Järven rannalla istuskelua... ainakin aluksi

[Harold Stokes]

”Harrastan lähinnä lukemista sekä treenaamista. Juoksua, lihaskuntoa ja painonnostoa aina, kun suinkin ehdin”, Theodore kertoi. ”Erityisesti tykkään lukea jästikirjoja, dekkareita. Ne on yleensä todella hyviä, vaikka jotkut jästisanat saattavat ollakin itselleni vieraita. Tykkääätkö lukemisesta?"
"Tykkään tietyistä kirjoista, esimerkiksi joistakin jännäreistä ja scifistä", vastasin Theodoren kysymykseen. "En kuitenkaan lue paljoa, mutta se ei ole minulle ongelma, niin kuin joidenkin mielestä se on äärimmäisen tylsää. Tykkään myös lukea joitakin tietokirjoja."

Hetken kuluttua oli jälkiruoan vuoro. Lappasin lautaseni täyteen juustoa ja paloiteltuja hedelmiä sekä omenapiirakkaa. En niin välittänyt juustoista, mutta halusin silti maistaa. Omenapiirakka oli hyvää, mutta olisi kaivannut jonkinlaisen kastikkeen, esimerkiksi kinuskikastikkeen tai vaikka vanilijajäätelöä. Olen monesti kotona syönyt makeita piirakoita vanilijajäätelön kanssa.

Syödessämme jälkiruokaa halusin taas avata keskustelun, joka jäi kesken.
"Miksi pidät lukemisesta? Ja kuka on lempikirjailijasi?" päädyin kysymään Theodorelta.
Theodore vaikutti siltä, että piti lukemisesta paljon ja pidin hyvistä keskusteluista. Halusin kuulla hänen kertovan lempiasioistaan lisää.

[Theodore Snape]

”Tykkään tietyistä kirjoista, esimerkiksi joistakin jännäreistä ja scifistä”, Harry aloittaa, ”en kuitenkaan lue paljoa, mutta se ei ole minulle ongelma, niin kuin joidenkin mielestä se on äärimmäisen tylsää. Tykkään myös lukea joitakin tietokirjoja.” Hymyilin pojalle leveämmin kuin pitkään aikaan. Oli mukava kuulla, että joku muukin tykkäsi vielä lukemisesta. ”Mukava kuulla, että jotkut vielä tykkäävät lukemisesta”, totesin hörppiessäni kahvia.

Olin täysin uppoutunut ajatuksiini jälkiruokaa syödessäni, kun Harry taas avasi keskustelun kysymällä, miksi pidän lukemisesta. Tajusin, etten ollut asiaa sen tarkemmin koskaan miettinyt, jonka takia nostin kahvikupin pöydältä ja join muutaman kulauksen, jotta sain hieman lisäaikaa miettiä vastaustani. ”En ole aivan varma”, sanoin varovasti. ”Ehkä siksi, koska kirjojen avulla pääsee hetkeksi siirtymään kokonaan toiseen maailmaan ja hetkeen, saa nähdä asioita toisten näkökulmista. Jästidekkarit ovat siitä mielenkiintoisia, että niissä pystyy periaatteessa itse miettimään myös, kuka rikoksen on loppujen lopuksi tehnyt ja miten”, selitän pojalle, ”lukemisessa on myös hienoa se, että se kehittää huomaamatta sanavarastoa sekä parantaa omaa kirjoitustaitoa.” Olin erittäin iloinen, koska pääsin kerrankin selittämään tällaisia asioita jollekin.

”Kuka on lempi kirjailijasi?” Harry vielä kysyi. ”Hmm… Varmaankin Stephen King, Lars Kepler sekä Douglas Preston. Kaikki ovat jästikirjailijoita. Kingin kirjat on yleensä kauhukirjoja joista en niin paljoa välitä. Oletko lukenut niitä? Mikäli et, voisin lainata sinulle muutaman, sillä minulle on kotona kokonainen kokoelma. Kepler ja Preston taas kirjoittavat dekkareita, joissa selvitetään murhia. Ne on minusta kovin kiehtovia”, kerron Harrylle. Keskustelumme edetessä sali oli alkanut pikku hiljaa tyhjentyä, mutta vilkaistessani kelloa, huomasin, että meillä olisi vielä runsaat puoli tuntia aikaa ennen kuin päivällinen olisi ohi. Kaadoin itselleni vielä toisen kupin kahvia, koska halusin jaksaa vielä myöhemmin lukea joko pimeyden voimista kertovia kirjoja tai sitten jotain romaania.

//Sori, et tää on tämmönen nopeesti kirjotettu. Halusin vastailla vielä ennen treenejä enkä ehdi enää oikolukemaan tätä. :'D

[Harold Stokes]

Kuuntelin kiinnostuneena, kun Theodore kertoi lempikirjoistaan ja kirjailijoistaan. Hän myös ehdotti, että voisi lainata minulle joitakin lukemiaan hyviä jästikirjoja.
"Olisin kiinnostunut niistä dekkareista", kerroin Theorodrelle. "Kertomasi perusteella ne vaikuttavat varsin mielenkiintoisilta. Itse olen lukenut vain yhden dekkarin. Se oli Sir Arthur Conan Doylen Sherlock, Baskervillen koira. Se oli hieman tylsä, mutta luin sen nuorempana enkä hirveästi muista siitä. Enkä varmaankaan osannut keskittyä siihen silloin. Tekisi mieli lukea se uudestaan. Ja toki joku mainitsemistasi dekkareista myös. Pitää vain varoa, etten uppoudu lukemaan liikaa, ettei koulu unohdu."

Keskustelimme kirjoista vielä hetkisen, kunnes sali oli miltei täysin tyhjä. Ruokasalissa olimme enää me ja muutama oppilas Gryffondorista.
"Päivällinen oli oikein hyvä", sanoin. "Oletko valmis? Mentäisiinkö jo takaisin oleskelutiloihin, vai haluaisitko kenties lähteä vaikka kävelylle? Olisin halukas tutkimaan koulun tiluksia. Kenties löytäisimme vaikka jonkun salakäytävän!"
Ajatus salakäytävästä tuntui kutkuttavalta, ja minun teki mieli lähteä oitis ulos. Pitäisi vain käydä hakemassa jotain lämmintä vaatetta päälle, sillä ulkona oli varmasti jo viilennyt näin iltaa kohti.
Toivottavasti Theodore jaksaisi lähteä vielä ulos, sillä en millään malttaisi pysyä paikoillani. Haluaisin mennä ulos haukkaamaan raitista ilmaa, sillä olimme viettäneet jo hyvän tovin ruokasalissa, jossa koko koulun väki oli hetki sitten ateroinut. Ilma oli hieman tunkkainen. Muutenkin, pystyisin keskittymään paremmin illalla esimerkiksi rauhoittumiseen sekä nukkumiseen, jos olisin ollut lyhyellä happihyppelyllä ennen sitä.
Ja kenties, voisin oppia jotain uutta Theodoresta ja meille voisi kehkeytyä taas jokin mielenkiintoinen keskustelu.

[Theodore Snape]

”Olisin kiinnostunut niistä dekkareista", Harry toteaa. "Kertomasi perusteella ne vaikuttavat varsin mielenkiintoisilta. Itse olen lukenut vain yhden dekkarin. Se oli Sir Arthur Conan Doylen Sherlock, Baskervillen koira. Se oli hieman tylsä, mutta luin sen nuorempana enkä hirveästi muista siitä. Enkä varmaankaan osannut keskittyä siihen silloin. Tekisi mieli lukea se uudestaan. Ja toki joku mainitsemistasi dekkareista myös. Pitää vain varoa, etten uppoudu lukemaan liikaa, ettei koulu unohdu”, poika vielä jatkaa. ”Sherlockit ovat myös todella hyviä! Voin huomenna antaa sulle muutaman mun suosikki kirjoista, tulet varmasti pitämään niistä. Ja mitä aikaan tulee, olet ihan oikeassa. Munkin pitäisi varmaan jatkossa keskittyä enemmän koulujuttuihin tänä vuonna”, vastaan tälle. Join kahvini loppuun ja kaavin lautaselta loput piirakastani.

”Päivällinen oli oikein hyvä. Oletko valmis? Mentäisiinkö jo takaisin oleskelutiloihin, vai haluaisitko kenties lähteä vaikka kävelylle? Olisin halukas tutkimaan koulun tiluksia. Kenties löytäisimme vaikka jonkun salakäytävän!” Harry sanoo kysyvästi saatuaan ruokansa syötyä. Mietin pojan sanoja. Ehkä voisin viedä hänet neljännen kerroksen piilotettuun opiskelutilaan, jonka olin toisena vuotenani löytänyt. Kyseessä oli muutamalla pulpetilla sekä sohvalla varustettu tila, jonka olemassaolosta kovin moni oppilas ei tiennyt. Täytyisi ensin varmistaa, ettei poika kerro kenellekään huoneen sijaintia. En halunnut, että siitä paikasta tietäisi kovin moni. Se oli itselleni sellainen paikka, jonne saatoin paeta muita oppilaita, ja jossa saatoin opiskella kaikessa rauhassa. Harry toki voisi siellä käydä, mikäli hän haluaisi.

”Noh itseasiassa… Tiedän erään paikan, jonka haluaisin sinulle näyttää. Tässä olisi vielä pari tuntia aikaa, joten ehtisimme hyvin”, vastasin Harrylle. ”En tiedä onko se kovin ihmeellinen, mutta sitä on hyvä aloittaa”, lisäsin vielä varovasti. En halunnut valehdella Harrylle asiasta. Minusta tuntui, ettei hän tulisi pitämään paikkaa oikeastaan minään, jonka takia otin asian puheeksi. En vielä tänä vuonna ollut käynyt huoneessa, joten oli hyvin mahdollista, ettei se olisi siellä enää, mutta aina kannatti käydä katsomassa.

Asettelin lautaseni siistiin pinoon ja join vielä lasillisen vettä ennen kuin lähdin johdattamaan Harrya salista käytävään. Pysähdyin Suurten salin ovien jälkeen, jotta saisin palautettua mieleeni reitin, jota yleensä kuljin. Huone ei ollut helposti löydettävissä, jonka takia saatoin välillä unohtaa, miten sinne pääsi. Hommaa ei helpottanut yhtään se, että Châteaussa melkein jokainen käytävä näytti samalta.

”Eiköhän kivuta noita rappusia toiseen kerrokseen”, totesin hetken mietittyäni. Osoitin kädelläni lähimpiä rappusia, jotka veisivät meidät suoraan toiseen kerrokseen. Mikäli muistin oikein, toisessa kerroksessa pitäisi olla muista kapeammat portaat, joita pitkin pääsee suoraan neljänteen kerrokseen. Minua jännitti hieman, koska en todellakaan muistanut reittiä kunnolla. Pitäisi vissiin improvisoida ja toivoa parasta.

[Harold Stokes]

Lähdimme Suurten salista. Seurasin Theodorea salin ovelle, jossa hän kuitenkin pysähtyi ja näytti miettivän jotain.
"Eiköhän kivuta noita rappusia toiseen kerrokseen", hän totesi hetken mietittyään.
Lähdimme kiipeämään portaita. Ne vaikuttivat mielestäni aika vanhoilta.
Theodore kertoi, että hän haluaisi näyttää minulle jonkun paikan. Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä paikka olisi kyseessä. Olisikohan se kenties jonkinlainen salainen huone? Theodore varmaan tiesi paljon salakäytäviä, sillä oli ollut täällä opiskelemassa jo jonkin aikaa.

Kiivettyämme portaat ylös saavuimme taas samanlaiseen aulaan, millaisia muutkin olivat. Käytävät, jotka lähtivät aulasta näyttivät kaikki ihan samoilta, kuin käytävät alakerrassa.
"Miten täällä voi kukaan mitenkään suunnistaa?" tuhahdin turhautuneena. "En ikinä opi kulkemaan täällä!"
Huokaisin syvään.
Vilkuilin ympärilleni ja huomasin kauempana portaat, jotka näyttivät hieman kapeammilta kuin muut portaat.
"Hei, Theo", huikkasin kaverilleni. "Minne nuo johtavat?"
Lähdin kävelemään portaita kohti, sillä halusin tutkia niitä enemmän.
Ne eivät näyttäneet mitenkään hirveän erilaisilta, kuin muutkaan portaat, paitsi että ne olivat hieman kapeammat. Jos nopeasti katsoisi, sitä eroa ei varmaan huomaisi.
"Voidaanko käydä katsomassa, mitä tuolta löytyy?" kysyin innoissani.

[Theodore Snape]

Kävelimme muutaman aulan sekä käytävän halki. ”Miten täällä voi kukaan mitenkään suunnistaa?”, Harry tiedustelee turhautuneena. ”En ikinä opi kulkemaan täällä!”, hän lisää huokaisten. ”Älä nyt, kyllä se ajan kanssa! Myönnän, että itse eksyin tänne vielä viime vuonnakin. Tuntuu, kuin nämä käytävät ei koskaan loppuisi”, sanon naurahtaen. Koulu oli todellinen sokkelo, mutta pikkuhiljaa opin kulkemaan siellä eikä tänä vuonna ollut ilmennyt minkäänlaisia ongelmia, ainakaan vielä. Minun täytyisi joku päivä käydä kaikki vanhat salakäytävät läpi ja varmistaa, että jokainen oli siellä, missä pitikin. Ei tuo nyt aivan pakollista ollut, mutta ei siitä haittaakaan voisi olla. Jos menisin päiväsaikaan, ei kukaan kiinnittäisi minuun sen enempää huomiota.

Olimme saapuneet kapeaan välitilaan, josta lähti kaksi isoa käytävää erisuuntiin sekä normaalia kapeammat rappuset, joita en muista nähneeni aikaisempina vuosina. Huomasin, että Harry katsoi niitä uteliaana. ”Hei, Theo! Minne nuo johtavat?” hän kysyy. Kallistan päätäni ja totean: ”en todellakaan tiedä, en ole niitä aikaisemmin nähnyt.” Harry lähti kävelemään kohti portaita. ”Voidaanko käydä katsomassa, mitä tuolta löytyy?” hän kysyy. Poika oli selvästi innoissaan enkä nähnyt mitään haittaa siinä, jos nopeasti kiipeäisimme rappuset ylös. ”Kai me voidaan, mutta nopeasti. Meillä on vielä matkaa jäljellä”, sanoin pojalle.

//Heh annan sun päättää, mitä niitten rappusten päästä löytyy ;D

[Harold Stokes]

Theodore suostui kiipeämään raput ylös sillä ehdolla, että jatkaisimme ripeästi matkaa.
Juoksin portaiden luo ja loikin raput ylös.
Ylhäälle päästyäni pettymyksekseni huomasin, että siellä odotti ihan samanlainen käytävä kuin kaikki muutkin.
"Jaaha. Tämmönen vaan. Voidaan jo lähteä takaisin", murahdin ärsyyntyneenä Theodorelle. "Tämä koulu on taatusti jokin ikivanha sokkelo!"
Lähdin kävelemään portaat alas.
"Niin minne meidän pitikään mennä?" kysyin Theodorelta. "Meillä ei ole enää ihan hirmuisesti aikaa ennen järkevään nukkumaanmenoaikaa."

//Tää oli ny tosi pätkä mut kännykäl on ärsyttävä kirjottaa DD pitää sanoo iskälle tost meiä netist ku se lagittaa nii paljo

[Theodore Snape]

”Jaaha. Tämmöinen vaan. Voidaan jo lähteä takaisin”, Harry toteaa ärsyyntyneesti. ”Tämä koulu on taatusti jokin ikivanha sokkelo!” Hän vielä toteaa. ”Hah. Siltähän se saattaa vaikuttaa, mutta ajan kanssa tää alkaa vaikuttaa ihan loogiselta rakennukselta. Mutta kyllä tänne varmaan eksyy vielä viimeisenäkin vuonna, todennäköisesti”, totean vastaukseksi. Rappusten päästä ei löytynyt muuta kuin samanlainen käytävä kuin muuallakin koulussa.

”Niin minne meidän pitikään mennä? Meillä ei ole enää ihan hirmuisesti aikaa ennen järkevää nukkumaanmenoaikaa”, poika huomauttaa laskeutuessamme rappusia. ”Nukkuminen on yliarvostettua, mutta ei tässä enää tuntia mene. Mun mielestä meidän pitää vaan kääntyä tästä vasemmalle, kivuta yhdet rappuset ja kulkea siivouskomero 782 läpi”, selostan Harrylle hiljaisella äänellä. Vaikka tiesin käytävien olevan tähän aikaan tyhjillään, olin siltin varoivainen. Olin varjellut tätä paikkaa viimeisen vuoden enkä nyt todellakaan haluaisi luopua siitä. ”Seuraa vain minua”, totean vielä ennen kuin lähdin kävelemään kevein askelin käytävää vasemmalle. Käytäviä valaisi seinillä olevat soihdut ja siellä täällä oli erilaisia tauluja, joiden ihmiset mulkoilivat meitä harvinaisen kärttyisästi. ”Voisitte näyttää ehkä hitusen iloisemmilta, kukaan jaksa tollasta kattoa”, totesin tauluille kovaan ääneen. Ei ne varsinaisesti minua ärsyttäneet, mutta kunhan sanoin. Ei tuollaista mulkoilua kukaan mielellään katsonut.

Kävelin verkkaisin askelin rappuset ylös ja jatkoin suoraan siivouskomeroon, jonka ovessa luki kultaisin kirjaimin ’782’. Rykäisin oven vanhasta tottumuksesta auki, se ei tälläkään kertaa ollut lukossa. Eteemme avautui näkymä muita siivouskomeroita isompaan tilaan, jonka takaseinällä oli toinen ovi piilotettuna siivousvälineiden taakse. Siirsin tavarat pois ja kumarruin vetämään pienestä vivusta aivan oven oikealla puolella. Ovi avautui narahtaen. Astuin ovesta huoneeseen, joka oli tänä vuonna täysin erilainen. Siellä ei ollut enää vain muutamaa sohvaa vaan paljon muutakin. Tila muistutti enemmän tupamme oleskelutilaa, yksi seinistä oli hopea, loput harmaita tiiliseiniä. Huoneessa oli myös takka ja sen ympärillä kaksi sohvaa sekä nojatuoli. Yhdellä seinällä taas oli kattoon asti ulottuva kirjahylly, joka oli vain puolillaan kirjoja. Viimeisessä nurkassa oli iso puinen pöytä, jonka ympärillä oli kolme tuolia.

”Tältä tämä ei kyllä näyttänyt viime vuonna”, totesin hämmästyneenä. Kävelin suoraan kirjahyllyn luokse ja katselin kirjoja, jotka olivat kaikki erilaisia taikuuden aloja käsitteleviä. Pimeyden voimia, loitsuja, taikajuomia ja muita sellaisia. Yhdellä tyhjistä hyllyistä oli paperilappu, jossa luki ohuin kaunokirjaimin ’Mikäli haluat, voit täyttää tämän omilla kirjoillasi’. Katsoin tilaa edelleen erittäin hämmentyneenä. ”Noh tässä tämä nyt on. Mun tietääkseni vaan eräs viitosluokkalainen Serdaigle tietää tän paikan sijainnin meidän kahden lisäksi. Toki on mahdollista, että muutkin ovat tänne löytäneet, pidän sitä kuitenkin erittäin epätodennäköisenä”, kerron Harrylle. ”Toivon todella, ettet mene kertomaan paikasta muille. Saat toki tulla tänne aina kuin haluat! Voin vaikka piirtää sulle kartan, jotta löydät tänne jatkossakin”, ehdotan pojalle, koska tiesin, ettei tämä todellakaan löytäisi tänne enää uudelleen ominavuin.

[Harold Stokes]

Astuimme sisään Theodoren salaiseen paikkaan. Huoneessa oli huonekaluja, takka sekä puoliksi täynnä oleva kirjahylly. Hyllyssä oli kaikenlaisia kirjoja.
Astuin peremmälle ja katselin ympärilleni kiinnostuneena.
"Toivon, ettet kerro tästä paikasta kenellekään", Theodore pyysi. "Voit toki tulla tänne milloin haluat! Voin vaikka piirtää sinulle kartan, jotta löydät tänne."
"Kiitoksia, kartta olisi kätevä. Voin sitten itse jatkaa sitä ja tehdä reitit kaikkialle", sanoin ja aloin ajatella ääneen. "Pitää vain käydä monessa kolkassa ja tämä on aika iso linna!"

Astelin takan luo ja tutkailin sitä. Se näytti vanhalta, niin kuin kaikki muukin täällä. Hieno se silti oli.
"Voitaisiinko sytyttää tämä takka? Minua hieman viluttaa", käännyin ympäri ja katsoin Theodorea. "Osaatko jonkun taian?"
Odottaessani vastausta laskeuduin kyykkyyn ja jatkoin takan tutkimista.

Sitten nousin ylös ja istahdin eräälle nojatuolille takan ääressä. Asetin jalat ristiin ja käännyin odottavasti Theodoreen päin.
"Jos osaat tehdä taian, jolla sytyttää takan, niin voitko opettaa sen minulle?" kysyin kiinnostuneena.
Jollain tasolla ihailin Theodorea, sillä hän oli vanhempi ja varmasti viisaampikin, joten hän osaisi varmasti taikoakin jotain. Muutenkin haluaisin tutustua häneen paremmin ja uskon, että tämä paikka olisi hyvä kiinnostaville keskusteluille. Täällä kukaan ei kuulisi, joten mitkään henkilökohtaiset jutut eivät leviäisi. Ja minähän pidän kaikki salaisuuteni. Toivottavasti Theodore haluaisi tutustua minuun myös. Uskon, että meistä tulisi hyviä ystäviä.

"Tämä on todella mukava paikka", sanoin ja korjasin asentoani hieman. "Voisitko kertoa minulle tästä koulusta ja sen oppilaista. Ketkä ovat kivoja ja silleen. Minä kun tunnen vain sinut ja pari muuta, jotka tapasin sillon yhtenä iltana."
Halusin kovasti oppia lisää koulusta ja henkilöistä siellä. Koen olevani aika sosiaalinen ja pidän juttelemisesta ja muutenkin kanssakäymisestä.

[Theodore Snape]

”Kiitoksia, kartta olisi kätevä. Voin sitten itse jatkaa sitä ja tehdä reitit kaikkialle”, Harry toteaa. Hän katseli paikkoja kiinnostuneena. Annoin oman katseeni kiertää tilassa. Olin edelleen hieman hämilläni siitä, miten paljon huone oli muuttunut sitten viime vuoden. Tämä herätti hieman kysymyksiä. Kuka huonetta oli sisustanut? Oliko hyllyssä ollut muistilappu tarkoitettu minulle, vai kenties jollekin muulle? Vaikka en tiennyt vastausta kysymyksiini, toisin varmasti läjän omia kirjojani hyllyyn. Parempi paikka tämä hylly oli, kuin niiden tämän hetkinen säilytyspaikka. Olin pinonnut kirjat moneen matalaan pinoon sänkyni alle, josta niitä oli harvinaisen vaikea ylipäätänsäkään hakea. Yleensä käytin niihin kutsuloitsua, mutta enhän minä jokaisen kirjan nimeä kuitenkaan voi ulkoa muistaa, jonka takia tuo säilytyspaikka olikin tullut moneen otteeseen todettua erittäin epäkäytännölliseksi.

”Voitaisiinko sytyttää tämä takka? Minua hieman viluttaa”, Harry kysyy kääntyen ympäri minua kohti. Käänsin katseeni kohti takkaa, jossa oli uudeksi hämmästyksekseni valmiiksi puita. Takan viereen oli vielä asetettu puutelineeseen kasa kuivia halkoja. ”Osaatko jonkun taian?” poika tiedustelee. Nyökkään. ”Sytyjo loitsu toimii varmaan tässä tilanteessa paremmin kuin hyvin. Luulisin, että takan sytyttäminen on ihan ok. En kyllä ole hetkeen tuota loitsua käyttänyt, uskon kuitenkin, että hallitsen sen edelleen”, totean varovasti. En ollut tulensytytysloitsuja tehnyt pitkään aikaan ja ne eivät kuuluneet suosikkeihini. Suosin enemmän jästien tulitikkuja, jotka ovat huomattavasti vaarattomampi keino tulen sytyttämiseen.

Harry tiedusteli, voisinko opettaa taian joskus hänellekin. ”Voin, mutta en tänään. Meidän täytyisi löytää joku turvallinen paikka harjoitteluun, en halua, että puoli koulua syttyy palamaan pieleen menneen loitsun takia. Olen meinaa itse aikoinani loitsua harjoitellessani sytyttänyt parikin huonetta ilmiliekkeihin, jonka takia olen nykyään kovin varoivainen vastaavien loitsujen kanssa”, selitän. ”Voisin yrittää selvittää loitsujen professorilta, olisiko koulussa jotain paikkaa, jossa kyseisiä loitsuja voisi suht turvallisesti harjoitella. Paikan löytyessä voisin hyvinkin opettaa sen sinulle joku päivä, vaikka ensi viikolla”, sanon puoliksi itselleni, puoliksi Harrylle. Siirryin kirjahyllyn luota takalle ja heilautin sauvaani sitä kohti lausuen sytyjo-loitsun. Taikasauvani päästä leimahti oranssinpunertava liekki kohti takassa olevia puita. Muutaman sekunnin kuluttua leikki levisi puihin, jotka alkoivat pikkuhiljaa palaa rätisten. ”Kas noin. Onnistuihan se”, totean hymyillen. Istahdan takan vieressä olevalle nojatuolille ja käännyn takaisin kohti Harrya.

”Tämä on todella mukava paikka”, Harry sanoo. Olin ehdottomasti hänen kanssaan samaa mieltä. Teki hyvää välillä päästä pois koulun sählingistä jonnekin, jossa saattoi olla ihan kaikessa rauhassa ilman, että kukaan häiritsi. Vaikka pidinkin siitä, että koulussa oli runsaasti oppilaita ja eloisa tunnelma, arvostin silti kovasti hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Tämä olikin syy, jonka ansiosta alun perin löysinkin tämän huoneen. Eräänä talvi-iltana Serpentardin oleskeluhuoneessa oli ollut niin paljon menoa ja meininkiä, ettei läksyjen tekemisestä ollut tullut yhtään mitään. Olin tämän takia lähtenyt etsimään jotain hiljaisempaa paikkaa itselleni ja muutaman tunnin kiertelyn jälkeen olin jollain ihmeen kaupalla löytänyt tieni siivouskomeron läpi tähän huoneeseen.

"Voisitko kertoa minulle tästä koulusta ja sen oppilaista. Ketkä ovat kivoja ja silleen. Minä kun tunnen vain sinut ja pari muuta, jotka tapasin sillon yhtenä iltana”, Harry tiedustelee keskeyttäen ajatukseni. ”Hah, en minäkään paljoa tiedä, vaikka saatankin siltä vaikuttaa. Kouluna tämä on kieltämättä ihan kiva, vaika nuo yhdeksästä viiteen kestävät koulupäivät ovat varsinaista helvettiä ihan näin suoraan sanottuna sanoja säästelemättä”, aloitan. ”Opettajat ovat kaikki ihan ok, mutta totta kai poikkeuksia on. Itse tykkään olla numerologian sekä taikaliemien tunneilla, molempien aineiden opettajat ovat itseasiassa ihan mukavia. Mutta mitä oppilaisiin tulee, niitä on todellakin joka lähtöön”, jatkan. Pidin tässä kohdassa lyhyen tauon, koska tarvitsin aikaa miettiä, mitä Harrylle kertoisin. En halunnut suoranaisesti haukkua ketään oppilaista, mutta ehkä kuitenkin varoittaa ykkösvuotista poikaa muutamasta henkilöstä.

”Taisitkin tavata Auroran sillon yks päivä oleskeluhuoneessa? Se tyttö osaa olla harvinaisen ärsyttävä, mutta kyllä Aurin kanssa toimeenkin pystyy tulemaan. Suosittelisin kuitenkin pitämään pientä suojaa yllä tytön lähettyvillä, aluksi. Itse tunnen koulusta varsin vähän oppilaita. Viime vuonna liikuin paljon oman ikäisteni kanssa, lähinnä serpejen. Paras kaverini Manuel vaihtoi kesän aikana koulua, muutti Englantiin ja käy nykyään Tylypahkaa. Serpen Evelyn vaikuttaa ihan mukavalta ja oon itseasiassa tässä lähiaikoina tutustunut muutamaan uuteenkin tyyppiin toisista tuvista”, selostan Harrylle. En tiedä oliko tämä keskustelu välttämättä sellainen, jonka haluaisin käydä, mutta mikäs siinä nyt, kun kerran aloitin. Nostin jalkani tuolin edessä olevalle rahille ja otin paremman asennon tuolissa.