielä, että siinä suhteessa saa muodostaa ihan sellaisen sekoituksen, joka miellyttää kumpaakin. :D
Mutta siis, jos kiinnostusta on niin heittäkää yksityisviestiä tai kysytkää lisää infoa tai tulkaa ihan muuten vain juttelemaan taikka kyselemään peliä!
Yritän aktivoitua taas tällä serpelläja se onnistuu paremmin, jos hänet huomioidaan. :D
Kiitos ajastanne ja kärsivällisyydestänne! (Hairahdun joskus liiankin helposti monisanaisuuteen ja toistoon. )
(Huom. Otan silti vapauden ja oikeuden kieltäytyä mahdollisesta tuttavaperhetarjouksesta, jos koen, ettei serpeni perhe syystä tai toisesta voisi olla kauhean hyvissä väleissä hahmosi perheen kanssa. (Mutta ehdotella saa aina ja muunlaiseen peliin taivun kyllä, tietenkin. :D) )
Puutarhajuhlat!
Sen toteuttamiseen tarvitsisin toisen pelaajan, hyvän hahmon, hitusen päätösvaltaa tai sen verran, että saan ideani esiteltyä vaikuttamatta samalla tyrannilta (
Minulla on ollut vähän huono säkä viime pelieni ja haaveideni toteuttamisen kanssa, joten tässä suhteessa rima on alhainen kaikin puolin. :'D
Kuten aiemmasta ja otsikostakin jo voisi päätellä, niin haluaisin pienen piirin kesken eli vain ihan kaksistaan pelata jonkun kanssa puutarhajuhlia, ja in-game toki olisi perheenjäseniä myös paikalla ja näin.
Lisää tietoa tämän serpen perheestä ja sellaisesta löytyisi vanhasta esittelystä, siellä alempana, kohdassa Perhe ja menneisyys. Kaksi ensimmäistä kappaletta siitä osiosta kattavat perhe -osuuden. Uudessa esittelyssä en tainnut perhettä sen kummemmin esitellä.
Eli jos yhtään kiinnostaa lähemmin tietää, että minkälainen tuo freelancer -valokujaavan ja jästi-ystävällisen kirjailijan(?) perhe on, ennen kuin tekee päätöksen siitä, että 'onko tämä peli mun juttu vai ei', niin infotkaa -> lähettäkää yksityisviestiä (tai repikää hihasta jotain toista kautta)!
Autan mielelläni ja kerron myös mielelläni lisää perheestä ja muusta tarpeellisesta. Siitä
Olisihan hyvä tietää ennen suhteiden sopimista, että minkälainen perhe oikeasti on kyseessä tai noh vähän julkisivujuttujen ohella.... Mahdollisuutena on myös olla tuon serpeni äidinpuoleisen perheen kautta oleva perhetuttavuus. Eli jos ei halua matchata näitä (serpeni perhe) perheitä, niin on olemassa tuokin perhe (ei-serpeni perhe). :D Hekin osallistuvat puutarhajuhliin, jos näin halutaan ja sovitaan. :]
Kyseisestä perheestä minulla ei oikein ole paljon tietoa vielä, että siinä suhteessa saa muodostaa ihan sellaisen sekoituksen, joka miellyttää kumpaakin. :D
Mutta siis, jos kiinnostusta on niin heittäkää yksityisviestiä tai kysytkää lisää infoa tai tulkaa ihan muuten vain juttelemaan taikka kyselemään peliä!
Yritän aktivoitua taas tällä serpellä