//Peli siis sijoittuu ensi syksylle 3.9.//


Tallustelin kädet farkkujen taskuissa päällystetyllä polulla kohti pientä salaista puutarhaani. Se oli pieni alue linnan seinustalla, kaukana alueesta missä oppilaat yleensä oleskelivat ulkona. Uskoin kylläkin suurimman osan istutuksistani kuolleen lämpimän ja kuivan kesän aikana ilman hoitoa. Tänäänkin oli lämmin päivä ja aurinko paistoi taivalla parin pilvenhattaran kera. Onneksi syntymäpäivänäni -nelisen päivää sitten- oli ollut myöskin hyvä sää Espanjassa. Myöhään illalla lähtenyt lentommekin Ranskaan oli sujunut nopeasti nukkuen, vaikkakin lentokentän vessassa olin huomannut kaksosten piirtäneen kiekuraiset viikset nenäni alapuolelle tussilla minkä muste ei tietenkään lähtenyt pelkällä vedellä. Olin rynnännyt ulos vessasta suoraan Célesten niskaan ja kaatanut hänet lentokentän likaiselle lattialle Léoniden nauraessa vieressä, kunnes olin kampannut hänetkin lattialle. Ja niin aamuyö oli edennyt, viiksekkäänä. Onneksi olin kuitenkin saanut ne pestyä pois ennen ensimmäistä koulupäivää.

Havahduin ajatuksistani huomatessani tutun linnan kulman missä kiveyksen peittämä polku kaartoi oikealle ja pieni puutarhani oli vasemmalla nurkan takana. Vilkaisin nopeasti taakseni ja tunkeuduin nurkan takana olevan korkean pensasrivin läpi pienelle aukiolle minkä rajasi linnan seinämä sekä pensaikko. Suurin osa kasveista oli kuollut, mutta seinän viereen asettamani köynnöskasvit ja muratit olivat vielä hengissä. Otin mukana tuomani vesipullon ja tyhjensin sen sisällön vielä elossa oleville kasveille. Käärin t-paitani hihoja hiukan ylöspäin ja istahdin polvilleni maahan. Työnsin sormet multaan ja aloin kaivamaan täysin kuivanutta ja kutistunutta kukkaa ylös maasta. Kuolleista kasveista, niiden juurista ja mullasta koostuva kasa kasvoi kasvamistaan, kun työskentelin. Saatuani kaikki kuolleet kasvit ylös maasta, kaivoin laukustani pussillisen kukkasipuleita ja kaadoin ne maahan eteeni. Avasin myös kevyeksi loihtimani ison multasäkin ja aloin istuttamaan kukkasipuleita kuoppiin mistä olin kaivanut kuivuneet kasvit ylös. Ne itäisivät ensi keväänä, kun lumi sulaisi.

Työskennellessäni hyräilin hiljaa kunnes kuulin kahinaa pensaikosta. Käännähdin ympäri kädet aivan mullassa ja kurtistin kulmiani kuunnellessani lisää ääniä. Oli hiljaista joten käännyin hitaasti takaiin työni puoleen. Nousin ylös, kun uusi rasahdus kuului ja huhuilin olisiko joku siellä vai oliko se vain lintu.

Katselin oppilaita, jotka meuhasivat pihalla viettäen uuden lukuvuoden ensimmäistä viikonloppua. Olin pettynyt. Kaikki näyttivät olevan oikein hyviä kavereita keskenään. Tämä oli jo kolmas päiväni Tylypahkassa, mutta en ollut saanut vielä yhtäkään ystävää. Minun täytyisi jälleen tyytyä mielikuvitustutaviini, jotka olivat suurimmaksi osaksi keijuja tai menninkäisiä. Ainut ystäväni, paras ystäväni Noah oli jäänyt Kanadaan - sinne jonnekin. Noah, joka oli viettänyt kanssasi paljon aikaa vain kulkien rannalla ja jutellen.

Ravistelin pojan pois mielestäni ja käänsin selkäni muille oppilaille. Saisin uusia ystäviä myöhemmin, minullahan oli koko lukuvuosi aikaa. Nyt kuitenkin tekisin taas kontakteja mielikuvitusystäviini Orvokkiin, Ruusuun, sekä Leinikkiin. Minun piti varmistaa ettei heidän omana kotinsa oli jälleen tuhoutumassa toukkien suihin.

Liu'utin kättäni linnan kivistä linnan seunustaa pitkin tietämättä minne olin matkalla. Askeleeni veivät minua pitkin kivistä polkua. Astuessani eteenpäin, valkoinen balleriinani päästi pienen kopsahduksen ja pastellinvärinen mekkoni kahisi. Polku kaarsi nyt oikealle, mutta seisahduin siihen paikkaa. Täällä ei enää liikkunut lähes oppilaita. Koulutovereideni äänet olivat kaikonneet kuulumattomiin.

Kuulin askelia. Ne lähestyivät minua. Toden näköisesti joku koulun oppilas tai professori, mutta en halunnut ottaa asiasta selvää. Hypähdin pensaikkoon vasemmalla puolellani hetken mielijohteesta. Kuulin kuinka joku työntyi saman pensaikon läpi sen toiselle puolelle. Kurkistin oksien välistä, kuinka paikalle saapunut oppilas asettui polvilleen maahan. Näin äkillisesti arvioisin hänet kuusi tai viisi vuotta itseäni vanhemmaksi. Hänen ihonsa oli tumman ruskea ja hiukset mustat. Tulija kaivoi jotain maasta. Seurasin kyykkyasennossa, kuinka hän huoli tuota pientä aluetta, jota saattoi kuvailla jonkinlaiseksi puutarhaksi.

Yhtäkkiä tasapainoni petti ja kellahdin takamukselleni. Pensas kahisi huomattavan paljon. Jäin istumaan siihen pidätellen hengitystäni. Oliko tuo huomannut minut? Kuullut minut? En halunnut tulla löydetyksi mekko likaisena vakoilemassa muita ihmisiä pusikossa. Se suututtaisi kenet tahansa oppilaan.

Noustessani ylös pensas kahisi ja heilui vähän matkan päästä minusta. Huhuilin hiljaa, mutta kukaan ei vastannut. Vilkaisin istutuksiini ja huomasin ylös hypätessäni kaataneeni lapiollisen multaa syliini. Hetken vain katsoin multaisia housujani ja paitaani. Litanja kirosanoja pursusi suustani, kun pudistelin mullat pois vaatteistani ja tyhjensin myös tennarini. Kiroilin vielä hiukan lisää potkiessani maassa olevat mullat pieneen kasaan.

Vetäisin käteni mustien hiuksieni läpi, raavin niskaani ja polvistuin takaisin työni pariin, kunnes muistin miksi edes olin noussut seisomaan. Kuuntelin hetken aloillani ja tarkkailin pusikkoa takanani. Nousin ylös ja lähdin kävelemään pensaan vierustaa. Tunkeuduin pusikon läpi vähän matkan päästä mistä olin nähnyt sen heiluvan.

"¿Qué demonios?" lipsahti suustani, kun huomasin noin pari vuotta nuoremman oranssihiuksisen oppilaan pensaan vieressä
"Öööö... sori, mitä sää teet täällä", kysyin vaivaantuneena ja raavin niskaani. Vaihdoin painoa jalalta toiselle ja vilkuilin ympärilleni.

Onnekseni kukaan ei tullut katsomaan (ainakaan heti). Ehdin jo luulla, että vältyin risutukkaisen vakoilijan-tittelistä. Niinpä ryömin pensaasta hiljaksiin pois ja kömmin ylös pudistellen enimmät liat vaatteistani. Oranssihtavista hiuksistani pisti esiin muutama lehti ja oikeassa poskessani oli tahra. En halunnut kenenkään näkevän minua tällaisenä. Siinä menisi viimeisetkin mahdollisuudet hankkia ystävä.

Olin lähtemässä nopeasti kipittäen pois, mutta silloin kuuluin jonkun työntyvän pensaan läpi. Jähmetyin paikoilleni selkä tulijaan päin. Luultavasti sama oppilas, joka oli kaivanut maata pensaiden suojassa. Kuulin, kuinka hän lausahti jotain vieraalla kielellä, jonka voin näin äkillisesti arvioida espanjaksi. Sen jälkeen kuului hämmentynyt lause: "Öööö... sori, mitä sää teet täällä?"

Käännähdin ympäri leveä tekohymy naamallani ja pitkin hermostuneesti maata. Katselin oppilaan tummanruskeita silmiä ja mustia hiuksia vaivaantuneesti.
"O-olin - tai siis, ta-taisin pudottaa jo-jotain tuohon pe-pensaaseen. Sitä minä e-etsin", mutisin pyöritellen hiussuortuvaa. Toivoin, että kuulostin uskottavalta, mutta en ollut kovinkaan hyvä valehtelemaan. "Lö-löysinkin sen jo, eli ta-taidan tästä lähteä..."
Nostin kämmenen otsalleni ja tein merimiestervehdyksen. Sen jälkeen käännyin lähteäkseni.

Kysymykseni jälkeen tyttö pyörähti ympäri minuun päin. Tuolla oli ovaalinmuotoiset kasvot ja pisamia. Ruumiinrakenteeltaan hän oli täysin vastakohta minua: hoikka, jopa laihakin. Hän näytti hyvin hermostuneelta ja potkikin maata kun mutisi: "O-olin - tai siis, ta-taisin pudottaa jo-jotain tuohon pe-pensaaseen. Sitä minä e-etsin", kurtistin kulmiani epäilevästi pienen hymyn nykiessä suupieltäni. Jos jotain tuo henkilö oli niin ainakin huono valehtelemaan, tuumin työntäessäni kädet taskuihin.
"Lö-löysinkin sen jo, eli ta-taidan tästä lähteä..." hän jatkoi vaivaantuneesti, nosti käden otsalleen ja käännähti ympäri.

"Tiedäthänsä, ettei kukaan uskois tota", kysyin ennen kuin vakoilijani ehti liikkua minnekkään. En yleensä ollut se osapuoli, joka aloittaisi keskustelua, mutta nyt tahdoin tietää miksi tuo oli vakoillut minua pusikossa.
"Ja oonko mää vaan noin pelottavan näköinen?" kysyin huvittuneesti. "Mä oon muuten Ly", totesin ja ojensin käteni.

Olin juuri lähdössä, kun kuulin äänen takaani: "Tiedäthänsä, ettei kukaan uskois tota."
Huokaisin ja käännähdin katsomaan tyttöä uudelleen. Tiesin, että olin kuulostanut epäuskottavalta. Ei tarvinnut olla fiksu Korpinkynsi tietääkseen valehtelinko. Sen vain huomasi eleistäni ja äänensävystäni. En tietenkään voinut tietää, oliko minua jututtanut tyttö Korpinkynnestä, mutta minua hän ei uskonut.
"Mitä?" kysyin muka tietämättömänä. "Totta joka sana. Pudotin koulukirjani", jatoin loukkaantuneeseen äänensävyyn. En enää änkyttänyt.
"Ja oonko mää vaan noin pelottavan näköinen?" toinen kysyi huvittuneena. Mittasin häntä katseellani ja pudistin sitten päätäni. Oikeasti hän oli mielestäni melko pelottava. En tiennyt johtuiko se siitä, että hän oli vanhempi, vai ihon tummasta sävystä.

Tyttö esittäytyi. Hän kertoi nimekseen Ly. Oli se hassua, kuinka kaikki oppilaat joihin olin tutustunut tähän mennessä, omasivat suht lyhyen nimen. Ev, lohikäärmetytönkin nimi oli ollut kaksikirjaiminen. Tai no - hyvä minun on ihmetellä, kun omassa nimessäni on yhdeksän kirjainta.
"Minä olen Esmeralda", esittäydyin ja tartuin toisen ojennettuun käteen. "Olen ensimmäisellä luokalla ja Pouffsoufflen tuvassa."

//Kuuluisiko pelin sijoittua muuten päivään 3.9, eikä 3.8?//

//Hupsis, korjasin//

"Mitä?" Nuorempi kysyi muka tietämättömänä. Naurahdin pienesti ja kohotin tummia kulmiani. "Totta joka sana. Pudotin koulukirjani", hän uskotteli loukkaantuneena. Tytön änkytys oli loppunut. Nyt hän vaikutti ennemmin haastavalta kuin pelästyneeltä. Selvä valheen merkki.

Tuo mittasi katseellaan minua kysyessäni olenko pelottava. Tiesin mitä hän näki. Tumman ihon, mustat hiukset, vielä tummemmat silmät ja silmäpussit, jotka näyttivät siltä kuin en olisi nukkunut vuoteen. Mustan t-paidan paljastavat lihaksiset käsivarret ja niissä komeilevat mustat tatuoinnit. Eniten ennakkoluuloja oli kuitenkin aina aiheuttanut koko olemukseni: "kumpaa sukupuolta olet", kysymys joka kuulosti joka kerta niin naurettavalta. Varsinkin nuoret lapset sekä vanhemmat ihmiset eivät usein tajunneet sukupuolispektrin laajuutta. Silti, vaikka monet hänen ikäisensä Ranskassa asuvat sukulaiseni karttivat minua, tuo pudisti päätään. En tiennyt oliko hän vain ennakkoluuloton vai valehteliko hän.

Esittäydyttyäni keskustelukumppanini kertoi nimensä olevan Esmeralda.
"Olen ensimmäisellä luokalla ja Pouffsoufflen tuvassa", hän jatkoi. Puristin tuon kättä, joka oli pieni ja siro omaan karkeaan ja kahta kertaa isompaan käteeni verrattuna. "Olisin sanonut sun olevan jo toisella luokalla", naurahdin pienesti, "kaikki muut ensiluokkalaiset ovat niin lyhyitä."

"Mä oon viidennellä luokalla ja Gryffondorissa", kerroin. Huomasin ainakin yhden piirteen tytössä. Hän ei puhunut paljoa, joka ärsytti hiukan itseäni, koska en osannut johtaa keskustelua.

"Mitä?" kysyin ja toinen naurahti hieman kohottaen tummia kulmakarvojaan. Minun olisi pitänyt ehdottomasti keksiä parempi tekosyy. Sitä paitsi sanoin jo löytäneeni kirjani, mutta sitä ei kuitenkaan ollut minulla.

Ly puristi kättäni. Hänen kätensä oli valtava. Luulin, että se musertaisi omani. Sitten hän sanoi jälleen pienesti naurahtaen: "Olisin sanonut sun olevan jo toisella luokalla, kaikki muut ensiluokkalaiset ovat niin lyhyitä."
Nyt katsoin itseäni. Olinko pitkä? En ollut ajatellut niin ennen. Ainakin meilläpäin Kanadassa oli jopa itseäni pidempiä 11-vuotiaita. Muutenkin se, että minä olin pitkä kuulosti hassulta ainakin 170-senttisen oppilaan suusta.
"Mä oon viidennellä luokalla ja Gryffondorissa", Ly jatkoi hetken kuluttua. Olisin sanonut hänen olevan Serdaiglessa. Sen, että Ly oli häntä monta vuotta vanhempi - sen hän oli aavistanut.

Mieleeni muistui, kuinka hän oli kaivellut maata pusikossa. En halunnut olla epäkohtelias, mutta en voinut uteliaisuudelleni mitään: "Mitä sinä teit tuolla", nyökkäsin pusikkoon. "Siis kun kaivoit maata. Miksi kaivoit maata? Muut viettävät aikaa leikkien ja sinä likaat sormesi."

"Mitä sinä teit tuolla", Esmeralda kysyi uteliaana ja nyökkäsi kohti pusikkoa. Emmin hetken valehtelisinko hänelle, mutta ennenkuin ehdin sanoa sanaakaan seuraava kysymystulva pääsi jo ilmoille: "Siis kun kaivoit maata. Miksi kaivoit maata? Muut viettävät aikaa leikkien ja sinä likaat sormesi." Naurahdin.

Mietin hetken päästäisinko nuorempaa puutarhaani, siitähän ei tiennyt kukaan edes oma kaveriporukkani. Mutta, kun tuo oli jo nähnyt mitä tein niin lopulta suostuin kertomaan:
"En kyllä useinkaan enää vietä aikaani leikkien, mutta voin näyttää mitä puuhastelin", sanoin ja kehotin häntä seuraamaan, kun työnnyin pensaiden läpi puutarhaani.

"Olin siis istuttamassa näitä kuukasipuleita ensi keväälle -ne pitää istuttaa syksyllä ja keväällä ne puhkeavat kukkaan heti lunen lähdettyä- siinä on sekä narsisseja ja tulppaaneja. Ja tuossa seinustalla on murattia ja muita sekalaisia köynnöskasveja, jotka selvisivät, kun olin kesän poissa. Tai en nyt koko kesää, olin pari viikkoa koulun loputtua vielä täällä, mutta sitten lähdin kotiin", kerroin innostuneena kasveistani enkä edes ollut huomannut oliko Esmeralda seurannut minua vai ei.

Taas naurahdus. En ymmärtänyt mikä siinä oli niin hassua? Pyöräytin silmiäni, joka ei ollut ollenkaan minun tapaistani. Muutenkin en ollut nyt oma itseni. En puhunut niin paljon kun ennen. Se varmaan johtui siitä, että minulla oli hieman ennakkoluuloja tuota oppilasta kohtaan. Se johtunee siitä, että Ly oli minua nelisen vuotta vanhempi.

Ly mietti hetken jotain. Pelkäsin, että hän suuttuisi minulle, mutta sitten hän sanoi: "En kyllä useinkaan enää vietä aikaani leikkien, mutta voin näyttää mitä puuhastelin."
Se oli ymmärrettävää, olihan Ly jo viidennellä. Minä itse leikkisin varmaan vielä aikuisenakin. Ly vaikutti kuitenkin siltä, ettei ollut leikkinyt ikinä.

Ly kehotti minua seuraamaan itseään. Menin hänen perässään pensaikon lävitse. Näin paikan paremmin kuin puskasta käsin. Se vaikutti jonkinlaiselta puutarhalta. Oiva paikka. Täällä saisi luultavasti olla rauhassa. Tai no - ennen kun minä olin tupsahtanut pusikosta.

"Olin siis istuttamassa näitä kuukasipuleita ensi keväälle -ne pitää istuttaa syksyllä ja keväällä ne puhkeavat kukkaan heti lumen lähdettyä- siinä on sekä narsisseja ja tulppaaneja", Ly kertoi innostuneena. Ilmeisesti kasvit olivat hänen juttunsa - asia, jonka hän hallitsi parhaiten. Ly kertoi vielä seinustalla olevan murattia ja jotain köynnöskasveja. Ja tuossa seinustalla on murattia ja muita sekalaisia köynnöskasveja.
"Tai en nyt koko kesää, olin pari viikkoa koulun loputtua vielä täällä, mutta sitten lähdin kotiin."

Kuuntelin häntä kiinnostuneena. En tiennyt paljoakaan kasveista, mutta oli ihan mielenkiintoista kuulla hieman tämän puutarhan kasvateista.
"Milloin löysit tämän paikan?" kysyin. "Liikkuuko täällä paljon muita oppilaita?"