Mersumies on ylivoimaisesti paras

[Theodore Snape]

// Hyvä tietää, etten oo ainut ketä tommosia summia käyttää kirjoihi. Lepakkomies on kyl yks parhaimpii! Itseasias mul tuli tänää postii se Kingin 22.11.63, pitäs varmaa käyd noutamas se sielt :D

Katson vierestä, kun Carla avaa Lepakkomiehen ja naurahtaa jollekin, mitä oli kyseiseltä sivulta lukenut. En viitsinyt kysyä, mikä kirjassa oli niin hauskaa. Arvelin, että kyse oli joko Nesbon värikkäästä kuvailusta tai eriskummallisista otsikoista. "Okei, tämän haluan lukea alusta alkaen", tyttö toteaa. Hymyilen tälle tyytyväisesti. Oli jotenkin hienoa suositella kirjoja jollekin, joka piti niistä yhtä paljon kuin minä itse. Ja vielä hienompaa se oli silloin, kun toinen oikeasti kiinnostuu teoksesta, jota kohti henkilön johdit.

Kertoessani Stephen Kingistä ja omasta suosikistani Mersumiehestä, Carla kysyi: "Oon kuullut paljon legendaarisesta Stephen Kingistä. Onko Mersumies kans joku murhamysteeri?" En ollut varma, miten tähän tulisi vastata kirjan moniulotteisuuden takia. Jotenkin ne kertomukset, joissa aikatasoja oli useita, vaihtelivat genreltään todella paljon, riippuen siitä, kenen näkökulmasta tapahtumia milloinkin tarkasteltiin. Uskoin kuitenkin sen olevan enemmän murhamysteeri kuin mikään muu. Tuon trilogian toinen osa taas oli genreltään jotain niin sekavaa, etten pystynyt kertomaan pääaihetta enkä myöskään lajia, joka otti itseäni suunnattomasti päähän.

"King on nimensä mukaan kuningas, kauhukirjailijana ainakin! Mersumies oli murhamysteeri, mutta raaka sellainen, sen voin sanoa. Päähenkilönä toimi eläköitynyt poliisi Hodges sekä tää mersumurhaajaksi kutsuttu tappaja. Mielenkiintoisen kirjasta teki se, että tapahtumia seurattiin sekä Hodgesin, että murhaajan näkökulmista", selostan tytölle. Oli mukava huomata, että tämä oikeasti kuunteli, mitä selostin eikä vain esittänyt kiinnostunutta. Lukutoukat olivat aina parhainta seuraa, siitä olin varma. Carla oli vielä kaiken lisäksi samanikäine, joten saattaisin saada hänestä mahdollisesti hyvänkin kaverin ajansaatossa.

"Mut siivekkäät ratsut? Kertooko se pegasoksista? Vai jostain linnuista?" Carla ehdottaa, "lentokoneista?" "Se kertoi siivekkäistä hevosista. Ne on vähän samanlaisia kuin ihan tavalliset hevoset, mutta niillä on siivet. En kuitenkaan menisi luettelemaan niitä samaan kategoriaan pegasuksien kanssa. Näitä siivekkäitä hevosia on eri rotuisia esimerkiksi abraxan, jotka ovat palomiinoja ja punasilmäisiä. Siivekkäät hevoset on yleensä paljon suurempia kuin tavalliset hevoset", kerron Carlalle. En tiennyt aiheesta ihan kauhean paljoa, mutta jotain kuitenkin. Tämäkin tieto oli tietysti lukemalla opittu.

"Kirjoitatko mitään itse?" Carla tiedustelee. Olin jo melkein varma, ettei tämä kysymys tulisi esille, mutta tuli kuitenkin. Onneksi tyttö ehti jatkamaan ennen kuin sain vastausta mietittyä. "Itse kirjoitan joskus. Kirjoitan enemmän sitten, kun olen lukenut enemmän. Aion kirjoittaa tulevaisuudessa. Toivottavasti keksin jonkun myyvän idean, ja joku jaksaa ostaa kirjojani", tyttö kertoo. "Jos kirjoittaa jännärin, pitäisi varmaan itse olla kokemusta jännityksestä. Tai sitten ei. Tei ehkä vain luen lisää kirjoja. Jos luen jännäreitä, tunnen jännitystä ja opin tietämään, miltä se tuntuu. Toivottavasti sitten siitä osaisi kirjoittaa", tämä toteaa. "Jos vain luen paljon. Se auttaa lähes kaikkeen", hän vielä lisää pienen tauon jälkeen.

Carlan puheissa oli kyllä järkeä. Tiesin ihan kokemuksesta, miten vaikea sellaisista tuntemuksista oli kirjoittaa, joita et itse koskaan ollut tuntenut. "Kyllä mä välillä jotain lyhyitä tekstejä kirjoittelen, jos saan jonkun hyvän idean. En kuitenkaan usko, että musta koskaan mitään kirjailijaa tulee. Tykkään enemmän lukemisesta kuin kirjoittamisesta", valehtelen Carlalle. Todellisuushan oli, että kirjoitin lähes päivittäin. En nyt voisi sanoa, että kirjoitin kovinkaan korkeakirjallisia tekstejä, mutta kyllä ne menetteli. Kuitenkin tekstini olivat sen verran iso salaisuus, etten halunnut niistä kertoa jollekin puolitutulle, jonka olin tavannut kirjastossa. Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan.

"En ole kovin hyvä kuvailemaan tunteita tai muutenkaan tapahtumia, jonka takia kirjoittaminen on vähän jäänyt. Hyvän kirjailijan tunnusmerkkihän on, että hän osaa kuvailla tunteita, joita ei itse ole kokenut. Harva kirjalija on oikeasti kokenut sen, mistä on kirjoittanut. Tuollaisten tarinoiden luominen vaatii kyllä paljon mielikuvitusta sekä hyvää empatia- että sympatiakykyä", pohdin. Taas yksi valkoinen valhe, mutta mitä pienistä. Olin kirjoittanut erilaisia novellinpätkiä jo pitkään eri aiheista. Jännitystä, kauhua, romanttiikkaa, fantasiaa... Tämän harrastuksen olin kuitenkin pitänyt kaikilta piilossa, koska en halunnut kenenkään lukevan tekstejäni tai edes tietävän niistä. Jonain päivänä saattaisinkin julkaista niitä jossain, mutta tiesin, että se päivä ei koittaisi vielä pitkään aikaan.

[Carla Nowak]

Kysyessäni Mersumiehestä, Theodore näyttää miettivän hetken, ennen kuin vastaa: "King on nimensä mukaan kuningas, kauhukirjailijana ainakin! Mersumies oli murhamysteeri, mutta raaka sellainen, sen voin sanoa. Päähenkilönä toimi eläköitynyt poliisi Hodges sekä tää mersumurhaajaksi kutsuttu tappaja. Mielenkiintoisen kirjasta teki se, että tapahtumia seurattiin sekä Hodgesin, että murhaajan näkökulmista", hän selittää, ja tunnen silmieni laajentuvan hiukan kiinnostuksesta. "Sekä poliisin, että murhaajan näkökulmista?", toistan ja etsin hetken hyviä sanoja; "tuohan on... oikeasti tosi fiksu idea murhamysteeriä kirjoittaessa!" Alan heti pohtia, minkälaisen tarinan itse kirjoittaisin Kingin sijassa, kunnes keskeytän itseni. En halunnut pilata kirjaa omilla oletuksillani.

Kysyttyäni siivekkäistä ratsuista Theon vastaus; "Se kertoi siivekkäistä hevosista. Ne on vähän samanlaisia kuin ihan tavalliset hevoset, mutta niillä on siivet. En kuitenkaan menisi luettelemaan niitä samaan kategoriaan pegasuksien kanssa. Näitä siivekkäitä hevosia on eri rotuisia esimerkiksi abraxan, jotka ovat palomiinoja ja punasilmäisiä. Siivekkäät hevoset on yleensä paljon suurempia kuin tavalliset hevoset", saa minut tuntemaan itseni hiukan typeräksi. Siitä huolimatta olen kiinnostunut, sillä kuinka hieno nimi abraxa oikein oli? Kaipasin älypuhelintani enemmän kuin koskaan. Olisin vain voinut googlata nämä kaikki kirjat ja lajit, saada niistä jonkin käsityksen ja kenties nähdä, mistä ne olisi mahdollista saada käsiinsä (kirjat siis. En halua abraxaa lemmikiksi). Nyökkään Theon vastaukselle.

Höpöttäessäni jotain kirjoittamisesta, poika kuuntelee hiljaisena. Vasta suljettua suuni, hän vastaa alkuperäiseen kysymykseen; "Kyllä mä välillä jotain lyhyitä tekstejä kirjoittelen, jos saan jonkun hyvän idean. En kuitenkaan usko, että musta koskaan mitään kirjailijaa tulee. Tykkään enemmän lukemisesta kuin kirjoittamisesta", hän kertoo. Theodore ei vaikuta aivan yhtä innostuneelta tästä aiheesta, kuin edellisistämme, joten sanon yksinkertaisesti; "ymmärrän ihan hyvin, että tykkäät lukea enemmän kuin kirjoittaa. Ei kaikkien lukutoukkien tarvitse kirjoittaa", lisään lopuksi naurahtaen. Theo näyttää kuitenkin vielä miettivän aihetta.

"En ole kovin hyvä kuvailemaan tunteita tai muutenkaan tapahtumia, jonka takia kirjoittaminen on vähän jäänyt. Hyvän kirjailijan tunnusmerkkihän on, että hän osaa kuvailla tunteita, joita ei itse ole kokenut. Harva kirjalija on oikeasti kokenut sen, mistä on kirjoittanut. Tuollaisten tarinoiden luominen vaatii kyllä paljon mielikuvitusta sekä hyvää empatia- että sympatiakykyä", Theodore pohtii, ja nyökkään jälleen. "Totta. Ja vaikket olisi kokenutkaan kaikkia kuvailemiasi tunteita, olet voinut lukea ne joltain toiselta kirjailijalta, joka on osannut kuvailla sen esimerkiksi yhdistelemällä yksinkertaisempia tunteita. Ja hän on oppinut sen aiemmasta kirjasta, ja kierto jatkuu sekä taakse, että eteen. Sillä lailla kirjailijat auttavat toisiaan, vaikka heillä ei olisi mitään support-group:ia.", sanon, jatkaen Theon pohteita aiheesta.

"Itseni kohdalla... tunnen olevani sosiallinen ja suhteellisen empaattinen. Toivon näiden asioiden myöskin kehittyvän iän kanssa. En oo varma, onko hyvillä kirjailijoilla jokin tietty piirre tai lahjakkuus, jota ei voi oppia vaan sen kanssa syntyy. Ja jos on, en oo varma, onko mulla sitä. Mielikuvitus varmaan olis ensimmäinen. Toisaalta en osaa keskittyä kovin pitkään tiettyyn asiaan, ja kyllästyn useimpiin tarinoihini, uskoen voivani tehdä parempia.", sanon, kohauttaen olkiani ja pidän pienen pohdintatauon, jonka jälkeen jatkan; "Lisäksi... oon pahoillani, jos tämä on tylsää kuunneltavaa jos et itse kirjoita, mutta... aina kun kirjoittaa, kirjoittaa aikalailla itsestään. Miten voi kirjoittaa henkilöstä, joka toimii eri tavoin kuin itse toimii? Miten voi samaistua henkilöön, jonka maailmankuva on erilainen?", kysyn lähes epätoivoisesti.

Olen miettinyt asiaa aivan liikaa kirjoittaessani. Se tuntuu aina varjostavan jossain kulman takana ja laskevan kynäni alas. Ja heittävän paperin roskikseen. Huokaisen hiljaisesti ja vedän pienen hymyn kasvoilleni. Hymyily aivan tosissaan auttaa negatiivisiin ajatuksiin. Vähän kuin... valehtelisit itsellesi. Valehtelet, että olet hyvällä tuulella ja naps, se on totta. Mitä jos kaikki valehtelu toimisi niin? No, itselleen valehtelu ja itsensä vakuuttaminen on ensimmäinen askel, jos haluat vakuuttaa muita. Sehän toimii samoin kuin se yksi tumblrin lausahdus; et voi oppia rakastamaan muita, ellet osaa rakastaa itseäsi. Tämä vertailu nostaa mielialaani. Katsos, taas esimerkki itselleen valehtelemisen toiminnasta! Hetkinen, minunhan piti sanoa jotakin...

"Joskus mietin, millaistahan olisi kirjoittaa yhdessä jonkun kanssa? Toimisiko se? Toinen voisi antaa motivaatiota ja puskea eteenpäin, mutta tulisikohan tuloksesta sitten sekava, ja sopisivatko kahden eri kirjailijan tyylit yhteen?"

[Theodore Snape]

//Tajusin just, et nää mun roolit täs pelis on ollu paljon pidempii ku mun esseevastaukset lukion kokeis xD

"Totta. Ja vaikket olisi kokenutkaan kaikkia kuvailemiasi tunteita, olet voinut lukea ne joltain toiselta kirjailijalta, joka on osannut kuvailla sen esimerkiksi yhdistelemällä yksinkertaisempia tunteita. Ja hän on oppinut sen aiemmasta kirjasta, ja kierto jatkuu sekä taakse, että eteen. Sillä lailla kirjailijat auttavat toisiaan, vaikka heillä ei olisi mitään support-group:ia", Carla vastaa omaksi helpotuksekseni eikä kysellyt sen enempää teksteistäni. Tämä meidän keskustelu kuitenkin herätti jonkun osan siitä sisäisestä kirjailijastani, jonka takia odotinkin jo innolla, että pääsisin vielä illalla ennen nukkumaan menoa jatkamaan erästä novellia, joka minulla oli tällä hetkellä työnalla. Pergamentit olivat tälläkin hetkellä sänkyni alla täynnä näkymättömällä musteella kirjoitettua tekstiä. Aiheena oli taikaolennot, ei mitenkään tutkimusmielessä vaan enemmänkin yhdistettynä jästien kirjoittamaan fantasiakirjallisuuteen. Toki tuo kuullosti oudolta, mutta yllättyisit varmasti, mikäli lukisit ne pätkät, jotka olivat jo valmiina. Ei sillä, että ne tulisivat koskaan päivänvaloa näkemään, kunhan toin asian esille.

"Itseni kohdalla... tunnen olevani sosiallinen ja suhteellisen empaattinen. Toivon näiden asioiden myöskin kehittyvän iän kanssa. En oo varma, onko hyvillä kirjailijoilla jokin tietty piirre tai lahjakkuus, jota ei voi oppia vaan sen kanssa syntyy. Ja jos on, en oo varma, onko mulla sitä. Mielikuvitus varmaan olis ensimmäinen. Toisaalta en osaa keskittyä kovin pitkään tiettyyn asiaan, ja kyllästyn useimpiin tarinoihini, uskoen voivani tehdä parempia", Carla jatkaa kohauttaen olkiaan. Nyökkään tälle merkiksi, että kuuntelin edelleen. Saatoin välillä näyttää keskustelujen aikana poissaolevalta, jota koitin nyt parhaani mukaan vältellä. "Lisäksi... oon pahoillani, jos tämä on tylsää kuunneltavaa jos et itse kirjoita, mutta... aina kun kirjoittaa, kirjoittaa aikalailla itsestään. Miten voi kirjoittaa henkilöstä, joka toimii eri tavoin kuin itse toimii? Miten voi samaistua henkilöön, jonka maailmankuva on erilainen?" tyttö vielä lisää hieman epätoivoiseen sävyyn.

"Empatiakyky on varsin hyödyllinen ihan oikeassa elämässä, varsinkin kirjoittaessa. Itse en kyseistä kykyä kovin hyvin hallitse, enkä varmaan koskaan tulekaan", totean huvittuneena pöyräyttäen silmiäni. "Luulisin, että empatia- sekä sympatiakyvyn on tapana kehittyä iän myötä, kunhan sitä kokemusta erilaisista ihmisistä ja tilanteista kertyy enemmän", lisään vielä pohdiskelevaan sävyyn. Keskustelumme oli uhkaavasti kääntymässä erittäin syviin vesiin. Voisin varmaankin loikata tilanteesta vaihtamalla aiheen saappaasta luudanvarteen alta aikayksikön, mutta se vaikuttaisi todennäköisesti Carlan mielestä joko töykeältä tai oudolta. Harvoin edes välitin toisten tunteista tai mielipiteistä, mutta jotenkaan en halunnut ärsyttää Carlaa samalla tavalla kuin yleensä halusin ärsyttää kaikkia muita, joka saattoi olla ehkä ihan positiivinenkin juttu. Ehkä maailmassa oli muunkinlaisia käytösmalleja kuin ainainen itsensä korostaminen ja toisten loukkaamine, mutta vaikka sellaisia olisikin, tulisin varmasti pitämään huolen siitä, etten tule koskaan saamaan mitään "vuoden kiltein koululainen" -palkintoa. Se vasta noloa olisikin!

"Mitä tuohon maailmankuvaan tulee? Tähän saattaisi auttaa esimerkiksi erilaisten kolumnien tai mielipidetekstien lukeminen, sellaisten tekstien, jotka provosoi sua ainakin jollain tasolla. Sitä kautta oppisit näkemään asioita myös niiden kannalta, jotka eivät ole ihan niitä maailman suosittujen mielipiteiden kannattajia", ehdotan tytölle. En tiedä oliko ajatuksessani mitään järkeä, mutta omaan korvaani se ei kuulostanut yhtään hullummalta.

"Joskus mietin, millaistahan olisi kirjoittaa yhdessä jonkun kanssa? Toimisiko se? Toinen voisi antaa motivaatiota ja puskea eteenpäin, mutta tulisikohan tuloksesta sitten sekava, ja sopisivatko kahden eri kirjailijan tyylit yhteen?" Carla pohtii. Otan paremman asennon sohvalla ristien jalkani ja nojaten mukavammin sohvan selkänojaan. "En ole tullut asiaa ajatelleeksi. Jonkun kanssa kirjoittaminen voisi ainakin avartaa näkökulmia enemmän ja uskoisin, että tekstistä tulisi paljon monipuolisempaa ja vaihtelevampaa, kun kirjoittajia olis kaksi. Kuitenkin kirjailijoiden tulisi olla tyyliltään aikalailla samantapaisia, jotta tekstistä saisi mahdollisimman yhtenäistä ja sujuvaa. Kaksi täysin eri tyyliä tekisi tekstistä vain vaikeasti seurattavaa ja todennäköisesti aika katkonaista", vastaan tälle. En todellakaan ollut tuollaista aikaisemmin pohtinut, jonka takia vastaukseni vaikutti vähän tökeröltä.

"Tässä samalla tuli muuten mieleen, että Châteauhun olisi mahtavaa saada joku kirjoittamiseen liittyvä aine, vaikka luovakirjoittaminen tai joku vastaava. Okei kyllähän me kirjotetaan vapaa-ajalla ihan tarpeeksi koulujuttuja, mutta tiiätkö semmonen aine, jossa harjoteltais luovaa kirjottamista ja käytäis erilaisia tapoja ja tyylejä läpi. Ei sillä, että tää liittyis nyt oikeeastaan meiän aiempaan keskusteluun, mutta pakko mun on tää tuoda esille, ennen ku unohdan koko asian", selostan Carlalle. "Saattaisin ehkä motivoitua tällasen avulla enemmän kirjottamaan, ehkä. Onhan koululla tuo kirjallisuuskerho, mutta tällä haen nyt hieman erilaista konseptia, jos ymmärrät, mitä tarkoitan", lisään vielä. Olin pyöritellyt tällaista ideaa jo jonkin aikaa ja oli kiva päästä jakamaan se jonkun kanssa. "Niin ja se, että pystyisi siellä tapaamaan muita saman kiinnostuksen kohteen omaavia oppilaita, joka olisi kanssa enemmän kuin tervetullutta näin isossa koulussa", sanon naurahtaen.

[Carla Nowak]

//Sori kun kesti...

"Empatiakyky on varsin hyödyllinen ihan oikeassa elämässä, varsinkin kirjoittaessa. Itse en kyseistä kykyä kovin hyvin hallitse, enkä varmaan koskaan tulekaan", Theodore sanoo silmiään pyöräyttäen, kerrottuani syvällisen itseanalyysini. Hymyilen hänen huomautukselleen itsestään. Uskoin kylläkin, että Theo voisi olla hyvinkin empaattinen henkilö. Tietenkin siinä on ero, että ymmärtää toisia ja siinä, että osaa osoittaa ymmärtävänsä. Olin aina ajatellut pystyväni löytämään oikeat sanat, mutta niin ei ollut enää aina asian laita. Saatoin samaistua ja ymmärtää toisen tilanteen, mutta yrittäessäni ilmaista sitä, sanoin jotain niin inhottavasti läheltä mutta vierestä. Kuin soittaisit pianolla kahta kosketinta, joilla olisi vain puoli sävelaskelta välissään. "Luulisin, että empatia- sekä sympatiakyvyn on tapana kehittyä iän myötä, kunhan sitä kokemusta erilaisista ihmisistä ja tilanteista kertyy enemmän", Theo jatkaa ja kallistan päätäni mietteliäästi. Miksi? En jaksannut nyökätä.

Kyllä empatia- ja sympatiakyvyt kehittyvät iän kanssa, päättälen mielessäni. En todellakaan ollut osannut kommikoida ja ymmärtää ihmisiä yhtä hyvin esimerkiksi kymmenenvuotiaana. Miten ärsyttävä taatusti olinkin ollut silloin...
Joka tapauksessa, en ole käynyt näin syvällistä keskustelua pitkään, pitkään aikaan. Tämä on virkistävää vapaata ainaisesta koulutyön ajattelusta, ja vain sen hetken todellisuuden pohtimisesta. Halusin kuitenkin hiukan jarruttaa. Näin illalla, tunnelmallisessa kirjastossa jossa vuosisatojen tiedot ja taikuus velloivat ympärilläni, aivoni saattoivat ajautua vaikka kuinka syvälle. Jos en varoisi, puhuisin kohta filosofiasta, ja silloin peli olisi pelattu.

"Mitä tuohon maailmankuvaan tulee? Tähän saattaisi auttaa esimerkiksi erilaisten kolumnien tai mielipidetekstien lukeminen, sellaisten tekstien, jotka provosoi sua ainakin jollain tasolla. Sitä kautta oppisit näkemään asioita myös niiden kannalta, jotka eivät ole ihan niitä maailman suosittujen mielipiteiden kannattajia", Theo ehdottaa. "Kuulostaa pätelvältä", vastaan nyökäten. Kolumneja en ollut tullutkaan ajatelleeksi. Auttaisivatko ne oikeasti? Eivätkö muut ajatelleet maailmankuvien erilaisuutta ongelmana? Muistelen erästä fantasiakirjailijaa. Mies on jo varmaan yli kuusikymppinen, ex-englanninopettaja ja kaikkea, mutta silti olin aivan ällikällä lyöty, miten hänen lukemattomat hahmonsa saatoivat olla niin samanlaisia ja erilaisia yhtä aikaa, realistisia iästä ja sukupuolesta huolimatta. Ja miten paljon typerää teinihuumoria keski-ikäisestä kirjailijasta oikein irtosi.

Kerron Theolle ajatuksistani kahden kirjailijan kirjasta. Poika ottaa paremman asennon ja vastaa: "En ole tullut asiaa ajatelleeksi. Jonkun kanssa kirjoittaminen voisi ainakin avartaa näkökulmia enemmän ja uskoisin, että tekstistä tulisi paljon monipuolisempaa ja vaihtelevampaa, kun kirjoittajia olis kaksi. Kuitenkin kirjailijoiden tulisi olla tyyliltään aikalailla samantapaisia, jotta tekstistä saisi mahdollisimman yhtenäistä ja sujuvaa. Kaksi täysin eri tyyliä tekisi tekstistä vain vaikeasti seurattavaa ja todennäköisesti aika katkonaista", hän sanoo. "Niin..." mutisen hiljaa, mutta mieleni pohtii valonnopeudella hetkisen. Tunnen tarvetta puollustaa ajatustani. "Kerran, yhden... ystäväni kanssa juteltiin asiasta. Hän halusi kirjoittaa erästä tarinaa, ja idea oli niin hyvä, että halusin mukaan. Ne jäivät kyllä lähinnä vain haaveiksi, mutta ideana oli, että luvut olisivat eri henkilöiden näkökulmista, ja osa hahmoista olisi ystävälläni ja osa mulla."

"Tässä samalla tuli muuten mieleen, että Châteauhun olisi mahtavaa saada joku kirjoittamiseen liittyvä aine, vaikka luovakirjoittaminen tai joku vastaava. Okei kyllähän me kirjotetaan vapaa-ajalla ihan tarpeeksi koulujuttuja, mutta tiiätkö semmonen aine, jossa harjoteltais luovaa kirjottamista ja käytäis erilaisia tapoja ja tyylejä läpi. Ei sillä, että tää liittyis nyt oikeeastaan meiän aiempaan keskusteluun, mutta pakko mun on tää tuoda esille, ennen ku unohdan koko asian", Theodore selostaa, ja huomaan tämän olleen hänen mielessään monta kertaa. "Saattaisin ehkä motivoitua tällasen avulla enemmän kirjottamaan, ehkä. Onhan koululla tuo kirjallisuuskerho, mutta tällä haen nyt hieman erilaista konseptia, jos ymmärrät, mitä tarkoitan", hän jatkaa, ja alan hymyillä. "Nään mitä meinaat. Kirjallisuuskerhossahan vain kirjoitetaan jotain sekalaisia tarinoita, mut oppiaine, jossa itse kirjoittamista opetettaisiin... olis mahtava", sanon innostuen. "Taikakouluissa ei muutenkaan taida olla... äidinkieltä? Sinänsä sanaluokat voisi heittää ikkunasta, sillä jästikouluissakaan ei opeteta tarpeeksi luovaa kirjoittamista", murahdan ja hillitsen silmien pyöräytyksen.

"Niin ja se, että pystyisi siellä tapaamaan muita saman kiinnostuksen kohteen omaavia oppilaita, joka olisi kanssa enemmän kuin tervetullutta näin isossa koulussa", Theo lisää naurahtaen. "Joo. Ja uskaltaisin veikata, että Châteausta löytyy enemmän kuin muutama hyvä kirjoittaja ja kirjoittamisesta innostunut", huomautan ja nauran myös. "Voisi itse vetää vaikka sellaista kerhoa, jos olisi vanhempi ja tietäisi jotain kirjoittamisen teoriasta", pohdin ja kadun sanojani melkein heti. "Tai siis... sellainen oppiaine tai opetuskerho olisi tosi hyvä idea", toistan hymyillen ja toivon, ettei Theo oikeasti halua ruveta toimeen. Olen enemmän ideoija kuin toteuttaja. Toisaalta, ei Theo vaikuta sellaiselta henkilöltä joka heti paikalla juoksee rehtorin puheille ja pyytää lupaa tämän kerhon järkkäämiseen.

//Alettaisko pikkuhiljaa lopetteleen tätä peliä? Sanoisin, että Theo ja Carla on käyny jo monta syvällistä ajatusta läpi ja tutustunu toisiinsa hyvin sitä seuraavaa peli-ideaa varten ;D

[Theodore Snape]

"Kerran, yhden... ystäväni kanssa juteltiin asiasta. Hän halusi kirjoittaa erästä tarinaa, ja idea oli niin hyvä, että halusin mukaan. Ne jäivät kyllä lähinnä vain haaveiksi, mutta ideana oli, että luvut olisivat eri henkilöiden näkökulmista, ja osa hahmoista olisi ystävälläni ja osa mulla", Carla kertoo. En ollutkaan aikaisemmin tajunnut tätä. Muutamassa kahden henkilön kirjoittamassa kirjassa oli kerrottu tarina useamman henkilön näkökulmasta. Mahtoikohan ne olla juuri Carlan esimerkin tapaisesti kirjoitettu? "Tuollainen idea on muuten todella hyvä! Tykkään itse paljon sellaisista kirjoitsa, joissa tapahtumia kerrotaan useamman henkilön näkökulmasta. Sellainen kerronta tuo huomattavasti enemmän syvyyttä itse tapahtumiin", pohdin ääneen.

"Nään mitä meinaat. Kirjallisuuskerhossahan vain kirjoitetaan jotain sekalaisia tarinoita, mut oppiaine, jossa itse kirjoittamista opetettaisiin... olis mahtava", Carla vastaa innostuneena kerrottuani hänelle ideastani kirjoitustunteihin liittyen. "Taikakouluissa ei muutenkaan taida olla... äidinkieltä? Sinänsä sanaluokat voisi heittää ikkunasta, sillä jästikouluissakaan ei opeteta tarpeeksi luovaa kirjoittamista", tyttö lisää. "Ei sanaluokilla taikka vastaavilla termeillä oikeastaan paljoa tee, paitsi onhan niistä tietenkin oma hyötynsä muita kieliä opiskellessa, mutta muussa tapauksessa niiden hyöty on huomattavasti pienempi kuin itse kirjoitustaidon", vastaan edelleen pohtivaan sävyyn.

"Joo. Ja uskaltaisin veikata, että Châteausta löytyy enemmän kuin muutama hyvä kirjoittaja ja kirjoittamisesta innostunut", Carla huomauttaa nauraen. "Voisi itse vetää vaikka sellaista kerhoa, jos olisi vanhempi ja tietäisi jotain kirjoittamisen teoriasta", hän toteaa. Hän pitää jostain syystä pienen tauon ennen kuin jatkaa: "Tai siis... sellainen oppiaine tai opetuskerho olisi tosi hyvä idea." Samalla, kun kuuntelen Carlan puhetta, pakkaan pöydälle levittämiäni kirjoja takaisin laukkuuni. Olin ohimennen vilkaissut ranteessani olevaa kultaista timanttikelloa ja huomannut kauhukseni, että kello alkoi olla jo aika paljon. Olin jättänyt seuraavan päivän läksyt kesken enkä ollut edes varma, mitä kaikkea minun pitäisi huomiseksi tehdä, jonka takia joutuisin pian lähtemään ja suuntaamaan kulkuni takaisin Serpentardin tupaan.

"Niin olisi! Täytyy katsoa, jos jonain päivänä yrittäisin sellaista pistää pystyyn. En kuitenkaan ihan vielä, koska ei mullakaan sellaista kokemusta ole kirjoittamisesta, että voisin sitä mulle opettaa. Tuntuisi varsin huvittavalta neuvoa muita, vaikka en itse tiedä juuri mistään kirjoittamiseen liittyvästä", totean huvittuneena osittain Carlan sanoja lainaten. Taisimme olla tytön kanssa jotakuinkin samassa veneessä kirjoittamisen suhteen.

"Haluatko sä lukea sen kirjan? Voit hyvin lainata sitä, kunhan palautat sen luettuasi", tiedustelen Carlalta katsoen tämän käsissä olevaa kirjaa, jonka olin aiemmin tälle ojentanut. Oikeastaan olisi todella mukavaa, mikäli tyttö haluaisi sen lukea ja kenties myöhemmin käydä jotain keskusteluakin siitä. Pääsin niin harvoin keskustelemaan lukemistani teoksista, että tällaista tilaisuutta en halunnut missata.

//Juu, tää alkaa olemaan semmosessa kohdassa, että tän vois pelailla parilla viestillä loppuun. :) OOTKO MUUTEN HUOMANNU, ETTÄ SIITÄ JO NESBON LUMIUKKO KIRJASTA TEHTY ELOKUVA OLI ENSI-ILLASSA TÄLLÄ VIIKOLLA

[Carla Nowak]

Puhuessani, Theodore katsoo ranteessaan olevaa kelloa, jota ne ollut aiemmin huomannut. Miten olin voinut olla huomaamatta? Se on vieläpä erityisen hienon näköinen, ja kimmeltää kultaisena. Sen oli täytynyt maksaa omaisuuden...

En kuitenkaan ehtinyt kysyä mitään kellosta, kun Theo jo jatkoi keskustelua: "Niin olisi! Täytyy katsoa, jos jonain päivänä yrittäisin sellaista pistää pystyyn. En kuitenkaan ihan vielä, koska ei mullakaan sellaista kokemusta ole kirjoittamisesta, että voisin sitä mulle opettaa. Tuntuisi varsin huvittavalta neuvoa muita, vaikka en itse tiedä juuri mistään kirjoittamiseen liittyvästä", hän sanoo, ja näyttää tyytyväiseltä. Itse sen sijaan hymyilen hermostuneesti. Toivon mukaan hän ei muistaisi tätä keskustelua sitten jonain päivänä. Olihan siinä se valoisa puoli, että jos Theo järjestäisi tämän kerhon, olisin kyllä ensimmäisenä ilmoittautuneena.

"Haluatko sä lukea sen kirjan? Voit hyvin lainata sitä, kunhan palautat sen luettuasi", Theo lupaa, ja käännän katseeni edelleen pitelemääni kirjaan. Olin jo ehtinyt unohtaa sen olemassaolon. "Oikeasti? Kiitti!", huudahdan iloisesti ja työnnän kirjan laukkuuni. Tulisin varomaan tämän kirjan kanssa, sillä en todellakaan halunnut tuhota jotain Theon kirjaa, koska sen jälkeen hän ei varmaan enään koskaan suostuisi lainaamaan minulle mitään. En vain toisi sitä kanssani aterioille, juomalasien kaatumisien vaaravyöhykkeelle. Olin tuhonnut liian monta kirjaa sillä tavoin, mutta syödessä lukeminen oli vain niin... rauhoittavaa. Täydellistä. Ruokaa aivoille ja vatsalle.

"Kello taitaa olla aika paljon?", kysyn epävarmasti. Itse en kelloa omistanut, mikä oli aika lyhytnäköistä minun kannaltani. Pitäisi varmaan oikeasti hankkia yksi, sillä eihän koulun kelloihin aina voinut luottaa. Milloinhan seuraavan kerran ehtisin mennä Poudlardineen? Olin käynyt siellä vain muutaman kerran, enkä koskaan pitkiä aikoja. Olisi hyvä tutustua kylään hiukan paremmin.

Liikahdan risti-istunnastani, ja liikutan puutuneita jalkojani arasti. Annan niiden laskeutua lattialle pois potkaisemieni kenkien lähettyville, ja yritän heilutella puutunutta tunnetta niistä pois.

//Voi nyt, taas meni monta viikkoa vastata ja viestikin on lyhyt...

[Theodore Snape]

"Oikeasti? Kiitti!" Carla huudahtaa iloisena. Hymyilen tälle hieman samalla, kun pakkaan viimeiset kirjat laukkuuni. Laukku oli pieni, mutta sinne olisi todennäköisesti saanut mahtumaan ainakin kirjahyllyllisen kirjoja, mikäli niin haluaisi. Tämä oli kaikki laajennusloitsun ansiota, jota valehtelamatta olin käyttänyt jokaiseen omistamaani laukkuun. Matka-arkkuni oli myöskin laajennettu, äitini toimesta kylläkin. Se ei ollut enää tavallinen matka-arkku vaan se sisälsi pienen vaatekomeron, jossa oli runsaasti tilaa vaatteille ja kaavuille. Vaatteiden yläpuolella taas kulki kirjahyllymäisiä hyllyköitä, joissa saatoin halutessani säilyttää kirjojani. En kuitenkaan niitä hirveän usein käyttänyt, pinosin kirjat mieluummin epämääräisiksi kasoiksi sänkyni alle.

"Kello taitaa olla aika paljon?" Carla tiedustelee. Nyökkään. "Melkein seitsemän. Minun täytyisi ainakin tästä suunnata takaisin tupaani. Oon taas vaihteeksi jättänyt läksyt, sanotaan vaikka näin, hieman kesken", vastaan tytölle huvittuneena. "Jos nyt totta puhutaan, en ole edes varma siitä, mitä läksyjä mun täytyy saada valmiiksi huomiseen mennessä", lisään vielä. Tällaisina iltoina harkitsin erittäin vahvasti vain läksyjen tekemättä jättämistä, jotta pääsisin itse hieman helpommalla. En kuitenkaan halunnut riskeerata, koska olin aina ollut mallioppilas eikä yksikään opettajista tulisi pitämään alisuorittajasta, joka jättää läksynsä tekemättä vain omaa laiskuuttaan.

"Niin ja vielä siitä kirjasta. Kun saat sen luettua, saat luvan etsiä minut käsiisi ja kertoa, mitä tykkäsit", lisään vielä. Olisi mukavaa päästä keskustelemaan tytön kanssa kirjasta. Lähinnä sen takia, että Lumiukko oli yksi suosikeistani eikä kukaan tutuistani ollut vielä ainakaan toistaiseksi suostunut sitä lukemaan, mikä oli tietenkin erittäin harmillista. Minun pitäisi ehdottomasti alkaa tyrkyttämään kirjojani jokaiselle vastaantulijalle, jotta saisin useammat ihmiset lukemaan. Kirjat olivat mielestäni parasta mahdollista ajanvietettä enkä vain voinut ymmärtää, miten joku voi sanoa inhoavansa lukemista. Tuollaiset lausahdukset menevät omalla kohdallani aivan yli hilseen.

//Voitaisiin tässä samalla suunnitella varmaan seuraavan pelin ajankohtaa? Miten olisi, jos aloiteltaisiin viikon (tai parin) päästä jotain uutta. Onko sulla jotain ideoita, mitä nää kaksi vois seuraavaksi puuhailla? Oisko kenties joku oppitunti, jolle ne osallistuis? Vai kenties poudlardine reissu... Ääh too many options to chose from :'D

[Carla Nowak]

"Melkein seitsemän", Theo kertoo kellonajan. "Minun täytyisi ainakin tästä suunnata takaisin tupaani. Oon taas vaihteeksi jättänyt läksyt, sanotaan vaikka näin, hieman kesken", poika sanoo, ja nauran. "Tiedän täsmälleen, mitä tarkoitat", sanon hänelle. Tiesin opetuksen ja koulun olevan tärkeää, samoin kuin läksyjen tekemisen ja tiettyjen opettajien miellyttämisen. Useimmiten kuitenkin itse läksyjen tekeminen kuitenkin hiukan jäi... "Jos nyt totta puhutaan, en ole edes varma siitä, mitä läksyjä myn täytyy saada valmiiksi huomiseen mennessä", Theodore lisää. "Auttaisin mieluusti, mutten tiedä itsekkään", tunnustan anteeksipyytävästi virnistäen. Muistini oli taatusti yksi maailman huonoimmista. Tai pikemminkin valikoivimmista.

Saatoin muistaa lapsuuteni lempikirjan lähestulkoon sanasta sanaan. Muistin pieniä hetkiä ja isosiskoni kertomia viisauksia, jotka tämä oli kertonut ollessani nelivuotias. Muistin netflix-sarjojen jaksojen nimet ja tapahtumat järjestyksessä, virheettömästi. Mutta sellaiset asiat kuin lupalaput, miksi päiväksi mikäkin läksy piti tehdä, miten lukujärjestykseni meni ja milloin kaavut olisi pitänyt viedä pesuun, katosivat mielestäni heti kun ne oli kerrottu. //ja sellaiset asiat, kuten milloin olisi hyvä käydä vastaamassa siellä internetissä olevaan roolipeliin, tuppaavat unohtumaan. Anteeksi <3//

"Niin ja vielä siitä kirjasta. Kun saat sen luettua, saat luvan etsiä minut käsiisi ja kertoa, mitä tykkäsit", Theo ilmoittaa. "Sopii, jos vain onnistun löytämään sut. Tämä linna-asia on melko suuri", totean ja katselen taas ympärilleni valtavassa kirjastossa. Theo on jo pakannut kirjansa laukkuunsa, joten alan laittamaan kenkiäni jalkoihini. Nousen hiukan kiusallisesti ylös.

"Minunkin pitäisi varmaan mennä jo tupaan ja alkaa lukea tätä", sanon ja heilutan saamaani kirjaa, kunnes laitan sen takaisin laukkuuni. "Nähdään myöhemmin?", sanon hiukan kysyvästi, ennen kuin käännyn ja kävelen takaisin kirjaston syvyyksiin ja sieltä ovelle, josta ulos käytäville.

//Yritin nyt jotenkin smoothisti päättää tätä peliä. Kiitos peliseurasta ja oikeasti oon pahoillani et jouduit oottaan niin paljon. Uutta peliä voisi ehkä aloittaa jossain vaiheessa? Ei kyllä aivan heti. Ku nyt on jo joulukuu, niin vaikka joululahjashoppailua Poudlardinessa? Oisko hyvä idea? Sinänsä nää kaks vois olla hauska pari jollakin oppitunnilla. Anteeks taas <3

[Mila Molina]

Theodore Snape, Serpentard: 29 p
Carla Nowak, Serdaigle: 29 + 5 = 34 p

Lukitaan osittain keskeneräisenä, kiitos pelistä!