Unelmana kierreportaat

[Sylviane Gren]

//Mukaan odotettaisiin Marceau Forestia, 13.1.2018

Sylviane odotti yhtä suurella mielenkiinnolla ensimmäistä vapaata viikonloppuaan kuin oli koko koulun viikon alkuakin odottanut. Yllättävän nopeastikin olikin jo tuo sanottu lauantai 13. päivä, jolloin ei olisi koulua! Outo, mutta tavallaan myös varsin miellyttävä tunne valtasi Pouffsouffletytön mielen. Päivä, jolle ei olisi valmista aikataulua! Mikä tahansa voisi olla mahdollista!

Mahdollisuuksien täyttämä päivä alkoikin sillä, että aamupalan jälkeen Sylviane oli hetken aikaa muodonmuutosten tunnin istumatoverin kokeilupäänä hiuksineen, joita sai letittää ja kihartaa ja tupeerata miten vain halusi. Sylviane piti siitä, kun hänen hiuksistaan pidettiin huolta ja niiden kanssa leikiteltiin. Lopputuloksen ihailuun ei kuitenkaan voinut koko päivää kuluttaa, sillä vaikka vapaata aikaa olikin, niin ruokailut olivat vielä tiettyihin aikoihin.

Kikkarapää vetikin huvin ja urheilun vuoksi yhdet omista korkokengistään jalkaan ja sipaistuaan hiukset korvien taakse ja otettuaan reppunsa oleskeluhuoneen nojatuolilta, jonne oli sen laskenut, noustiin epävarmasti ylös. Sylviane vilkaisi vielä alas nojatuolille ja todettuaan sen, että kaikki tavarat olivat mukana repussa, hymyili ja vilkutteli hän vielä muille kavereilleen lähtien sitten astelemaan varsin rivakasti eteenpäin. Maroon sävyinen hame oli varsin ilmava ja lennokas, eikä mitenkään liian tiukka tai tyköistuva. Sylviane kiersi hiussuortuvat toistamiseen sormiensa ympärille ja sipaisi ne siitä korviensa taakse astuessaan käytävälle.

[Marceau Forest]

Ensimmäinen kouluviikko ei ollut todellakaan alkanut kuin sadussa. Itseasiassa viikko ei olisi voinut alkaa enää yhtään tätä huonommin, sillä tilanne koululla oli katastrofaalinen. Marceau oli viettänyt koko joulunsa koululla, sillä paluu tädin luokse Boardeauxiin ei houkutellut lainkaan. Onneksi täti oli ymmärtäväinen ja antoi pojan viettää joulun perinteistä poiketen ilman sukulaistensa seuraa.

Jos jotain positiivista ensimmäisestä kouluviikosta täytyisi keksiä, niin se, että nyt elämän ei voinut sanoa olevan ainakaan liian tylsää. Pimeyden velhot toivat merkillistä vaihtelua arkeen, ja välillä joutui varomaan tekemisiään lähes henkensä edestä. Oppitunnit olivat poikkeuksellisia ja niihin oli tullut pieni pimeä vivahde. Marceaun olisi tehnyt mieli vajota samankaltaiseen synkyyteen kuin viime keväänä, mutta kuten pojan edesmenneet vanhemmat olivat opettaneet - jopa kaikkein synkimpinä aikoina voi löytää onnea, kun muistaa kääntyä valoa kohti.

Tuota sanontaa muistellen Marceau kääntyi portaikkoa kohden ja ryhtyi askeltamaan sitä ylöspäin. Pojalla oli huono tapa kävellä lähes aina portaikon väärää puolta, koska pojan omasta mielestä ei ollut olemassa oikeaa ja väärää puolta. Niinpä hän askelsi portaiden vasenta puolta ylöspäin pohtien vanhempiensa viisaita sanojaan ja yrittäen pitää mielensä mahdollisimman puhtaana kaikesta tästä pimeästä.

[Sylviane Gren]

Sylvianen onneksi hänen ei tarvinnut käytävällä kauheasti kokeilla läheltä piti -tilanteita, kun ihmiset osasivat väistyä, jos hieman käsillään tasapainoili. Muutenkin ei tämän tyttösen kädet sulavasti sivuilla olleet käveltäessä. Etenkin, jos vielä hieman nopeammin yrittäisi kävellä kuin tavallisesti. Sylviane pääsi hiuspehkoinensa käytävän päähään. Huh.

Enää nämä portaat ja sitten yksi käytävä ja sitten hän voisi taas hengähtää. Surffausta varten korkokenkien käyttäminen ja niillä kävely oli aika rankkaa puuhaa. Mutta jos jo nyt tunnollisesti harjoittelisi, ei olisi myöhemmin enää mitään kaduttavaa. Olisi jo tehnyt kaiken nyt jo kunnolla ja hyvin. Tytön kasvoilla lepäävä hymy pysyi yllä, vahvistui. Harjoituksista olisi nautittava ja näin Sylviane päätti nauttia tästäkin hetkestä!

Hyvän ryhdin sanelemana Pouffsouffletyttö liu’utti vasempaa jalkaa hieman porrasaskeleen yläpuolelle, kunnes oli aika varma siitä, että osuisi sillä oikeasti portaalle. Ei ilmaan. Sitä oli vaikea olla tuijottelematta jalkaterien alla oleviin korkoihin, jos oli aikeissa kiivetä portaita alas. Tästä huolimatta Sylviane yritti olla katsomatta – tarkastamatta – joka askelta.

Ehkä hyväkin niin sillä tytöllä olisi muuten mennyt kokonaan ohi se, että hänen vasemmalla puolella, (sillä puolella, jota hän laskeutui) oli pari oppilasta kuhertelemassa tai tekemässä jotain. Ei Sylviane nyt niin tarkkaan halunnut tuijotella, vaikka se vaikuttikin tosi söpöltä puuhalta ja ihihihi…

Tämä tyttönen siirsi tietäväisen oloisena katseensa portaikon toiseen seinään yrittäessään jatkaa matkaansa alemmas, kohti portaikon alapäätä. Ken tietäisi kuka siellä mahtaisi paraikaa olla odottelemassa häntä? Sylvianelle nämä söpöt ajatukset eivät olleet kokonaan uusi asia, sillä jokaisellahan oli omat keinonsa pitää hyvä mieli tallella. Hänellä se oli muun muassa tämä. Tyttö sipaisi ajatuksien laukatessa eteenpäin, ja jalkojen kuljettaessa vähän epävarmemmin itseä porrasaskelmia alaspäin, hiuksiaan korvien taakse pohtien, että milloinkohan voisi oikeasti virallisesti seurustella jonkun kanssa. Jotenkin ajatukset silti halusivat mennä, vähän niin kuin.. päälaelleen? Aivan yllättäen!

[Marceau Forest]

Marceau jatkoi matkaansa astellen portaita ylöspäin, määränpäänään kirjasto. Ajatukset olivat kuitenkin jossain aivan muualla kuin itse määränpäässä, kun hän mietti vanhempiaan, viikon tapahtumia, oppitunteja ja kaikkea muitakin ajattelemisen arvoisia asioita. Poika väisti paria portaissa vastaantullutta oppilasta ja jatkoi asteluaan ylöspäin.

"Oho! Anteeksi"

Marceau sanoi seuraavalle vastaantulleelle oppilalle, johon meinasi törmätä ajatuksissaan. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun vastaavaa pääsi tapahtumaan, sillä poika osasi olla välillä hyvinkin hajamielinen. Oppilas, johon hän oli tällä kertaa melkein törmännyt, oli punaisensävyiseen mekkoon pukeutunut ja ruskeat, pitkät hiukset omaava tyttö.

Marceaun olisi tehnyt mieli sanoa tytölle jotain muutakin, esimerkiksi jotain kömpelyytensä tai hajamielisyyteensä liittyen, mutta jätti sanomatta. Kyllä tyttö varmasti itsekin ymmärsi, että Marceau oli tässä se kömpelömpi osapuoli.

[Sylviane Gren]

Sylviane hapuili tukea, viittoili käsillään ilmassa, jotta pysyisi edes jotenkuten pystyssä. Korot olivat tehneet tepposet ja kaikeksi onneksi – tai epäonneksi – oli joku toinen vielä miltei tullut päin; tai tyttönen ehkä itse lehahtanut kyyhkysen lailla tuota kohti.

Sylviane oli saanut viittoiltua itsensä seinään kiinni, yläkroppa kallistuneena vaarallisesti eteenpäin kohti porrasmereen. Kynnet olivat varmasti menneet tässä jupakassa jo pilalle, mutta tämä Pouffsouffle ei niin pitkistä kynsistä välittänytkään. Jos oli pitkät kynnet, niin ne tuottivat vain vaikeuksia esimerkiksi yrttitiedossa. Multaa halusi kertyä kynnenalusille ja pitäisi muutenkin olla aina niin varovainen, ettei kynsille käynyt mitään. Se ei ollut ihan Sylvianen maailmaa.

Pitkätukkainen pahoitteli ja Sylviane hymyili ystävällisesti takaisin. Selkäpiitä pitkin nousi kylmä tunne. Kuinka kauan hän vielä kestäisi nojautua portaikon seinää vasten. Jalkoja ei sopinut liikuttaa liikaa, koska pahaksi onneksi saattaisi olla niin, että tämä tyttö oikeasti kierisi ne kokonaan alas. Se olisi ehkä vähän noloa!

Tyttönen yritti olla välittämättä kauheasti epäedullisesta asennostaan ja siitä, että tuntui siltä kuin hiukset olisivat jo otsan seutuvilla liimautuneet kiinni koko otsaan, hikisinä.

”Ööh.. moi, siistit hiukset! Voisitko muuten helppiä vähän?” Sylviane kysyi ja hymyili.
”En tiedä kestääkö kengät enää pitkään”, hän jatkoi oitis ja yritti olla katsomatta kenkiinsä. Ne vielä pettäisivät entistä todennäköisimmin, jos niihin katsottaisiin. Mielessään Sylviane kiitteli jo sitä, että oli ollut cheerleading -kerhossa. Muuten tällaiset oudot asennot eivät vaikuttaisi niin…. mukavilta, kotoisilta, hyviltä? Okei, kyseessä oli vähän toiveajatteluakin.

”En halua kieriä alas asti”, naurahti Sylviane vielä ja yritti estää sitä huoletonta hiusten sivulle siirtämis -eleen tuloa, mitä hän niin mieluusti olisi käyttänyt ja pannut täytäntöön. Se olisi tässä tilanteessa ollut vain vähän kohtalokas!

[Marceau Forest]

Tytön asento näytti Marceaun mielestä hyvin kummalliselta ja vaikealta. Vaikutti siltä, kun tuo olisi taistellut tasapainonsa kanssa siitä, olisiko nyt aika kaatua vaiko ei. Toisaalta kyseessä saattoi olla jokin erikoinen poseerausasento, jollaisia tytöt tapasivat välillä tehdä. Tämä oli kuitenkin oudoin poseerausasento minkä Marceau oli hetkeen nähnyt.

Poika seisoi paikoillaan ja katsoi tyttöä, yrittäen pitää kasvoillaan pienen hymyn, vaikka ajatukset risteilivätkin siellä täällä. Marceau yllättyi tytön kehuessa hänen hiuksiaan, muttei ehtinyt kiittää ennen kuin tyttö jo pyysi apua ongelmaansa. Ongelmana oli ilmeisesti kengät - ja nyt, kun poika käänsi katseensa alemmas, hän näki, että kyseinen tyttö tasapainoili todella korkeiden kenkien varassa. Olipa Marceau ollu tyhmä, kun ei ollut ymmärtänyt oma-aloitteisesti auttaa neitoa hädässä.

Marceau ei tiennyt, kuinka olisi voinut auttaa tyttöä, joten hän asteli tytön vierelle ja ojensi kätensä tuolle. Ehkä tuo saisi jonkinlaista tukea pojan kädestä, vaikkei Marceau vahvimmasta päästä ollutkaan. Pahimmassa tapauksessa kaksikko kierisi kohta yhdessä portaita alas, mutta parhaassa tapauksessa pojasta olisi oikeasti apua tytön pulmaan.

"Ota kädestäni kiinni tai nojaa minuun, ihan miten itse parhaaksi näet", poika tarjosi tytölle kokonaisvaltaisen apunsa. Hän hymyili tytölle ja toivoi, ettei hänen kömpelyytensä koituisi kohtalokkaaksi jälleen kerran.

[Sylviane Gren]

Sylvianen onneksi pitkätukkainen ei häkeltynyt tai juossut pois, vaan jäi auttamaan. Oikeastaan jopa ojensi kättään. Hiusten heilauttamisliikkeen tarve syttyi jälleen kuin myös katseen kääntäminen poispäin alaviistoon muka ihan muuten vain. Tyttö kuitenkin kamppaili vastaan, eikä antanut tuumaakaan periksi. Näin oli suunnitelmissa, mutta oikeastaan kunto pettää ennen pitkään, eikä kroppa enää jaksa, jos ei ole tällaisiin asioihin tottunut.

Pitkätukkainen, joka ainakin äänen puolelta kuulosti pojalta, mutta mistä sitä ikinä tietää, antoi Sylvianelle vihdoin luvan tarttua häneen. Tai oikeastaan tämä Pouffsouffletyttönen oli mielessään rukoillut jo puolittain apua. Mustelmiakin tulisi, jos kaatuisi ja kierisi portaita alas! Vähän noloa se vieläpä olisi, jos henkilö, jonka pysäytti, jatkaisi vain matkaansa.

”Kiitti”, Sylviane henkäisi ja antoi oikean käsivartensa luiskahtaa alemmas. Käsi ei pitänyt enää seinämästä kiinni ja kynsiin ei enää sattunut. Miellyttävä asento oli paranemaan päin. Asia oli vain näin, että Sylvianen piti yhä enemmän ja enemmän yrittää pitää pokkansa ja naamansa peruslukemilla, jottei iloisen ilahtuneen ja epätoivoisen sekamelskaan tulisi mitään muuta, kun hän yritti nojautua apuun tullutta pitkätukkaista vasten.

Oikeastaan– ihan oikeasti vahingossa, vannon sen – vahingossa äskeisestä hieman toipuen ja hieman epävarmemmin hengitellen (ääh, painaudun tuntematonta pitkätukkaista vasten) Sylviane yritti siinä rentoutuessa haistella minkälaista shampoota tuo, mahdollinen ehkä poika, käytti. Tyttönen kuitenkin yritti tehdä sen ihan huomaamatta eikä oikeasti hengitellä liian ahnaasti sisään ja pidättää hengitystä, jotta voisi ehkä vielä paremmin saada kaikista hajuista koppia.

Kopista puheen ollen, ne korrkkarit. Jos ne saisi riisuttua, niin ihan varmasti Sylviane selviäisi omillaankin, mutta… halusiko hän selvitä omillaan? Ja mitäköhän shampoota tuo toinen oppilas mahtoikaan käyttää?

[Marceau Forest]

Marceaun tarjoama apu oli ilmeisesti tytön mieleen, koska tuo kiitti ja nojasi sitten poikaa vasten. Tuntemattomat tytöt harvemmin nojasivat tällä tavalla tätä poikaa vasten, mutta ei hän silti pahakseen laittanut. Vaikkei Marceau tiennyt, oliko tilanne enemmän miellyttävä vai epämiellyttävä, hän pysyi vakaasti paikallaan ja odotti, että tyttö sai tasapainoilusuorituksensa valmiiksi.

Marceau siirtyi tytöstä hieman kauemmaksi ja vei sitten katseensa tuon kenkiin. Ne olivat luultavasti syy kaikille hänen tasapainoiluun liittyviin ongelmiin. Tosin jos poika itse laittaisi moiset kengät jalkaan, ei hän olisi päässyt edes portaikkoon asti, joten sikäli tytölle piti kyllä nostaa hattua.

"Suosittelen sinulle hieman matalempia kenkiä", Marceau uskaltautui kommentoimaan, vaikka välillä tyttöjen vaatetusten arvostelu olikin hieman riskialtista, "Hienothan ne ovat, mutta...", poika jatkoi, mutta lause jäi kesken. Luultavasti tyttö itsekin tiesi, mitä hän tarkoitti lauseellaan. Kengät olivat hienot, mutta korkeutensa puolesta aiheuttivat vaaratilanteita, ja luultavasti aiheuttaisivat niitä myös jatkossa, jos tyttö ei niistä luopuisi.

"Minä olen muuten Marceau", poika esittäytyi ja käänsi katseensa ensimmäistä kertaa kunnolla tytön kasvoja kohden. Tuolla oli pitkät, rusehtavat hiukset, tummat silmät ja ihan nätit kasvot. Hetkinen. Nuo kasvot näyttivät yhtäkkiä hyvin tutuilta. "Sinähän olet Sylvia! Anteeksi - Sylviane siis. Mitä teet täällä?" Poika uteli ja oli silminnähden yllättynyt tytön kohtaamisesta. Tuo tyttö oli lopettanut koulunkäynnin Taikakoulu Châteaussa jokin aika sitten ja poika oli viestitellytkin tuon kanssa joskus. Olipa arvaamaton kohtaaminen.

[Sylviane Gren]

Pitkätukka etääntyi, ja Sylviane yritti pidellä vielä toisella kädellä olasta tukea. Tyttönen nosti oikeaa jalkaansa ylös taaksepäin ja yritti kumartua edes jotenkin viehkeästi alas. Kädellään hän kurotteli kohti korkkareitaan ja yritti saada sormensa kengän soljen alle, jotta saisi ne paremmin avatuksi.

Sylvianelle suositeltiin matalampia kenkiä, vaikka nämä korkeat olivatkin kauniit. Pouffsouffletyttö hymyili ja yritti heilauttaa hiukset sivummalle, kun niitä ei nyt sipaisemaan kyennyt, vilkaisten hieman kumartuneena altapäin pitkätukkaan. Mielellään Sylviane olisi heilauttanut käsin hiuksiaan, mutta kun otti yhdellä kädellä tukea ja toisella yritti napata kengän soljen, eivät kädet sellaiseen puuhaan mitenkään riittäneet.

Pitkätukkainen esittäytyi Marceauksi ja Sylviane sädehti vielä hymyllään. Oli ollut aika söpöä, kun pitkätukkainen, siis Marceau, oli kehunut kenkiä, mutta silti ehdottanut, että Sylviane voisi käyttää matalampia. Söpön huolehtivaa. ♡

”Kiitos Marceau”, Sylviane vastasi ja yritti vielä temppuilla sen jalan ylemmäs… ja nappasi. Tyttö yritti olla puristamatta liikaa olasta, vaikka nyt olikin soljen kanssa tekemistä. Silmäripsien räpsyessä ja katseen lähtiessä Marceausta sivummalle sormien tunnustellessa ja yrittäessä avata oikean puolen korkokengän solkea.

Tyttösen katse siirtyi takaisin Marceauhon tuon puhuessa uudestaan – solki antoi periksi – ja sydän oli jättämäisillään yhden pomppauksen välistä, kun pitkätukkainen Marceau sanoi hänen nimensä. Sylvianen kenkää kohti kurotellut käsi lipsahti ja koko tyttönen joutui uudestaan hakemaan tasapainoa puolittain Marceausta.

Oikealla jalalla oli nyt enemmän tilaa ja mahdollisuutta päästä vapaiksi. Sylviane tasapainotteli yhdellä jalalla hetkisen, kunnes löysi oikealla jalallaan hyvän sijan portaasta, jolle varvustaa. Samalla mielessään tyttö osasi yhdistää Marceaun siihen yhdeksi ja ainoaksi Marceauksi, jonka hän tunsi. Tyttö huultaan hieman purren sipaisi oikealla kädellään hiukset korviensa taakse ja katseli pitkätukkaisen pojan kasvoihin. Kyllä, tämä näytti riittävän marceaumaiselta, joten hän olikin varmaan Marceau. Keskittynyt ilme suli takaisin hymyyn.

”Vau, Marceau! Olet muuttunut. Sulla on”, Sylviane laski kätensä viimeistään tässä vaiheessa pitkätukan olalta ja ilmaan piirtämisen lisäksi, yritti kurotella kädellään pojan hiuksiin, kunnes parisen senttiä ennen päätti tehdä toisin, ”pitkät hiukset.” Käden tyttö piilotti sievästi selkänsä taakse, vaikka oikeastaan olisi voinut noukkia jo toisen kengän portaalta tai siirtyä availemaan sen toisen korkokenkänsä solkea.

”Vau, olet muuttunut”, Pouffsouffletyttönen henkäisi vielä kehuksi. Se piti myös paikkansa!

[Marceau Forest]

Tytön etunimen lausuminen meinasi koitua kohtalokkaaksi, sillä tyttö yllättyi ilmeisesti nimensä kuultuaan ja horjahti hieman. Poika vei auttavan kätensä tytön puoleen ja yritti kömpelösti auttaa tätä jälleen kerran. Molempien onneksi tyttö pysyi kuitenkin pystyssä ja saikin tehtyä jotain liikkumista helpottavia toimenpiteitä kengilleen.

Sylvianen sipaistessa hiuksiaan jo ties monennenko kerran tuo käänsi katseensa Marceauta kohden. Poika näki taas sen hymyn, josta piti kovasti, ja sitten tyttö tajusi, kehen oli juuri törmännyt. Olihan Marceau ollut joskus ehkä yksi tytön parhaista kavereista, tai ainakin erittäin hyvän päivän tuttu.

Marceau vei kätensä hiuksiinsa tytön kehuessa niitä. Mukavaa, että tyttö piti niistä, koska pojasta itsestäänkin ne olivat välillä ihan kivat. Hän hymyili ja kuunteli tytön kehut loppuun. Kai Marceaun oli pakko uskoa, että hän oli muuttunut, sillä tyttö sanoi sen peräti kaksi kertaa. Lisäksi pojan täti kertoi pojan saaneen jo hieman aikuismaisia piirteitä, ja poika itsekin tunsi muuttuneensa hieman siitä leikki-ikäisesti pikku-Marceausta. Mutta liekö hyvään vai huonompaan suuntaan.

"Kiitos, Sylviane. Sinäkin näytät kivalta", poika kehui takaisin. Tuo tyttökin oli muuttunut huomattavasti viime kerrasta. Lisäksi tuo oli Marceauta pidempi, paljon pidempi. Tosin asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että hänellä oli korkeat kengät. "Olitko minne menossa?"