Minulla on ase ja hyvin alhainen ärsykkeiden sietokyky

[Noah Andersson]

//Tervetuloa Zahra Kassis! Peli sijoittuu varmaan tammi-, tai helmikuuhun? Vaikkapa 28.2?

Olin pakannut aseeni isoon kitarakoteloon ja vetänyt paksun talviviittani mustan treeniasuni päälle. Ulkona oli hyytävän kylmä, enkä ollut päässyt ampumaan muutamaan viikkoon. Polut vuorille olivat lumen peitossa, mutta en voinut enää loikoilla takkatulen ääressä. Kansalliset kisat kummittelivat jo nurkan takana. Lähtisin takaisin kotiin kisaamaan, mutta en voinut jättää treenaamista paikan päälle.

Hiippailin metsän laidalle ja kurkistin puiden lomaan. Metsän tunnelma oli jotenkin painostava ja astuin puiden lomaan erittäin vastahakoisesti. Vaikka metsän alku oli kohtalaisen harvaa, pystyin näkemään miten se tiheni keskustaa kohden. Pyyhin taijalla jälkeni hangesta ja jatkoin talsimista kohti metsän sisustaa.

Kun oli vakuuttunut siitä, että kukaan ei kuulisi laukauksiani tai ainakin luulisi niitä jonkin olennon ääneksi, laskin kitarakotelon varovasti kannon päälle. Kulunut, mustaa nahkaa ja bänditarroja täynnä oleva kotelo oli kuulunut veljelleni ennenkuin hän antoi sen minulle. Nostin varovasti pienoiskiväärini kotelosta ja käärin sen ylle kietomani pyyhkeen reppuuni. Otin samalla kassistani myös maalitaulun, eli pienen metallikopan ja pahvikortteja sekä aseeni haulit.

Vein maalin paikalleen ja tiputin talviviittani reppuni päälle. Sen alla minulla oli musta kevytuntuvatakki ja mustat ihonmyötäiset housut. Jalassani olivat paksut talvilenkkarit, joilla talloin itselleni sopivan ampumapaikan. Hieman kasvaneet hiukseni olivat korkealla ponnarilla ja päässäni oli panta.

Laskeuduin maahan vatsamakuulle, latasin aseen ja hengitin hetken. Ammuin viiden panoksen lippaan tyhjäksi. Äkkiseltään katsottuna olisin kaatanut saanut kolme viidestä maalitaulusta. Kirosin äänekkäästi, mutta hiljenin kun luulin kuulleeni äänen takaani. Nousin varovasti istumaan ja laskin aseen maahan. En halunnut tehdä vahingossa mitään typerää. Minun tuurillani siellä olisi opettajia jollain ratsialla tai muita oppilaita rikkomassa sääntöjä. Olisi parasta vain istua hiljaa paikallani, kuin minua ei olisikaan.

[Zahra Kassis]

//28.2 käy hyvin ajankohdaksi

Olin juuri viimeistellyt loitsujen esseen ja satuin vilkaisemaan ikkunan takana näkyvään lumimaisemaan. Mietin olisiko ulkona liian kylmä pienelle metsälenkille, hetken pohdiskelun jälkeen totesin, ettei siellä niin kylmä voisi olla etten voisi lähteä metsään. Vein turhat tavarat tupaani ja vedin paksun talviviitan ylleni, sen lisäksi puin vihreät lapaset, kaulahuivin ja pipon.

Kävelin vaivihkaa metsän reunan samalla pyyhkien jälkeni loitsulla. Kun saavuin metsän laitaan katsoin vielä kerran ympärilleni varmistaakseni, ettei kukaan nähnyt minua. Kävelin varovasti, kunnes pääsin mielestäni riittävän syvälle metsään. Sen jälkeen aloin kävellä rennommin ja ajatukseni alkoivat vaellella omia reittejään.

Havahduin ajatuksistani kuullessani viisi laukausta, jotka kuuluivat hyvin läheltä. Tavoittelin taikasauvaani taskustani ja otin sen käteeni, että voisin käyttää sitä jos se olisi tarpeen. Aloin kävellä hitaasti suuntaan mistä laukaukset kuuluivat. Pian pääsin parin metrin päähän paikasta josta uskoin laukausten kuuluneen. Päätin nousta puuhun nähdäkseni ampujan ennen kuin ampuja näkisi minut. Päästyäni puuhun huomasin noin minun ikäisen tytön. Hivuttauduin lähemmäksi, mutta samalla vahingossa tiputin ison kasan lunta maahan.

Menin pikaisesti puun taakse, ettei hän huomaisi minua. Koitan olla hiljaa, samalla miettien missä olen voinut nähdä tuon tytön. Tietenkin koulussa, mutta millä luokalla. Pian aloin miettiä miksi ihmeessä piilottelen puun takana.

[Noah Andersson]

Kaivoin taikasauvani esiin ja nostin sen varo-asentoon. Nousin hiljaa seisomaan ja katselin ympärilleni. Jos asialla olisivat olleet opettajat, olisin saanut kuulla jo kunniani. Sekä metsään tulemisesta, että luvattomasta aseesta. Taikaolento olisi säikkynyt laukauksia tai syönyt minut jo. Ellei kyseessä olisi jokin näkymätön olento, mikä sinänsä olisi täysin tuuriani. En kuitenkaan nähnyt minkäänlaisia jälkiä lumessa, joten jäljelle jäi vain muutama vaihtoehto. Siellä olisi joko oppilas, kummitus tai räyhähenki. Hyvin todennäköisesti oppilas.

Kostutin huuliani. Toistaiseksi ketään ei ole näkynyt, mutta en voinut ottaa riskiä, että joku näkisi minut ilman, että näkisin hänet. En todellakaan halunnut päästä juttusille rehtori Molinan kanssa aseistani. Tai metsään menemisestä. Yleensäkin ottaen rehtori oli hyvin pelottava ihminen, enkä muutenkaan haluaisi tuottaa pettymystä opettajille ja tuvanjohtajalle.

Olin selvinnyt jo yli puolet lukukaudesta jäämättä kiinni. Jos jäisin kiinni sen vuoksi, että olisin ollut kerran varomaton, saattaisin räjähtää. Minulla ei todellakaan ollut varaa joutua nyt huonoihin väleihin opettajien kanssa. Pahimmassa tapauksessa saattaisin lentää ulos koululta. Rakastin elämääni Chateaussa, eikä minulla ollut aikomustakaan palata kotiin.

Riisuin takkini ja laitoin sen aseeni päälle. Jos tämä henkilö ei ollut kuullut laukauksia, saattaisin jopa päästä pälkähästä. Tuo oli sinänsä hyvin epätodennäköistä, mutta olisi parempi pitää kiinni toivosta. Avasin suuni varovasti ja pidin sauvani esillä. "Minä tidän, että olet siellä. Tule esiin, niin selvitetään tämä juttu. Kenenkään ei tarvi tietää, että me olimme täällä."

Sanani eivät aiheuttaneet reaktota ainakaan heti. Aloin tuntea itsensi jo typeräksi, kunnes huomasin jotain vihreää puun takana. Kävelin varovasti kohti puuta. Vihreä oli peräisin puun takana nököttävän tytön lapasesta. Tyttö ei näyttänyt hirvittävän vaaralliselta, joten laskin sauvaani hieman. "Kuka olet ja mitä teet täällä?"

[Zahra Kassis]

Istuttuani hetken puussa kuulematta ääntäkään, aloin miettiä mitä tiedän tuosta tytöstä. Hän on todennäköisesti puoliverinen tai jästisyntyinen, sillä hänellä on jästien ase. Hän ei ole Serpentard:ista. Hän on minua todennäköisesti vuoden tai kaksi vanhempi.

Kuulin hänen sanovan että hän tietää minun olevan siellä ja ettei kenenkään tarvitsisi tietää meidän olleen täällä. Itse ajattelin että tämä voisi olla hyvä idea, sillä minä en kaipaisi kiinni jäämistä. Ja sainhan minä syyn millä kiristää häntä jos hän ryhtyisi hankalaksi, en nimittäin usko että hänellä on lupa tuoda aseita kouluun saati ampua niillä metsässä. Hymyilen vähän ilkikurisesti, päätin kuitenkin pysyä hiljaa vielä hetken.

Kuulin pian lähenevät askeleet ja pian huomasin hänen seisovan puun vieressä. Katsoin häntä ilmeettömästi ja huomasin hänen laskevan sauvaansa vähän. Minä tiputtauduin maahan sulavasti ja huomasin että olen jokusen sentin tyttöä pidempi. "Olen mahtava ja voimakas pimeyden voimien kannattaja ja täällä manaamassa kuolleita ylös haudoistaan ja tappamasta kuraverisiä" vastasin tälle sarkastisesti.

[Noah Andersson]

Hiivin puun taakse ja kohtasin katseellani tummahiuksisen tytön. Tyttö näytti ehkä hieman minua nuoremmalta eikä vaikuttanut edes etäisesti tutulta. Emme käyneet samoilla tunneilla, mutta olin nähnyt hänet joskus käytävässä. Jokin tytön olemuksessa sanoin minulle, että hän oli Serpentard. Tyttö oli kovin kalpea ja harmikseni minua pidempi. Seisoin poikkeuksellisen ryhdikkäästi ja napsautin hitaasti alfa-vaihteeni päälle. Enköhän osaisi mielistellä tätä tyttöä saadakseni mitä haluan.

Tyttö katsoi minua ja virkkoi olevansa mahtava pimeyden velho, joka tuli tänne surmaamaan kuraveriset ja nostamaan kuolleet ylös haudoistaan. Kuraveriset. Nyrpistin nenääni ja vastustin luontaista halua haistattaa tälle neidille pitkät. Tosin noin mauttoman kommentin esittäjä ei voinut olla kovin vaarallinen. ”On se kuitenkin kumma, ettei minun säälittävän pikku kuraverisen polvet tutise kauhusta. Vai miten on, ma petite?”, sanoin laskien sauvani. En kummemmin pahastunut termiä kuraverinen, olihan tuohon jo totuttu. Oli helpompaa kysyttäessä sanoa olevansa kuraverinen ja riisua vastustaja jo sillä yhdestä aseesta. Mutta kuitenkaan sillä, että tänne tultiin muka lahtaamaan meikäläisiä, ei pitäisi kehuskella.

Tämä tyttö oli hyvin todennäköisesti vain yksi ylhäinen puhdasverinen, jonka mielestä metsään meneminen oli vain hauska seikkailu. Kuraverisiksi kutsuminen hauska harrastus, joka sai tuntemaan itsensä ylhäiseksi. Mutta toisaalta tytöllä saattaisi olla henkilökohtainen syy olla täällä. En saisi tuomita häntä ainakaan vielä.

”Mahtavia ja pelottavia pimeyden velhoja on näkynyt koululla niin paljon, että uskon tunnistavan sellaisen, kun nään sellaisen. Mikä tuo sinut kiellettyyn metsään?” Painotin kiellettyä yrittäen saada tytön olon syylliseksi. Kuin hän olisi meistä ainut joka rikkoi sääntöjä. En yleensä ollut ihan näin kyyninen, mutta jonkin asioiden puolesta voi hieman venyttää moraalia. Ei tosin kovin usein. Harmaa alueeni oli muutenkin jo kasvanut koulun tapahtuminen vuoksi, enkä mielelläni laajentanut sitä. Noh, hätä keinoja kaihtamatta.