//Tänne odottelemme Ly Allenia

Ev oli käynyt junaan istumaan hyvissä ajoin, mutta valitettavasti seuraan oli tunkenut kovaäänisiä tyttöjä, jotka hän tunnisti kyllä makuusalistaan. Vartti junan lähdön jälkeen lohikäärme sei tarpeeseen, nousi paikaltaan, otti tavaransa ja lähti etsimään hiljaisempaa paikkaa. Miksi ihmisten täytyi olla niin äänekkäitä ja jatkuvasti liikkeessä. Ev ei pitänyt sellaisesta. Ihmiset olivat niin ennalta-arvaamattomia, toisin kuin lohikäärmeet.

Lopulta tyttö löysi paikan, jossa ei aivan kauheaa hälyä ollut. Siellä oli ainoastaan yksi opiskelija, jota Ev ei voinut sanoa tunnistavansa. ”Saanko istua tänne?” hän kyseisi ihan muodon vuoksi, käyden vastausta odottamatta jo istumaan.

"On kyllä yksi säätö taas tämäkin kesä", ajattelin, kun istahdin kavereideni kanssa vaunuun. Nostimma matka-arkkumme ylähyllylle ja ystäväni alkoivat puhumaan jostain turhanpäiväisestä asiasta mikä ei liikuttanut minua lainkaan. Matkan alkuvaiheet kuluivat leppoisasti rupatellessa, kunnes ovi avautui ja pitkät tummanruskeat hiukset, siniset silmät ja mustan viitan omistava tyttö pelmahti käytävältä vaunuumme.

"Salut Odette", Eloy sanoi ja vinkkasi silmää tytön punastuessa.

"Salut. Oon sitten kavereiden kanssa tossa kolmosvaunussa", Odette Eloyn tyttöystävä sanoi hänelle. "Niin tuu käymään jossain vaiheessa", Odette sanoi ja iski takaisin silmää Eloylle muiden katseiden välttäessä.

Odeten sulkiessa oven Noah vihelsi hiljaa. "Lähetään vaan koko porukalla, se vaunu on täynnä muijia!" hän sanoi kohotellen kulmakarvojaan. Muut nyökkäilivät innostuneesti ja minä hymähdin huvittuneesti. Itseäni ei kiinnostanut kuin yksi tyyppi, joka ei valitettavasti ollut siinä vaunussa.

"Mä jään tänne. Pitää kirjottaa porukoille kirje", sanoin muiden alkaessa lähteä. "Ooo", Noah sanoi surullisesti. "Olis sullekki ehkä löytyny joku kiinnostava", hän sanoi iskien silmää. Nauroin ja kohotin kulmakarvojani.
"Mulla on joku ihan muu kiikarissa", sanoi muiden huutaessa "Uuuu". Nauroin ja potkin ne ulos vaunusta.

Kirjoitin kirjettä, kun vaunun ovi avautui ja nostin katseeni sisälle tulevaan oppilaaseen. Katseeni kiinnittyi heti selässä killuviin siipiin ja tummaan arpiseen ihoon.

”Saanko istua tänne?” hän kysyi ja vastausta odottamatta istahti penkille. Hymähdin myöntävästi. Ystäväni jäisivät kuitenkin iskemään tyttöjä toiseen vaunun vielä vähäksi aikaa.

Istumaan päästyään (ja saatuaan siivet aseteltua hyvin) katsahti Ev tarkemmin henkilöä, jonka seuraan oli päätynyt. Ei hän oikeasti vieläkään osannut ihmisten ulkonäköä arvioida, mutta hänestä oli oikeastaan ihan mukavaa esittää, että hän osaisi. Joten hän katseli poikaa tarkasti pää hieman kallellaan ja hymyili sitten. ”Olen Ev”, hän esittäytyi pojalle, jättäen kätensä tällä kertaa ojentamatta.

Esittäytymisen hoidettuaan vilkuili Ev ympärilleen. Vaunu oli mukavan hiljainen, verrattuna siihen, josta hän oli karannut. Lopulta katse päätyi kumminkin ikkunaan ja sen takana viliseviin maisemiin. Tytön olisi tehnyt niin kovasti mieli vain hypätä junasta ja lentää pois. Jännekin, mistä yksikään ihminen ei enää häntä löytäisi.

Tyttö asetteli siipensä istuessaan ja tutkailin tuota kiinnostuneesti, kun hän ei nähnyt. Kun seuralaisen katse kääntyi minuun päin, käänsin omani kohti ikkunaa ja raaputin kynsinauhojani tietäen tuon katseen olevan minussa.

”Olen Ev”, tyttö yhtäkkiä esittäytyi hymyillen. Käänsin katseeni häneen ja hymyilin myös toisella suupielelläni.
"Ly", kerroin nimeni lyhyesti.

Tytön tuijotellessa ikkunaan minä tunsin painostavan hiöjaisuuden kasvavan. Seuralaiseni vain katseli haikeasti ulos ikkunasta, mutta minua alkoi hiljalleen kiinnostaa ajatus kavereiden kanssa toisessa vaunussa olemisesta.

"Missä olet muuten jäämässä pois", kysyin tuijottaen ikkunasta ulos.

Tuo henkilö esittäytyi Lyksi. Lyhyt nimi, Ev tykkäsi siitä. Ihmisillä kun tuntui aina olevan niin pitkiä, hankalia nimiä. Ly. Lyhyt ja yksinkertainen. Mukavaa. "Missä olet muuten jäämässä pois", tuo toinen rikkoi mukavan hiljaisuuden vaunussa. Siispä Ev käänsi katseensa jälleen tuohon.

”Pariisissa”, hän vastasi hymyillen. ”Entä sinä?” hän esitti vastakysymyksen. Niinhän kuului tehdä? Ei häntä oikeasti voinut vähempää kiinnostaa missä tuo jäisi pois, ei hänelle ollut mitään väliä ihmisten nimityksille paikoista. Ajatuksiaan Ev ei kumminkaan näyttänyt ulospäin, ystävällinen hymy on aina hyvä valinta, vaikka oikeasti haluaisi vain riehua ja vaikkapa repiä tuon ihmisen sisuskalut ulos.

”Pariisissa”, Ev vastasi hymyillen. Hymy vaikutti hieman teennäiseltä. Minusta tuo oli hyvin mysteerinen ja jotenkin poissaolevan tyylinen henkilö, vai onko hän henkilö lainkaan.

"Entä sinä?" hän esitti vastakysymyksen. "Jään Lyonissa pois", kerroin. Tajusin, ettei Ev tehnyt tiedolla mitään ja hän tuntui muutenkin erittäin oudolta. En keksinyt yhtään mitään sanottavaa ja ilmapiiri vaunussa tuntui painavalta.

//Anteeksi kesto//

Ciela Fairchild, Pouffsouffle: 3 p
Ly Allen, Gryffondor: 4 p

Lukitaan keskeneräisenä.