Aseita ja ajanviettoa

[Noah Andersson]

Käännyin männyn kohdalta ja huomasin Theon pyyhältäneen ohitseni. Tämä oli yllättävän kova juoksija, mutta minä vasta lämmittelin. Nostin tempoa hieman, mutten vielä yrittänytkään hänen ohitseen. Se ei olisi järkevää. Olisi parempi odottaa kunnes hän luulisi voittavansa ja hölläisi hieman. Nostin tempoa vielä hieman, kunnes Theo kääntyi katsomaan minua hymyillen. "Courez-vous ou pas?", tämä kysyy. ”Minulla ei ole hajuakaan mitä sinä juuri sanoit.”, totesin hieman läähättäen ja kiritin sen verran, että juoksimme lähes rinnakkain.

Vaikken koskaan ollut siinä hirvittävän hyvä, juokseminen oli aina ollut jotain josta nautin. Vaivuin juostessani tietynlaiseen transsiin, jossa kuulin vain oman hengitykseni ja sydämeni sykkeen. Monien mielestä juokseminen oli tylsää, mutta oman kestokykynsä vieminen äärirajoilleen sai minut tuntemaan, kuin olisin kontrollissa. Kontrolli oli asia jota en kokenut omaavani, mutta jota rakastin. Heittäytyminen saattoi olla hauskaa, mutta mitä sitten kun laskuvarjo ei aukeaisikaan?

Näin jo maalipaikan ja ryntäsin loppuspurttiin. En enään tiennyt kuinka kaukana edessäni tai takanani Theo oli. Ohitin asekotelot ja annoin jalkojeni rullata vauhtini loppuun. Hengitin raskaasti spurttini jäljiltä ja käännyin katsomaan Theoa. ”Kumpi tuli ekana maaliin? C’est qui?”, kysyin ja hymyilin hänelle. Poskeni olivat varmaan kohtalaisen punaiset ja ponnaristanikin oli irronnut pari suortuvaa.

Vedin ponnarini irti ja haroin sormillani hiuksiani. Hiukseni olivat hieman takkuiset ja muutenkin pöhöttyneet, joten vedin ne uudelleen ponnarille. Tulisivat kuitenkin tielle. ”Mä haluan ampua nyt yhden kierroksen. Tu tire avec moi?” Olin kohtalaisen ylpeä, kun kysymys tuli suustani. Etenkin ranskan ääntäminen oli minulle vaikeaa, mutta sain nostettua ääntänikin kohti lauseen loppua. Intonaatiokysymys oli kerrankin selvästi kuuluvissa.

Kiristin ponnarini ja kaivoin avaimet taskustani. Kuulin tutun naksahduksen avaimen kääntyessä lukossa. Nostin aseet varovasti maahan ja täytin lippaat. Harmistuin huomatessani, että patruunat olivat käymässä pikkuhiljaa vähiin. Pitäisi pyytää Raphaelia lähettämään lisää. Tällä saattaisi kestää hetki, en ollut varma missä hän edes oli tällä hetkellä. Toivottavasti jossain missä on lämmintä.

Nousin seisomaan ja nostin aseet selkääni niissä olevista nahkaremmeistä. ”Jos palelee, voit ottaa toisenkin lenkin.”, totesin vielä.

//SORI :o kouluhommat, konsertit ja kaikki muu on kaatunu niskaan enkä ole ehtiny oikein kirjoitella :(

[Mila Molina]

Noah Andersson, Gryffondor: 17 p
Theodore Snape, Serpentard: 14 p

Lukitaan keskeneräisenä