Täydellinen pimeys

[Mila Molina]

Jokaikinen sana, jonka rehtori Molina joutui tohtorin suusta kuulemaan, aiheutti hänelle sanoinkuvailematonta inhoa miestä kohtaan. Tuo mies oli kylmin ja epäinhimillisin ihminen, jonka nainen oli ikinä tavannut. Rehtorin tunteet olivat heidän keskustelunsa aikana vaihdelleet useampaan otteeseen, mutta tällä hetkellä päälimmäisin tunne oli viha. Hän katsoi tohtori Schwillingeria tiukalla katseellaan ja tärisi raivosta.

"Minä en taivu tahtoosi!", rehtori toisti äsken sanomansa painokkaasti huutaen ja nousi seisomaan äkisti. Työpöydän kulma osui kivuliaasti naisen reiteen ja pöytä nytkähti osuman voimasta eteenpäin. "Minä en siirrä tavaroitani pois, enkä suostu toimimaan pelkkänä professorina! Sinä puolestasi et tule saamaan toimistoani itsellesi, etkä helvetissä tule olemaan Taikakoulu Châteaun rehtori!"

Rehtori katsoi kylmällä katseellaan kohti tohtori Schwillingeria, nojasi aavistuksen verran lähemmäs miestä ja sylkäisi päin tuon kasvoja. "Tätä mieltä minä olen sinusta!", nainen huudahti ja alkoi tehdä lähtöä kohti ovea. Aivan ensimmäisenä hän selvittäisi ministeriön kanssa, mistä tässä kaikessa oli oikein kysymys.

[Günther Schwillinger]

Günther nauroi, kun Molina edelleen huusi vastaan. Nainen nousi ja löi reitensä pöydänkulmaan. Günther Schwillinger tunsi mitä se suurinta voitonriemua ja tyytyväisyyttä. Hän ei voinut olla hymyilemättä. Professori Molina oli kuin punkki, joka oli vaikea kiskua irti. Sitä tuo tosiaan oli, pulska, verta imevä punkki. Olisi vain parempi, jos Günther pääsisi eroon tuollaisesta syöpäläisestä.

Pian tohtorin hymy kuitenkin hyytyi, sillä professori Molina kumartui lähemmäs ja sylkäisi päin Güntherin kasvoja. Schwillinger vakavoitui. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, mutta hän rentoutti ne pian. Tohtori pyyhki vihan kasvoiltaan professori Molinan suun limaisen eritteen mukana. Omaa hautaansa tuo vain kaivoi. Tuollainen ala-arvoisen lapsellinen käytös ei ainakaan auttaisi.

Molina teki lähtöä kohti ovea selvästi vihaisena. "Ymmärrän, haluat siis, että minä siirrän tavarasi? Sekin toki onnistuu. Ymmärrän, että ikä painaa, ettekä jaksa siirtää tavaroitanne", Günther totesi ykskantaan. Olisi vain hänelle edullista, jos nainen suuttuisi enemmän. Günther levitti entisestään hymyään ja sanoi: "Totta kai minä autan sinua, opettaja hyvä. Natürlich."

[Mila Molina]

Tohtori Schwillinger piti hermonsa yllättävän hyvin. Miehen vihainen ilme pyyhkiytyi kasvoilta nopeasti pois, eikä tuo lähtenyt fyysiseen taistoon rehtori Molinan tapaan. Myös sanallisen iskunsa tuo piti harkittuna, mutta sanat saivat silti naisen raivon partaalle. Rehtori vihasi sitä, että mies kutsui häntä opettajaksi.

"Jos kosket tavaroihini, se on sinun viimeinen tekosi!", nainen sihisi hampaittensa välistä miehelle. Hän otti askelen miehen suuntaan ja kuiskasi ankarasti: "Sinä saat vielä katua tätä".

Näiden sanojensa jälkeen rehtori lähti astelemaan vihaisesti huoneen oviaukolle päin. Avokkaiden kopina kaikui painokkasti pitkin luokkahuonetta ja lakkasi, kun nainen saavutti huoneen oviverhot. Hän kääntyi ympäri ja loi viimeisen katseen tohtori Schwillingerin suuntaan. Katse oli täynnä vihaa, katkeruutta ja kostonhimoa. Tuo olisi viimeinen katse, jonka nainen tulisi luomaan kyseisessä huoneessa kolmeen kuukauteen. Taikaministerin kanssa käydyn keskustelun jälkeen hän ei tulisi palaamaan koululle pitkään aikaan.

Taikakoulu Châteaun entinen rehtori astui huoneesta pois oviverhojen heilahduksen saattelemana.

// Kiitos ihastuttavasta peliseurasta! //

[Günther Schwillinger]

Günther Schwillinger katsoi hymyillen Molinaa, joka vihan valtaamana jatkoi edelleen vastusteluaan ja lopulta lähti vihaisena huoneesta. "Auf wiedersehen", tohtori sanoi naisen perään ja jäi yksin toimistoon. Hänen toimistoonsa. Se oli nyt totta. Se oli tapahtunut. Hän oli nyt rehtori.

Günther asteli Molinan pöydän taa, sekin saisi lähteä. Rehtori Schwillinger ei tahtonut pitää sitä silmissään. Hän istuutui hetkeksi Molinan työtuoliin ja nosti jalkansa pöydälle. Voi miten ihanalta tuo tuntuikaan. Hän risti kätensä niskansa taa ja katseli huonetta ympärillään.

Kristallipalloja. Günther ei tarvinnut tuollaisia humpuukiesineitä. Hänessä oli tulevaisuus, ei hullujen muorien ennustuksissa ja päiväunissa. Tohtori naurahti kuivasti ja nousi. Hän asteli ikkunan luo ja avasi sen. Molinan haju oli saatava ulos toimistosta.

Günther katsoi jälleen lasipalloja, joiden sisällä leijaili sinertävää utua. Tavallaan ne olivat kauniita. Tohtori käänsi taas katseensa ikkunaan. Hän näki koulun sisäpihan. Ehkä pian entinen rehtori astelisi siellä. Niin hän toivoi. Hän toivoi, ettei nainen enää palaisi linnaan. Hänen linnaansa.

Schwillinger tarttui yhteen kristallipalloista. Sen sisusta muuttui välittömästi mustaksi ja synkäksi, kuin pallo olisi pelästynyt vierasta, kylmää kosketusta. Schwillinger asteli ikkunan luo ja heitti pallon alas. Hän katsoi, miten se hajosi palasiksi osuessaan maahan.

Pian valkoinen norsunluusauva heilahti ja loput toimiston kristallipalloista nousivat hitaasti, mutta varmasti ilmaam hyllyiltään. Ne valuivat kohti ikkunaa, kunnes putosivat ensimmäisen pallon perään. Günther katsoi onnellisena, miten lasikuulat murskautuivat maahan vapauttaen haalean utunsa. Tästä alkoi uusi, parempi aika.

//Kiitos pelistä! :) //

[Mila Molina]

Mila Molina: 13 + 5 = 18 p
Günther Schwillinger: 13 + 5 = 18 p

Kiitos pelistä!